Lähettäjä: Kermaperse 
Päivämäärä:   17.2.25 11:34:18

Tulinpa purkamaan pahaa oloani tänne. Mulla oli nuorena kiva iso poni, jolla valmentauduin ja harrastin. Vanhemmat maksoi aina kaiken.

Nyt aikuisena ei ole enää varaa omaan hevoseen. Täysi-ikäisenä jouduin myymään ponin, kun vanhemmat ei enää maksaneet ylläpitoa.

En koskaan ollut hyvä koulussa ja nyt olen jumissa matalapalkka-alalla. Olen kokeillut harrastaa ratsastuskoulussa, mutta sielläkin oli varaa vaan 2krt/vk. Vuokrahevosella kävin useammin. Mutta ei se ole lainkaan sama.

Kurjaa, ettei pienituloisella ole varaa hevosteluun haluamallaan tasolla. Syksyllä lopetin ratsastamisen kokonaan, kun harmitti liikaa. Tuntuu valtavalta kynnykseltä säästää keski-ikään asti ja aloittaa sitten. Siihen mennessä olen jo liian huono ratsastaja.

Lähettäjä: surku 
Päivämäärä:   17.2.25 11:48:47

Voin samaistua täysin.
Itsellä 40v lähenee eikä varaa omaan tunnu olevan ikinä.
Harmittaa.
Vuosia harrastelu ollu muiden varassa räpistelyä. Vaan kun ei osaa olla täysin ilmankaan. Monesti mielessä lopettaa täysin.
Itselle ainut mielekäs vaihtoehto olisi se oma. En kaipaa osaavaa ratsua enkä kilpakenttiä. Kilttiä maastovarmaan kaveria jonka kanssa harrastaa hyvällä mielellä.

Varmasti lopun ikäni elättelen toivetta omasta hummasta.

Lähettäjä: *** 
Päivämäärä:   17.2.25 11:57:51

Semmoista se on. Olisi kannattanut kakarana panostaa siihen kouluun, mutta kun kermaperseille isi maksaa harrastamisen, niin asiaa ei tarvitse ajatella. Me köyhät pennut sen sijaan mietittiin asiaa jo silloin, kun te leveilitte niillä poneillanne. Ja niinpä meillä on nyt ne hevoset ja teillä ei.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   17.2.25 12:13:01

Ainahan se on näin ollut. Matalapalkkaduunarit ei voi hevosta pitää ellei ole jotain muuta rahanlähdettä. Eräs haaveilee hevosesta ja ajaa isolla bemarilla. Jos se pieni kauppakassi olisi kelvannut niin jopa olisi enemmän hevoskassaa. Esimerkkejähän löytyy paljon siitä mistä voi tinkiä jos kovasti jotain haluaa. En itsekään ostele juuri mitään ja olen valinnut hevoset turhan materialismin sijaan.

Lähettäjä: — 
Päivämäärä:   17.2.25 12:14:32

No onpas kannustava tuo edellinen kommentti.

Aloittajalle, ymmärrän tuskasi hyvin. Itse jouduin myymään edellisen oman hevoseni nuorena aikuisena koska ei vaan ollut rahaa. En nähnyt mitään mieltä vain pussailla kun olin aina harrastanut tavoitteellisesti.

Olin hevosen selästä pois yhteensä 8 vuotta ja koko sen ajan opiskelin ja rakensin uraani ajatellen, että jonain päivänä minulla on taas varaa harrastaa tätä lajia. Siitä hevosen myynnistä on nyt 11 vuotta ja tällä hetkellä minulla on hevonen maneesillisella täysihoitotallilla jolla valmentaudun viikottain. Sanon siis vain että koskaan ei ole liian myöhäistä alkaa tekemään päätöksiä ja suunnitelmia kohti omia unelmia. Tsemppiä!

Lähettäjä: — 
Päivämäärä:   17.2.25 12:15:11

Siis puskailla* 

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   17.2.25 12:20:03

Oikeastiko jumissa vai vain "jumissa"? Kuulostaa siltä että AP ei vain uskalla tehdä täyskäännöstä työelämästä opiskeluun.

Mulla ei koskaan ole ollut hevosta, lapsena vanhemmat pystyivät maksamaan vain 1krt/vko tunnin rats.koululla.

Nyt viimeiset 6 vuotta raatanut sen eteen että avautuu ovi täysillä heppailuun. Nyt säästän rahaa ja parin vuoden päästä voi pitää hevosia huolettomasti :) töitä se vaatii, pitkäjänteisyyttä.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   17.2.25 12:26:29

Mun ainut lapsuuden haave oli omistaa oma hevonen. Oli pakko hankkia hyväpalkkainen työ, millään muulla ei ollut väliä kuin sillä, että saisi rahaa. Nyt ois rahaa, mutta lapsi vie kaiken ajan… ehkä parin vuoden päästä

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   17.2.25 12:26:53

Koskaan ei ole liian myöhäistä hankkia parempaa ammattia!

Lähettäjä: Åsa 
Päivämäärä:   17.2.25 12:36:41

Ainut syy miksi olen jaksanut opiskella hyväpalkkaisen ammatin on oman hevosen ylläpitäminen. Jos haluaa hevosen, niin pitää olla valmis näkemään vaivaa sen eteen. ...tai sitten suostua jonkun anopin naapuriksi maajussin tilalle, että voi saada hevosen.

Lähettäjä: Huoh 
Päivämäärä:   17.2.25 12:46:03

Vaikka on kateellinen, ja itseä kalvaa niin ei tarvitse käyttäytyä törkeästi. Yleensä tuolla luonteenlaadulla varustettu ihminen sössii ihan itse omat mahdollisuutensa. Jokainen täyspäinen tajuaa että se että jollain muulla on, ei ole sinulta pois.

Lähettäjä: munis 
Päivämäärä:   17.2.25 12:49:18

Voi kuinka kurjaa, näin se vaan menee.

Joskus menee toisin päin: lapsena haaveilin omasta hevosesta mutta siihen meidän perheen resurssit eivät riittäneen. Sain onneksi ratsastaa kerran viikossa ratsastuskoulussa ja teini-ikäisestä alkaen hoidin hevosia ja sain sen myötä liikuttaa muiden hevosia.

Ensimmäinen oma hevonen tuli hankittua lähes 50-vuotiaana. Voi sitä ilon päivää!

Tsempit aloittajalle - mikään ei tule ilmaiseksi ja jos on valmis tekemään haaveiden eteen kovasti töitä, haaveet voivat toteutua.

Lähettäjä: väsyny 
Päivämäärä:   17.2.25 12:59:43

Mun on taas tosi nuoresta ollut vähän pakko tehdä perhefirmassa duunia, opin tekee töitä muttei siitä kauheesti rahaa jääny. Koulun hoiti siinä ohella jotenkuten. Heppaili siten miten siinä ny saatto. Yritin päästä välivuoden jälkee jatko-opiskelee, muiden töiden ohella, korkeakouluu mut ovet ei auennu. Opiskelin siinä välillä pikkukoulutuksia ja tein paskaduunia. Lopulta hain uudestaan korkeakouluu ja pääsin. Työllistymisestä ei oo alueella tietoo tän hetkisen massatyöttömyyden takia, eli joudun varmaa kituuttaa edellisten 10 vuoden lisäksi viä jonku aikaa... Tai pitää sit muuttaa työn peräs...

Ja joku varmaa vinoilee mun kirjotustavast, nii tää on vaa joku hötölä...

