Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  Näyttelyt, kuinka toimitaan + muita kysymyksiä

Lähettäjä: Pinokkio 
Päivämäärä:   15.9.21 11:53:55

Ensimmäiset näyttelyt kyseessä. Kuinka paikan päällä toimitaan?
Saavutaanko paikalle jo hyvissä ajoin, (kuinka monta h ennen omaa aikaa?)
Varsaa tietenkin verrytellään, onko sille oma rajattu alue?
Mennäänkö sitten odottamaan oman esiintymisajan alkua esiintymisalueen (kolmio) lähettyville?
Hevosen / varsan esittäminen itsessään on selvää, mutta muu paikan päällä toimiminen vielä epäselvää ja siksi toivoisin jonkun kärsivällisen kertovan kuinka esimerkiksi itse toimii.

  Re: Näyttelyt, kuinka toimitaan + muita kysymyksiä

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   15.9.21 11:59:00

Ota avustaja mukaan. Varsaa ei varsinaisesti verrytellä, muuta kuin taluttaen. Ei ole ollut erillistä aluetta sille ainakaan niissä näyttelyissä joissa minä olen ollut.
Kysy ohjeita paikan päällä kun menet kertomaan saapumisestasi.

  Re: Näyttelyt, kuinka toimitaan + muita kysymyksiä

Lähettäjä: Pinokkio 
Päivämäärä:   15.9.21 12:35:03

Kiitos, avustaja tulossa mukaan. Luottavaisin mielin käymme matkaan, jostain se on aloitettava :)

  Re: Näyttelyt, kuinka toimitaan + muita kysymyksiä

Lähettäjä: *** 
Päivämäärä:   15.9.21 16:25:02

Kaikki ohjeistus löytyy Hippoksen sivuilta. Vähän voisi harkita jonkin sortin omatoimista tiedonhakua vaikka Googlella.

  Re: Näyttelyt, kuinka toimitaan + muita kysymyksiä

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   15.9.21 16:37:54

Maneesin ulkopuolella odottavat muutama vuorossa oleva varsa. Ensin mittaukseen passin kanssa.

  Re: Näyttelyt, kuinka toimitaan + muita kysymyksiä

Lähettäjä: T 
Päivämäärä:   15.9.21 19:34:55

Itsekki menin ekaa näyttelyyn ja olin kaverille että katotaan mitä muut tekee
Toki ohjeet oli luettu.

  Re: Näyttelyt, kuinka toimitaan + muita kysymyksiä

Lähettäjä: Kävijä 
Päivämäärä:   15.9.21 19:54:50

Käytänteet vaihtelevat todella paljon järjestäjän, rodun ja järjestyspaikan puolesta... Minkä rotuinen ja oletko menossa Hippoksen näyttelyyn, rotunäyttelyyn, show-näyttelyyn vai mätsäreihin? Minkä ikäinen hevonen?

  Re: Näyttelyt, kuinka toimitaan + muita kysymyksiä

Lähettäjä: Öö 
Päivämäärä:   15.9.21 20:33:51

Paikan päälle ajoissa. Ehtii katsella ympärilleen ja tutkia mikä on meininki ja mitä missäkin.
Ilmoittautuminen.
Varsa ulos autosta, mahdollista siistimistä. Voi talutella tai mennä suoraan mittaukseen.
Mittauksen jälkeen odotellaan omaa vuoroa. Riippuen kauanko siihen on että miten kaukana kehästä. Sillon kun on edellinen näytillä niin kannattaa mennä jo hollille. Muuten voi liikkua ja talutella varsaa kauempanakin.
Kokeilisin juoksua ja seisomista ennen omaa vuoroa kehässä.

  Re: Näyttelyt, kuinka toimitaan + muita kysymyksiä

Lähettäjä: ? 
Päivämäärä:   15.9.21 20:40:55

Miten jalkojen tuli olla tuomariin päin seisoessa?

  Re: Näyttelyt, kuinka toimitaan + muita kysymyksiä

Lähettäjä: Hep 
Päivämäärä:   15.9.21 20:52:17

Jalat tuomariin päin "auki" eli tuomarin puoleinen etujalka edempänä, takajalka taaempana.

