Lähettäjä: raato 
Päivämäärä:   17.2.17 19:11:14

Teini-ikäisen tytön äitinä kaipaan vertaistukea. Miten olette selvinneet, kun olette pettyneet omaan lapseenne? Pettymykset kuuluvat elämään, sen tiedän. Mutta nyt tuntuu, kuin viimeinen korsi olisi taittamassa tämän kamelin selän.

Aloitetaanpa ihan alusta. Ostin tyttärelleni ponin, kun hän oli 10-vuotias. Ostin luonteeltaan täydellisen lapsen ratsun, vaikka tyttäreni toivoi reaktiivista puoliveristä kisakentille. Hyvin pian tyttökin kiintyi poniin. Maksoin valmennuksia ja tyttö kävi pikkukisoissa. Kisoissa ei tullut menestystä, minkä vuoksi ne sitten hiljalleen jäivätkin.

Sitten tuli Murrosikä: tupakkaa, viinaa, näpistelyä, teillä tuntemattomilla kulkemista. Eipä poni enää kiinnostanutkaan; seisoi tyhjänpanttina tarhassa yli vuoden, kun neidille ei sopinut vuokraajan tms. hankkiminen. Pitkän (ponin kannalta ihan liian pitkän) ajan päästä tein päätöksen laittaa poni myyntiin. Luonteensa ansiosta menikin kaupaksi saman tien.

Nyt tilanne on se, että asunnossani asuu 16-vuotias täysin vieras tyttö. Minulla ei ole hajuakaan siitä, mitä hän ajattelee, tuntee, toivoo tulevaisuudelta jne. Kun yritän kysyä, asia ei kuulemma minulle kuulu. En tiedä edes sitä, mihin hän aikoo peruskoulun jälkeen hakea!

Yhteys lapseen on siis totaalisesti poikki. Paljon on tullut jossiteltua (saiko tyttö ponin liian nuorena, oliko poni minun vai tytön unelma, onko tyttö saanut muutenkin liian paljon liian varhain). Se ei vain auta. Olen menettänyt tyttäreni enkä tiedä mille, toivottavasti en huumeille...

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   17.2.17 19:14:59

Äiti ei ikinä pety omaan lapseen.
Aloitetaan siitä.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   17.2.17 19:18:41

Nyt ollaan jännän äärellä

Lähettäjä: hyi 
Päivämäärä:   17.2.17 19:22:44

Kaikkeni oon kakaran eteen teheny ja tää on kiitos!!!

Lähettäjä: Heppafoorumille? 
Päivämäärä:   17.2.17 19:23:28

Pitäisikös sinun kääntyä ammattiauttajan puolee noiden vanhemmuutesi ongelmien kanssa. Jos lapsen niskaan kasataan noin paljon odotuksia, niin eipä ole ihme, että hän repii itseään käytöshäiriöllä irti äidistä, joka toteutti lapsen kautta omia toiveitaan. Tässä äiti ei ollut lasta varten, vaan lapsi äitiä varten.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   17.2.17 19:43:57

Toihan on ihan perus teini. Jos haluat ratkaista tilanteen niin anna lapselle tilaa (älä kysele joka päivä tai edes viikko kuulumisia tai opiskeluista vaan anna lapsen tulla luoksesi), ilmoita vaikka että ruoka on tällöin ja sitten syötte yhdessä, tee tilaiksuuksia että voitte olla yhdessä vaikkapa pyydät ruokakauppaan mukaan. Älä syyttele vaan kuuntele ja jos lapso kertoo jotain nii vaa myötäile ja nyökyttele älä missään nimessä kerro omia mielipiteitä tai kiellä mitään.. Terapiassa saisit itsellesi apua jos elämä tuntuu rankalta

Lähettäjä: o 
Päivämäärä:   17.2.17 20:52:46

Komppaan edellistä: anna tytön olla nyt rauhassa, älä kysele, älä kerro omaa mielipidettäsi juuri mistään. Opettele sanomaan esim. 'jahas' täysin neutraalisti. Puhu ohi, ts. kerro kiinnostavia asioita muille, vaikka tyttö olisikin kuulolla, älä hänelle.
Ole kuitenkin tiukka joissakin asioissa, ei tupakointia, alkoholia, yöllä poissaoloa ilmoittamatta missä on. Rankaisuksi puhelin pois, netti pois tms. Tästä pidä kiinni. Irrota vaikka johtoja, jos ei muuten mene perille.
Jokunen vuosi tuota kestää, sitten saat tyttösi takaisin. Hän on silloin uudenlainen, mutta ihan yhtä rakas ja tärkeä.