Lähettäjä: etälä 
Päivämäärä:   17.2.25 13:23:50

"
Lähettäjä: munis
Päivämäärä: 17.2.25 12:49:18

Voi kuinka kurjaa, näin se vaan menee.

Joskus menee toisin päin: lapsena haaveilin omasta hevosesta mutta siihen meidän perheen resurssit eivät riittäneen. Sain onneksi ratsastaa kerran viikossa ratsastuskoulussa ja teini-ikäisestä alkaen hoidin hevosia ja sain sen myötä liikuttaa muiden hevosia.

Ensimmäinen oma hevonen tuli hankittua lähes 50-vuotiaana. Voi sitä ilon päivää!

^ Perspektiivillä on niin paljon väliä! <3 Aloittaja voi ihan hyvin päästä vielä samaan tilanteeseen. Tärkeintä on sisäistää että et ole jumissa tässä elämäntilanteessa, ja että sillä ei pitäisi olla väliä, kauanko siihen hevosen ostamiseen menee aikaa.

Näin minä näen elämäni tällä hetkellä niin, että elämässäni on kaksi vaihetta ja tilaa; Joko olen A) tiellä kohti hevosenomistamista, eli teen töitä sen eteen ja kuljen itsepäisesti sitä kohti, että voin joskus hevosen omistaa.
Tai, sitten, B) minulla on se hevonen.

Minulle tulessa makaaminen ei ole vaihtoehto koska VARMIN tapa pitää huolta ettei ikinä saavuta haluamaansa on ajatella että "jos tämä ei tapahdu nopeasti, mitä väliä" tai "haluan hevosen nyt, en vuosikymmenen päästä".
Jos haluaa surkutella ja ajatella noin niin pitää tiedostaa että silloin VALITSEE vaihtoehdon C) ei koskaan sitten saavuta noita unelmiaan ja luovuttaa. Ja se vasta kurjaa ja epämukavaa elämää onkin, surkutella tulevaisuutta jota ei ole vielä tapahtunut, ja elää elämää ilman että tavoittelee unelmiaan.

Mulla menee kauan että sen hevosen ostan. Mutta tiedätkös, arki tuntuu silti hyvältä - koska tiedän että se on edessä. On helppoa painaa töitä kun tietää mitä edessä on :)

Lähettäjä: Kermaperse 
Päivämäärä:   17.2.25 13:33:06

On sillä väliä, kuinka kauan menee uuteen. Huomaan alkaneeni aristella ratsastusta, kun menee kertojen välissä liikaa aikaa. En koskaan ollut se rohkein. Entä jos en uskalla enää palata satulaan?

Minulla on nyt asuntolaina, joten en uskalla jättäytyä vain opiskelemaan. Työn ohessa olen väkisin riipinyt kasaan yhden tutkinnon, mistä ei sitten olekaan ollut hyötyä. Asun tosi vaatimattomassa pienessä (ja halvassa) talossa enkä juuri tee muuta kuin käy töissä.

Tuntuu ettei ole jaksamista työn lomassa opiskella. Enkä ole tarpeeksi fiksu etäopiskelemaan, kun en vaan ymmärrä.

Lähettäjä: * 
Päivämäärä:   17.2.25 13:36:56

Lapsena ei ollut varaa omaan, onneksi sain edes sen viikkotunnin ja lisäksi ratsastaa ilmaiseksi hoitohevosella. Opiskelin hyvän ammatin ja sain lapsen samalla, meni 10 vuotta tuolloin etten ratsastanut kuin satunnaisesti ja nyt on jo yli 10 vuotta ollut oma hevonen! Olen parempi ratsastaja myös nykyään kuin koskaan nuorempana olin. Kuten muutkin ovat jo neuvoneet; turha jäädä tuleen makaamaan, täytyy vain tehdä se työ, että saa pakan kuntoon.

Lähettäjä: Hmm 
Päivämäärä:   17.2.25 13:40:10

Jos ei ole jaksamista työn lomassa opiskella, niin todennäköisesti ei olisi jaksamista työn lomassa liikuttaa 4-5 krt viikossa hevostakaan. Eli ehkä vuokraus olisi sopivin harrastusmuoto.

Lähettäjä: Kermaperse 
Päivämäärä:   17.2.25 13:48:31

Vuokrahevosen omistajilla on tosi tiukat säännöt, mitä saa tehdä. Ei ole saanut maastoilla, hypätä edes ristikoita tai valmentautua esteillä. Saa mennä kentällä 2-3krt vk kouluratsastusta. Mielellään valmentajan silmän alla kaikki kerrat.

Lähettäjä: * 
Päivämäärä:   17.2.25 13:54:50

Voisiko aloittaja tehdä esim. tallituurauksia viikonloppuisin ja hankkia sitä kautta lisätuloa ja/tai lisää ratsastusmahdollisuuksia?

Ei ole täysin mahdoton yhtälö hevostelun kannalta, jos on pienituloinen, mutta pienituloinen ja laiska ei voi olla samaan aikaan. Sitten menee mahdottomaksi.

Lähettäjä: Eebd 
Päivämäärä:   17.2.25 13:59:34

"On sillä väliä, kuinka kauan menee uuteen. Huomaan alkaneeni aristella ratsastusta, kun menee kertojen välissä liikaa aikaa. En koskaan ollut se rohkein. Entä jos en uskalla enää palata satulaan?"

Ja entä, jos ei fyysisesti pääsekään enää samalle tasolle jolla oli? Itse kamppailin lapsen saamisen jälkeen hyvin pitkään siinä tuskassa, etten henkisesti enkä fyysisesti ollut lähelläkään sitä, mihin pystyin ennen raskautta. Ja kun arki pakottaa harrastamaan vähemmän (koska lapsi ja talous), on paluu entiseen tolkuttoman hidasta. Se syö motivaatiota valtavasti. En ole valmis pitämään taukoa, koska todennäköisesti kuilu olisi sen jälkeen aivan liian iso.

Lähettäjä: Hilu 
Päivämäärä:   17.2.25 14:21:37

Nykyään aikuisopiskelu työn ohessa on tosi tavallista. Se vaatii aikaa ja vaivaa, mutta ei se hevosen pitäminenkään aina vaivatonta ole. Mutta kannustan silti jatko-opintoihin.

Lähettäjä: Bbc 
Päivämäärä:   17.2.25 14:26:27

Noinhan se menee meistä suurimmalla osalla.

Joillakin vanhemmat maksavat hevosen kulut opintojen ajan, mutta ehtona on, että tutkinto saavutetaan tavoiteajassa, kuten yliopistotutkinto 5 vuodessa, sitten rahahanat menee kiinni.

Jotkut meistä ovat aina joutuneet maksamaan harrastuksensa itse.

Aika harvalla aikuisella vanhemmat osallistuvat hevosen kuluihin. Joillakin on hevonen puoliksi esim. äidin nimissä ja äiti osallistuu jonkin verran hevosen liikuttamiseen ja hoitoon ja maksaa puolet tallivuokrasta ja kengityksestä, mutta valmennukset ja kisat aikuinen lapsi saa maksaa itse.

Minulle vanhemmat ei ole koskaan maksaneet hevosharrastusta. Vaikka olisin saanut teininä hevosen ilmaiseksi ja pitää sitä ilmaiseksi tallilla tallitöitä vastaan, niin vanhemmilta ei lupaa tullut.

Aikuisena, kotoa muutettua, minulla ei todellakaan ole ollut varaa ostaa ja ylläpitää hevosta. Tai no, sanotaanko, että olen tarvinnut rahat kaikkeen muuhun, eikä minulla todellakaan olisi säästössä 30 tonnia, jos minulla olisi ollut oma hevonen.

