Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  Hevonen ”jyrää” risteyksissä

Lähettäjä: Apua 
Päivämäärä:   13.9.24 22:30:39

Auttakaa.. hevonen on alkanut ”jyräämään” maastossa.
Jos ollaan esimerkiksi risteyksessä josta vasen menisi tallille lyhyttä reittiä ja oikea on pidempi lenkki (joka myös olisi tarkoitus mennä) niin hevonen väkisin jyrää vasemmalle. Vaikka miten ennakoisi pohkeilla ja katseella, että oikealle käännytään.
Kääntöyritykset ei onnistu ja välillä alkaa peruuttaa (saattaa peruuttaa esimerkiksi ojaan asti).

Olen välillä tullut alas satulasta ja taluttanut hetken aikaa oikeaan suuntaan ja hypännyt takaisin selkään ja matka jatkuu ihan sujuvasti, ei yritä kääntyä kotiin..

Jyrätilanteissakin ei ole vauhtia/kiire, ihan käynnillä jyrää voimalla haluamaan suuntaan.

On alkanut tehdä tätä nyt viimeisen puolen vuoden aikana, aiemmin ei ole ollut ongelmia.
Maastolenkit eivät ole yhtään rentouttavia enää kun väkisin alan jännittää joka risteyksessä että alkaako ”tappelu” reitistä

  Re: Hevonen ”jyrää” risteyksissä

LähettäjäEnnea 
Päivämäärä:   13.9.24 23:26:28

Sanoit itse syyn käytökselle, alat jännittään. Pysähdyppä siihen risteykseen, menet volttia, kasia, väistöä, mitä nyt mahtuu. Kehut ja sitten vain jatkat haluamaasi suuntaa. Voit mennä mettin ja palata takaisin jos yhtään epäröit, köy siellä toisessa suunnassa sama homma. Sitten kun rauha molemmilla niin jatkat lenkkiä.

  Re: Hevonen ”jyrää” risteyksissä

Lähettäjä: Matias 
Päivämäärä:   14.9.24 00:20:02

Meillä nuori teki tuota alussa kun opeteltiin yksin maastoilemaan. Annoin seistä siinä, ei se kauaa jaksanut. Toinen keino mitä yleensä käytetään on peruuttaa haluttuun suuntaan. Itse kyllä tuossa tilanteessa en antaisi jyrätä mihinkään, jos ei usko pohkeita niin raippa avuksi. Jos selästä et pärjää niin maastakäsin, pääasia että hevonen tottelee.

  Re: Hevonen ”jyrää” risteyksissä

Lähettäjä: Huoh 
Päivämäärä:   14.9.24 09:42:52

Perusavut kuntoon. Raippa aina mukaan.

  Re: Hevonen ”jyrää” risteyksissä

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   14.9.24 09:54:01

No jos ongelmaan on noin yksinkertainen ratkaisu, taluta hetki. Kyllä se ajallaan tuon lopettaa kun ei periksi saa ja pääse ojaan tai kotiin.

  Re: Hevonen ”jyrää” risteyksissä

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   14.9.24 09:54:15

Eiköhän se opi kun ei koskaan saa asiassa periksi. Mulla oli joskus tuollainen suokki ja me mentiin sitten vaikka pää mutkalla tai sieltä ojan kautta sinne haluamaani suuntaan. Ei se sitten enää jaksanut ehdotella kun tuli hiki pyöriessä :D ja toki kehuin kovasti aika kun tilanteesta päästiin. Sitten se oli sillain että aijaa no mennään sitten.

  Re: Hevonen ”jyrää” risteyksissä

Lähettäjä: Apua 
Päivämäärä:   14.9.24 14:58:28

Raippa ollut mukana ja jos sillä näpäyttää niin alkaa peruutus..

Mutta kiitos vinkeistä, täytyy olla heppaa kärsivällisempi ja tehdä vaikka voltteja risteyksessä :-D

  Re: Hevonen ”jyrää” risteyksissä

Lähettäjä: hely 
Päivämäärä:   14.9.24 15:07:10

Ääni seisottamiselle.

  Re: Hevonen ”jyrää” risteyksissä

Lähettäjä: Huoh 
Päivämäärä:   14.9.24 16:16:23

Jos raippaa käyttämällä alkaa peruuttaminen, on syytä kysyä kuka hevosen on kouluttanut ratsuksi, ja olisiko aika ottaa ratsuttaja palauttamaan ne perusasiat ja kuuliaisuus sille tasolle että hevonen on turvallinen maastoilla.

  Re: Hevonen ”jyrää” risteyksissä

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   14.9.24 16:19:16

Juu kyllä raipasta pitäisi aika livakkaaan päästä eteen. Tuossa pitäisi olla vaan pirun nopea, jämäkkä ja rohkea.

  Re: Hevonen ”jyrää” risteyksissä

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   14.9.24 18:52:56

Miksi maastoilu on hevoselle niin epämukavaa, että haluaisi äkkiä takaisin talliin?

Minulla on ollut ihan päinvastainen ongelma kun hevonen saattoi tunnin lenkin päätteeksi kiukuta kotiristeyksessä, että ei vielä!

  Re: Hevonen ”jyrää” risteyksissä

Lähettäjä: Muumää 
Päivämäärä:   15.9.24 09:47:55

Suokkini yritti tehdä tuota kun oli vielä tuore tuttavuus. Käänsin juntturan laukassa väkisin oikeaan suuntaan.

   Ylös ⇑   


  
 Vastaa viestiin
 Nimi:       [poista tiedot]
 Sähköpostiosoite:

 Jos annat sähköpostiosoitteesi, se näkyy viestissäsi.

 Otsikko:
   




Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.