Lähettäjä: söpis
Päivämäärä: 18.12.24 23:37:27
Mun haflinger ei KOSKAAN pukitellut, tuskin osasikaan. Itsepäinen kyllä oli, myöhään ruunattu lihaksikas poni joka piti epävarmoja ihmisiä pilkkanaan. Äiti osti minulle varhais teini iässä, ja poni kasvatti kyllä minut läpi hurjien teinivuosien. Äitini ratsasti myös 1xvkossa. Sopivasti rajoja ja rakkautta kun oli hänellä elämässään, oli mitä loistavin ensihevonen. Paras ystävä, ihmisen mieli. Aikuisia tuttujani opetti ratsastamaan, sieti virheitä ja palkitsi oikeista asioista. Saman ikäiset ystäväni myös kuljetti aina turvallisesti missä vain. Säännöllistä vuokraajaa tämä ei elämäänsä sietänyt. Pienistä lapsista ei pitänyt. Hyppäsi vaikka metriä isompaa, maastoesteitä, mitä vaan eteen laitettiin vaikka harvakseltaan hyppäsi. Koulussa teki ainakin heA:han asti, uskomaton voima ja kokoamiskyky. Loistava maastomopo ja varmajalkainen. Uusissa paikoissa oli kuin kotonaan. Hiihtoratsastettiin, ratsastettiin ilman varusteita, mitä vain. Todella hyvä laukka ja kaunis kuin karkki. Suomenhevosta ei tähän voi verrata ikinä!
Haflinger tarvitsee rajat ja paljon työntekoa. Tylsistyessään elämäänsä on varmasti melkoisen hirveätä seuraa. Voimaa on paljon, hyvässä ja pahassa. Omani kohdalla päädyttiin lopetukseen vuosi vuodelta pahenevan kesäihottuman takia, joka ei oikein vastannut hoitoihin. Oli kuitenkin 18 vuotias lopetushetkellä. Nuorempana ei ollut oireillut, ainakaan kovin pahasti. Viimeisenä kesänä liikuttaminen piti jättää ihottuman takia vähemmälle, ja selvästi hevonen kärsi oloneuvoksena olemisesta. Muuten ei koskaan ollut sairaana, ei ikinä ollut edes maha löysällä. Me kaivataan äidin kanssa tätä hevosta niin kovasti, ketään vastaavaa en ole tavannut. Persoona niin valtavalla Pllä, mutta niin rakastettu meidän ja tuttavien kesken. Ottaisin toisen haffin heti, jos elämäntilanne sallisi.
|