Lähettäjä: Miitta. 
Päivämäärä:   7.1.17 12:16:00

Pakko oli tämäkin ketju perustaa, jottei Puskamummon topikki mene ihan aiheesta sivuun.

Lukekaa nyt ensin sen puskiksen viimeinen osio niinkuin taustatiedoiksi.

Minun omakohtaisia kokemuksiani ovat siis sieltä sun täältä. Keskisuomalaiset ovat aika neutraaleja. Sitä sun tätä kuitenkin.

Pohjanmaalla tehdään hirviästi töitä, sitten saunotaan ja juodaan kossua valkopaita päällä. Tai sitten ollahan uskovaisia ja kuunnellan jumalan sannaa.

Savossa ollaan vilikkaita, jos tokkiinsa kirotaan vähän siihen välliin.

Hesassa hihitellään muualta muuttaneille, että miten juntti joku voi vielä olla.

Porissa kieli on vähä niinku ranskaa puhuis, ei tarvi ikin lopetta kokonaist sana.

Kittilässä ollaan niin laphalaisii, mut kuh ei ne tiiä että Utsjohk on viel kauampan. Sielläphä sitte kärtyäväth.

Miekiin oon käynynnä jonku Uuraislaisen ikkunaan koputtamaan keskellä yötä että tarttis traktoria ku auto hyytyi mäkeen.

Kyllä se äijä hyppäsikin pöksyihinsä ja raktori käynnistyi, ku hää oli kuulema säikähtäny kun niin helevetin pitkä akka ilmaantui ikkunaan.

No joo, kai minä vähän pitkältä saatoin näyttää kun hevosen selässä seisoin oikein seisomalla.

Joo... mutta mukavia immeisiä kaikkialla.

Lähettäjä: H 
Päivämäärä:   7.1.17 12:48:16

Ihan hyvä että voidaan pohdiskella ja filosofioida omalla laatikolla.

Tämä on sellainen asia joka esiintyy monessa eri mittakaavassa. Toisille maailma on kiehtova paikka täynnä erilaisia ihmisiä, ja paikassa kuin paikassa puikkelehditaan sujuvasti kuin kala vedessä. Ja toisille jo naapurikylän murre on liian erilaista. Tiedättekö, juuri niitä tyyppejä jotka aikoinaan matkustivat rodokselle, ja ottivat omat eväät mukaan ja valitsivat hotellin missä puhuttiin vain suomea. Ettei vaan ulkolaiset huijaa...

Ja suomen kaltaisessa piskuisessa harvaanasutussa maassakin on hirmu eroja alueittain. Olen joskus aiemminkin kertonut isovanhemmistani, kuinka isoäitini tuli karjalasta jonkinlaisen rintamaromanssin tuloksena emännäksi satakuntaan, ja on siinä ollut erikoisen kova kulttuurien yhteentörmäys kun iloluontoinen hölöttäjä on saapunut jyrkkäkulmaisten, pidättyväisten jurottajien sekaan.

Ja tietenkin yksinasuva nainen on kummajainen. Ei sille mitään voi, ja niin tylsältä latteudelta kuin se kuulostaakin, ei muiden puheista kannata välittää. Ja ihmiset huijaavat toisiaan ihan kaikkialla ja joka puolella ja lähes joka asiassa. Eihän niin saisi tietenkään olla, mutta niin sitä vaan tapahtuu, vanhuksilta viedään omaisuus, perheenisälle koijataan räjähtämispisteessä oleva auto, hölmöltä isännältä perintömetsät pilkkahintaan jne. Maailma nyt vaan on sellainen, ja ihminen on evoluution taidonnäyte. Fiksut pärjää... tai röyhkeät ja häikäilemättömät. Itse olen kärttyisenä vanhapiikana huomannut että mitä vähemmän on ihmisten kanssa tekemisissä, sen helpompaa on elämä...

Lähettäjä: 1.*** 
Päivämäärä:   7.1.17 12:51:48

Heh tuota Miittaa! :)

Minä en ole kovin monessa paikassa asunut, mutta kun oma sukuni on hämäläis-karjalais-savolais-virolaista, niin aina on tultu kaikkialla toimeen.

Stadissa asunut pikkutytöstä alkaen, mutta kesät Savossa...nykyisin paikassa, jossa on paljon ruotsinkielisiä :)

Lähettäjä: Miitta. 
Päivämäärä:   7.1.17 14:51:04

Kiitos 1.*** Nyt naurattaa itseäkin.
Itseasustava nainen voi olla vielä kummallisempi kuin ne itseasustavat miekkoset.

Mutta se itseisoletus, että nainen ei pärjää on niin täysin satua.
Akka toimii siinä missä ukkokin. Ne ukot ovat monta kertaa sellaisia outolaisia, että eivät kerta kaikkiaan toimi enää ilman sitä eukkoansa tai sitten eletään muorivainaan sääntöjen mukaan. Vaikka muori on kuopattu jo vuosia sitten.

Silloin kun minä olin nuori ja nätti. (Nätti minä olen vieläkin ;) ) minä tein sitä kylätutustumista pyöräillen, hevostellen ja ihan kysellen, että missä saa ratsastaa jne.

Ostin kauraa, heinää ja puita kyläläisiltä. Annoin heille hyvin kompostoitua hevonkakkaa ja kaikki olivat tyytyväisiä.
Olin talkoissa ja iltalenkeillä kyläseurojen mukana ja rupattelin niitä näitä.

Yhden ainoan kerran piti juosta peltojen yli naapuriin lainaamaan puhelinta, kun oma auto ei kertakaikkiaan käynnistynyt. Jouluaattona.
Silloin oli naapurintäti vähän hapan, mutta kai se oli stressinsä hälläkin. Ymmärrän hyvin.