Jos hankkisin oman, niin sen pitäisi olla tietynlaisissa puitteissa, että harrastaminen olisi mielekästä. Ja todellakin se silloin maksaa. Joten pitää tyytyä satunnaiseen harrastamiseen. Ei minulla ole edes omaa autoa.

Mt-ongelmaisena en juuri ole opiskellut ja työhistoriakin on aika orpo. Autoa minulla ei ole ollut koskaan varaa ostaa. Yritän nyt saada tutkinnon kasaan että pääsisin töihin ja sitten voisin ostaa auton kun olisi jonkinlaiset tulot. Mutta tuskin on varaa ostaa omaa hevosta koskaan, ellen voita lotossa. Enkä minä edes lottoa, joten sekin todennäköisyys on aika nollassa.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   17.2.25 14:26:40

Sitten luovutat, itket kohtaloasi, ja tyydyt ettet enää koskaan palaa harrastukseen. Mutta tiedä että se on täysin oma valintasi, ja kahdenkymmenen vuoden päästä katselet katkeroituneena niitä jotka palasivat 5- kymppisenä harrastuksen pariin, ostivat laadukkaan hevosen, ja alkoivat kisaamaan.

Jos tosiaan koko hevosharrastuksen _tärkein_ asia on se että pääsee heittämällä yli ja enemmän sen tason mitä teininä oli, niin sitten kannattaakin jo luovuttaa ja todeta että ajassa ei päästä taaksepäin.

Minulle tärkeintä hevosharrastuksessa on se hevonen. Ei se mitä se hevonen voi minulle satulan alla tehdä. En ole koskaan edes yhtäkään ajatusta sille uhrannut että "no voi voi, en ole enää samalla tasolla kuin ennen" - ei mun prioriteetit ole noin vinksallaan. En minä ole piirtänyt mitään kuilua paperille jonka yli ei pääse jos tietty määrä vuosia ei tule mittariin. Pidän fyysisestä kunnosta huolta jotta en aloita täysin nollasta, sitten kun se hevonen on, ja sitten ne ruostuneet taidot harjoitellaan takaisin.

Tässä topassa taas näkee että unelmien eteen ei viitsitä tehdä töitä, surkutellaan vaan siinä omassa mielikuvitusvankilassa minkä on ympärilleensä rakentanut ja katkeroidutaan kun muut eivät samaa mielikuvitusvankilaa ja "kuiluja" noudata vaan palaavat satulaan milloin tahansa ja saavuttavat kaiken minkä ovat halunneet :) Noh, sympatiat teille. Kuulostaa rankalta olla noin omien ajatustensa vankina, kun muille nuo asiat eivät ole esteitä, vaan hidasteita, ja ostavat hevosia pitkälle aikuisuudessa onnesta soikeana!

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   17.2.25 14:26:42

Se riippuu myös miten itse elää. Mulla on pieni palkka mutta silti laitan siitä ison osan hevoseen koska se on yks iso henkireikä mulle. Jos jotain isoa ja kallista hevoselle tulisi on vaan laitettava se sitten pois.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   17.2.25 14:29:36

^ Sama homma, olen suunnitellut elämäni tasan niin että menot on oikeasti pienet jotta on sitten iskeä rahaa kunnolla harrastukseen. Hevonen on siinä kohtaa se ainoa mukavuus ja luksus.

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   17.2.25 14:30:55

Minä aloitin ylipäätään ratsastuksen vasta aikuisena kun lapsena ei ollut perheellä varaa. Lopetin pari vuotta sitten kun oma yritys kärsi suhdanteista niin pahasti että piti karsia maksulliset harrastukset pois kun tulot pienenivät. Elämän karuja tosiasioita.

Lähettäjä: Niih 
Päivämäärä:   17.2.25 14:34:48

Mä olen jumissa siihen omaan rakkaaseen, josta ei henno luopua vaikkei harrastaminen olekaan enää sitä mitä joskus. On sitä ja tätä vaivaa ja rahaa menee hoitoihin ja olosuhteista on tingitty, joten on opeteltu uusi asenne elämään ja puuhasteluun. Siinäkin on paljon mielenkiintoista opittavaa, vain eri tavalla.

Lähettäjä: Elel 
Päivämäärä:   17.2.25 14:37:38

Aika monille "kermapersekakaroille" vanhemmat on kustantaneet harrastuksia nimenomaan sillä ehdolla, että koulu sujuu hyvin. Läksyt pitää tehdä joka päivä ja kokeista saada hyviä numeroita, muuten harrastus loppuu. Moni myös kannustaa lapsiaan hyväpalkkaisille aloille ja jopa tukee harrastusta opintojen ajan, että lapsi saa itselleen hyväpalkkaisen ammatin.

Ennemmin ne on huono-osaisempia lapsia, joilla ei ole varaa harrastuksiin, joiden koulumenestyksestä ei välitetä ja joita ei kannusteta opiskelemaan.

Aloittajalle on harrastus maksettu, mutta ehkä hänellä on joku oppimista vaikeuttava asia, jolloin kaikki ei ole samalla tavalla mahdollista kuten sellaiselle, joilla ei oppimisessa ongelmia ole. Tämän huomasin myös itse aikoinani, kun itse olen oppimisongelmainen ja tein ison työn saadakseni kokeista edes kasin. Siskoni sai kymppejä tekemättä mitään. Minua haukuttiin kun "et ole yhtä hyvä kuin isosiskosi" ja minulle tuli paha mieli ja kovat paineet.

Nyt nelikymppisenäkin harmuttaa, kun koskaan en koulussa apua saanut ja opinnot menivät penkin alle. Hikisesti sain 2 keskiarvolla (arvostelu 1-5) kandin paperit kasaan, mutta tällä alalla ei sillä tutkinnolla vielä tee mitään. Työskentelen siivoojana ja palkka tosiaan huono. Yliopisto oli silkkaa tuskaa.

Lähettäjä: … 
Päivämäärä:   17.2.25 14:43:10

Kurjaa ettei pienituloisella ole varaa matkustella haluamallaan tasolla, asua haluamallaan tasolla, shoppailla haluamallaan tasolla… olet vielä nuori ja sinulla on koko ikä aikaa tehdä jotain asian eteen. Vai tyydytkö pienituloiseksi loppuiäksesi?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   17.2.25 14:44:58

Olen kiitollinen siitä, että oma terveys on mahdollistanut sen, että unelmien heppaelämän eteen on tehty töitä kuin pieni eläin lapsesta saakka. Vanhemmat kustansivat yhden viikkotunnin ratsastuskoulussa siihen asti kunnes muutin pois kotoa, aika tavanomainen panostus, kuvittelisin. Tällä hetkellä käyn palkkatöissä vain oman hevosenpidon takia, jos hevosta ei olisi pystyisin hyvin elämään ratsastuksesta ja valmentamisesta tulevilla sivutuloilla. Palkkatyö on tietysti valittu puhtaasti sen mukaan millä alalla on tasaisimmat työllisyysnäkymät ja paras palkka, jotta hevosenpito hyvissä puitteissa, kilpailut ja valmentautuminen on mahdollista. Muut elämisen kulut on edelleen samalla tasolla kuin opiskelijana. Ei todellakaan ole mitään asuntolainoja, lapsia, uusia autoja tai lomamatkoja.

