Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  Kavioliiton selittely 2.

Lähettäjä: Äh.. 
Päivämäärä:   19.7.18 09:12:36

Katjan työtä on kirjoittaa blogia. Hän kertoi edellisessä kirjoituksessaan, että seuraavaksi kuulumisia Kavoiliittoleiriltä. Mitäpä jos hän olisi jättänyt kertomatta, että 3 henkilöä lähti leiriltä ensimmäisen yön jälkeen, olisi vaan kertonut, että mukavaa oli ja näitä juttuja tehtiin, ja sitten olisi "perästä kuulunut" niinkuin lähtijät uhkasivat. J a jokatapauksessa huhu olisi lähtenyt kiertämään, leirillä oli muutama muukin ihminen, ja takuulla olisivat maininneet draamasta kavereilleen, jotka kavereilleen, jotka kirjoittaneet nettiin.... Sitten olisi tälläkin palstalla puhuttu, että eipä Katja mitään maininnut, salaili oikein. Nyt on todella jotain hämärää tapahtunut...
Katjan ainoa mahdollisuus oli mainita asiasta. Tietysti hän silloin mainitse myös oman näkemyksensä. Peräreikäsana nyt oli ehkä asiaton, koska sen niin monet nostavat nyt esiin.

En ole Katjafani, mutta luen hänen blogiaan, ja ihmiseen olisi mukava tutustua tämänkin jälkeen, en sitä kuitenkaan milläänlailla janoa.

  Re: Kavioliiton selittely 2.

Lähettäjä: -- 
Päivämäärä:   19.7.18 09:52:42

Jokainen bloggaaja jättää miljoona yksityiskohtaa kirjoittamatta ja tämä olisi hyvä ymmärtää. Tämä on ihan matemaattinen totuus siksi että päivässä tapahtuu miljoona asiaa ja yhdessä blogissa voi käsitellä vain muutaman niistä.

Siksi tuo että olisi joku pakko kirjoittaa jostakin on aivan väärä mielipide. Ja sitten vielä tällainen väite yritetään saada vaikuttamaan asiantuntevalta ja ymmärtävältä tuollaisella selittelyllä.

Katja olisi aivan hyvin voinut jättää kirjoittamatta. Ja jos joku muu kuin katja olisi kirjoittanut ensiksi niin tämä toinen kirjoittaja olisi ollut se peräreikä. nyt kun Katja kirjoitti niin Katja on se peräreikä. Yksinkertaista. Ei kaikkea likapyykkiä tarvitse pestä julkisuudessa. Ja miljoona asiaa jää jokapäivä kirjoittamatta mihinkään.

  Re: Kavioliiton selittely 2.

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   19.7.18 09:59:18

Kaikesta tekin peräreikäänne revitte :0 Eihän tuossa tekstissä ole yhtään mitään mikä peräreikää kutittelisi? Kyllä taas on tehty kärpäsestä härkänen. Kyllä asiakkaankin pitää jotain ymmärtää ja tutustua ostamaansa palvelutuotteeseen vähän paremmin kysymällä ja varmistamalla. Ainakin ennen lomavarauksia tutkin suositukset, kuvat ja kommentit tarkkaan. Joku 40 euroa yö on niin mitätön summa, että eipä sillä nyt ihmeitä voi odottaa. Jos olisin maksanut 140 euroe tai 100 euroa yö niin ehkä voisi odottaa jotain...

  Re: Kavioliiton selittely 2.

Lähettäjä: -- 
Päivämäärä:   19.7.18 10:01:48

Asiakkaan on aivan sallittua lähteä pois ihan mistä tahansa syystä joka sattuu huvittamaan.

  Re: Kavioliiton selittely 2.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   19.7.18 10:07:28

Teillä jotka puolustelette Katjaa ja pidätte hänen blogistaan on oikeus mielipiteeseenne, mutta ymmärrättehän että mielipiteenne on yhtä kun peräreikä.
Moni sanoo että p aska on pahaa, mutta ei miljoona kärpästä voi väärässä olla.

  Re: Kavioliiton selittely 2.

Lähettäjä: 113 
Päivämäärä:   19.7.18 10:10:16

Katja toimi tökerösti, siitä ei pääse yli. Muutenkin hänellä menee usein työt ja oma vapaa-aika sekaisin. Tuskin viime syksynä se HIHS tiedotus tarkoitti pullukan ja oman tyttären hehkutusta... ja nytkin hän on leirillä töissä, se olisi hyvä muistaa.

  Re: Kavioliiton selittely 2.

Lähettäjä: Satu 
Päivämäärä:   19.7.18 10:11:35

Tottakai on sallittua ottaa ja häipyä, jos ei paikka miellytä mutta tuo "perästä kuuluu" uhoaminen on niiiiin noloa ja antaa ihmisestä todella v-mäisen kuvan heti kerrasta. VARSINKIN jos sille uholle ei ole mitään todellista syytä (esim.torakoita huoneessa, likaiset petivaatteet tai muuten vaan saastainen kämppä). SILLOINKIN fiksu asiakas menee antamaan asiallisen palautteen suoraan järjestäjälle eikä ala uhkailla.

  Re: Kavioliiton selittely 2.

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   19.7.18 10:18:35

Juurikin näin kuten Satu viisaasti kirjoittaa. Hyvää ennakointia ja Some-uhkailijat ovat ehkä maailman tyhmintä sakkia. Jatkuvasti niihin törmää joka paikassa, jos ei jotain niin kirjoitan Someen. Ennen uhkailtiin Hannu Karpolla, mutta nyt osoite on vaihtunut someen. Antakaa palaute asiallisesti ja suoraan ilman uhkailua ja kiukuttelua, toimii muuten oikeasti paremmin. itse arvostan suoraa palautetta ja sen palautteen voi antaa asiallisesti vaikka seuraavana päivänä, jos käy sillä hetkellä tunteisiin liikaa.

  Re: Kavioliiton selittely 2.

Lähettäjä: -- 
Päivämäärä:   19.7.18 10:19:14

"perästä kuuluu" on Katjan juttuja. Katjan. Meillä ei ole yhtään mitään perustetta olla mitään negatiivista mieltä näistä asiakkaista.

  Re: Kavioliiton selittely 2.