Ja sitten just tuo, että Espanjaan ei voi lähteä ilman omaa kahvinkeitintä ja Juhlamokkaa.
Omat vanhempani ovat juuri tuota laatua, mutta en minä sillekään mitään voi.

Lähettäjä: Tirlittan 
Päivämäärä:   7.1.17 14:56:10

Mie olen ulkopuolinen aina ollut, kerrostalossa lapsena ei huomannut, mut vanhempana kylläkin joka paikassa.

Syy on omani, en ole saanut elikoitani pysymään omalla tontilla, enkä siisteyttä huushollissani.

Mutta kyllä väliin ihan kummallisissa paikoissa ovat ihmiset, mitään oloistani tai historiastani tietämättä, vältelleet, eli vaikka vuodet olen yrittänyt hioa persoonaani näkymättömäksi, niin aina jotakuta ärsyttää pelkkä olemukseni.

Lähettäjä: elma 
Päivämäärä:   7.1.17 15:15:02

Kyllähän täällä Suomessa monenlaisia tapoja on tuttujen ja vieraiden kesken.
Se, minkälainen ilmapiiri siitä ympäristöön levittyy, riippuu ihan niistä ihmisistä, ei niinkään teoista.
Se on vähän niinkuin työpaikoilla, missä päällepäsmärit ovat perustaneet oman hovin ja hovia johtaa se kaikkein mätänein omena.
Sitten se hovi vallalle päästyään pilaa koko yhteisön ilmapiirin. Näitä on kaupungissa ja maalla, kaikkialla missä on ihmisiä.

Sitä käytöstä varmasti on kuitenkin maalla enemmän, että on suhteellisen vaikea päästä yksinäisenä ihmisenä sisälle maaseudun yhteisöihin. Tietynlainen vierastaminen on melkein vakio, tutustuminen sujuu pinnallisesti hyvin, mutta sisälle yhteisöön pääsemien kestää kyllä oman aikansa.
Myös heimoalueiden temperamentit ovat todellakin erilaisia, mutta kärsivällisyydellä puolin ja toisin pärjää.

Ikäviä tuollaiset "yöjalkaan" pyrkijät. Mutta testosteroni tekee miehistä outoja...

Lähettäjä: Miitta. 
Päivämäärä:   7.1.17 15:51:15

Niin nuo yöjalkaan pyrkivät. :) Jokaisella on loppujen lopuksi vaimo kotona, eli niille voi viitata jo kintaalla samantein.

Nepalissa eivät mitenkään voineet ymmärtää, että:

-Olen naimaton (Avoliitossa)
-Olen yksin reissussa. ( No nyt oli minun vuoroni)

-Minkälainen mies se sitten on jos laskee tänne maailman pahuuteen ihan omin päin? (Tavallinen eurooppalainen mies.)

-Mutta eihän se näköjään edes huolehdi perheestään!( Ai ei? Mutta miksi sen tarvitsisi?)

Sit minä kysyin, että miten teillä nuo perhekuviot menevät?

Järjestetty avioliitto, vaimo ei paljon kiinnosta, mutta lapset ovat ihan kivoja. Asutaan maanjäristyksen jälkeen sedän talossa, ja sillä on koko suku saman katon alla.

Melkein tukehduin hotellissa aamusämpylääni, kun matkakaveri tekstasi, että nyt se B:kin on testattu. Eli se meidän oppaamme.

Että en minä nyt menisi syyttämään naisia tai miehiä yleisesti ottaen.
Ihmisiä tässä kaikki ollaan.

Lähettäjä: elma 
Päivämäärä:   8.1.17 09:55:53

Tuon edellisen kommenttini jälkeen jäin oikein pienellä kateudella haikailemaan, mistä sitä testosteronin vaikutuksella olevaa hormonia voisi näin naisena hankkia? Olisi tarvetta nääs.

Tässä on jo ikä tuon maagisen kuudenkymmenen ja kuoleman välillä, ja jos otettaisiin esille käytännön tilanne, että yksinäisen naisen (elman) ovelle joku yöjalkaan pyrkivä tulisi toimintamielessä kolkuttelemaan, vastaus olisi elmalla että "..sori, ei kiinnosta yhtään, kun ei kiinnosta nykyisin ylensäkään SE yhtään"..
Vastaus olisi sama, olisi sitten yöjalkalainen kylän tavotelluin poikamies, tai aisan yli potkiva ukkomies.

Tässä elman tapauksessa ongelmaa ei luo suora toiminta kohdistuen yksinasuvaan naiseen, vaan ihan libidon puuttuminen (no, jos lieventäisi sanan vähenemiseen) intohimon kohteella.

No, tämä on tämä ongelma.

Kun tuo Puskiksen palsta olisi ihan viihteellinen omassa aiheessaan pysyen, siirtäisin siellä olevan Tirlittanin viimeisen kommentoinnin tänne.
Minulla meinasi mennä aamukahvit väärään kurkkuun, kun Tirsku sanoit, ettet päästäisi miestäsi sen yksinäisen naisen kanssa samoihin tapahtumiin.
Oliko tuo heitto vitsinä laitettu, vai oikeinko olet tosissasi tuossa?

Onko niin, ettei nykypäivänä luoteta kumppaniin, vaan päällä pitäisi olla "seurantapanta", ettei vaan tapahdu mitään ei-toivottua?

Joko aika ja tavat ovat menneet minulta nukkuessani ihan ohi, tai olen siirtynyt tietämättäni itse tuonne jonnekin perusluottamuksen menneelle aikakaudelle, mikä se sitten ajallisesti määriteltynä olikaan.

