Lähettäjä: Poni 
Päivämäärä:   21.8.24 15:59:54

Varsinkin jos kyseessä on lapsi. Ei oikein uskalla tehdä tunnilla mitään, edes antaa pohkeita vaikka käyt kuinka näyttämässä kädestä pitäen ja käytät kaikkia vertauskuvia mitä keksit.

Miten siis toimit?

Oletko joskus joutunut toteamaan ettei tämä harrastus tässä muodossa täällä meidän tallilla ole sinua varten?

Lähettäjä: r 
Päivämäärä:   21.8.24 16:04:18

Riippuu voiko pelokkuudesta aiheutua vaaratilanteita, kun ei uskalleta ohjata hevosta. Jos kyllä, ei ole sen lapsen paikka. Jos muuten ok, mutta ei esim. liiku reippaasti, rahat pois vaan ja annat tehdä ihan jotain höpöhöpö ympyröitä käynnissä aina vaan, niin kauan kuin ehkä joskus uskaltaa jotain muutakin.

Lähettäjä: je 
Päivämäärä:   21.8.24 16:08:56

Jos lapsi tai hänen harrasuksensa maksaja ei valita siitä että lapsi vain kävelyttää ponia, niin anna olla. Laitat muut tekemään tehtäviä ja annat tämän yhden ratsukon mennä pelkästään käyntiä tai vaikka tönöttää paikoillaan, jos ei uskalla selässä mitään tehdä. Sinulle ilmeisesti maksetaan hommasta saman verran huolimatta siitä, pysyykö tuo yksi lapsi muiden mukana vai ei.

Lähettäjä: Poni 
Päivämäärä:   21.8.24 16:10:42

Ongelma on myös ohjaamisessa.. ei saa tallin kilteintä ponia pysymään uralla

Lähettäjä: P 
Päivämäärä:   21.8.24 16:14:16

Tallilla jossa käyn, ujot ja muutkin hitaammin edistyvät ratsastajat ohjataan toiseen, tasolleen sopivaan ryhmään siinä vaiheessa, kun kehitys alkaa jäädä muusta ryhmästä jälkeen. Joskus se antaa ujolle vähän potkua ja motivoi rohkaistumaan, että saa muut kiinni. Osa taas jatkaa ratsastusta pitkäänkin ihan tyytyväisenä, vaikka taso pysyisi vaatimattomana.

Varsinkin lasten kohdalla täytyy ottaa huomioon, että ratsastustunti voi olla viikon kohokohta ja suuri ilo, vaikka edistymistä ei kovasti tapahtuisikaan. Voi olla, että ujous johtuu siitä, ettei uskalla tehdä kun pelkää tekevänsä väärin tai satuttavansa ihanaa heppaa, ja toisilla vaan on luonnostaan vähän hennot otteet. Varsinkin, jos kotona ei ole tuettu rohkeuteen.

Itse olen hyvin onnellinen siitä, että vaikka olin arka lapsi ja ratsastin ensimmäisen vuoden käyntiä ja vain vähän ravia talutuksessa, niin opettajani oli kärsivällinen. Jotenkin hän näki, että tuo tyttö tarvitsee aikansa. Samoin teiniaikojeni opettaja onneksi jaksoi minua, vaikka hyvin usein itkin hevosen selässä, kun en uskaltanut ja osannut. Ihan kiva harrasteratsastaja minusta kuitenkin tuli. Jos minulle olisi sanottu jo lapsena, ettei harrastus ole minua varten, niin tuskin olisin enää koskaan noussut hevosen selkään.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   21.8.24 16:17:03

Ujo on eri asia, kuin arka tai pelokas.

Lähettäjä: P 
Päivämäärä:   21.8.24 16:18:02

Mutta tuo aloittajan kuvailema lapsi tarvitsisi varmasti vielä taluttajan. Itse jännitin lapsena hirveästi, että entä jos heppa nousee pystyyn tai ryntää, jos teen jotain selässä. Nyt jälkikäteen naurattaa, koska ne ponit olivat ihan pomminvarmoja ja rauhallisia, mutta lapsena se oli totinen pelko.