Lähettäjä: BB 
Päivämäärä:   17.2.25 14:50:57

Minua on naurattanut kollegani valitus siitä, että hänellä ei ole varaa hevoseen:

Käy ulkomaanmatkalla useamman kerran vuodessa. Autona uusi, osamaksulla ostettu sähköauto. Osti kumppaninsa kanssa yli 120m2 uudehkon omakotitalon jossa asuvat kahdestaan. Lattialämmitys tohottaa niin että jalkapohjia polttaa. Auton takapenkki aina täynnä zalandon ja milloin minkäkin muodikkaan salivaatemerkin paketteja. Käy ravintoloissa, kylpylöissä, esteettisissä hoidoissa, on volyymiripset ja kulmien pigmentoinnit.

Ja hänellä ei ole varaa hevoseen. Palkka on samaa luokkaa kuin minulla.

Samaan aikaan minä asun yksin maksamassani, itse remontoidussa pienessä rintamamiestalossa villasukat jalassa, lämmitän itse tehdyillä puilla, ajan velattomalla kymmenen vuotta vanhalla bensapösöllä, käyn ulkomailla vain työmatkoilla, hyödynnän kauppojen ilta-alet ja vaatteet ostan sellpystä ja vintedistä.
Hevosta pystyn kuitenkin pitämään mukavasti täysihoitotallilla, valmentautumaan aktiivisesti ja säästöönkin jää vähän.

Elämä on valintoja.

Lähettäjä: TaPi 
Päivämäärä:   17.2.25 17:24:38

Nuorena tulee verrattuna itseä kaikkeen ympärillä olevaan. Niinpä tulee haaveiltua kaikenlaista ja helposti unohtuu että elämä asettaa mahdollisuuksille raamit. Taloudelliset resurssit, taidot ja lahjakkuus sekä asioiden priorisointi on jokaisen tehtävä siitä kontekstista missä elää.
Pienillä tuloilla on tärkeintä osata päättää mitkä oikeasti on niitä itselle tärkeitä asioita. Rahaa saa jotkut palamaan käsittämättömiä summia mm ruokaan, autoiluun, matkusteluun, ravintoloihin ja ties mihin. Ja siltikään ei olla tyytyväisiä.
Sitten on pienituloisia joilla tekemiset on suunniteltu niin ettei rahaa kulu juuri mihinkään. Keskitytään yhteen asiaan niin pysyy talous kunnossa. Silti koetaan että mielekästä tekemistä riittää ja ollaan vähästä tyytyväisiä.
Mitä se mielekäs hevostelu on? Hevoset on rahan kulutukselle pohjaton kaivo. Keskittyminen enemmän tekemiseen ja oppimiseen sen hevosensa kanssa itsenäisesti voi kokea paljon onnistumisen tuntemuksia. Asettamalla liian korkeita tavoitteita tiedossa on turhautumista ja pettymyksiä. Tietoa ja taitoa voi kehittää ilman kalliita valmennuksiakin. Aika vähän nykyään harrastetaan mallioppimista. Kuitenkin hyvää ratsastusta seuraamalla oppii väkisin jotain itsekin.

Lähettäjä: :) 
Päivämäärä:   17.2.25 17:55:25

No, niin. Miksi pitäisi olla varaa harrastella? Pystyisi harrastella vaikka miten kivasti, jos olisi edes taitava ratsastaja. Taitava ratsastaja nimittäin saa hevosia ratsastettavaksi hyvissäkin olosuhteissa..
Terkuin: tein silloin junnuna jo ihan hulluna töitä, jotta nyt on mahdollisuus harrastaa kivalla hevosella. Tosin mun maailma ei kaadu siihenkään jos menetän hevosen...

Lähettäjä: oqfhoqfh 
Päivämäärä:   17.2.25 17:59:25

Kermaperse, sun oma asenne on suurin suurin este. Eli et halua sitä omaa hevosta tarpeeksi, olet valinnut muita asioita.
En erityisesti arvosta näitä valittajia joiden pitäisi saada valmiina kaikki ilman että tekee töitä.

Lähettäjä: — 
Päivämäärä:   17.2.25 18:13:20

No niin. Asiat tärkeysjärjestykseen.

Jos isi on maksanut sen harrastamisen hyvissä puitteissa aiemmin, tyydytkö nyt vähempään? Vai onko sen oltava luksuspuitteissa täysillä valmentautumista ja kilpailua vai riittääkö vaan harrastaminen?

En ole itsekään rikas, enkä opiskellut yhtään mitään. eikä isi ole koskaan maksanut. Teen tehdastyötä, palkka on sen verran että sillä hevosen on elättänyt ja jopa kilpaillutkin. Tietysti muusta elämisestä on joutunut tinkimään, ei matkustelua tai muutakaan hienouksia.

Sanoisin siis, kaikki on itsestä kiinni.

Lähettäjä: Kermaperse 
Päivämäärä:   17.2.25 19:44:52

Ei meillä ollut mitään luksuspuitteita ennenkään. Oli vaatimaton tallipaikka, mutta vanhemmat vei maneesille pari kertaa viikossa + valmennuksiin.

Nyt ajan halvalla pienellä autolla ja asun pienessä vanhassa talossa, koska se oli halpa. Yritän parhaani mukaan säästää rahaa, mutta on ollut vähän epäonnisempaa ja säästöt melkein nollassa.

Sain vaivoin tehtyä sen ammattitutkinnon töiden ohessa, en varmaan osaa yksin suorittaa verkko-opintoja. Olen töissä saanut lisää vastuita, kun yritän suorittaa. Tosin tästä ei saa palkankorotuksia, väsyn vaan enemmän.

Lähettäjä: Ikivanha 
Päivämäärä:   17.2.25 19:51:56

Nii. Elämä on.
Ei mullakaan itsenäisessä elämässä ollut enää varaa ratsastaa ollenkaan (eikä teninäkään vanhemmat todellakaan kustantaneet kuin sen yhden tunnin viikossa, mutta muuten luuhattiin ja opittiin tallilla).
Lähes nelikymppisenä aloin taas uudelleen, ratsastuskoulussa sen tunti/viikko. Ja koska opiskelin samalla korkeakoulutkintoa, ja pääsin paremmille palkoille + perhe-elämä salli, ratsastin useita tunteja viikossa ja hankin lopulta oman.
Mut nyt sit ollaan taas lähtökuopissa, ei hevosta, ikä tulee vastaan jne.
Tää pitkä puurtaminen vaB-tasolle loppui nyt tähän. Sit voisinkin olla kateellinen Hippoksen jutussa olleelle 67-vuotiaalle... En kuitenkaan ole, sain sen mihin pystyin.
Elämä voi tulla tukkeeksi missä kohtaa hyvänsä.

Lähettäjä: oqfhoqfh 
Päivämäärä:   17.2.25 19:57:33

Elämässä ei saa kaikkea mitä haluaisi. Jotain voi saada kovalla työllä, jotain ei edes sillä. Jos ei ole varaa harrastaa ratsastusta niin sitten ei harrasta. So simple.

Lähettäjä: Ikivanha 
Päivämäärä:   17.2.25 20:13:14

... Ja koska nuorenakaan ei ollut varaa matkustella tai laittaa rahaa itsensä kohennukseen (tosin silloin ei edes tiedetty rakennekynsistä tmv) sama tiukka talouskuri on seurannut mukana läpi elämän. Mieluummin onnellinen viikoittain kuin kerran vuodessa.
Ei ole omaa asuntoa ja autotkin parin tonnin ostoksia.
Elämä on valintoja, niin kuin moni jo totesi.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   17.2.25 20:13:37

Minä en nuorena saanut omaa hevosta ja päätin valita ammatin palkan perusteella. Nyt on varaa pitää laadukasta harrasteheppaa maneesitallilla täysihoidossa ja valmentautua useamman kerran viikossa. Tämä ammatti ei ole välttämättä se, mitä tekisin, jos haluaisin ”unelma-ammatin”, mutta palkkaon hyvä ja nousee varmasti vielä vuosia eteenpäin. Valintojen maailma.

