|
Lähettäjä: kokemus
Päivämäärä: 31.3.17 21:13:29
Viimeinen koirani sai lähtöpiikin korkeassa 16 vuoden iässä.
Koirille ja ihmisille tulee määrättyjä tapoja vuosien varrella, minulla on tapana lukea illalla vuoteessa ja koirallani oli tapana tulla ennen nukkumapaikkan menoa käydä painamassa päänsä patjan reunalle, jossa se sai rapsutuksia hyvän yön toivotukseksi.
Jonkin ajan kuluttua koirani koulemasta,eräänä iltana tunsin, että lemmikkini tuli tutulle paikalleen sanomaan hyvät yöt, mutta en nähnyt sitä, ainostaan tunsin. Kissa nukkui jalkopäässä sängyssä, ja mietin tunnettani epäillen, että ikävä tekee tepposet minulle, mutta jos tuo kissa reagoi, asia on totta. Eikös kisuli tuijottanut sitä paikkaa mihin koiran pää oli painautunut, nousi paikaltaan ja tuli katsomaan kaveriaan lähemmin, selvästi ilahtuneena.
Kissalla oli tapana tervehtiä herkkänä hetkenään koskettamalla käpälällä koiran päätä. Näin se teki siinä, mutta kun ei tavannutkaan mitään, se oli hämmästynyt ja nuuski tarkkaan paikkaa kuin olisi hakenut kaveriaan, mutta meni sitten takaisin paikalleen.
Vaikka en mitään nähnyt, silittelin kuviteltua pään kohtaa, ja toivotin hyvää matkaa koiralle, sanoin mielessäni, että sen täytyy mennä.
Kissa seurasi katseellaan koko ajan, mitä se sitten näkikin, ja kun tämä luoksemme tullut koira haki nukkumapaikkaa niinkuin ennenkin, kissa katse seurasi sitä herkeämättä.
Kissa ei reagoinut koko tapahtuman aikana minuun. Kissan käyttäytyminen seuraten iltatilanne meni kuin oli mennyt lukuisia kertoja vuosien varrella, ainoastaan kolmatta huoneessa olijaa ei näkynyt. Tämä vierailu tapahtui vain kerran.
Olen sitä mieltä niin ihmisen kuin eläimenkin kuoleman jälkeisestä elämästä, että näin elämä jatkuu jossain ulottuvuudessa ja jossain muodossa, mutta ihmiset eivät joko uskalla sitä ajatella, tai höpsöksi leimaantumisen pelossa näistä asioista puhua, tai sitten asia ei kiinnosta kaiken muun tämän hetkisen elämän kiireissä.
Mutta tällainen kokemus minulla oli.
|