Lähettäjä: .
Päivämäärä: 16.4.24 20:08:05
"Ei se kuitenkaan ole mitään voiton tahtoa, en usko että hevonen tajuaa olevansa kilpailuissa, tai sitä missä on maaliviiva. Parhaat juoksijat juoksevat juoksemisen ilosta, ei niitä voi pakottaa."
Näin minäkin ajattelen. Sama juttu esim hyvien estehevosten kanssa. Olen tuntenut hevosia, jotka hyppelevät itsekseen tarhassa esim jonkin risukasan tai tarhan aidan yli edestakaisin ihan hyppäämisen ilosta, eivät siis lähteäkseen jonnekin.
Jotkut hevoset myös silmin nähden innostuvat matkustamisesta. Paljon matkustavan kilpahevosen kohdalla ymmärrän sen jollain lailla. Eräs tuntemani hevonen, jota ei käytännössä koskaan kuljetettu mihinkään, jouduttiin viemään klinikalle, mikä oli hyvin jännittävää sille. Mietimme omistajan kanssa, mahtaako antaa laitumelta kiinni seuraavana päivänä ollenkaan, ja oltiin hyvin hämmästyneitä, kun se tapojensa vastaisesti laukkasi korvat hörössä ja silmät loistaen portille monena päivänä klinikkareissun jälkeen.
|