Lähettäjä: Viisikymppinen 
Päivämäärä:   10.5.20 19:25:15

Olen viisikymppinen, lapset alkavat olla/lähestyä täysi-ikäisyyttä, ruuhkavuodet alkaa siis jo helpottaa. Olen ollut työelämässä 25 vuotta, tehnyt yhden n. 5vuoden irtioton tutuista töistä muihin töihin, mutta palannut vanhaan suurelta osin paremman palkan perässä, lasten kasvaessa rahaa on ollut pakko saada kasvaviin menoihin. Nykyisessä työpaikassa ei sinänsä ole vikaa, mutta motivaatio on vaan ihan hukassa. Sitä ei paranna yhtään tosiasia, että vakityöstä huolimatta palkka ei meinaa riittää elämiseen. Jotenkin kuitenkin kitkutellaan pinnalla. En tiedä vaivaako laiskuus, työuupumus vai masennus. Ehkä olen vain laiska tai kertakaikkiaan valinnut väärän alan. Työkaverit tuntuvat viihtyvän, samoin muissa töissä olevat ystävät viihtyvät ihan ok töissään. Yritän esittää reipasta etten pilaisi toisten hyvää fiilistä. Esimies ok, ei valittamista. Miten te ikätoverit jaksatte aamuisin herätä töihin? Minua pelottaa että jonain aamuna en vain jaksa nousta hommiin. Ainakin 15 vuotta pitäisi vielä jaksaa. Koulunpenkille ei enää tee mieli eikä ole varaakaan opiskeluun. Aina sanotaan, että pitää ottaa itse vastuuta elämästä, uskaltaa vaihtaa työpaikkaa, olla oman onnensa seppä jne. Yritin jo kerran ja olen taas lähtöruudussa. En keksi enää mitä tehdä.

Lähettäjä: Okarino 
Päivämäärä:   11.5.20 06:57:56

Ei se opiskelukaan niin pahasta ole, jos on sellainen ala mikä oikeasti kiinnostaa, silloin se tunnelma on ihan eri kuin silloin joskus, kun oli pakko opiskella jotakin.

Se Sinun pitäisi selvittää mikä nyt mättää, eli mikä on perimmäinen syy työvastaisuuteesi.

Miksi, jos kertomasi mukaan alkaa jo helpottaa tavallaan, niin taloudellinen tilanteesi on kuralla?
Voisitko järjestää elämääsi niin että tulisit vähemmällä toimeen, silloin olisi enemmän joustomahdollisuutta myös työajoissa ja -tavoissa?

Satsaaatko liikaa työhösi odotuksia, jos kokeilet muuttaa asennettasi ja ottaa työn vain työn kannalta, etkä hae siitä sisältöä elämääsi, voisi työssäkäynti itsesssään helpottua..?
Jos odotat työn täyttävän jotain tyhjiötä omassa elämässäsi ja petyt joka päivä, kun niin ei käynytkään, on ennuste huono.

Keväällä on ns.'kevätväsymystä' ilmassa vähän kaikilla, samoin meillä viiskymppisillä vaihdevuosien hivuttava 'angsti' värittelee arkea, eli siinä väsyy yksi jos toinen, vaikkei niin selvää syytä olekaan.

Jos olet terve ihminen, jos niin voisit kokeilla vaikka Mivitotal+-vitamiinikuuria, sillä voisi saada puhtia päiviin, ruusunjuurikin on energisoivaa.
Kun ottaa kuuriluontoisesti, niin kokee onko eroa edelliseen, eikä tule liikaa mitään.

Näin korona-aikaan on hiljaista, mutta kunhan tässä helpottuu voisit lähteä enempi ulos tai keksiä jonkun uuden tekemisen harrastuspohjalta, kun päivät ovat pitempiä, eli niinkuin aikaa on enemmän.

Kesälomalla annat itsesi vaan olla rennosti, ei liikaa suunnitelmia, ettei mene pakkopullaksi sekin aika.