Lähettäjä: xxx 
Päivämäärä:   19.7.18 10:19:53

Jännä miten joillain on tuo julkkisviha niin kova. Liekö oma itsetunto jotenkin niin alhaalla että varsinkin julkisuuden henkilöt ovat ahkerassa käytössä sylkykuppina? Enkä nyt tarkoita pelkästään Katjaa vaan useampia tällä palstalla haukuttuja henkilöitä.

Kuitenkin tässäkin ketjussa Katjaa haukkuvilla tuskin on mitään henkilökohtaista häntä vastaan, tuskin ovat edes tavanneet mutta mielipide läpipaskasta ihmisestä on todella vahva ja sitä tuodaan kovalla voimalla esiin.

  Re: Kavioliiton selittely 2.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   19.7.18 10:36:24

Asiallisesti olisi voinut kirjoittaa, että kolme asiakasta olivat tyytymättömiä järjestelyihin ja lähtivät kotiin. Kaikki muu kirjoituksessa oli täysin ylimääräistä.

  Re: Kavioliiton selittely 2.

Lähettäjä: V 
Päivämäärä:   19.7.18 10:40:37

”Teillä jotka puolustelette Katjaa ja pidätte hänen blogistaan on oikeus mielipiteeseenne, mutta ymmärrättehän että mielipiteenne on yhtä kun peräreikä.
Moni sanoo että p aska on pahaa, mutta ei miljoona kärpästä voi väärässä olla.”
Älä välitä. Kyllä sinäkin viimeistään kakkosluokalla opit lukemaan <3

  Re: Kavioliiton selittely 2.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   19.7.18 10:44:18

Totta tuo viime syksyn hihs hehkutus ja pitäisin asiallisena että tapahtuman edustajat vastaisi tervehdykseen kohdatessa. Tämä mainittu ja pari tummalla hiusväripurkilla käynyttä bloggaajaa voisivat miettiä suhdetta yleisöön. Kumpi on kumpaa varten paikalla. Bloggaajat yleisöä vai yleisö bloggaajaa?

  Re: Kavioliiton selittely 2.

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   19.7.18 11:02:04

Riippuu miltä suunnalta katsoo. Ihmisten uteliaisuus on pääsääntöisesti se syy miksi bloggausta seurataan ja bloggaaja taas lähestyy asiaa eri näkökohdista, jotkut hyödystä, jotkut aidosta tiedonjakamisen ilosta ja jotkut vaan haluavat julkisuutta. Itse aion pitää blogia ihan kokeillakseni onko siitä taloudellista lisätienestin mahdollisuutta, kiinnostaa katsoa saako sen lentoon. En tule kirjoittamaan hevosista. Parhaillaan tilanne on winwin sekä lukijoiden, että bloggaajan osalta. Toki blogeista saa hyvää tietoa, suosituksia ja vinkkejä, jos taso on hyvä, useimmiten ei ole.

  Re: Kavioliiton selittely 2.

Lähettäjä: Lissu 
Päivämäärä:   19.7.18 11:12:46

Katjan käytös oli epäasiallista. Ja olemme kuulleet vain hänen versionsa. Ja VAIKKA asiakkaat olidivat käyttäytyneet epäasiallisesti, niin Katjan, yrityksen edustajana tässä tapauksessa, ei olisi pitänyt heitä haukkua blogissaan. Hän saa palkkaa ja ilmaiset leirit itselleen, tyttärelleen ja hevoselle. = töissä.
Ja kyllä, olen tavannut Katjan pari kertaa. Aina vonkaamassa ilmaisia pääsylippuja, vip-kortteja ja tavaroita itselleen ja tyttärelleen. Sen enempää kokemusta hänestä mulla ei ole. Varmaan omille kavereilleen ihan kiva tyyppi.

  Re: Kavioliiton selittely 2.

Lähettäjä: V 
Päivämäärä:   19.7.18 11:16:21

Missä ne haukut ovat?

  Re: Kavioliiton selittely 2.

Lähettäjä: Miu 
Päivämäärä:   19.7.18 11:40:32

Blogissa

  Re: Kavioliiton selittely 2.

Lähettäjä: ,,, 
Päivämäärä:   19.7.18 12:01:38

Täällä taas luetaan rivien välistä sellaista mitä siellä ei ole.

  Re: Kavioliiton selittely 2.

Lähettäjä: -- 
Päivämäärä:   19.7.18 12:05:18

Suomessa on sanavapaus.

Miksi lukea Katjan juttuja, jos ne nostavat verenpaineen sekä pakko alkaa kirjoittamaan omia luulojaan asioista someen ?

Etsikää elämää muualta ja yrittäkää olla välillä positiivisia.

  Re: Kavioliiton selittely 2.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   19.7.18 12:08:35

Ai niinkuin Katja? Sillee peräpukamaisen positiivinen.

  Re: Kavioliiton selittely 2.

Lähettäjä: ---- 
Päivämäärä:   19.7.18 12:11:55

Elikkä onko hyvä elämänohje sellainen että pitää mennä ja kokeilla kaikenlaista, esim kokeilla lukea Katjan blogia ja heti kun tuntee pienimmänkin ongelmanpoikasen, esim että verenpaine alkaa hiukkasenkin väreillä ja nousta niin mitä pikimmiten lähtee pois huonosta paikasta ja etsimään elämää muualta?

Ja tietysti toivoa että Katja ei huomaa mun lukeneen hänen blogiaan ja lähteneen kesken pois.

  Re: Kavioliiton selittely 2.

Lähettäjä: jooh 
Päivämäärä:   19.7.18 12:12:34

Asiallisuuden ja haukkumisen välillä on paljon tilaa. Mäkään en nähnyt haukkumista blogikirjoituksessa, mutta asiallisuuden raja kyllä ylitettiin. Eihän mitkään matkatoimistotkaan päivittele, että voi @!#$ Kari ja Martta repi taas pelihousunsa ku ei muka miellyttäny hotelli.

  Re: Kavioliiton selittely 2.

Lähettäjä: Hahah 
Päivämäärä:   19.7.18 12:26:19

Siis toi peräreikähommahan on vaan toteamus, että kaikilla meillä sellainen on. Ihan ku mielipiteetkin. Emmä saa tosta vedettyä mitenkään haukkumista tms mukaan. Sama ku olis sanonu, et kyllä se routa porsaan kotiin ajaa. Tai tässä tapauksessa porsaat.

  Re: Kavioliiton selittely 2.

Lähettäjä: Humma 
Päivämäärä:   19.7.18 13:08:03

Entä jos ne poislähteneet leiriläiset olikin oikeassa? Jos tarjolla oli jotain muuta kuin mistä ne oli maksaneet? Meill on vain Katjan versio tarinasta.

