Lähettäjä: Hajan 
Päivämäärä:   1.5.25 09:38:29

Miten olet käsitellyt tilanteen jossa realiteetit ovat omia unelmia vastaan?

Monta vuotta rämmitty uskoen, että kohta se läpimurto tai ratkaisu löytyy ja ajatellut että jos nyt lopetan niin huomenna ehkä olisi tullut vastaan ratkaisu. Kaikenlaisia virityksiä on yritetty enkä ole todellakaan istunut kotona odottamassa lottovoittoa tai että joku tarjoaa ratkaisun kultalautasella tai tulee hakemaan sohvalta.

Tiedostan, että yksi ratkaisu eteenpäin lajissa olisi jättää perhe ja työ, pakata hevonen mukaan ja lähteä joko etelämmäs tai suomen ulkopuolelle mutta se vaihtoehto tuntuu aivan liian kovalta hinnalta harrastukselle. Perhe ei pysty muuttamaan mukana.

On siis aika laittaa omalta osaltani pillit pussiin mutta kiinnostaa mitä te muut vastaavassa tilanteessa olleet olette löytäneet tilalle? Ja kalvaako lopettamispäätös vai oletteko olleet onnellisia, että vihdoin tajusit lopettaa yrittämisen?

Lähettäjä: Loppa 
Päivämäärä:   1.5.25 09:42:49

Mulla on hiukan samaa. Hevonen on vielä mutta muut liikuttaa. Oma terveys on tosi huonossa jamassa ja järki sanoo että myy hevonen ja lopeta koko homma. Mutta toisaalta toivon että kunto on parempi myöhemmin ja pääsen vielä omalla menemään. Siinä vaiheessa tosin yhden ratsastustunnin hinta on ihan älytön, koska kuluja on ollut ja tulee olemaan. En halua mennä ratsastuskouluun jos pystyn ratsastamaan kun olen aina omalla mennyt. Toistaiseksi jatkan nykyisellä tavalla mutta mietin koko ajan...

Lähettäjä: jop 
Päivämäärä:   1.5.25 10:39:57

Liian kauan kesti että tajusin. Paloin loppuun mutta jotenkin selvisin yksin siitä. En tiedä ketään joka olisi katunut lopettamisesta siinä tilanteessa kun sitä oikeasti on alkanut vatvomaan. Lähinnä vain heitä jotka on todenneet saman että liian pitkään mietti.

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   1.5.25 10:47:16

Olen myös luopumassa. Aivan liian kallis harrastus verrattuna siihen mitä sillä saa. Itseä ei hevostouhut kiinnostele ellei pysty kunnolla harrastamaan ja valmentautumaan. Odotin 15v lottovoittoa ja muita ihmeita. Pyöritin miehiä vain sen toivossa että hevoskuviot ratkeaisi. Siis ihan hullua että deittailunnmotivaattori ollut itsellä hevonen!! Nyt onneksi löytynyt terveempi parisuhde ja perjaatteessa olisi mahdollista ottaa heppa kotiinkin mutten halua toista hevosta niin luovun nyt tuosta nykyisestä ja katselen josko innostus heräisi joskus vielä henkiin. Hyvä paikka on tuttujen kautta löytynyt hepalle. Nyt on aika keskittyä tähän parisuhteeseen sekä matkusteluun.

Lähettäjä: Paksu 
Päivämäärä:   1.5.25 11:43:47

Tässä keski-ikäisenä on paino noussut ja nousee koko ajan, on todella vaikea pitää sitä aisoissa. Liian painavana ei voi ratsastaa eli mitä ideaa sitten hevosen pitämisessäkään olisi. Hevonen on rakas mutta sen pitäminen tuo jatkuvan ahdistuksen painosta ja muuttuvasta kehosta. Siihen päälle vielä kun lukee täältä läskivihasta ja miten yli 50 kiloiset eivät saisi ratsastaa niin ahdistus vaan kasvaa. Helpompaa olisi ilman hevosta ja hevospiirejä mutta kun se oma on niin mieleinen ja sen haluaisi pitää. Tietenkään ei kiinnosta sponssata muiden harrastamista ja antaa hevosta ylläpitoon tms, tulee vielä täysin mäsänä takaisin niin se siitä sitten.

Lähettäjä: Tuttua 
Päivämäärä:   1.5.25 12:17:07

Tuttua. Tänäänkin tulin itkien kotiin. Ymmärrän, että lajiin kuuluu pettymykset, mutta jos tallilta kerta toisensa jälkeen lähtee huonommalla tuulella kuin sinne mennessä, niin en ymmärrä mikä järki tässä enää on.
Tuo on niin tuttua, että odottaa sitä "läpimurtoa" tai "ihmettä" tai jotain, jonka avulla taas jaksaisi tai pääsisi eteenpäin.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   1.5.25 13:03:38

Hevospiireissä on ehkä keskimääräistä tiukemmassa se ajattelu että ei saa antaa periksi. Ei saa päästää hevosta irti, ei saa antaa hevosen pomottaa itseään, ei saa luovuttaa. Joskus se luovuttaminen olisi voittamista.

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   1.5.25 13:48:49

Joo, kun on itseään joutunut puskemaan ja tekemään ekstraa riittävän monta vuotta siitä tulee normi niin itselle kuin muillekin. Joskus pitäisi voida luovuttaa, mutta tälläisessä tilanteessa muut ihmiset tekevät siitä vielä vaikeampaa. Helppoa sanoa, että senkuin lopettaa, mutta ympärillä olevat ihmiset siitä vasta sekaisin menevätkin ja aiheuttavat omalla toiminnallaan lisää kuormaa. Helpompi vain pinnistellä.

Hevoselämää ei ole tullut muutamaan vuoteen elettyä, ja kyllä elämästä on kadonnut kaikki ns syvyys. Asiat tuntuu todella pinnallisilta ja värittömiltä. Kaipaan takaisin hevosten pariin, ehkä vielä joskus sinne pääsenkin.

Lähettäjä: Hmm 
Päivämäärä:   1.5.25 14:17:56

"Lähettäjä: Paksu
Päivämäärä: 1.5.25 11:43:47

Tässä keski-ikäisenä on paino noussut ja nousee koko ajan, on todella vaikea pitää sitä aisoissa. Liian painavana ei voi ratsastaa eli mitä ideaa sitten hevosen pitämisessäkään olisi. Hevonen on rakas mutta sen pitäminen tuo jatkuvan ahdistuksen painosta ja muuttuvasta kehosta. Siihen päälle vielä kun lukee täältä läskivihasta ja miten yli 50 kiloiset eivät saisi ratsastaa niin ahdistus vaan kasvaa. Helpompaa olisi ilman hevosta ja hevospiirejä mutta kun se oma on niin mieleinen ja sen haluaisi pitää. Tietenkään ei kiinnosta sponssata muiden harrastamista ja antaa hevosta ylläpitoon tms, tulee vielä täysin mäsänä takaisin niin se siitä sitten."

