Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  Laihdutan salaa

Lähettäjä: pullero 
Päivämäärä:   7.8.24 11:19:51

Painoa tuli vuosien aikana hiljalleen lisää. Syksyllä sairastumisen myötä en päässyt pariin kuukauteen kunnolla liikkumaan ja kiloja rupesi kertymään enemmän. Tiesin että jotain pitäisi tehdä mutta oikeaa motivaatiota ei vain löytynyt. Pahimmillaan olin 11 kiloa yli normaalipainon. Rupesin vähentämään ratsastustakin.

Keväällä löysin vihdoin sisäisen motivaation. Ihan sattumalta täältä! Latasin laidutusapin ja päätin edetä juuri niin pienin askelin kuin itsestäni tuntuu hyvältä. En tehnyt muuta kuin rupesin katsomaan mitä syön ja paljonko. Pahiten pielessä oli annoskoot ja sen tiesin jo valmiiksi. Herkuttelunkin sain kohtuullisiin rajoihin. Nälkää en ole suostunut näkemään vaan jos nälättää niin sitten syön. En pysy joka päivä annetuissa kalorimäärissä mutta enimmäkseen kyllä. Kesällä tuli enemmän liikettä mutta myös paljon tilanteita, joissa tuli syötyä ja juotua muiden mukana.

En tiedä miksi häpeän tätä laihdutusprojektiani niin etten ole kertonut siitä kellekään. Normaalipainoon on enää pari kiloa eikä kukaan ole sanonut mitään. Toisaalta en tahdokaan mitään kommentteja. En ole itsekään huomannut muuta muutosta kuin vähän vähemmän pömpöttävän vatsan. Tuntuu että tutuistakin todella monet on lähiaikoina laihtuneet.

Oli pakko saada avautua johonkin! Helpotti.

  Re: Laihdutan salaa

Lähettäjä: *** 
Päivämäärä:   7.8.24 11:27:11

Öö, miksi laihduttaminen pitäisi tehdä jotenkin julkisesti? Vai onko tässä nyt joku pointti, jota en ymmärrä...

  Re: Laihdutan salaa

Lähettäjä: pullero 
Päivämäärä:   7.8.24 11:32:03

Ei nyt julkisesti mutten ole kertonut edes lähimmille ihmisilleni.

  Re: Laihdutan salaa

Lähettäjä: Anonyymi 
Päivämäärä:   7.8.24 12:12:40

En minäkään ole kertonut kenellekään tai puhunut asiasta laihduttamisena, vaikka olen laihduttanut jo 50kg. Ei ole ollut helppoa, mutta en tykkää keskustella asiasta kuin anonyyminä netissä. Kommentteja toki tullut kun muutos iso, mutta aika vähän. Ei nykypäivänä tarvitse tai kuulu ottaa puheeksi kenenkään painoa millään tavalla, ellei henkilö itse viittaa aiheeseen ensin (tai ole ammatin puolesta tarpeen, esim. Ratsastuksenopettaja, lääkäri tms).

  Re: Laihdutan salaa

Lähettäjä: Mutsi 
Päivämäärä:   7.8.24 12:18:27

Mäkin laihdutin ensin salaa lääkityksen avulla kunnes tajusin että oli tosi hölmöä salailla sitä koska muut voisivat löytää apua myös lääkkeestä.

Siispä jos joku on kommentoinut laihtumista ~19kg, kerron että löysin avun terveyskeskuksen lääkärin määräämästä Rybelsuksesta.

Tunnistan kyllä tuon ajatuksen piilotella laihdutusta, sillä mulle ainakin ennen on ollut joku ihme tarve selitellä lihomisia tai laihtumisia. Ja hävettänyt jos laihis ei sitten onnistunutkaan. Ihan kuin muka olisin tilivelvollinen muille siitä minkä painoinen olen.

Mutta tsemppiä aloittajalle, teet just niinkuin hyvältä tuntuu.

  Re: Laihdutan salaa

Lähettäjä: tinja 
Päivämäärä:   7.8.24 13:03:08

Toisten painon kommentoiminen ei ole asiallista, joten ympärilläsi on selvästi fiksua porukkaa kun eivät ole asiasta sanoneet vaikka, jos joku vaikka sen joku olisikin havainnut.
Ja lopulta sinussakin on varmasti miljoona niin paljon kiinnostavampaa asiaa kuin painosi vaihtelu, että miksi moista seikkaa edes pitäisikään kommentoida.

  Re: Laihdutan salaa

Lähettäjä: Motivaatio 
Päivämäärä:   7.8.24 13:08:46

Minä myös laihdutan salaa. Jos kertoisin laihduttamisestani jollekin, tarkoittaisi se (minulle) sitä, että ”julkisesti” sanoisin, etten ole tyytyväinen itseeni.

Minua ärsyttää, jos joku kommentoi kehuvasti laihtumistani, vaikka tarkoitus on varmasti hyvä. Minulta vain katoaa motivaatio, kun laituminen huomataan ja sitä kommentoidaan.

  Re: Laihdutan salaa

Lähettäjä: amen 
Päivämäärä:   7.8.24 13:26:43

Lähettäjätinja
Päivämäärä7.8.24 13:03:08

Toisten painon kommentoiminen ei ole asiallista, joten ympärilläsi on selvästi fiksua porukkaa kun eivät ole asiasta sanoneet vaikka, jos joku vaikka sen joku olisikin havainnut.

Just näin. Toisen henkilön paino kun ei ole mikään spontaanisti kommentoitava asia.

  Re: Laihdutan salaa

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   7.8.24 16:52:26

Mitä laihdutus appseja on olemassa?

