Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  Hevosten hyvinvointikeskustelu ja epäreiluus

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   4.8.24 10:07:12

Kaikessa tässä keskustelussa itseäni haittaa vahvasti se asetelma, mikä näkyy muutenkin olympialaisten aikaan jokaisen urheilun lajissa. Penkkiurheilijat huutavat kotisohvalta sipsiä syöden, kuinka paskoja ja epäonnistuneita olympiaurheilijat ovat.

Ratsastuksen hyvinvointikeskustelussa sellaiset ihmiset ja "asiantuntijat", joilla on hienot tittelit ja nimikkeet, mutta eivät ole koskaan kasvattaneet hevosta, saati kouluttaneet sitä, arvostelevat kovaan ääneen ihmisiä, jotka ovat kouluttaneet kasoittain hevosia GP-tasolle, korjanneet ongelmahevosista ihan toimivia eläimiä ja valmentaneet kymmeniä tai satoja erilaisia ratsukoita. Heidän kaikki tekemisensä on valokeilassa ja he tuovat oman työnsä tulokset miljoonien ihmisten arvosteltavaksi kisaradoilla.

Mitä taas nämä nettiammattilaiset tekevät? Kirjoittavat eri somealustoilla, kuinka kaikki pitäisi tehdä ja kuinka nuo yllämainitut hevosihmiset tekevät kaiken väärin ja mexicolaisessa tutkimuksessa on todettu sitä ja tätä (ja koskaan ei ole edes lähdeviittauksia). Samaan aikaan kuitenkaan kukaan ei tiedä, mitä he tekevät itse todellisessa elämässä ja miltä heidän toimintansa näyttää todellisuudessa. He varovat visusti näyttäytymästä julkisesti hevosten kanssa missään (luentosalissa näyttävät toki kuvia hevosista) eikä kukaan tiedä, saavatko he edes talutettua hevosta tarhasta? Onko kyse siitä että kun ei yritä, ei voi epäonnistua ja menettää kasvojaan?

Kumpien ihmisten mielipiteitä hevosmaailma kuuntelee? Niiden, jotka yrittävät monta kertaa ja välillä epäonnistuvat (myös ison yleisön edessä) vai niitä, jotka eivät koskaan epäonnistu, koska eivät näytä taitojaan julkisesti?

  Re: Hevosten hyvinvointikeskustelu ja epäreiluus

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   4.8.24 10:23:52

Osa kommentoijista ei ehkä ole koskaan tehnyt töitä oikeiden hevosten kanssa, mutta osalla on vankka arkipäivän kokemus, jota heillä ei ole ollut tarvetta esitellä. Eivät kaikki tavoittele mainetta ja suurta yleisöä, vaan yhteistyötä juuri käsissään olevien hevosyksilöiden kanssa. Ja totta, osa kaihtaakin julkisuutta, mihin on helppo keksiä muitakin syitä kuin osaamattomuus hevosten kanssa. Nimettömästi on helppoa sanoa, hyvässä ja huonossa.

  Re: Hevosten hyvinvointikeskustelu ja epäreiluus

Lähettäjä: Jep 
Päivämäärä:   4.8.24 10:32:06

Juuri näin

  Re: Hevosten hyvinvointikeskustelu ja epäreiluus

Lähettäjä: … 
Päivämäärä:   4.8.24 11:54:03

No toisaalta selkeitä epäkohtia saavat mielestäni kritisoida muutkin kuin sen asian ammattilaiset. Olisi outoa, jos vaikkapa baletin opettajaa, joka käskee opetettavia lapsiaan olemaan syömättä ja näännyttäisi heitä tai jalkapallovalmentajaa, joka löisi valmennettavia lapsiaan ei saisi kritisoida muut kuin baletin ja jalkapallon huiput. Kun ei tarvitse olla lajien huippu tajutakseen, ettei moinen ole oikein tai hyväksyttävää silti, vaikka se parantaisi suorituksia.

Jos näissä lajeissa ei voi päästä huipulle ilman näännyttämistä tai väkivaltaa, voidaan kyseenalaistaa koko lajien olemassaolon hyväksyttävyys.

