Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  Vertaistukea

Lähettäjä: Pippa 
Päivämäärä:   6.8.24 16:04:17

Vertaistukea!

Olen koko elämäni harrastanut hevosia, muodossa ja toisessa. Oma hevonen ollut koko aikuisuuden ja tuntuu että NYT riittää - että on aika muille asioille.

Ei ole enää motivaatiota ratsastaa tavoitteellisesti. Se onkin jäänyt oikeastaan pois sen jälkeen kun hevonen ensin sairastui, ja vaikka toipui ennalleen, niin en enää ole löytänyt iloa treenamisesta. Harrastellaan, touhutaan, maastoillaan. Mutta ei vaan ole samalla tavalla motia enää.

Ongelma on, että hevonen on tietysti minulle todella rakas. Jonka vuoksi en haluakaan myydä hevosta, enkä voi mitenkään oikeuttaa terveen hevosen lopetusta, jolla olisi vielä vuosia edessä.

Tuntuu hullulta maksaa 1200 euroa kuussa siitä että hevonen elää mukavaa elämää mutta en itse nauti siitä enää samalla tavalla. Koen oikeastaa jatkuvasti sellaista epämääräistä ahdistusta, kun en osaa päättää mitä teen.

Olen toistaiseksi ratkonut asiaa vuokraajilla, jolloin omia tallipäiviä on vähemmän, mutta eivät ne vuokraajat tuohon kulupuoleen juuri vaikuta suuntaa tai toiseen.

Tuntuu ihan kamalalta ajatukselta luopua, mutta samalla ei oikein voi näin pitkään jatkaakaan.

  Re: Vertaistukea

Lähettäjä: ++ 
Päivämäärä:   6.8.24 16:08:39

Myyt hevosen. Siitä voi olla paljon iloa uudelle omistajalle :)

  Re: Vertaistukea

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   6.8.24 16:55:52

Myy sellaiselle jota hevonen kiinnostaa Sinua ei selvästi kiinnosta jos vapaaehtoisesti mietit luopumista, eikä olosuhteetkaan siihen pakota.

  Re: Vertaistukea

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   6.8.24 16:57:38

Kokeile löytyykö kotitallilta hevoselle ylläpitäjää niin ei tule kuluja, mutta on helppoa valvoa toimintaa

  Re: Vertaistukea

Lähettäjä: Aries 
Päivämäärä:   6.8.24 18:38:25

Anna ylläpitoon

  Re: Vertaistukea

Lähettäjä: Hevoseton 
Päivämäärä:   6.8.24 18:41:50

Vaikka se myyminen tuottaa tuskaa jonkun ajan kuluttua huomaat että HEVOSETON ON HUOLETON. Minä myin kaksi hevosta pois kun yksinkertaisesti ei ollut varaa eikä aika riittänyt hevoset siis oli kotipihassa ja tuli ero ei olisi ollut varaa maksaa vieraalle kahta tallipaikkaa. Oli pitkään todella musertunut mutta jälkeenpäin se oli ainoa oikea vaihtoehto. Nyt käyn vuokrailemassa hevosia välillä irtotunneilla ja erilaisilla kursseilla saa paljon enemmän irti.

  Re: Vertaistukea

Lähettäjä: niin 
Päivämäärä:   6.8.24 18:42:15

Anna ylläpitoon ja varaudu siihen että palautuu sulle rikkinäisenä.

  Re: Vertaistukea

Lähettäjä: ” 
Päivämäärä:   7.8.24 00:28:51

Puolivuokraaja omalle tallille? Tai kaksi

  Re: Vertaistukea

Lähettäjä: ++ 
Päivämäärä:   7.8.24 10:59:31

Ei mitään ylläpitoja tai vuokrauksia tuolla sairaushistorialla. Tekeminen on järkevämpää, kun omistaja itse kantaa vastuun.

  Re: Vertaistukea

Lähettäjä: Kuu 
Päivämäärä:   7.8.24 19:30:11

Siis vuokraus nykyisellä tallilla omistajan valvonnassa

  Re: Vertaistukea

Lähettäjä: Pippa 
Päivämäärä:   9.8.24 10:50:06

Nämä on tosi hankalia tunteita myöntää ja elää näiden kanssa, ristiriitaista. Esimerkiksi juuri ne tunteet, ettei tästä enää nauti, tuntuu ettei ole sen arvoista ym ja samalla kuitenkin hevonen on niin tärkeä. Mutta olen jotenkin sen koko sairastamiskauden jälkeen niin loppu henkisesti. Kun piti vatvoa mitä tehdään ja hoidetaanko vai lopetataanko ja kun sitten hoidettiin ja hevonen täysin kuntoutui niin olinkin itse aivan finaalissa. Tuntuu etten vaan enää jaksa tätä yhtään, eikä tässä ole mitään järkeä ns seuraavaa yllätystä odotellessa. Vaikka siis hevonen on ollut erittäin terve koko elämänsä, mutta kaikille kai joskus jotain tulee, kuten meille kävi. Hevonen on NYT kunnossa ja sillä tosiaan voisi olla vielä paljon annettavaa, mutta ei vaan enää kiinnostele samalla tavalla. Tarvitsisin jonkun pidemmän tauon, mutta samalla TIEDÄN, että ellen sitä tyyliin myy niin tästä tunteesta en pääse eroon, koska kuitenkin omistajana olet aina viimekädessä vastuussa. Ehkä mulle jäi joku trauma tosta koko hommasta!

   Ylös ⇑   


  
 Vastaa viestiin
 Nimi:       [poista tiedot]
 Sähköpostiosoite:

 Jos annat sähköpostiosoitteesi, se näkyy viestissäsi.

 Otsikko:
   




Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.