|
Lähettäjä: Ks
Päivämäärä: 2.11.24 07:58:30
Jokaisen ratsastajan pitää miettiä tavoitteensa realiteettien valossa. Jos on varaa omaan hevoseen, mitä se mahdollistaa, kuinka pitkälle sillä päästään. Kuinka moni oman hevosen kanssakaan pääsee esim vaativalle tasolle. Kisarumba ja kunnon valmentautuminen vaatii aivan eri budjetin kuin hevosen ylläpito.
Valitettavan moni on oman hevosen alkuhuuman jälkeen löytänyt itsensä loputtomasta suosta. Hevonen sairastaa, ratsastus ei suju, aika ei riitä, muuta ei voi tehdä.
Itse ainakin jaksan vielä 30 ridakoulu vuoden jälkeen nauttia tilanteestani. Olen tosin etuoikeutettu, minulla on yksi vakiheppa kolmatta vuotta, sen lisäksi koko ajan pari hevosta joilla mene n. 5 kertaa ja sitten vaihtuu. Pääsen osallistumaan tallin kaikkiin erikoistilaisuuksiin ja lisäksi olen aina paikalla kun on esim Kyran tms klinikkaa.
Kaiken kruununa on kesäiset leirit tai ulkomaanmatkat. Portugal, Espanja, Saksa ja Tanska. Ei mitään turistireissuja, vaan koulutreeniä.
Ehkä en vaativia luokkia tule koska starttaamaan, mutta helppo A on vakiintunut 62-66 % minun ja hevosen yhteistyön taustasta riippuen.
Mutta suurin palkintona on se, että olen oppinut ratsastamaan erilaisilla hevosilla. Ja jokaisella hevosella voi aina opetella ratsastamaan paremmin, siistimmin, eleettömästi ja silti tehokkaasti. Se hetki, kun se toisten parjaama tuntipuksutin ymmärtää, että tämän kuskin alla on kiva ja helppo kulkea, se hetki saa usein vedet silmiini. Sitä tuntemusta ja yhteistyötä ei voi verrata mihinkään.
|