  Re: Näyttelyt, kuinka toimitaan + muita kysymyksiä

Lähettäjä: Pinokkio 
Päivämäärä:   15.9.21 21:34:00

Ihan tavalliset hippoksen rotunäyttelyt kyseessä, sh 2v. Kiitos asiallisista kommenteista, luo tunnetta että kyllä sieltä selvitään elossa! Toisella kertaa ollaan jo paljon viisaampia :)

Kun on oman kehän vuoro, huudetaanko/kerrotaanko yleensä että ”nyt voi ottaa ravia seuraavan kierroksen” vai onko aina oletuksena että 1 kierros käyntiä kolmion ympäri ja sen jälkeen ravissa? Kun joskus kuullut että voivat haluta nähdä useamman kierroksen askellajissa x tai y.

  Re: Näyttelyt, kuinka toimitaan + muita kysymyksiä

Lähettäjä: Öö 
Päivämäärä:   15.9.21 22:09:20

Meillä on sanoneet jotakin tyyliin "voit aloittaa, ensin käynti" ja sitten saattavat sanoa samaa ravista.

  Re: Näyttelyt, kuinka toimitaan + muita kysymyksiä

Lähettäjä: Hep 
Päivämäärä:   15.9.21 22:26:15

Askellajit esitetään lautakunnan pyynnöstä, älä siis valmistaudu sinkoamaan suoraan käyntikolmion jälkeen raviin, yleensä viimeistellään käyntilausuntoa vielä ja pyytävät odottamaan, eli luvan saatuasi lähde raviin. Aika harvoin pyydetään uusintakierroksia, lähinnä jos menee niin huonosti että askellajia on mahdoton arvioida (kiemurtelee, väärä askellaji tms.). Silloinkin ohjeiden mukaan eli voidaan esim. pyytää ottamaan vain yksi sivu uusiksi liikkeiden suoruuden arvioimiseksi.

  Re: Näyttelyt, kuinka toimitaan + muita kysymyksiä

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   15.9.21 22:31:33

Katso Hippoksen sivuilta ohjeita-kasvatus-näyttelyt.

Ajoissa kannattaa mennä ja ensin ilmoittaudutaan passin kanssa.
Mittaukseen mennään ensin, siinä yleensä järjestys vapaa ja siinä katsotaan kaviot ja hampaat. Jos näyttely on raviradalla niin mittaus on yleensä katoksilla.
Itse esittelyssä ensin käynti sitten yleensä sanovat kun ravi. Juokse reippaasti. Avustaja voi takana rohkaista jos varsa ei juokse. Hevonen käännetään aina itsestä poispäin. Sitten seistään ja tuomarit katsoo rakennetta. Siirry itse sivuun kun tuomarit katsovat edestä ja koita saada varsa seisomaan ryhdikkäänä ja jalat suorassa, ei vinksallaan.
Ja iloista mieltä, hyvä osallistumaksihan varsalle, tuomarit auttaa myös kyllä:-)

  Re: Näyttelyt, kuinka toimitaan + muita kysymyksiä

Lähettäjä: Kävijä 
Päivämäärä:   15.9.21 22:32:48

Joo okei.

Hippoksen näyttelyssä tosiaan ajoissa paikalle ja varsa kopista vähän ihmettelemään maailmaa, että ehtii tottua ennen kehää. Paikasta riippuen yleensä sivummalla on tilaa kävellä ja ottaa pari ravipätkää, ei viedä varsoja ihan kylmiltään kehään.

Käy kansliassa kysymässä koska voitte käydä mittauksessa, siellä otetaan korkeus ja arvostellaan kaviot.

Kehässä käydään numerojärjestyksessä, ole ajoissa hollilla. Yleensä viedään ensin tuomareiden eteen seisomaan (juurikin kuten yllä sanottu, eli jalat auki tai edes takajalat auki ja etujalat tasan) ja tuomari sitten pyytää liikkeelle. Kierrät kolmion ensin käynnissä, ja tuomarit joko sanoo "odota hetki" tai antaa luvan jatkaa suoraan toinen kierros ravissa. Ota ravissa rohkeasti tarvittaessa vähän pidemmät suorat ja kävele nurkat, älä pakota varsaa kääntymään tiukkoja käännöksiä ravissa ja riittävän pitkillä suorilla ehdit näyttää parasta mahdollista ravia, kun puolet suorasta ei mene kiihdyttämiseen ja jarruttamiseen. Liikkeiden jälkeen viedään hevonen tuomareiden eteen seisomaan, ja kun arvostelu on valmis tuomarit kiittää ja voit poistua kehästä.

