Lähettäjä: Toivoton 
Päivämäärä:   28.5.19 20:26:32

Erityisesti kiinnostaa ns. koti hintaa tärkeämpi -ratkaisujen onnistuminen. Löytyikö hyvä koti? Miten yrittää varmistaa, ettei joudu kiertoon tai rikottavaksi?

Kaikki tuntuu olevan päin @!#$ä juuri nyt. Sitä vaan pelkään, että jos hevosesta luopuu, menisi se viimeinenkin ilo. Järkeväähän se varmasti olisi. Pitäisikö vaan luovuttaa vai kaduttaako sitten myöhemmin?

Lähettäjä: 1.*** 
Päivämäärä:   28.5.19 20:57:19

Onko pakko luopua kokonaan? Löytäisitkö vuokraajan tai lyhytaikaisen ylläpitikodin?
Vaikka netistä saa lukea monenlaisia kauhutarinoita, niin itselläni on tällaisista pelkästään hyviä kokemuksia. Olen tehnyt monenlaisia diilejä, kun lapseni olivat pieniä, eikä aika ja rahat tuntuneet riittävän. Mm. Yhden hevoseni sain maneesitallille talveksi, kun löysin hyvän vuokraajan, joka kävi 3x/ viikossa.

Nyt kun olen itse hyvässä elämäntilanteessa, auttaisin mielelläni jollain tavalla pulassa olevia...Oma hevoseni on jo eläkkeellä,enkä haluaisi ostaa toista. Erilaiset vuokrausjutut yms.kiinnostaisivat.

Lähettäjä: 1.*** 
Päivämäärä:   28.5.19 20:59:32

Niin ja olen minä joitakin hevosia myynyt, tarkkaan valittuihin koteihin.
Yhden 18-vuotiaan annoin ylläpitoon, pidin sen omistuksessani ja kävin sitä katsomassa muutaman viikon välein.

Lähettäjä: S 
Päivämäärä:   2.6.19 12:06:43

Sairastuin pari vuotta sitten niin, että en ole voinut huolehtia hevosistani itse. Laitoin toisen myyntiin, mutta ostotarkastuksessa sillä todettiin käyttöä haittaava virheasento etujaloissa ja päätin koittaa hoitaa sen kotona (nuori hevonen, kasvurajat vielä auki, joten mahdollista onnistua kengityksen avulla). Välillä näytti, että en koskaan pysty itse edes taluttamaan hevosta... en nousemaan kärryille satulasta nyt puhumattakaan.

Nyt, yhden leikkauksen jälkeen ja toista odotellessa onkin alkanut näyttää siltä, että ehkä jo syksyn aikana voisinkin taas ratsastaa (ja kävellä jo ehkä kesällä). Toinen hevoseni on 20 vuotias, tämä toinen nuori nyt 6 - ja ehkä minulla vielä olisikin mahdollisuutta harrastaa. Mutta tiedättekö mitä? Tunteet ovat erittäin sekavat, ristiriitaiset ja jopa negatiiviset (sitä en osannut ollenkaan odottaa). Nyt sitä vasta ei tiedäkään, että mitä tehdä.

Toisaalta olen iloinen, että en saanut tammaa myytyä. Toisaalta - en ole ihan varma, uskallanko edes nousta satulaan enää. Täytän ensi vuonna 60 - ja kahden vuoden pysähdyksen jälkeen pelottaa aloittaa elämä ja harrastaminen uudelleen. Ja sitä on vaikea itselleen tunnustaa....

Lähettäjä: Talvi 
Päivämäärä:   2.6.19 15:12:41

Minä menetin tärkeimmän hevoseni ja sen mukana meni ainakin toistaiseksi kiinnostukseni omien pitoon. Joten myin loputkin. Tässä sitä nyt ihmetellään, mitä tehdä kaikella sillä ajalla joka ennen meni hevosiin. Ajan kanssa jotain löytynee, jos ei, niin ostan sitten joskus uuden.

Lähettäjä: ,,, 
Päivämäärä:   2.6.19 23:37:20

Minä laitoin hevoset pois ja muutin kirkolle.
Nyt on niin orpo olo enkä tiedä kuinka työttömänä saisin aikani täällä kulumaan. Harmittaa kun taivun painostuksen alla enkä jättänyt nuorinta eloon ja vienyt sitä jonnekin vuokrapaikalle. Kotikasvatteja olivat ja vanhoista luopumisen kestän kyllä koska useampaa ei voisi vieraalla pitää eikä 22 ja 26v hevosia enää voi vieraaseen paikkaan viedä kun ovat olleet miltei 15v vaan kotona.
Kannattaa miettiä kahdesti ja yrittää saada hevonen halpaan talliin jossa voisi vaikka omalla työllään alentaa tallimaksuja.

Lähettäjä: tätix 
Päivämäärä:   3.6.19 09:06:06

Annoin vanhan (18v) hevosen ylläpitoon hyvin luotettavaan paikkaan kevyisiin töihin. En ikinä möisi hevosta, ainakaan iäkkäämpää, kenellekkään eteenpäin.

Lähettäjä: yks 
Päivämäärä:   4.6.19 19:27:27

Pitkäaikaisten sairastumisten vuoksi olen joutunut useampaankin kertaan hevosesta luopumaan. Vaikka se on tuntunut silloin todella kipeältä ratkaisulta, on kuitenkin pitänyt laittaa hevosen etu oman mieliteon edelle. Joka kerta on ollut hyvin epävarmaa, pystynkö hevosesta enää kunnolla huolehtimaan pitkään aikaan tai koskaan. Silloin on ollut parempi etsiä hevoselle uusi koti, kun hevonen joka kerta on ollut ns. työikäinen. Itsekin olen sitten saanut rauhassa keskittyä paranemaan. Onneksi joka kerta on hevoselle löytynyt hyvä uusi omistaja.

Eli jokainen menetelköön oman tilanteensa ja mahdollisuuksiensa mukaan. Vaikka jokainen hevoseni on minulle hyvin tärkeä, en näe asiaa niin, että olisin ainoa ihminen, joka siitä voi huolehtia. Onhan joku joskus myynyt hevosen minullekin! Mutta varmasti sitten aikanaan, kun viimeinenkin oma hevonen on poistunut talosta, on todella tyhjä olo. Todennäköisesti se ei kuitenkaan tapahdu ennen kuin olen siinä kunnossa, että hevoseton elämä on helpotus.