|
Lähettäjä: Okarino
Päivämäärä: 3.11.23 08:45:55
Mummous on tavallaan kriisissä.
Me ollaan fossiileja näihin uusiin 'diginatiiveihin' verrattuna, en tarkoita ettei joku olisi mummoista ja vaareistakin datainsinööri, mutta se on opiskeltu, siihen ei olla synnytty, niin kuin nykyään lapsilla on vauvaiästä alkaen joku härpäke hyppysissä.
Säännöt ovat sääntöjä, eli ei sitä kännyä tai 'tablettia' sinne ruoka- tai kahvipöytään, mutta kun ehdottaa vaikka jotain perinteistä peliä pelattavaksi, niin kokee olevansa julma, kun lapsen pitäisi erota älypuhelimestaan.
On mukava olla mummo, kun lapsenlapsi räplää kännyä pöydän toisella puolella ja naureskelee itsekseen, välillä innoissaan: "Katso mummo, KeijoAnnikki lähetti tällaisen emojin ja kato mikä gifi, ootko nähnyt tällaista meemiä, mä laitan sille pari vanhaa.."
-Öööö.. heh, kiva juttu..?
Ei voi sanoa mitään, kun se on useimman nykyelämää.
Yksi lapsistani on joku tehosuorittaja, hänen lapsensa muistuttavat zombeja.
Kun saan heidät, tiukalla aikataululla, viettämään päivää mummolaan, he katselevat äänettöminä kasvot kalvakkaina ja suorittavat kivoiksi luulemani puuhat konemaisesti, ikähaarukka on kympin kummallakin puolen.
-Oli mukavaa kun kävitte..
Tuijotusta ja ehkä hei. ;D
Menee ihan huumorin puolelle, kun jää siihen sitten kertaamaan päivän tulosta, niin on ennemminkin hämmentyneen kiusaantunut, kuin olisi pahaa tehnyt velvollisuuden varjolla.
Muutama lapsi ottaa ihan osaa kaikkeen, kun tulevat ja haluavat jopa opiskella esim. virkkausta, kutomista, soittamista ja myös pasiansseja, joita itse pelailen ja mummoni jo pelasi aikoinaan, kun minua ja veljeäni kaitsi äidin ollessa töissä.
Sitten on 'hurrikaanipesue', kuusi kappaletta, he tulevat kuin tuulenpyörre, koskevat kaikkeen, kyselevät kaikkea, hilaavat kaikki lelut ja palapelit joka puolelle, sirkuttavat ja hälisevät, kinaavat ja leikkivät.
Heidän lähdettyään on väliin helpottunut, mutta pääosin hellämielinen olo, hymy jää jäljelle, vaikka heitä saa ojentaakin ehtimiseen.
Nuorimmat lapsenlapset ovat uusioperheestä, heitä on poikani käynyt vilauttamassa syntymän jälkeen, kun kumpikaan hänen elämänsä naisista ei ole sietänyt minua, joten yhteyttä ei oikein ole, poikaani on hyvät välit, mutta perheet elävät yleensä naisen johdolla, joten heistä ei tiedä.
Poikani on joku 'datainssi' ja kuvia väliin tulee puhelimeen.
Vanhin, edellisen suhteen poika on kaupunkikasvatti ja kärsii jotakin biofobiaa ja siten käynnit maalla mummolassa ovat aina olleet kauhistuksenahdistus.
Hänkin lienee kohta lähempänä kymmentä vuotta, että ehkäpä maalaiskammo lientyy ajan myötä.
Mummous on siis todellista mysteeriä.
Väliin miettii, että mitähän heille jää isovanhemmistaan mieleen, olen aika jämpti ihminen luonteeltani ja auktoriteetti on vahva, mutta kyllä myös hymyilen ja osallistun keskusteluihin tuomitsematta tai arvostelematta, ellei sitä varta vasten kysytä.
Jos opetan jotain en hermostu, kärsivällisyys on varmaan rajaton, mutta ei sitä tiedä mitä kukin toivoo läheisiltään.
-Sitä pullantuoksuista mummoa ei minusta ehtinyt tulla näille lapsille kun osa on jo ohittanut sen kymmenen vuoden strategisen iän, jolloin vielä perhe voi olla kavereita tärkeämpi.
Jos elinvuosia siunaantuu, niin ehkä mummoutenikin lähestyy sitä pullaversiota, neljällä lapsella ei vielä ole omia lapsia, joten heille voipi tämäkin mummo olla ihan eri kokemus kuin näille ensimmäisille.
Olisi kiva kuulla miten teidän suhteenne lastenlapsiin on sujunut. :)
|