Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  Kasvuennuste

Lähettäjä: Varsa 
Päivämäärä:   28.1.26 08:19:56

Oma kaksivuotiaaksi kääntynyt suomenhevonen on nyt noin 145 cm. Kovasti yritän pohtia, minkä kokoinen tästä tulee. On reilusti takakorkea ja muutenkin hyvin keskenkasvuisen näköinen.
Aiemmat hevoseni ovat olleet tämän ikäisinä ns. valmiimman näköisiä, toki myös vähän pienempiä. Molemmat kasvoivat noin 150 cm.

Vanhempien jälkeläisissä kaikkea 150-165 cm välillä.

Minkä kokoisiksi teidän varsat olivat tämän ikäisinä ja kuinka isoiksi kasvoivat?

  Re: Kasvuennuste

Lähettäjä: Ley 
Päivämäärä:   28.1.26 11:44:14

Tämä keskustelu tulee täyttymään viesteistä, joissa jokaisen oma heppa on kasvanut korkeutta vielä 10-vuotiaanakin ainakin 15 senttiä.

Todellisuudessa luuperäisestä korkeuskasvusta on tilastollisesti 1-vuotiaana saavutettu 85-90%. Aina on tietysti poikkeuksia ja poikkeuksen poikkeuksia, mutta suurin osa hevosista on 1-vuotiaana kasvanut luiden osalta tuon verran aikuiskoostaan. Kaikki korkeus ei tietenkään ole pelkistä luista riippuvaista, varsinkin säkäkorkeus voi vaihdella joitakin senttejä treenistä ja lihaskunnosta riippuen aikuisellakin hevosella, kun etuosa ei ole luilla kiinni jaloissa. Myös mittaajalla on vaikutusta, varsinkin jos hevonen ei ole täydellisen rauhallinen mitattava, voi mittausvirhekin olla hevosella pari senttiä suuntaansa.

Mutta räntti sikseen. Minulla on tällä hetkellä kaksi 2-vuotiaaksi kääntynyttä suomenhevosta. Toinen on aloittajan varsan kanssa aika samankokoinen (joulukuussa mittasin kotona, että säkä 142cm) ja toinen oli joulukuussa 1,5-vuotiaana 156cm. Kumpikin kävi keväällä noin 1-vuotiaana näyttelyssä ja sen mittauksen perusteella 90% mukaan laskettuna pienemmästä tulisi noin 152cm ja isommasta 165cm. Jos se pitäisi paikkansa niin kumpikin kasvaisi vielä noin 10cm. Aiempien varsojen kohdalla tuo 1v=90% on pitänyt aika hyvin paikkansa (virhemarginaalit huomioiden).

  Re: Kasvuennuste

Lähettäjä: Varsa 
Päivämäärä:   28.1.26 12:06:55

Ley, kiitos kommenteista.

Tuo on ihan totta, että pelkkä säkäkorkeus voi vielä muuttua kasvun päätyttyä, kun saa lisää lihasta ja ryhtiä. Ja onhan tietysti kasvuvauhdissa muutenkin eroja.

  Re: Kasvuennuste

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   28.1.26 13:53:43

1-vuotiaan etujalkojen mitta x 2 on hyvä noin arvio.
Ja tähän sitten perusteluja: Koska hevosen rakenteessa rungon korkeus (mitattuna säästä vatsan alareunaan) ja etujalkojen korkeus (mitattuna vatsan alareunasta maahan) ovat normaalirakenteisella hevosella suurinpiirtein thtä pitkät ja koska hevonen on 1-vuotiaana kasvanut etujalkansa suurinpiirtein lopulliseen pituuteen, on näiden mittojen yhteenlaskettu summa hevosen tuleva korkeus.
Ja kyllä, on lyhytjalkaisia ja pitkäjalkaisia hevosia ja enemmän tai vähemmän syvää runkoa ja kaikki vaikuttaa kaikkeen eli ei tätä kannata lukea kuin piru raamattua, mutta hyvän noin arvion siitä saa.
Eli karrikoiden; jos odottaa hevosesta 170-senttistä ja sillä on vuotiaana 70 senttiset jalat, ei koko-odotus mitä todennäköisemmin täyty. Tai jos täyttyy niin sitten sillä on pirun lyhyet jalat.

  Re: Kasvuennuste

Lähettäjä: Varsa 
Päivämäärä:   28.1.26 14:28:08

Tiedän kyllä nuo laskukaavat, mutta ne eivät taida enää tämän ikäisellä päteä?

  Re: Kasvuennuste

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   28.1.26 16:00:53

Pätee viimeisin laskukaava siitä asti kun etujalat ovat kasvaneet täyteen mittaansa. Jos mittaat hevosesi etujalat niin kerrohan mitä sait mitaksi ja kuinka hyvin arvio lopullisesta korkeudesta suhteutuu nykyhetkeen.

  Re: Kasvuennuste

Lähettäjä: lop 
Päivämäärä:   28.1.26 19:52:37

Ley:lla oikein hyvä vastaus. Mulla on 3 suomenpienhevosta, joiden säkä 1 -vuotiaana on ollut jo 92-93 % aikuiskoosta, syksyn näyttelyssä 95 %. Hevoskokoisilla mielestäni pätee tuo 90 % paremmin, mutta toki aina on yksilöitä ja niitä, joita ei ole vaikkapa kasvattajalla ruokittu.