Lähettäjä: Hmm 
Päivämäärä:   21.8.24 16:40:26

Taluttajanhan lapsi sitten tarvitsee ellei löydy ponia joka kulkee toisen hännässä "possujunassa" ohjaamattakin.. Sellaisesta on suuri hyöty tällaisissa tilanteissa. :)

Lähettäjä: ? 
Päivämäärä:   21.8.24 16:50:08

Minkä ikäinen lapsi on? Keskustelu vanhemman kanssa tilanteesta. Kertoa hänelle tilanne ja että täss ryhmässä ei ole mahdollista kokoajan neuvoa tai taluttaa hänen lastaan. Jos lapselle ja vanhemmille ok (eikä tuota vaaratilanteita muille) että lapsi suurimman osan runnista jää tehtävien ulkopuolelle ja haahuilee yksikseen keskellä ohjeista huolimatta niin mikäs siinä. Tällöin voisi käyttää muutaman hetken siihen että jänkin pääsee opettavan avulla esim ravaamaan uralla, mutta tietisuis siitä ettei opettaja voi olla kokoajan häntä varten.
Mikäli tällaisesta tulee lapselle paha mieli tai huono fiilis niin ehdotus vanhemman kautta helpompaan ryhmään jossa esim taluttaja apuna ja lapsi pääsee nauttimaan ratsastuksesta ilman ahdistusta.
Ikä huomioiden, keskustelut siis vanhemman kautta ja yhdessä päätös mitä tehdä.

Lähettäjä: ? 
Päivämäärä:   21.8.24 16:53:14

Voi äly.. Pahoittelut lukuisista kirjoitusvirheistä, jotka tulivat puhelimella...! :D

Lähettäjä: Åå 
Päivämäärä:   21.8.24 18:56:47

Olisko ponitalutustunti mitään? Jossa saa olla osaamaton ja vain istua. Itse olin ujo ratsastaja, mutta en arka, enkä hento.

Lähettäjä: **** 
Päivämäärä:   21.8.24 19:51:43

Kai olet jutellut lapsen kanssa? Miltä ratsastus hänestä tuntuu? Jännittääkö, pelottaako, tuntuuko joku vaikealta tai onko joku asia mitä hän ei ymmärrä? Tämän lisäksi kuten jo mainittu, on fiksua jutella vanhemman kanssa lapsella ilmenevistä haasteista. Ratkaisu voi olla eriytetyt tehtävät, avustaja tai pienryhmä- tai yksityisopetus.

Lähettäjä: Trtr 
Päivämäärä:   21.8.24 21:16:24

Kauanko lapsi on tunneilla käynyt?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   21.8.24 21:38:34

Lapset kehittyy niin hurjan eri tahtiin tietyissä asioissa vaikka olisivat saman ikäisiä. Ota lapselle taluttaja/joku kävelemään vierelle ja anna lapsen kehittyä omaan tahtiin.

Lähettäjä: wilma 
Päivämäärä:   21.8.24 23:41:48

Mun lapsi oli tosi arka ratsastaja 6-7vuotiaana. En oikein muista missä vaiheessa tyttö muuttui, alkoi kuitenkin kisata kenttää 14-15-vuotiaana ja oli muutenkin ainamoinen hurjapää hevosten kanssa.
Vanha poniopensa ei ollut uskoa korviaan kun törmättiin ja kerron että tytöllä on oma hevonen ja kisaa kenttää!

Lähettäjä: Hups 
Päivämäärä:   22.8.24 06:37:43

Nykylapsille kokemus hevosten kanssa toimimiseen on niin iso muutos arkielämään, että voi mennä pitkään ennen kuin rohkenee toimia edes jotenkin.
Meillä on yksi sisäänajoryhmä johon otetaan uudet oppilaat ja siitä siirretään edistymisen myötä muihin ryhmiin. Joku saattaa pysyä tuossa ryhmässä pitkäänkin.
Ei pidä tuskastua näihin hitaisiin oppijoihin. Kun muistaa että tuo tunti saattaa olla heille viikon kohokohta, voi yrittää keksiä tuohon tuntiin jotain kivaa. Lapsille leikkejä, aikuisille jumppaa tai jotain vastaavaa.

