Lähettäjä: m,g mg 
Päivämäärä:   21.2.25 23:02:37

Tätä olen aina ihmetellyt, miksi ihmeessä tosi arat ja epävarmat ihmiset haluaa väen vangällä harrastaa juuri ratsastusta? Kun se on laji joka nyt vaan vaatii tietyn määrän rohkeutta ja reippautta, siitä ei pääse mihinkään!
Sitten etsitään sitä "pomminvarmaa" hevosta, ei suostuta menemään kuin 1-2 hevosella rats koulussa - kun pelottaa - juostaan kaiken maailman pelkoguruilla jne.
Eikä vaan olisi helpompi harrastaa jotain, joka ei koko ajan niin hirveästi pelota ja jännitä? Eikö harrastuksen pitäisi olla kivaa?
Ei ratsastus harrastuksena todellakaan sovi kaikille, ei ole ikinä sopinut.

Eli miksi ihmeessä on pakko sitä harrastaa?

Vielä moni näistä pelkääjistä ei ole valmis tekemään mitään esim kehonsa hallinnan suhteen. Normaali paino, hyvä kunto, sali,pilates, jooga säännöllisesti treenattuna lisää kropan hallintaa ja tuo myös turvaa hevosen selässä kun ei joka pompusta putoa. Luulisi että pelkääjät satsaisivat täysillä oheisliikuntaan. Mutta ei todellakaan.

Lähettäjä: Peura 
Päivämäärä:   21.2.25 23:13:11

Ehkä he tykkäävät hevosista ja heille riittää omalla pienellä mukavuusalueella harrastaminen. Kuitenkin jokaisen ratsastajan pitäisi hoitaa mielensä ja kehonsa siihen kuntoon, että on hevoselle mahdollisimman miellyttävä kannettava.

Lähettäjä: Euro 
Päivämäärä:   21.2.25 23:17:02

Samaa olen ihmetellyt. Harvoin näille ihmisille on edes sattunut hevosten kanssa mitään. Mutta jokaisesta päänheilautuksesta ja parista reippaammasta laukka-askeleesta ollaan kauhuissaan.

Usein näitä tyyppejä yhdistää sekin, että muiden ratsukoiden pitäisi hiipiä huopatossuissa ja venyä äärimmilleen jotta vaan ei riskeerata epävarman turvallisuutta.

Jostain syystä olen kohdannut useamman tällaisen harrastajan ja todella miettinyt, miksi on pakko harrastaa ratsastusta? Voisiko esim. keskittyä maastakäsittelyyn tai johonkin, missä ei ole jatkuvaa kuolemanpelkoa. Jos siis pelko on aina läsnä hyvästä opettajasta ja/tai psykologista huolimatta eikä pelon taustalla ole traumaa, kuten tippumista.

Lähettäjä: *** 
Päivämäärä:   21.2.25 23:17:54

Itse aloin pelkäämään vasta onnettomuuksien jälkeen, mitä silloin suosittelisit? Hevostelun lopettamista vai sinnikästä yrittämistä voittaa pelko?

Lähettäjä: Euro 
Päivämäärä:   21.2.25 23:25:40

***

Onnettomuuksien jälkeen jonkinasteinen pelkääminen lienee väistämätöntä ja hyvinkin normaalia.

Ehdottomasti sinnikästä yrittämistä. Pieniä askeleita kerralla ja hyvä ammattilainen avuksi.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   22.2.25 07:22:23

Minäkin aloin pelkäämään ratsastusta yhden todella pahan tilanteen jälkeen, jossa kaaduimme molemmat, vaikka tilanne oli vähäriskinen. Hevonen kertakaikkiaan keskittyi muualle ja kompastui omiin koipiinsa. Olen aina ollut riskinkarttaja muutenkin ja ennakoinut minkä voinut. Vaaratilanteiden jälkeen normaali ihminen yleensä reagoi ratsastuspelolla.

Omaan tahtiin oli onneksi mahdollista ratsastaa ja ostin sitten joskus omankin. Riskinkarttaminen on vain järkevää. Meidän takia ei tarvitse maneesissa hipsutella, mutta kiistämättä hirvittää useinkin seurata nuoren polven touhuja, kun eivät itse huomaa tai ainakaan tunnusta, ettei hevonen ole käsissä ollenkaan eikä kukaan aikuinen valvomassa.

Kevyillä, kuumilla ja nuorilla tuskin enää ratsastan, tuntuu jo vähän ikäkin ja edelleen turhia riskejä karttelen.

Hevosten kanssa voi tapahtua, ja välillä myös tapahtuu, onnettomuuksia, ja mitä vähemmän ennakoi, sen todennäköisemmin.

Jos ratsastuspelosta ei vaan pääse yli, niin sitten kannattaa miettiä harrastaisko vaan hevosia muulla tavoin. Samoin jos on niin paljon hevospelkoa että aivan tavallisten kilttien hevosten tavallinen käsittely on vaikeaa, onnistuisiko ponien kanssa, vai onko muut eläimet sitten parempi juttu. Hevospelkokursseista voisi olla apua kanssa.

Ongelma on vähän hankala siksi, että ihan samahan se on mitä vaaratilanteita kokemattomat tai yli-itsevarmuuttaan pöyhistelevät teinit ajattelevat, hevosen etu tuskin pitkän päälle on, jos useon käsittelijä tai ratsastaja pelkää. Tuottanee hevoselle vähintään stressiä tai hyvinvointiongelmia esimerkiksi sen kautta, jos se ei pääse koskaan kunnolla liikkumaan. Satunnaisemman pelkääjän suurin osa hevosista kestää kyllä.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   22.2.25 08:22:58

Samanlainen tilanne taustalla, sattui aika pahasti ja sen jälkeen tuli pelko mukaan kuvioon. Pelko on tällaisessa tilanteessa ihan normaalia, epänormaalimpaa olisi olla pelkäämättä yhtään.
Ratsastuspelosta pääsee ratsastamalla. Pelkoon ei auta jos joka kerta tulee tilanteita, joissa aivot kertovat että pelottavan tilanteen uusiminen on lähellä. Siksi tällaiselle ihmiselle on hyväksi ratsastaa hevosilla joilla se on epätodennäköisempää - sellaisiakin hevosia kun on. Jos ei ole, niin parasta vaihtaa paikkaa missä ratsastaa. Ratsastus maksaa niin paljon, että ratsastajalla on jopa oikeus vaikuttaa siihen millaisen hevosen selkään nousee. Ja on se reilumpaa hevosellekin, aivan todella, jos ratsastaja ei istu kyydissä pelosta jäykkänä.
Lopuksi kerrottakoon, että pääsin pelostani yli. Koska ratsastus nyt vain on parasta mitä voi tehdä housut jalassa.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   22.2.25 08:46:19

No kun ei ole aina ollut arka ja epävarma, se tuli vuosien kuluessa. Aivan liian vireä hevonen on hävitetty ja etsinnässä rauhallinen diesel tilalle. Eiköhän se arkuus laske ainakin puoleen vielä joskus.