”No mutta huipulle nyt ei vaan voi päästä aiheuttamatta kipua ja käyttämättä systemaattista väkivaltaa” ei esimerkiksi yksinkertaisesti ole eettisesti kestävä tai hyväksyttävä peruste. Näinkö lajia vaikka täysin tuntemattomalle siis asia markkinoidaan ja perustellaan?
Tälläkö me oikeutetaan itsellemme asia?

Pienemmät asiat sitten erikseen, väkivaltaan
ja pelolla koulutukseen ottaa kantaa jo lakikin, siinä mielessä tämä on aika yksiselitteinen asia, johon ei asiantuntijuutta tarvita.

  Re: Hevosten hyvinvointikeskustelu ja epäreiluus

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   4.8.24 12:08:15

No tämä opettajien kritisoiminen on johtanut siihen että taso kouluissa on laskenut kuin lehmän häntä, eikä kouluissa voi enää opiskella työrauhassa.
Tosi hienoa!
Monesti nämä ”tietäjät” kommentoivat ja luulevat tietävänsä, vaikka tosiasiassa heillä ei ole hajuakaan mistä puhuvat.

  Re: Hevosten hyvinvointikeskustelu ja epäreiluus

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   4.8.24 13:12:44

Lähettäjä…

Päivämäärä4.8.24 11:54:03

No toisaalta selkeitä epäkohtia saavat mielestäni kritisoida muutkin kuin sen asian ammattilaiset. Olisi outoa, jos vaikkapa baletin opettajaa, joka käskee opetettavia lapsiaan olemaan syömättä ja näännyttäisi heitä tai jalkapallovalmentajaa, joka löisi valmennettavia lapsiaan ei saisi kritisoida muut kuin baletin ja jalkapallon huiput. Kun ei tarvitse olla lajien huippu tajutakseen, ettei moinen ole oikein tai hyväksyttävää silti, vaikka se parantaisi suorituksia.

Jos näissä lajeissa ei voi päästä huipulle ilman näännyttämistä tai väkivaltaa, voidaan kyseenalaistaa koko lajien olemassaolon hyväksyttävyys.

”No mutta huipulle nyt ei vaan voi päästä aiheuttamatta kipua ja käyttämättä systemaattista väkivaltaa” ei esimerkiksi yksinkertaisesti ole eettisesti kestävä tai hyväksyttävä peruste. Näinkö lajia vaikka täysin tuntemattomalle siis asia markkinoidaan ja perustellaan?
Tälläkö me oikeutetaan itsellemme asia?

Pienemmät asiat sitten erikseen, väkivaltaan
ja pelolla koulutukseen ottaa kantaa jo lakikin, siinä mielessä tämä on aika yksiselitteinen asia, johon ei asiantuntijuutta tarvita.

>>>>Puhut eri aiheesta. Ei nyt puhuta kilparatsastuksen oikeutuksesta tai väkivallan käytöstä. Tässä puhutaan siitä, onko ihmiset, jotka eivät ole yhtään hevosta itse kouluttaneet tai esiintyneet minkään hevosen kanssa julkisesti (jotta hänen taitojaan voitaisiin arvioida tai jopa tuomaroida ja hän saisi palautetta osaamisestaan), päteviä kertomaan kuinka hevosia tulisi kouluttaa?

  Re: Hevosten hyvinvointikeskustelu ja epäreiluus

Lähettäjä: * 
Päivämäärä:   4.8.24 13:16:39

"No toisaalta selkeitä epäkohtia saavat mielestäni kritisoida muutkin kuin sen asian ammattilaiset."

Tätä käytetään nykyään ihan loputtomasti perusteluna siihen, että harrastelijaosaamisella tai jopa ilman mitään osaamista huudellaan aivan mitä sattuu ja miten sattuu.