Lähettäjä: Öljypuu 
Päivämäärä:   17.2.17 21:39:08

Sehän oli vain poni. Tyttö on tärkeämpi.

Meidän poika kävi yksityisellä psykologilla, selkeytti . 10 kertaa.

Sossutoimi velvollinen maksaan alaikäiselle.

Lähettäjä: eipäs 
Päivämäärä:   17.2.17 21:45:43

Sossutoimi ei ole velvollinen maksamaan alaikäiselle yhtään mitään, mikäli perheessä ei ole erityisempää lastensuojelun tarvetta ja sittenkin turvaudutaan ensisijaisesti hoitopolun eri asteisiin. Keskusteluapua saa alaikäinen joka kunnan matalan kynnyksen yksiköstä tai tarvittaessa erikoissairaanhoidosta, jos riittävän rankasti oireilee.

Lähettäjä: Hhggc 
Päivämäärä:   17.2.17 22:20:43

Poni nyt on tossa ihan yhdentekevä. Sanot tytölle että tietyt säännöt on joita pakko noudattaa, muuten arvostat hänen yksityisyyttään. Ja kerrot että rakastat häntä, että hän on sulle tosi tärkeä ja että autat jos tyttö tarvitsee ihan missä vaan. Ja kehut aina kun on pienikin syy.

Lähettäjä: * 
Päivämäärä:   17.2.17 22:24:17

Nyt en ymmärrä, miten se poni liittyy tähän, että tyttö on vieraan tuntuinen? Onko äidin elämä pelkkää ponia? Jos äitiä kiinnostaa hevostelu, niin voihan äiti ostaa itselleen hevosen, ei siihen tarvitse tyttären osallistua.

Mutta tupakka on toki saatava pois, vaikka sitten rangaistusten kautta. Ja viina. Ja näpistely.

Lähettäjä: ??? 
Päivämäärä:   17.2.17 23:01:25

Ja tämä liittyy ratsastukseen miten? Eikö nuo toiset ryhmät ole jo täynnä tällaisia postauksia...

Lähettäjä: Suffe 
Päivämäärä:   17.2.17 23:16:37

Tytölläsi on murrosikä. Silloin yleensä käy noin, että jää ponit, vanhemmat on persiistä jne jne.

Rankaise huonosta käytöksestä ja palkitse hyvästä yrityksestäkin. Kuuntele kun yrittää ottaa kontaktia mutta älä ahdistele.

Poniin tämä ei liity mitenkään, vain lapsen kasvatukseen ja murrosikään. Tämä vaihe olisi tullut huolimatta siitä olisitko ostanut sen pv:n tai jättänyt ostamatta koko ponin. Ainut missä poniin liittyen meni pieleen, on se että lapsi sai päättää ponin käytöstä (käyttämättä jättämisestä) kun ei itseään kiinnostanut.

Lähettäjä: Moneypenny 
Päivämäärä:   18.2.17 01:20:19

Taisi poni olla äidin ja tyttären välikappale, aitoa yhteyttä ei nyt taida olla.

Teettekö mitään yhdessä?

Lähettäjä: ??? 
Päivämäärä:   18.2.17 07:26:38

Mihin aloittaja on pettynyt? Siihenkö, että tytär on sellainen kuin on, eikä pysykään ikuisesti äidin pikku ponityttönä. Osta nukke, se pysyy aina samanlaisena. Sen voit laittaa leikkiponin selkään ja siellä pysyy. Samoin jatkuu äidin ponileikki ikuisesti. Ei ihme, että teini kapinoi.

Lähettäjä: JJ 
Päivämäärä:   18.2.17 07:46:30

Onpas täällä negatiivisia keskustelijoita!
Tsemppiä äidille! Mulla muuttui murrosikäisenä poika etäiseksi, oli sulkeutunut eikä päästänyt lähelleen.
Nyt aikuisena on mitä ihanin, halaa joka kerta, kun tavataan, muistelee lämpumästi lapsuuttaan ja haluaa tehdä kaikkea sama kuin tehtiin yhdessä, kun hän oli lapsi.
Kasvaminen tekee kipeää, välillä liiaksikin. Kärsivällisyyttä, saat vielä ihanan tyttösi takaisin!