Nyt löytyy 2 -vuotiaaksi kääntynyt juurikin noin 145 -senttinen suokki, joka oli vuoden iässä 138 cm eli 90 %:n kaavalla kasvaisi 153 cm, mutta jos seuraa emänsä kasvukäyrää, niin jää 150 cm.

  Re: Kasvuennuste

Lähettäjä: Potku 
Päivämäärä:   28.1.26 20:15:45

Meillä on hyvin pitänyt tuo Leyn sanoma 1v=90 paikkansa puoliverisilläkin.

Tuo etujalan mittaus onkin uusi minulle. Pitääkin kokeilla aikuisilla, että miten hyvin pitää paikkansa.

  Re: Kasvuennuste

Lähettäjä: Hmm 
Päivämäärä:   29.1.26 06:27:17

Meillä ei tuo 1v. kasvuennuste ole pitänyt paikkaansa. Meillä pv nuori. Oli 1v. Pieni, mutta tosin pitkät jalat. Vitsailin, että saatiin poni.
Hurahti 1-2 v. Välissä kymmeniä senttejä. Nyt ennuste näyttää, että taitaa tulla iso, koska vielä takakorkea vähän ja kokoa on jo nyt.

  Re: Kasvuennuste

Lähettäjä: kukka 
Päivämäärä:   29.1.26 08:39:18

Havaintojeni perusteella yli 160-senttiseksi kasvavat tyypillisesti suomenhevoset, jotka ovat 1v huhti-kesäkuussa 142 cm tai enemmän säkäkorkeudeltaan. Jos varsa on ollut huhti-toukokuussa 145 cm tai yli, se on vaikuttanut kasvavan jopa 165-170 -senttiseksi. Minä en odottaisi varsasta edes ihan 160-senttistä, vaikka varmasti se mahdollista onkin.

  Re: Kasvuennuste

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   29.1.26 19:45:55

"Meillä ei tuo 1v. kasvuennuste ole pitänyt paikkaansa. Meillä pv nuori. Oli 1v. Pieni, mutta tosin pitkät jalat. Vitsailin, että saatiin poni."

Olisit mitannut vuotiaana ne pitkät jalat (ks. ylempää) niin ennuste olisi saattanut osua oikeampaan. :-)

  Re: Kasvuennuste

Lähettäjä: Varsa 
Päivämäärä:   30.1.26 08:40:45

Mistä kohtaa etujalkaa olette tuon mittauksen tehnyt? Joissain ohjeissa oli ruununrajasta, toisissa vuotisen yläosasta kyynärpäähän. Kokeilin molemmille, eikä kumpikaan sopinut aikuisiin poneihin tai tähän varsaan. Etujalan mitan mukaan tästä pitäisi tulla 140 cm, ja sen yli on jo. Isoille poneilla tulisi tuon mukaan korkeutta lähes 160 cm.

  Re: Kasvuennuste

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   30.1.26 12:17:05

2v kääntyneenä mittasin tammavarsan n. 150-152 senttiseksi ja se on nyt reilu 160, veikkaisin et 164 on lopullinen koko. Suokki, ja en tiedä mikä ruumiinosa on kasvanut mut emänsä mitattiin 3v näytelmissä 158 ja kantakirjatessa 160.

  Re: Kasvuennuste

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   30.1.26 23:15:52

Varsa: maasta kyynärään

  Re: Kasvuennuste

Lähettäjä: Varsa 
Päivämäärä:   31.1.26 08:49:43

… pitää tuo vielä testata, vuohisesta ei tullut oikeita tuloksia aikuisellakaan. Monessa paikassa ohjeet tosiaan olivat näin, ihmettelen että miten sillä saa yhtään suuntaa antavia tuloksia

  Re: Kasvuennuste

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   31.1.26 15:26:37

"Monessa paikassa ohjeet tosiaan olivat näin, ihmettelen että miten sillä saa yhtään suuntaa antavia tuloksia"

Katsopas hevosten rakennekuvia. Hyvärakenteisen hevosen säkäkorkeus koostuu keskimäärin puolet jalkojen pituudesta ja puolet rungon korkeudesta. Heittoa 1:1 suhteeseen tulee jos hevonen on keskimääräiseen verrattuna korkeajalkainen / matalajalkainen tai se on syvärunkoinen / sillä on puutteellinen syvyys. Nämä näkee helposti rakennekuvista ja omaa silmää voi harjaannuttaa katsomaan hevosen rakennetta tästä ja monesta muustakin mittattavasta kohdasta joka helpottaa tulevan koon arviointia. Kuten aiemmin kirjoitin, jos hevosella on vuotiaana 70 cm pituiset jalat, on aivan turha odottaa siitä säkäkorkeudeltaan 170 senttistä ellei se ole mallia mäyräkoira.

   Ylös ⇑   


  
 Vastaa viestiin
 Nimi:       [poista tiedot]
 Sähköpostiosoite:

 Jos annat sähköpostiosoitteesi, se näkyy viestissäsi.

 Otsikko:
   




Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.