Lähettäjä: Hellu 
Päivämäärä:   11.2.18 16:21:42

Kaikki ihan ok päällisin puolin, ei riidellä tjsp. Mutta ollaan kuin kavereita. Oltu jo viitisen vuotta. Sinällään mikään ei pahemmin ahdista, mutta olen alkanut haikailla rakkauden ja intohimon perään, mutten halua miestä pettääkään.

Olisiko aivan hullua erota?

Lähettäjä: 1.*** 
Päivämäärä:   11.2.18 19:06:49

Pitkässä liitossa intohimo hiipuu ennemmin tai myöhemmin, mutta onko rakkautta?

En heittäisi sitä pois intohimon vuoksi...

Lähettäjä: gmaei 
Päivämäärä:   15.2.18 20:47:15

Itse lähdin ok 20v liitosta kun tapasin toisen. En kadu päivääkään, vaikka tämä uusi liitoomme päättyi surullisesti hänen kuolemaan. Juuri tänään kuuntelin radiosta levyä jonka nimeä en tiedä, mutta siinä sanottiin että "ottaisin jokaisen kyyneleen vastaan uudestaan jos vain saisin sinut takaisin", muistelin meitä ja ajattelin kiitollisena sitä että sain vielä kokea sen kaiken .

Lähettäjä: Viivi 
Päivämäärä:   16.2.18 21:04:25

Minä harkitsen asiaa. Lapset kohta täysi-ikäisiä jne. Ystäviä ollaan, seksi ja romantiikka jokseenkin olematonta. Kyllä se ystävyyskin on arvokasta, ei sillä, mutta en minä muittenkaan ystävieni kanssa asu saati joudu kaikkia omia toiveitani ja tekemisiäni sovittelemaan sen mukaan, mikä heille sopii. Ehkä juuri tuohon kompromissien tekoon olen väsynyt kun tuntuu että omat haaveet jää aina syrjään ja toteuttamatta, kun toiselle ei eri syistä käy. Mutta onhan tässä suhteessa hyviäkin puolia.

Lähettäjä: Ehkä 
Päivämäärä:   16.2.18 23:00:38

Harkitsen. En haikaile "jotain parempaa" tai uutta rakkautta. En vain näe, että minulla olisi hänelle mitään annettavaa, tai hänellä minulle. Mentiin yhteen, tykättiin, sekstattiin. On yhteinen koti, harrastus, ja se tärkein - kolme ihanaa, rakasta lasta. Nyt on vaan vaikea keksiä syy, miksi jatkaa... Miehen mielestä kaikki on hyvin.

Viivi: Mikä estää sinua toteuttamasta omia haaveitasi. Onko isoin este sinä itse?

Lähettäjä: Hellu 
Päivämäärä:   16.2.18 23:43:53

Tänään taas mietin asiaa paljon. Tunteet tuntuu kuolleen, inhottaa kun en tunne kunnioitusta häntä kohtaan. Motivaatioita pysyä tässä liitossa tuntuu tuskalliselta ajatella, tuntuu, että melkein käytän häntä hyväkseni.

Yksinäisyys tietty pelottaa, toisaalta mitä järkee tässäkään on? Olen nyt nukkunut kuukauden päivät olohuoneen lattialla patjalla. Edellistä seksin harrastamiskertaa en edes muista! Taitaa olla jo pitkälle yli vuosi, jopa kaksi.

Lähettäjä: Viivi 
Päivämäärä:   17.2.18 05:31:49

No voin minä itse olla se pahin este, kun kerran jään ystävyyssuhteeseen, jossa toiveet joita minulla olisi varsinkin pariskunnan yhteisestä ajanvietosta ja esim niistä romanttisista jutuista, eivät toisellle käy. Voin minä toki yksinkin tehdä kivoja juttuja, yksin minä ne kaikki saankin tehdä, ja siksi olenkin alkanut miettiä, mikä pointti tässä parisuhteessa on...

Lähettäjä: Viivi 
Päivämäärä:   17.2.18 05:34:33

Ja huom ei niistä suurin osa ole mitään isoja asoita, vaan ihan arjessa ja lähiympäristössä toteuttamiskelpoisia. Mutta eri syistä, ei hänelle käy. Jonkinlainen kaveri ja talouden hoitaja taidan miehelle olla.