Lähettäjä: Heppa 
Päivämäärä:   22.8.24 06:54:03

Ei kaikilla ole hurjia tavoitteita kehittyä niin lapsella kuin painetta maksavan vanhemmankaan puolelta tai aikuisratsastajallakaan. Se tallille lähteminen ja ponin lähellä oleminen voi jo olla viikon kohokohta. Juttele lapsen ja vanhemman kanssa mitä ajatuksia heillä on ratsastamisesta ja voisiko vanhempi vielä taluttaa. Ja onko ryhmä sopiva vai pitäisikö sitä vaihtaa, ettei hitaampi kehitys ala ahdistaa. Puhumallahan nämä selviää.

Lähettäjä: Neppu 
Päivämäärä:   22.8.24 07:23:56

Antaisin olla. Ujolle ratsastus voi olla oikeasti todella tärkeä harrastus. Vaikka hän ei juuri kehittyisi ratsastajana niin se hevonen saattaa olla tälle ujolle ihmiselle oikeasti äärimmäisen tärkeä kokemus.

Itsekin joskus turhauduin, että miksi se ei tee mitään? Eihän se opi mitään niin miksi se tulee kerta toisensa jälkeen takaisin?
Kunnes älysin, että tietenkin niiden hevosten kanssa. Olen sitten tarjonnut heille mahdollisuutta ja sanonut, että ennen tai jälkeen tunnin saa hoitaa hevosta rauhassa sen karsinassa jos tahtoo. Ja yleensä tahtovat ja viettävät aikaa kauankin sen hevosen kanssa.

Olen myös itse ollut lapsena ujo. En ehkä ihan noin ujo, mutta kyllä minun kehitys oli äärimmäisen hidasta. Hitaampaa kuin muiden ryhmässä.
Lopulta olen päässyt siihen pisteeseen, että olen saanut sm mitalin ja tehnyt vähän töitäkin ratsastajana ja nyt valmentajana, ja ne jotki kehittyivät alussa minua nopeammin tahkoavat sitä helppoa a:ta.

Sanoisin siis, että anna mahdollisuus. Jatka opettamista, mutta anna heidän ottaa aikansa.

Lähettäjä: Minerva 
Päivämäärä:   22.8.24 09:11:02

Tuo Hupsin mainitsema sisäänajoryhmä on mielestäni toimiva. Oma tytär aloitti harrastuksen ponitallilla, jossa tunnit eivät olleet kurssi muotoisia, vaan seuraavalle tasolle siirryttiin sitä mukaa kun oli riittävät taidot. Kun kursseilla ei ollut alkamis- ja loppumisaikaa, vaan aloittaa tai siirtyä saattoi mihin aikaan vuodesta vaan, eivät lapset vertailleet itseään muihin ja ottaneet siitä paineita. Taluttajankin sai ihan niin kauan kuin sitä tarvitsi ja matalalla kynnyksellä opettaja otti taluttajan tai tarvittaessa auttavan vieressä kävelijän kehiin uudelleen, jos jollain tunnilla tai jonkun ponin kanssa tuli liiaksi haasteita.

Oma tytärkin oli pitkään vähän sellainen varovainen (oli myös aika nuori aloittaessa), mutta tarvitsi vain riittävästi aikaa. Nyt kolme vuotta myöhemmin on jo varsin tomera ja pärjäävä ponityttö sekä ennen kaikkea rohkea.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   22.8.24 10:59:13

”Kai olet jutellut lapsen kanssa? Miltä ratsastus hänestä tuntuu? Jännittääkö, pelottaako, tuntuuko joku vaikealta tai onko joku asia mitä hän ei ymmärrä? Tämän lisäksi kuten jo mainittu, on fiksua jutella vanhemman kanssa lapsella ilmenevistä haasteista. Ratkaisu voi olla eriytetyt tehtävät, avustaja tai pienryhmä- tai yksityisopetus.”

