|
Lähettäjä: tr
Päivämäärä: 16.9.24 14:40:12
Meille tuli 8vuotiaana suokkitamma (raviura takana, toinen varsa tulossa), oli tulleessaan todella epäluuloinen, aina korvat luimussa kun lähestyi, päälle tulossa ja tulikin jos esim. uloshakija yhtään ovella epäröi, potkia ei onneksi yritänyt, puri kyllä ja lyttäsi jos tilaisuuden sai.
Varsan synnyttyä, heti muutaman kuukauden päästä, oli ylisuojeleva, ei mitään asiaa varsan luo jos ei emää ensin ottanut riimunnaruun ja varsa pois karsinasta, oven toiselle puolen käsittelyn ajaksi .
Tamma tullessaan meille likainen, karva kiilloton, harja täynnä väiveitä, kaviot/hampaat hoitamatta.
Loishäädöt heti ja väivepesu, kavioiden ja hampaiden hoito. Järjestelmällisen rauhallinen käsittely vaikka uhkaili, puoliso on onneksi rohkea ja rauhallinen ja pärjäsi tamman kanssa, aluksi vain hän käsitteli, eikä koskaan turhaa komennettu.
Onneksi meillä puoliso opetteli alkuvuosina kengityksenkin, niin siinäkin omat hevoset/varsat sai rauhallisen kukin omien erikoisuuksien mukaisensa käsittelyn, joku oli jäykkä takapäästään, joku nojali , nykäisi kavion pois jos "silmä vältti",ponin kanssa kenkääjä oli itse polvillaan jne. kaikki kahdeksan, näiden vuosien aikana on tullut kaviohuollettua säännöllisesti ja hyvin, ulkopuolinen käynyt vain kerran sairaskengittämässä ja puolison käsivamman aikana. Hyvä rauhallinen kengittäjä on kullan arvoinen, ei ole tullut mieleenkään esim. käyttää huulipuristinta tai rauhoittaa tahnoilla, joidenkin kanssa kengityksessä / vuolussa vain mennyt aikaa kauemmin.
Laumassa ulkoilu tällä vihaisena tulleella tammalla, myös tasoitti kiukkuaan ja hyvä ruokinta, oli ollut nälissään, koska alussa söi kuin viimeistä päivää ja ajoi ulkona kaikki muut heinäkasoilta jos vain ehti.
Tammasta kuoriutui koko porukan luotettavin, kaikki käy, ei pelkää mitään, laumastaan huolehtiva pomo, joka ei koskaan tehnyt omalle ihmisporukalle mitään, hoitaa oli kuin enkeli, eläinlääkäreillekin käytökseltään kiltti kun oma ihminen oli paikalla, luotti meihin ihmisperheeseensä aina ja kaikkialla.
Vieraita miehiä kohtaan oli loppuun asti epäluuloinen mutta onneksi ei vieraiden tarvinnut kanssaan toimiakaan.
Oleskelun lisäksi tamma teki meille kaksi varsaa, hoiti ne esimerkillisesti ja varsinkin viimeisen varsan kanssa, me ihmiset saimme käsitellä/opettaa varsaa vapaasti. Tästä oripojastaan tulikin se once in the lifetime hevonen meille, kiltti, kuvan kaunis ja kaikki käy hevonen.
Emätamman kanssa kävi niin puunajo reellä, tapahtumissa rekiajeluttaminen ja omalla kentällä ratsastelu ja hupiajelu, viimeiset vuodet vain oleskeli. Meillä suuret laitumet ulkoilualueina ympäri vuoden ja katoksetkin jokaisessa, vaikka aina hevoset yöt karsinoissaan. Mummotamma oli meillä loppuun asti, 27 vuotiaana piti nukuttaa, oli käynyt laitumella makuulle eikä päässyt ylös, mitään traumaa ei ollut käynyt, selkeää syytä ei eläinlääkäri löytänyt.
Tarinan opetus meille oli, kärsivällisyydellä, rohkeudella ja hyvällä hoidolla/puitteilla, voi oikeasti vihainen( tässä tapauksessa täysin ihmisen aiheuttamaa), hevonen muuntua luottokaveriksi ,kunhan se luottamus molemminpuolin löytyy ja on joku/jotkut henkilöt jotka eivät oikeasti anna periksi vaikka pelottaisikin jossain kohtaa ja väkivalta ei mitään ratkaise.
|