Yksikään ei ole sanonut, että yli 50-kiloiset eivät voisi ratsastaa. Ei yksikään.

Tuo on toisten sanomisten vääristelyä, jolla koetat peittää sen tosiasian, ettet paina 50, 60 tai 70 kg vaan ilmeisesti elopainoa on todella paljon, kun et voi ratsastaa ollenkaan. Jos joku sanoo, että 80-kiloisena ei pidä ratsastaa piensuokilla tai että 100-kiloisen ei pidä ratsastaa millään hevosella ennen kuin on laihduttanut, se ei tarkoita, että yli 50-kiloisena ei saisi ratsastaa.

Lähettäjä: Hajan 
Päivämäärä:   1.5.25 15:25:32

Lohduttavaa kuulla, että samassa veneessä on muitakin.

...., ymmärrän tuon värittömyyden ja syvyyden puuttumisen ja tätä juuri osittain myös pelkään omalla kohdallani. Samoin kuin pinnallisuuden. Pelkään etten kiinnostu mistään muusta asiasta yhtä intohimoisesti jonka jälkeen kaikki tosiaan tuntuu mitättömältä ja pinnalliselta.

Lähettäjä: Oh 
Päivämäärä:   1.5.25 17:13:05

Paksu, minä 47v olen nyt vuodessa laihduttanut 15kg. Käyn lenkillä, salilla, pyöräilen jne, joka päivä liikun vähintään tunnin. Olen jättänyt herkut ja alkon, katson mitä suuhuni tungen. Olen paremmassa kunnossa kuin 20 vuotiaana. Kaikki on itsestä kiinni.

Minulla myös moti mennyt. Puoliylläpitohevonen jouduttiin lopettamaan 3v sitten ja sen jälkeen yksikään hevonen ei ole tuntunut enää miltään. Vaikka tuo hevonen ei ollut maailman taitavin ja haasteita oli, niin se oli minulle erittäin tärkeä ja meillä oli hieno yhteys. Nyt vuokraan yhtä ja käyn ratsastuskoulussa eli kolmen vuoden aikana olen ratsastanut kymmeniä hevosia, mutta se tunnepuoli puuttuu lajista kokonaan :(

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   1.5.25 18:07:04

Kummallinen aloitus.

Niin pidätkö hevosista ollenkaan? Tai harrastuksesta? Miksi sinua kiinnostaa vain joku "ratkaisu"? Siis siihen että pääsee "eteenpäin"? Eli minne?

Jos koko hevostelua pohtii noin raskaasti mutta kertaakaan ei edes vihjaa siihen suuntaan että hevosten kanssa lajin parissa vietetyllä ajalla olisi jotain painoarvoa että oikeastaan vain joku mystinen "edistyminen" innostaa ja voisi talleilla heittää vesilintua jos kiikarissa ei ole seuraavaa, edellistä hienompaa ruusuketta, niin sitten on kyllä ihan väärä harrastus :D

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   1.5.25 18:10:48

"On siis aika laittaa omalta osaltani pillit pussiin mutta kiinnostaa mitä te muut vastaavassa tilanteessa olleet olette löytäneet tilalle? Ja kalvaako lopettamispäätös vai oletteko olleet onnellisia, että vihdoin tajusit lopettaa yrittämisen?"

Minkä yrittämisen? Ei mikään ihme jos tallilta lähtiessä vain vit*ttaa, jos siellä ollaan vain suorittamassa ja yrittämässä ja hevoset vain välikätenä oman egon pönkityksessä. Sellaista ei sinulle ole kuin mukava arki ystävän parissa, hyvää liikuntaa, laatuaikaa. Vain yrittämistä ja suorittamista ja pyrkimistä. Huoh.

Lähettäjä: ? 
Päivämäärä:   1.5.25 18:10:48

"Eteenpäin" menemisellä tarkoitetaan usein ihan vain edistymistä. Välillä tulee kausia kun tuntuu ettei edisty lainkaan. Kyseessä voi olla oma harjoittelu tai hevosen haasteet. Haluttaisiin panostaa enemmän mutta vuorokauden tunnit ja rahat eivät riitä.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   1.5.25 18:13:55

Niin no, se että on pakkomielteisen obsessoitunut edistymisestä eikä voi iloita lajista tai eläimestä tippaakaan ilman jatkuvaa ulkopuolista vahvistusta sille että "edistyy" on ihan yhtä toksinen ajatusmaailma. Pitää edistyä kalenterin ympäri, ja jos tänään ei mennyt paremmin kuin eilen, on ihan huonosti kaikki.

Edistyminen ei ole lineaarista. Ja jos harrastusmotivaatio on kytkeytynyt ainoastaan johonkin illuusioon siitä minne pääsee sitten kun on edistynyt, on hyvä todeta, että ei oikeasti enää lajista nauti laisinkaan, vaan haaveilee jostain turhista unelmista ja what if- scenarioista.

Jos tallilla on vain kurjaa niin kyllä, kannattaa miettiä muita vaihtoehtoja.

Lähettäjä: ? 
Päivämäärä:   1.5.25 18:22:40

Niin, jos on pelkän motivaation varassa koko harrastaminen niin ei ainakaan kannata käyttää aikaa minkään asian systemaattiseen tavoitteluun. Aika toksiselta kuulostaa myös - :n ajatusmaailma, jos pidät unelmointia turhana.

Motivaatio auttaa aloittamaan, mutta tekemiseen sitoutuminen pitää jatkamassa silloin kun motivaatiota ei ole. Sellaisiakin kausia on, ja se on ihan normaalia. Ihanne maailmassa (ja toisilla työpaikoilla) pitää aina edistyä nousujohteisesti, minkään asian harjoittelussa ja treenissä se ei mene niin. Tästä ei vain puhuta riittävästi. Lisäksi hevospiireissä on ihmeellinen kulttuuri lytätä ja mitätöidä toista, jolla sattuu olemaan huono kausi menossa. Oletus on, että jos teet jossain virheen et tietenkään voi osata mitään muutakaan. Etkä ainakaan sitä asiaa jossa teit sen virheen.

Lähettäjä: ? 
Päivämäärä:   1.5.25 18:24:26

Vaikka siis olisit tehnyt asian y viisi kertaa oikein, mutta kuudennella kerralla tulee pieni virhe = et vaan osaa.