Hyvä neuvo jonka olen jostakin lukenut on yksinkertaisuudessaan että: "Hengitä."
-Sen tajuaa pikkuhiljaa ja elämä yksinkertaistuu. :)

Lähettäjä: boring pal 
Päivämäärä:   11.5.20 20:48:53

Mulla on ihan ok työ, kivat työkaverit, todella joustavaa, palkka ok, ihan hyvät edut jne.

Mutta kun on tehnyt samoja hommia kolmisenkymmentä vuotta niin ei ole enää oikein mitään opittavaa. Päivän työt saa tehtyä nopeammin eikä oikein muuta ole tarjolla joten luppoaikaa joutuu usein kuluttamaan.

Eli työ ei tarjoa haasteita eikä mahdollisuutta oppia uutta. Siis äärettömän tylsää. Ja sen vuoksi aika samat fiilikset kuin sinulla.

Mä olen hakenut haasteeni ja onnistumiseni harrastuksista. Ilman en pystyisi olemaan. Vapaaehtoistyö, ja kun en enää itse kykene siihen riittävällä tasolla, olen alkanut kouluttaa muita ja se on oikeastaan vieläkin antoisampaa.

Lähettäjä: Y 
Päivämäärä:   12.5.20 16:57:13

Tavallaan viihdyn mutta en usko että mikään työ olisi sellaista että se oman vapaa-ajan peittoaisi. Työ on ollut aina välttämätön paha jolla kustannetaan pakolliset menot ja harrastukset.

Lähettäjä: Viisikymppinen 
Päivämäärä:   12.5.20 20:25:14

Ehkä se on just tuo: työssä ei tapahdu mitään uutta. Ei oikein mahdollisuuksia määräänsä enempää vaikuttaa tai saada ylennystä tms. Ja elämiskulut ovat suurentuneet niin ettei rahaa jää enää ratsastamisen harrastamiseen joka oli henkireikä. Taloustilanne hankala kun lapset kasvaa: ruokaa kuluu, lukiokirjoja, ajokortti, mopokortti, polttoainetta, 15 vuotiaat kodinkoneet alkaa kaikki levitä yhtäaikaa ja siihen malliin. Ja asutaan niin korvessa ettei nuo ajokortit ja polttoaineet ihan huviajeluun tule. Oon yrittänyt ajatelle "työt töinä" ja keskittyä vapaa-aikaan, mutta siinä tulee väkisinkin vitutus kun se raha. Joo ja tiedän että ilmaiseksi voi ulkoilla ym. mutta...

Lähettäjä: Okarino 
Päivämäärä:   13.5.20 00:52:47

Meillä on opintolaina, joka on halpakorkoista lainaa, otettu aina ajokorttiin ja sen jälkeen vasta muuhun opiskeluun, se kannattaa, kun asuu korvessa. :)
Käytetyt kodinkoneet ovat edullisia ja välillä ihan erinomaisessa kunnossa, myös luottokelpoisen on kätevää saada osamaksusopimuksella uusia, jos ei tarvittavaa löydy esim.Tori.fi stä.

Lukiokirjat kustantavat jotain reilun satasen per jakso, kun siinä tulee luonnollisesti hakea myös kirjatuki ja koulumatkatuki helpottamaan opiskelun matkoja..
Jamera myy käytettyjä lukiokirjoja, jotkut ovat ihan priimakuntoisia ja samasta firmasta saa myös uusia tarvitessa. Voi myös myydä kirjansa jakson jälkeen takaisin ja taas säästää.

-Oletko mitään näistä käyttänyt vai oletteko liian ylpeitä käyttämään yhteiskunnan avustuksia, verorahoillahan me kaikki niitä korvataan koko työikämme?