KYLLÄ, totta kai asia on niin, että ilmiöistä on saatava puhua ja niitä on saatava kritisoida myös ilman, että on itse alan huippu. Tästä olen tavallaan ihan samaa mieltä! Mutta seuraavia kysymyksiä kannattaisi nyt näissä hevosasioissa ihan tosissaan pohtia:
- Vaikka myös harrastajalla saa olla näkemyksiä, onko kuitenkaan oikein, että ammattilaisten ääni ei niiden alta enää edes kuulu, ja jos kuuluu, ei edes harkita, voisiko ammattilaisten osaamista jotenkin kunnioittaa? Että pahimmillaan kaikki, mikä ei sovi harrastelijoiden ajatuksiin, kuitataan sillä, että "rääkkääjät selittelee"?
- Vaikka myös harrastaja saa kertoa mielipiteensä, voisiko olla paikallaan miettiä, millä volyymilla ja millä tyylillä näkemyksensä kannattaa esittää ja voisivatko ne olla jossain suhteessa omaan osaamiseen? Jos oma osaaminen ja omat näytöt eivät ole kummoisella tasolla, olisiko esimerkiksi mahdollista, että jyrkän negatiivisia ajatuksia muista harrastelijoista ja ammattilaisista hiukan pidäteltäisiin tai ilmaisutapaa harkittaisiin? Vaikka mielipiteensä saa kertoa olematta pro, niin jos alkaa esittää muista suoranaisen häpäiseviä näkemyksiä, kyllä silloin voi mielestäni vaatia, että puhujalla olisi edes "varaa sanoa"!
- Vaikka harrastajallakin saa olla mielipiteitä, onkohan aivan pakollista, että juuri ne negatiiviset ja muita harrastajia ja koko lajia lyttäävät mielipiteet tuodaan aina ensimmäisinä julki? Oletteko panneet merkille, että ne oikeat huippuosaajat, jotka varmasti näkevät muiden tekemisissä nekin virheet, joita harrastaja ei edes tajua, hyvin harvoin julkisesti lyttäävät muita? Mistä luulette sen kertovan, ja voisiko siitä ottaa opikseen? Myös positiivinen mielipide voi olla epäasiantunteva ja sisältää asiavirheitä, mutta muiden aiheeton kehuminen aiheuttaa harvoin yhtä paljon pahaa kuin muiden aiheeton haukkuminen - ja kuitenkin jos onnistuu kehumaan aiheesta, sillä voi edistää hyviä ja oikeita asioita vähintään yhtä tehokkaasti kuin haukkumalla virheistä. Tätä voisi jokainen miettiä.

  Re: Hevosten hyvinvointikeskustelu ja epäreiluus

Lähettäjä: Mi 
Päivämäärä:   4.8.24 13:18:01

Puhut aloittaja asiaa!! Samaa mietin eilen somea selatessani, kun kilpailemattomat istuntavalmentajat huutavat, miten olympiavoittajat istuvatkin väärin. Kritiikki on yleensä ihan ok, mutta ihan kaikkea EI voi kotisohvalta sipsiä syöden kyllä tuomita.

  Re: Hevosten hyvinvointikeskustelu ja epäreiluus

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   4.8.24 19:15:14

">>>>Puhut eri aiheesta. Ei nyt puhuta kilparatsastuksen oikeutuksesta tai väkivallan käytöstä. Tässä puhutaan siitä, onko ihmiset, jotka eivät ole yhtään hevosta itse kouluttaneet tai esiintyneet minkään hevosen kanssa julkisesti (jotta hänen taitojaan voitaisiin arvioida tai jopa tuomaroida ja hän saisi palautetta osaamisestaan), päteviä kertomaan kuinka hevosia tulisi kouluttaa?"

Pätevyydestä en tiedä, mutta epäpäteväkin voi sanoa ja kritisoida, jos näkee esimerkiksi lainvastaista tai eettisesti erittäin kyseenalaista toimintaa. Tähän pätee edelleen aiemmat esimerkkini: vaikka en ymmärrä jalkapallosta yhtään mitään, en ole yhtäkään lasta siihen koskaan opettanut tai itse jalkapalloa varsinaisesti pelannut, niin kyllä voin silti sanoa, että ei ole oikein "valmentaa" lasta jalkapalloon lyömällä tai vaikka nöyryyttämällä sitä lasta.