  Re: Laihdutan salaa

Lähettäjä: pullero 
Päivämäärä:   7.8.24 22:57:45

Itse käytän Yaziota (ilmaisversio) ja se on riittänyt omiin tarpeisiini hyvin.

  Re: Laihdutan salaa

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   8.8.24 00:19:43

Ei toisen painoa kommentoida suuntaan tai toiseen.
Itse laihdutin 35 kg. Yksi mies on kännissä kommentoinut painoa, ei muut. Joku ei ole meinannut tunnistaa. Mutta erittäin vähän kommentointu mikä on mun mielestä hyvä.
Havahduin vasta projektini onniatimseen kun lääkäri ohimennen kutsui minua pienikoseksi. On vaikeaa hahmottaa nykyään omaa kokoa. Kuvia katsoessa ihmettelen kun näytän pieneltä, vaikka tunnen itseni edelleen lihavaksi.

Reilu puolitoista vuotta kesti laihdutus, enkä siitä kenellekään mitään puhunut. Paitsi miehelle.
En puhunut kenellekään myöskään kun lihotin itseäni. Puoliksi vahingossa tietenkin.

  Re: Laihdutan salaa

Lähettäjä: Cgy 
Päivämäärä:   8.8.24 01:58:18

Minäkin laihdutan nykyään aina salaa. Ihan vaan sen takia että jos sanon että laihdutan, alkaa ylenmääräinen roskaruoan ja herkkujen tuputtaminen. Ihmiset, jotka eivät yleensä osta minulle mitään, kantavat yhtäkkiä suklaata jne. kotiini. Lisäksi alkaa ihan älytön kyttäys että onko nyt painoa tippunut.

  Re: Laihdutan salaa

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   8.8.24 06:58:37

Salaa saa tehdä rauhassa. Jos julkistaa niin odotetaan tuloksia ja laitetaan tilille tuloksista

Yks fasekaveri aina julistaa kaikki ideansa kuin lapsi. Oli se salivaihe, ruokavaliota ja pt:a. No eipä ollut kauaa. Sellainen naurattaa, eikö aikuisella ole tuota enempää itsekuria tai kärsivällisyyttä. Sama tyyppi on töissä eri paikoissa pari viikkoa ja lopettaa, on muuttamassa Espanjaan ja sitten Nurmijärvelle ja sitten Pohjanmaalle. Haihattelee ja häröilee vaikka ikää on yli 60. Hyvä esimerkki siitä miten omia asioitaan ja projektejaan ei kannata kertoa somessa.

  Re: Laihdutan salaa

Lähettäjä: Mama 
Päivämäärä:   8.8.24 08:32:36

En mäkään mun laihdutusprojektista erityisesti huudellut. Ratsastuskoulun pitäjälle mainitsin et haluaisin alkaa ratsastamaan ja aloitan kun oon laihduttanut.

  Re: Laihdutan salaa

Lähettäjä: :) 
Päivämäärä:   8.8.24 18:21:04

Hyvä sinä! <3 Ei mulla muuta.

  Re: Laihdutan salaa

Lähettäjä: Minä 
Päivämäärä:   8.8.24 19:34:47

Hienoa, että oot ahkeroinut tavoitteeseesi!

  Re: Laihdutan salaa

Lähettäjä: ??? 
Päivämäärä:   8.8.24 19:50:05

11 kiloa on kyllä jo niin paljon että kannattaa heti ottaa pois.

  Re: Laihdutan salaa

Lähettäjä: pullero 
Päivämäärä:   9.8.24 12:51:46

Kiitos tsempeistä ihanat <3

  Re: Laihdutan salaa

Lähettäjä: Mä 
Päivämäärä:   9.8.24 14:02:05

Vautsi! Paljonko sun kalorit oli per päivässä?

  Re: Laihdutan salaa

Lähettäjä: pullero 
Päivämäärä:   9.8.24 14:51:02

Tällä hetkellä appi antaa 1482 kcal päivässä. En ole ajatellut onko luku muuttunut tavoitteen lähestyessä. Teen lähes joka päivä jotain hyötyliikuntaa ja niistä tuleva kulutus lasketaan mukaan päivän syötäviin. Liikunnan avulla saan nostettua syöntimäärän 2000 kcal nurkille päivässä ja liikuntani on kuitenkin sen verran kevyttä ettei itsessään aiheuta lisänälkää.

Tähän mennessä en ole saanut vielä yhtään täyttä viikkoa niin että olisin pysynyt joka päivä annetuissa kaloreissa mutten ota siitä liikaa paineita. Salakavalasti se on kuitenkin ohjannut siihen että napostelunälän iskiessä syö mieluummin paprikaa kuin paahtoleipää.

  Re: Laihdutan salaa

Lähettäjä: Xy 
Päivämäärä:   10.8.24 00:41:36

Kellään ei ole oikeutta huomauttaa painosta, tai siitäkään onko laihtunut tai lihonnut.

Tulin lukemaan mitä laihdutussovellusta käytät, tieto löytyikin kommenteista.
Haaveissa laihdutus itsellänikin, ikää kun tulee niin huomaamatta kiloja tulee pari lisää vuodessa ja nopeasti niitä kertyy sitten muutaman vuoden aikana..
Tuo yazio minulta löytyykin, täytyykin ottaa se taas uudelleen käyttöön.

   Ylös ⇑   


  
 Vastaa viestiin
 Nimi:       [poista tiedot]
 Sähköpostiosoite:

 Jos annat sähköpostiosoitteesi, se näkyy viestissäsi.

 Otsikko:
   




Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.