Ruoassa säästää huimasti, jos tekee perusaineista itse isomman satsin kerralla, jota voi kiireisenä päivänä lämmittää, jos ei viitsi/ehdi kokata joka päivä.
Itse leipomalla pakkaseen kattaa edullisesti kaiken leivän.. jne.

Jos ette näitä vielä tee, niin siinähän tulee jo kummasti ohjelmaa koko perheelle, ettei tarvitse työmaalta kaikkia virikkeitä ammentaa.

Oikeasti ihmiset tulevat melko vähällä rahalla toimeen, JOS viitsivät priorisoida oman kulutuksensa oman panoksensa mukaan.
Kukaan ei ole töissä eikä opiskele 24/7, joten ajanvähyyttä on turha syyttää, tahdosta on paljon kiinni ja asenteen korjaamisesta.
Syrjäkylillä ei ole edes niinpaljon harrastuksia, että illat kuluisivat kylillä notkuessa ja jos taas ajaa sitä hurua lähimpiin kaupunkeihin, niin taas voipi katsoa peiliinkin.. ;)

Saattaa kuulostaa tylyltä, mutta olen aina ollut työtön, mies ei hääppöistä palkkaa saa vaikka ajaa sadan kilsan työmatkaa päivittäin, on laina, vuokra ja velat rasitteena, kahdeksas ja nuorimmainen lapsi ovat lukion ekalla ja ysillä, ja harrastavat vielä kalliin lukukausimaksun soittoa jo viidettä vuotta, tiedän omanlaisesta 'kituuttamisesta' melkoisen paljon, mutta kun kaikki keinot ovat käytetyt, niin kyllä vaan riittää joitain pennosia vielä omiinkin harrastuksiin. :)

Lähettäjä: viiskymppinen2 
Päivämäärä:   13.5.20 12:33:37

Viihdyn tavallani. Työni on monipuolista ja haastavaa asiantuntijatyötä. Koen jatkuvaa turhautumista omaan asemaani, koska asiantuntijatyöstä ei meillä ole mitään mahdollisuuksia edetä mihinkään suuntaan. Ainoa vaihtoehto olisi vaihtaa työpaikkaa kokonaan. Ja no, tässä iässä ja näillä korkeuksilla asuessa se ei ole mikään helppo homma.

Lisäksi viime vuosina toimenkuvani on hämärtynyt, selkeästi esimieheni ei osaa, jaksa tai halua panostaa siihen, että työlleni asetettaisiin selkeästi tavoitteita tai niitä tarkennettaisiin. Teen paljon tehtäviä, joita ei esim. toimenkuvani kuvauksessa ole ollenkaan ja asiasta huomautettuni, se ohitetaan vain sillä, että "pitää joustaa". Olen joustava ja teen, mutta mielestäni ne pitäisi olla myös auki kirjoitettuna toimenkuvaani. Tällä hetkellä ulospäin näyttää siltä, että tehtäväni ovat "väljät", koska suurinta osaa tehtävistä ei ole kirjattu tai sovittu missään.

Myös jatkuva kiire ja tehtävien hoitaminen siitä syystä "toisella kädellä" aiheuttaa ahdistusta. Käytännnössä pidän kuukauden kesäloman, mutta koko ajan on plus-saldoa työajan seurannassa yhden kuukauden työmäärän verran. Ihan hirveästi ei jaksaisi enää tässä iässä painaa tällaista työtahtia, koska kaikki muu elämä kärsii.

