Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  Hevosen asioista valitetaan mulle

Lähettäjä: Vuokraaja 
Päivämäärä:   18.9.24 13:54:45

Ihmeellinen tilanne nykyisellä tallilla, jolla tosin ollaan oltu jo pidempään, mutta edellisellä tallilla ei ollut vastaavaa. Olen siis vuokrannut yhtä hevosta muutaman vuoden ja käyn yleensä kaksi kertaa viikossa ratsastamassa sillä.

Muut tallilaiset valittavat hevosen asioista mulle. Milloin sitä ratsastetaan väärin, milloin sitä hoidetaan väärin (esim ell/hieroja/tms pitäisi kutsua), milloin on väärät kamat/loimet/ym. Hevosen omistaja on hieman persoonallinen mutta nää valittajat ovat hänen kavereitaan. Mulla taas ei tietenkään ole mitään sanan valtaa hevosen asioihin, joten en ymmärrä miksi mulle sanovat asioista eivätkä suoraan omistajalle. Joissain asioissa olen ihan samaa mieltä valittajien kanssa, mutta omistaja päättää.

Ei tuo mitenkään jatkuvaa ole, mutta sen verran usein tapahtuu kumminkin, että alkanut vähän ärsyttää. Etenkin kun ihmiset tiuskivat minulle noista. Olen sanonut, että sorry, sanot asiasta nyt väärälle ihmiselle, mutta ei auta.

Miksi ihmeessä nää valittaa mulle kun kaikki varmaan tajuavat, ettei siitä ole mitään hyötyä? Pakko sanoa jollekin (miksi?), mutta eivät uskalla omistajalle sanoa?

  Re: Hevosen asioista valitetaan mulle

Lähettäjä: Hm 
Päivämäärä:   18.9.24 14:06:57

Tuliko yllätyksenä, että hevospiireissä juorukerho pyörii ja siellä oikein kielenkannat kihisten odotetaan että päästään pskaa jauhamaan toisten selän takana. Sitten varmaan omistajalle puolestaan valitetaan, että se vuokraaja sitä ja vuokraaja tätä, mitään se ei osaa ja rikkoo hevosen. Ja sinulle valitetaan että omistaja on pilannut hevosensa ja ei edes osaa loimittaa, kyllä on typerys.

  Re: Hevosen asioista valitetaan mulle

Lähettäjä: kielo 
Päivämäärä:   18.9.24 14:09:16

Sanoisin valittajille suoraan, että sanokaa omistajalle, en päätä hevosen asioista.

  Re: Hevosen asioista valitetaan mulle

Lähettäjä: Vuokraaja 
Päivämäärä:   18.9.24 14:12:43

Eivät itse asiassa valita omistajan tekemisistä eli tuollaisesta juoruilusta ei ole kyse. Ja omistaja on itse pahimman laatuinen juoruilija ja varmasti puhuu musta paskaa muille niin paljon ettei muut saa suun vuoroa.

Nuo valitukset sanotaan siis niin kuin minä olisin se joka päättää hevosen asioista. Vähän niin kuin moititaan mua ja mun tekemisiä, ei omistajaa ja hänen tekemisiään.

  Re: Hevosen asioista valitetaan mulle

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   18.9.24 15:57:23

Tuo on se hevosihmisten tapa toimia. Perseillään selän takana. Ei niistä ole keskustelemaan kasvokkain. Vellihousuja kun ovat.

  Re: Hevosen asioista valitetaan mulle

Lähettäjä: Minni 
Päivämäärä:   18.9.24 16:44:56

Juu ihan perus hevosakkojen touhua. Ei edes oikeasti olla huolissaan vaan halutaan vaan ilkeillä ja jauhaa muista paskaa.

  Re: Hevosen asioista valitetaan mulle

Lähettäjä: Juu 
Päivämäärä:   18.9.24 16:49:23

Hevosakkain touhuja juu. Tuo on just sitä valitusta ja juoruilua, piikitellään selän takana ja vähän kasvokkain.

  Re: Hevosen asioista valitetaan mulle

Lähettäjä: .'. 
Päivämäärä:   19.9.24 15:03:16

Sano, että minäpä välitän asian omistajalle. Ja olikos sinun nimesi Maija, vai mikä se oli, että tiedät sanoa oikean nimen.

Aika äkkiä loppuu valitus sinulle.

   Ylös ⇑   


  
 Vastaa viestiin
 Nimi:       [poista tiedot]
 Sähköpostiosoite:

 Jos annat sähköpostiosoitteesi, se näkyy viestissäsi.

 Otsikko:
   




Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.