Osaatko ap ratsastaa hyvin? Taitavalle löytyy kyllä aina hevosia ratsastettavaksi ja kisattavaksi ihan ilmaiseksikin.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   17.2.25 20:26:28

Onneksi olen vähävaraisesta perheestä kotoisin, paljon on saanut työtä tehdä että olen päässyt nykyiseen pisteeseen mutta opinpahan heti pienestä pitäen että mikään ei tule ilmaiseksi. Paitsi joillekin.

Lähettäjä: * 
Päivämäärä:   17.2.25 21:37:48

Olen huomannut, että kaikkien elämä ei ole yhtä tasaisella polulla varattu. Toisilla vaan asiat onnistuu ja toisilla ei yrityksestä huolimatta kaikki mene suunnitellusti. Tästä olen lukenut ihan tieteellisiä tutkimuksiakin.

Itse olen opiskellut sekä halpa-ammatin että käynyt maisterin tutkinnon. Silti ei ole ollut tuuria töissä. Halpahommiin pääsisin helposti, mutta parempiin töihin on vääränlainen työhistoria, vaikka kuinka ahkera olen ollut ja aiemmat esihenkilöt suositellut.

Olisin kyllä myös kaivannut aikanaan enemmän neuvoa siitä, mitä kannattaa yliopistossa opiskella. Molemmat vanhemmat on ihan perusduunareita, niin eivät osanneet neuvoa. Sitten vaan ajauduin opiskelemaan sitä, mikä oli itsestä kiinnostavaa, eikä sitä, mikä olisi taloudellisesti kannattavaa. Eikäpä minusta olisi tullut lääkäriä tai lakimiestä, vaikka sitä olisi suositeltu. Eivät ole vaan omaa osaamista millään tavalla, vaikka hyvin arvosanoin valmistuin yliopistosta (etten ihan tyhmäkään ole). Ja en myöskään levännyt laakereillani yliopistoaikaa, vaan tein töitä koko opiskelujen ajan.

Nyt olen päässyt vähän lähemmäksi omaa koulutusta vastaavaa työtä, mutta silti tulot yksin elävänä, vihdoinkin oman asunnon ostaneena (halvemman ja vanhemman), jäävät suhteellisen vähäisiksi esim. heppailua ajatellen.

Itse olenkin koko elämän tuskaillut sen suhteen, että on ollut paloa lajiin ja halua oppia, mutta en vaan milloinkaan oikein pääse kunnolla eteenpäin. Ja en ole ollut nirso, olen myös tehnyt esim. oman loma-ajan leiriavustajan hommia jne. Mutta aina kuviot ei vaan osu kohdilleen, kun rahaa lajiin ei ole syytää kovin isoa summaa. Sit joskus kun hetken saa jonkun kuvion toimimaan, niin että pääsis ratsastamaan vähän enemmän ja saisi sitä paljon puhuttua satula-aikaa, niin sit joku heppa poistuu kuvioista tai tulot pienenee tai tulee muita pakollisia isoja kuluja ja sit taas homma tyssää. Itselle on ollut tosi vaikea hyväksyä sitä, ettei varmasti koko elämän aikana pääsee nykyistä tasoa pidemmälle, ellei sattuisi lottovoitto kohdalle.

Lähettäjä: oqfhoqfh 
Päivämäärä:   17.2.25 22:02:13

"käynyt maisterin tutkinnon. "
Anteeksi mitä. Tuskin olet valmistunut yliopistosta, koska kukaan tutkinnon tehnyt ei kyllä käytä tällaista kieltä;)

Ja eihän sulla ole ollut paloa lajiin, ainakaan riittävästi. Ne joilla on oikeaa paloa lajiin, lähtee Eurooppaan tallihommin 18-vuotiaana ja siellä raataen ja pikkuhiljaa vuosien mittaan tekee uransa hevosten kanssa.
Henri Ruosteelta meni yli 20 vuoitta Euroopassa päästä siihen missä hän on nyt. Kovia ja raskaita vuosia, todella kovaa työtä. Vaatii hirvittävää sisua ja todellakin käsittämätöntä motivaatiota lajiin. Sitä oikeaa paloa.

Lähettäjä: tuota 
Päivämäärä:   18.2.25 00:37:06

Edelliselle sellainen huomio, että monet menestyneet ulkosuomalaiset ovat suhteilla tai rahalla päässeet sellaisiin paikkoihin joista on ylipäätään mahdollista edetä. Kuten Ruostekin valmentautui Kyralla. Monet jäävät tekemään perustyötä, toiset etenevät avioitumalla ja se 0,01% tavallisista ratsastajista ilman aiemmin mainittuja muita tekijöitä saattaa menestyä satumaisella onnella.

Eli pelkkä palo lajiin ei riitä, pitää onnistua muissakin asioissa jos haluaa menestyä. Palosta on apua, mutta jos muut palaset ei loksahtele paikoilleen on ihan turha vähätellä jonkun toisen motivaatiota.

Lähettäjä: gitta 
Päivämäärä:   18.2.25 00:45:26

"Kuten Ruostekin valmentautui Kyralla." Kyllä. Siellä on ollut myös vaikka kuinka monta Hevosopiston perustutkintoa suorittavaa tyttöstä.
Ja Eurooppaan hevostöihin pääsee tosi helposti, paikkoja on paljon tarjolla. Mutta työ on kovaa ja menee vuosikausia ennenkuin pääsee eteenpäin. Harvalla sisu ja kärsivällisyys riittää. Pelkästään niillä joilla se sisäinen palo.

Aina nää "no kyllä suhteilla tai rahalla", höpöhöpö. Pelkkiä selityksiä niiltä joilla ei ole uskallusta tai riittävää paloa hevosiin ja ratsastukseen.

Voisin tältä istumalta luetella kymmenen huippupaikkaa Euroopassa jonne pääsee lähes saman tien töihin, ihan ilman niitä"suhteita".

Lähettäjä: tuota 
Päivämäärä:   18.2.25 01:31:16

gitta, vertaatko tosissasi kilparatsastajaa, joka valmentautuu kouluttaen GP hevosia (eikä varmastikaan ilmaiseksi) ja perustutkinnon opiskelijan maksutonta harjoittelua? Ne on kaksi eri asiaa, jo lähtökohdat ovat ihan eri tasolla. Ja se nyt on fakta, että suhteet ja raha auttaa huomattavasti.

Kuulen mielelläni ne kymmenen paikkaa joihin pääsee samantien, vaikka yleensähän niihin huonoihin paikkoihin on jatkuva haku ja pääset heti. Mutta anna tulla.

Lähettäjä: Black Beauty 
Päivämäärä:   18.2.25 09:42:48

Jokainen on oman onnensa seppä.

Mulle ei vanhemmat kustantanut lapsena ratsastusharrastusta, vaan mun piti itse viikkorahoista maksaa syksyisin 10x kurssin. Jos en saanut riittävän hyviä numeroita kokeissa, kiellettiin tallille meno kokonaan.
Kun aloitin itse työelämän, menin taas tunneille niin kehityin ratsastajana, olin myös pikkutallilla hoitamassa hevosta ja sain ratsastaa ilmaiseksi.

