Lähettäjä: apa 
Päivämäärä:   12.2.25 01:26:22

Putosin vuosi sitten hevoseni selästä, ja yksi raajoistani vammautui pysyvästi. Jo pelkästään tuollainen äkkiarvaamaton ratsastusonnettomuus ja paha loukkaantuminen ovat tuntuneet henkisesti raskailta käsitellä, mutta niiden lisäksi olen kuullut kanssaharrastajilta kaikenlaisia kommentteja ja syyttelyä.
Esimerkiksi jotkut ovat kokeneet tarpeelliseksi kertoa, etteivät he olisi vastaavanlaisessa tilanteessa pudonneet hevosen selästä tai että mitä minä tein ratsastuksellisesti väärin, kun tähän tilanteeseen päädyttiin. Ja hassuahan tässä on se, että nämä henkilöt eivät edes olleet tapaturman sattuessa paikalla.

Hevoseni on tosi herkkä ja hetkittäin jopa haastava käsitellä. Toipumisaikani kesti useita kuukausia, ja välillä oli hankaluuksia selvitä hevosen hoidosta, kun yksi raaja oli kokonaan poissa pelistä. Varsinkin liikutuspuolen järjestäminen oli vaikeaa, koska onnettomuuden jälkeen kukaan ei enää vapaaehtoisesti halunnut ratsastaa hevosellani, ja jopa jotkut ratsuttajatkin kieltäytyivät. Siitäkin tuli ulkopuoliselta taholta kommenttia ja kauhistelua, kun hevonen ei joka päivä liikkunut hikeen asti, ja kovasti yritettiin saada minutkin palaamaan selkään luutumattoman murtumani kanssa.

Mutta varmasti ratsastusonnettomuuden jälkeen kaikkein raskainta on ollut sen jälkeen, kun toivuin nykyiseen kuntooni. Henkiset kolhut ovat jopa fyysisiä pahempia. Olen palannut takaisin satulaan, mutta ratsastaminen ei enää tunnu samalta. Jäätävä kuolemanpelko ja paniikki saattavat ratsastaessa iskeä ihan yhtäkkiä, ja lisäksi fyysinen vamma on este rankemmalle treenille. Ja siihen kylkeen vielä tallilaisten ihmettelyä ratsastuksistani, kun eihän minussa ulkoapäin näy mitään vikaa. Olen vakavasti harkinnut hevosesta luopumista, mutta auta armias, kun joidenkin tallilaisten mielestä se on niin väärin.

Halusin tulla purkamaan ajatuksiani, koska tilanne hevosen kanssa on ollut hyvin kuormittava. Muiden ihmisten kommentit eivät ole vaikuttaneet omaan toimintaani tallilla, mutta kyllä ne ovat välillä tuntuneet todella pahalta. Kun itse on pahasti loukkaantunut ja yrittää vain saada asiat hoidettua sekä hevosen että itsensä kannalta parhaimmalla tavalla, niin kaikista pahimmalta tuntuvat hevosen hoitoon liittyvät syyllistävät kommentit. Ja näitä kommentteja laukovat ihmiset eivät kuitenkaan itse tarjoa apua tai ehdota parempia ratkaisuja.

Lähettäjä: leo 
Päivämäärä:   12.2.25 01:30:23

Hevosesti tuskin on haastava, sinä olet vaan tyypillinen harrastelija eli kehonhallinnaltasi pohjasakkaa ja hevosmiestaito olematon. Kauhea vinkuminenkin pienestä vammasta.

Tulitko kerjäämään sääliä kun on niin rankkaa??

Lähettäjä: apa 
Päivämäärä:   12.2.25 01:48:24

Lähettäjä: leo
Päivämäärä: 12.2.25 01:30:23

Hevosesti tuskin on haastava, sinä olet vaan tyypillinen harrastelija eli kehonhallinnaltasi pohjasakkaa ja hevosmiestaito olematon. Kauhea vinkuminenkin pienestä vammasta.

Tulitko kerjäämään sääliä kun on niin rankkaa??

Ehkä vain yöllisellä ajatuksenjuoksulla yritän jäsennellä ajatuksiani :)
Kyllä varmaan olenkin aika tavallinen harrastelija, ja hevonen on itselleni liian haastava. Mutta eipä se hevoseni ammattilaistenkaan käsittelemänä tai ratsastamana ole aina mutkaton tapaus. Tietääkseni täällä saa vinkua, ja jos se ärsyttää, niin ei kannattaisi nostaa tätä ketjua kommentoimalla.

Lähettäjä: Fvh 
Päivämäärä:   12.2.25 01:50:08

Vaihda tallia. Miksi olet tuollaisten k.sipäiden kanssa tekemisissä?

Lähettäjä: Ei 
Päivämäärä:   12.2.25 05:06:32

Mieti kokonaisvaltaisesti. Onko heppa tallilla, jossa tarhaa ”liian vähän”? Saako ruokaa mistä liikaa energiaa ja korostaa haastavuutta? Olisi ne ilkeilijät varmaan siihenkin (ruoka) puuttuneet jo. Saisiko hepalle vuokraajaa tai ihan vaan liikuttajaa? Sen kunnosta en tiedä, mutta toki kunnon kasvaessa liikunnan laadulla on merkitystä. Maastoiletko? Jos et itse niin voisiko joku muu käydä päästelemässä pari kertaa viikossa pahimmat höyryt pois? Kokeilisit vaikka samana päivänä itse mennä kun joku on ensin jo ratsastanut.

Hankala sanoa kun ei kaikkea tiedä esim. liikutuksesta. Moni kuvittelee ratsastavansa ”tarpeeksi”, mutta todellisuudessa me kaikki mennään comfort zonella jos ei ole valmennusta. Munkin heppa on suht villi, mutta heti kun muistan ratsastaa lavat mukaan ja muutenkin ajatuksella niin yllättävän äkkiä hömppävirta muuttuu ja energian purkuun on oltava maastoilua, vaikkei siellä kiitolaukkaa mennäkään.

Mieti oman mielenterveyden kannalta kokeilunarvoisia ratkaisuja > vaikka oli hankala saada liikuttajaa niin löytyisikö sun avuksi joku kuitenkin?

Lähettäjä: TaPi 
Päivämäärä:   12.2.25 06:25:24

Jälleen kerran. Ei ole mikään pakko jatkaa harrastusta josta onkin tullut epämiellyttävää. Jos kuitenkin jatkat niin vaihda harrastusväline tasaisempaa, hitaampaa ja turvallisempaan.
Hevoset ovat enemmän tai vähemmän kiikkeriä pelejä. Terve hevonen on vireä ympäristöään tarkkaileva ja asioihin reagoiva. Eivät kulje kuin junat tiettyä rataa halutulla vauhdilla.
Enemmän pitäisi harjoitella tekniikoita kyydissä pysymiseen ja äkkinäisistä tilanteista selviytymiseen. Mutta pelkäävä ihminen ei pysty toimimaan rationaalisesti.
Voi pieni, lähes olematon mahdollisuus olla että pelko häviää ajan myötä, mutta kannattaako sitä jäädä odottamaan kun uusi loukkaantuminen on riskinä.