Lähettäjä: Elli 
Päivämäärä:   22.2.25 08:47:59

Aloittaja ei tainnut tarkoittaa onnettomuuden jälkeen pelkääviä.
Totta että näitä arkoja on paljon nykyään ja tämä on väärin hevosta kohtaan. Pakoeläimen selässä ihminen joka viestittää koko ajan että pelkää, todella stressaavaa hevoselle.
Hevosen kanssa voi harrastaa ilman selkään nousemistakin. Eri asia sitten jos tämä arka ihminen pelkää hevosta, silloin ei missään toiminnassa kai ole järkeä. Vahinko todennäköisesti tapahtuu jossain kohtaa kun hevonen huomaa tämän ja käyttäytyy sen mukaisesti....

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   22.2.25 09:00:48

Talliyrittäjä saattaa vielä toivoa kaikki maksukykyiset asiakkaiksi, mutta miksi joillakin kovasti pelkäävillä on oma hevonen? Jonka kanssa ei uskalleta mennä maneesin ulkopuolelle lainkaan?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   22.2.25 09:07:34

Miksi vaativalla tasolla kisaavalla ikäluokkaratsastajalla on hevonen? Ei maastoile, koska pelkää ja treenaa vain maneesissa tai kentällä. Ei uskalla mennä palkintojenjakoon hevosen kanssa tai jos uskaltaa, on sillä taluttaja. Niin, miksi?

Lähettäjä: Sennu 
Päivämäärä:   22.2.25 09:11:30

Miksi ei saisi? Miten se on aloittajalta pois. Itse olen arka ja epävarma taustaltani ja välillä sitä edelleen. Lapsena en meinannut millään uskaltaa laukkaamaan. Se arkuus ei sulje pois kykyä ja taitoa. Esteratsastajaa minusta ei tullut mutta vab-tasoinen kyllä. Turhia riskejä en ota edelleenkään. Jännittävää että arkuuteni menee joillakin noin tunteisiin.

Lähettäjä: K 
Päivämäärä:   22.2.25 09:11:40

Mistä aloittaja tietää jokaisen pelkääjän taustat? Minä olin lapsena rämäpäinen, nyt aikuisena olen alkanut välttää turhia riskejä. Edelleen hyppään, mutta en enää kaiken maailman kilipäiden selkään suostu.

Lähettäjä: Arka täti 
Päivämäärä:   22.2.25 09:12:00

Se on mukavaa autottomalla metsäpolulla varmalla hevosella.

Lähettäjä: z 
Päivämäärä:   22.2.25 09:12:10

mutta miksi joillakin kovasti pelkäävillä on oma hevonen? Jonka kanssa ei uskalleta mennä maneesin ulkopuolelle lainkaan?

Sitä minäkin olen ihmetellyt. Uskalletaan vain ratsastaa aidatulla kentällä vaikka vieressä hyvät maastot. Ja kun hepalla näyttää olevan vähän virtaa niin gramaanit tiukalla uskalletaan vain ravata, laukka on täysin poissuljettu ;DD

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   22.2.25 09:13:10

Ehkä he haluavat juuri siitä eroon ja tekevät itsensä mielestä parhaansa kehonhallinnan ym. Eteen ilman, että tilittää sulle asiasta?
Jokainen meistä varmaan tietää onnistumisen ja yhteyden tunteen mikä ratsastaessa tulee. Onhan se koukuttavaa!

Lähettäjä: The Cowgirl 
Päivämäärä:   22.2.25 09:19:32

Aloittajalla lienee vielä melko vähän elämänkokemusta noin ylipäätään, vaikka onkin "aina" ihmetellyt pelkääviä ratsastajia.
Pelko voi syntyä monenlaisista syistä. Ei tarvita edes onnettomuutta.

Olipa kerran eräs reipas (aikuinen) lehmityttö, joka teki iloisesti parhaansa kaikkien hevosten kanssa ja edistyi mukavasti. Kehonhallinta oli hyvä eikä vähästä säihkähdetty.
Tuli haasteet elämässä ja kaikki mureni. Esiin astui pelkomörkö. Lehmityttö oli hukassa - mitä oikein on tapahtunut?? Ei pysty edes ratsastamaan, kuin just niillä kahdella luottohevosella, vaikkei muissakaan mitään vikaa ollut.
Muut alkoivat katsoa hieman kieroon pelkäävää lehmitätiä. Lehmityttö mietti, pitäisikö nyt sitten lopettaa koko harrastus - myös näiden muiden ylenkatsovien takia.

Vaan satulassa pysyi, haki apua mm. näiltä "guruilta", ratsasti luottohevosillaan, antoi ajan kulua ja niin lehmityttö on taas iloinen ja itsevarma ratsastaja.

Toivoisin, ettei ihan yleistettäisi ja niputettaisi kaikkia arkoja ja epävarmoja samaan nippuun, kun ei todellakaan voi tietää, mitä sen hetkisen tilanteen taustalla on.

Lähettäjä: Mimo 
Päivämäärä:   22.2.25 09:26:37

The Cowgirl sanoitti hyvin sen, mitä minäkin mietin!

Jokainen voi elämässään kokea epävarmuutta tai pelkoa. Ei kukaan pysty sitä sulkemaan pois.

Itse olen myös ollut tosi arka, mutta silti halusin aina ratsastamaan. Se ahdisti, kun valmentaja yritti väkisin saada minua tekemään jotain mitä en vain pystynyt koska pelotti niin paljon. Oma, rauhallinen tekeminen toi hiljalleen varmuuden takaisin, ja lopulta se valmentaja joka osasi juuri inasen oikeassa kohdassa saada minut mukavuusalueen ulkopuolelle ja rohkaisi.

Lähettäjä: ,, 
Päivämäärä:   22.2.25 09:31:58

Ai että mitä se on muilta pois? No aivan hanurista suoraan sanottuna yrittää mielekkäästi harrastaa näiden pelkureiden joukossa kun kaikki normaali elämä ja toiminta on heille liikaa.

Tallissa on kaikki vaikeaa kun pelätään sitä omaa hevosta. Osa jopa huutaa hevoselleen koko ajan koska pelkää että se vaikka puree. Ratsastaessa ei saa tulla vastaan/laukata läheltä tai ylipäätään laukata/juoksuttaa muutamaa kierrosta hevostaan ennen selkäännousua koska pelkuri ei uskalla olla samassa tilassa hevosensa kanssa. Myöskään katsomossa ei saa liikahtaa/äänehtiä tai istuskella ylipäätään koska täti pelkää muuten ratsastaa. Maapuomia et tietenkään voi laittaa yhtään mihinkään saati estettä koska pelkurin hevonen voi joko innostua liikaa tai kytätä. Mitään "oikealta ohi" väistämissääntöä ei voi ikinä noudattaa pelkurin kanssa, sillä pelkuri ei uskalla mennä lähellekään päätyjä, seiniä tai kulmia kun hänen hevosensa voi vaikka kytätä niitä. Ratsastakaamme siis vain mahdollisimman hitaasti vasemmassa kierroksessa uraa pitkin kun pelkuri on läsnä.

