Lähettäjä: Täti+50 
Päivämäärä:   2.11.24 10:56:28

Ei niin nuorena olen ihmetellyt tätä somevaikuttajien tapaa toimia. Lähökohtaisesti haetaan paljon seuraajia ja tuotetaan näitä kiinnostaavia asioita sekä samalla manostetaan omia yhteistyökumppaneita. Hevospiireissä lähinnä omaa elämää hevosen kanssa. Tuottaminen näyttää olevan niiden positiivisten asioiden hypetystä. Kun tulee vastoinköymisiä hävitään kun pierusshataan ja jopa lokkaannutaan kun joku ihmetelee asiaa keskustelupalstoilla.

Ja kun tähän lisätää asiaan vihkimättömätön someseuraaja, saa hän sen kuvan lajista, että hevostelu on pelkkää ihkua ja onnistumisia. Sitten tämän perusteella tullaan konkreettisesti lajiin mukaan ja ei ole kun pettymyksiä ja epäonnistumisia. Miksi ette myös näistä asioista kerro ?

Lähettäjä: Å 
Päivämäärä:   2.11.24 10:59:15

No lapsilla on nyt aika vinoutunut käsitys siitä, miten maailma toimii. Oudompaa on se, että vielä aikuisenakin hukkaa aikansa tuohon typeryyteen.

Lähettäjä: Somettaja 
Päivämäärä:   2.11.24 12:37:00

Kaikissa vastoinkäymisissä on aina se pskamainen puoli, jossa somettaja saa osakseen arvostelua ja kritiikkiä. Aina olet hoitanut, ruokkinut ja ratsastanut väärin, jos hevonen sairastuu tai muuten joku homma ei toimi. Kukaan Suomessa ei elätä itseään heppasomettamisella ja hyvin harva edes hyötyy siitä mitenkään taloudellisesti - miksi siis altistaa itsensä sille pskanjauhannalle?

Minä ainakin teen somea omaksi iloksi, enkä ole tilivelvollinen seuraajilleni, vaikka heitä tuhansia onkin. Jaan kyllä myös niitä hevosen sairastumisiakin, mutta vasta kun sairaus on tutkittu ja hoidettu. Silloin vältyn turhilta spekulaatioilta ja neuvoilta joita en ole pyytänyt. Sen olen kymmenessä vuodessa oppinut, että epäonnistumisia ratsastuksessa ja kisoissa on turha jakaa kuva- ja videomuodossa. Se antaa vain mahdollisuuden nettikiusaamiselle ja turhalle louskuttamiselle esimerkiksi tällä ruskealla sivustolla…

Lähettäjä: Vanha juttu 
Päivämäärä:   2.11.24 13:27:39

Jo paljon ennen somea on hevosten sairastumiset/loukkaantumiset olleet suuri salaisuus. Kävin vuosituhannen vaihteessa ratsastuskoulussa, jossa omistajan junnuikäinen tytär kisasi kansallisella tasolla. Kisahevonen oli loppukeväällä ollut maastossa metsäpolulla, lyönyt kavionsa kiveen ja saanut kaviopaiseen. Ainakin epäiltiin, että tuo kivi oli kaviopaiseen syynä. Tuntilaiset tiesivät kaviopaiseesta, kun olivat nähneet, miten hevosta hoidettiin ja kyselleet kaviossa olevasta hauteesta.

Ratsastuskoulu jäi kesätauolle, joten ainakaan minulla ei ollut ko. hevosen tilanteesta tietoa. Kesällä oma seura järjesti ratsastuskisat, joihin menin talkoilemaan. Olin ajanottajana tuomaritornissa. Tuomaritornissa oli myös tallinpitäjän vanhempi (aikuinen) tytär. Kysyin häneltä, onko hänen junnuikäinen siskonsa hyppäämässä ko. kisoissa. Vastaus oli pelkkä ”ei”. Kysyin sitten, että miten hevosen jalka, joko hevosella voi ratsastaa. Vanhempi tytär ei vastannut, mulkaisi vain minua kiukkuisesti. Tuomaritornissa oli seuran hallituksen jäsen myös talkoilemassa ja hän sitten kysyi, että ”ai, onko hevosen jalassa ollut jotain ongelmaa”. Vanhempi tytär tiuskaisi ”ei ole, sisko on ollut kuumeessa, niin siksi ei kisaa”.

Silloin opin, että ikinä, koskaan, milloinkaan ei saa kysyä mitään hevosten sairauksista/vammoista.