Valistakaa vanhaa kiltit!

Lähettäjä: Miitta. 
Päivämäärä:   8.1.17 10:27:37

Tuossa onkin elma muuten kysymysten kysymys. Sille miehelle voi aina työntää viagraa, mutta se hankaluus vasta alkaa. Kun patja on kuopalla, vaseliinia pitää olla mukana ja vessapaperirulla ja pesupyyhkeitä... Lista on loputon.

Olen mielestäni ollut aika reilu, kun sanoin miehelle, että käy siellä huorissa Filippiineillä. Ostin vielä niitä viagrojakin matkatuliaisiksi itse kun niitä sai mistä vain.

Meillä on sellanen sopimus, kun hän nyt siellä kävi ja koki mitä koki, niin voisin minäkin jakaa telttani jonkun australialaisen kanssa ilman sen enempää.

Kaulapantaa en ole vielä harkinnut, kyllä ajatuskin on aika kumma. Jos käy niin varmaan kertoo käyneensä kunhan ei kanna mitään kulkutauteja kotiin.
Ajattelen niinkuin positiivisesti, että jospa tulisi jotain sätkyä omaankin kammariin.

Lähettäjä: H 
Päivämäärä:   8.1.17 13:19:25

Höh, onhan noita vartijoita ollut iankaiken, niin miehissä kuin naisissa. Omilta nuoruusvuosilta muistan tuttavapiirin laidoilta pariskunnan, jossa nainen oli ihan viimeisillään raskaana ja mies lähti baariin, niin tämä nainen lyllersi perässä ison mahansa kanssa, ettei mies vaan pääsisi omille teilleen... Väsyi seisomiseen jonka jälkeen istui autossa kapakan ulkopuolella vahdissa. Vakka kantensa valinnee...

Kuten tuolla toisessa topicissa todettiin, niin yksinäinen nainen sekoittaa pienen yhteisön, koska se todellakin on potentiaalinen huora joka yrittää viedä jokaisen miehen. Siksi sitä ensin yritetään tarmokkaasti naittaa jollekin peräkamarireppanalle, ja jos ei kelpaa niin julistetaan lesboksi, silti liikkeitä vahditaan ettei se vaan...

Minulle tyrkytettiin tosissaan sellaista äitinsä kanssa asuvaa, rapajuoppoa rähjäistä pikkumiestä, jota en ollut tainnut nähdä selvinpäin ikinä, ja joka oli todella rasittava päänaukoja. Tuttujen logiikalla "se nyt kyllä tarvisi sellaisen sinunkaltaisen räväkän naisen joka pitäisi sen kaidalla tiellä". Enkä minä raukka edes ymmärtänyt alkuun, pidin sitä vain välttämättömänä pahana pienessä kaveripiirissä ja olin ystävällinen. Lopulta tarkoitusperät selvisivät, ja kieltäydyin kohteliaasti, ja sen jälkeen olenkin sitten ollut lesbo...

Mutta koirat haukkuu ja karavaani kulkee. Ja totta helkutissa yksinäinen nainen pärjää. Ei siksi että olisi nainen, eikä siitä huolimatta, vaan pärjää jos on pärjätäkseen sukupuolesta riippumatta. Mä oon jonkinlainen sukupuoleton. Olen töissä hyvin miesvaltaisella alalla, olen ajautunut sinne ja pärjään siellä ominaisuuksieni takia, enkä ikinä ole ajatellut että minäpä nyt olen hurja kun olen nainen ja olen täällä. En ole pahoittanut mieltäni jos joku ukko on vähätellyt tai tytötellyt, omapa on näkökulmansa, en minä voi muita ihmisiä muuttaa, eikä minun tarvitse todistella kenellekään yhtään mitään. En mitenkään korosta naiseuttani, mutta en myöskään yritä olla mies. Tissit on, ei niitä tarvi pois leikkauttaa mutta ei niitä kesäkeleillä tarvi esitellä vaikka helteellä tekisikin mieli vähentää vaatetusta. Itse asiassa inhoan näitä lehti- ym. juttuja joissa on nainen tukkirekkakuskina tai pyöräkoneenkuljettajana tai teurastajana tai moottoripyörämekaanikkona ja sitten hämmästellään että kuinka se nyt pärjääkin ja voi että sentäs kun onkin hienoa että oikeen nainenkin pärjää näissä hommissa. Tukee täysin sitä "poikkeus vahvistaa säännön" -sanontaa...

Lähettäjä: Tirlittan 
Päivämäärä:   8.1.17 14:21:51

elma:
Ei siinä naisessa tarvitse olla mitään vikaa, eikä kaikki naiset ole löyhämoraalisia, ennenvanhaan se moraali ja uskollisuus oli enempi kunnia-asioita ja uskontokin suosi yksiavioisuutta, mutta nykymaailmassa keskitytään enempi itseen, omiin haluihin ja siihen mikä itsestä 'tuntuu sillä hetkellä' hyvältä.

Sitä ei pidetä niin pahana jos otetaan joku tai jotakin mikä tuntuu itsestä sillä hetkellä kivalta, on se sitten toisen mies tai muotivaate.
Ehkä vahtimishalu lähtee siitä, ettei halua itse siksi yksinäiseksi naiseksi, vaan tahtoo pitää kiinni 'saavutetusta edusta' eli työmiehestään ja pitää lapsillaan isän.

Myöskään kaikki ukkomiehet eivät kestä sitä jos heitä käytetään tilapäisenä huvina parempaa odotellessa ja siitä jalustaltaan pudonneesta ihmisrauniosta ei enää saa pirttihirmukaan korjattua pystyvää isäntää takaisin.

