Lähettäjä: Manebo
Päivämäärä: 3.7.24 10:13:53
Parhaimmillaan pihatto on silloin, kun siinä on vakiintunut pieni lauma, 5 - 6 hevosta. Tämä siksi, että se on aika normaali lauman koko lajinmukaisessa käyttäytymisessä. Jos haluaa isomman, pitäisi maata olla hevosten käytössä kymmeniä hehtaareita, samoin kaikille oma infra makuuhalleineen. Muutoin on väistämättä edessä kahnauksia varsinkin sisätiloissa.
Tosin ihminen ei pysty järjestämään hevosille lajinmukaisia olosuhteita, vaikka kuinka yrittäisi. Muun muassa siksi, että ruunia ei villihevoslaumoissa ole. Lisäksi villeinä elävillä tammoilla on ori vahtimassa, että tammoilla on turvallista. Kun tammoja laittaa keskenään ilman oriita, syntyy helposti kahnauksia. On myös legendaa se, että kaikki villihevosoriit, joilla ei ole omaa tammalaumaa, eläisivät poikaporukoissa. Niistä moni elää yksin jopa omasta halustaan tai yhden kaverin kanssa. Voisi siis oikeutetusti väittää, ettei kaikille ruunillekaan sovi laumaelämä. Villeinä yksin elävät oriit saattavat liikkua laumojen lähellä, mutta eivät lauman mukana. Tällaisten hevosten laittaminen samojen aitojen sisään muiden kanssa tuskin onnistuu. Niille riittää, että on näköyhteys, eikä sitäkään aina tarvita.
Tästä syystä pihatto sopii omien hevosten pitomuodoksi mainiosti, mutta ei niinkään täysihoito-olosuhteisiin. Paitsi mikäli laumaan tai pihattoon sopimaton yksilö ottaa pois karsinaan odottamaan, että se etsii uuden tallipaikan.
|