Lähettäjä: * 
Päivämäärä:   18.2.17 11:34:40

Voimia, raato! Toivottavasti kyse on vain hankalasta murrosiästä. Muista sanoa tytölle aika ajoin, vaikka ihan ohimennen, että rakastat häntä ja että hän on sinulle tärkeä. Tai jätä vaikka lappja tytön huoneeseen. Älä odota/vaadi vastausta tai muuta vastakaikua - saat sen kyllä ajallaan, ehkä vasta kun tyttö aikuistuu. Huomioi häntä pienissä asioissa, säilytä tuttuja rutiineja.

Minulla oli murrosiässä keskusteluyhteys vanhempiini täysin poikki. Tupakka ja viina eivät kuuluneet kuvioihin, mutta luuhasin kyllä kavereiden kanssa yökaudet. Tuolta ajalta mieleeni on jäänyt vahvasti se, että kotona oli aina pieni valo palamassa, kun kolusin sinne yöllä. Se oli jätetty minua varten. Tunsin, että vanhemmat välittivät, vaikka sanallinen kommunikaatio oli siihen aikaan joko täysin olematonta tai pelkkää riitaa ja huutoa.

Lähettäjä: Jep 
Päivämäärä:   18.2.17 11:57:22

Huumeiden käyttäjä nuorta on vanhemman vaikea tunnistaa murrosiän tuiskeessa mutta tarkkaile silmien pupillien kokoa ja käytöksen aggressiivisuutta. Jos ajattelet onkohan humalassa vai huumeissa, puhalluta pilliin. Makea oreganon tuoksuinen hajukin on merkki. Tilaa netistä huumetestiliuskat kotia, jos nuori testin tekee positiiviseksi, hae apua nuorelle. Pieni osa yläasteikäisistä on huumeissa jo ongelmakäyttäjiä mutta omalle kohdalle sattuessa ei se lämmitä, kun on toteuttanut ajatusta luota ja rakasta, älä kysele. Jos nuori osoittautuu luottamuksen arvoiseksi, hymyä huuleen. Oma nuori oli ehtinyt käyttää jo pari vuotta ennen kuin me huomasimme mitään ja elämä on muuttunut selviämistaisteluksi.

Lähettäjä: jaksamista 
Päivämäärä:   18.2.17 12:55:32

Älä syyllistä itseäsi poniasiassa. Teit silloin, niin kuin mahdollisimmalta tuntui. Sellaista elämä on aina, eikä jossittelu koskaan paljasta, millaista toisenlainen todellisuus olisi ollut. Lapsilla yksi asia kestää yhden ajan ja toinen toisen ajan. Sen on omasta huomannut ja joutunut hyväksymään. Kyllä omaan lapseen voi pettyä. Älä syyllistä siitäkään asiasta itseäsi. Voihan omaan itseensäkin pettyä. Ja omiin vanhempiinsa. Ja vaikka parhaimpiin ystäviinsä. Tärkeä on hyväksyä se, että toiset eivät täytä omia toiveita tai odotuksia. Murrosikäiset tekevät niin kaikkein vähiten. Ja he kasvavat aikuisiksi. Aikuisen ja lapsen suhde muuttuu kahden aikuisen suhteeksi ja sen rakentaminen voi olla todella kivuliasta. Kummankin pitää itse asiassa päästää irti vanhasta ja yrittää löytää uusi. Yritä ottaa rennosti, älä syyllistä itseäsi tai toisia. Yritä osoittaa luottamusta ja välittämistä. Meillä käytetään todella paljon sanoja: "Tykkään sinusta juuri sellaisena kuin olet. En silti tykkää kaikesta, mitä teet." Ja sitten kerrotaan, mistä ei tykätä mutta ei jäädä siihen kiinni. Näin sanon välillä lapselle. Ja niin lapsi sanoo välillä minulle ja isälleen. Se on minusta se elämän logiikka. Että hyväksytään itsensä ja toiset sellaisina kuin he ovat, kun eivät he kuitenkaan välittämättä muutu. Palaute teoista on tärkeää, mielellään rauhallisesti jos vain voi. Toinen voi itse valita, ottaako palautteen vastaan vai ei.

Lähettäjä: oOo 
Päivämäärä:   18.2.17 13:32:06

Poni ei liity tähän mitenkään. 90% ponitytöistä lopettaa murrosiässä.