Lähettäjä: xy 
Päivämäärä:   17.2.18 19:21:31

Itsekin olin tuollaisessa "ihan ok"-liitossa kymmenisen vuotta, josta viimeisimmät vuodet oltiin kuin kämppiksiä. Ei riidelty, ihan hyvissä väleissä oltiin ja kotielämä oli mukavan sopuisaa. Eri mieltä toki joskus oltiin asioista, mutta kumpikaan ei ollut mikään huutaja tai muutenkaan kova riitelemään, joten erimielisyydet olivat korkeintaan pientä kinastelua. Yhdessä ei kuitenkaan harrastettu juuri mitään muuta kuin tv:n katselua silloin kun oltiin samaan aikaan kotona ja tv:n ääressä. Joskus käytiin tanssimassa, muttei sitäkään enää loppuvuosina.
Itse jäin tuossa liitossa noina kämppis-vuosina kokonaan vaille hellyyttä ja kosketusta, joka itselleni on tärkeää. Alussa sitäkin oli kyllä, mutta sitten miehen mielestä moinen oli "turhanpäiväistä". Itse koetin välillä halata, mutta mies ei halannut takaisin kuin korkeintaan pikaisesti jos ollenkaan. Hän oma-aloitteisesti koski minuun oikeastaan vain, kun halusi seksiä, ja tästä sitten seurasi se ettei minua juuri enää huvittanut, kun mitään hellyyttä ei muulloin saanut... mistä seurasi sitten se, että mies lähti vieraisiin. Itselläni olisi ollut myös tilaisuus pettämiseen, mutten halunnut sellaista tehdä. Tämä exäni oli aika reilusti minua vanhempi, mikä ei kylläkään ollut syy mihinkään, mutta pakko tunnustaa, että välillä mietin miten hienoa olisikaan kun olisi omanikäinen mies... Ikäero ei meillä näkynyt juuri mitenkään, mutta olihan meillä joissain asioissa vähän eri jutut kun oltiin eletty kaikki ikävaiheet eri vuosikymmenillä.
Tilanteesta, että mies lähti vieraisiin saatiin lopulta puhuttua ihan rauhanomaisesti ja molemmat olimme samaa mieltä siitä, ettei meidän suhteessa ollut enää mitään mieltä. Olimme olleet yhdessä vain, koska ei toisen kanssa ollut mitenkään sietämätöntäkään olla, vaan ihan ok. Erosimme ihan hyvissä väleissä, yhteyttä emme pidä, mutta välillä törmäämme kun samalla seudulla asutaan, ja kyllä tervehdimme. Hänellä on tietääkseni uusi kumppani, mutten tiedä onko kyseessä sama nainen, jonka kanssa piti salasuhdettaan. Itsellänikin oli yksi lyhyempi suhde melko pian eron jälkeen, ja nyt tutustumassa uuteen, itseni ikäiseen (!) mieheen, jolta hellyyttä ja halauksia olen jo saanut näiden ilman jäätyjen vuosienkin edestä :)

Lähettäjä: 1.*** 
Päivämäärä:   17.2.18 19:31:57

Hellu, ja muutkin...

Ei tuollainen ole edes ok liitto :( Vaikka intohimo olisikin hiipunut, niin toista on mukava koskettaa, halata, suudella yms.

Yhdessä on mukavaa tehdä asioita, matkustaa, nauraa jne. Arvomaailmat eivät ole ristiriidassa ja sitä toisen kunnioitusta on ollut aina ja on edelleen!!!

Itse olen ollut naimisissa jo lähes 35 vuotta...intohimo väheni omiin vaihdevuosiin, mutta seksiä on silti jonkin verran, niin ja sitä rakkautta ja toisen kunnioitusta :)

Lähettäjä: Hellu 
Päivämäärä:   27.2.18 19:34:29

Ajatus siitä, että eläisin ilman seksiä ja intohimoa myös seuraavat 5 vuotta, tuntuu kohtiuttomalta. Saati koko loppuelämä!

Miten kauan sitä on "velvollinen" odottamaan liekin uudelleen syttymistä? Onko todella näin, että jos kerran menet naimisiin, niin sittenhän kärsit laimeassa liemessä?

Pärjään kyllä yksinkin, siitä ei ole kyse.