Lähettäjä: Viisikymppinen 
Päivämäärä:   13.5.20 23:07:35

Okarino: pointti ei nyt oo tuo rahan pihjuilu, selvitään kyllä kun nuukaillaan. En ole koskaan ollut työtön ja lainaa en todellakaan ota lisää. Kun nykyiset on maksettu tippuu yksi pallo jalasta, velattomuus mahdollistaa esim. alan vaihdon tai lyhennetyn työajan(näin toivon). Pointti on se, että onko työssä viihtyminen harhaa vai onko tämä ihan hlökohtainen ongelma. Nykyään kun hehkutetaan työhyvinvointia ja some on täynnä i love my job-tyyppisiä suitsutuksia. Mulle työ on pakkopullaa enkä tiedä pitääkö se vain sietää hammasta purren ja etsiä vapaa-ajalle enemmän sisältöä vai voisiko töissä oikeasti viihtyä? Alanvaihto? Raha asettaa raamit, olen arka ottamaan riskejä. Tuo työnkuvan hallitsemattomuus ja siitä aiheutuva turhautuminen kuulostaa hyvin tutulta. Työelämässä pitäisi olla joustava, positiivinen, energinen, kannustava jne. Paskat, minä oon kärttyisä vanha akka enkä jaksa esittää kokoajan jotain muuta.

Lähettäjä: Viisikymppinen 
Päivämäärä:   13.5.20 23:11:55

Oho tuossa viimeisessä lauseessa tais olla kiteytettynä koko ongelma :D

Lähettäjä: viiskymppinen2 
Päivämäärä:   14.5.20 12:20:09

Noo, väkisinkin sitä tulee kärttyisäksi ;)
Ehkä tässä iässä sitä jo on sen verran nähnyt kilometrejä työasioissa, että haluaa vähän pitää puoliaankin. Ja se, jos mikä on helppo niin haluttaessa leimata kärttyisyydeksi, joustamattomuudeksi, haluttomuudeksi sopeutua uuteen...

Omalla työpaikallani ainakin jo pyydellään anteeksi, jos joutuu kertomaan ääneen esimerkiksi epäilevänsä jonkin uuden asian toimivuutta tai sopivuutta. Joskus ihan huvittaa, kun joku varovasti aloittaa "anteeksi, en haluaisi olla negatiivinen, mutta..." Ja oikeasti, anteeksi pyydellään ihan järjellisiä huomioita ja sitä kautta joutuu vähättelemään omaa osaamista.

Lähettäjä: Okarino 
Päivämäärä:   14.5.20 15:03:10

Tarkoitin juurikin sitä, että jos saa kustannuksia putoamaan, niin ei tarvitsisi tehdä niin paljon sitä työtä.
Opintolainaa ottivat meilläkin muksut, ei me tietenkään, entisissäkin on tarpeeksi, ei sitä vanhemmat maksa. :)

..ja se viihtyvyys on nimenomaan jokaisen henkilökohtainen kokemus.
Voi jopa olla ettei ole edes olemassa sellaista 'työtä', missä enää viihtyisit.

Onko teillä mahdollisuutta vuorotteluvapaaseen, sellainen voi joskus selventää omia mietteitä?

Lähettäjä: Boring pal 
Päivämäärä:   14.5.20 15:41:26

Ehkä meillä on jonkinnäköinen viidenkympin kriisi kun on tajuttu ettei työ muuksi muuta, se ei tule antamaan meille enää muuta kuin palkan (ja toivottavasti kivat työkaverit) ja että kitkuttaa pitää vielä se 10-15 vuotta.

Voi olla ärsyttäävää innostaa mutta aloita joku uusi juttu johon otat omaa aikaa. Kaiken ei tarvitse olla kallista.
Kielen opiskelu. Osta akvarellivärit. Puolen tunnin kävelyretki päivittäin tai joka toinen päivä tunti, uusia paikkoja katsellen. Kierrä katsomassa kotikaupunkisi patsaat. Ryhdy geokätkeilemään. Lue kirja, ja sitten seuraava. Perusta ikkunalautakasvimaa.