Lähettäjä: Hajan 
Päivämäärä:   1.5.25 18:45:10

Hurjaa mitä oletuksia ja syytöksiä lyhyestä tekstistä voi tehdä. Harrastaa voi monella tapaa ja kaikkien tapa on yhtä oikein niin kauan kun eläintä ei satuteta. Lopettaa saa ja voi myös monesta eri syystä.

En kokenut tarpeelliseksi kertoa syvemmin omaa tilannettani koska sillä ei ole merkitystä itse kysymykseen. Ja koska kysymykseen voi vastata siitä huolimatta mikä se syy harrastuksen lopettamiselle on ollut. Luultavasti ainakin osittain käydään kaikki vastaavia tunteita ja uutta elämää läpi kun/jos tämä harrastus iinä muodossa miten sitä on harrastanut syystä tai toisesta loppuu.

Lisäksi en tietääkseni kirjoittanut lopettavani hevosta/hevosenpitoa tai ihan kaikkea, vaan harrastuksen siinä mittakaavassa missä se tähän asti on ollut tavoitteineen. Tilallehan itselleni saattaa löytyä vaikka joku maastakäsittelyinnostus tai mll hevoskaveritoiminta tms. Se ei silti tarkoita etten kokisi ikäviä tunteita tavoitteellisen harrastuksen lopettamisesta.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   1.5.25 19:04:30

Syyt luopumiseen voi olla myös kipeitä, rahaa menee liikaa ihan siihen pakolliseenkin, työtilanne muuttuu, hevonen sairastaa paljon ja kaikki huoli ja hoitaminen vie voimia. Kukaan ei ole mikään kettuilemaan sellaisista asioista.

Itsellä on vaikeinta se kun olen niin identifioitunut hevosihmiseksi että mitä muka sitten olen tai teen. Kun on koko elämänsä ollut hevosihminen ja koko tuttavapiirikin on hevosihmisiä niin sitä jää aika tyhjän päälle jos jättää homman täysin. Eikä puolivaloilla ole koskaan osannut tehdäkään.

Lähettäjä: Kansas 
Päivämäärä:   1.5.25 19:07:57

Aloitus on kovin hämyinen. Puhut ratkaisusta, läpimurrosta, lottovoitosta ym., muttet selkeästi kerro, mistä on kyse.

Jos tulkitsen oikein, niin ilmeisesti haluaisit ratsastaa niin tavoitteellisesti, ettei se ole tällä hetkellä mahdollista. Eli sinulta puuttuu ehkä sopiva hevonen (kallis) ja/tai sopivan taitava valmennus (ei löydy Suomesta, kun ulkomaille muutosta puhut?). Rahastakin on ilmeisesti puutetta, kun puhut lottovoiton odottamisesta. Mutta kuitenkaan et halua ammattilaiseksi, koska sanot, että perheen jättäminen olisi liian suuri hinta harrastukselle. Eli harrastuksena haluat sen kuitenkin vielä pitää?

No, sellaista se on, suurin osa meistä ei ole miljonäärejä. Perheen saaminen myös asettaa paljon rajoituksia elämään. Kaikkea ei voi saada.

Mutta eikö siis ole mitään muuta mahdollisuutta kuin muuttaa ulkomaille elämään ratsastukselle (tosin sitten se ei ole enää harrastus, mikä on ristiriidassa sen kanssa, mitä aiemmin kirjoitit) tai sitten lopettaa kokonaan? Tai pitääkö mennä niin äärimmäisyyksiin, että alkaa vain maastakäsitellä tai ryhtyy MLL:n hevoskaveritoimintaan? Etkö voi hankkia sitä parasta mahdollista valmennusta, johon sinulla nyt on mahdollisuus, ja ostaa vaikka lupaavaa varsaa?

Lähettäjä: Dami 
Päivämäärä:   1.5.25 19:07:58

Minäkin lopetan hevostelun. Kulut vain nousee kokoajan. Täytän turhan vapaan salitreenillä.

Lähettäjä: ijb 
Päivämäärä:   1.5.25 20:03:29

Aloittaja, jos sä tosissa olisit ollut tavoitteellinen niin olisit lähtenyt maailmalla viimeistään heti koulun jälkeen. Siellä on ankeaa ja rankkaa jos ei ole rahaa, mutta jotkut harvat onnistuvat lyömään itsensä läpi.
Koska et tehnyt näin voi päätellä, että motivaatiosi ja intohimosi lajiin ei ollut kuitenkaan riittävä.
valitsi toisenlaisen elämän, perheen jne. Joka on sekin tosi ok!
Mutta menestyäkseen täytyy tehdä valtavia uhrauksia, ja selvästikään sä et niitä halua tehdä.
Voit jatkaa harrastelua Suomen tasolla, ja se voi olla ihan kivaa. Tai sitten voit myös lopettaa koko lajin.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   1.5.25 20:07:14

Työssäkäyvällekin käy kalliiksi harrastaa. Eettinen maailma ratsastuksessa on ajautumassa toselliseen kriisiin. En osaa sanoa onko ratsastus oikein hevosille.

Lähettäjä: ? 
Päivämäärä:   1.5.25 20:43:16

ijb, ei se ole aina niin yksinkertaista. On niitä perheellisiä nytkin tavoitteellisesti treenamassa ulkomailla. Se ettei lähtenyt nuorena orjaksi, ei tarkoita etteikö voisi myöhemmin treenata tavoitteellisesti niin pitkälle kuin rahkeet riittävät. Silloin pitää vain koko perheen olla sen tavoitteellisen treenaamisen tukena ja takana.

Lähettäjä: Milli 
Päivämäärä:   1.5.25 21:43:33

Pohdin myös harrastuksen lopettamista

Lähettäjä: Minni 
Päivämäärä:   1.5.25 22:43:24

Elämä on valintoja ja kaikkea ei voi saada. Niin se vaan menee. Itsellä pikku hiljaa ratsastus tavoitteellisesti alkoi ottaa enemmän kuin antaa ja päätös lopettamisesta kypsyi muutaman vuoden.

Lähettäjä: nida 
Päivämäärä:   1.5.25 23:32:45

"On niitä perheellisiä nytkin tavoitteellisesti treenamassa ulkomailla."

Sano yksi?

Lähettäjä: ? 
Päivämäärä:   1.5.25 23:35:11

Ei nimiä, ainakin eläinlääkäri kouluratsastaja joka kilpailee GP tasolla.

Lähettäjä: nida 
Päivämäärä:   1.5.25 23:44:11

Joo, on pari kk Euroopassa, muistaakseni McLeanilla? Tai jossain. Kyllä. Vaan se pari kk on yhtä tyhjän kanssa. Kukas muu?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   2.5.25 07:55:17

Tää on tehnyt varmasti alusta asti selväksi miehelle että ratsastus on tärkeintä. Mies sopeutuu ja lähtee mukaan. Sanonpa vaan että 99% miehistä/perheistä ei muuta ulkomaille mukaan ratsastuksen takia.