  Re: Kavioliiton selittely 2.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   19.7.18 13:40:20

Ai tähän olisi sopinut "routa porsaan kotiin ajaa". Hmmm... Mikä siellä leirillä sitten mätti vai ettekö ymmärrä mitä sanonta tarkoittaa.
Se tarkoittaa että huonoista olosuhteista haluaa pois.

En ole koskaan kuullut vertausta että kaikilla on mielipide ja peräreikä, mutta ehkä tämä on jokin alemman luokan asuinaluiden slangi, jota ei missään tapauksessa ole kohteliasta käyttää töissä.
Sillä töissähän bloggaaja leirillä on. Rahaa (tai rahan arvoista tavaraa) vastaan kaveeraa maksavien asiakkaiden kanssa.

Sitäkin ihmettelen miksi bloggaajalla tuli ensimmäisenä mieleen peräreikä kun istahti kynäilemään. Eikö ne #yhteistyöpostaus # hipposport #ratsastushousut istukkaan kunnolla? Onko bloggaajalla peräreikä ruvella? Jos seuraavaksi #yhteistyö #bepanthen?
Itse yhdistäisin mielipiteeseen aivot, niitähän normaalisti käytetään ajattelun välineinä, mutta ei selvästi aina.

Jos ei missään muussa leiriltä lähteneet olleet oikeassa, niin ainakin siinä olivat että perästä kuului. Siis jos ikinä niin sanoivat. Saattaahan sekin olla kirjoittajan näkemys, kokemus tai mielipide. Bloggaajien kanssa pitää olla tarkkana, ne tekevät jutun mistä ja kenestä vaan, koska vain sivuklikkaukset tuovat mainetta ja mania(a).

  Re: Kavioliiton selittely 2.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   19.7.18 14:05:01

Klikkasin tätä topiccia ihan uteliaisuudesta kun en tiennyt mistä tässäkin on nyt kyse. En ollut tämmöisestä "kohusta" kuullutkaan. Ei voi kuin ihmetellä, onko tässä oikeasti kyse aikuisista ihmisistä. Tämänkaltaisissa somemyrskyissä voisi kuvitella osapuolten olevan teinejä. Ihan uskomattoman lapsellista touhua.

  Re: Kavioliiton selittely 2.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   19.7.18 14:07:41

Juu, bloggaaja on sellainen +50 vuotias "teini".

  Re: Kavioliiton selittely 2.

Lähettäjä: reh 
Päivämäärä:   19.7.18 14:37:11

Lainaus: "Tämänkaltaisissa somemyrskyissä voisi kuvitella osapuolten olevan teinejä. Ihan uskomattoman lapsellista touhua."

Joo, bloggaaja kertoi tapahtuneen (varuiksi ekana). Ihan ok tekstiä 50plussalta.

Muut asianomaiset eivät ole vielä (tietääkseni) sanoneet mitään.

Ainoa myrsky on täällä hötönetissä. Todellinen myrsky vesilasissa!

  Re: Kavioliiton selittely 2.

Lähettäjä: ,,, 
Päivämäärä:   19.7.18 14:58:36

No nyt on sitten eläinsuojeluvalvoja käynyt hälytettynä paikalla ja antanut puhtaat paperit.

Voi elämä joitain ihmisiä...

  Re: Kavioliiton selittely 2.

Lähettäjä: * 
Päivämäärä:   19.7.18 15:01:18

Asiakkaat olivat ilmeisesti olleet pöyristyneitä eläinten oloista, kun olivat eläinsuojeluun olleet yhteydessä. Näin ainakin facen mukaan.

  Re: Kavioliiton selittely 2.

Lähettäjä: voi luoja 
Päivämäärä:   19.7.18 15:03:56

Oikeasti. Tämän ketjun perusteella voisi kuvitella että täällä on teinit riehumassa. Aivan uskomatonta keskustelua ja uskomattoman naurettavaa porukkaa. Ainut somemyrsky mitä on saatu aikaiseksi löytyy täältä hötönetistä; eiköhän Ståhl media-alan ihmisenä tiedä miten netissä käyttäydytään. Kavioliitto-blogin kontekstissa ne peräreikä-sanat on ihan hyväksyttäviä eikä näitä kyseisiä asiakkaita ole henkilötietoineen paljastettu tai lähdetty julkisesti somen jalkapuuhun tuomitsemaan. Jokaisella saa olla bloggaajasta mielipide mutta tällainen riipiminen on lähinnä säälittävää kun mitään ei ole oikeasti tapahtunut muuten kuin hötötätien pään sisällä.

  Re: Kavioliiton selittely 2.

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   19.7.18 15:06:03

Missä tuo tieto on? Kenen facessa?

  Re: Kavioliiton selittely 2.

Lähettäjä: * 
Päivämäärä:   19.7.18 15:28:19

Kavioliitossa 30v -facebook sivulla.

  Re: Kavioliiton selittely 2.

Lähettäjä: hmmm 
Päivämäärä:   19.7.18 15:58:08

Tosiasia on se, että kukaan ei tietäisi asiasta mitään, jos Katja ei olisi siitä tehnyt julkista. Jokainen tervejärkinen ymmärtää myös sen, että Katja kertoo vain oman yksipuolisen näkemyksensä, joka ei välttämättä ole totuus tapahtumista, koska hän on yrityksen yhteistyökumppani. Pettyneiden asiakkaiden näkemys voi olla aivan erilainen ja totuus yleensä on jossain puolivälissä.

Vaikka eläinsuojelu on käynyt tarkastamassa tilat ja todennut ne asianmukaisiksi, sitä ei tiedetä oliko eläinten olot se perimmäinen syy siihen, että asiakkaat lähtivät pois ensimmäisen yön jälkeen. Oliko oikeasti kyse jostain muusta?

Pointti on se, että kukaan ei valvo tai tiedä sitä, mikä blogissa on totta, mikä valetta ja mikä muunneltua totuutta. Siksi näiden ristiriitojen käsittely blogeissa on aina kyseenalaista. Niissä on vain yhden ihmisen yksipuolinen näkemys asioista ja aina löytyy niitä ihmisiä, jotka lukevat niitä totuuksina.