Lähettäjä: Milli 
Päivämäärä:   27.2.18 21:12:36

Minä olen elänyt kaverisuhteessa jo pian 20v. Ollaan kohta 60v. Kumpikin aika aktiivisia harrastajia kaikenlaisessa ja minä varsinkin. Miehelle tuli 20v sitten jokin kriisi ja viina ja vieraat naiset vei, elämä maksoi takaisin, erottiin ja palattiin yhteen. En koe rakkautta, mutta yhteistä on omaisuus ja ihanat lapset. Olen kiintynyt. Mies haluaisi enempi (seksiä siis), minä voin olla ilmankin, paljon muuta kivaa aktiviteettia. Olen ajatellut niin, että jos se tuosta vielä lähtee, menköön, en kaipaa parisuhdetta seksuaalisessa mielessä, mutta onhan toisesta seuraa, apua jne. En koe olevani mikään taloudenhoitajakaan, tasan jaetaan(nykyisin - ei ennen!) Kotityöt ym. Minä olen meistä se, jonka kaikki tutut ajatteli suhteesta lähtevän kriisin aikaan. Olen nuorekas ja kai niitä markkinoita vois olla, mutta ei innosta

Lähettäjä: Hellu 
Päivämäärä:   1.3.18 06:38:31

Mikä siinä, jos ei kiinnostaisi, mutta kun kiinnostaa!

Lähettäjä: Kohta mummu 
Päivämäärä:   2.3.18 13:37:01

Miten kauan sitä on "velvollinen" odottamaan liekin uudelleen syttymistä? Onko todella näin, että jos kerran menet naimisiin, niin sittenhän kärsit laimeassa liemessä?

26 vuotta saman peiton alla, on ylämäkiä ja alamäkiä. Suurin ongelma varmasti tänä päivänä on tuo paremman odottaminen, "velvollisuus odottaa liekin syttymistä uudelleen". Mutta, ei täällä mitään tapahdu odottamalla, vaan itsekkin voi asian eteen yrittää tehdä jotain. Tämän olen itse oppinut "melkein erottiin" hetkenä... helposti sitä turtuu arjen riepotuksessa eikä itsekkään saa ja ehdi puhua niitä asioita jotka kokee itselleen tärkeäksi.

Ja kyllä se intohimokin löytyy pitkänkin ajan jälkeen uudestaan ;)

Lähettäjä: Hellu 
Päivämäärä:   2.3.18 20:10:19

Voiko pikeasti tunteita pakottaa? Jos ei edes tee mieli pakottaa?

Onko sinkkuna olo oikeesti niin hirveää? Sillon voi edes harrastaa seksiä silloin tällöin! 😃

Lähettäjä: * 
Päivämäärä:   18.3.18 23:45:42

Sinkkuna oleminen on ihanaa ja vapauttavaa. Ei jatkuvia kompromisseja joissa jää aina häviölle, ei toisen miellyttämistä ja passaamista.

On oma rauha ja yksityisyys. Saa itse päättää kaikesta. Seksiä saa kun haluaa eikä siitä hyvästä tarvitse pyykätä kenenkään kalsareita eikä kuunnella kuorsausta.

Lähettäjä: Tirlittan 
Päivämäärä:   19.3.18 11:43:08

On aina parempi pyrkiä tilanteeseen missä on itsensä kanssa sielunrauha.

-Minä viihdyn aviossa, 'suvereenina päällikkönä', miehen sanojen mukaan ja joku toinen viihtyy omana pomonaan sinkkuna, niin pitää toimia minkä tasapaino vaatii ja se on henkilökohtainen valinta ja päätös.

Lähettäjä: kk 
Päivämäärä:   10.4.18 14:47:01

Ovatko eroa suunnitelleet edenneet harkinnassaan?
Sama vaihe itselläkin...

Lähettäjä: oma 
Päivämäärä:   14.4.18 06:24:57

Itse juttelisin kumppanin kanssa ja kysyisin halukkuutta yhdessä jatkaa ja kokeilla sitä yhteistä tekemistä uudella tavalla ja liekin sytyttämistä. Eli tekisin suunnitelman kuinka yhdessä saataisiin rakkautta syttymään. Jos toinen tästä kieltäytyisi olisi yksin jatkaminen todennäköisempää.

Lähettäjä: Firebird 
Päivämäärä:   27.4.18 14:56:06

Yksin on helppo olla. Mutta ajatus siitä, ettei enää tässä elämässä saa rakkauta, läheisyyttä eikä seksiäkään...on hieman masentava. Ehkä tähän on vaan pakko tyytyä.

Lähettäjä: Rouva 
Päivämäärä:   28.4.18 11:58:55

Laimeaa on.

Mies elää ikään kuin käsitettä ME ei olekaan.
Ei halaa, ei pussaa, mutta haluaa olla halattavana ja pussattavana. Siis haluaa olla vastaanottavana osapuolena, mutta ei itse jakele pusuja.
Seksiä meillä on olllut joskus viime vuonna, en edes muista milloin.
Miehellä on erektiohäriö, mutta ei halua sinisiä pillereitä. Häntä itseä kun ei haluta, niin minä olen sitten ilman.
Rahat hän käyttää itseensä, ostaa omaan harrastukseensa liittyviä kalliita tavaroita. Minä olen maksanut pari autoa, huonekaluja, kodinkoneita jne ihan yksin.