Lähettäjä: K 
Päivämäärä:   2.5.25 08:34:31

Tiedän niin tunteen. Ihana vertaistukikeskustelu tämä....! Vuosikausia pohdin mikä roolini hevosmaailmassa on. Aluksi olin tavoitteellisesti harrastava ja kouluttauduin alalle, sitten silmät aukesivat ja aloin kipuilla lajin eettisyyden kanssa. En enää osannut sijoittaa itseäni mihinkään lokeroon. En ollut enää kilparatsastaja, mutta en profiloidu kukkikseksikaan, enkä löytänyt näiden välistä sopivaa kohtaa. Rahan meno järkytti. Pohdin lajin lopettamista paljon, perustin perheen jne. Lopulta avioero ratkaisi sen, että hepat piti myydä 20 vuoden jälkeen. Nyt olen ollut reilu 2v ilman hevosia. Aluksi se oli huojentavaa, mutta pian alkoi kalvamaan, että kuka minä sitten olen, jos en hevosenomistaja? Niin vahvasti osa identiteettiä tämä. Nyt elämäntilanne taas sellainen, että hevosen hankkimista voisi harkita. Mutta mikä olisi oma lokeroni nyt? Löydänkö enää paikkaani hevosmaailmasta? Aika näyttää....

Lähettäjä: Hajan 
Päivämäärä:   2.5.25 08:51:39

K, kiitos tekstistäsi! Juuri näitä kokemuksia kaipaan ja ideoita mitä eri ihmiset ovat hevosten tai jonkun muun asian parissa lähteneet seuraavaksi tekemään. Sekä vertaistukea siihen, etten varmastikaan ole ainoa ja kamppailu näiden asioiden kanssa on hyvin normaalia. Tietyllä tasolla tiedän, että näin on mutta kun asiasta yrittää puhua jonkun kanssa esimerkiksi kasvotusten niin tämä tuntuu olevan todella arka ja vaikea aihe. Siksi päädyin kirjoittamaan asiasta tänne siten ettei kukaan tunnista ja toivoin, että kohtalotovereita jotka ehkä eivät myöskään halua tulla tunnistetuksi mutta kaipaisivat vertaistukea löytäisi tähän.

Hevoset ja ratsastus on niin syvällä omaa identiteettiä, että on vaikea kuvitella muutakaan.

Lähettäjä: joo 
Päivämäärä:   2.5.25 08:59:21

Harmi, jos paluun esteenä on se, ettei osu mihinkään lokeroon. Pitääkö olla jompi kumpi ääripäistä, joko kilparatsastaja tai kukkis (mistä tuo on lyhenne, kukkahattutäti on ainut mikä tulee mieleen)?

Voihan välittää eettisyydestä ja tehdä omalle moraalikäsitykselle sopivia valintoja sitä mukaa, kun niitä tulee eteen. Ilman, että ensin asettuu lokeroon, ja sitten tekee lokeron mukaiset valinnat.

Vai jääkö minulta jotain huomaamatta? Miksi pitäisi mahtua lokeroon?

Voiko lokeroita tehdä uusia, esimerkiksi eettisyys edellä menevä satunnaisesti kilpaileva ratsastaja, joka haluaa edistyä hevosen ehdoilla? (Okei, ei yhtä iskevä nimi kuin kukkis :D)

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   2.5.25 09:30:14

Mun lokero on painorajoitettu. Haluan ratsastaa, oppia lisää ja päästä kilpailemaan ekaa kertaa elämässä. Ainoa vaan että terveys prakaa ja painoa on liikaa. Olisiko helpompi aloittaa harrastus, jossa ensimmäisenä esteenä ei olisi oma keho. Että saisin syödä hampparin ilman että pitää syyllistyä ja laihtua ja sitten ei taas voi ratsastaa. Keramiikkatöitä voisi tehdä läskikin. Mutta kun hevoset on ainoa asia mikä kiinnostaa.

Lähettäjä: Hajan 
Päivämäärä:   2.5.25 09:40:27

. , onko ohjasajo täysin poissuljettu ajatus? Siinä ei toki kilpailuja järjestetä enkä oikeastaan täysin ymmärrä miksi siinä ei voisi kilpailla jos vaan harrastajia olisi enemmän. Pääsee kuitenkin tekemään ja opettamaan hevoselle kaikki samat liikkeet ja kuviot kuin selästä kouluratsastuksessa. Esteillä/kentässä tämä ei ole niin sovellettavissa.

joo, tuo mainitsemasi "uusi" lokero olisi aivan ihanne ja pienillä esteillä ja helpolla tasolla koulupuolella tuota paljon tehdäänkin. Miten tämä ajatusmaailma saataisiin myös korkeammilla tasoilla treenaaville ja kilpaileville? Ymmärrän K mainitseman lokero ajatuksen niin, että kuitenkin ihmiset kaipaa yleensä ympärilleen muitakin "samaan lokeroon" kuuluvia, että harrastuksesta tulisi myös sosiaalista ja ihmiset puskisivat toisiaan "eteenpäin" ja tukisivat huonoinakin aikoina. Yleensä tämä vaatii, että ainakin suurimmaksi osaksi kuuluu johonkin "lokeroon"

Lähettäjä: -- 
Päivämäärä:   2.5.25 09:58:07

Aloitus on kovin hämyinen. Puhut ratkaisusta, läpimurrosta, lottovoitosta ym., muttet selkeästi kerro, mistä on kyse.
Kummallinen ja outo aloitus.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   2.5.25 10:49:25

Joka haluaa harrastaa ohjasajoa, harrastaa sitä. Aina sitä tolkutetaan vaihtoehdoksi ratsastukselle ihan kuin ratsastusta harrastava ei tietäisi että sellainen laji on olemassa. Mutta kun ei se kiinnosta kaikkia. En ala harrastaa ohjasajoa, kuten en myöskään jääkiekkoa tai metallinetsintää, ne ei ole mun juttuja. Haluan vain ratsastaa.

Lähettäjä: ## 
Päivämäärä:   2.5.25 11:08:38

Ei se ole niilläkään aina helppoa, joilla on resurssit ja pinkka kunnossa. Tiedän useamman, joilla on ollut monta kallista hevosta, autot ja omat maneesit, ulkomaan kisareissut ja sitten homma on vain loppunut kun hevoset sairastelleet tms eikä tulosta ole tullut kaikesta treenaamisesta huolimatta.

Itse ollut nyt 3 vuotta ilman omaa ja ollut leppoisaa aikaa, elämä täyttyy muistakin asioista.

