Lähettäjä: ,,,
Päivämäärä: 29.4.24 12:31:54
”- Koira asuisi suurimman osan elämästään häkissä, jossa se mahtuisi juuri ja juuri makaamaan kyljellään, mutta ei kierimään. Koiraa talutettaisi ketju kuonon ympäri, jotta se kulkisi nätisti talutuksessa”
Ei sen kilpahevosenkaan tarvi suurinta osaa elämästään olla ”häkissä”, nykyään monet kilpahevosetkin ulkoilee suurimman osan päivästä. Koiria voidaan myös pitää esim. yön tai työpäivän ajan pienissäkin häkissä. Hevosta talutetaan riimusta, harvemmin ketju kuonon ympärillä. Koiraa valjaista/pannasta (joka voi olla kuristava tms). Ei suurta eroa.
- Koiraa liikutettaisiin 1h päivässä niin että sen liikettä hallittaisi koko ajan. Jos se koittaisi pyrähdellä tai kulkisi liian hitaasti, sitä komennettaisiin
Useat koirat liikkuu sen tunnin päivässä, osa jopa vähemmänkin. Suurin osa tekee lenkkeilyt narussa jolloin koiran liikettä ja nopeutta hallitaan sen mukaan mitä vauhtia ihminen menee. Eli ei edelleenkään eroa.
- Lisäksi se liikkuisi kävelytyskoneessa, missä se ei saisi pysähdellä ja mikä olisi sisätiloissa niin että se ei näkisi maisemia
No kävelykoneita koirilla ei taida olla, mutta vastannee taas narussa kävelyä.
- Koira saisi haistella viereisen häkin asukasta jos se ei ilmeile sille pahasti, muuten väliin asennettaisiin seinä. Koira ei pääsisi koskemaan muita koiria arjessaan koskaan.
Hyvin suuri osa koiria ei pääse koskemaan arjessaan toisia koiria. Usein perheessä on se yksi koira eikä välttämättä tittavillakaan koirakavereita joita nähdä tai koskea. Moni koira on myös vihainen toisille koirille, eli ei se pahasti ilmeilevä koirakaan pääse lajikumppanin iholle. Sen sijaan hevoset harvoin elävät aivan yksin joten näkevät ja useimmiten pääsevät koskemaankin lajikumppaneita jopa enemmän kuin koirat.
- Jos koira olisi esimerkiksi kultainennoutaja, sen ulkoalueen koko olisi sellainen että se mahtuisi ottamaan siinä pari juoksuaskelta eli noin 4x4m. Koira saisi olla ulkona 4h päivässä, talvisin ei välttämättä lainkaan. Talvisin sillä olisi paksu toppatakki päällä ja sateella sadetakki, jotta se ei kastuisi.
Monella koiralla ei ole ulkoilualuetta lainkaan. Ulkoilut rajoittuvat narun päässä käytäviin lenkkeihin. Ja harva koiran omistaja lenkkeilyttää koiraa neljää tuntia päivässä, pikemmin korkeintaan puolet tuosta ajasta on realistista.
- Koiraa hierottaisi säännöllisesti, sitä vietäisiin solariumiin ja sen karvasta huolehdittaisiin ettei se ole koskaan likainen. Koiralle kutsuttaisiin helposti eläinlääkäri jos se vaikuttaisi olevan kipeä
No tässäkään suhteessa hevosen ja koiran pito ei juurikaan eroa.
Lemmikkieläinten pito on ainakin vielä ihan sallittua, joten on ok pitää sekä koiria että hevosia.
|