Olen elämäni aikana opiskellut kahteen ammattiin, molempiin reilusti alle 30-vuotiaana. Toiselle alalle jäin sitten yli 30 vuotta.
Muutin maaseudulle ja perustin perheen, ja ensimmäinen hevonen oli kotona omalla tallilla. Tämän hevosen jälkeen kävin monta vuotta ratsastuskoulussa, 2-4krt/vko.
Muutama vuosi sitten ostin sitten taas sen oman hevosen. Ei mitään kallista ja hienoa ratsua, vaan pikkuvikaista ratsuprojektia. Se asuu vuokralla maneesittomalla tallilla ja vien hevosta hiljakseen eteenpäin. Kisahevosta siitä ei koskaan tule mutta täyttää tehtävänsä täysin hyvan mielen harrastehevosena ja mun sydänystävänä. Hevosen hankinta ei ollut kovin kallista, panostin kuitenkin sopiviin varusteisiin ja sen pitäminen eli kk-kulut ei päätä huimaa.
Olisihan se mukava ratsastaa hienolla kaikkea osaavalla kisahevosella maneesitallilla ja valmentautua säännöllisesti mutta siihen ei ole varaa.
Olen kuitenkin onnellinen kun mulla on niin ihana hevonen ja saan hoitaa, ratsastaa ja viettää aikaa sen kanssa, se riittää mulle.

Lähettäjä: Oivoi 
Päivämäärä:   18.2.25 11:53:10

Hyvin harvalla on varaa harrastaa mielekkäästi. Siksipä Noora Pentit sin muutkin lopettavat.
Se on hemmetin iso tukku rahaa, että voi harrastaa mielekkäästi.

Lähettäjä: Jaahas 
Päivämäärä:   18.2.25 12:26:42

"Ainahan se on näin ollut. Matalapalkkaduunarit ei voi hevosta pitää ellei ole jotain muuta rahanlähdettä. Eräs haaveilee hevosesta ja ajaa isolla bemarilla. Jos se pieni kauppakassi olisi kelvannut niin jopa olisi enemmän hevoskassaa. Esimerkkejähän löytyy paljon siitä mistä voi tinkiä jos kovasti jotain haluaa. En itsekään ostele juuri mitään ja olen valinnut hevoset turhan materialismin sijaan."

Vaikka tämä kommentti on suorasukaisesti kirjoitettu, niin tämä on hyvin laajalti totta. Mä tein lapsesta asti hävyttömän paljon tallitöitä että sai edes joskus ratsastaa, kotona ei ollut rahaa edes ruokaan. Vaikkei koulu kiinnostanut, niin hevoskärpäsen puremana tein minkä parhaaninpystyin että nyt aikuisena on varaa harrastaa. Rakkaudesta hevosiin, ei maineeseen, kisoihin tai kunniaan.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   18.2.25 14:17:44

Tuleeko mielekkyys menestyksestä vai hevosen kanssa olemisesta? Hevosista oppii myös ilman huippuhevosia ja huippuvalmentajia, huippuolosuhteita. Hevosen tuntemisesta eläimenä on apua myös silloin, kun mahdollisuus nousta ratsastuksessa lajina joskus tulee. Hyvin tekemällä vaatimattomallakin tasolla pystyy kuitenkin etenemään hyväksi opettajaksi ja ratsuttajaksi, siihen ei tarvita täydellisiä lähtökohtia. Huippu-urheilu kansainvälisellä tasolla taas on harvojen laji hyvistäkään lähtöasemista ponnistaen.

Lähettäjä: Kolmas täti 
Päivämäärä:   18.2.25 14:19:52

Näin se valitettavasti vaan menee. Itselläni oli vuosia, ettei ollut edes salikorttia, kun olin lasten kanssa kotona. Menot tulojen mukaan.

Penskana vanhemmat maksoi ratsastustunnin viikossa ja pari vuotta vuokraheppaa samassa tallissa. En enää muista, mitä se markka-aikana maksoi. Olin yläasteella, kun tuli ysärin lama ja rahahanat meni kiinni. Perheeltämme lähti talo ja auto.

Onneksi löysin teininä hoitohepan, jolla sain ratsastella. Parikymppisenä sitten palasin omilla rahoilla ratsastustunneille ja/tai vuokrahevosella. Sivussa sain onneksi diilejä, joilla pääsin ratsastelemaan satunnaisesti myös ilmaiseksi liikutusapuna tms.

Sitten muutin työn perässä kauemmas, ja siinä kohtaa lopetin ratsastuksen, kun en jaksanut (taas) etsiä mieleistä paikkaa, Erityisen tavoitteellisesti en ole harrastanut koskaan jotain satunnaisia kisailuja lukuun ottamatta.

Nyt haistelen hevosia tyttären siivellä, kun hän käy ratsastelemassa. Joskus palasin selkäänkin, mutta kyseisellä tallilla ei vaan ole sellaisia ratsuja, jotka itseäni innostaisivat.

Joskus haaveilen harrastuksen pariin palaamisesta, mutta toistaiseksi realiteetit ovat voittaneet ;) Tarpeeksi monta vuotta rämmin kurassa, loskassa, jäätiköllä j a pimeässä. Nyt haluaisin siistit puitteet - ja maneesin. Myös talousasioissa edelle menee kolmilapsinen perhe. Nyt äidillä on salikortti, mutta se onkin heppailua halvempaa.

Näin se vaan elämässä menee, kaikkea ei voi saada. Joko opiskelee lisää ja etenee työelämässä tai säästää aikansa tekemällä vaikka kahta duunia jonkin aikaa. Tai sitten elää ja harrastaa tulojensa mukaan. Olen rehellisesti sanottuna hieman huolissani siitä suuntauksesta, että hevosia pidetään pienillä tuloilla viimeiseen saakka ties missä loukoissa ja itsehoitovirityksissä jopa perheen talouden tai oman mielenterveyden kustannuksella.

Lähettäjä: // 
Päivämäärä:   18.2.25 14:25:10

Minulle mielekästä harrastamista olisi joko hyvä paikka palmun alla (isot katokselliset tarhat, seinätln huippupohjainen altakasteleva maneesi, suuri altakasteleva kenttä, ilmastoitu talli) tai kotimaassa hehtaarin läpi vuoden + 22 halli, jossa talli, tarhat ja maneesi plus fasiliteetit ja auringon tasoinen valaistus.

Harrastamiseen, kilpailemisen harrastamiseen, muutama kiltti laadukas hevonen, joilla hyviä tuloksia ainakin 3* Gpstä mieluiten 5*. Ja jetti, jolla voin käydä hevosten kanssa kunnon valmennuksissa tai kisoissa, kun huvittaa.

Rahaa ja aikaa ratsastaa ja kilpailla ja toihuta tallissa. Ja pitää hyviä groomeja.

Lähettäjä: TaPi 
Päivämäärä:   18.2.25 15:38:15

Juuri näin. Tosi innokas hevostelija kokee mielekkääksi ratsastaa millä tahansa hevosella. Jokainen hevonen on omanlaisensa ja yhdessä sen kanssa voi kehittää yhteistyötä kullekin sopivissa asioissa. Tavoitteet asetetaan hevosen mukaan ja joillakin voi kokea valtavan onnistumisen tunteen kun saa ratsastettua hevosen halutussa askellajissa halutulla reitillä. Toisen kanssa tavoitteet voi laittaa jo puhtaaseen esterataan tai seuraavan tason kouluohjelman säädylliseen suorittamiseen.
Tekemiseen paneutunut ratsastaja ei edes huomaa sadetta tai ympäristön häiriötekijöitä. Harjoitus suunnitellaan kelin ja muutoinkin päivän tilanteen mukaan.
Kun ja jos laji ei anna riittävästi, on hyvä aika luopua ja keksiä elämäänsä muuta sisältöä.

