Lähettäjä: .
Päivämäärä: 23.9.24 08:40:47
Kyllä taas näin flunssapäivän mietteiksi nousee yrittämisen hankaluus hevosalalla.
Ensinnäkin. Hevonen on epävarma investointi. Se ei ole auto, joka toimii uunollakin ajajalla hyvin jos osat ovat kunnossa, vaan voi mennä korjauskuntoon jo hyvinkin lyhyessä ajassa. Sopivalle hevoselle riittää kertaluontoinen ratsastajan epävarmuus, kun sitä korjauskoulutetaan seuraavat kuukaudet. Silti ratsastajat haluaisivat alle sen ferrarin, vaikka taidot riittää juuri ja juuri automaattivaihteiseen koslaan.
Somessa on hyviäkin puolia, mutta entäs sen kerran, kun "asiakas on aina oikeassa"-ihminen mustamaalaa yrittäjän somessa? Ja yrittäjä ei saa vastata vaitiolovelvollisuuden vuoksi? Sitä mustamaalaamisen tekemää haittaa ei välttämättä saa kukaan korjattua, vaikka mitään oikeaa hätää hevosilla ei ole tai asiakasvahinkoa ole tapahtunut. Asiakkailla on niin erikoisia näkemyksiä hevosenpidosta, että keskitytään vain lillukanvarsiin eikä mietitä, mikä oma rooli on asiakkaana hevosen hyvinvoinnin parantamisessa.
Ratsastuskoulun opena olen nähnyt muutoksen lapsissa 10v aikana - olemme joutuneet pienentämään ryhmäkokoja ja suunnittelemaan tunteja uusiksi, sillä nykylapsista HARVA pystyy ratsastamaan itsenäisesti vuoden-parin ratsastuksen jälkeen. Ohjeiden kuunteleminen ja ymmärtäminen on haastavaa, ihan jo käsi-kädessä-ohjauksessa, vaikka käyttäisin selkokieltä (olen taustaltani myös erityisopettaja). Erityisherkät ja nepsyt tulevat tavallisiin ryhmiin, sillä huoltajilla ei ole varaa maksaa pienryhmistä. Tässä palveluntarjoajana olen hankalassa roolissa, sillä en voi syrjiä asiakkaita.
En ole nähnyt, että esim. uimaharjoituksissa tai voimistelutreeneissä videoidaan koko harjoitukset. Ratsastustunneilla tämä on kuitenkin vakio. Olen pohtinut kuvauskieltoa, sillä videot on helppo irrottaa kontekstista. Ope jahtaa raipalla - vai auttaako sittenkin kävellen vieressä "maastaratsastaen" hevosta nostamaan laukan, kun ratsastaja harjoittelee vasta laukannostossa istumista? Halutaan laukata ja hypätä, vaikka perusratsastuksessa on isoja puutteita. Sitten talli on huono ja ope on huono, kun ei anneta.
Näen, miten uudet yrittäjät kamppailevat, kun "nimen" tekeminen saattaa vaatia kymmenen vuotta yrittämistä. Kun olet aloittava yrittäjä, joudut myymään polkuhinnalla ja ottamaan ne kaikki "kurjat nakit" vastaan, joita muut eivät tee. Heidän kanssa ei synny pitkiä asiakassuhteita, jotka olisivat yrittäjälle tuottoisia.
Hevosalan yrittämisessä MIEHIÄ pidetään lähtökohtaisesti ammattilaisina, mutta NUORIA NAISIA syrjitään ja jopa kiusataan heti, vaikka näyttöjä olisi ja opetustaustaa 10v, mahdollisesti tutkintokin alla. "Miten toikin luulee olevansa yrittäjäksi kelpaava, eihän se osaa tallia pyörittää eikä ole ratsastanut pyhää yrjöä". Lähtökohtaisesti tallinpito ei kuitenkaan ole rakettitiedettä ja parempi mahdollisuus on onnistua, mitä enemmän tulot EIVÄT ole pelkästään hevosten varassa. Mies saa olla väkivaltainen ja ratsastaa rumasti, hyväksikäyttää lapsia. Nainen haukutaan, lynkataan, tehdään lastensuojeluilmoitus. Totta kai kukaan ei halua ratsastaa rumasti, siitä lähdetään. Mutta et voi tietää milloin osuu kuvaaja kohdalle, kun nuori hevonen kokeilee onko tänään vastaus pohkeeseen hyppy ylös vai eteenpäinmeno. tai ori koittaa tulla niskaan. Ja se tilanne pitää ratkaista siinä hetkessä.
NYT KANNUSTAN SINUA. Hevosen omistaja tai ratsastuksen ystävä. Käytä seuraavan kerran palveluina NUOREN NAISEN yritystä. Anna mahdollisuus. Mieti omaa rooliasi suomalaisen hevosurheilun tukijana. Suosi paikallista.
Sillä kun yrittäminen hevosalalta loppuu, loppuu hevosala.
Jos kouluttautumista ei arvosteta, loppuu koulutus.
Jos kotimaista kasvatusta ei arvosteta, loppuu kasvatus.
Jos ratsastuskouluja ei arvosteta, loppuu ratsastuskoulu.
Jäljelle jäävät, niin, mitä? Keppihevoset? Se ylilihava nuori hevonen talon taakse, kun ei sitä kukaan ole uskaltanut ottaa töihin. Apua ei saa. Lähin kengittäjä 200km päässä, eikä kouluta varsaasi. Lähin valmentaja 100km päässä, eikä tule paikalle jos et kokoa ryhmää.
Ratsastus on mukavampaa, kun on hyvä ope. Pidä niistä ammattilaisista kiinni, hanki turvaverkko. Älä päästä niitä pois - maksa laskut ajallaan. Mieti omaa rooliasi: miksi sinulla on tarve puhua pahaa muista?
|