Keskinäiset sopimukset ovat eri juttu, jos on yhteistuumin sovittu että mies saa uittaa tikkuaan missä lystää ja toisinpäin, niin eihän se kumpaakaan haittaa, eikä ehkä johdakaan 'talon vaihtoon' kun on vakikäytäntö, silloin kumpikin on sitoutunut ehkä enempikin yhteiseen talouteen, mutta ns.perinteinen avio/perhemalli on aina antanut sädekehän kielletylle ja saanut aidan takusen ruohon näyttämään vihreämmältä. ;D

Ja näitä 'ohoh, kun oltiin kaksin niin siinä vaan kävi niin'-juttuja on maailma täynnä ja alkoholikin vielä auttaa asiaa, 'öö ei me tietty miten siinä noin kävi', rasittavinta olisi sellaisen morkkiksessa rypevän puolison kanssa yrittää elää jatkossa.
Jos menettää itsekunnioituksensa, on sen rakentaminen takaisin työlästä, näin olen katsonut että määrätynlaisten 'ajautumistilanteiden' välttäminen, vaikka vahtimalla, olisi pienempi paha kestettäväksi. :)

Itse en pysty, enkä enää viitsisi yrittää alkaakaan vahtia miestäni, koska hän on muualla, kaupungissa töissä ja on voinut tehdä mitä tahansa milloin vain, agraariyhteiskunta, pienet kylät, perhekeskeiset, maatilavaltaiset ovat haavoittuvampia muutosten edessä.

Lähettäjä: elma 
Päivämäärä:   8.1.17 17:55:01

Kyllä nyt täytyi Tirsku-dear ottaa joululahjakonjakista lasillinen, ja pohtia tätä tilannetta oikein huolella...

Miten minusta alkoi tuntua siltä, että olen jämähtänyt mastodonttikaudelle niin mielipiteiltäni kuin moraaliarvoiltanikin?
Olen syvästi huolestunut tästä suuntauksesta, että henkilön kasvatuksessa saatu käyttäytyminen ja etenkin nuo eettiset- ja moraaliset arvot ovat nykyään jo romukoppaan heitettyä kamaa? Oikeastiko mennään pöllyttelemään iloisesti peittoja kenenkä kanssa vaan kivalta tuntuu, viis välitetään seurauksista??

Koska tähän on tultu? Onko syy somen ja muiden helposti saatavien huvitusten ansiota?? Missä vika?
Seis maailma, tahdon ulos!

(Hakee toisen konjakin ja rauhoittuu..)

Jos nyt jättäisin dramaatiikan pois, ja toteaisin, että kukin tavallaan tallustaa. Se on kuitenkin selvää, että hetkellisistä kiksautuksista seuraa loppujen lopuksi sellainen soppa ettei ole tosikaan.
Sopan lusikoinnin yhteydessä olisi ihan mielenkiintoista kysyä vaikkapa itseltään, kannattiko?

Tuo toisen vahtiminen on kyllä kanssa aika oudolta kuulostava juttu. Jos jompi kumpi haluaa mennä kokeilemaan (siis ei ole sitä sopimusta), oletan, että mahdollisuuksia kyllä löytyy. Vahdi siinä sitten.
Pitkällisen aviotaipaleen eläneenä ja kokeneena en pitäisi tuollaista avioliittoa jatkamisen arvoisena. Silloin pitää ymmärtää lähteä kumpikin omille teilleen.

Elma sitten jatkaa elelyä omassa mökissään, ja huokailee välillä kissoilleen tätä maailman menoa...
Jätetään Miitta ne vaaleanpunaiset Viagrat (=naisviagrat. Niiden on pakko olla pinkkejä) nyt omilleen. Sinulla on tuo tehokkuus ja kansainvälisyys sitä luokkaa, että heti tulevalla viikolla olet jo kumminki jotain löytänyt.
Tulin toisiin ajatuksiin nääs. Silleen, ettei taida kannattakaan :).

Lähettäjä: :) 
Päivämäärä:   8.1.17 19:11:53

Elma kirjotit niin hyvin etenkin toi toisen vahtiminen suhteessa. Aina olen ollut sitä mieltä, että miehen pitää saada olla vapaa ja pysyä vapaaehtoisesti kanssani.
Samaa vapausta vaadin itselleni, laulussakin "ei vapaata vangita voi, me kumpikin tiesimme sen". Ihan vapaasti omasta halusta olemme olleet pitkässä hyvässä suhteessa. Vaikka mieheni käy auttamassa toisia naisia, ei se ole minulta mitenkään pois. Luottamus on kasvanut vuosien varrella eikä kumpikaan koe toisia miehiä tai naisia uhkaksi.
Maalla olen vaan huomannut, että nämä "pirttihirmut" ovat hyvin tarkkoja miehistään ja aina pitäisi tehdä kotona jotain, jos vaikka miehet menee talkoisiin.
Mukavahan se miehille välillä päästä johonkin yhteisiin hommiin.
Tietysti maalla nämä naapurit ei vaihdu kovinkaan usein, että kaikki uudet ovat hyvin kiinnostavia aluksi.