Oikea media antaisi myös vastapuolen kertoa näkemyksensä (tämä lukee JSN:n ohjeissa). Sillä pyritään varmistamaan, että tieto on oikeaa. Myöskään oikea media ei hyväksy taloudellisia kytköksiä. Ei voi kirjoittaa yrityksen ja asiakkaan riidasta, jos saa yritykseltä taloudellista hyötyä. (tämäkin on JSN:n ohjeissa).

Blogeja eivät koska mitään säännöt ja siksi kannattaa suhtautua hyvin kriittisesti niiden sisältöön.

  Re: Kavioliiton selittely 2.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   19.7.18 16:02:38

Mehän emme tiedä kuka elsun on tehnyt mutta kiitos sille joka sen teki d Tuntuu että nykyään on maan tapa seisottaa eläimiä ala-arvoisissa olosuhteissa. En tiedä miten tässä casessa mutta miksi tämäkin asia tuotiin nettiin? Onko ikä vai lämpö pehmittänyt bloggaajan pään?

  Re: Kavioliiton selittely 2.

Lähettäjä: K 
Päivämäärä:   19.7.18 16:14:11

Eipäs yleistetä yhden törpöt blogikirjoittaja vuoksi kaikki. Meidän kylällä blogikirjoittaja joka oli mukana vaativassa eläinpelastustehtävässä kun naapuritallin hevonen joutui maansortuma ja sanallakaan ei kirjoittanut tapahtumasta että ei kaikki hae suosio toisen epäonnessa. On hyvin mukava nainen ja hyvä blogi.

  Re: Kavioliiton selittely 2.

Lähettäjä: P 
Päivämäärä:   19.7.18 17:19:30

Todellakin epäasiallista. En ikinä koskaan ostaisi palveluita henkilöltä, joka mollaa asiakkaitaan ja vieläpä täysin julkisesti. Onkohan nyt helle pehmittänyt pään? Minua ei tämän Katjan aiheuttaman kohun takia tulla koskaan näkemään kavioliiton leirillä eikä myöskään tuolla kyseisellä tallilla. Arvostan enemmän mielenrauhaa ja sitä, ettei tarvitse miettiä kirjoitetaanko minustakin joskus vielä jonnekin.

  Re: Kavioliiton selittely 2.

Lähettäjä: @ 
Päivämäärä:   19.7.18 17:19:44

Eläinsuojeluilmoitksen perusteeksi oli kirjattu ”lampaat siirrettävässä tarhassa”. Eläinlääkäri on tilat ja eläimet tarkistanut ja todennut että asiat ovat kunnossa. Olen itse käynyt kyseisessä paikassa ja maallikollekin pitäisi olla selvää paikanpäällä käydessä, että tilat ovat hyvät eläintenpitoon ja eläinten hoito on ensiluokkaista. Siksi mieleen väkisinkin tulee, että tämän elsun tehneet eivät ymmärrä eläintenpidosta tai hoidosta mitään tai tekivät elsun kiusatakseen yrittäjää. Ottamatta kantaa kummankaan osapuolen käytökseen tai toimiin, aiheettomien elsujen teko on hävytöntä resurssien tuhlausta. Olen pisteen kanssa samaa mieltä, että on hyvä että epäkohdista ilmoitetaan mutta on surullista, jos ihmiset eivät erota selkeästi hyvää eläinten kohtelua huonosta ja vielä surullisempaa jos elsuja tehdään kostoksi tai kiusaksi.

  Re: Kavioliiton selittely 2.

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   19.7.18 17:27:13

Mehän emme tosiaan tiedä kuka ilmoituksen teki. Sehän on voinut olla vaikka kuka ja motiivikin vaikka mikä. Ettei kannata het suoraan sanoa että ne oli ne poislähteneet. Ja jos olivatkin niin tosi hyvä että tekivät ilmoituksen jos näkivät epäkohtia sunnuntaina, tänään on kuitenkin torstai ja tilanne voi olla aivan toinen.

  Re: Kavioliiton selittely 2.

Lähettäjä: Entä 
Päivämäärä:   19.7.18 17:28:34

Tarkastus ei ollut virallinen valvontaeläinlääkärin tarkastus vaan eläinsuojeluvalvojan.

  Re: Kavioliiton selittely 2.

Lähettäjä: Elämän karut kävyt 
Päivämäärä:   19.7.18 17:39:41

"Todellakin epäasiallista. En ikinä koskaan ostaisi palveluita henkilöltä, joka mollaa asiakkaitaan ja vieläpä täysin julkisesti. Onkohan nyt helle pehmittänyt pään? Minua ei tämän Katjan aiheuttaman kohun takia tulla koskaan näkemään kavioliiton leirillä eikä myöskään tuolla kyseisellä tallilla. Arvostan enemmän mielenrauhaa ja sitä, ettei tarvitse miettiä kirjoitetaanko minustakin joskus vielä jonnekin."

No tämäpä olikin suuri menetys. Turha pelätä vastaavaa julkisuutta, jos itse osaa käyttäytyä asiallisesti ja epäkohtia huomatessaan keskustella niistä rauhallisesti. Näin ei valitettavasti näiden asiakkaiden kanssa käynyt. Ei tarvitse yrittäjänkään kuunnella huutamista ja uhkailua.

  Re: Kavioliiton selittely 2.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   19.7.18 17:43:38

Kavioliitto blogi on minullakin boikotissa tämän asian nettikäsittelyn vuoksi.

  Re: Kavioliiton selittely 2.

Lähettäjä: @ 
Päivämäärä:   19.7.18 17:44:30

Paikassa pyörii koko ajan leirit ja siellä on useita ulkopuolisia. Olisi varmasti tullut esille jos tuohon lampaiden siirrettävän tarhaan olisi tehty merkittäviä muutoksia sunnuntain jälkeen. Vähintään joku olisi tuonut sen tässä keskustelussa esille...

Totta, tarkistuksen teki eläinsuojeluvalvoja mutta ammattilainen varmasti hänkin.

  Re: Kavioliiton selittely 2.

Lähettäjä: Lis 
Päivämäärä:   19.7.18 17:57:57

"Mehän emme tosiaan tiedä kuka ilmoituksen teki. Sehän on voinut olla vaikka kuka ja motiivikin vaikka mikä. Ettei kannata het suoraan sanoa että ne oli ne poislähteneet."

Kumma vain olisi yhteensattuma, jos nämä poislähteneet ovat "lampaista lähtien" olleet järkyttyneitä kaikista ja ilmoittaneet, että "perästä kuuluu".