Lähettäjä: Täti 
Päivämäärä:   22.2.25 09:38:21

Itse olen nuorena ollut rohkeampi enkä pelännyt putoamisia yms.
Sitten sattui iäkkäämpänä itselle pahempi onnettomuus ja koska oli jo ikääkin ei paraneminen enää ollut nopeaa. Mietin kyllä lopettamista mutta en halunnut lopettaa. Jatkoin vaikka onnettomuus jätti pelon, jota työstin.

Kaikkein reaktiivisimmilla en enää halua ratsastaa. Sopiva hevonen on sellainen jolla uskallan myös maastoilla, tehdä kaikenlaista, ei ole mikään reaktiivinen, reippaista pidän kyllä.

Ehkä aloittajan mielestä minun pitäisi lopettaa harrastus?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   22.2.25 09:48:43

Eri asia pelätä tai tuntea pelkoa ja työstää sitä pois tai sen kanssa olemista. Se on normaaliakin. Mä koen et on normaalia, että 20v+ ratsastustauon jälkeen arastelen jonkin verran hyppäämistä. Hyppään, mutta maltillista korkeutta eikä tavoitteita ole (voisi olla, jos olisi speksit toisin).

Arasteluun on liittynyt myös tauon heikentämä kehonhallinta. Tauon aikana olen harrastanut kaikenlaisia muita liikuntalajeja: uinut, juossut, pyöräillyt, tanssinut, käynyt pilateksessa, harrastanut kuntojudoa. Ratsastuksessa ”oheislajit” ovat auttaneet niin, että ei ollut ns. ”huono kunto” lajiin palatessa, mutta ei ratsastaminen samalla tasolla ollut läheskään. Huomasin putoavani helposti ja esteillä en halunnut käyttää kannuksia, koska alapohje ei pysynyt paikoillaan jos hevonen hyppäsikin isommasti pienen esteen yli. Tämä aiheutti arastelua ja syystäkin! Pelkäsin myös hevosia, jotka ns. ottivat lähtöjä, enkä ollut tarpeeksi nopea aivoistani. Tämä oli minulla uutta, koska junnuna en ikinä ollut tavannut hevosta, jolle en olisi pärjännyt (mitään oikeasti hullua en ollut tavannutkaan).

Mutta sitten on niitä, jotka ei vaikuta yhtään työstävän pelkoaan tai tunnistavan sitä, että ei tarvitsis antaa pelolle täysin valtaa. Saatetaan pelätä, että maneesissa on oljenkorsi väärässä paikassa, joku istuu, tai seisoo, tai liikkuu, ovi avautuu - tai sulkeutuu, joku viheltää - tai ei vihellä, hevosta talutetaan, kenties joku nostaa laukan, ehkä jonkun muun hevonen pieraisee ja pukittaa. Sitten kun itse pelkää koko ajan (myös maneesissa), alkaa hevonenkin kyttäillä, koska ratsastaja viestittää olemuksellaan, että ympärillä on jokin uhka.

Lähettäjä: && 
Päivämäärä:   22.2.25 09:57:09

Kannattaa kuitenkin muistaa, että ratsastus on yksi vaarallisemmista lajeista ja kehittää itseään sen mukaan.
Eikä aina keskittyä toisiin ihmisiin ja heidän tekemisiin.

Lähettäjä: TaPi 
Päivämäärä:   22.2.25 09:58:32

Pitäisi olla erilliset tunnit tai maneesin käyttövuorot aroille/pelkureille. Kai sitä jokaisella on oikeus harrastaa jos haluaa. Vaan se ei ole oikein että yhden pelkurin takia muokkautuu kaikkien muiden meno.
Vaan kun se pelkuri ei tietenkään voi tunnustaa rajoitteita ja hankkiutua näihin heille suunniteltuihin ryhmiin. Syyhän vaikeuksiin on joko hevosessa tai muissa menijöissä.
Hevoset ovat todella sensitiivisiä otuksia. Niillä on luontaista luottaa johtajaansa. Arat ihmiset ovat hevoselle koko epäluotettavia tai uhkaavia. Johtajuutta ei saa äyskäröimällä tai hevoselle vihoittelemalla. Aika hankalaa hevosen on toimia yhteistyössä henkilön kanssa joka ei edes tiedä mitä haluaa saatikka osaa sitä hevoselle kertoa.
Eniten tilanne on epäreilu hevosta kohtaan.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   22.2.25 10:17:15

Olen ollut itse harrastaja lapsesta saakka. Oma lapsi kilpailee. Ystävät harrastaneet ympärillä. Monenlaista ratsastajaa meillä käynyt. Erilaisia hevosia ollut meillä piha täynnä. Tällä kokemuksella sanoisin, että 99% ihmisistä on arkoja hevosten kanssa. Kokemuksen ja oppisen kautta tulee varmuutta. Hyvin harva ihminen on luonnostaan kovin rohkea.

Lähettäjä: The Cowgirl 
Päivämäärä:   22.2.25 10:34:28

Nykylapsista en tiedä, mut me vuosikymmeniä sitten lapsia olleet oltiin aika rohkeita (fyysisesti, ja ehkä siksi myös henkisesti) koska saatiin tehdä kaikenlaista rohkeaakin liikkumista ja kokeilla rajojamme ilman hyssyttelyjä.
En muista teininä juuri pelänneeni (ehkä ennemminkin kunniottavani) tallin isoja "vihaisia" hevosia, ponit nyt oli poneja ja niiden potkut tai niiltä putoamiset oli normielämää silloin.

Näin vuosikymmenien jälkeen on itselle sattunut ja muille kaikenlaista elämässä. Se pistää hieman varovaiseksi mutta myös armollisemmaksi. Onneksi valmentaja ymmärtää tämän myös.

Pahimpaan aikaan lehmityttö ei edes mennyt hevosen selkään, koska koki että on epäreilua hevosta kohtaan olla niin kireänä ja jännittyneenä.

Mut ymmärrän kyllä yksärikiemuratkin ja nähnyt arkoja omistajia. Annettaisko kuitenkin kaikkien harrastaa tasollaan ja toivotaan, että aremmat osaa antaa tilaa yhteisissä olosuhteissa.

Lähettäjä: Päkä 
Päivämäärä:   22.2.25 10:47:49

Minä olen se arka ja epävarma pelkääjä. En ollut tällainen nuorena. Arkuus tuli iän ja äidiksi tulon mukana. Varsinainen pelko tuli mukaan kuvioihin erittäin stressaavan elämäntilanteen ja erään läheltä piti-tapahtuman myötä. Kuitenkin hevoset ovat yhä minulle voimavara ja asia, jotka tahdon pitää elämässäni. Ratsastuksen lopetin, sillä tajusin itsekin, ettei se ole kummallekaan ratsukon osapuolelle enää mielekästä. Olen parhaani mukaan etsinyt muita tapoja hevostella. On paikkakunnastakin riippuvaista, että mikä mahdollisuus näitä muita tapoja on löytää. Olen myös lentopelkoinen, mutta pidän matkustamisesta. Pelko ei sulje pois sitä, että silti pitää sitä aiheuttavasta asiasta. Luuleeko aloittaja, että hevosia rakastava mutta myös niitä jännittävä ihminen saa saman ilon vaikkapa tanhuharrastuksesta, joka ei kiinnosta pätkääkään?