Lähettäjä: Kiri 
Päivämäärä:   2.5.25 11:35:09

Joo kuulostaa tutulta vaikka itellä vaan pieni talli. Kyllä näidenkin puitteiden rakentamiseen meni rahaa ja kun lopputulos on että hevoset mut niillä ei voi tehdä mitään niin kiva. Ja nyt on vielä huono aika myydä, useita pientiloja oikotiellä eikä mene kaupaksi, tietenkään ei myydä alihintaan. Niin sitä sit vaan jatkaa kuin huonoa parisuhdetta.

Lähettäjä: o¨åwienj 
Päivämäärä:   2.5.25 11:40:41

"Joka haluaa harrastaa ohjasajoa, harrastaa sitä. Aina sitä tolkutetaan vaihtoehdoksi ratsastukselle ihan kuin ratsastusta harrastava ei tietäisi että sellainen laji on olemassa. Mutta kun ei se kiinnosta kaikkia. En ala harrastaa ohjasajoa, kuten en myöskään jääkiekkoa tai metallinetsintää, ne ei ole mun juttuja. Haluan vain ratsastaa."

No jos motivaatio ja halu ratsastaa on tarpeeksi kova, niin sitten laihdutat. Kyra Kyrklundilla sanottiin parikymmpisenä, että jos hän oikeasti haluaa tulla hyväksi ratsastajaksi, niin hänen täytyy laihduttaa ainakin 15kg.
Ja Kyra laihdutti. Ei alkanut vinkua mutkumutku ja bodyshaming, vaan teki sen mitä laji ja hevosen hyvinvointi vaativat.

Lähettäjä: Heppa 
Päivämäärä:   2.5.25 12:13:54

Joku ihme tyyppi täällä ja jankkaa aloituksen oleva epäselvä. Hänellä varmastikkin aivan erilaiset mahdollisuudet harrastella. Minulle aloitus aivan selkeä. Pohdin samoja asioita joten ymmärrän täysin...

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   2.5.25 15:40:23

Tää keskustelu hyvin demonstroi kuinka suorituskeskeinen harrastus ratsastus on. Surettaa hevosten puolesta, kukaan ei ole vieläkään sanallakaan maininnut että se eläinystävä olisi mikään motivaattori.

Kunhan voi "tavoitteellisesti kisata" ja kunhan hevosella voi "tehdä mitä haluaa" ja kunhan on se oma "lokero ja identiteetti"

Mutta kukaan ei ole sanonut, kertaakaan, että "kunhan voi yhdessä tehdä, viettää aikaa, puuhata, harrastaa, ystävän kanssa"

Teille hevonen on väline ja välikappale, harrastusväline. Pelkkä kappale teidän egopelissä. Monille koko laji on statusjuttu eikä edes hevosista juuri pidetä ja huomaahan sen. Tallilla ollaan naama norsunvi*ulla ja kiukutaan eläimelle tuon tuosta.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   2.5.25 16:21:36

Se ystävä maksaa tonnin kuussa.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   2.5.25 17:00:23

"Joku ihme tyyppi täällä ja jankkaa aloituksen oleva epäselvä. Hänellä varmastikkin aivan erilaiset mahdollisuudet harrastella. Minulle aloitus aivan selkeä. Pohdin samoja asioita joten ymmärrän täysin..."

L O L.

Lähettäjä: Tätsykkäinen 
Päivämäärä:   2.5.25 17:20:33

Pohdin myös lopettamista. Rahat meni väärään hevosostokseen, jonka piti olla loppuelämäni hevonen, enää en uskalla ostaa edes vierasta hevosta.
Oli kyllä vähän aikaa oikein kiva vuokraheppa mutta nyt ei ole sitäkään, eikä tunnu löytyvän uutta sopivaa vuokrista edes millään. Kerran viikossa tunneilla käyminen on täysin riittämätöntä, kun tottunut omilla hevosilla ratsastamaan 6 x vko ja vuokrahevosen ollessa 3 x vko. Elämä on tylsää ja tyhjää nyt ja olen ärtynyt, masentunutkin. Ei pieniä lapsia, aikaa olisi hevosteluun. Kai täytyy alkaa käydä salilla tms. ei todellakaaan sama asia.

Lähettäjä: Niin 
Päivämäärä:   2.5.25 17:43:34

. Elämä on valintoja, toisille on tärkeämpää hevoset ja toisille syödä herkkuja.
Minä taistelen joka päivä mielitekoja vastaan, koko sukuni on enemmän tai vähemmän ylipainoisia täynnä. Minä lihoan melkein siitä, kun haistan ruokaa.
En minä ainoastaan hevosten takia pidä itseni normaalipainoisena, vaan myös terveyden takia. En halua eläkkeelle jäädessäni olla jo toinen jalka haudassa.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   2.5.25 17:44:26

Tunnistan kyllä aloittajan tilanteen ja samoja asioita olen pohtinut. Omien unelmien ja tavoitteiden sovittaminen oman elämän realiteetteihin on ollut haastavaa jo useita vuosia ja olen jo muutamaan kertaan aikonut lopettaa koko harrastuksen (aiempi hevonen oli toisaalla ylläpidossa ja kertaalleen sen jo myinkin, mutta molemmista palautui takaisin ja jatkoin sen kanssa treeniä vanhaan malliin kunnes hevonen loukkaantui vakavasti ja piti lopettaa). Kuitenkin niiden jaksojen aikana, kun minulla ei ollut hevosta, en oikein löytänyt muutakaan harrastusta joka olisi jaksanut kiinnostaa yhtä paljon ja elämä tuntui liiankin tyhjältä, joten päädyin hankkimaan uuden hevosen. Nyt olen jälleen samassa suossa, omat resurssit eivät oikein kohtaa tavoitteiden kanssa etenkään nyt kun kaikki jatkuvasti kallistuu ja itselle tulee jatkuvasti ikää lisää. Vaikka nautinkin edelleen hevoseni kanssa treenaamisesta ja välitän hevosestani olen pohtinut paljon sitä, onko kilpaileminen oikeastaan enää minua varten ja onko mitään järkeä investoida niin iso rahamäärä pelkästään harrasteluun. Mutta hevosharrastajan identiteetti on vahva, luopuminenkin on siis vaikeaa kuten aiempi kokemukseni osoitti. Vaikka minulla on paljon muutakin sisältöä elämässä (parisuhde, perhe, muita lemmikkejä, kiinnostava työ), niin jotenkin silti elämä ilman hevosia oli tosi tyhjää, kun hevoset ovat olleet "se oma juttu" niin pitkän aikaa elämässä.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   2.5.25 18:14:18

Elämä on valintoja, toisille on tärkeämpää hevoset ja toisille syödä herkkuja.