Yleensä arvostelut luetaan ääneen paikan päällä, varmista kansliasta saako ruusukkeet heti vai pitääkö niitä jäädä odottamaan vaikka ei pisteiden puolesta olisikaan syytä odottaa jotain päivän paras -palkintoja.

Suomenhevonen esitetään jouhet auki. Laita sille siistit suitset päähän ilman alaturparemmiä, sitten hevosesta riippuen pitkät ohjat tai riittävän pitkä ketjunaru. Tarvittaessa ota joku koulupiiska mukaan, niin voit avittaa liikkeissä tai pyytää apuria vähän antamaan vauhtia + voit naputella raipalla kypärää tai rapsutella sillä maata, että varsa on ryhdikäs ja valpas rakennearvostelussa.

  Re: Näyttelyt, kuinka toimitaan + muita kysymyksiä

Lähettäjä: Liinukka 
Päivämäärä:   15.9.21 22:37:02

Mittaamista olisi hyvä etukäteen harjoitella kotona. Vaikka tallin käytävällä lattiaharjan avulla, niin että varsa ei hämmenny sitä, että sen säkää ja lautasia tulee ihminen koskettemaan toisessa kädessään pitkävartinen väline.

  Re: Näyttelyt, kuinka toimitaan + muita kysymyksiä

Lähettäjä: Pinokkio 
Päivämäärä:   16.9.21 10:03:32

Kiitos superisti, ootte mahtavia! Lievitti jännitystä todella paljon. Tarvitseekohan ketjuriimunnarun olla suitsien värinen, vai meneeköhän beigen värinen ”köysimäinen” naru? Tietysti nopeastihan sen uuden ostaa, varsalle kun ihan jees se ketju kun ei tiedä vieraalla paikalla kuinka riemastuu.

  Re: Näyttelyt, kuinka toimitaan + muita kysymyksiä

Lähettäjä: Hep 
Päivämäärä:   16.9.21 10:11:54

Kyllä siellä ihan kaikenkirjavia salmiakkinaruja on käytössä, ei tarvitse noin tarkkaan viilata. Beige on jo oikein siisti. Kun on riittävän pitkä, ehjälukkoinen ja kestävä talutin jolla varsa pysyy hallinnassa (eli esim. se ketju tarpeen mukaan) niin se on tärkeintä.

  Re: Näyttelyt, kuinka toimitaan + muita kysymyksiä

Lähettäjä: Suokki 
Päivämäärä:   16.9.21 11:21:51

Pinokkio ; täältäkin tulossa yksi ensikertalainen Vermon näyttelyihin. 2v ori. Vitsi mua jännittää, täältä sai jo hyviä vinkkejä :)
Ajateltiin tulla paikalle n 1,5 tuntia ennen omaa aikaa jotta saa kierrellä paikat rauhassa ja päästää ylimääräiset höyryt ennen mittausta.

  Re: Näyttelyt, kuinka toimitaan + muita kysymyksiä

Lähettäjä: Pinokkio 
Päivämäärä:   16.9.21 12:04:57

Pakko myöntää että jo varmaan 4 vuoden ajan on kiinnostanut näyttelyihin osallistuminen, mutta aina se jäi nössöilyn vuoksi. No, nyt pakko alkaa saada tuloksia omille kasvateille niin sen siivittämänä uskalsin ilmottautua näihin näyttelyihin :D kun kerran rämpii läpi niin tulevaisuudessa helppo nakki.