Mutta toki kaikkihan ON aina mahdollista.

  Re: Kavioliiton selittely 2.

Lähettäjä: -- 
Päivämäärä:   19.7.18 18:02:34

on aivan järkevää boikotoida kaikkia nettijulkkiksia. Ihanvaan siksi että kaikessa kanssakäymisessä he ovat niskan päällä koska heillä on aina käytettävissään julkisuusase ja faniarmeijoiden sokea tuki ja siten kanssakäyminen ei ole tasavertaista. Tämä näkyy myös esim siten että he kuvittelevat olevansa muita tärkeämpiä ja saavansa etuja ja ruinaavat niitä. Ja aina on korostettu mahdollisuus joutua julkisuuden hampaisiin vaikka ei tekisi mitään. Uskon että kohta joku nostaa esiin sellaisen asiakkaan nimen joka ei ole millään tavalla osallinen draamaan ja sitten hän saa netin vihan päällee aivan syyttä suotta. Tai kun kenenkään nimeä ei nosteta julkisuuteen niin jonkun asiaan osattoman vihamieskaveri saa päähänsä että tämä hänen vihaamansa henkilö oli se joka tämän aloitti ja tästä seuraa paikallista maineen menetystä netin ulkopuolella.

Joku voi tykätä tällaisesta mutta minä en ja siksi kierrän kaukaa jokaisen nettijulkkiksen. ei niitten fanittamisesta mitään hyötyä ole ja ei ne todellisuudessa ole fanittamisen arvoisia.

  Re: Kavioliiton selittely 2.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   19.7.18 18:03:07

Mehän tiedämme edelleen sen mitä peräreikäbloggaaja tiedottaa.

  Re: Kavioliiton selittely 2.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   19.7.18 18:06:41

"Lähettäjä: K
Päivämäärä: 19.7.18 16:14:11

Eipäs yleistetä yhden törpöt blogikirjoittaja vuoksi kaikki. Meidän kylällä blogikirjoittaja joka oli mukana vaativassa eläinpelastustehtävässä kun naapuritallin hevonen joutui maansortuma ja sanallakaan ei kirjoittanut tapahtumasta että ei kaikki hae suosio toisen epäonnessa. On hyvin mukava nainen ja hyvä blogi."

Hyvä että tällaistakin palautetta bloggaajille. Ettei kaikki bloggaajat ole näitä julkkistyrkkyfamebloggaajia.

  Re: Kavioliiton selittely 2.

Lähettäjä: hmmm 
Päivämäärä:   19.7.18 18:33:34

Aika vaikea ajatella, että lampaiden pito olisi ollut se oikea syy, miksi tyytymättömät asiakkaat lähtivät yhden yön jälkeen.

"ryhmä on hyvin tyytymätön käytännössä kaikkeen, mitä ehtivät nähdä vartin sisällä. Asuminen, lampaat, sisäilma, kaikki oli huonoa. Menin sitten tiedustelemaan voinko jotenkin vaikuttaa heidän hyvinvointiinsa. En voinut. Pyytelin sitten anteeksi, että olivat tulleet ihan eri paikkaan kuin kuvittelivat. Eihän mielipide voi koskaan olla väärä! Jokaisella se on, niin kuin peräreikäkin."

Mikä asumisessa ei vastannut odotuksia? Mitä on tämä kaikki muu? Ruoka, Katjan käytös, oliko asumisessa luvattu jotain, mitä ei saatu, koska tultiin myöhään? Eikö myöhään tulleet saaneet enää iltapalaa? Tätä Katja ei kerro, ei edes Facebook sivuillaan missä sitä joku kysyi.
Oliko kyse siitä, että Katjalle tuli väsy ja piti mennä nukkumaan jo klo 21 vaikka kaikki leiriläiset eivät olleet tulleet ja hiljaisuus alkoi vasta klo 22. (Leiriähän mainostettiin Katjan nimellä)?

Katja jakaa tätä SEY:n lausuntoa eläinten pidosta, mutta ei kerro mihin muuhun asiakkaat olivat tyytymättömiä.

  Re: Kavioliiton selittely 2.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   19.7.18 18:45:38

Pisteet sille joka ilmoituksen teki. Vaikka se sitten olisi ollut itse bloggaaja maksimaalisen somehuomion toivossa. Eläimistä täytyy pitää huoli!

  Re: Kavioliiton selittely 2.

Lähettäjä: hmmm 
Päivämäärä:   19.7.18 18:52:05

Tässä vielä miten Katja käsittelee asiaa Facebook sivuillaan:
"-Aatteleppa, jos olisivat jääneet ja joka päivä pilanneet muittenkin päivän"
"-Katja Ståhl: Niinpä!"

Jos asiakkaat ovat tyytymättömiä yrityksen tai sen yhteistyökumppanin palveluun, silloin kukaan oikea ammattilainen ei ala haukkumaan heitä Facebook kavereiden/fanien kanssa yhdessä.

  Re: Kavioliiton selittely 2.

Lähettäjä: XYZ 
Päivämäärä:   19.7.18 19:23:38

"Menin sitten tiedustelemaan voinko jotenkin vaikuttaa heidän hyvinvointiinsa. En voinut. Pyytelin sitten anteeksi, että olivat tulleet ihan eri paikkaan kuin kuvittelivat."

Tämä on siis vain Katjan versio tapahtumista. Koska Katja ei ole antanut toiselle osapuolelle mahdollisuutta kertoa omaa kantaansa, tässä yksi (kuviteltu) vaihtoehtoinen tapahtumien kulku.

Asiakkaat olivat itsestään riippumattomasta syystä myöhästyneet ja heille luvattu majoituspaikka oli annettu muille. Kun he tiedustelivat asiasta, närkästyneen oloinen julkkis, tukka pystyssä oli tullut ivallisella äänellä "pahoittelemaan tapahtunutta" ja "pyydellyt anteeksi" samalla äänen sävyllä sitä, että he ovat tulleet "ihan eri paikkaan kuin kuvittelivat."

Kun nämä asiakkaat kysyivät olisiko mahdollista saa iltapalaa, joka heille oli luvattu, julkkis kertoi että oli ollut nukkumassa, eikä tähän aikaan ruokita ihmisiä, jotka eivät tule ajoissa.