Lähettäjä: mörökölli 
Päivämäärä:   22.2.25 11:15:41

Aloittajalla itsellään taitaa nyt olla itsereflektoinnin paikka.

Mikä on vialla, että muiden harrastajien arkuus ja pelot menevät sinulla noin voimakkaasti ihon alle? Saa toki ärsyttää, mutta etkö kykene tuntemaan yhtään empatiaa ja edes yrittää asettua toisten saappaisiin?

Itse olen ollut arka ja ujo lapsi alkujaan kun aloitin ratsastuksen, mutta siitä sitä reippautta ja itseluottamusta löytyi. Rakastan hevosia, eikä mikään muu harrastus tuo sitä samaan fiilistä - hyvässä ja pahassa :). Nuorena olin aika kaistapää ja maastossa painatettiin täysillä. Kaatumiset tai tippumiset ei tehnyt kovin kummoista kolausta omaan itseluottamukseen. Kuumista hevosista en kyllä sillonkaan tykännyt.

Nyt aikuisena on kasvanut joku itsesuojeluvaisto ja elämänhistoriassa tapahtuneiden oikeasti traumaattisten ja perusturvallisuuden täysin rikkoneiden asioiden myötä minusta on tullut ihminen, joka skannaa kauhuskenaarioita ympärillään. Ratsastuksessa vältän riskejä ja usein myös ahdistus tuo niitä pelkoja mieleen. Silti nimenomaan ratsastus ja hevosten kanssa oleminen on se, mikä on kaikkein suurin voimavara mulle ja saa ajatukset muualle. Pysyn melko tarkasti mukavuusalueella, mutta silti saan sitä tunnetta, että voitan pelkojani ja löydän pieniä paloja siitä entisestä itsestäni, joka ei aina pelännyt kaikkea.

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   22.2.25 11:27:05

Jokainen saa ja haluaa harrastaa omalla mukavuustasollaan. Viisampi on harkita, mitä tekee, kuin olla tyhmänrohkea oman tai vuokrahevosen kanssa. Tai tuntihevosen kanssa.

Miksi pelkäävillä on hevonen? Miksei olisi? Hän voi olla se hieman hitaammiin edistyvä, mutta voi olla huolellisempi, tarkempi ja suunnitelmallisempi toimissaan. Ei lähde testaamaan korkeusennätyksiä, vaan rakentaa ensin itselle ja hevoselle pohjan, joka toimii. Älykkyys ja viisaus on ratsastajalle paljon tärkeämpi asia kuin (tyhmän)rohkeus.

Pelkääviä tai aiemmin pelkääviä on ihan kaikilla tasoilla - myös maailman huipulla. Kenttäratsastaja vaihtaa esteratsastukseen, kun tulee riittävän paha tai useampi vaaratilanne ja loukkaantuminen maastoesteillä. Monen kouluratsastajan taustalla on, että hyppääminen ei ole se juttu, tai ainakaan vastaavalla kilpatasolla. On eri asia hyppiä metrin tai alle sen esteitä, kuin hypätä vaikkapa 1,40 - 1,60.

Myös huipulla tehdään rajauksia; ei ratsasteta tai kouluteta nuoria hevosia. Siihen riittää paljon wannabe ratsuttajia; osa menestyy maailmalla ja osalle voi sattua paska mäihä, eli se herkkä hevonen ja joitakin kertoja maahan. On eri asia ratsastaa koulutetuilla ja nuorissakin on paljon eroja. Moni on helppo kouluttaa, mutta joillakin voi tulla ne isot kysymysmerkit ratsustuksen tai ratsastuksen suhteen. Osa kilparatsastajistakin viihtyy vain maneesissa tai kentällä, tai ei voi mennä palkintojen jakoon ratsain. Se heille suotakoon.

Kuten joku esittikin. niin 99 % pelkää joskus tai ei halua tehdä kaikkea tai kaikilla hevosilla. Hevosissakin on eroja, joistakin luontaisesti tulee hyviä estehevosia ja jotkut hevoset kestää paremmin kouluratsastusta. Monipuolisuus on kaikille usein hyvää. Ratsulla voi myös ajaa toisinaan.

Tänä päivänä mut luokitellaan taatusti araksi tätiratstajaksi. Hypätä voi, jos vielä hankin oman hevosen tai vuokrahevosella. On ollut käytössä useita hevosia vuosikymmeniä. Joskus jotkut mietteet kannattaisi pitää oman pään sisällä. En ole kokenut, että kaikkien tarvitsisi hypätä, tai mielessäni voi ajatella, että tuollekin tekisi hyvää maastoilla. Välillä olen ajatellut, voi, tuo tulee mun kanssa yhtä aikaa maneesiin, kun toisella on säikkyvä hevonen ja oma hevonenkin oli ääniherkkä, joka on herkkä reagoimaan, jos toisen hevonen alkaa pomppia. Samoin hieman liian itsetietoinen miesratsastaja, joka ei jätä yhtään tilaa, vasemmassa kierroksessa ratsastavalle, vaan tulee ohittaa vastakkain suurin piirtein hevoset kylki kyljessä, vaikka hänen hevonen luimii ja mun hevonen vastaa luimimiseen ja takajalkakin voi kohota. Toki sanon, että jätä tilaa, en takaa, ettei hevoseni potki, jos sille näytetään nyrpeää naamaa.

Lähettäjä: Ninni 
Päivämäärä:   22.2.25 11:41:26

Kylläpä on kalahtanut monelle... mutta kuten sanottu tämä vain on niin väärin sitä hevosta kohtaan, vaikka sen mitenpäin vain selittäisi.

Lähettäjä: P 
Päivämäärä:   22.2.25 11:47:00

Niinpä! Meillä on yksi, joka pelkää omaa 20v pomminvarmaa, entistä tuntihevosta aivan järkyttävän paljon. Ei liiku ilman hevostakaan tallialueella jos ei ole kypärä ja turvaliivi päällä. Hevosen hakee aina ketjunarun kanssa ja sitoo niin tiukalle karsinaan kun saa. Tallissa ei saa tapahtua samaan aikaan mitään ja muiden hevosten tulee olla karsinassa äänettömästi. Ratsastaa kesät talvet maneesissa ovi suljettuna (tietenkin) mutta sen lisäksi myös erilliset portit kiinni. Ratsastaa vain keskiympyrää. Ihan todella epäreilua hevoselle, onneksi on jo vanha niin ei montaa vuotta joudu kärsimään.

Lähettäjä: The Cowgirl 
Päivämäärä:   22.2.25 11:49:27

Näille itsekseen omillaan ratsastaville ns taitaville tosiaan toivoisi myös tilannetajua kun tilassa on useampi ratsukko.
Oli hieman haastavaa yrittää ratsastaa maneesissa, jossa teini liihotti menemään laatimaansa metrin rataa. Siinä sitten itse koitat varoa osumasta tielle kun aina ei osannut arvioida pysyykö teinin hevonen hanskassa.
Onneksi tätä ei useaan kertaan toistunut, kun tallinpitäjä asetti rajat hyppäämiselle yleisillä ajoilla.
Olin siis ikävä, arka tätiratsastaja....