Lähettäjä: Tirlittan 
Päivämäärä:   8.1.17 19:59:54

Eihän toista oikeasti voi loppujen lopuksi vahtiakaan ja rakkautta on antaa toisen mennä, mutta joskus se suomi-filmien 'justiina-malli' on pelastanut perheitä hetkelliseltä hairahdukselta ja on siitä ollut perästäpäin varmaan mieskin kiitollinen sille 'kotihengettärelleen'. :)

Mistä se sitten voisi johtua, koetaanko toivottomuutta tulevaisuuden suhteen, ettei tarvitse miettiä seurauksia, kun millään ei ole mitään väliä?
Ihmisten vastuuntunto on heikentynyt, syytetään kaikesta jotakin muuta, eikä katsota peiliin, kun se olisi liian haastavaa ryhdistäytyä.
On paljon helpompi sälyttää omat mokansa yhteiskunnan vastuulle. Sossu hoitaa lapset ja kela tuo ruoat, psykiatrit silittelevät päätä kun pääset ilmaiseen hoitoon ongelmista joihin olet 'ajautunut' ilman että olet itse voinut millekään mitään.

Minä olen elävä fossiili, en voi sietää selkärangattomuutta ja vastuunpakoilua omista valinnoista ja teoista.
Enkä koe mitään 'ohoh-tilannetta' kenenkään kanssa, joka osin selittyy sillä etten juokaan, joten en 'haksahda humalassa'. ;D
Olen työkkärillä, mutta toimeentulotukea en hae, otan historiasta jääneen lastensuojelun tukitoimena vastaan 300e lasten harrastusmenoihin vuodessa ja kun vähävaraisuuden takia ollaan saatu ne joulun ruokakortit, niin ostan ne ruoat, mutta en kysele korttien enkä joulupuu-keräyksen lahjojen perään, antavat jos antavat. Velkojani lyhentelen niin paljon kuin kykenen, toivossa että joskus ne tulevat maksettua, tyhmyyttäni olen niitä tehnyt aiempina vuosinani.

Olen itse sössinyt niin pihani, kotini, raha-asiani kuin kerryttänyt läskinikin, en voi odottaa hyvää 'simsalabim-haltijatarta' taikomaan tehtyjä tekemättömäksi, itse pitää suonsa räpiköidä.
Jokainen muukin valitsee mitä tekee, kuka käyttää huumeita, kuka juo, kuka huijaa, kuka törsää rahansa, tai makaa toimettomana, mutta ratkaisu on omissa käsissä, ei jonkun hyysijän kontolla.
Jos jokainen meistä kantaisi vastuuta omasta ja ympäröivästä maailmasta, olisi kaikilla parempi elellä.

Jätteet ja kierrätyskin ovat osa vastuutamme.
Olin aivan yllättynyt kun vanhempi tuttavarouva kertoi laittavansa kaikki roskat vain samaan pussiin, sysää siis yhteiskunnan vastuulle vieläkin roskiensa lajittelun, olin pitänyt sitäkin perhettä sivistyneenä ja fiksuna kun on ollut hyvät ammatit ja hulppea ja hienostunut omakotitalo.
Olin ehkä myös pettynyt jotenkin, kun se näyttävä kuori kätkee ikäviä asioita, glamour himmenee, eikä se ole kivaa. :(

Meillä äiti ja mummo jo katsoi ennen 'kierrätys'-sanan keksimistäkään miten jätteitä lajitellaan ja meillä on niin tehty aina, se nyt on vähintä 'sielun sivistystä' mikä ei edes maksa kuin hiukan vaivaa.

Miten te parannatte maailmaa? ;)

Lähettäjä: Miitta. 
Päivämäärä:   8.1.17 20:10:39

Siis nyt täytyy tarkentaa, että se sopimus oli kertaluontoinen :) Minä en ole omaa osuuttani vielä käyttänyt, vaikka tilaisuuksi olisi ollut.

Mutta tietoisuus siitä, että meillä ei kumpikaan ole toisensa vanki tekee kai juuri sen, että ei se ruoho kuitenkaan ole vihreämpää muualla. Kotonakin on ihan hyvää seuraa.

Sopimukseen kuuluu, että mitään yhteyttä ei sitten pidetä jälkeenpäin ja se pitää olla niin kaukana kotikonnuilta jottei kylän juoruseura pui sitä joka välissä.

Kun minä hommasin sen kakkosasuntoni, niin johan siitäkin nousi kuohu, että "Miten teillä menee, onko kaikki hyvin?"

On hyvin, uskokaa pois. Mutta eivät varmaan kuitenkaan usko. Sillekään minä en voi mitään. :)

Lähettäjä: Miitta. 
Päivämäärä:   8.1.17 20:24:11

Mitä maailmanparantamiseen tulee, niin yritän ottaa aina vastuun omista teoistani ja päätöksistäni. En holhoa ketään, enkä puutu toisten tekemisiin.

En voi oikein maailmaa muuttaa yksinäni, mutta itseäni voin muuttaa.

Olen niin paljon nähnyt noita tapauksia, että mennään naimisiin, parjataan sen ukkonsa tai akkansa tekoja ja vikoja ja sitten ihmetellään, että miten se puoliso onkin ihan eri tyyppi kuin alussa.

Lähettäjä: elma 
Päivämäärä:   9.1.17 08:22:28

Olen minäkin ihmetellyt noita joitakin "avioliittoja", joissa mies- ja naisseurassa ruoditaan oman kumppanin edesottamuksia suurella äänellä ja melkein poikkeuksetta negatiiviseen sävyyn. Samoin kahdenkeskisessä puheessa kerrotaan "luottamuksella" oman puolison huonous ja viat.
Onko kysymyksessä vain se tyytymättömyys omaan puolisovalintaan, vai se, ettei kotona keskustella näitä kriisipisteitä selväksi? Ne sitten jää hiertämään, ja pakkohan ne on jollakin ja jollekin purkaa?