Väsyneet ja nälkäiset asiakkaat menivät nukkumaan ja aamulla totesivat, ettei leiri vastaa heidän odotuksiaan ja tämän narsistisen loukkauksen johdosta, julkkis päätti aloittaa vihapuheet blogissaan ja Facebook sivuillaan näitä asiakkaita kohtaan. Asiallinen toteaminen siitä, ettei leiri vastaa odotuksia ja sitä, mitä oli luvattu kääntyi julkkiksen mielessä epäasialliseksi huutamiseksi.

Tässä toinen (keksitty), vaihtoehtoinen tapahtuminen kulku. Pakko keksiä, koska Katja ei avaa sitä, mitä oikeasti tapahtui.

  Re: Kavioliiton selittely 2.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   19.7.18 19:25:13

Hyvä että epäkohtiin puututaan. On niitä sellaisia bloggaajia jotka pitävät hevosen laitumella 24/7 ilman mitään suojaa eikä laidun ole edes tallin lähellä niin hevosia ei kuskata talliin huilaamaan helteelläkään.

  Re: Kavioliiton selittely 2.

Lähettäjä: tätipä 
Päivämäärä:   19.7.18 19:31:54

Muutama viikko sitten pisteen some-herjaamisen kohteena oli toinen bloggaaja. Nyt sitten tämä, "boikotoidaan" blogia, herjataan, uhkaillaan.

Tyyli on hyvin tunnistettava.

Ihmettelen miksi ylläpitäjä antaa saman henkilön kirjoittaa viikosta toiseen tällaista perätöntä ja loukkaavaa tekstiä.

  Re: Kavioliiton selittely 2.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   19.7.18 19:40:16

Tuhmaponi myönsi lopuksi itsekin kiusaamisen ja tajusi pyytää anteeksi. Kavioliitossa bloggaajan tekstit ovat avoimesti luettavissa edelleen peräreikineen päivineen. Miten lukijat ovat vastuussa bloggaajien huonosta käytöksestä?

  Re: Kavioliiton selittely 2.

Lähettäjä: heh 
Päivämäärä:   19.7.18 19:41:10

Kukaan ei tietäisi tästä asiasta mitään, jos Katja ei olisi tehnyt tästä julkista, joten "tätipä" menee nyt pihalle vähän haukkaamaan happea , eikä kehittele päässään salaliitoteorioita.

  Re: Kavioliiton selittely 2.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   19.7.18 19:45:42

Mielenkiintoista on se että kiusaamista sattuu näissä keski-ikäisten ja yli-ikäisten somessa elävien blogeissa. Mitä tästä voikaan päätellä?

  Re: Kavioliiton selittely 2.

Lähettäjä: Cirbel 
Päivämäärä:   19.7.18 19:46:25

Mä en edes tiedä mikä on tuhmaponi, enkä tiedä mistäön sitä koskevista kirjoituksista, mutta Katjan käytös on mun muelesti silti ollut asiatonta. Vähän niinkuin joku teinix...

  Re: Kavioliiton selittely 2.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   19.7.18 19:48:49

Blogit antavat valtaa kirjoittaa mitä haluaa, ja valta heikoilla ihmisillä muuttuu vallan väärinkäytöksi.

  Re: Kavioliiton selittely 2.

Lähettäjä: V 
Päivämäärä:   19.7.18 19:50:08

Eikö teitä hävetä nolata itsenne noin pahasti lukutaidottomuudellanne?

  Re: Kavioliiton selittely 2.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   19.7.18 19:54:36

Xyz:n tekstiä kommentoisin et näitä tilanteita varten ne puhelimet keksittiin. Myös idea ,et yhden osapuolen tulisi raportoida molempien osapuolten näkemykset, kuulostaa aika modernilta.

  Re: Kavioliiton selittely 2.

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   19.7.18 20:13:08

Näissä blogitopikeissa on aina nimimerkki . kertomassa totuuksia samaan tapaan topikista toiseen. Kertoisitko viimeinkin, että miksi viitsit lukea blogeja ylipäätään kun kaikki ärsyttää? Vai oletko enää pariin vuoteen lukenutkaan mutta silti viitsit kommentoida jokaiseen aloitukseen?

  Re: Kavioliiton selittely 2.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   19.7.18 20:20:49

Surrealismia mukaan. Pisteitä on useita.

  Re: Kavioliiton selittely 2.

Lähettäjä: tätipä 
Päivämäärä:   19.7.18 20:20:58

Lähettäjä: heh
Päivämäärä: 19.7.18 19:41:10
Kukaan ei tietäisi tästä asiasta mitään, jos Katja ei olisi tehnyt tästä julkista, joten "tätipä" menee nyt pihalle vähän haukkaamaan happea , eikä kehittele päässään salaliitoteorioita.

Kaiketi bloggaaja ja ammattitoimittaja saa kertoa leirin aloituksesta. Täällä ihan toiset "tahot" kirjoittavat salaliittoteorioitaan, herjaavat täysin epänormaalilla tavalla mm. ulkonäköön liittyen. Olkoon vaikka kuinka julkisuuden henkilö, useista kommenteista paistaa sairas kateus ja silkka kiusaamistarkoitus.

Edellekin ihmettelen ht.netin ylläpitäjää, kuinka tällainen jatkuva loukkausten kirjoittelu, joista osa on onneksi poistettu, sallitaan.

  Re: Kavioliiton selittely 2.

Lähettäjä: XYZ 
Päivämäärä:   19.7.18 20:21:04

"Myös idea ,et yhden osapuolen tulisi raportoida molempien osapuolten näkemykset, kuulostaa aika modernilta."

Se, että toinen osapuoli käyttää valtaansa julkkiksena ja julistaa omaa näkemystään totuutena, kertoo siitä mikä riski on blogeissa. Näillä julkkiksilla on aina oma faniryhmänsä, joka ei ymmärrä mikä ero on yhden osapuolen kertomalla asialla ja totuudella.

Tämä käy hyvin ilmi, jos käy vaikka lukemassa Katjan Facebook sivuja. Siellä fanit yhdessä tuumin hyökkäävät toista osapuolta vastaan, ilman että heitä kiinnostaa toisen osapuolen näkemys. Tämä tätien kavioliitto ei eroa siinä suhteessa yhtään esim. mv-lehdestä.

Halutaan kuulua johonkin joukkoon, nostetaan yksi ihminen kritiikin yläpuolelle ja tätä ihmistä tuetaan niin, ettei ajatella mitään itse. Tärkeämpää kun totuus, on ryhmään kuuluminen ja ryhmän johtajan tukeminen.