Lähettäjä: Hels 
Päivämäärä:   22.2.25 11:51:52

Kiitos kun viet jo valmiiksi vaikeutuvaa hevosalaa pahempaan suuntaan kannustamalla arempia vaihtamaan harrastusta

Lähettäjä: .,. 
Päivämäärä:   22.2.25 12:30:47

Yleensä tämä arkoja kohtaa vihantunteilu tulee heiltä kenellä on jotain tyyliin ratsastustoimintaa yms ja ongelmahan on se ettei ole toimivia hevosia. Jollasia ne pitäisi olla. Ei se arkuus ole mikään negatiivinen asia. Asia nro yks että hevoset ON turvallisia ja oikea asenne pelkoon joka ratsastajalla on. Se on työstettävissä oleva asia mut pelkovihaajat on se pahin myrkky tuommosiin yhtälöihin. Oikeanlainen tuki ja turvallinen ympäristö saa monesti pelon pois ja sieltä kuoriutuu hyvä ja herkkä tyyppi toimimaan hevosten kans. Katsoisin peiliin ja miettisin syvemmin mikä itsellä hiertää kun reagoi pelkääviin tuolla tavoin.

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   22.2.25 12:32:26

Tätä samaa jaksanut ihmetellä jo pitkään.
Todellakin uskon että aroille ja pelokkaille väärä harrastus. Ihan varmasti heilläkin olisi elämässä mukavampaa kun käyttäisi ratsastusharrastuksen rahat johonkin muuhun mukavaan. Näiden pelkäävien opettaminen on todella raskasta , heidän kanssaan ratsastaminen on todella raskasta, ja on todellakin häiriöksi niille jotka haluaisivat normaalisti harrastaa ja ratsastaa, koska ovat koko ajan edessä tai vaativat opetuksessa isosti lisähuomiota muihin verrattuna.

Lähettäjä: NKS 
Päivämäärä:   22.2.25 13:36:02

Milloin ja miksi toisen (ratsastajan) epävarmuus/pelko voi haitata/ärsyttää? Listaan omat ärsytyksen hetket:
- jos ratsastuskoulun hevosjaossa pelkäävä ei uskalla mennä kuin yhdellä tai kahdella, ja itse asiassa nippa nappa näilläkään, ja vaikka olisi mitä turvaratsuja (muita), ei uskalla mennä niillä - ja tästä tulee hänen ympärilleen iso keskustelu, joka vaan jatkuu ja jatkuu
- pelkäävä ei tee mitä opettaja sanoo, eikä sano pelkäävänsä, ratsastaa menemään matkustamalla, korvat kiinni, menee tunti kaikilta pieleen (koska se tunti on sitten open ja pelkäävän välistä kommunikointiyritystä tai sen torjuntaa)
- pelkäävä ei sano että ei halua laukata, mutta on ympyrällä tukkeena lötköravissa
- pelkäävä onkin oman hevosen omistaja, mutta demonisoi kaikkea/kaikkia normaalia/yleisesti hyväksyttävää toimintaa. Siis yksinkertaisesti kaikki herättää niin paljon ahdistusta, että pelkääjä syöksyy (verbaalisesti) jokaisen kimppuun, jonka kokee uhaksi
- pelkääjä alkaa aina kiljua kuin teurastettava eläin, jos hevonen astuu yhdenkin reippaamman askeleen tai sivuun

Lähettäjä: Karen 
Päivämäärä:   22.2.25 13:37:31

Johan on taas ikävää lukea näitä kommentteja ja täytyy kyllä sanoa, että olen ollut pettynyt siihen että ratsastuspiireissä on yhä edelleen valloillaan tämmöinen asenne. En näe mitään syytä miksi me arat ja pelkäävät emme voisi ratsastaa. Toki tuollaiset esimerkit joissa ei oikasti uskalleta ratsastaa kuin yhdellä ja samalla hevosella yhtä ja samaa ratsastustietä/askellajia on ongelmallisia, mutta eiköhän näitä nyt ole häviävän pieni osuus.

Onneksi olemme löytäneet valmentajan, joka ymmärtää aran ratsastajan sielunelämää. Oli musertavaa katsoa aikaisemmin kun teinin ainoa henkireikä meinattiin viedä kaltaistenne "arat pois ratsastamasta" -tyyppien toimesta. Löytyi myös talliporukka, joita ei haittaa se että yhdellä saattaa olla mukautetut tehtävät.

Jos se arka ja pelkäävä ratsastaja ratsastaa ja kehittyy tahollaan/omien tavoitteidensa mukaisesti, niin miten ihmeessä se on keneltäkään pois? Aika harvassa on ne arat, jotka vaativat jatkuvasti erityishuomiota. Toisaalta, olisipa ihanaa kun olisikin aroille ratsastajille suunnattuja tunteja, jossa ei tarvitsis katsella kun omasta mielestään "rohkeat ja taitavat" ratsastaja kaahottavat ennalta arvaamattomia reittejään. Kaamean raskasta ratsastaa näiden kanssa, jotka eivät huomaa lainkaan toimintansa aiheuttamia vaaratilanteita.

Lähettäjä: V 
Päivämäärä:   22.2.25 14:02:29

Olkoon rauhassa arkoja, minäkin joskus tarkkaan harkitsen lähdenkö esim raviin tuulesta pörrällään olevalla hevosella maastossa.
Mutta jos koko ajan pelkää, hevonen huomaa sen.
Ei ole sillekään reilu tilanne, koittaa tärisevän ratsastajan alla silti suorittaa. Omalla ratsulla se johtaa katastrofiin.

Lähettäjä: M 
Päivämäärä:   22.2.25 14:02:38

Hevosista kyllä löytyy sopivia ratsuja ihan kaikille. Vois myös kysyä että miksi ilkeät ihmiset harrastaa ratsastusta, pysys kotona niin ei tarvi muita arvostella.

Lähettäjä: Ö 
Päivämäärä:   22.2.25 14:04:20

Arka ja epävarma on eri kuin oikeasti pelkäävä.

Joku kirjoitti lentopelosta ja siitä muistui mieleen yksi töihin liittynyt lentomatka, missä vieruskaverina lennolla lentopelkoinen joka pitkin matkaa meni pakkolaskuasentoon. Se tarttui, ei asento, vaan pelko.

Kerran ennen ratsastustuntia tapahtui sama, tuntikaverilleni oli jaettu hevonen jotka hän pelkäsi liki hysteerisesti. Sekin tarttui.

Ei mua niinkään häiritse se että jotkut kyttää välimatkoja yms ja vaatii enempi tunnilla tilaa mutta tuo oikea hallitsematon pelko hieman kyllä.

Jos mä pelkäisin jotain heppaa yhtälailla niin osallistuisin tunnille katsomosta tai lähtisin kotiin. Yhden kerran koko 30-v harrastuksen aikana oon jättänyt menemättä kun esteille jaettu hypyn jälkeen ilopukkeja tekevä. En vaan halunnut sillä hypätä.