Enkä ole yhtäkään suojelukoiraa ikinä kouluttanut, mutta voin sanoa jo ihan eläinsuojelulain näkökulmasta, että ei ole ok "kouluttaa" suojelukoiraa puristamalla sitä nivusista tai kuristamalla sitä kaulapannasta. Ehkä minulla ei ole pätevyyttä kertoa, VOIKO suojelukoiraa edes kouluttaa ilman ko. keinoja, mutta jos ei ole, niin silloin voin kysyä, mikä on eettinen peruste ylläpitää tällaista lajia? Onko meillä oikeutta harrastaa tällaista lajia, jos se ei onnistu ilman eläimeen kohdistuvaa väkivaltaa - ja kun se eläin ei ole kykenevä edes ilmaisemaan omaa mielipidettään asiaan?

Tämä on se minun pointti. JOS hevosen kouluttaminen olympiatasolle ei esimerkiksi ole mahdollista ilman väkivaltaa(?), niin millä me perustelemme ja oikeutamme tämän lajin niille, jotka eivät ehkä ymmärrä hevosen kouluttamisesta, mutta ymmärtävät ehkä jotakin eläinsuojelulaista ja eläinten kokemista tunteista (kuten kipu ja pelko) ja siitä, ettei systemaattinen väkivalta ole oikein?

Ei tällaisessa lopulta ole kovin paljon merkitystä sillä, ymmärtääkö kritisoija itse lajista mitään, jos hän näkee vain sen, että se hevonen kärsii ja sille aiheutetaan lajin vuoksi jopa jatkuvaa kipua ja pelkoa. Sehän ei ole oikein edes eläinsuojelulain mukaan, eikä siinä muuta ammattitaitoa asian näkemiseen oikeastaan edes tarvita.

  Re: Hevosten hyvinvointikeskustelu ja epäreiluus

Lähettäjä: Mä 
Päivämäärä:   4.8.24 19:38:48

Olen ymmälläni. Mihin perustuu ajatus, ettei olympiahevosta voisi ilman tuntuvaa väkivaltaa kouluttaa? Eihän meillä voi olla oikeasti tietoa, miten niitä kukin jokapäiväisessä elämässä kouluttaa. Sen toki tiedämme, että koulutus tapahtuu asteittain kehittämällä todella monen vuoden kuluessa. Jos lopputulos on radoilla sädehtivä hevonen, tuskin se pelkän pakon alla toimii.
En ole naiivi. Tiedän, että varmasti osa saattaa jossain vaiheessa väkivaltaa käyttää. Tätä ei pidä kuitenkaan yleistää kaikkia koskevaksi. En usko, että olympialaisten kouluratsastajat ovat edes keskimäärin luonteiltaan sadistisia ihmisiä. Ihminen voisi valita itselleen helpommankin ammatin. Jos kaipaa vain voimaa ja vauhtia, moottoripyörä- tai autourheilu olisi varmaan helpompi valinta. Uskon, että lajille omistatumisen takana on lähes poikkeuksetta viehtymys hevosiin.
Entä miksi mollaamisen kohteena on juurikin kouluratsastus? Sehän on kaiken ratsastuksen perusta, jonka tavoitteena on kehittää hevosesta ratsastajaa oikein kantava ja terveenä pysyvä yksilö.
Joka tapauksessa vanhalla opettajallani koulussa oli tapana sanoa: "Se, että on jossain asiassa oikeassa, ei oikeuta esittämään sitä tahdittomasti". Tätä neuvoa varmaan olisi hyvä noudattaa myös hevosurheilua koskevassa keskustelussa.

  Re: Hevosten hyvinvointikeskustelu ja epäreiluus

Lähettäjä: bibban 
Päivämäärä:   4.8.24 23:39:05

Ja kun kaikkien mielipiteet eiva ole saman arvoisia. Mä voin kyllä kertoa mielipiteeni siitä, miten sydänkirgi tekee sydämensiirron, mutta niin vain on, että siinä asiassa mun mielipide on täysin arvoton.

