|
Lähettäjä: a
Päivämäärä: 6.5.25 14:41:27
Kolmesti pudonnut hevosen selästä, hevostelua takana reilu kolmisenkymmentä vuotta, pätkissä, nyt ollut omia reilu 20v.
Mitään pahempaa ei käynyt, putoamisten aikoihin ei ollut vielä turvaliivejä ainakaan ihan tavan harrastajilla, eli varusteina kypärä ja ratsastussaappaat(jotka ehkä säästi sääriä ja tuki nilkkaakin pudotessa.
Eka kerta, armeijan talleilla estetunti kentällä, alla nuori 6v. suokki, 170 säkäinen, minulla ikää 15v., , kielsi viime tipassa kaksoisesteellä ja putosin esteen sekaan, pää meni pystytolpan vierestä, nolotti mutta eikun selkään vaan ja uudestaan, mutta ikuinen estekammo jäi minulle, ei hevoselle, mainittakoon , että armeijan hevosia ei oltu koulutettu erityisesti mitenkään vaan esim. esteitä vain alettiin hypätä, toki kokeneemmat ratsastajat ekat kerrat ja kavaleteista aloitettiin. Tämä uusi erä hevosia oli 4-8 vuotiaita, ympäri suomen hankittuja, koulutustaso: kouluttamaton - ajolle opetettu/ ei raveissa pärjännyt taikka varsonut tamma.
Rajuin putoaminen oli maastoreissulla autoherkän korkean suokin( säkä yli 170 ), ojaan kaatuessa, ns.väisti vastaantulevaa autoa, ylämäki ja vauhtia sen verran kuin hevosesta lähti, ratsastuskoulun käyttämä laukkamäki, omaa tyhmyyttä kun luotin ,että kun auto tulee omaa puolta vastaan ja hevonen sen näkee ajoissa sekä tuntui ihan ok:lta, että jos nyt ei reagoisikaan väärin... Ilmat pihalle, jäin itse tielle makaamaan, hevonen ojassa kyljellään, kun pääsin ylös niin seisaalleen päässyt hevonen kiinni ja poikkipoljetut suitset kaulan ympäri ja niistä taluttaen tallille metsäpolkua, ihme ja kumma heppa kulki nätisti vierellä. Vahinkoina kypärän sametti halki, katkenneet suitset ja kolhun saanut itsetunto, olin silloin vasta reilu 20v. niin parin päivän säryillä selvisin ja mustelmilla, kävi hyvä tuuri.
Kolmas kerta eka oma hevonen( tämä olikin pienhevonen :)), paikallaan seisten, räpläsin puolison jumittamaa videokameraa(tarkoitus oli kuvata meitä kentällä), kamera käynnistyi yllättäen ja surisi, hevoseni heitti minut tantereeseen, taas ilmat pihalle mutta muuten ei käynyt mitään.
Pahin sattuma hevosten kanssa, ei ollut putoaminen selästä vaan ison lv.orin ylitse juoksu, vein lv.oriamme, harrasteratsu, laitumelle. Pelästyi tiemme vieressä olevaa kaivurin kauhaa johon osui auringonsäde eli heijastus, ori hyppäsi päälleeni/ylitseni kauhasta pois päin, kaatoi minut ryntäillään tod.näk., ei onneksi astunut päälle mutta sen verran osui, että kaksi kylkiluuta murtui, onneksi silloin pihalla oli vanhempi tyttäristämme joka kävi ottamassa irti päästämäni hevosen kiinni, itse huusin vain voimattomalla äänellä häntä nimeltä apuun ja makasin maassa. Kylkiluut parani muutamien viikkojen aikana mutta oli kyllä kipeät pitkään.
Sittemmin olen/puoliso, vain ajellut satunnaisesti, nuorempi tytär ratsastelee ja pidämme huolta harvenevasta senioriporukastamme. Aika vähällä päästy kuitenkin vuosiin nähden ja kahdeksan omaa hevosta ollut enimmillään, varsojakin viisi, joista omakasvatteja kolme (kaikki kasvatettu/opetettu ajolle/ ratsastukseen/ kaikkeen muuhun käsittelyyn itse), oreja kolme ( kaikki pidetty oreina), että kaikenlaista sorttia tullut hoidettua.
|