Lähettäjä: Ö 
Päivämäärä:   22.2.25 14:07:26

Mut vielä, siis tää pelkääjä oli vallan pätevä ratsastaja monen hevosen kanssa.

Lähettäjä: k 
Päivämäärä:   22.2.25 14:15:18

Pahin mahdollinen ihminen hevosen lähelle on tunnetasoltaan ehkä joko synnynnäisesti tai elämässään traumatisoitunut, joka ei ymmärrä tunnevivahteita. Yleensä nämä henkilöt ovat niitä kovaäänisiä, muita alleen sekä henkisestä että fyysisesti jyrääviä tyyppejä.

Herkkä ja arka ihminen on juuri hyvä eläinten kanssa, koska hevosetkin ovat herkkiä ja arkoja. Ei ne tarvitse johtajuutta, ne tarvitsee sellaisen, joka osaa lukea niitä oikealla tavalla. Voitte vaikka tutustua Monty Robertsin elämäntarinaan, hän hienosti kertoo mikä on oleellista hevosten kanssa.

Sitten nämä mielestään rohkeat ihmiset, jotka yrittävät laittaa kolmion muotoista palikkaa neliön koloon, haluavat väen vängällä harrastaa herkkien eläinten kanssa. Sopiva harrastusmuoto kun taas olisi vaikkapa spinning tai mikä tahansa harrastusmuoto, missä ei olisi eläimiä ja ihmisiä lainkaan. Miksi? En ymmärrä? En mitenkään ymmärrä, miten tällaiset ihmiset, jotka eivät ymmärrä toisia ihmisiä ja eläimiä lainkaan, haluavat kuitenkin harrastaa emotionaalista tarkkuutta vaativia lajeja?

Rohkeus ei ole sitä, että ei pelkää, vaan että tekee siitä huolimatta. Näin joku viisas joskus sanoi.

Lähettäjä: Tuntiratsastaja 
Päivämäärä:   22.2.25 14:49:19

Olen tuntiratsastaja, ja mun on pakko kommentoida, koska aloittajankin viesti koski TUNTIRATSASTAMISTA, ei omaa hevosta, nuoren kouluttamista tai kisaamista.

Tuntiratsastajana olen usein kokenut epävarmuutta, sillä en voi vaikuttaa muihin tuntilaisiin ja heidän toimintaansa. Kun jaetaan osaamistasoon nähden liian vaikeita ratsuja, tai hevosen peruskäsittelytaidoissa on isoja puutteita. Valitettavasti olen turhan usein ollut tilanteessa, että mitäköhän tästäkin tunnista tulee.

- etäisyydet, ei pidetä riittävää etäisyyttä tunnetusti potkivaan hevoseen eikä silloinkaan, kun opettaja sanoo että älä mene laukassa edellä kulkevan Pollen häntään, se voi pukitella
- jos ryhmän hevosista joku ottaa lähdöt, ei osata toimia oikein
- ei lueta ohjeita, jos kerrotaan että älä ota Pollelle pitkää raippaa, niin yleensä siihen on syy
- satulassa näperretään urheilukelloa tms eikä kiinnitetä hevoseen huomiota, joka saattaa ulkokentällä pelästyä peuraa

Kun riittävän monta kertaa lyhyessä ajassa tunnilla sattuu ja tapahtuu, niin ikävä kyllä se vaikuttaa omaankin ajatteluun. :(

Itselle hyvä vaihtoehto oli pienempään, osaavampaan ryhmään vaihtaminen.

Lähettäjä: NKS 
Päivämäärä:   22.2.25 14:52:08

Minua ei yleensä häiritse toisten pelot, mutta olen joskus ollut samalla tunnilla muutaman kk ajan ”häitsevästi pelkäävien” kanssa ja siksi tein yllä olevan listan.

Me muut tunnilla olevat oltiin ihan ”tarpeeksi tätejä” ja rauhallisia, mutta sinänsä kiva tunti meni ihan pilalle jossain vaiheessa, kun tunteja yhdisteltiin kauden mittaan uusiksi.

Lopulta peruin aika usein ratsastuksen ja kävin korvaustunneilla.

Ja mitä pelkäämiseen tulee - olen itse kieltäytynyt hyppäämästä ”liian ison” näköisen maastoesteen (muutama kk myöhemmin uskalsin), samaten olen kieltäytynyt hyppäämästä 1,15m pystyn. Se vaan näytti liian isolta, kun olin hypännyt sitä ennen max 60cm. En usko, että nämä kieltäytymiset sinänsä haittasivat ketään.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   22.2.25 14:59:40

Kylläpä ylimielisiä "pro" tyyppejä taas häiritsee muiden harrastaminen.

Lähettäjä: ^^ 
Päivämäärä:   22.2.25 16:54:32

Itsekin miettinyt että mitä ihmeen iloa ihminen voi oikeasti saada harrastuksesta missä se itse hevosen kanssa tekeminen aiheuttaa pelkoa.
Muiden ahdistukset ja pelot eivät haittaa, jos he eivät hankaloita minun ratsastusta tai hevosen käsittelyä sen takia, mutta usein näin ei ole vaan ruvetaan koittaa hallita muidenkin tekemistä eikä vain keskitytä siihen omaan tekemiseen. Pahimpia on nämä jotka maastossa sitten kiukuttelevat, ärjyvät ja haistattelevat muille ihmisille, koska itseä pelottaa, kun hevonen katsoo koiraa/lastenrattaita/yms. ja parannetaan hevosihmisten mainetta siinä samalla sivussa.

Lähettäjä: Hjh 
Päivämäärä:   22.2.25 17:38:03

Miksi ajatellaan että se arka palloilee muiden edessä, huutaa muille, ohjeistaa muita tai tekee yhtään mitään muuta, mitä opettaja käskee?

Itse olen arka, mutta teen kuin opettaja sanoo. Jos hän sanoo, että voit tehdä helpommin tehtävän, saatan tehdä jne. Ei sen pitäisi muita haitata.

Lähettäjä: NKS 
Päivämäärä:   22.2.25 17:46:29

Ei kai arkuudesta/epävarmuudesta ole kenellekään muulle haittaa, jos arka kuitenkin pystyy toimimaan? Jotkut taas tosiaan eivät pysty ja tekevät siitä toisillekin tosi ison asian, tavalla tai toisella. Ehkä kyse on silloin ”tilaa vievistä” ihmisistä, joille arkuus hevosen selässä ei edusta koko elämän arkuutta, vaan he ovat tottuneet ottamaan (viemään) oman huomionsa ja odottavat maailman mukautuvan tähänkin?

Varmasti kaikkia joskus pelottaa tai on itsetunto alhaalla. Ei kukaan edes tiedä toisen arkuudesta, rohkeudesta - tai suorastaan rämäpäisyydestä - vain nenänpäätä katselemalla. Hevonen on iso eläin ja omat taidot on hyvä tiedostaa.