Joka tapaiksessa näin käyttäytyvässä seurassa haluan vain mahdollisimman pian kadota paikalta; tulee ikävä olo itselle ja naamani menee vituralleen.
Seurustele siinä sitten, jos keskustelunaiheen kääntäminen toiseen kilpistyy yrityksestäni huolimatta.

Saman reaktion aiheuttaa aviopuolisoiden toistensa nälviminen muka "vitsin" varjolla...
Se korpeaa niin paljon,ettei ole tosikaan ja poistun paikalta. Ei ihme, että tässä olen jo pitkälle erakoitunut. ( No nyt ymmärrän miksi olen edelleen siellä mastodonttikaudella: Minähän poistun paikalta ennenkuin tilanteet kehittyvät peitonpöllyttämisvaiheeseen jonkun toisen kuin oman kanssa!!) :O?

Miksi sitten mennä yhteen, jos on niin helkatin vaikeaa? Jos suhde ei sisällä yhteisiä asioita, niitä joita jaetaan kumppanin kanssa? Ei sitä tunnetta, että tuossa on rakkain, tuossa on ihminen jonka kanssa mennään elämäntaipale yhdessä, tuli vastaan mitä tuli?

Kunnioitetaan toista, ymmärretään - tai ainakin yritetään ymmärtää toisenkin kannalta asioita. Onko se ihan sula mahdottomuus nykyaikana? Nyt kun kaikki entinen tuntuu olevan hukassa ja hajallaan?

Yksinäiset naiset maaseudulla, ne jotka joku kokee uhkana parisuhteelleen, ovat vain sivustakärsijöitä, joille kasataan syyksi oman parisuhteen hämärät puolet ja oma kyvyttömyys hoitaa suhde kuntoon.

Olisiko sivutoiminen avioliittoneuvonta tuottelias yritysidea nykyisin?

Lähettäjä: Tirlittan 
Päivämäärä:   9.1.17 12:15:51

Minä mietin vakavissani avioliittoneuvojan ammattia, mutta olin jo aikuinen, lukio käymättä eli olisi vienyt kymmenisen vuotta se pätevyys hankkia, eli ehkäpä nyt olisi paperit. ;)
Sitten mietin 'positiivisuuskurssien' pitämistä, kun on niin synkkää maailmalla ettei enää näe niitä juttuja jotka ovat hyvin ja joilla voisi paremmin jaksaa kun vaan huomaisi miten hienosti omassakin elämässä moni asia on. :)
Yrittäjyys taas ei näillä veloilla ole toimivaa, joten roikun työkkärillä turvallisemmin ja kurssitoiminta jäi vaan takaraivoon kytemään.

Yksinkertaistin ja yritän tehdä 'kaatopaikka-tilastani' henkisesti elvyttävän keitaan, jonne voi tulla hetkeksi etsimään mielenrauhaa nykymaailman oravanpyörästä, siinä sivussahan voi sitten 'terapoida ja eheyttää' sitä tarvitsevaa ja jos majoittaisi muutamaksi päiväksi, niin voisi vähän ruokarahaakin saada ja jos tarvitsijoita ilmaantuisi useita voisi sen yrityksenkin perustaa.

On hienoa kun on haaveita ja tavoitteita, jokainen päivä on uusi mahdollisuus edetä kohti unelmaansa ja vaikkei visiot toteutuisikaan, niin toivossa on ihana elää. :)

Lähettäjä: Miitta. 
Päivämäärä:   13.1.17 08:13:57

Kun elma sanoi:

"Miksi sitten mennä yhteen, jos on niin helkatin vaikeaa? Jos suhde ei sisällä yhteisiä asioita, niitä joita jaetaan kumppanin kanssa? Ei sitä tunnetta, että tuossa on rakkain, tuossa on ihminen jonka kanssa mennään elämäntaipale yhdessä, tuli vastaan mitä tuli?"

Minulla on sellainen kokemus, että oltiin niin hirmuisen rakastuneita ja mentiin naimisiin.
Arkistokaapin edessä kirkkoherran virastossa, kun tällä sulhasella oli vähän yleisten tilanteiden kammo. -Ei minua haitannut, olin niin rakastunut.

Minä sain tehdä mitä huvitti, hommailin hevosen kanssa ja kävin yötöissä, nukuin päivät. Häntä kuitenkin ärsytti se tilanne. Käytiin kalastamassa, mikä ei kiinnostanut minua ei sitten milliäkään, mutta suostuin yhteisen hyvän vuoksi.

Sitten vaan loppui se alkurakkaus, eikä meillä ollut yhteisiä päämääriä, niin minä lähdin. Se vain kuihtui pois koko liitto.

Tämän nykyisen (avo)mieheni kanssa meillä kulkee huumorintaju niin samoja reittejä, että olemme edelleen ihan siinä alkurakkaudessa kolmentoista vuoden jälkeen. Ainakin hetkittäin. Kyllä minuakin ärsyttää jotkut pikkujutut, enkä minäkään varmasti ole viaton, mutta sitä jotenkin katsoo läpi sormien.

Ehkä olemme enemmän aikuistuneita.

Jos nyt tulisi tämän liiton loppu, niin muuttaisin varmaan ihan toisaalle ja eläisin erakkona. Ainakin hetken, mistä sitä ikinä tietää.

Lähettäjä: XXX 
Päivämäärä:   13.1.17 10:49:43

Pari väitettä avioliitosta.
-Pitkän avioliiton salaisuus on kummankin osapuolen laiskuus. Ei viitsitä hankkia ylimääräistä työtä ja etsiä uutta asuntoa.
-Avioliitto on jostain syystä saamatta jäänyt avioero.

