Lähettäjä: --
Päivämäärä: 4.12.24 20:47:05
Itsellä on erittäin hyvä kokemus pitkästä ylläpidosta, kun oma elämäntilanne ei sillä hetkellä mahdollistanut hevosenpitoa, mutta ko. hevosesta en kuitenkaan halunnut lopullisesti luopua. Hevosta pidettiin todella hyvin, ja kun se aikanaan kotiutui oli varmaan ylläpitäjälle jopa kovempi paikka kuin minulle silloin kun hevonen lähti, tuntui ihan pahalta itsestäkin hakea se pois vaikka kaikki tiesivät että se päivä joskus koittaa.
Suruun ja ahdistukseen sanoisin, että se aika hevosen lähtöä ennakoidessa on pahempi kuin aika sen jälkeen. Ainakin itselleni, kun olen vähän "poissa silmistä, poissa mielestä" -metodilla käyvä.
Toki, arkirytmi muuttuu paljon ja kun elämä on pyörinyt aiemmin hevosen ympärillä, päivät tuntuvat alkuun hyvin tyhjiltä. Mutta mieti jo etukäteen, onko asioita, joita olisit halunnut tehdä, mutta jotka ovat ns. jääneet hevosen takia tekemättä: oli se sitten joku muu harrastus, vapaaehtoistyö, opiskelu (jotain verkkokursseja, esim. ilmaisia amk-opintoja?), vaikka rescuekissojen kotihoito? Hevosteluakaan ei tarvitse täysin jättää: oletko niin taitava että voisit win-win-diilillä käydä läpiratsastamassa tuttujen hevosia, tai saada siitä pientä korvaustakin? Onko kisaavia kavereita, joille tarjoutua hoitajaksi mukaan? Löytyisikö uusi kulma hevosharrastukseen seura-aktiivina? Jos taas se syy hevosesta luopumiseen on vaikka pienet lapset ja ruuhkavuosiarki, niin ylimääräisen vapaa-ajan ongelmia tuskin tarvitsee miettiä.
|