Lähettäjä: Niin 
Päivämäärä:   22.2.25 17:58:53

Miksikö? Siksi, että ne muutamat flow-askeleet, jotka voi tuntea, kun hevonen on kanssasi yhtä, kun siellä satulan alla on se mieletön voima, kyky, harmonia... Se on syy, miksi ratsastan, vaikka pelkään. Kausittain enemmän tai vähemmän, ja päivästä riippuen. Yritän työstää asiaa, mutta ei se helppoa ole, kun on syntyjään arka, ja onnettomuus on lisännyt pelkoa (mutta ei ole todellakaan ainoa syy). Ratsastan siksi, etten kertakaikkiaan ole kiinnostunut mistään muusta liikunnasta. Ja siksi, että saan ratsastuksesta aivan mielettömästi niitä elämyksiä ja hyvän olon tunteita, silloin kun en pelkää.

Viimeksi olen tänään ratsastanut laukkaa, eli ei se hevonen siitä mielettömästi kärsi. Yleensä ratsastan yksinäni, joten muutkaan ratsastajat eivät kärsi. Harmittaa olla näin arka, kun välillä sitten tietyt hevosetkin jännittyvät siitä, mutta minkäs teet. Ei auta kuin yrittää vain siedättää itseään. Koska ei ole mitään parempaa kuin ratsastus silloin kun se sujuu.

Lähettäjä: olen 
Päivämäärä:   22.2.25 18:10:51

Olen ollut arka, mutta saanut rohkeutta taitojen lisääntyessä. Olen varmasti osan mielestä nykyisin rohkea, mutta kyllä siellä taustalla on arkuus, mikä peittyy sillä, että pysyn vaikeissakin tilanteissa selässä, missä osa olisi jo tullut alas. Mutta en ota turhia riskejä ja nykyisin olen alkanut nauttimaan enemmän rauhallisesta, tasapainoisesta liikkumisesta kuin täysillä eteenpäin. Tämä on vaikeaa, koska hevoseni taas rakastaa vauhtia ja nyt olen yrittänyt opettaa takaisin rauhalliseen tekemiseen ja siihen, että kummatkin rentoudumme emmekä paahda kuin sata lasissa.

Lähettäjä: b 
Päivämäärä:   22.2.25 20:54:35

Olin itse lapsena tosi arka ja muutenkin mulla oli korostunut vaarantaju. Istuin etukenossa, en uskaltanut laukata tai hypätä, säikähdin kovasti hevosen pieniäkin säpsyilyjä. Muiden ihmisten epäilyistä huolimatta musta tuli iän myötä reippaampi, eikä pelko enää näkynyt ratsastuksessa. Istunta korjaantui, mun pääkoppa ei enää levinnyt hevosen esittämistä kevätjuhlaliikkeistä ja valmentauduin aktiivisesti.

Mulla oli lapsena ihanteellinen tilanne, kun meidän perheellä oli oma hevonen. Sain rauhassa harjoitella monta vuotta samalla hevosella, joka oli suurimmaksi osaksi pomminvarma sekä käydä mukavan ja osaavan opettajan tunneilla. Autistiselle tytölle hevosharrastus oli pelosta huolimatta tosi tärkeä juttu, vaikka joidenkin mielestä mun harrastamisessa ei kuulemma ollut mitään järkeä. Kuitenkin sanotaanko, että lopussa kiitos seisoo.

Nykyään tilanne on toinen, kun kahden hevosten kanssa sattuneen tapaturman jälkeen kärsin pahasta ratsastuspelosta ja saan paniikkikohtauksia. En tällä hetkellä ratsasta, mutta jos joskus palaan satulaan ja saan pääkoppani kuntoon, niin teen kyllä sellaisen linjavedon, että en tietentahtoen hankkiudu potentiaalisiin vaaratilanteisiin. Hevostelu ei koskaan ole täysin vaaratonta, mutta kahden pysyvän vaivan jälkeen en enää halua tarkoituksella ottaa turhia riskejä esim. ratsastamalla itselleni liian vaikeilla hevosilla.

Ja palatakseni aloittajan kysymykseen. Ratsastus on monipuolinen harrastus, eikä ihme, että sitä hyödynnetään myös terapiakeinona. Esimerkiksi itse hyödyin lapsena kovasti hevosten kanssa touhuilusta ja ratsastamisesta, mikä heijastui muillekin elämän osa-alueille. Toisaalta jatkuva pelko vie harrastamisen iloa, eikä pelokas ratsastaja ole hevoselle optimaalinen. Pelko on luonnollista, mutta jos jatkuvasti pelottaa, niin silloin ehkä ensimmäisenä pitäisi miettiä, haluaako jatkaa harrastusta, jossa riskejä ei voida sulkea pois. Tavalliset ratsastuskoulun tunnit eivät välttämättä sovi kovin hyvin pelokkaalle ratsastajalle, mutta varmasti löytyy talleja, jotka tarjoavat enemmän henkilökohtaista opetusta ja räätälöityä toimintaa.

Lähettäjä: Hmm 
Päivämäärä:   22.2.25 21:17:27

Kommenteista on selkeästi luettavissa miksi pelkäävä tai arka häiritsee. Sellaisen oppilaan ymmärtäminen ja opettaminen vaatii taitoa ja sitä ei kaikilla ole. Kuten ylhäällä vinkattu se herkkä voi hyvin olla hevosen kanssa kaikista taitavin. Jotkut vaan eivät osaa opettaa kaikkia, kannattaa aina katsoa peiliin kun joku ärsyttää noin paljon.

Lähettäjä: TaPi 
Päivämäärä:   23.2.25 06:09:45

Tarjonta vastaamaan kysyntää. Kenen open tai valmentajan pää kestää niin erikoistuvat näitten arkajalkojen viihdyttämiseen. Taidon opettamiseen pääsee joskus ja jouluna ja diplomatia taidot on koetuksella. Vaan miten markkinoida spesialiteettia ja käytännön järjestelyt? Hankala toteuttaa muutoin kuin yksityis tai pienryhmätunteina.

Lähettäjä: tT 
Päivämäärä:   23.2.25 07:20:19

Voisi ennemmin kysyä miksi ratsastuskouluissa on nykyään niin paljon huonosti voivia ei-sopivia hevosia? Tai miksi jalostetaan ylireaktiivisia hevosia. Missä ovat normaalit ei-pukittelevat hevoset, niitä oli ennen kyllä. Arkajalatkin uskalsivat niillä ratsataa ja jokaisesta rats.kouluhevosesta olisi tullut kiva yksityishevonen.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   23.2.25 07:32:22

Moni opetushevonen muuttuu yksärinä liian vireäksi. Ne on jatkuvasti kovassa työssä ja liikkuvat tunnilla laumassa. Yksärinä sitten talutetaan puoli tuntia yksin ja alkaa "oireilu". Vaikka opetushevosten elämää usein kritisoidaan, ne saavat ainakin riittävästi liikettä. Kun jolkottaa possujunassa kolme tuntia illassa, ei ole enää tarvetta hyppiä seinille. Moni sätky hevonen asettuisi lisäämällä oikeanlaista liikettä ja vapaata ulkoilua isossa virikkeellisessä tarhassa. Puoli päivää postimerkissä ja talutuslenkki käyntiä ei riitä hyvinvointiin eikä hyvinkäyttäytymiseen.

