Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  Hevonen paukuttaa karsinan seiniä, miten loppuu?

Lähettäjä: Fhk 
Päivämäärä:   17.8.24 08:42:01

Ostin hevosen, työhevosrotuinen 6v.
On muuten todella fiksu ja kypsempi välillä kun 18-vuotias suokki, mutta ai että talli raikaa kun tämä kopauttaa etujalalla karsinan oveen.

Ei ole väliä olenko tulossa aamutalliin, onko syönyt heinät minuutti sitten vai tullut liikutuksesta. Pauke alkaa samantien kun tulee tylsää. Ei siis johdu esim nälästä tai liikunnan puutteesta.

Imuroi myös heinät sekunnissa ja erilaisilla slow feeding ratkaisuilla ei ole vaikutusta.

Mitä olen tähän asti tehnyt?
- kun jaan hevosille ruokia (20 hevosen talli), pysähdyn samantien kun alkaa melu. Jatkan vasta sitten kun on hiljaista. Kaikki muut hevoset ovat tottuneet tähän ja ovat hiljaa, mutta vaikka tätä olen tehnyt aamuin ja illoin nyt päälle viikon niin tämä ei vain tajua…
Alan jo kyseenalaistamaan, että onko oma ajoitukseni näin pielessä, mutta koko muun tallin olen saanut opetettua hiljaiseksi.

- Jos ryskää muuten vain kun kuljen tallissa niin en kiinnitä mitään huomiota ja vain jatkan mitä olin tekemässä, näin olen neuvonut myös asiakkaille.

Tämä loppukesä menee vielä, mutta en halua edes ajatella mitä tuo on sitten syksyllä on hevoset jää tuntien jälkeen sisälle ja meillä ei ketään jätetä ulos yksin eli tämä ryskääjä tulee myös sisälle…

Kysyy mielenlujuutta olla menemättä huutamaan ja heilumaan karsinan ovelle raipan yms kanssa että nyt p*rkele loppuu. En kuitenkaan haluaisi tällä tavoin rikkoa uuden hevosen luottamusta.

Apua! Neuvoja otetaan vastaan

  Re: Hevonen paukuttaa karsinan seiniä, miten loppuu?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   17.8.24 08:56:52

Sillä voi olla vuohispunkkeja, todella tyypillinen oire. Tuomolan sivuilla on ohjeet lääkintään.

  Re: Hevonen paukuttaa karsinan seiniä, miten loppuu?

Lähettäjä: * 
Päivämäärä:   17.8.24 09:47:55

Tsekkaa vuohispunkit ja laita kumimattoa seiniin. Loppuu paukutus kun ei tulekaan kivaa ääntä. Eli pulttaat kakkosnelosen seinään kiinni ja siihen ne matot, niin jää ilmarako. Potku ei osu suoraan seinään vaan ainoastaan matto heilahtaa, mikä tylsyys. :D

  Re: Hevonen paukuttaa karsinan seiniä, miten loppuu?

Lähettäjä: Kipa 
Päivämäärä:   17.8.24 10:18:47

^ Toi ei vaan toimi jos liukuovi johon hakkaa jalalla kun ei siihen pysty mattoja virittämään.
Toi on kyllä tympeä vaiva. Kaverin tallilla myös pari hevosta (yllättäen suokkia) jotka hakkaa etujalalla karsinan ovea.

  Re: Hevonen paukuttaa karsinan seiniä, miten loppuu?

Lähettäjä~*~ 
Päivämäärä:   17.8.24 10:27:29

Kyllä liukuoveenkin saa kumimaton - siihen vain tehdään erikseen matto-ovi karsinan puolelle.

Onko sijoitettuna oikeana karsinaan?

  Re: Hevonen paukuttaa karsinan seiniä, miten loppuu?

Lähettäjä: : 
Päivämäärä:   17.8.24 10:48:32

meillä teki samaa, etenkin kun jää yksin talliin. Ei ollut kipeä tai mitään. Ihan vaan huvinvuoks paukutti. En avannut ovea tai antanut ruokaa/huomiota kun näin teki. Seisoin karsinan vieressä ja heitin kuupalla puolisen litraa vettä päälle kun paukutti. Kun seiso nätisti niin otin karsinasta pihalle. Luudalla kalteriin heilautus saattaa myös toimia. Raippaa en tähän mukaan ottaisi.