Lähettäjä: Viihdyn! 
Päivämäärä:   16.5.20 10:03:58

12 v sitten tulin ajautuneeksi sijaiseksi työpaikkaan, josta lisäopintojen kautta tuli vakituinen ja nyt melkein surettaa että joudun jo kuuden vuoden päästä eläkkeelle!
Edellinen työpaikkani masensi kyllä ja siksi, ettei kehittymis- tai kehittämismahdollisuuksia ollut, omasta aktiivisuudesta ja omaehtoisesta jatkokouluttautumisesta huolimatta - tai ehkäpä sen takia ;)....
Nyt siis asiantuntijatyössä jossa saa ja jossa kannustetaan kehittymään ja kehittämään työtä ja olosuhteita. Tiimi on hyvin samanhenkinen, luotamme toisiimme ja tiedämme, että työt hoidetaan laadukkaasti. Myös aikojen ja organisaatiomuutosten myötä vaihtuneet esimiehet tietävät ryhmämme dynamiikan (huhu kantaa) ja antavat meidän tehdä rauhassa työmme.

Mulla oli aloittajan kanssa samat fiilikset entisessä duunissa. Pyristelyä päivästä toiseen ja v-käyrä kasvoi kasvamistaan. Sinänsä tykkäsin kyllä työstäni. Kävin juttelemassa työpsykologin kanssa, sain pari viikkoa saikkua. Jotenkin siinä sitten tuli eteen tämä sijaisuus, johon rohkeasti lähdin ja irtisanouduin entisestä. Siitä se onnellinen lumipallo alkoi pyöriä ja kasvaa!

En enää haluaisi kärvistellä työpaikassa, jossa ei viihdy. Siellä vietetty aika on liian pitkä, jos ahdistaa. Mieluummin tingin elintasosta/ etsin muita vaihtoehtoja. Mut ne ratkaisut ei tule hetkessä, kestää aikansa ennenkuin liikkelle potkaistu lumipallo saa oikean suuntansa.

Lähettäjä: En. 
Päivämäärä:   16.5.20 12:28:53

En viihdy, yli 20 vuotta samassa paikassa. Ihania työkavereita on jäänyt eläkkeelle ja nuorempi polvi tuntuu elävän eri todellisuutta. Ja tosiaan tässäkään iässä en jaksa innostua kaikista uusista projekteista, joista suurin osa kuitenkin hautautuu parin vuoden päästä jättämättä mitään pysyvää. Hirveästi hälyä ja ylimääräistä työtä, ei jaksa.

No, töitä pitää tehdä, jotta voi laskut maksaa, rahaa kuluu paljon hevosiin, mutta niistä en ole luopumassa, on myös tyttäreni harrastus.

Alanvaihto tai opiskelu on ollut mielessä, mutta ei nyt mahdollista. Vuorotteluvapaa on kerran koettu (ehdoton plussa) ja uudestaan toivottavasti muutaman vuoden päästä.

Kesälomaa odotellessa...

Lähettäjä: M 
Päivämäärä:   17.5.20 20:58:19

En viihdy

Lähettäjä: no 
Päivämäärä:   19.5.20 14:05:38

Tykkään työstä mutta alkanut kyllästyttää. Ja se palkka, ikuinen ongelma hoitoalalla.... Kun vain keksisi mille alkaisi.

Lähettäjä: ? 
Päivämäärä:   27.5.20 09:21:39

En viihdy mutta palkka on hyvä. Olen tehnyt vuosia kovalla tahdilla töitä ja nyt olen siirtänyt tehtäviäni systemaattisesti pois omalta vastuulta-huomasin että olen hoitanut paljon esimiehelle kuuluvia tehtäviaä sekä toiseen positioon kuuluvia tehtäviä. Nyt keksityn vain omiin tehtäviin ja nautin lisääntyneestä energiasta sekä panostukseta vapaa-aikaan. Näin ajattelin lasketella loppuajan.

Seuraan huvittuneena kun työkaverit päivittlevät työn määrää:))

Lähettäjä: Kp 
Päivämäärä:   29.5.20 07:49:09

Olen burnoutin partaalla.
Viime syksynä lähdin asiakkaalle töihin, asiakkaan tiloihin.