Mistä tiedät että kyse on herkkujen syömisestä?

Lähettäjä: Å 
Päivämäärä:   3.5.25 00:45:39

”Tää keskustelu hyvin demonstroi kuinka suorituskeskeinen harrastus ratsastus on. Surettaa hevosten puolesta, kukaan ei ole vieläkään sanallakaan maininnut että se eläinystävä olisi mikään motivaattori.

Kunhan voi "tavoitteellisesti kisata" ja kunhan hevosella voi "tehdä mitä haluaa" ja kunhan on se oma "lokero ja identiteetti"

Mutta kukaan ei ole sanonut, kertaakaan, että "kunhan voi yhdessä tehdä, viettää aikaa, puuhata, harrastaa, ystävän kanssa"

Teille hevonen on väline ja välikappale, harrastusväline. Pelkkä kappale teidän egopelissä. Monille koko laji on statusjuttu eikä edes hevosista juuri pidetä ja huomaahan sen. Tallilla ollaan naama norsunvi*ulla ja kiukutaan eläimelle tuon tuosta.”

Samaa ihmettelen. Tästä syystä mm. halusinkin irtaantua hevosihmisistä ja jatkaa omalla tyylilläni omassa rauhassa, omassa paikassa. Vaikka on kyse samasta harrastuksesta ja samasta eläimestä, vuosien aikana huomasin että olen niin kaukana tästä suorituskeskeisestä ”ratsastus” harrastuksesta. En halua edes sanoa että harrastan ”ratsastusta” sillä itse olen niin kaukana tuosta suorituskeskeisestä muodosta kun olla ja voi.

Lähettäjä: Hajan 
Päivämäärä:   3.5.25 08:42:44

- & Å, luulen ymmärtäväni mitä tarkoitatte ja osittain kuulun tähänkin lokeroon jonka takia täysi luopuminen hevosesta/hevosista ei tunnu mahdolliselta. Kuitenkin ajalliset ja taloudelliset realiteetit on otettava ainakin omalla kohdallani huomioon ja löydettävä uusi ratkaisu ja harrastustapa jossa mielestäni hevoseni voi hyvin, koen harrastuksen mielekkääksi sen kautta ja kulut&aika harrastuksessa ei kasva nykyisestä.

Mitä siis teette hevostenne kanssa? Täysin pihankoristeena oleva eläin on minulle hyvin vieras käsite (enkä nyt tarkoita että teidän hevoset on pihankoristeita tai harrastatte väärin vaan haluaisin tietää että mitä sisältyy siihen että hevonen on teille tärkeä ja hyvin pidetty eläinystävä ja realiteetit ystävän pitämiseen sen ansaitsemalla tavalla täyttyy. Kysymys on ihan ilman kynsiä ja hampaita, että voisin ehkä ainakin itse avartaa myös omaa maailmaani). Oma ajatusmaailma sisältää hyvin vahvana ajatuksen, että koska hevonen on luotu liikkumaan ja ihminen on itsekkäästi sen valjastanut omaan käyttöönsä ja asumaan pienissä neliöissä on ihmisen velvollisuus myös pitää huoli hevosen liikunnasta ja muusta hyvinvoinnista siten, että se on hevoselle hyväksi ja sitä tulee riittävästi ja riittävän monipuolisesti ja laadukkaasti eli että esim hevonen liikutetaan siten että se käyttää lihaksistoaan oikein on se sitten ratsastaja selässä, kärryt perässä tai ilman mitään.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   3.5.25 08:50:06

Lopetin harrastuksen kun tuli terveysongelmia, jonka vuoksi meni fyysinen työ alta. Rahaa ei tullut mistään ja menin opiskelemaan uuden ammatin. Yhden myin ja toinen hevonen meni monttuun. Olisin varmasti roikkunut hevosissani kynsin hampain hamaan loppuun, mutta vuosien jälkeen olin vihdoin niin loppu ja ymmärsin ettei opiskelijana voi pitää hevosta, joten päästin irti.

Aloittaja kysyi mitä sain tilalle? Opiskelin ylempään yliopistotutkintoon asti, aloitin kestävyys urheilun, aloin matkustella ja pitää itsestäni parempaa huolta. Ennen söin eineksiä, kuljin ikivanhoissa vaatteissa ja kaikki raha valui hevosiin. Olen nykyään paljon onnellisempi ja ilman erittäin suuria tuloja, tervehenkistä talliympäristöä ja hyvää valmentajaa yhtään hevosta ei koskaan enää tule. Voisin ehkä vuokrata tai käydä laadukkailla tunneilla jonkun muun hevosilla tulevaisuudessa jos on ylimääräistä rahaa.

Lähettäjä: x 
Päivämäärä:   3.5.25 09:04:33

Miksi pitää kuulua johonkin lokeroon?
Mulla on ratsuprojekti minkä ostin loppuelämän hevoseksi ja edetään hevosen ehdoilla. Tallin vaihdon jälkeen ollaan menty tosi paljon eteenpäin. Mihinkään kisoihin ei tähdätä ainakaan näillä näkymin. Projekti antaa sopivasti haasteita, välillä jos yksi asia ei tahdo toimia niin pitää miettiä uudestaan ja vaihtaa taktiikkaa. Vaikka omaa hevostelua on takana yli 55 vuotta niin aina otan mielelläni vastaan vinkkejä ja neuvoja tallin kokeneilta kilparatsastajilta.
Se mikä tässä harrastuksessa kiehtoo on se että ikinä et ole ns. valmis. Jos yhden hevosen kanssa on päässyt pitkälle niin toisen kanssa aloitetaan ihan perusasioista.
Kun ei asu eteläsuomessa niin hevosenpito ei ole niin kallista, siellä mulla ei olisi varaa pitää hevosta.

Lähettäjä: Hiups 
Päivämäärä:   3.5.25 09:50:56

Kaksi omaa kotipihassa. Viimeiset vuodet harrastettu vain ja ainoastaan hevossairaalaa, hoidettu ensin yhtä vaivaa sitten toista. Kun toisen saa kuntoon tulee toiselle jotain. Eläinlääkäri on pikavalinnoissa ja joskus tuntuu, että olen heidän kanssaan enemmän tekemisissä kuin ystävien.
Harrastuksen mielekkyys on ollut koetuksella.

Rakastan kuitenkin näitä yli kaiken ja ainakin toistaiseksi rahat riittää laadukkaaseen hoitoon ja viat ei ole sellaisia, että olisi eettisesti väärin pitää elossa. Mutta, kyllä mä mietin ihan joka viikko että mitä sitten jos äkkiä onkin vain yksi. Mitä sille tehdään. Uusi kaveri? Vuokratalliin? Kuoppaan myös? Myyntiin ei näillä vikalistoilla.
Sitten mietin myös että osaanko elää ilman jos luovun hevosista kokonaan? Harrastusta takana yli 30 vuotta, omia ollut kotitallissa 20 vuotta. Identiteetti hevosihmisenä on vahva.