Tämä. Riippuen ratsastuskoulun opetuksesta (käsketäänkö antamaan pohkeita, potkimaan, antamaan raippaa, vetämään ohjasta tms) voi ”ongelma” olla yksinkertaisesti myös se, että lapsi ei tahdo satuttaa ponia. Näitäkin ponitunteja nähty liikaa.

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   22.8.24 11:29:41

Olen antanut harrastaa omalla tasollaan. Ohjaan ja neuvon kuten muitakin, mutta toiset eivät kehity, enkä tiedä, haluavatkokaan kehittyä. Saatan käydä ohjaamassa ponin uralle, mahdollisesti seison itse keskellä, jotta poni tietää pysyä pois kentältä. En tee tilanteesta numeroa, saatan iloisesti naureskellen todeta, että mitäs se Putte taas tekee siellä keskellä, tehdään vaan töitä, ja käyn ohjaamassa takaisin. Ujo, herkkä lapsi huomaa myös helposti opettajan turhastumisen ja sulkeutua entisestään. Etsin aina hyviä puolia, kehun tasapuolisesti myös sitä ujoa tunnin jälkeen.

Minulla oli tunneilla lapsi, joka ei puhunut minulle sanaakaan ensimmäiseen kuuteen vuoteen. Ei puhunut kyllä muillekaan tallilla. Tunneilla hän oli myös juuri vähän tuollainen matkustelija. Kuitenkin hän kävi tunneilla ja teini-iässä alkoi jo sanoa minulle pari sanaa, eikä vain nyökkäillä. Hän nautti ponien kanssa olemisesta ja ratsastamisesta, mutta koskaan hän ei treenannut tavoitteellisesti. Jos tehtävä oli vaikea, hän ei välttämättä tehnyt lainkaan vaan esim väistöt kulki vain suoraa uraa yrittämättäkään. Neuvoin ja opastin, kehuin, jos edes yritti, ja annoin olla. Kyllähän hän kaikissa askellajeissa jo pärjäsi ja hyppäsikin pientä, kun kävi säännöllisesti tunneilla, että kehittyi hän siinä mielessä.

Lähettäjä: äosidhfoaihfoif 
Päivämäärä:   22.8.24 13:30:00

Tosi usein se on se kunnianhimoinen äiti, joka vaatii/odottaa kehitystä ja näkee sen lapsen tulevana olympiaratsastajana. Välillä lapsi ei edes halua harrastaa ratsastusta, vaan se on äti joka sitä haluaa. Tai lapsi haluaisi vaan viettää aikaa heppojen kanssa, mutta äiti haluaa että harrastetaan "tavoitteellisesti".

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   22.8.24 13:37:22

Takaisin talutustunneille jos ei pysty ratsastamaan itsenäisesti. Jos teillä ei ole sellaista mahdollisuutta, niin ehkä vanhempi voisi tulla taluttamaan tai jotain? Tai sitten lapsi ei voi osallistua.

Ei meillä ainakaan yksi ryhmäläinen voi vaellella miten sattuu ilman hallintaa, kun muutkaan ryhmässä eivät ole mitään huippuja. Kyllä siitä vielä vaaratilanne tulee kun yksi ohjaamaton poni töpeksii toisen eteen ja joku aloittelija vaikka putoaa äkkipysähdyksestä.

Lähettäjä: Vinteg 
Päivämäärä:   22.8.24 16:18:53

Ai kamala! Tämän vuoksi pedagogiset opinnot pitäisi kuulua jokaisen ”opettajan” tutkintoon

Lähettäjä: … 
Päivämäärä:   22.8.24 18:14:57

”Ai kamala! Tämän vuoksi pedagogiset opinnot pitäisi kuulua jokaisen ”opettajan” tutkintoon”

Tämä! Tuli ekana mieleen!

Tunnistan tuosta oman lapseni aikoinaan joka todella ujo mutta ei arka ratsastaja. Ei uskaltanut olla normaalisti vieraiden ihmisten kanssa. Tykkäsi kuitenkin ratsastamisesta mutta jännitti vierasta opea ja jännitti tehdä mitä sanotaan. Koska sai huomiota.

Onneksi oli ympärillä oikeat ihmiset joita asia ei häirinnyt. Pääsi yli pahimmasta ujoudesta kun kasvoi.