Mutta kun tuílanne on se, että kaiken maailman itseoppineet hevos"gurut" ja hevosten "tunteiden tulkitsijat" tekevät RAHAA kaikkien tietämättömien aloittelevien hevosihmisten avulla. Myyvät verkkokursseja ja muuta ja tekevät aika hyvin tilin.
Näiden kannattaa pitää meteliä, laittaa someen koko ajan kritiikkiä esim kouluratsatsuksesta, rats opettajista, hevosten hoidosta jne. Koska "opi tulkitsemaan hevostasi" verkkokurssi vain 132e täytyy myydä.
Ja mitä enemmän tämä guru näkyy julkisuudessa kertomassa omasta osaamisestaan ja kauhistelemassa kaikkien muiden tapaa pitää hevosia - sitä enemmän hänen uskovaisensa kantavat hänelle rahaa.

Näiden uhreina ovat aina ne jotka eivät hevosista teidä oikeon mitään. Koska kokeneet hevosihmiset tietää, että asiat hevosten kanssa ei koskaan ole mustavalkoisia. Hevoset ovat yksilöitä, ja mitäänaina toimivia ohjeita ei voi antaa.

Sitten kun ihminen on kasvattanut hevosia, kouluttanut niitä vähintään 10, kilpaillut jne, sitten voi jo uskoa että hänellä alkaa olla pieni aavistus siitä mikä hevonen on.
Mutta näillä on niin kiire siinä hevostyössään, ettei ne ehdi somessa ja mediassa kerto miten huonosti hevosten asiat on ja miten vain ko guru tietää totuuden ja miten häntä pitäisi kaikkien seurata - ja maksaa siitä.

  Re: Hevosten hyvinvointikeskustelu ja epäreiluus

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   4.8.24 23:46:11

Hevosen voi kouluttaa olympiatasolle ja pidemmällekin ilman väkivaltaa. Eniten pitäisi puuttua kouluratsastuksessa tuomarointiin, jotta rentous ja keveys nousisivat näyttävyyden edelle.

  Re: Hevosten hyvinvointikeskustelu ja epäreiluus

Lähettäjä: Ra 
Päivämäärä:   5.8.24 00:15:45

Moottoripyörä ei aivottomana kapineena nöyrry siihen, että kun tarpeeksi rätkitään kepillä kintuille, ni sen oppii tekemään nätisti tahdissa.

  Re: Hevosten hyvinvointikeskustelu ja epäreiluus

Lähettäjä: Joo 
Päivämäärä:   5.8.24 01:41:00

Tarkoittaako tämä siis myös, että Tennessee walker -hevosia, lyttykuonoisten koirien kasvatusta tai Aasian tanssivia hevosia ei pidä kritisoida, jos ei itse ole työskennellyt näissä lajeissa huipulla?

  Re: Hevosten hyvinvointikeskustelu ja epäreiluus

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   5.8.24 02:17:00

Lyttykuonoisten koirien kasvatus on hieman ontuva vertaus koska on fysiologinen fakta että nämä koirat ovat sairaita. Yhtälailla hevoskasvatusta saisi arvostella jos joku pyrkisi jalostamaan tarkoituksella yhtä sairaita yksilöitä.

Samoin väkivaltaa saa ja pitääkin mielestäni aina vastustaa. Mutta itseäni ainakin ihan suoraan v*tuttaa lukea kirjoituksia kuinka ravit ja ratsastus on rääkkäystä ilman minkään sortin ymmärrystä koko aiheesta. Ehkä hieman pienimmässä määrin ärsyttää kilpailusuoritusten arvostelu jos hevonen kerran radan aikana aukaisee suunsa tai huiskaisee hännällään. Kertoo arvostelijasta vain sen ettei hän näe kokonaisuutta vaan jumittuu siihen yhteen sekuntiin.