Meillä toi vesi toimi hyvin. Hevosta ei satu, luottamus ei mene eikä se pelkää kuuppaa tai vettä tuonkaan jälkeen

  Re: Hevonen paukuttaa karsinan seiniä, miten loppuu?

Lähettäjä: Tea 
Päivämäärä:   17.8.24 10:57:19

Meillä hevosella oli nivelkipuja. Potki etujaloilla ovea niin, että saranat vääntyi. Ei auttanut vaahtomuovipatja/kumimatto kombo ovessa.

Jos todettu terveeksi niin kun kolistaa mitään ei tapahdu. Pysähtymistä voi vahvistaa peruuttamalla pois päin. Tätä pitää jokaisen tallissa kävijän noudattaa, muuteen ei toimi. Kumimatot on vaan laastari, parempi kouluttaa hevonen hiljaiseksi.

  Re: Hevonen paukuttaa karsinan seiniä, miten loppuu?

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   17.8.24 10:59:34

Todella surullista seurata näitä keskusteluita. Kävikö kellään mielessä, että hevosta ehkä ahdistaa karsinassa elely? Ehkä sen hevosen paikka olisi pihatossa? Tämä on erinomainen esimerkki siitä, miksi niin moni enenevässä määrin alkaa olla hevosharrastusta vastaan. Tämäkin nuori hevonen keikkuu häkkivarastossaan odottelemassa seuraavaa käyttöönottoa niin kuin mikä tahansa urheiluväline.
Pidättekö te koiriakin kotona näyttelyhäkeissä suurimman osan vuorokaudesta ja ihmettele, että miksi on ongelmakäytöstä?

  Re: Hevonen paukuttaa karsinan seiniä, miten loppuu?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   17.8.24 11:01:22

- taisi nyt vetää vähän mutkat suoriksi :D

  Re: Hevonen paukuttaa karsinan seiniä, miten loppuu?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   17.8.24 11:18:21

Liikaa sisällä ja liian vähän ruokaa. 20kg syö tuollainen heinää helposti.

  Re: Hevonen paukuttaa karsinan seiniä, miten loppuu?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   17.8.24 11:20:51

- Ei kyllä vetänyt mutkia suoriksi vaan puhuu täyttä asiaa. Päästä ulos se hevonen ja anna ruokaa niin loppuu.

  Re: Hevonen paukuttaa karsinan seiniä, miten loppuu?

Lähettäjä: .... 
Päivämäärä:   17.8.24 11:52:06

Vai että ihan ahdistaa. :D

  Re: Hevonen paukuttaa karsinan seiniä, miten loppuu?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   17.8.24 12:35:48

Tuttu tunne. Oma hevoseni hakkaa nälissään, eli jos annos on liian pieni tai ruokaväli liian pitkä. Jotainhan se siellä ilmaisee. Työhevonen minullakin eikä tuo mistään vuohispunkeista kyllä johdu... Nuorena hakkasi tylsyyttään myös, eli jos joutui seisomaan karsinassa liikaa. Paljon liikuntaa niin voi antaa paljon ruokaa, ja pysyy hiljaa.

  Re: Hevonen paukuttaa karsinan seiniä, miten loppuu?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   17.8.24 13:13:41

Ja sitten vinkki: nämä on niin itsepäisiä että millään kikkakuutosella et saa oven potkimista loppumaan. Se raippa varmaan on ainoa, että antaa hevoselle selkään niin pitkään että se tekee kaikkensa ettei kukaan vaan tule sen luokse, mutta siinä nyt ei ole mitään järkeä.

Se oven hakkaaminen loppuu vasta kun keksit miksi se hakkaa. Jos joudut pitämään vähällä ruoalla, se on huono homma. Sitten se ei lopeta ollenkaan, viimeistään ensimmäinen vinkki ruoka-ajasta aloittaa vimmatun potkimisen. Tarkasta se heinän määrä (väkirehut pois kokonaan), ja tiheys. Slowfeedingit ei näillä toimi, ne revitään. Heinän levittäminen tarhaan tai karsinaan voi auttaa, kun on tekemistä. Sitä tekemistä nuo työhevoset kaipaa yhtä lailla kun liikuntaa. Nehän on luotu olemaan tekemässä jotain koko päivä. Melkeen ihan sama mitä tekemistä, kunhan ei karsinassa seisomista. Ja tarhakaveri ilman muuta.

Viekö mitä ruokintaan tulee, onhan ruokavälit oikeasti säännölliset, ettei välillä päiväheiniä jaeta kahdeltatoista ja välillä kolmelta.