Lähettäjä: syytön 
Päivämäärä:   18.2.17 13:46:38

Kumma juttu, että syyttää-sana on väännetty nykykielessä sanaksi syyllistää. Jos ihmistä syytetään jostakin, hän voi kokea siitä syyllisyyttä tai sitten ei. Syyttäminen ei ole sama asia kuin tahallisesti pyrkiä saada toinen tuntemaan syyllisyydentunnetta. Jos poniäiti syyttää itseään, hän voi kokea asiasta syyllisyyttä tai sitten ei. Jos poniäiti syyllistää itseään, hän pyrkii tahallisesti itse aiheuttamaan itselleen syyllisyydentunnetta. Kuka hullu niin tekisi muu kuin masokistinen marttyyri?

Lähettäjä: Öljypuu 
Päivämäärä:   18.2.17 13:55:31

Eipäs. Ota selvää. Sossutoimi maksaa.
Alaikäinen kuuluu ilmaiseen terveydenhoitoon.

Lähettäjä: eipäs 
Päivämäärä:   18.2.17 14:28:47

Terveydenhuollon rahoitus menee vielä toistaiseksi aivan eri momenteilta kuin sosiaalitoimen palvelut. Sitähän tässä sote-sotkussa nyt säädetään, kuka maksaa mitäkin. Sossulla ei ole mitään velvollisuutta maksaa terveydenhuoltoa, terveydenhuolto maksaa terveydenhuollon.

Lähettäjä: Äiti 
Päivämäärä:   18.2.17 16:02:50

Jos tyttö tuntuu vieraalta, vietä hänen hiiholomansa kokonaan hänen kanssaan kahden. Menkää vaikka lappiin (jos ette satu asumaan Lapissa jo)

Lähettäjä: äiti 
Päivämäärä:   18.2.17 16:07:53

Onneksi täällä on tullutkin hyviä kommentteja. Minun nuorempi lapseni ei puhunut mulle paria sanaa enempää päivässä koko lukioaikanaan. Kyllä löysin vikoja itsestäni ja niitä hetkiä, joissa olin toiminut mielestäni aivan pieleen. Että jos olisin silloin sitä ja tällöin tätä, niin nyt nuori olisi maailman avoimin ja ihanin murrosikäinen ja elämä yhtä aurinkoa. Onneksi olen nyt vuosien saatossa ymmärtänyt, että joihinkin asioihin emme voi vaikuttaa, vaikka tahto olisi kuinka hyvä. Välit lapseen, joka on nyt jo aikuinen, ovat parantuneet, mutta etäisyyttä hän tietyllä tavalla pitää edelleen.

Ja kyllä omaan lapseen voi pettyä. Toki hänen tukena ollaan aina, tilanteesta riippumatta, mutta kyllä sille voi olla vihainen, ja siihen voi pettyä ja turhautua. Inhimillisiä tunteita kaikki, ja kuuluvat elämään. Niiden käsittely on usein vaikeaa, mutta auttaa kun muistaa, että kaikki tunteet ovat sallittuja, vain tekoja ja sanoja meidän täytyy hillitä ja hallita.

Tsemppiä aloittajalle, elät kovin raskasta vaihetta.

Lähettäjä: Minä 
Päivämäärä:   18.2.17 16:20:00

Vaikea murrosikä. Anna tytölle tilaa ja aikaa. Selkeät rajat ja mahdollisuus tulla luoksesi.
Raskasta aikaa ja voi kestää useammankin vuoden.
Kyllä sinä vielä joskus saat tyttäresi takaisin. Hänelläkin todennäköisesti vaikeaa.

Lähettäjä: raato 
Päivämäärä:   18.2.17 18:40:28

Kiitso monipuolisista kommenteista! Mukava, kun keskustelu on pysynyt (lähes) asiallisella tasolla. Yritän ottaa vinkeistänne vaarin.

Moni on kommentoinut, että poni ei liity asiaan mitenkään. Minusta se liittyy. Kun meillä poni vielä oli, kävimme yhdessä tallilla (tallille ei julkiset menneet ja matkaa oli yli 20 km suuntaansa, joten tyttäreni ratsastaessa tein tallityöt yms). Nuo tallireissut olivat meille mukavaa yhdessä tekemistä ja rupattelua, mitä siis ei enää ole. Tytär ei kanssani suostu lähteä uimaan, keilaamaan, elokuviin, teatteriin yms. aktiviteetteihin. Hän myös katsoo, että kodin askareet eivät hänelle kuulu (yritetty on pyytämistä, käskemistä ja neuvottelua ilman tulosta). Aikaisemmin yhteiset käynnit tallilla toivat mukavaa neutralisointia tilanteeseen. Nyt tuntuu, että negatiivista ilmapiiriä ei saa millään puhdistettua. Tunnelmasta kärsivät kaikki perheenjäsenet :(