  Re: Kavioliiton selittely 2.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   19.7.18 20:30:00

"Kaiketi bloggaaja ja ammattitoimittaja saa kertoa leirin aloituksesta."

Katja ei ole leirillä ammattitoimittajana, vaan leirin järjestäjän yhteistyökumppanina, joka saa taloudellista hyötyä leiristä.

JSN:n eettiset ohjeet kieltävät sen, että toimittaja kirjoittaa asiasta, johon hän on itse taloudellisesti kytköksissä. Ammattitoimittajan pitää, JSN:n ohjeistuksen mukaan, antaa myös toiselle osapuolelle mahdollisuus kertoa kantansa ja sitä tässä tapauksessa ei ole tehty.

Se kuinka ammattitaitoinen toimittaja yrityksen ja asiakkaan välisissä riidoissa on radion musiikkiohjelmien juontaja onkin kokonaan toinen asia. Nämä radiojuontajat ja oikeat toimittajat ovat vähän eri asia, ainakin ammattilaispiireissä.

  Re: Kavioliiton selittely 2.

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   19.7.18 20:30:56

Jokainen piste kommentoikoon omana itsenään, että missä blogien kanssa mättää. Eihän se mikään uniikki nimimerkki ole mutta samantyylistä kommenttia jättää jokainen piste.

  Re: Kavioliiton selittely 2.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   19.7.18 20:37:45

Mielenkiintoista että osalle kommentoija on tärkeämpi kuin kommentti.

Minun puolesta jokainen voi kirjoittaa pisteenä. Aivan sama. Sisältö ratkaisee.

  Re: Kavioliiton selittely 2.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   19.7.18 20:44:21

mistä on poistettu viestejä? ei ainakaan tästä keskustelusta.

  Re: Kavioliiton selittely 2.

Lähettäjä: tätipä 
Päivämäärä:   19.7.18 20:52:05

Lainataanpa pisteen taas ei-niin-tervettä -tekstiä: "Se kuinka ammattitaitoinen toimittaja yrityksen ja asiakkaan välisissä riidoissa on radion musiikkiohjelmien juontaja onkin kokonaan toinen asia. Nämä radiojuontajat ja oikeat toimittajat ovat vähän eri asia, ainakin ammattilaispiireissä."

Kyseessä on nimenomaan toimittaja. Jos ei erota toimittajaa juontajasta, kannattaisiko olla jo hiljaa?

  Re: Kavioliiton selittely 2.

Lähettäjä: V 
Päivämäärä:   19.7.18 20:59:21

Olisipa vallan mielenkiintoisia blogeja, jos niissä ei kirjoitettaisi omasta näkökulmasta. Luulin, että neutraali kirjoittelu kuuluu uutisiin, mutta ilmeisesti joillekin blogit ovat ihan samalla linjalla asiamedioiden kanssa. :D

  Re: Kavioliiton selittely 2.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   19.7.18 20:59:24

Täti luulee saavansa tyrkkybloggaajien ikuisen ystävyyden ja FB kaveruuden kun jaksaa täällä puhua mustaa valkoiseksi.Reppana.

Ihan uteliaisuudesta kysyn montako pistettä täti luulee että täällä kirjoittelee?

  Re: Kavioliiton selittely 2.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   19.7.18 21:03:03

"Kyseessä on nimenomaan toimittaja. Jos ei erota toimittajaa juontajasta, kannattaisiko olla jo hiljaa?"

Ehkä sinun tosiaan kannattaisi olla hiljaa, koska Katjan työ on nykyisin se, että hän on Radio Nostalgian juontaja. Se ,että välillä käy jossain tv:n hömppäohjelmissa vieraana, ei tee hänestä oikeaa toimittajaa.

  Re: Kavioliiton selittely 2.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   19.7.18 21:11:38

Katsoin Wikipediasta kyseisen bloggaajan työhistorian ja hänellä on juontajapestien lisäksi yksi merkintä toimittajan tehtävistä Demi lehdessä. Tämä selittänee käytössä olevan teinikielen.

  Re: Kavioliiton selittely 2.

Lähettäjä: x 
Päivämäärä:   19.7.18 21:11:46

No, facebook-päivitys kertoo totuuden kääntymässä käyneistä asiakkaista. Katja on nimenomaan toimittaja.

Menehän piste hakemasn itsellesi apua tai ainakin kunnollinen lääkitys!

  Re: Kavioliiton selittely 2.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   19.7.18 21:14:02

Millainen yritys kertoo ”totuuden” asiakkaista somessa?

Vastaus; sellainen joka kannattaa kiertää kaukaa.

  Re: Kavioliiton selittely 2.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   19.7.18 21:14:59

Miten ne selittelee kavioliittoa?

  Re: Kavioliiton selittely 2.

Lähettäjä: tätipä 
Päivämäärä:   19.7.18 21:18:08

Siinä teille reppanat valheiden kirjoittelijat
https://fi-fi.facebook.com/kavioliitossa30v/

Asiakas ei todellakaan ole aina oikeassa. Hienoa, että Katja tuo esille näitä nurjiakin puolia.

  Re: Kavioliiton selittely 2.

Lähettäjä: .... 
Päivämäärä:   19.7.18 21:18:56

Onhan tuo ihan asiatonta että aikuinen ihminen käyttää hyväksi tapahtumaa julkisuuden nimissä, jos olisi asiallisesti kösitellyt tilanteen, ainut mitä olisi maininnut blogiin olisi se että jotkut lähtivät aamulla pois kun eivät pitäneet paikasta.

  Re: Kavioliiton selittely 2.

Lähettäjä: Cirbel 
Päivämäärä:   19.7.18 21:23:50

Katja ei ole mikään toimittaja. Ei koulutukseltaan eikä muutenkaan. Hän on juontaja-bliggaaja-yleisjulkkis, ja elättää itsensä hyvin niin.

  Re: Kavioliiton selittely 2.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   19.7.18 21:43:46

Kuka on kirjoittanut valheita?

  Re: Kavioliiton selittely 2.

Lähettäjä: GTI 
Päivämäärä:   19.7.18 21:49:59

Olen häröttänyt ketjun. Törkeää henkilöön kohdistuvaa sättimistä, ammatitaidon arvostelua ja mustamaalaamista. Kasvakaa aikuiseksi.

  Re: Kavioliiton selittely 2.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   19.7.18 21:54:36

GTI, totta. Hyvä että härötit! Vielä kun saisi ne bloggaajan ikävät julkaisut poistettua. Oli nimittäin ikävää peräreikä puhetta.