Joskus aika haastavia yksilöitä näissä työhevosissa.

  Re: Hevonen paukuttaa karsinan seiniä, miten loppuu?

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   17.8.24 13:51:58

Minä olen huomannut, että ne, jotka ovat tottuneet juuri tiettyyn kellonaikaan saamaan ruokansa, ovat niitä kaikkein pahimpia paukuttajia ja huseeraajia. Koko maailma pysähtyy, jos ruoka ei ole nenän edessä tasalta, ja ramppaaminen alkaa jo, kun lähestytäänkään ruoka-aikaa. Kun ajat on epäsäännölliset, hevoset ovat rauhallisempia, KUNHAN ruokintavälit ei silti veny liian pitkäksi.

  Re: Hevonen paukuttaa karsinan seiniä, miten loppuu?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   17.8.24 13:58:07

Yleensä niitä ruokinta-aikoja vain on niin vähän, että jos ne venyvät pari tuntia sinne tänne, välit venyvät ihan väkisin liian pitkiksi. Työhevosille ei pysty oikeastaan koskaan lappamaan sitä rehua sellaista määrää, että se riittää esimerkiksi edes tuntia, elleivät ne ole totisessa työssä.

  Re: Hevonen paukuttaa karsinan seiniä, miten loppuu?

Lähettäjä: Jippo 
Päivämäärä:   17.8.24 14:01:44

Kaikki ei menesty tallissa, pihatto paikka tälläiselle oikea ratkaisu.

  Re: Hevonen paukuttaa karsinan seiniä, miten loppuu?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   17.8.24 14:04:25

"Työhevosille ei pysty oikeastaan koskaan lappamaan sitä rehua sellaista määrää, että se riittää esimerkiksi edes tuntia, elleivät ne ole totisessa työssä."

Jaa kyllä meillä ainakin kestää kerta-annos viikonkin yhdellä ruokinnalla. Toki annos on satoja kiloja kerrallaan.

  Re: Hevonen paukuttaa karsinan seiniä, miten loppuu?

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   17.8.24 14:09:15

. - niin no, meillä ainakin ennemmin tiheennetään väliä, ja annetaan vähemmän heinää kerralla. Ei ne välttämättä aina pitene ne välit.

  Re: Hevonen paukuttaa karsinan seiniä, miten loppuu?

Lähettäjä: Ulos 
Päivämäärä:   17.8.24 14:16:12

Ilmeisesti ratsastuskoulu kyseessä? Eikö joku vapaapäivää viettävä tuntihevonen voisi jäädä paukuttajan kanssa ulos tuntien ajaksi ja sitten ne haettaisiin sisään tuntien jälkeen?

Omani (suokki) teki tuota samaa edellisellä tallilla. Siellä oli talvisin puolipäivätarhaus (putket jäätyi muuten). Nykyisellä tallilla tarhaavat 15-16h/pvä vapaalla heinällä. Karsinassa ovat 8-9h/pvä. Iltaruuat ovat valmiina, kun menevät sisään, joten ei ole tarvetta potkia ovea, kun ruokaa ei tarvitse odottaa. Tallinpitäjän mukaan odottaa aamuväkkäreitään myös hiljaa. Toki yöheinäannos on niin iso, että aamullakin on vähän jäljellä. Syö loppuja yöheiniä aamuväkkäreitään odotellessa.

  Re: Hevonen paukuttaa karsinan seiniä, miten loppuu?

Lähettäjä: jed 
Päivämäärä:   17.8.24 14:27:29

Eräällä tallilla oli sääntö, että hevoset ei saa potkia seiniä, kolistella kaltereita, kuopia ja seilata käytävällä, eikä perseillä pää käytävällä. Jos ei osannut käyttäytyä käytävälle kuikuillessaan, niin laitettiin kalterit aukkoon, ettei enää saanut päätä käytävälle. Ja jos potki seiniä, niin se karsittiin pois heti esim. laittamalla kettingin pätkät jalkoihin (kettinki kalahtaa seinään kun potkaisee, muttei muuten häiritse hevosen elämää karsinassa millään lailla), kumimattoa seiniin, tms.

Nämä säännöt ei sitten koskeneet yhtä tallinpitäjän lellipentu-hevosta. Voi että oli ärsyttävää, kun se sai kuikuilla käytävälle, näpsiä ohikulkevia hevosia ja ihmisiä, uhitella kaikille, syödä aukon kohdalle jätetystä heinäpaalista, potkia seiniä ja kolistella kaltereita, seilata ja kuopia käytävällä ollessaan, jne. Oli tallinpitäjän lellipentu ja sehän sitten tietenkin opetti tallin muut asukkat pahoille tavoille ja niitä tapoja sitten muilta hevosilta kitkettiin...