Paras tapa on olla tekemättä asiasta asiaa. Pahin juttu on tehdä asiasta asia. Tulee muistamaan lopun elämää, jos asia mainitaan!

Lapset tarvii ymmärrystä ja ymmärrystä ja ymmärrystä!

Lähettäjä: … 
Päivämäärä:   22.8.24 18:23:06

Toisin sanoen. Jos ei ole kyse mistään kilparyhmästä mitä epäilen, niin anna lapsen olla siellä mukana. Kehu paljon ja anna toimia omalla tavallaan. Älä kiinnitä liikaa huomiota. Nämä lapset vasta opettelevat elämään. Kaikki eivät ole reippaita ja puheliaita. Ja hyvä niin! :)

Lähettäjä: Hups 
Päivämäärä:   22.8.24 18:57:01

Toinen asia jossa kannattaa olla rehellinen on ettei kyseinen ratsastuskoulu välttämättä ole sopiva lapsen tarpeisiin nähden. Jos on kovin urheilupainotteinen ja tavoitteena opettaa kilparatsastuksen pariin niin voi jo hevosaines olla turhan rivakka aralle oppijalle. Itse olen joutunut muutamille sanomaan ettei meillä ole valitettavasti heille sopivaa palvelua. Meillä vain muutama hevonen soveltuu alkeisopetukseen eikä taluttajia ole. Niinpä aloittelevat oppilaat joko käyvät yksityistunneilla tai hankkivat avustajan itse.

Lähettäjä: Minä 
Päivämäärä:   22.8.24 20:34:29

Hitsit kun äidinvaistot nousee pintaan tässä.

Toivottavasti jokainen lapsi saa harrastaa rauhassa ja hyvällä mielellä. Harrastaminen on kiva juttu ja meidän aikuisten täytyy taata se kaikille jotka sitä haluaa!

Kilpaurheilu on eri juttu.

Harrastaminen ja ratsastamaan opettelu on oikeus kaikille ja opettajan täytyy olla tarpeeksi ammattitaitoinen, että osaa toimia erillaisten lasten kanssa.

Lähettäjä: Ennea 
Päivämäärä:   22.8.24 20:50:45

Pitää saada harrastaa mutta yksi uniikki ei saa viedä muiden yhtä arvokasta aikaa. Tuommoinen sisäänajo-tuntihan on ihan loistava! Sieltä sitten nakkoo sakkia sopiviin ryhmiin ja ujo saa kävellä vaikka kaksi kautta siellä ja kerätä rohkeutta normaaliin ryhmään. Pitäisi olla jokaisella isommalla tsllilla, arat tädit samaan mutkutteleen.

Lähettäjä: Nipsu 
Päivämäärä:   22.8.24 20:54:26

Nuo vanhempien ja / tai lapsen kanssa juttelut kuulostaa hyvältä mutta ehkä hiukan hankalalta järjestää jos opettaja pitää tunteja peräkkäin, eikä aikaa vaan ole. Jotenkin tuntuisi mielekkäältä kysyä koko ryhmältä mikä kullakin voisi olla tavoitteena ja vaikka sitäkin, mikä on kenenkin toivetekeminen; onko se maastoilu tai laukkaaminen tai joku leikkitunti? Ilman satulaa ratsastus?
Silloin olisi tilaa jokaisella kertoa mietteitään harrastuksesta ja siitä, kuinka siinä edetään.
Oma viisivuotias on kaksi vuotta lähinnä istunut ponin selässä, kehitys on aika vähäistä, mutta into on pysynyt ja ponia kohdellaan nätisti. Ravia menee nyt jo mielellään, mutta taluttaja on tarpeen varmasti vielä pitkään. Mun ainoa toive harrastuksen suhteen on ollut sen jatkuminen, ja siihen on päästy.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   22.8.24 21:00:57

Anna aikaa. Ja neuvo uudelleen ja uudelleen. Opettaminen ei oo mikään pikamatka, vaan pitkäjänteistä työtä. Ne arat, jotka ei alkuun meinaa saada mitään aikaan kehittyy yhtäkkiä ihan hurjasti.