Ja kyllä, ulkoisesti kaikki näyttää hyvältä, mutta ei tämä mikään parisuhde ole.
Olen harkinnut vakavasti lähtemistä, kimppakämppäily ei ole minulle riittävä, mies on tilanteeseen tyytyväinen.

Lähettäjä: Takana kaikki 
Päivämäärä:   8.5.18 13:45:23

Mies jätti eli erosi ok liitosta (oli hänenkin mielestään ok) ja siinä samalla erotti minut. Kaipasi nuoruuden paloa - ei yksi uuden naisen muodossa vaan myös muuten tyyli muuttui, hylkäsi ammattinsa ja alkoi työttömäksi ym. Ehkä nyt on sitten onnellinen, en ole yhteyksissä. Johtuen sielun kolhuista en ole vielä pystynyt uutta suhdetta luomaan enkä halua kovin tilapäisiäkään. Nyt sitten elän seksittä, aika surullista joutua luopumaan seksista 58 vuotiaana (toki sinänsä oma valinta, kun ei noita tilapäisiä halua). Ystäväkin olisi tyhjää parempi. Surullisinta on sen yhteisen ilon menettäminen, joka tulee yhteisistä lapsista ja lapsenlapsista. Kenenkään muun kun exän kanssa tämä ei ole mahdollista. Miksen heistä voi sitten yksin iloita? No toki iloitsen, mutta siinä on joku haikea häivähdys. Haluaisin koko elämäni elämättömäksi, mutta tässä nyt ollaan, ja pakko hyväksyä tämä.

Lähettäjä: Tirlittan 
Päivämäärä:   8.5.18 21:10:44

Takana kaikki: Älä vielä 'heitä pyyhettä kehään'. :)

Tyttäreni oli kolmen pikkulapsen yksinhuoltaja, mutta niin vain löysi eronneen mukavan miehen joka kasvattaa lapsia kuin omiaan, yhteisetkin on kesällä tulossa, mut aika näyttää jatkon.

Iästä huolimatta pari yksinäistä voi löytää yhteisen sävelen, eli kun pitää silmät ja mielen avoimena voipi jo tänä kesänä osua onni Sinunkin kohdallesi. :)

Lähettäjä: -- 
Päivämäärä:   24.5.18 01:03:18

Meillä seksi loppui käytännössä melkein kokonaan, kun olin noin 35-vuotias. Nuori nainen! Siitä on nyt pitkälti yli 15 vuotta. Miestä ei vain enää kiinnostanut. Viimeksi seksiä oli vuosi sitten, ja sitä ennen muistaakseni kahdesti vuoden sisällä. Ollaan fyysisesti hyväkuntoisia ja entisissä mitoissa molemmat, mutta ei... Yhdessä on oltu kai 26 vuotta.

Muuten on tehty koko ajan paljon yhdessä ja jaettu asioita ammatillisesti ja muutenkin. On huumoria, kumppanuutta, ystävyyttä. Ja hirveitä riitoja. Riitoja on ollut aina, nyt ne ovat yhä raadollisempia ja kestävät pidempään, ja koen kunnioituksen vähentyneen niinä hetkinä olemattomiin. Olen pikkuhiljaa katkeroitunut siitä, että olen sairastanut viimeisen vuosikymmenen aikana ajoittain melko paljon, enkä koe miehen sitä mitenkään huomioineen, vaikka se tolkuton riitely pahentaa sairauttani. Olen myös väsynyt pyörittämään koko sirkusta, bisnestä, kotia, maatilaa, kaikkea, kantamaan kaikesta vastuuta ja kulkemaan miehen perässä korjailemassa hänen jälkiään. Kiitokseksi saan kiukuttelua kuin teinin suusta, jos rohkenen sanoa, että voisiko hän jonkin asian tehdä vähän toisin, jotta mulle ei tulisi entistä enemmän siivottavaa.

Lähettäjä: -- 
Päivämäärä:   24.5.18 01:08:35

Ennen me sentään nukuttiin yhdessä ja sylikkäin, ja sillä tavoin oli läheisyyttä. Viimeiset kahdeksan vuotta mies on kuorsannut niin, että nykyisin on pakko nukkua erillään.

