Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  Milloin luovuttaa vuokrahepan kanssa?

Lähettäjä: Vuokris 
Päivämäärä:   21.10.24 08:29:18

Onko aika luovuttaa?

Taustaa, olen vuokrannut pv-tammaa puolisen vuotta kolme kertaa viikossa. Valmentajan silmien alla ratsastan kahdesti viikossa. Ikävä kyllä ratsastus tuntuu sujuvan kerta kerralta huonommin, hevonen juoksee alta ja on todella jäykkä. Valmentajan neuvojen avulla saan hevosen hieman taipumaan, ja ehkä muutaman hyvän askeleen, siinä se. Tamma tuntuu välttelevän pohjeapuja, pohkeen siirtäminen aiheuttaa tyypillisesti spurttireaktion.

Olen aiemmin ratsastanut diesel-mallisia hevosia, ja viime aikoina on tullut mieleen, että sopiikohan tämän tyyppinen hevonen minulle ylipäätään. Tilannetta ei helpota se, että hevosella on kaksi muuta vuokraajaa, jotka käyvät lähinnä keventelemässä. Omistaja ei nykyisin tällä hevosella ratsasta, hänellä on pari muutakin hevosta. Hevosen satula vaihdettiin pari kuukautta sitten, mutta sillä ei mielestäni ollut juurikaan vaikutusta, enkä tiedä vaikka omistaja olisi halunnut aiemman satulan niille hevosille, joilla hän itse ratsastaa.

Oma ajatus vuokraamisesta oli, että voisi osallistua tallin kilpailuihin ym. Nykytasolla ei ole toivoakaan, ja ilo harrastamisesta alkaa muuttua turhautumiseen.

  Re: Milloin luovuttaa vuokrahepan kanssa?

Lähettäjä: Täti 
Päivämäärä:   21.10.24 08:35:32

Vaihda hevosta, miksi hakata päätä seinään - siitä ei saa kun kunnon päänsäryn.

  Re: Milloin luovuttaa vuokrahepan kanssa?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   21.10.24 08:37:03

Onko alusta asti ollut tuollaista? Vai onko hevonen äkkiä muuttunut, ts. voiko olla kipeä? Mainitsit, että hevosella on sinun lisäksesi pari ratsastajaa + omistaja - voiko olla että hevonen on turhautunut vaihtuviin ratsastajiin ja sitä myötä ristiriitaisiin asuihin?

Jos tilanne on jatkunut koko tuon puoli vuotta ja olet sitkeästi jaksanut valmentautua, niin ainakaan sinua ei voi yrityksen puutteesta syyttää! Tämä on kuitenkin sellainen laji, että sen pitäisi olla kivaa. Molemmille osapuolille. Jos se ei sitä ole, eikä vaikuta siltä että se sitä tulevaisuudessakaan olisi, niin silloin voi olla aika luovuttaa, ettei touhusta tule pakkopullaa. Hevosia tässä maassa riittää, ja löydät itsellesi varmasti omaan käteen sopivan.

  Re: Milloin luovuttaa vuokrahepan kanssa?

Lähettäjä: ….. 
Päivämäärä:   21.10.24 08:52:45

Kai sen hieroja katsoo säännöllisesti läpi?? Koitapa itse jumpata jos on joku paikka ihan jumissa

  Re: Milloin luovuttaa vuokrahepan kanssa?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   21.10.24 08:54:36

Oletko kysynyt omistajalta neuvoa, todennäköisesti tuntee sen hevosen parhaiten jos on ennen sillä ratsastanut?

  Re: Milloin luovuttaa vuokrahepan kanssa?

Lähettäjä: Vuokris 
Päivämäärä:   21.10.24 09:10:15

Kiitos vastauksista!

Hevosen kannalta on tänä aikana muuttunut vain se, ettei omistaja enää ratsasta plus sitten se satula. Vuokraajat pysyneet samoina, eli en usko että vaihtuvat ratsastajat sinänsä hevosta haittaavat. Hevonen on sangen energinen, eli tilanne olisi todennäköisesti vielä haastavampi, jos hevonen liikkuisi vähemmän (jos vuokraajia olisi vähemmän).

Minusta alku oli helpompi, ongelmat ovat kasautuneet pikkuhiljaa syksyn edetessä.

Hieroja on käynyt kerran, eikä ole näköpiirissä että hevosta hierottaisiin enää tämän vuoden puolella. Hevonen nauttii kunnon pyörittämisestä kumisualla, ja tähän varaan aina aikaa. Hevoshierontakokemusta minulla ei ole :(

Omistajan kanssa olen keskustellut, ja hän on pari kertaa katsonut hieman valmennusta. Kommentit ovat lähinnä 'haastava tammahan se on' tms. Ymmärrän toki, että ei halua hirveästi minua kritisoida, kun n. puolet hevosen tallivuokrasta katetaan minun vuokramaksulla... Kisatuloksia tämän hevosen kanssa omistajalla ei ole, että ehkä yhteistyö ei ole ollut kovin jouheaa aiemminkaan?

