Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   11.4.24 23:28:47

Minulla ehdottomasti se, kun joskus teininä menin yhdellä super laiskana tunnetulla vanhalla tammalla, joka ei liikkunut kellään minnekään. Oli alkeistuntien ratsu kun niin rauhallinen ja hidas. Menin sillä pitkästä aikaa. Muistan, kuinka itsekin potkinut sitä eteenpäin. Sen jälkeen vaan maastossa ratsastanut sillä.
Muistan, kuinka omalla moottorilla se meni. En tehnyt mitään, ja laiska ja hidas hevonen oli tosi kevyt ja vastasi hyvin pohkeelle ja kaikille avuille. Oli upea tunne ja vieläkin.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   12.4.24 00:26:07

Kun se omakasvatti 4v ensimmäisen kerran oikeasti kantoi itsensä, oli vaan jotenkin niin upea tunne, niin kevyttä ja swingaavaa

Lähettäjä: 888 
Päivämäärä:   12.4.24 08:19:41

Kun kahden ja puolen vuoden saikku/kuntoutus kierteen jälkeen pääsin starttaamaan hec naapuritallin seurakisoissa. Oltiin uitu niin syvissä vesissä ja kahdesti oli jo lopetus aikakin sovittuna, mutta niin sitä vaan saatiin hevonen vielä kuntoon. Nyt ollut jo puolitoista vuotta käytössä ja elämä on ihanaa.

Lähettäjä: Joo 
Päivämäärä:   12.4.24 09:27:53

Omalla suokilla ratsastus joka oli edellisessä elämässään ollut mm. ravivalmennuksessa ja sen laukka oli kiireistä sekä tasapainotonta.
Kerran menin sillä pääty- ympyröitä laukassa ja yhtäkkiä kun se ikäänkuin oikaisi runkonsa ja kantoi itsensä oikein laukassa.

Lähettäjä: Aino 
Päivämäärä:   12.4.24 09:55:30

Viime aikoina se, kun hyvin sujuneen valmennuksen lopussa jotenkin vain intuitiivisesti osasin pyytää hevoselta passagea, ja mentiin sitä puoli kierrosta superkevyesti ja helposti. Jotenkin siinä hetkessä yhdistyi kaikki: yhteys hevoseen, keveys ja se suunnaton voima, millä hevonen itseään kantoi. Ah!

Lähettäjä: Duuri 
Päivämäärä:   12.4.24 12:25:39

Ratsastuskoululla oli hieno, aikanaan vaativaa beetäkin kisaillut opetushevonen. Se oli ihan huippu, koska se teki juuri sen mitä ratsastaja pyysi ja mahdollisti. Itse olin kehno ratsastaja ja minun allani heppa yleensä lönkytteli selkä notkolla ja notkeana kuin kakkosnelonen. Kuitenkin kerran, yhden tunnin loppupuolella, se vain nosti selkänsä ja alkoi työskennellä pyöreänä. Ihmeellinen tunne, ihan kuin olisi ratsastanut pehmeästi leijuvalla pilvellä. Tämä tapahtui todennäköisesti minun ratsastuksestani huolimatta eikä sen ansiosta, eikä toistunut enää koskaan. Mutta tunne oli hieno.

Lähettäjä: suokki 
Päivämäärä:   13.4.24 09:57:39

Se kun hevosen vetäessä pukkisarjaa tajuaa et nyt ei enää pysy matkassa :D

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   13.4.24 10:21:42

Lempihevosella yksi tietty kiitolaukkatreeni nurmiradalla. Lempihevoseni ei ollut erityisen nopea ja otettiin "kisanomainen" treeni valmentajan lempihevosta vastaan. Minun pikkuiseni otti ja meni siitä ohi. Se oli hieno tunne. Etenkin kun en itse ollut kokenut harjoitusratsastaja. Valmentaja toki ei ollut tyytyväinen, eikä kummastakaan kummoista laukkahevosta tullut. Se oli silti yksi parhaita hetkiäni hevosen selässä.

Lähettäjä: O 
Päivämäärä:   13.4.24 10:29:03

Tämä on kiva aihe ja kiva ketju (harvinaista täällä).

Lähettäjä: monku 
Päivämäärä:   13.4.24 13:12:04

Tehtiin tunnilla ihan helppoa askeleenlyhennystä ravissa ja aikanaan PSG-tasolle koulutettu ihana vanha ruuna tarjos yhtäkkiä passagea; hevonen oikeen ryhdistäytyy niiden muutaman askeleen ajaksi ja liikkeeseen tuli sellasetkin jouset, etten oo sen jälkeen päässy kokemaan.

Tästä on jo vuosia ja niin monenlaasta muutakin siistiä on tullu koettua mutta tämä vaan edelleen nousee ekana mieleen.