  Re: Hevosten hyvinvointikeskustelu ja epäreiluus

Lähettäjä: ? 
Päivämäärä:   5.8.24 08:34:45

On helppoa olla täydellinen ja kirjoitella korulauseita kuin oikeasti tehdä asioita hevosten kanssa ja ratsastuksessa. Itse arvostan oikeasti tekeviä ja joilla on tuloksia mutta en niitä, kun ollaan puheasteella tai tulokset kovin vaatimattomia. Se että opettelee oikeasti kopuluttamaan hevosia ja ratsastamaan on pitkä rupeama ja ei synny hetkessä.

  Re: Hevosten hyvinvointikeskustelu ja epäreiluus

Lähettäjä: Hah 
Päivämäärä:   5.8.24 08:39:51

Kommentoijien joukossa on mm. eläinlääkäreitä, joilla vuosien kokemus 130-tasolta (ml. nuorten sisäänratsastamisesta ja viemisestä 130 - 140 -tasolle keski-Euroopan talleilla).

Oletuksesi siitä että kaikki kritiikkiä antaneet ovat itseäsi vähemmän päteviä on yksiselitteisesti virheellinen. Epäkohtia todistetusti on.

  Re: Hevosten hyvinvointikeskustelu ja epäreiluus

Lähettäjä: ! 
Päivämäärä:   5.8.24 08:46:09

Bibban on ytimessä miellä kotimaisiakin alla kuvattuja kirjekurssilaisia ja kun katselen tallilla menoa taso on hyvinkin tämä. Pahinta on sairailla ja sopimattomilla hevosilla harrastaminen. Ihmiset eivät tajua että hevosen sairastelu johtuu suurimmaksi osaksi siitä miten he hevosta hoitavat, käsittelevät ja ratsastavat- syypää on aina hevonen.

Lähettäjä: bibban
Päivämäärä: 4.8.24 23:39:05

Ja kun kaikkien mielipiteet eiva ole saman arvoisia. Mä voin kyllä kertoa mielipiteeni siitä, miten sydänkirgi tekee sydämensiirron, mutta niin vain on, että siinä asiassa mun mielipide on täysin arvoton.

Mutta kun tuílanne on se, että kaiken maailman itseoppineet hevos"gurut" ja hevosten "tunteiden tulkitsijat" tekevät RAHAA kaikkien tietämättömien aloittelevien hevosihmisten avulla. Myyvät verkkokursseja ja muuta ja tekevät aika hyvin tilin.
Näiden kannattaa pitää meteliä, laittaa someen koko ajan kritiikkiä esim kouluratsatsuksesta, rats opettajista, hevosten hoidosta jne. Koska "opi tulkitsemaan hevostasi" verkkokurssi vain 132e täytyy myydä.
Ja mitä enemmän tämä guru näkyy julkisuudessa kertomassa omasta osaamisestaan ja kauhistelemassa kaikkien muiden tapaa pitää hevosia - sitä enemmän hänen uskovaisensa kantavat hänelle rahaa.

Näiden uhreina ovat aina ne jotka eivät hevosista teidä oikeon mitään. Koska kokeneet hevosihmiset tietää, että asiat hevosten kanssa ei koskaan ole mustavalkoisia. Hevoset ovat yksilöitä, ja mitäänaina toimivia ohjeita ei voi antaa.

Sitten kun ihminen on kasvattanut hevosia, kouluttanut niitä vähintään 10, kilpaillut jne, sitten voi jo uskoa että hänellä alkaa olla pieni aavistus siitä mikä hevonen on.
Mutta näillä on niin kiire siinä hevostyössään, ettei ne ehdi somessa ja mediassa kerto miten huonosti hevosten asiat on ja miten vain ko guru tietää totuuden ja miten häntä pitäisi kaikkien seurata - ja maksaa siitä.

  Re: Hevosten hyvinvointikeskustelu ja epäreiluus

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   5.8.24 09:06:31

Mielestäni nämä kriittisimmät somekirjoittelijat saisivat itse tuoda sitä osaamistaan oikean elämän puolelle ja rehellisesti käydä arvioituttamassa taitojaan tapahtumissa ja kilpailuissa tuomareiden silmien alla. Eihän sen tarvitse olla mikään perinteinen olympialaji, onhan näitä working pleasurea ja muita.