Lähettäjä: Kuu 
Päivämäärä:   23.2.25 08:08:58

Eipä se opettamosesta ole kiinni, jos ihminen tarvitsee jatkuvasti tukea ja open huomio menee yhteen ihmiseen, että se pääsisi joskus edes kulmaan. Arat saa ratsastaa niin kauan, kun eivät haittaa muita. Jos opetustunnista 70 prosenttia on aina yhden opastamista kädestä pitäen, niin eihän siinä mitään järkeä ole. Joskus ok ja tilanteita voi tulla kaikille, jossa tarviysee vähän enemmän rohkaisua mutta jos se on aina... eihän se ihme ole, että muita ärsyttää maksaa samaa hintaa siitä, kun yhtä yritetään saada tekemään jotain järkevää ettei olisi esim.muiden tiellä.

Lähettäjä: The Cowgirl 
Päivämäärä:   23.2.25 09:51:11

TaPi se osaa muotoilla kivasti ajatuksensa:
" Kenen open tai valmentajan pää kestää niin erikoistuvat näitten arkajalkojen viihdyttämiseen."
Arkajalkojen viihdyttämiseen???

TaPi lienee itse niin rohkea, taitava, kokenut ja kaikin puolin muutenkin briljantti tyyppi, että on varaa halveksia syystä tai toisesta arkoja harrastajia, ihan loistavaa sinulle!

Rahalla sain minäkin pienryhmätunteja, opettaja ja valmentaja ovat hyvinkin osaavia "viihdyttämään arkajalkoja" niin että jännitystilat saatiin laukaistua.
Normitunneilla ammattitaitoinen opettajamme osaa ottaa huomioon jännittäjät, ohjaa sopiville tunneille ja ymmärtää ja ohjaa, jos tunnin aikana tulee tilanne.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   23.2.25 09:54:55

Onpa idiootti aloitus.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   23.2.25 10:09:59

Siksi koska se on mukavaa selväpäisellä ja varmalla hevosella ilman aloittajan kaltaisten idioottien seuraa.

Lähettäjä: miu 
Päivämäärä:   23.2.25 10:32:24

En tiedä mistä ajasta "ennen" tT puhuu. Kun mä olin nuori oli ihan normaalia että lähes joka tunnilla joku putosi. Oma enkka on 4 kertaa samalla estetunnilla. Hevoset oli pääsääntöisesti ex-ravureita tai jotain Puolasta tuotuja villejä 4-5 vuotiaita, kyllä niiltä lennettiin. Osa oli satavarmasti myös kipeitä ja varusteet oli mitä oli.
Eli kyllä ratsastuskouluhevoset on nykyään sekä kilttejä että helppoja ja varuisteet tosi hyviä verrattuna aikaan "ennen".

"Ennen" vaan ei tunnit olleet täynnä nykyisiä arkajalkoja, ne karsiutui pois jo alkeiskurssin jälkeen.
Nykyään iso osa lapsista ja myös aikuisista on käsittämättömän arkoja ja pelkääviä, tätä sanovat kaikki pitkä linjan ratsastusopet (joita tunnen paljon) Vanhemmat istuu katsomossa kauhusta kankeena ettei meidän purjopetteri - joka on kuorrutettu turvavarusteilla -vaan putoa tai mitään muuta satu. Tädit ei halua mennä hevosilla a,b,c tai d, koska pelottaa niin. Myöskään laukata ei haluta.

Joku kirjoitti että "herkät on parhaita ratsastajia" joo, näin on, mutta herkkä ei todellakaan ole sama kuin arka! Herkkä on tarmokas ja jämäkkä, joka samaan aikaan on hyvä lukemaan hevosta ja toimimaan sen mukaan. Hevoset usein inhoavat arkoja ratsastajia, koska arkaan ratsastajaan hevonen ei voi luottaa. Toisaalta, moni ratsastuskouluhevonen on oppinut, ettei näiden arkojen tuntilaisten kanssa tarvitse tehdä yhtään mitään kun ei ne uskalla pyytää mitään. "Jes, ihan lepotunti tiedossa ton kanssa, taidanpa mennä kentän keskelle torkkumaan!"

Lähettäjä: TaPi 
Päivämäärä:   23.2.25 14:14:26

Ennen ratsastuskouluhevoset meni tunneilla keskim 4h/pvä ja usein viikot ympäri. Lomilla ne oli kun kelien takia oppilaat ei ilmestyneet tunneille tai joku ongelma pakotti jättämään hevosen lepoon.
Ei siinä monella enää virta riittänyt ylimääräisiin temppuihin.
Useimmiten uudet hevoset oli joko kouluttamattomia, nuoria tai tunteja joilla ratsastivat ne kylmäpäisemmät ja osaavammat oppilaat. Hevoset koulutettiin kyseisen paikan tarpeisiin oppilaiden avulla opettajan ohjauksessa. Arkoja oli lähinnä aloittavat jotka eivät osanneet hahmottaa minkälaista hevosten kanssa tekeminen on. Aika nopeasti valkeni riittikö oma rohkeus tai muutoin fyysiset ominaisuudet lajiin. Tosi monet jotka tykkäsivät hevosista mutta totesivat ratsastuksen itselleen sopimattomaksi paneutui groomaukseen ja tai tallihommiin. Osa siirtyi ravipuolelle tai valjakkoon. Hevosten kanssa voi touhuta monin tavoin.
Kyllä ratsastus maailma on kaikin tavoin muuttunut eikä syypää ole hevosjalostuksen.

Lähettäjä: J 
Päivämäärä:   23.2.25 15:49:56

”Joku kirjoitti että "herkät on parhaita ratsastajia" joo, näin on, mutta herkkä ei todellakaan ole sama kuin arka! Herkkä on tarmokas ja jämäkkä, joka samaan aikaan on hyvä lukemaan hevosta ja toimimaan sen mukaan. Hevoset usein inhoavat arkoja ratsastajia, koska arkaan ratsastajaan hevonen ei voi luottaa. Toisaalta, moni ratsastuskouluhevonen on oppinut, ettei näiden arkojen tuntilaisten kanssa tarvitse tehdä yhtään mitään kun ei ne uskalla pyytää mitään. "Jes, ihan lepotunti tiedossa ton kanssa, taidanpa mennä kentän keskelle torkkumaan!"’

Just näin.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   23.2.25 17:10:39

elä sun elämää jätä mut rauhaan

Lähettäjä: Siksi 
Päivämäärä:   23.2.25 18:14:57

Se arkuus tai epävarmuus alkaa tasan siinä kohtaa, kun samaan aikaan maneesissa on pölkkypäitä, joilla hevonen ei ole hallinnassa tai ei muuten voi luottaa siihen, että ne eivät tee äkkikäännöksiä, -jarrutuksia, -kiihdytyksiä tms. niin, että tapahtuu ja sattuu.

Ei ole mikään ongelma ratsastaa samaan aikaan muiden - vauhdikkaidenkaan - kanssa, kun näkee että homma on hallussa ja liikkeet ja suunta ennakoitavissa.