Aloittajalle sanoisin, että samoja asioita luopumisesta pohtii moni. Siitä ei vaan puhuta yleensä ääneen. Tästäkin keskustelusta huomaa, että edes anonyymina ei ole helppo aihe. Tsemppiä pohdintaan !

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   3.5.25 10:18:27

Hakan - Mulle tärkeintä on se että hevosella on hyvä elinympäristö ja riittävästi neliöitä. En voisi pitää omaa karsinassa ja pikkutarhassa. Jos olisi pakko jossain postimerkkitäysihoitotallilla pitää niin joo, silloin se kunnon liikunta olisi prioriteetti numero yksi. Mutta vain siksi koska eipä siinä muuta voisi tehdä.

Eli käytännössä hyvä, suuri aktiivipihatto, lauma ja kaverit. Hevonen ei _tarvitse_ ihmistä mihinkään, ja oikeassa elinympäristössä hevonen liikkuu riittävästi itse. En halua että hevosen fyysinen hyvinvointi on kiinni siitä tanssitanko joka päivä tuntia maneesissa.

Kun hevosella on tilaa liikkua, hyvä lauma, monipuolista maastoa ja sosiaaliset kontaktit, niin silloin se yhteinen tekeminen ja harrastaminen on vain plussaa hyvinvoinnin päälle. Tehdään mitä keksitään. Välillä treeniä kentällä, välillä maastossa tukka hulmuten, välillä ajoa, välillä katseet kisoissa, välillä puuhaillaan ilman mitään tavoitteita tai paineita "kunnon treenistä", kun sillä eläimellä on oikeasti ne edellytykset hyvään, aktiiviseen elämään - ilman ihmistä. Kyllä silti treenataan. Mutta tietäen, että se treeni ei ole hevosen ainoaa liikuntaa. Vaan vain osa sitä.

Kyllä sen ymmärrän että jos se hepparukka nököttää postimerkkitarhassa ja karsinassa päivät yksinään, niin totta hitossa silloin pitää olla fokus treenin laadussa, kun muuten edellytykset terveeseen elämään ovat siinä ympäristössä niin hiton huonot. Eikä siinä voi muuta tehdä kuin nostaa se tunnin tanssiminen maailman tärkeimmäksi asiaksi koko hevostelussa, kun ei ole tarjota parempia elinolosuhteita aktiiviselle, sosiaaliselle laumaeläimelle.

Mulle puoli ruokaa hevosharrastuksessa on seurata läheltä onnellisen hevosen elämää, onnellisen lauman osana.

Lähettäjä: joo 
Päivämäärä:   3.5.25 11:20:38

Ymmärrän tosi hyvin teitä, jotka pohditte, onko elämä tyhjää ilman hevosta. Hevosihmiset laittaa niin paljon itsestään hevosiin ja ne on tosi iso kiintopiste elämässä. Joku perus salilla käynti ei välttämättä täytä sitä aukkoa ollenkaan. Onko mitään muuta lajia, joka olisi joskus kiinnostanut? Kaikella sillä vapautuvalla ajalla voi kehittyä valtavasti jossain lajossa, jossa kehitys on vain itsestä kiinni, kuten kestävyysurheilu. Esim. maastopyöräilyssä on ihan valtavasti hyötyä esteratsastustaustasta, on heti valovuosia muita aloittelijoita edellä. Voi olla todella palkitsevaa välillä kehittyä juuri sen oman panostuksen verran, ilman eläinlääkärikäyntejä ja valmennuspulaa ym.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   3.5.25 11:31:50

Olen eri henkilö, kuin edellinen -, kirjoitin tuossa yllä luopumisen vaikeudesta. Itsellenikin on kyllä tärkeää varmistaa hevoselle niin hyvät olosuhteet kuin vain mahdollista, tallipaikat olen aina valinnut niin että tarhausaika on mahdollisimman pitkä ja tarhat postimerkkiä suuremmat, olen pyrkinyt aina kun mahdollista siihen, että hevoseni tarhaa kaverin kanssa ja pyrin pitämään myös esim. ruokinnan hyvin yksinkertaisena, huolehdin tietenkin säännölliset eläinlääkärit, kengitykset jne.

Samaan aikaan haluan kuitenkin, että tallin olosuhteet tarjoavat myös minulle treenipuitteet, joissa haluamani kaltainen treenaaminen on mahdollista. Oman lajini luonteesta johtuen treeni on minulle paljon muutakin kuin vain pyörimistä sileällä maneesissa, maastoilen vähintään kerran viikossa ellei keli ole siihen täysin mahdoton, teen koulutreeniä, esteitä, puomityöskentelyä, maastoesteitä, juoksutusta/ohjasajoa ja välillä myös ratsastan vaihteluksi ilman satulaa, kuolaimettomilla suitsilla tai kokonaan ilman suitsia. Käytännössä maneesitalli on silti ainoa vaihtoehto omaan elämäntilanteeseeni (minulla ei esim. ajallisesti ole mahdollisuutta kuskailla hevosta joka viikko useita kertoja viikossa maneesille treenaamaan, silloin kun kenttä on muuttunut jäätiköksi ja maastossakin on jäistä).

Kaikki tämä on kyllä minulle jotenkin mahdollista järjestää, mutta se vaatii täällä Etelä-Suomessa melko runsaasti sekä aikaa (talli kaukana kotoa, jotta hevosella olisi riittävän hyvät olosuhteet) että rahaa (tallivuokra on kaukanakin kallis ja matkakulutkin vievät oman osansa) ja molemmista on viime vuosina ollut pulaa kaikkien kustannusten noustua ja perheen ja työn viedessä oman aikansa. Tietyn vaativuustason työ ja palkka on edellytys sille, että rahat tähän kaikkeen riittävät eli siitäkään ei voi tinkiä. Jatkuvasti siis kipuilen sen kanssa onko tässä yhtälössä mitään järkeä, pitäisikö vaihtaa edullisempaan lajiin ja laskea omia tavoitteita jne.

Mutta en sitten kuitenkaan osannut ilman hevostakaan olla, muista lajeista en vain saa samanlaista fiilistä, kuin yhdessä tekemisestä ja onnistumisesta hevosen kanssa. Vaikka treenaankin tavoitteellisesti, niin minulle on nimenomaan tärkeää se yhteys toiseen elävään olentoon sekä toimia ratsastajana niin että hevonen pystyy ehjänä ja motivoituneena. En siis näe että tavoitteellinen kilparatsastus olisi jotenkin ristiriidassa sen kanssa, että voin "puuhata ja harrastaa rakkaan ystävän kanssa".