  Re: Kavioliiton selittely 2.

Lähettäjä: Ähähä 
Päivämäärä:   19.7.18 22:04:27

Ootte kyllä semmosia peräreikiä koko porukka täällä.

  Re: Kavioliiton selittely 2.

Lähettäjä: Viima 
Päivämäärä:   19.7.18 22:05:05

Bloggaaja saa nimittää maksavia asiakkaita peräreijäksi mutta bloggaajan toimintaa ei saa mitenkään arvostella. Just joo.

  Re: Kavioliiton selittely 2.

Lähettäjä: x 
Päivämäärä:   19.7.18 22:07:34

Ståhl on käynyt Laajasalon opiston radiotoimittajalinjan. Hän on toiminut mm. päätoimittajana.

Esim. Hesarissa ja Ylessa on toimittajia, jotka eivät koskaan ole suorittaneet opintojaan loppuun ja ovat alallaan arvostettuja.

  Re: Kavioliiton selittely 2.

Lähettäjä: Joo 
Päivämäärä:   19.7.18 22:08:29

Bloggaaja ei ole nimitellyt ketään peräreiäksi. Muuten hyvä. :D

  Re: Kavioliiton selittely 2.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   19.7.18 22:16:27

No mitä se bloggaaja sanoi?

  Re: Kavioliiton selittely 2.

Lähettäjä: Joo 
Päivämäärä:   19.7.18 22:18:42

Siellähän se on blogissa kaikkien luettavissa. Ei siellä lue, että "asiakkaat ovat/olivat peräreikiä".

  Re: Kavioliiton selittely 2.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   19.7.18 22:19:49

Mikään muu ei ole varmaa kuin se että bloggaajaa seuraa jatkossa lisänimi peräreikä tiukasti ja harmillisen tuskallisesti kuin peräpukamat.
Tänä vuonna hihs ei nähdä pullukka vaan peräreikäshow?

  Re: Kavioliiton selittely 2.

Lähettäjä: Hemuli 
Päivämäärä:   19.7.18 22:19:50

Katja ei todellakaan ole toimittajapiireissä arvostettu!

  Re: Kavioliiton selittely 2.

Lähettäjä: Joo 
Päivämäärä:   19.7.18 22:24:54

Onpa julma kohtalo. Hötönetin anonyymien keskuudessa lisänimi "peräreikä". Hirveää.

  Re: Kavioliiton selittely 2.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   19.7.18 22:25:20

Kuka puhuu samassa yhteydessä asiakkaista, mielipiteistä sekä peräreiästä?
No kuuttakymppiä käyvä tätibloggaaja tietenkin koska #nuorekas

  Re: Kavioliiton selittely 2.

Lähettäjä: .., 
Päivämäärä:   19.7.18 22:25:22

Mä sitten taas tykkään Katjan tyylistä, hän on ihan tavis vaikka työ onkin julkista. Jännittää lapsensa kisaamista, kiroaa omaa riittämättömyyttään ratsastaessa jne. Ihan kuin kuka tahansa.

  Re: Kavioliiton selittely 2.

Lähettäjä: Vvv 
Päivämäärä:   19.7.18 22:27:39

Jos mä olisin menossa leirille ja tulisi joku myöhästys niin ilman muuta ilmoittaisin tulevani myöhässä ettei odottava väki huolestu. Kuuluu ihan normaaleihin käytöstapoihin.

  Re: Kavioliiton selittely 2.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   19.7.18 22:30:14

Jos mä olisin töissä vaikka respassa en menisi nukkumaan klo 21 kun kolmasosa asiakkaista saapumatta.

  Re: Kavioliiton selittely 2.

Lähettäjä: Vvv 
Päivämäärä:   19.7.18 22:31:19

No se nyt ei liity tähän mitenkään

  Re: Kavioliiton selittely 2.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   19.7.18 22:32:59

No mitäs se leirillä töissä ollut bloggaaja teki klo 21? Meni nukkumaan?

  Re: Kavioliiton selittely 2.

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   19.7.18 22:35:42

Nii no olihan siellä tallin omistaja ollut tätä porukkaa vastassa ja esitellyt paikat.

  Re: Kavioliiton selittely 2.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   19.7.18 22:42:57

"Hän juontaa iltapäiväohjelmaa Radio Nostalgiassa. Lisäksi hänellä on Kavioliitossa 30v -blogi.

Ståhl nousi julkisuuteen vuonna 1995 Jyrki-nuortenohjelman juontajana. Hän juonsi muun muassa ohjelman ensimmäisen jakson 1. syyskuuta 1995.

Aiemmin hän oli toiminut Prätkähiiret-piirrossarjassa Santun suomenkielisenä ääninäyttelijänä.

Sittemmin Ståhl on työskennellyt tv- ja radiojuontajana, Demi-lehden toimittajana, tuottajana Ylen televisiokanavilla, Apulanta Oy:n johtajana, Suosikki-lehden päätoimittajana (2003–2007) ja Uutisvuoto-ohjelman kapteenina (2017)"(Wikipedia)

Pääasiassa toiminut juontajana, ainoat toimittajan työt ovat Demi ja Suosikki nuortenlehdistä joskus aikoinaan. Mitään arvostettua toimittajan työtä ei häneltä löydy. Fanitkin voisivat tutustua faktoihin.

  Re: Kavioliiton selittely 2.

Lähettäjä: ! 
Päivämäärä:   19.7.18 22:51:25

Saitko sä piste fyrkat takasin vai menikö viimiset lomahillot?

  Re: Kavioliiton selittely 2.

Lähettäjä: X 
Päivämäärä:   19.7.18 22:52:30

Vääritelijälle terveisiä:
Ståhl on käynyt Laajasalon opiston radiotoimittajalinjan. Hän on toiminut mm. päätoimittajana.

  Re: Kavioliiton selittely 2.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   19.7.18 22:52:51

Katja Ståhl oli Suosikin päätoimittaja 2003–2008.

Otavamedia ilmoitti 19. syyskuuta 2012 lopettavansa Suosikin julkaisemisen kannattamattomana.

Eiköhän tämä kerro riittävästi tämän päätoimittajan ammattitaidosta.

   Ylös ⇑   


Ketju on saavuttanut 100 viestin määrän tai se on suljettu. Ketjuun ei pysty kirjoittamaan.
Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.