Lähettäjä: Ikivanha 
Päivämäärä:   18.2.25 17:29:18

TaPi joo se menee noin tiettyyn tasoon asti.
Siinä vaiheessa kun on oppinut vähän ratsastamaan mutta ratsastettavien taso loppuu heA:han, alkaa harmitus, kun ei pysty enempään.
Pitäisi olla osaava hevonen jolla reenaa usean kerran viikossa - eli oma. Siinä samalla saa sitä mielekkyyttä muuhunkin hevoselämään kuin ratsastamiseen.
Joten harmittelun loppumiseksi lopetin koko touhun. Mulle se mielekkyys oli yhdessä hevosen kanssa kehittymistä ja hevosen kanssa yhteen pelaamista.

Lähettäjä: N33 
Päivämäärä:   18.2.25 17:44:12

Minulla on aloittajan tilanne vähän päinvastoin. Vanhemmillani olisi ollut aikoinaan varaa hankkia minulle poni ja siitä vakavasti puhuttiinkin. Vanhemmat kuitenkin halusivat, että panostaisin kouluun. En siis saanut ponia.

Viisi Laudaturia myöhemmin ollessani neljättä vuotta yliopistossa alalleni kävikin hieman köpelösti, kun silloisen hallituksen päätös vähensi työpaikkoja rajusti. Alkujaan oli selvää, että töitä saisi ihan miltä tahansa pieneltä paikkakunnalta, jolloin pystyisin pienten asuinkustannusten takia pitämään hevosta.

No, tilanne tosissaan muuttui. Valmistumisen jälkeen jouduin muutamaan Helsinkiin, sillä lisääntymisikäisenä naisena en saa tämän alan töitä muualta. Palkasta jää käteen 2000 euroa kuukaudessa, pätevä maisteri olen. Vuokra on 995 euroa, sillä halusin asua työpaikan lähellä (3 km), ettei mene rahaa bussikortteihin ym. Käteen ei jää tarpeeksi rahaa, että pystyisin pitämään hevosta täällä, varsinkin, kun minulla ei ole autoa. Kumppania ei ole, kun täällä on naisia lievästi sanottuna enemmän kuin miehiä, enkä kelpuuta ihan ketä tahansa. Eikä toki olisi muutenkaan miehen homma maksaa hevosjuttuja.

Että ei se yliopistokoulutus Suomessa vielä rahaa takaa. Tässä nyt odottelen, että lisääntymisikä loppuisi, jolloin saisin muualtakin Suomesta töitä. Olen 33 nyt.

Lähettäjä: öiubg 
Päivämäärä:   18.2.25 17:45:06

Et sitten kuitenkaan osannut valkun avulla kehittää niitä HeA hevosia eteenpäin? Normaali puokin kyllä pystyy nostamaan VaB tasolle, monet VaA tasollekin jos vähänkään osaa ratsastaa. Toki osaavan valkun avulla ja silmän alla.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   18.2.25 18:43:19

Onko joku sanonut että yliopistokoulutus takaa rahaa? Jos alan netto on 2000€, niin ihan peiliin saa katsoa että on noin heikosti palkatulle alalle lähtenyt...
Mä en ole yliopistoa käynytkään ja nettosin harjoittelijana kun enemmän.

Lähettäjä: I 
Päivämäärä:   18.2.25 18:50:31

Huono hevonen ei ole mielekäs eikä huonot pohjat eikä kylmä eikä pimeä

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   18.2.25 18:52:11

Onko joku sanonut että yliopistokoulutus takaa rahaa? Jos alan netto on 2000€, niin ihan peiliin saa katsoa että on noin heikosti palkatulle alalle lähtenyt...
Mä en ole yliopistoa käynytkään ja nettosin harjoittelijanakin enemmän. Ne urat ja opinnot kannattaa valita sen rahan mukaan, jos haluaa harrastaa kallista harrastusta, se yliopistotitteli ei takaa mitään

Lähettäjä: ....... 
Päivämäärä:   18.2.25 19:43:35

Elämä on sellaista. Valintoja. Itse opiskelen juuri töiden ohessa lisää, koska ärsyttää ettei nykyisillä ansioilla ole koskaan varaa ostaa hevoselle uutta himoitsemaani 5t satulaa tai 30t hevosautoa. Tiukkaa tekee vielä seuraavat 3vuotta, mutta toivottavasti sitten asiat helpottaisivat. Luultavasti jatkan kuitenkin vielä jossain välissä ylempään korkeakoulututkintoon.

Tällä hetkellä palkka ei ole korkea, mutta ostin 10v sitten melko syrjästä pienen tilan. Hankintahinta oli reilusti alle 100 000e. Silloin vielä sai suht helposti asuntolaina, nyt lienee ehdot tiukentuneet, mutta toisaalta vastaavia pikkutiloja on tosi halvalla myynnissä. Töihin tulee toki ajokilometrejä, mutta pyrin tekemään pitkiä vuoroja, jotta voisin tehdä vain 4 pvä viikossa. Eihän talo ole mikään luksus ja tallissa on tilaa 3 hevoselle, löytyy satulahuone, pesupaikka jne. Olen tässä 10v aikana pikkuhiljaa pyrkinyt löytämään kivat hevoset. Alkuun mentiin yrityksen ja erehdyksen taktiikalla ja oli ties mitä halpaa ongelmahevosta, mutta tällä hetkellä on tosi kivat hevoset, joilla kisaan matalimpia kansallisia luokkia. Kisoissa ei kovin paljoa ole varaa käydä ja selvää on että mitään ähkyleikkauksia tai tehohoitoa ei hevosille tulla tekemään. Mutta omasta mielestäni harrastaminen on silti mielekästä. Maastot on kivat, löytyy oma pieni kenttä, lähimmälle maneesille ajaa vartissa jne. Talvella asumisen kulut ovat isoimmat, on korkeat sähkölaskut jne, joten hevoset viettävät tammikuusta suunnilleen helmikuun puoliväliin maastoilukauden, en edes haikaile valmennuksia tai kisoja, yritän vain selviytyä talvesta. Sitten alkaa taas kevät koittaa ja alan pikkuhiljaa treenaamaan enemmän niin että kesällä pystyn käymään muutamat kisat. Kesälomarahoista käytän osan johonkin isompaan vkl kestävään kisaan.
Onhan tämä vähän kituuttamista, eikä mitään glamouria, mutta toisaalta tälläinen elämän tyyli mahdollistaa sen, että voin pitää kolmea kivaa hevosta. Näistä yksi on vielä varsa ja kolmas jää parin vuoden päästä eläkkeelle. Vanhaa "joutilasta" hevosta en pysty pitämään, vaan etsin sille jonkun tutun luota eläkekodin. Yksi ohje itselleni onkin ollut hevosten suhteen, että vääränlaisesta tai käyttöön sopimattomasta hevosesta on luovuttava nopeasti. Minulle sopimaton hevonen on esimerkiksi sellainen, joka tarvitsee kalliita hoitoja, rehuja tai ei kestä keskitalven kevyempää kautta sekoamatta. Vaikka sellaisesta hevosesta joutuisi luopumaan tappiolla, on se silti edullisempaa kuin vääränlaisen tai kalliita hoitoja vaativan hevosen pito.

