Lähettäjä: Vakuutuksista
Päivämäärä: 8.1.25 11:43:53
Lisävakuutuksessa korvauskatto on 15.000 euroa kun perusvakuutuksessa se on 4.000 euroa. Perusvakuutus ei korvaa kypärää lainkaan, lisävakuutuksella saa 100 euron korvauksen kypärästä. Jos sattuu pahasti niin sitten toivoo, että olisi lisävakuutus. Mun mielestä molemmissa korvattavat vahingot on samat (paitsi tuo kypärä) mutta tosiaan tuo korvausmäärä on vaan suurempi siinä lisävakuutuksessa.
Itse vastauksena kysymykseen niin harkitsen, että ottaisinko lisävakuutuksen tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Minulla sattui viime vuonna hevosen hoitotilanteessa pieni tapaturma, vaati tikit, en käyttänyt liiton vakuutusta kun omavastuu olisi ollut suurempi kuin koko lääkärikäynti yksityisellä (lisäksi siis pääsin työterveyshuollon kautta, meillä laaja ja korvaa myös vapaa-ajan tapahtumia). Pari vuotta sitten kolautin polven ratsastaessa, jonka kävin kuvauttamassa mutta siinäkään en käyttänyt liiton vakuutusta vaan vapaaehtoista tapaturmavakuutusta, jossa omavastuu pienempi. Nyt tuota tapaturmavakuutusta ei enää ole ja olen pohtinut, että 45 euroa on vähän, jos oikeasti sattuu pahemmin tai sellaista, joka vaatii pidempiaikaista fyssaria, kuntoutusta tai leikkausta.
|