Lähettäjä: Hhhhgggg 
Päivämäärä:   18.2.17 21:10:32

Poni EI liity asiaan. Ponin kanssa puuhailivat äiti ja pikkutyttö, nyt sitä pikkutyttöä ei enää ole.
On nuori nainen joka ihan normaalidti kipuilee aikuiseksi kasvamisen kanssa ja riuhtoo itseään irti äidistä ja lapsuudenkodista - aivan niinkuin pitääkin.
Pari vuotta, ja vihaisesta sammakosta tulee ihana nuori aikuinen nainen, jonka kanssa äiti voi aikanaan rakentaa ihan uuden suhteen, kahden aikuisen välille.
Mutta poni ei todellakaan kuulu tähän mitenkään.

Lähettäjä: cc 
Päivämäärä:   18.2.17 21:16:02

Raato, tuli tunne että luen kertomusta minun ja tyttäreni elämästä. Erotuksena vain, että hän sai hevosen vasta ollessaan 15 ja se on jaksanut kiinnostaa koko ajan. Tyttärellä diagnosoitiin ahdistus- ja masennusoireita. Ehkä kannattaisi hakea ulkopuolista apua? Meilläkin tilanne on vaikuttanut koko perheeseen, mutta nyt onneksi suunta on parempaan.

Lähettäjä: eitä 
Päivämäärä:   18.2.17 21:20:16

Ei taia alottaja olla ees äiti? Muuten vaan sekasin ja viljelee noita pitkiä seikkaperäsiä huomionhakusia alotuksia monta päivässä.

Lähettäjä: Tätsä 
Päivämäärä:   18.2.17 21:21:37

Lähtisitkö raato itse joka päivä äitisi kanssa keilaamaan, uimaan, elokuviin, tallille ja kaikkee? Muisteles nyt millaista oli olla teini. Vaikka nykyään just kykenisit äidin kanssa lähteä kerran kuussa johonkin, niin teininä ei tullut kysymykseenkään. Aattele jos joku kaveri näkee!
Niin ja se poni ei liity tähän. Sun tyttös opettelee naiseks. Anna sen, ja sano että oot tukena jos tarvii.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   19.2.17 02:46:56

Siis miten ihmeessä te onnistutte kasvattamaan pennuistanne tommosia?

1. Jos ei kotityöt maistu, rahahanat kiinni. Siis oikeasti, kokonaan kiinni: puhelinliittymä katki, kaikki kuukausi/viikko/muutenvaanrahat seis
2. Viinaa/tupakkaa/näpistelyä -> kotiaresti. Tarkoittaa siis sitä, että ei tietokonetta, ei puhelinta, ei telkkaria, ei kavereita eikä pois kotoa.

Oikeasti, ei sitä tyttöä tarvitse pakottaa puhumaan tai keilailemaan, mutta rajat sillä on oltava. Kotitöihin on osallistuttava ja laittomuuksia ei tehdä. Piste. Ei tommonen käytös ole "naiseksi kasvamista", tommonen käytös on rikolliseksi kasvamista.

Lähettäjä: D 
Päivämäärä:   19.2.17 11:26:56

Älä huoli aloittaja, tyttäresi toiminta kuulostaa ihan normaalilta teinin elämältä.

Itse olin 15-17v juuri samanlainen. Poltin, join, karkailin kotoa jne. Kouluhommat sentään hoidon kunnialla ja hyvin arvosanoin. Sitten 17-vuotiaana se hilluminen vaan loppui kuin seinään, täysi-ikäisenä olin jo monia kavereitani rauhallisempi ja aikuisempi, enkä jaksanut esim ravata baareissa joka viikonloppu. Nyt olen 25-vuotias, hyväpalkkaisessa työssä ja valmistun maisteriksi pian. Äidin kanssa hyvät välit.