  Re: Milloin luovuttaa vuokrahepan kanssa?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   21.10.24 09:50:26

Lieneeköhän syy sitten se, että omistaja on pitänyt hevosen kunnossa ja ratsastettavana aikaisemmin, mutta teillä vuokraajilla ei taito riitä? Hevonen kenties tarvitsisi läpiratsastusta, mutta ei omistajat läpiratsastele vuokratessaan, kun vuokrauksen idea on juuri se, ettei itse tarvitse ratsastaa. Haastava kuvio kyllä. Hieronnasta ei ole käytännössä mitään hyötyä, jos lihasjumeja syntyy vääränlaisesta ratsastuksesta. Upottaa vaikka tonneja, se ei muutu miksikään vaan kireyden tulevat takaisin samantien. Varmaan sun vaan pitää jutella valmentajan ja omistajan kanssa asiasta, jos itse haluaisit satsata ja se omistajalle käy, niin hevosfysioterapeutti saattaisi osata auttaa oikeanlaiseen jumppaan. On ihan ymmärrettävää jos et halua, kun sillä muutkin ratsastaa.

  Re: Milloin luovuttaa vuokrahepan kanssa?

Lähettäjä: ….. 
Päivämäärä:   21.10.24 10:04:38

Harmi jos ei omistajaa kiinnosta pitää hevosta kunnossa. Hevonen tarvii selvästi hierontaa ja läpiratsastusta, miksei niitä voi sille tarjota??

  Re: Milloin luovuttaa vuokrahepan kanssa?

Lähettäjä: -- 
Päivämäärä:   21.10.24 10:17:47

Itse en vuokraisi sellaista hevosta, jonka kanssa ei lainkaan suju. Harrastamisen pitäisi olla kivaa, joten ei mitään järkeä jos ei suju. Tässäkin tapauksessa kuitenkin on yritetty jo aika pitkään.

  Re: Milloin luovuttaa vuokrahepan kanssa?

Lähettäjä: —- 
Päivämäärä:   21.10.24 10:20:43

” Hevonen tarvii selvästi hierontaa ja läpiratsastusta, miksei niitä voi sille tarjota??”

Villi veikkaus: raha. Omistaja ei itse ratsasta vissiin tällä hetkellä, niin ei viiti satsata.

  Re: Milloin luovuttaa vuokrahepan kanssa?

Lähettäjä: Vuokris 
Päivämäärä:   21.10.24 10:29:50

"Lieneeköhän syy sitten se, että omistaja on pitänyt hevosen kunnossa ja ratsastettavana aikaisemmin, mutta teillä vuokraajilla ei taito riitä?"

Tämä se todennäköinen syy on, tai se, että hevosella on aiemmin ollut osavaampi vuokraaja.

Olen itse samaa mieltä, että olen mielestäni yrittänyt jo aika kauan, ja jos yhteistyö vain huononee, niin ei tässä järkeä ole :(
Hevosen puolesta on surku, mutta hierontaa tai läpiratsastusta tuskin tulee, enkä usko että yksittäisistä kerroista on edes apua pidemmän päälle.

Pitää etsiä kevätkaudelle toisenlainen harrastuskuvio.

  Re: Milloin luovuttaa vuokrahepan kanssa?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   21.10.24 10:53:06

.... omistajalla on ilmeisesti pari muutakin hevosta, jotka ratsastaa. Hieronta kilometreineen osaavalla hierojalla on noin 100 euroa kerta, eikä se kerta riitä mihinkään, jos se johtuu osaamattomasta ratsastuksesta. Miksi ihmeessä odotat, että omistaja läpiratsastaa hevosta vuokraajille ja maksaa satasia sen hieronnasta, jos se ratsastetaan jatkuvasti jumiin pikkukorvauksella? Aivan pimeä ajatus. Luultavasti paras ratkaisu tuossa olisi, jos sattuisi löytymään yksi oikein taitava vuokraaja, mutta niitäkään ei ole, kun ratsastavat lähinnä maksusta.

  Re: Milloin luovuttaa vuokrahepan kanssa?

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   21.10.24 10:59:17

Olisiko mahdollista, että valmentajasi kävisi hevosen selässä? Hän saattaisi saada sen paremmin kuulolle, jonka jälkeen sinunkin olisi ehkä helpompi sillä mennä. Lisäksi jos valmentaja olisi sitä mieltä, että siinä tuntuu olevan jotain vikaa, hänen sanallaan voisi olla omistajan korvissa enemmän painoa. Ymmärrän hyvin, että on tosi lannistavaa, jos joka ikinen kerta tuntuu menevän huonosti. Mielestäni on täysin perusteltua tuossa tilanteessa vaihtaa vuokrahevosta. Tai sitten voit yrittää vielä vähän, jos saisit valmentajalta läpiratsastusapua. Jokainen hevonen opettaa aina jotain uutta ja haastavat tapaukset vielä kaikista eniten. Suosittelen myös rohkeasti kokeilemaan sen kanssa ratsastaessa vähän eri juttuja, sillä sinun ratsastustyylisi voi vaan olla hevoselle jotenkin epäsopiva. Tee harjoituksia, joita et yleensä tee tai kokeile miten erilainen apujen käyttö vaikuttaa. Saatat ihan vahingossa löytää jonkun kikan, jolla saat hevosen toimimaan hieman paremmin.

   Ylös ⇑   


  
 Vastaa viestiin
 Nimi:       [poista tiedot]
 Sähköpostiosoite:

 Jos annat sähköpostiosoitteesi, se näkyy viestissäsi.

 Otsikko:
   




Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.