Lähettäjä: .... 
Päivämäärä:   13.4.24 14:45:46

Teininä -70-luvulla sain luvan alkaa hoitamaan ja ratsastamaan mökkinaapurien vanhaa työhevosta. Tamman selässä oli käynyt aiemmin joku tyttö, joka oli lentänyt kaaressa selästä.
Se ensimmäinen kerta kun kiipesin tamman selkään laitumella kiven päältä. Ihanan lämmin ja pehmeä :) Ei unohdu koskaan.
Hoidin ja hoivasin, ostin vehkeitä jne ja meistä tuli parhaat kaverit. Valitettavasti isäntä laittoi sen teurasautoon kertomatta asiasta etukäteen. Olisin vääntänyt maailman ylösalaisin että olisin tamman saanut ostettua.

Lähettäjä: Vauva 
Päivämäärä:   13.4.24 16:58:16

Omakasvtti varsa oli ollut ratsutuksessa ja kun oltiin hakemassa sitä kotiin niin ratsuttaja näytti mitä nuori oli oppinut. Sitä katsellessani jo liikutuin mutta tippa tuli linssiin viimeistään siinä vaiheessa kun kokeilin itse ja heppa meni niin hyvin kaikki kolme askellajia vaikka vielä vähän kömpelö olikin. Ihan kuin juuri eilen olisin ollut tätä auttamassa maailmaan ja nyt se oli jo nuori ja yritteliäs ratsunalku. Sniif.

Lähettäjä: I 
Päivämäärä:   14.4.24 08:45:35

Kyllä ne ovat olleet lisätyt ravit. Ensimmäinen kerta omalla hoitohevosella teininä tunnilla. Oltiin ympyrällä, ja kesken kaiken opettaja pyysi minut menemään kokorata leikkaa ja pyydä eteen. Hevonen leijui. Ei ollut koskaan esittänyt tätä eikä tämän jälkeenkään, edes kokeneemmilla ratsastajilla.

Toinen kerta oli kun teininä tunnilla sain ratsuksi kansallisen tason kilpurin, ison puoliverisen, joka oli vieras meidän talilla ja viipyi siellä vain viikon. Kun käänsin halkaisijalle lähti hevonen itsestään lisättyjen raviin. Aivan mahtava tunne!

Lähettäjä: Lia 
Päivämäärä:   14.4.24 09:31:00

Pelkällä kaulanarulla ratsastus. Ei väliä vaikka hevonen osaa myös kaikki piffit paffit ja puffit, mutta se että se haluaa tehdä mun kanssa hommia ja kuunnella mua pelkällä kaulanarulla on aika hienoa.

Lähettäjä: Mg 
Päivämäärä:   14.4.24 09:35:49

Paras fiilis on, kun tulee semmonen flow - tunne ratsastaessa. Kaikki sujuu vähän niin kuin itsestään. Lajista riippumatta.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   14.4.24 09:44:15

Kun joku osaava on läpiratsastanut hevosesi ja tajuat miten erilaiselta se tuntuu.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   14.4.24 14:04:18

Nuo on kyllä niin huikeita hetkiä kun joku opetusmestari tarjoaa tällaiselle maan matoselle kokoamista, jousia ja muuta mannaa!

Itse muistan parhaina fiiliksinä myös maastoesteitä. Isossa laukassa ja yli, ihan parasta!

Lähettäjä: groomi 
Päivämäärä:   14.4.24 20:32:57

Kun hevonen on iloinen ja lähtee tarjoamaan toivottua liikkumista, nuoren hevosen selässä yleensä saa hienoja fiiliksiä. Hienoja hetkiä ovat olleet myös ensimmäiset onnistuneet gp.n pätkät ja ratsastukset olympiamitalistin satulassa.

Lähettäjä: hmm 
Päivämäärä:   14.4.24 20:50:33

Kun opetusmestari päätti näyttää heÖ tasoiselle ratsastajalleen miten avot ja sulut oikeasti tehdään XDD Tosi tarina, istuin kyydissä ja heppa opetti.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   14.4.24 20:53:28

Paras tunne kun oman projektin kanssa saa onnistuneita pätkiä ja parhain tunne kun pääset ottamaan laukka-askelia selästä hevosen kanssa jolle oot ite alusta pitäen opettanut laukkaamisen.

Lähettäjä: … 
Päivämäärä:   14.4.24 20:59:02

Kun hevonen löysi yhtäkkiä uuden vaihteen kiitolaukassa. Venytti itseään ihan kunnolla ja maisemat kiisi ohitse. Tunne oli melkein kuin lentäisi. Menoa katseleva kaverikin totesi että nyt kyllä lähti lujaa :D

Toinen hieno tunne oli saman hevosen kanssa, kun (luultavasti ihan vahingossa) se pyöristi selkänsä ihan kunnolla ja molemmista takajaloista tunsi vuorollaan kuinka ne työntyivät rungon alle. Tämä hetki valitettavasti kesti vain muutaman askeleen eikä hevonen sen jälkeen enää ikinä liikkunut kanssani tuolla tavalla. Mutta tästä tosiaan opin, etten ollut ikinä saanut hevosta ihan oikeasti kulkemaan oikein ja itseään käyttäen, vaikka olinkin niin luullut.