Nykyään vaan sanotaan että "en pidä kilpailuista" tai "en halua mainetta ja kunniaa" tekosyynä sille, että todellisuudessa ei uskalleta mennä mittaamaan sitä omaa osaamista, sillä sehän tarkoittaisi sitä, että joutuisi nöyrtymään ja toteamaan että ei osaakkaan vielä kovin paljoa.

  Re: Hevosten hyvinvointikeskustelu ja epäreiluus

Lähettäjä: Juu 
Päivämäärä:   5.8.24 09:08:42

Ja jokaisella hyvinvointiasiantuntijalla pitäisi olla, ennenkuin saa mielipiteitään julkisuuteen, pakollinen lannanluontikuukausi. Ihan vaan että tuntee perusasiat hevosesta.

  Re: Hevosten hyvinvointikeskustelu ja epäreiluus

Lähettäjä: Erikoista 
Päivämäärä:   5.8.24 09:09:19

Jos eläinlääkärillä on noin pahoja vahvisteharhoja niin mistä se kertoo?

  Re: Hevosten hyvinvointikeskustelu ja epäreiluus

Lähettäjä: Hah 
Päivämäärä:   5.8.24 09:32:08

#tiedevastaisuus #elämämkoulu

  Re: Hevosten hyvinvointikeskustelu ja epäreiluus

Lähettäjä: Gg 
Päivämäärä:   5.8.24 09:40:09

Mutta kun ollaan sitä mieltä, että "koen ettei ratsastus ole eettisesti oikein". Eihän silloin voi mitään taitojaan näyttää, jos oma ratsastus ei ole eettisesti oikein.

Toinen asia, pitäisikö sitä suurta melua pitää vaikka niistä Tennessee walkereista ja Aasian tanssivista hevosista tai turistien ratsastusretkiä tarjoavista paikoista? Niistä paikoista missä ihan oikeasti on paljon pielessä? Kilparatsastuksen ja ravien piirissä kuitenkin PÄÄSÄÄNTÖISESTI on asiat hevosilla ihan hyvin.

Vai möykätäänkö vain öyhöttämisen ilosta samaa laulua kuin muutkin saman tasoiset/henkiset?

  Re: Hevosten hyvinvointikeskustelu ja epäreiluus

Lähettäjä: Hups 
Päivämäärä:   5.8.24 09:40:35

Tiede ei ole uskonto. Tiede on itse itseään korjaavaa. Nykypäivän tiedeuskonnon ongelma on että niitä tutkimuksia tulkitsee ihmisiä joilla ei ole ymmärrystä taustalla vaikuttavista teorioista, edes tutkijoilla ei näytä aina olevan niistä käsitystä. Rahoitusta myönnetään tietyn tyyppisille tutkimuksille ja tutkijoilla on selkeä agenda (bias). Nyt saa rahaa hyvinvoinnin nimissä kun kaikki pelkää, on hyvä miettiä miksi halutaan pelotella ja syyllistää.

  Re: Hevosten hyvinvointikeskustelu ja epäreiluus

Lähettäjä: :D 
Päivämäärä:   6.8.24 07:21:33

Osui ja upposi!

  Re: Hevosten hyvinvointikeskustelu ja epäreiluus

Lähettäjä: Nuin 
Päivämäärä:   6.8.24 09:03:07

Kaikki avoin keskustelu on hyvästä niin kauan kun se ei loukkaa ketään. Pidän ongelmallisena jos keskustelua voi käydä vain asiantuntijat. Silloin syntyy helposti samanmielisyyttä jossa kriittiselle ajattelulle ei ole tilaa. Kyllä kouluratsastusta saa ja pitää voida arvostella myös maallikoiden toimesta samalla tavalla kuin kaikkea muutakin urheilua.

   Ylös ⇑   


  
 Vastaa viestiin
 Nimi:       [poista tiedot]
 Sähköpostiosoite:

 Jos annat sähköpostiosoitteesi, se näkyy viestissäsi.

 Otsikko:
   




Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.