Lähettäjä: Ikivanha 
Päivämäärä:   19.2.25 10:47:00

Lähettäjä: öiubg
Päivämäärä: 18.2.25 17:45:06

Et sitten kuitenkaan osannut valkun avulla kehittää niitä HeA hevosia eteenpäin? Normaali puokin kyllä pystyy nostamaan VaB tasolle, monet VaA tasollekin jos vähänkään osaa ratsastaa. Toki osaavan valkun avulla ja silmän alla.

Mahtoiko tämä olla kommentti mun kohtaloon? (kandeis jotenkin ilmaista, kenen kommenttiin haluaa vastata...)

Vastaan kuitenkin: Oli hyvä valkku ja vanha, mutta kehittymiskykyinen hevonen. Joka kuoli. VaB tehtäviä tehtiin, eihän ne kummoisia ole, kunhan hevosen lihaksisto on treenattu kantamaan.
Ratsastuskoulussa ei pysty samaan.
Ikäni takia en enää pysty sitoutumaan uuden hevosen ostoon ja sen kanssa kehittymiseen.

Lähettäjä: Jep 
Päivämäärä:   19.2.25 11:02:24

Mä ostin nelisen vuotta sitten ravurin kun oli vielä hyvä työtilanne ja pärjäsin hyvin. Nyt sit pari viime vuotta ollut töissä hiljaisempaa ja kun hevonen olisi vihdoin ollut valmis startille ei varaa ostaa kilpavarusteita, tai -kärryjä, eikä kuljetuskalustoa johon ei tietenkään rahaa.

Harmittaa ja @!#$. Täytyy varmaan vaan heittää kohta hanskat naulaan ja myydä hevonen josta siitäkään ei paljoa saa kun ei olla ikinä radoille asti päässyt.

Hevonen on vaan ainut mielekäs asia enää tässä elämässä ja jos siitä joutuu luopumaan niin on varmaan sama sit hypätä vaan junan alle.

Lähettäjä: K 
Päivämäärä:   19.2.25 11:46:21

Mulla vanhemmat maksoi hevostelut poneista nuoriin, sitten hevoseni piti lopettaa ja oma ikäkin oli yli 18v ja uutta ei tietenkään tullut, kun aikuisena maksettava itse. Olin 6v ilman hevosta matala palkkaisessa työssä. Vaihdoin työpaikkaa ja kouluttauduin uudelleen ja nyt on hyvin varaa pitää hevostani maneesitallilla ja valmentautua viikottain ja odotellaan kauden ekoja kansallisia :) ja mun kohdalla en siis opiskellut uutta alaa vaan pääsin ilman tutkintoja uusiin töihin ja opettelin siellä.

Lähettäjä: ....... 
Päivämäärä:   19.2.25 12:10:04

Itse jotenkin ajattelen, että asioiden ja oman tilanteensa hyväksyminen liittyy siihen, että pikkuhiljaa aikuistuu ja alkaa ottamaan vastuuta omasta elämästään.
Olin itsekin alkuun vähän katkera, koska joudun tekemään hevosasiat rankemman kautta, minulla ei ole aina ollut edes ratsastuskuntoista hevosta, välillä auto hajosi ja jouduin ajamaan jollain kopperolla, ennen kuin sain jotakin kautta taas vetoauton. En siis päässyt hevosten kanssa yhtään mihinkään.
Jotenkin sitä nuorena ei ymmärrä, että elämän ja tekemisen merkitystä ei voi sanella itse. Tyyliin minä haluan/minä ansaitsen/minulle kuuluu parempi elämä/elintaso/harrastusmahdollisuudet. Semmoinen kuuluu kyllä lapsuuteen ja kasvamiseen, mutta kannattaa ottaa tavoitteeksi kasvaa siitä yli.

Siinä vaiheessa kun opin nauttimaan siitä mitä minulla oli, aloin itseasiassa pääsemään tilanteessa eteenpäin ja saavuttamaan niitä oikeasti merkityksellisiä asioita. Te ihmiset, jotka haluatte aina parempaa, teillä on oikeasti melkoiset voimavarat, kunhan saatte ne suunnattua oikeaan kohteeseen. Tyytymättömyys luo kehitystä, miettikää mitä voisitte kehittää, mihin suuntaan kannattaa katsoa. Aina se tie ei ole mikään kohtisuora polku pisteestä a pisteeseen b. Ja matkan varrella saatatte huomata, että piste b ei olekaan se mitä haluatte vaan onkin parempi katsella c:tä kohti. Niihin asioihin, joihin ette mitenkään voi vaikuttaa, ei kannata uhrata mielipahaa tai voimavaroja.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   19.2.25 13:47:04

Hevonen on vaan ainut mielekäs asia enää tässä elämässä ja jos siitä joutuu luopumaan niin on varmaan sama sit hypätä vaan junan alle.

Uli uli, tee asialle jotain äläkä täällä uhittele junan alle menolla. Lapsellista valitusta.

Lähettäjä: löakfjh 
Päivämäärä:   20.2.25 00:49:54

"Hevonen on vaan ainut mielekäs asia enää tässä elämässä ja jos siitä joutuu luopumaan niin on varmaan sama sit hypätä vaan junan alle."

Näin kirjoittaa draamaileva 13-vuotias;)

Lähettäjä: Täti 
Päivämäärä:   21.2.25 16:00:32

Elikk Kermaperse haluaisi hypätä monta kertaa viikossa ja valmentautua esteillä.

Mielestäni on oikein hyvä diili jos voi vuokrata jonkun osaavaa hevosta millä mennä sileällä 3 x viikossa.

Lähettäjä: Kermaperse 
Päivämäärä:   21.2.25 19:44:33

Kyllä tahdon hypätä. Tahdon maastoilla. Ja mennä sileälläkin. Mutta vuokrahevosen kanssa et saa mitään päättää itse.

Lähettäjä: The Cowgirl 
Päivämäärä:   21.2.25 20:06:32


"Kurjaa, ettei pienituloisella ole varaa hevosteluun haluamallaan tasolla. Syksyllä lopetin ratsastamisen kokonaan, kun harmitti liikaa. Tuntuu valtavalta kynnykseltä säästää keski-ikään asti ja aloittaa sitten. Siihen mennessä olen jo liian huono ratsastaja."
No höh. Näin se vaan monella menee jossain vaiheessa elämää.
Surkuttelun sijaan voisit ylläpitää taitoasi ratsastuskoulussa (ja kas, oppia ehkä lisää sekä ratsastamisesta että hevostaidoista) ja sitten kun pystyy, hankkii vaikka sen oman.
Haaveisiin voi mennä vuosia, mutta ne ehkä toteutuu... Ainakin omalla kohdallani näin, kun jälkeen päin ajattelen.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   21.2.25 20:15:27

Mun vanhemmat ei ikinä maksaneet muuta kuin 2 tuntia / kuukausi. Siihen aikaan ratsastunnit maksoi 20e/kerta. Itse tein tallihommia sen verran viikonloppuisin että pääsin joka viikko tunnille kerran.

25 vuotiaana tein 12h työvuoroja ja ostin oman hevosen, mutta se sairastui ja kuoli. Ostin toisen joka loukkaantui tapaturmassa. Sen jälkeen löin hanskat tiskiin ja lähdin opiskelemaan. En ole ratsastanut 7 vuoteen vaan opiskellut ja tehnyt töitä. Kohta saattaa alkaa tulla rahaa sen verran että voisi kuvitella jotain hevoshommia taas, mutta nykyään kiinnostaa enemmän rahan sijoittaminen kuin sen tuhlaaminen.

Ainakin köyhä elämä motivoi opiskelemaan ja tekemään töitä oman tulevaisuuden eteen vrt jos olisin kasvanut kerma perseenä.