Olen siitäkin katkera, ettei kuorsausongelma hänelle ollut varsinkaan aluksi vuosikausiin lainkaan tärkeä. Suuttui aina, kun otin kuorsauksen puheeksi. Ihan kuin yöunillani ei olisi väliä! Itse hän ei tehnyt asialle mitään. Minä sain etsiä kaikkia mahdollisia kuorsauksen vähentämisen keinoja ja konsteja, joita on kokeiltu, lopulta kuitenkin tuloksetta. Hänen ainoa oma-aloitteinen ideansa oli, että nukutaan sitten erillään. Sanoin kyllä, etten haluaisi, koska se vie meidät erilleen. No, sillä tiellä ollaan...

Enpä olisi uskonut, että oikeasti voin myöntää olevani katkera. Luulin, etten ole sellaista ihmistyyppiä ollenkaan. Aina olen tähän asti koettanut katsoa positiivisesti.

Lähettäjä: Tirlittan 
Päivämäärä:   24.5.18 09:06:51

Tuplaviiva: Jos olet ahdistunut, niin lähde pikkuhiljaa muutoksen tielle, ei sen tarvitse olla mitään radikaalia eroa tai sellaista, vaan ota oma elämäsi haltuun ja tee siitä pienin askelin sellainen kuin tahdot. :)

Ihmiset toimivat useimmin parhaaksi katsomallaan tavalla, mutta jos on 'lusikalla annettu, niin ei voi kauhalla vaatia', eli miehesi vaikuttaa vähän tyhmältä.

Älä loukkaannu, mut kaikki vaan eivät ole yhtälailla 'vanhemmiten viisastuvia', eikä ne tajua edes tarvetta siihen, tai toisen huomioonottamiseen. Eivät siis tavallaan 'voi itselleen mitään'.

Sellaisten asioiden kanssa oppii fiksumpi elämään, mutta ei sellaisen takia kannata katkeroitua ja synkistää omaa loppuelämäänsä. :)
Etsi joku puuha tai harrastus jossa voit tuuletella omaa päätäsi, karsi kaikki miehesi hyysiminen työlistaltasi ja elä ihan kuin häntä ei olisikaan, riidatkin kuivuvat kun antaa turhan yrittämisen olla, kun ei tajuu, niin mitä sitä omaa 'päätään seinään hakkaa'. ;D

Lähettäjä: -- 
Päivämäärä:   24.5.18 10:14:24

Kiitos ajatuksistasi.

Eikö tuo neuvosi johda siihen, että ajaudumme aina vain enemmän erillemme ja lopulta eroamme? Miksi me sitten ollaan ylipäänsä yhdessä, jos ryhdyn tietoisesti elämään omaa elämää, niin kuin miestä ei olisikaan?

Lähettäjä: Tirlittan 
Päivämäärä:   24.5.18 11:45:07

Rinnakkaiselo on mahdollinen, miehilläkin on ohimenevät vaihdevuodet ja voittehan lähentyä uusin ajatuksin, jos toisistanne välitätte, kumppanuus on niinkuin uusi juttu kun olette tavallaan kumpikin muuttuneet siitä mitä ennen olitte.

Ette voi palata entiseen, mutta voitte löytää toisenne uudelleen kun käännätte uuden sivun, missä on kummallekin niinkuin enemmän omaa tilaa.

Ainahan kaikki ei pääty onnellisesti, mutta useimmat löytävät, kummankin niin tahtoessa, yhteisen sävelen ilman menneisyyden katkeruuden painolastia. :)

Lähettäjä: -- 
Päivämäärä:   24.5.18 13:01:15

Mies on jo yli 60 nykyisin. Luulen hormonijuttujen tasoittuneen. Tai ehkä en vain tunne aihetta.

Mistä päättelet, että kumpikin tarvitsee enemmän tilaa?

Lähettäjä: Tirlittan 
Päivämäärä:   24.5.18 16:56:23

Tekstistäsi sai sen vaikutelman että Sinä kaipasit/isit enemmän läheisyyttä ja mies ikäänkuin 'pakeni' kuorsauksen varjolla etäämmäs.

Riitanne ovat lisääntyneet ja koet jopa kunnioituksen vähentyneen.

Kumpaakin joku jumi ahdistaa, miehet reagoivat eri tavoin ongelmiin, eivät osaa tai uskalla ottaa puheeksi kipeitä asioita.

Voisit toki 'nostaa kissan pöydälle' ja selvittää mitä miehesi ajattelee, mutta ei syyttävään sävyyn vaan että pöytä puhdistuisi ja kumpikin tietäisi missä mennään.
Joskus voi kuulla ikäviäkin asioita, mutta vaikka 'tieto tuo tuskaa', niin se auttaa jatkamaan eteenpäin vallitsevassa tilanteessa tai jopa kummallakin voi herätä halu tehdä jotain suhteenne eteen.