Lähettäjä: Irma 
Päivämäärä:   13.1.17 13:15:41

Avioliitto ja suhtautuminen avioliittoon on muuttunut. Minun vanhempieni aikana ei varmaan ollut koko pitäjässä kuin pari avoliittoa (susiparia). Vihille mentiin kirkossa tai kirkkoherran kansliassa ja useimmat ottivat vikivalan tosissaan. "Kunnes kuolema erottaa..."

Itse olen toisessa avoliitossani. Ensimmäinen opiskeluaikainen kesti kuusi vuotta ja sain siinä senverran siipeeni, että viihdyin toistakymmentä vuotta Helsingin yössä ilman aikomustakaan solmia vastakkaiseen sukupuoleen vakavaa suhdetta.

Nykyinen avoliitto on kestänyt 26 vuotta ja lapsen lapsia tässä odotellaan.

Vanhempani menivät ajan tavan mukaan kristilliseen avioliittoon, kun esikoinen ilmoitti tulostaan. Liitto alkoi riitaisena ja he olivat jo päättäneet erota, kun vauva kuoli. He hautasivat esikoisensa, palasivat yhteen ja päättivät saada liittonsa toimimaan. Ajattelivat, että vauvan kuolema oli Jumalan rangaistus jumalattomasta menosta. He todella pitivät päätöksensä, seuraavana vuonna synnyin minä ja minulla oli onnellinen lapsuus.

Lähettäjä: H 
Päivämäärä:   13.1.17 13:49:37

Historiakatsaus:

Antero Wareliuksen mainio "kertomus tyrvään pitäjästä 1853" kertoo sikäläisestä elämänmenosta että

"...Tappelut ovat samaten viinan hedelmiä, harvoin viitsivät selväpäiset lyödä toisiansa, paitsi juur omia aviopuolisoitansa. Riitaisia ja tappelevaisia pariskuntia on paljo;sillä avioliittoon yhdistytään useimmasti ilman keskinäistä rakkautta, rikkauden ja muitten etuin himosta taikka pakotuksesta (koska salavuoteus on ensiksi tapahtunut)..."

Ihmiset ovat samanlaisia, mutta olosuhteet ja ympäristö muuttuneet joka suhteessa niin että eroaminen on mahdollista, helppoa ja yleisesti hyväksyttyä. Juontaisiko koko avioliitto pohjimmiltaan siihen että perheen on pysyttävä kasassa jotta lapsilla on koti ja elanto? Näinhän se ei tietenkään ole ollut eron mahdottomuudesta huolimatta, mutta hieman vaikeampaa on ollut hylätä akka ja pienet penskat tuosta vaan. Tai ainakin se on vaatinut melkoista peliliikettä, kuten ulkomaille lähtemistä yms. Nykyään yhteiskunta huolehtii niin että perhettä ei siksi tarvita.

Lähettäjä: Tirlittan 
Päivämäärä:   13.1.17 15:42:56

Olen rakkausavioliitossa, mieheni on kaikki mitä mieheltä ikinä voi toivoa, hän on myös ärsyttävä, mutta jos ei tilanne muutu olemme olleet heinäkuussa 30 vuotta naimisissa.

Tiedän siis mistä puhun jos sanon että yhteiselämän onni on mahdollinen kelle vain milloin vain, kunhan löytää sen, niin teennäisesti, mutta todesti sanotun 'oikean' kaverin.

Jollekin sopii elämäntilanteisiin, ikävuosiin tai vastaavaan kasvamiseen liittyen kanssakulkija joka on 'se oikea' rinnalla osan matkaa ja sitten seuraavaan tilanteeseen löytyy uusi.

Parastahan olisi kehittyä ja kulkea yhtä matkaa, niin ei tarvitsisi vaihtaa. ;D

Lapsillamme on takana vanhimmalla n.10v parisuhde, seuraavalla 8v, sitten on lyhyempiä, 4-6v, mutta kuitenkin ekat puolisot kahdella, eli viidestä yksi on yksinhuoltaja tällä hetkellä.
Elelen toivossa että hekin jaksavat kasvaa yhdessä. :)

On kyllä sellainen olo kuin Miittalla, että jos ero tai leskeys osuu kohdalle, niin erakkoversio on hyvä ja todennäköinen.
Jossain todetaan että 'hän kuoli rauhallisesti, vanhana, elämästä kylliksensä saaneena' ja mie olen avioliiton suhteen samassa jamassa 'kylliksi nauttineena' todnäk mieluummin sitten jatkan keskenäni. :)

Lähettäjä: Miitta. 
Päivämäärä:   19.1.17 06:27:09

Tuo on tosissaan oikein koostuma siitä, että ihmiset eivät viisastu:

"Historiakatsaus:
Antero Wareliuksen mainio "kertomus tyrvään pitäjästä 1853" kertoo sikäläisestä elämänmenosta että

"...Tappelut ovat samaten viinan hedelmiä, harvoin viitsivät selväpäiset lyödä toisiansa, paitsi juur omia aviopuolisoitansa. "

Eli ikäänkuin omaa aviopuolisoa saisi lyödä ja loukata.

Kuuntelin radiosta jotain ohjelmaa vihanhallinnasta ja siellä sanottiin, että pitää ennemmin laskea kymmenestä yhteen kuin yhdestä kymmeneen.
Samoin pitäisi ottaa kaksi askelta taaksepäin, mieluummiin kuin eteenpäin.

En tiedä toimiiko. Mutta parempi kai se on sen sijaan, että tulee hirvittävä draama siitä ylösjääneestä vessanpytynkannesta. Koska se veskipönttö on lopulta ihan sama, tunteet vain räjähtävät siinä pisteessä.
Huono yöuni, rasittava työpäivä jne. Sitten koko perhe saa kuulla miten raivoan niille likaisille sukille.