Yllätys oli suuri, kun ei ollut minkäänlaista perehdytystä eikä edellinen ollut jättänyt minkäänlaisia ohjeita.
Opettelin itsekseni ohjelman, aina yhden osion kerrallaan.
Opettelin jokaisen uuden asian nettiä selaamalla, siis asiana, en vain miten se teknisesti hoidetaan.

Alkuvuonna tein niin paljon ylitöitä, etten ikinä ole tehnyt.

Töitä on niin paljon, että jouduin siirtämään lomaa, talvilomaa en ole ehtinyt pitää. Tiukat aikataulut painaa päälle, ja asiakas sanelee ne. Itse ei niihin voi vaikuttaa.
Aikatauluissa on se inhottava juttu, että tullaan sanomaan että "tämä työ pitää olla perjantaina valmis, tarvitsen raportin klo 10". Ja kun ei ole saanut koulutusta eikä ohjeita ole, niin lähdet ns nollasta itsekseen opettelemaan mitenkähän se työ tehdäänkään, ja hirveällä kiireellä.

Olen moneen kertaan pyytänyt esimieheltä apuja, vastaus on vain että "kyllä sinä ehdit".

Työt tulee uniin, heräilen aamuyöstä, verenpaine on korkealla.

Inhoan tällä hetkellä työtäni.
Selailen jatkuvasti avoimia työpaikkoja.

Lähettäjä: *, 
Päivämäärä:   29.5.20 22:48:16

Tällä hetkellä en viihdy. Työtehtävät on mielenkiintoisia, mutta 'kivi kengässä' on pitkällä uralla haastavin eteen tullut esimies, joka elää työlleen, ja olettaa että kaikki muutkin ajattelevat samoin. Kollegoita on irtisanoutunut ja työtehtävät kipattu jäljelle jääneiden harteille, eikä ymmärrystä heru miksei kaikkia hommia ehditä tehdä puolet vähemmällä porukalla.Esimiehellä täysin epärealistinen käsitys, paljon mikäkin työtehtävä vie aikaa. Unohduksista ja tekemättömistä töistä tulee läksytystä ja nöyryytystä. Kaikki on aina jonkun muun vika, ei esimiehen. Me jäljelle jääneet aletaan olla aika loppu ja toivon vaan että tyyppi älyäisi lähteä sekoittamaan seuraavan firman..

Lähettäjä: Höh 
Päivämäärä:   15.6.20 14:46:22

En viihdy,enää... Työnantajalla viime kesänä burn out+viina maistu ja muutakin terveysongelmaa,kaatu hommat mulle... Vaimon mielestä ei ollu ongelmia,lomaili lasten kanssa... Vapaat ei pyörinyt,kesälikka oli töissä mitä jakso,multa ei kysyttykään jaksamisesta....
Kaiken hyvän lisäks mulla vaihdevuosien tuomaa ongelmaa päässä ja kropassa....
Jouluna työnantaja muisti glögipullolla...ei paljon arvosteta työpanosta....
Monta kertaa ollu lähellä sanoo pahasti ja hyvästi!
Lisäongelman tuo vielä sekin,että mun mottoon kuuluu että eläimet pitää hoitaa kunnolla,vaikkei aina jaksais/huvittaisi....liian tunnollinen oon....

Lähettäjä: *** 
Päivämäärä:   8.7.20 12:16:26

Täällä myös viittäkymppiä lähestyvä hoitoalan täti. Samassa työpaikassa ollut jo lähes 20 vuotta ja viime vuodet täysin tympiintynyt työhöni. Suorastaan joka päivä ketuttanut töihin lähtö, töissä aina hermo kireällä ja muiden tekemiset/tekemättä jättämiset raivostuttaa. Pomojen välinpitämöttömyys työntekijöistä, samat kaavat päivästä toiseen jne ahdistavat. Pitkään miettinyt alan vaihtoa.

