|
Lähettäjä: Tirlittan
Päivämäärä: 13.8.19 12:26:31
Rajoja asetetaan vaan alaikäisille lapsille aikanaan, järkeviä ja perusteltuja sellaisia. :)
Kenenkään ei tarvitse 'asettaa rajoja' vanhemmilleen, eikä täysikäisille lapsilleenkaan, vaan asettaa se raja itselleen mitä sietää ja mitä ei.
Oma yli 30v tyttäreni ei halua olla tekemisissä kanssani, kun elän hänen ja muutaman muunkin lapseni mielestä liian boheemisti ja 'väärin'.
Surin sitä aikoinani hyvinkin loukattuna kaiken sen jälkeen mitä olen heidän edestään aikoinaan tehnyt, mut sitten hyväksyin asian, enkä koskaan kerrokaan kyynelten määristä mitä se 'irtautumisen' tuska tuotti. En ole ikinä seonnut heidän aikuiselämäänsä, en puolisoihin tai mihinkään muuhunkaan, eli en tod ole ripustautuja/arvostelija/nipottajatyyppiä.
Onnekseni nuoremmat lapset ovat olleet voimavaroina, kuten myös mieheni ja ekoista lapsista viisastuneena, ei niin pahoja kipuja ole seuraavista tullutkaan, asiaan on tottunut. :)
Velvollisuudentunnolla vanhin on aina äitienpäivänä, synttärinä ja jouluna lähettänyt jonkun muun tuomana lahjan ja kortin ja myös kutsunut lastensa synttäreille. Lastenlasten takia on käyty.
He myös ovat antaneet lastensa tulla ideoiminani 'teemapäivinä', max neljästi vuodessa tyköni esim.yökylään.
Lapset valitsivat muuttua vieraiksi ja koska heillä on oikeus olla vapaita, niin se siitä.
Nuorimpia sisaruksiaan 'auttaakseen' karuissa oloissani ovat heitä väliin kyytineet harrastuksiin (1-4x/vuosi).
Olemme siis niinkuin puheväleissä, mutta kartamme kanssakäymistä. :)
Tiedän että kun tasapuolisesti lähetän kutsun kaikille talkoisiin tai kahville, niin useimmat eivät 'ehdi', mutta se ei satuta enää.
Yksi muutti naapurustoon ja hänestä kuulee päivittäin, hän myös tulee kaikkiin 'kissanristiäisiin' joita vain ehdotan ja ilmestyy perheineen väliin ilmankin syytä.
-Ajattelin sen jo aikoinani niin, että olen täällä jos tarvitsevat ja ehkä joskus boheemiuteni kääntyy ansiokseni, kun muksuni vanhenevat ja ymmärtävät elämää laajemmin kuin nyt ruuhkavuosinaan ja pyrkyryydet, näyttämisenhalut tuttaville ja vastaavat pinnallisuudet karisevat kuvioista.
Aiemmassa viestissäni tarkoitin sisäistä anteeksiantoa, jolloin ei oma elämä ole enää henkisestikään riippuvainen hankalista lähimmäisistä. Ihmisellä on oikeus olla vapaa niin vieraista kuin sukulaisistakin.
Anteeksianto on kuin sulkisi kirjan jonka kansien väliin jää menneet tuskat ja tappiot, niistä on opittu, mutta niihin ei pidä jäädä muhinoimaan.
Jos sukulaisten älli ei riitä tai elämisen taito, niin sitä ei voi kukaan vaatia, se on heidän ongelmansa ja vain heidän selvitettävissään, ja jos se taas on heidän mielestään hyvä niin, niin se siitä.
Rukouksella tarkoitin Luojalle suuntautuvaa pyyntöä helpottaa ahdistuneiden ihmisten oloa, koska suurin osa ongelmakäytöksestä johtuu pahasta olosta, jonka on saanut jostakin.
On se omaa tyhmyyttä tai toisten aiheuttamaa, niin se heijastuu aina vaan eteenpäin seuraaville.
Aidosti onnellinen ihminen, joka on sujut valintojensa kanssa, ei kiusaa, ei tallo, eikä syyllistä toisia, vaan ottaa itse vastuun teoistaan ja tekemättäjättämisistään.
Hän katsoo reilusti peiliin ja tuntee näkemänsä henkilön, niin hyvässä kuin pahassakin.
Itseään voi aina hioa ja kehittää, niin työssä, harrastuksissa kuin ihmissuhteissakin, muita ei.
-Omasta mielestäni pitääkin parantaa niin kauan kuin aivot toimii. ;D.
|