Lähettäjä: K 
Päivämäärä:   3.5.25 11:37:04

Ei varmasti kaikki koe tarvetta kuulua johonkin lokeroon, mutta juten "Hajan" sanoo, itselläni olisi kaipuu samalla tavalla ajattelevien luokse, jolloin se "lokero" auttaa tässä, mutta en tosiaan ole löytänyt kahden ääripään väliltä vielä kunnolla edes omaa ideologiaani, joten lokero on vielä hukassa. Välillä häilyn lähempänä toista päätä ja sitten taas toista!

Allekirjoitan ajatuksen siitä, että nautin kun hevonen voi hyvin ja olosuhteet ovat hevoselle mahdollisimman hyvät. Samalla on tullut huomattua, miten vaativaa se on, eli tieto on lisännyt tuskaa, tuntuu ettei ihan perus heinän syöttämisellekään löysy oikeasti toimivaa keinoa. Kaikissa ratkaisuissa on hyvät ja huonot puolet. Samalla kipuilen ratsastus-ajatuksen kanssa. Kaipaan sitä upeaa fiilistä kun hevosen kanssa löytää ratsain yhteisymmärryksen ja keveyden, mutta samalla tiedostan että sekin on osaltaan väärin hevosta kohtaan, mutta samalla myös hyvä ratsastus voi tukea hevosen lihaksistoa ja terveyttä. Mutta olenko riittävän hyvä ratsastaja saavuttaakseni sillä hevoselle enemmä hyvää kuin pahaa?

Pohdin asioita usein hyvin syvästi ja siksi se oma lokero olisi kiva löytää, että voisi lähteä selkeästi jotakin tavoitetta kohti.

Lähettäjä: ABC 
Päivämäärä:   3.5.25 12:24:53

Ei kaiken tarvitse olla niin kiveen hakattua. Itse harrastin koko lapsuuteni hevosia intohimoisesti, ensimmäisen oman sain vasta 18-vuotiaana kun pääsin itse tienaamaan. Opiskelin hevosalalle, työskentelin nuoruuteni talleilla. Kaikki elämä pyöri hevosten ympärillä ja muutin työn perässä (hevosen kanssa) sinne missä tallitöitä oli.

Sitten lopetin koko homman, vaihdoin alaa, myin silloisen hevoseni, kuljetuskaluston, kaiken muun rekvisiitan ja tein 10 vuotta ihan muita juttuja.

Sitten kiinnostus heräsi taas harrastaa, kävin muutamalla ratsastustunnilla ja vaelluksilla.
Ja kohta olinkin taas täysillä hevosmaailimassa. Muutin maalle, talli täyttyi hevosista, perustin yrityksen ja hankin elantoni hevosista.
Tein myös töitä muilla talleilla.

Kun sitten tuli nivelvaivoja ja oma fysiikka alkoi pistää vastaan lopetin yritystoiminnan, myin suurimman osan hevosista ja vaihdoin alaa kevyempiin hommiin.
Nyt minulla on vain yksi harrastehevonen joka sekin iäkäs ja kevyellä käytöllä.

Aika aikaa kutakin, asioita voi tehdä eri tavalla ja välillä jotain ihan muuta. Kun taas kiinnostaa niin harrastaa sen mukaan kun hyvältä tuntuu.
Ei sen tarvitse mennä niin että lopetan harrastuksen loppuiäkseni kun juuri nyt ei hommat suju kuten ajattelin. Elämässä on erilaisia ajanjaksoja...

Lähettäjä: ++ 
Päivämäärä:   3.5.25 14:57:17

ABC: just näin, aikansa kutakin!

Elämä vaan on sellaista, että kaikki haaveet ei toteudu. Ei, vaikka kuinka tekisi töitä. Itse olen haaveillut omasta ponista, tietystä ammatista ja kartanosta. Nämä eivät ole toteutuneet, mutta olen saanut kivan duunin, asunut ulkomailla ja minulla on kiva asunto.

Iän myötä on pakko päästää irti joistakin asioista, kun tajuaa että oma terveys tai rahat eivät riitä.

Aloittajan tapauksessa miettisin, että löytyisikö elämässä jotakin muuta tavoitetta, joka ei liity hevosiin? Suomessahan on tosi hienot, miltei ilmaiset opiskelumahdollisuudet.

Monesti aikalisä tekee hyvää, oma hevostaulo oli 20 vuotta…

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   3.5.25 15:17:07

Paljon olen pyöritellyt hevosharrastuksen lopettamista. Pari vuotta sitten tapaturman seurauksena lopetettiin silloinen vuokrahevonen ja sen jälkeen ei ole enää tuntunut samalta. Nyt ollut 1,5 sama vuokraheppa, kävin välissä myös ratsastuskoululla. Toki tuossa kolmisen vuotta sitten taloon tuli koira ja koiraharrastukset vetävät puoleensa. Houkuttelisi myös toinen koira, juuri syntyi hyvä pentue, josta mahdollisesti koira voisi minullekin tulla.

Ratsastaminen on ihan kivaa ja tallilta lähtee ihan hyvillä mielin pois, mutta varmaan vuoden ajan tallille lähteminen on tuntunut pakkopullalta. Monesti kumppanille vitsillä heitänkin: ”pitääpä lähtee sinne tallille, jotta pääsee sieltä pois!” Ehkä se ei olekaan vitsi. Puitteet kunnossa, maneesit sun muut löytyy, eli ei johdu siitäkään.

Ongelma on se, että en uskalla jättäytyä pois. Mitä jos pian lopettamisen jälkeen tulee tunne, että haluankin ratsastaa?

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   3.5.25 15:56:11

++, kuulostat ihan yhdeltä mun tuttavalta joka jatkuvasti on puhunut mulle samalla tavalla. Vaikka omat haaveet on ollut ihan realistiset, ja tehnyt niiden eteen paljon töitä. Ajattelen että niiden saavuttamiseen menee oma aikansa. Vastoinkäymiset on osa sitä matkaa. Niin tuntui että sun kaltaiset ihmiset ovat niin pettyneitä omaan elämäänsä, että yrittävät puheillaan saada muutkin käytännössä lopettamaan. Olen siis vielä nuori, enkä kovinkaan vanha, joten omalla kohdalla ajan puolesta kaikki olisi vielä mahdollista. Sori, ehkä sun kirjoitus osui hermoon juuri siitä syystä, että arjessa joudut jatkuvasti sanomaan näille vastaan ja jatkamaan sitä omaa tekemistä. On muuten raskasta ja ärsyttävää.