Nyt sitten kävi niin että jouduin pakosta (koska korona) vaihtamaan hetkeksi työpaikkaa ja olenkin huomannut olevani täysin eri ihminen. Töissä on aina mukavaa, olen iloinen, sosiaalinen ja tykkään tehdä työtä jossa päivittäin opin jotain uutta. Uudet työkaverit on mahtavia, kaikki tällä osastolla toimii paljon paremmin kuin omalla osastollani.

Jatkossa joudun tekemään vaikean valinnan; jatkanko tässä uudessa paikassa jossa minulla on itsellä henkisesti parempi olla, mutta potilasmateriaali on sellaista jota en niin välttämättä haluaisi hoitaa. Vai palaanko omaan entiseen jossa työilmapiiri on suoraan kauhuelokuvasta mutta potilasmateriaali sellaista jota tykkäisin hoitaa??

Lähettäjä: , 
Päivämäärä:   28.7.20 23:14:43

Helppo päätös *** tottakai jäät paremman ilmapiirin omaavaan paikkaan, ei kannata riuduttaa itseään huonossa työpaikassa

Lähettäjä: P 
Päivämäärä:   5.8.20 09:10:06

En viihdy. Varsinainen työ on itsessään mukavaa ja monipuolista. Mutta työyhteisö ruvennut nyppimään.
Olen vasta reilu 40. Ja tiimini nuorin. Yli 15 vuotta talossa. Minulla on ollut intoa kehittää ja innostua uusista asioita. Mutta nämä minua yli 10 vuotta vanhemmat torppaavat kaiken, kun eivät enää jaksa opetella uutta ja haluavat tehdä kaiken niin kuin ennenkin.
Ymmärrän toki tuokin pointin, ettei enää jaksa. Mutta itse en haluaisi itseäni turruttaa kun intoa vielä olisi.
Palkka kohtuullinen ja lapsia avustettava lähivuosina rahallisesti opiskelujen vuoksi. Niin tuntuu väärältä ajankohdalta lähteä opiskelemaan tai vaihtaa matalapalkka alalle (mistä töitä saisi heti).
Lähellä burnouttia olleena, ei todellakaan ole intoa mennä takaisin loman jälkeen kuuntelemaan sitä miten ennen oli kaikki paremmin.

Lähettäjä: Marttakaisa 
Päivämäärä:   5.8.20 23:30:54

Viihdyn erittäin hyvin ja työtä riittää.

Lähettäjä: ja 
Päivämäärä:   26.8.20 12:51:17

Nyt viihdyn, kun ostin vajaa vuosi sitten uuden kiinnostavan hevosen ja tallillaolo kasvattaa intoa ja kuntoa. Teen töitä, jotta tämän harrastuksen pystyn parhaalla tavalla kustantamaan. Ehkä jonkinajan päästä myös työ kiinnostaa taas, kunhan otan siihen vähän etäisyyttä ja hoidan vain rutiineja..

Lähettäjä: ,m 
Päivämäärä:   27.8.20 11:15:35

Kyllä viihdyn, kiitos kysymästä. Toivottavasti ei enää tarvitsisi vaihtaa ainakaan alaa ja ammattia, kun ikää on jo yli 60 v. Tähän mennessä pitkäaikaisin työsuhteeni on kestänyt alle 3 vuotta, välilllä on ollut työttömyyspätkiä ja cv:ssa on vähintään 8 eri ammattia, kun mm. erilaiset opettajan työt lasketaan yhdeksi.

Lähettäjä: Kp 
Päivämäärä:   18.9.20 19:57:13

Nyt iski sitten työuupumus ja sairausloma.
Mitta tuli täyteen töiden lisäämistä ja sitä "kyllä ehdit".

Työkavereiden puolesta harmittaa, jonkun pitää tehdä ne minun työt omien töiden lisäksi.

Nyt mennään päivä kerrallaan verenpainetta mittaillen.