Joskus karsinan ohikävellessä avasin salvan millä ovi oli kiinni ja ovi avautui sen verran, että hevosen jalka ei pamahtanut oveen vaan hevonen huitaisi tyhjää ja sen kavio pamahti lattiaan. Sen ilmeestä näki, että nyt veetuttaa niin että järki sumenee ja kohta pyörtyy raivosta. Laitoin salvan kiinni ja jatkoin matkaa. Ja joskus kun hevonen hyökkäsi uhittelemaan kun olin aukon kohdalla, älähdin ja mottasin vaistomaisesti suoraan päin näköä. Hevonen tyrmistyi, veti itsensä karsinaan, ja mökötti pylly ovea kohti ja pää nurkassa vaikka miten kauan.

Oli todella ärsyttävää, että hevosen annettiin käyttäytyä huonosti vain, koska sillä ei ollut sääntöjä ja se oli lellikki. Se ei mitenkään kärsinyt karsinassa tai käytävällä olemisesta se vain huvikseen kolisteli ja kuopi. Vain, koska sitä ei kielletty. Omistaja ehkä maksimissaan sanoi "nono Tilli, älä nyyt".

  Re: Hevonen paukuttaa karsinan seiniä, miten loppuu?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   17.8.24 14:40:52

Miten ihmeessä tuon tavan muka saa kitkettyä laittamalla ketjun jalkaan, ettei hevosta satu? Ääntähän ne nimenomaan haluavat pitää, joten kolahtava ketju vasta paras olisikin. Satavarmaan tuossa oppivat vain ja ainoastaan sen takia, että ketju kolahtaa sääriluuhun...

  Re: Hevonen paukuttaa karsinan seiniä, miten loppuu?

Lähettäjä: kumma 
Päivämäärä:   17.8.24 14:44:33

Näissä pitäisi aina hoitaa syytä eikä oiretta. Selvitä että miksi se hakkaa seiniä ja korjaa se.

Onko se aikaisemmin asunut karsinassa vai pihatossa?

  Re: Hevonen paukuttaa karsinan seiniä, miten loppuu?

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   17.8.24 14:46:53

Meillä ollut pari tällaista. Toisella loppui täysin kumimattoon. Toiselle ei haluttu asentaa (eli ei tietoa, olisiko toiminut) ja loppui sitten pihatossa. Molemmat tutkittiin laajasti ilman mitään löydöksiä, mahaa ja nivelkipuja epäili omistajat. Tiedä sitten, mistä johtui. Toinen oli muutenkin hermostunut eläin, toinen puolestaan maailman kiltein, rauhallisin ja uteliain sylikoira ilman mitään muuta stressikäytöstä.

  Re: Hevonen paukuttaa karsinan seiniä, miten loppuu?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   17.8.24 15:52:22

"Jaa kyllä meillä ainakin kestää kerta-annos viikonkin yhdellä ruokinnalla. Toki annos on satoja kiloja kerrallaan"

Mahtaa olla melkoisen metabolisia "muhkuja". Elleivät sitten ole tikkujalkamallin tinkereitä joissa ei ole muuta työhevosta kuin tupsut jaloissa.

  Re: Hevonen paukuttaa karsinan seiniä, miten loppuu?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   17.8.24 16:23:37

Meillä ei loppunut edes pihatossa vapaalla heinällä kaverin kanssa. Kiihtyi vain. Karsina tallissa pikkuhiljaa runsaalla toiminnalla ja liikunnalla sekä ruokinnalla hävisi. Edelleen kolkuttaa jos vaikka joutuu ruokia odottelemaan.

  Re: Hevonen paukuttaa karsinan seiniä, miten loppuu?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   17.8.24 17:10:43

"Mahtaa olla melkoisen metabolisia "muhkuja". Elleivät sitten ole tikkujalkamallin tinkereitä joissa ei ole muuta työhevosta kuin tupsut jaloissa."

Ei ole tinkereitä edes nähneet. Ja yhtään metabolista ei tontilta löydy. Ovat olleet meillä lähes syntymästä asti ja osa syntyneetkin. Aineenvaihduntaa ei ole pilattu kilon nöttösillä ja saavat liikkua porukassa. Lähes aina ulkona, hyvin harvoin sisällä.

