Lähettäjä: whw
Päivämäärä: 16.4.24 10:26:33
Se on nuori. Sillä on tarve härvätä. Varsinkin, jos on ori tai ruuna, niin härväämisen tarve on suurempi kuin tammalla. Jos et osaa komentaa etkä osaa nähdä, milloin ja millä tavalla pitää komentaa, niin ehkä sinun ei edes kannata olla se, joka varsaa käsittelee ja komentaa.
Ole johdonmukainen ja reilu ja opeta, että ihmistä ei järsitä. Kaikenlainen pään silittely ja räplääminen ja pussailu, varsinkin turvan tökkiminen, rapsuttaminen ja silittely ehdottomasti pois. Älä myöskään provosoi varsaa leikkimään äläkä lähde mukaan leikkiin, jos varsa härvää. Kaikista pahinta on nätisti hipsutella "noh noh, äläs nyt tule syliin, älä ota hampailla mun vaatteista, tui tui, rapsuti rapsuti, äläs nyt hei jooko" samalla lapaa tökkien ja turpaa rapsutellen ja hevosta väistellen.
Sille varsalle pitää opettaa, että hevoskavereiden kanssa härvätään ja ihmisen omaan tilaan ei tulla. Moni sanoo, että hevonen heittäkööt vaikka kuperkeikkaa, kunhan naru ei kiristy ja ihmiseen ei kosketa.
Älä ala simputtaa ja hakata, vaan tee säännöt selväksi ja pidä niistä kiinni. Älä koko ajan kyylää, tuijota ja kyttää hevosta, sillä se tekee hevosen vain ahdistuneeksi ja stressaantuneeksi. Jos varsa järsii narua kiinni ollessaan, eikä siitä varsinaisesti ole haittaa, niin anna järsiä. Tapa voi hyvinkin loppua, kunhan ikää tulee.
Älä anna kaikkea varsan nenän eteen järsittäväksi. Jostain syystä joillakin ihmisillä on tapana antaa kaikki hevoselle näytille ja sitten komentavat, kun hevonen ottaa sen suuhun. No, onko kumma...
Komentaa saa ihan kunnolla, kun siihen on syy. On parempi komentaa kerran kunnolla, kuin vähän hihitellä, hipsuttaa ja napista koko ajan.
Jos et tiedä miten hevoset keskenään käyttäytyvät ja miten ihmisen kuluu kuviossa toimia, niin älä ala itse kouluttaa varsaa.
Hevosethan purevat ja potkivat toisiaan ihan kunnolla, eikä painikaveria etsivä hevonen välitä, vaikka toinen hyökkää kaikin voimin päälle. Sehän on leikkikaverin härnäämisen tavoite, saada paini aikaiseksi. Myöskään naisenkaipuussa oleva ori ei välitä, että tamma lataa täysillä päin. Joten ihmisen tekemä läpsäisy ja narulla räimäisy ei juurikaan tunnu. Mutta läpsimstä ja räimimistä ei saa harrastaa, jos sitä ei osaa käyttää. Moni on hevosta kohtaan epäjohdonmukainen ja epäreilu, jolloin hevosesta tulee stressaantunut ja epävarma tai aggressiivinen ja uhkarohkea. Ja sitten ihmetellään, miksi hevonen on niin kipeä ja syötetään ties mitä mahalääkkeitä ja lopulta laitetaan hevonen kuoppaan, kun ei se parantunut, vaikka kuinka pussaili turpaa ja tökki hevosen naamaa kun oli juuri kieltänyt sitä repimästä ihmisen vaatteita...
Ota kontakti hevoseen. Riimu päähän ja riimusta taakse vetäen laita se pakittamaan askel ja sitten toinen. Kevyt liike, älä ala kilpailla voimankäytössä. Aina, kun varsa yrittää räplätä ihmistä, se peruuttaa askeleen tai kaksi. Opeta sille ihmisen oma tila ja se, ettei siihen tulla. Älä hiplaa turpaa äläkä työnnä lavasta.
|