Lähettäjä: :) 
Päivämäärä:   17.4.24 00:43:21

Kun pääsi ensimmäisen kerran laukkaamaan hevosen kanssa maastossa kunnolla, niin että pystyi luottamaan hevoseen, antaa vain mennä ja pitää kiinni :) Tie oli hiljainen, hyvä näkyvyys, hyvä pohja, hyvä sää, pitkä pätkä, hevonen terve. Ei mitään esteenä. Jotenkin tunne oli todella vapauttava ja uskon että myös hevonen nautti.

Toinen mieleen jäänyt asia on ratsastuskouluaikoina osaavalla hevosella ratsastaminen. Kun pääsi parin vuoden kokemuksella ratsastamaan laadukkaalla, herkällä koulukilpurilla. En edes tiennyt hevosen tasosta ennen kuin pääsin ratsaille. Tunne selässä oli kuitenkin huumaava. Hevonen tuntui (varsinkin muihin koulun hevosiin verraten) liikkuvan ajatuksen voimalla. En osannut pyytää hevoselta mitään, mutta uskon että se kantoi itseään ja liikkui kauniisti. En vielä silloin ymmärtänyt mistä johtuu, mutta muistan, kuinka sen liike tuntui upealta. Sitä tunnetta yritän yhä ratsastuksessa tavoitella. Ehdin tuon kilpurin kanssa ratsastella vain joitain kymmeniä kertoja ja yhä 15v myöhemmin sitä välillä muistelen <3 Oli painonsa arvosta kultaa ja olen todella kiitollinen ratsastuskoulun pitäjälle, koska sain tuota hevosta ratsastaa.

Lähettäjä: Tiina 
Päivämäärä:   17.4.24 10:49:47

Näitä on kaksi.

Ensimmäinen kerta oli, kun vanhempi (tuolloin 17-vuotias) ex-ravuri tuotiin tallille astumaan tammoja. Sillä ei tehty (eikä varmaan oltu tehty tosi pitkään aikaan) mitään. Se tarhaili paljon ja otti siellä spurtteja. Tutustuimme toisiimme ja vietin pitkiä aikoja sen kanssa harjaillen ja talutellen sitä syömään ruohoa. Jossain vaiheessa päätin kiivetä selkään sen ollessa ulkona kiinni ns. valjastuspaikassa. Ori ei pistänyt pahakseen. Se oli todella kiltti kaikin tavoin.
Sitten tuli se päivä, jolloin lähdin sen kanssa ratsastamaan. Maastoon tietysti, koska muutakaan vaihtoehtoa ei ollut. Onneksi tallilta lähti monta kilometriä pitkä hiekkatiereitti, jossa autoja kulki harvakseltaan. Satulaakaan ei ollut, joten vanha loimen kaulakappale sai ajaa sen asian. Vähän jännitti, mutta nuoruuden innolla (ja tasapainolla) sitä mentiin.
Käynnin jälkeen tarjottu ravi oli heti kovaa ja eteenpäin menevää ravihevosen ravia, onneksi ori antoi nopeasti ravin takaisin käyntiin. Kun tulimme kohtaan, jossa oli pitkä, loivasti nouseva mäki, kokeilin varovasti saisinko oria laukkaan. Sain ja siitä alkoi *rakkaus*
Tämän ensimmäisen ratsastuskerran jälkeen tuntui, että me ymmärsimme toisiamme aivan täydellisesti. Putosin luonnollisesti useammankin kerran sen selästä, koska satulaa ei ollut. Sitten vihdoin kun satula saatiin, aukesi taas maailma uudestaan. Muistan edelleen sen tunteen, kun vedettiin täyttä laukkaa pitkin metsätietä tai luonnonlaidunta. Iältäni olin tuolloin 15-17 ja olivat kyllä teinivuosista parhaat.
Rakas pikkuori oli omistajansa toimesta viety teuraaksi sen ollessa 19-vuotias ja sydämeni särkyi silloin ensimmäisen kerran.

Toinen kerta oli suomenhevostammalla, joka oli niin vaikea ja kovasuinen ajettava, että ajattelin kokeilla selästä käsin sitä. Tamma toimi kaikkien muiden yllätykseksi siinä täysin moitteettomasti ja erittäin herkällä kädellä.
Parhaat muistot ovat niistä, kun mentiin kiitolaukkaa pitkin meren jäätä, aurinko paistoi niin kirkkaana, kuin vain helmikuussa voi ja koirani laukkasi vieressä katsoen minuun kysyvästi - pääsetkö kovempaa? ❤

Ihania muistoja.