Ole siis kannustava, aseta rajoja rakkaudella ja ole läsnä, silloin kun tyttäresi sitä tarvitsee. Kyllä se siitä :)

Ps. Olisinpa minäkin saanut oman ponin nuorena <3

Lähettäjä: hhh 
Päivämäärä:   19.2.17 14:14:44

Olen äiti-ihminen ja yhden teinin saanut jo vaikeimman yli. Meillä meni totaallisesti välit poikki lapsen ollessa 14 v. ja vapaaehtoisesti lastensuojelu oli kuvioissa mukana, koska lapseni teki kaikkea tuota mitä kerroit. Juopottelua,huumeita ja näpistyksiä. Ei auttanut kotona rajaukset ja arestit. Nyt lapsi 17 v. ja meidän välinen suhde parhaimmillaan. Anteeksi olen antanut menneet. Ja nyt meillä 15v. sisarus on samoja elkeitä tuonut ja yhden nuoren kokemuksella ,olen valmis rajaamaan ja ottamaan mukaan vaikka sen lastensuojelun avut. Jostain syystä meidän nuorilla on hankala murrosikä. Ei se hevostelu suojaa siltä. Mutta kyllä se jotain hyvää on antanut. Tsemppiä!

Lähettäjä: Ennea 
Päivämäärä:   19.2.17 14:53:15

raato; lopeta passaaminen. Pistä tekemään itse. Pyykit alkaa löytämään koneeseen kun puhtast loppuu, ruokaa teet itsellesi, tytttö tehkööt itse jos ei auta. Kerro säännöt ja anna mahdollisuus valita mitä tekee. Itse esim inhosin siivousta (sisällä) joten sitä ei tarvinnut tehdä kuin sen että omsn huoneen pidin siistinä ja vein pyykit pesuun. Pidin sitten puolestani pihan ja autotallin sekä autot kunnossa (ruoho, lumet, hiekat, pesu ja siivous). Pikkupakkoa mutta myös neuvottelua.

Lähettäjä: daddy's image 
Päivämäärä:   19.2.17 17:13:51

On kai tytöllä myös isä.

Lähettäjä: oekp 
Päivämäärä:   19.2.17 19:23:11

Toivottavasti en ylitulkitse, mutta olen lukevinani tästä asenne että tytär on "pettänyt" sinut heijastaa vain omaa itsekeskeisyyttäsi. Narulla ei voi työntää, eikä lapsen passaaminen tai hemmottelu johda siihen että hän alkaisi toimia omalla draivilla elämässään.

Onko pahin asia se että SINÄ koet itsesi petetyksi (vaikka ns. kaikkesi olet äitinä yrittänyt)? Murrosikään kuuluu henkinen irtiotto vanhemmista, ja usein se johtaa kapinointiin. On selvää ettei murrosikäistä kiinnosta enää samat asiat kuin alakouluikäistä tai sitä pienempää lasta.

Vedä henkeä ja löysää pipoa. Arvosta lastasi, vaikkei hän teekään niinkuin haluat tai toimi edes oman parhaansa mukaan. Yritä silloin tällöin keskustella samalta tasolta: vain myötäelävänä kanssaihmisenä joka ymmärtää sitä hämmennystä ja ahdistustakin, mitä nuori kokee muuttuessaan lapsesta "varhaisaikuiseksi".

Jos teillä oli ikinä suhteessanne pyyteetöntä rakkautta ja hiukkaakaan keskinäistä luottamusta, murkku palaa kyllä luoksesi henkisestikin elettyään oman myllerryskautensa. Älä syytä lastasi siitä ettei häntä nyt hevostelu enää/toistaiseksi kiinnosta - mieluummin keskity vaikka omaan hevosteluusi niin että annat kuitenkin hyvää mallia sitoutumisesta ja kiintymyksestä eläimiin (ja kaikkiin niihin joita rakastat).

Tästä tuli aikamoinen vuodatus, mutta pääpointti on: älä ota oikutteluja ja oirehtimisia itseesi, vaan rakasta murkkua sitä päättäväisemmin mitä vaikeampi hän on.

Lähettäjä: .... 
Päivämäärä:   19.2.17 20:49:29

Vaikutat hyvältä ja huolehtivaiselta äidiltä ja tytöllä on normaali murrosikä, jossa otetaan etäisyyttä vanhempiin joskus rumallakin tavalla. Itse lapsena sain mahdollisuuden ratsastaa (ei omaa hevosta tai ponia). Harrastus jäi kun tuli murrosikä ja olin aika kapinallinen. Aikuisena kun tuli vaikea elämäntilanne niin aloitin ratsastuksen uudestaan ja ostin oman hevosen. Nyt olen kiitollinen vanhemmilleni siitä mahdollisuudesta ratsastaa nuorena. Se kantaa nyt aikuisena hedelmää!