En koe mielestäni olevani pirttihirmu, mutta myönnän ärsyyntyväni kylppärin lattialla olevista likapyykeistä.
-Eikö niitä voi laittaa suoraan pyykkikoriin?

Mitä lie kaikkea vaimoparat saivat aikanaan kokea? En ole edes mitenkään vannoutunut feministi, koska minun ei tarvitse tuputtaa sukupuoltani esille.

Naapuristossa asustaa lesbopariskunta jolla on kaksi lasta. Minua häiritsee yhtä vähän tai yhtä paljon se, että toisen verkkarit ovat koko ajan niin alhaalla jotta persvako on näkyvillä. Aina.

Mutta kun sillekään asialle minä en voi mitään.

Lähettäjä: XXX 
Päivämäärä:   19.1.17 09:31:16

Yhä on sama systeemi käytössä kuin puolitoistasataa vuotta sitten. Selkärangattomien miesten on edelleen turvallista uhota selvin päin akalle ja kakaroille. Niistä ei yleensä vastusta saa. Pikku kännissä luottamus omiin kykyihin kasvaa ja voi uskotella olevansa maailman napa kylän raitilla. Siellä tulee turhan helposti vastaan vahvempi ja nopeempi kaveri. Seurauksena oman ulkonäön uudelleen muotoilu. Siksi en mene kylille kännäämään.....

Miitta hyvä, siihen naapurin pöksyjen roikkumiseen on hyvä syy. Tutkimustenkin mukaan on tärkeää, että lapsilla on miehen malli perheessä. Naispariskunata on sisäistänyt tämän, eiks juu?

Lähettäjä: Tirlittan 
Päivämäärä:   19.1.17 11:38:03

Voi Triplis! :D
Tuo lökäpöksyinen 'miesmalli' on vaan niin osuva. :)

Mieheni on onneksi outo tai elänyt 'villissä lännessä' edellisen elämänsä, häntä ei näe verkkareissa, collegehousuissa, shortseissa, eikä alkkareissa, ainoastaan farkuissa ja paremmat 'kengät' ovat bootsit, eli esim.puvun kanssa. :)
Näppärästi soljahtaa 60cm likakaivon kannesta sisään vielä työvermeet farkkujen päällä kyykkimään 'putkistoon', eli farkut ovat kätevät ja joustavat kaikkialla. ;D

Itse kun olen 'hiukan' paksu, niin kuljen pitkissä hameissa kylillä, kesällä esim H&Mn maksimekoissa ja talvella kutomissani hameissa, tällä hetkellä on vaaleanpunainen, punasävyinen, turkoosi, ruskea ja työn alla on valkoinen, tummempi kuvioitu(jääkarhu..) turkoosi ja harmaan olen hukannut.
Lämmintä ja kätevää, mutta kieltämättä joidenkin silmissä hiukan 'persoonallista'. ;)

Lähettäjä: Miitta. 
Päivämäärä:   20.1.17 02:18:31

Juu tosiaan! Nyt minäkin sen älysin. Perheen mies.
Oman mieheni mielikuvat kahdesta ihanasta naisesta kiehnäämässä keskenään ovat täysin romuttuneet tämän pariskunnan takia. :D

Lähettäjä: Miitta. 
Päivämäärä:   9.3.17 20:41:13

Nyt sitten mies kertoi "ihan varmasta lähteestä", että nuo naiset ovat eroamassa.

Hirmuinen puskaradio varmaan käynnissä. Kuka, miksi ja milloin?
Ihan älytöntä.
Luulisi jo olevan tarpeeksi omissa parisuhdeongelmissa ilman kyläläisten tonkimista.

Lähettäjä: sv 
Päivämäärä:   10.3.17 22:30:39

"Hesassa hihitellään muualta muuttaneille, että miten juntti joku voi vielä olla."

Minä en ole tällaista huomannut koskaan. Asunut Helsingissä 30 vuotta ja senkin jälkeen viettänyt siellä paljon aikaa erilaisissa piireissä.

Lähettäjä: Miitta. 
Päivämäärä:   17.3.17 07:15:14

sv:
En minä ole jokaiseen helsinkiläiseen ehtinyt tutustua. Enkä savolaiseenkaan.
Tämä nyt oli vain tällaisen maankiertäjän käsitys.
Parempi ottaa vähän huumorin kannalta tämä elämä, niin ei pikkuseikat vaivaa. ;)

Lähettäjä: XXX 
Päivämäärä:   17.3.17 08:39:55

Täältä toisen maailman kiertäjän mielipide niistä eroavuuksista. Tuskin siellä Helsingissä naureskellaan yhdelle henkilölle. Kaikilla on helkkarinmoinen kiire, sitä en tiedä minne. Ei siinä ehditä, eikä halutakkaan huomioida jotain maalaisäijän katukylttien töllistelyä.
Maalle muuttaneen hesalaisen touhuja maalaiset voi naureskella. Asiat mitkä on selviöitä maalaiselle jo alle kouluiässä tuottavat asvaltilla kasvaneelle alussa ongelmia. Maalla on aikaa, ei enemmän, mutta sen käyttö on erilaista.
Ilari Johansson on tehnyt mielestäni mainion stand up pätkän eri heimojen/asuinalueitten ihmisten luonteen eroavuuksista. Löytyy juuputkesta.

Lähettäjä: Tirlittan 
Päivämäärä:   17.3.17 11:37:00

Tässä ymmärtääkseni Tripliksen tarkoittama jutska: ;)
https://www.youtube.com/watch?v=_S1vYZ6wAHY