  Re: Hevonen paukuttaa karsinan seiniä, miten loppuu?

Lähettäjä: No 
Päivämäärä:   17.8.24 23:08:26

Meillä loppui paukuttelu kun siirtyi pihattoon. Muutenkin rentoutui. Hermoili karsinassa, heti vaati ulos kun talliin meni joku aamulla ja sama jos joutuu siellä muuten odotteleen.

  Re: Hevonen paukuttaa karsinan seiniä, miten loppuu?

Lähettäjä: paukutus 
Päivämäärä:   17.8.24 23:11:26

Kannattaa muistaa, että kovaan seinään paukutus voi vaurioittaa kaviota ja sisäisiä rakenteita. Jopa murtaa kavioluun.

  Re: Hevonen paukuttaa karsinan seiniä, miten loppuu?

Lähettäjä: -- 
Päivämäärä:   17.8.24 23:17:11

Palkkaisin ihan ammattikouluttajan.

  Re: Hevonen paukuttaa karsinan seiniä, miten loppuu?

Lähettäjä: joku vaan 
Päivämäärä:   18.8.24 09:56:19

Minulla oli hevonen joka haki huomiota missä nyt olikin, karsinassa potki seiniä ja kun kokeiltiin laittaa pihattoon, potki pihattoa ulkopuolelta. Tarhassa viihtyi hyvällä kelillä ja jos oli viihdykettä pihassa, muuten huuteli. Laitumella oli rauhassa hyvällä kelillä muttei sietänyt ötököitä yhtään ja paleli heti jos sade oli vähänkään viileää.
Ei kaikille ole niin helppo löytää sopivaa paikkaa.

  Re: Hevonen paukuttaa karsinan seiniä, miten loppuu?

Lähettäjä: jed 
Päivämäärä:   19.8.24 03:54:10

.
Ei se ketju kalahda hevosta sääriluuhun vaan siihen karsinan seinään/oveen jota hevonen potkaisee. Ketju on pienellä palohaalla kiinni hevosen vuohisen ympärillä ja sitä on jätetty lyhyehkö pätkä roikkumaan vapaana. Sen verran, että yltää kolahtamaan oveen, muttei roiku valtoimenaan sen enempää.

Ja kyllä se tuolla tallilla toimi ja seinien/oven potkiminen loppui.

Hevosten jalkoihin ei koskaan tullut ketjuista mitään vaurioita.

  Re: Hevonen paukuttaa karsinan seiniä, miten loppuu?

Lähettäjä: Jallu 
Päivämäärä:   19.8.24 04:19:53

Aikanaan lopettaa kun huomaa ettei edistä mitään. Tottuu odottamaan.

  Re: Hevonen paukuttaa karsinan seiniä, miten loppuu?

Lähettäjä: Lallaa 
Päivämäärä:   19.8.24 06:54:44

Onko aloittajan hevonen pomo mielestään? Eli muita hevosia ylempänä. Mulle tuli talliin hevonen joka oli ollut pomona edellisen heppakaverin kanssa, saanut aina ensimmäisenä kaiken, ruuan, ulos/sisään vienti. Alkoi täällä komentaa ovea potkimalla, kun ei saanutkaan ensimmäisenä kaikkea. Alkuun komensin hevosta kovalla äänellä, ei toiminut. Sit potkasin pari kertaa itse oveen ja karjaisin. Siihen loppui. Yrittänyt pari kertaa tuon jälkeen uudestaan aloittaa, mut lopettanut heti minun potkusta oveen. Kiinnitin huomiota myös perus maastakäsittelyyn ja siihen et hevonen tiesi minun olevan joukon johtaja, joka määrää kaikessa "vauhdin ja suunnan". Eli ruokinnassa hevosen piti ensin "luopua" (katsoa pois päin ja antaa minulle tilaa) ja vasta sitten sai ruuan. Ei sietänyt vaihtuvia käsittelijöitä vaan piti olla se yksi ja ainoa pomo.

Noita ketjuja ja luutia en ihan heti alkaisi käyttämään vaan miettisin ruokintajärjestystä ja ihan perus maastakäsittelyä.

   Ylös ⇑   


  
 Vastaa viestiin
 Nimi:       [poista tiedot]
 Sähköpostiosoite:

 Jos annat sähköpostiosoitteesi, se näkyy viestissäsi.

 Otsikko:
   




Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.