  Re: Näyttelyt, kuinka toimitaan + muita kysymyksiä

Lähettäjä: jep 
Päivämäärä:   16.9.21 19:44:57

Lisäyksenä vielä että ravin esittämisessä käännökset aina käynnissä ja suorat vain ravia. Paha virhe juosta myös mutkat :) onnea näyttelyyn! Täällä joudutaan perumaan osallistuminen, mutta ensi vuonna sitten

  Re: Näyttelyt, kuinka toimitaan + muita kysymyksiä

Lähettäjä: Poni 
Päivämäärä:   16.9.21 20:18:07

Huomioikaa myös se, että pitkään vuoroaan odotellut varsa väsähtää, eikä esitä parasta liikettään kehässä.

Itse tähtään yleensä paikalle n.30min ennen mittausta. Siinä ehtii sipaista viimesilauksen harjalla, vilkaista paikat ja talutella vähän, ilman että varsa väsyy tai kyllästyy.

  Re: Näyttelyt, kuinka toimitaan + muita kysymyksiä

Lähettäjä: Sh varsa 
Päivämäärä:   17.9.21 07:03:43

Liian aikasin ei kannata mennä. Varsa tosiaan väsyy helposti odotteluun.

  Re: Näyttelyt, kuinka toimitaan + muita kysymyksiä

Lähettäjä: Suokki 
Päivämäärä:   17.9.21 10:13:13

Hyvä pointti Poni :) luulen että mennään sillä, ehtii vähän hengähtää ennen mittausta ja sen jälkeen mutta ei tarvii seisottaa varsaa tuntikausia.

  Re: Näyttelyt, kuinka toimitaan + muita kysymyksiä

Lähettäjä: Sohvapöytä 
Päivämäärä:   17.9.21 12:01:57

Ainakin kakkosille jo kuolaimet, 1-vuotiaalle oriille laittaisin jo myös.

  Re: Näyttelyt, kuinka toimitaan + muita kysymyksiä

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   20.9.21 14:50:27

Ja sen minkä pitäisi olla itsestäänselvää - näyttelyyn vain terveen eläimen kanssa! Tänäkin vuonna Hippoksen näyttelyihin oli tuotu yskivä nuori.. Ei näin..

  Re: Näyttelyt, kuinka toimitaan + muita kysymyksiä

Lähettäjä: Koo 
Päivämäärä:   22.9.21 18:48:43

Saako kantakirja-tammat jotakin palkintoa hippokselta, kun varsahan ei enää saa rahapalkintoja?

  Re: Näyttelyt, kuinka toimitaan + muita kysymyksiä

Lähettäjä: sop 
Päivämäärä:   22.9.21 19:20:43

Ei saa rahaa enää näyttelyssä käymisestä, ei tammat eikä varsat. Samat rahat ohjautuvat nyt kasvatuksen tukina, esim. laadukkaille varsoneille tammoille tammapalkkio.

  Re: Näyttelyt, kuinka toimitaan + muita kysymyksiä

Lähettäjä: sh 
Päivämäärä:   23.9.21 21:54:59

Kumpikohan se on parempi kädessä, ohjat vai delta ja siihen naru? Kun en ole ikinä ennen esittänyt varsaa.. mietin "sekoanko" kahteen ohjaan (vaikka se väriltään stemmaisi suitsiin paremmin kuin naru 😁) Entäpä delta ja siihen yksi sileä nahkaoja kiinni (jos ei sada!)?

  Re: Näyttelyt, kuinka toimitaan + muita kysymyksiä

Lähettäjä: sam 
Päivämäärä:   23.9.21 23:10:58

Tavalliset ratsuohjat voi olla yllättäen aika lyhyet, jos varsa tekee jotain kevätjuhlaliikkeitä tai muuten vaan tulee erimielisyyttä suunnasta ja vauhdista. Toisaalta se, että molempiin kuolaimiin kiinnittyy oma ohja, voi tuoda parempaa ohjautuvuutta kuin yksi naru, deltalla tai ilman. Jos hevosella on tapana hyppiä pystyyn, yksi naru voi olla turvallisempi, ei saa jalkaa ohjiin kiinni, jalan alle kauhaistun narun saa nopeammin sieltä pois. Kannattaa harjoitella etukäteen eri vaihtoehdoilla ja katsoa mikä sopii parhaiten itselle ja hevoselle, makuja on monia. Kiinnitä deltan/narun kanssa myös huomiota siihen, mistä kohtaa on luontevinta pitää kiinni etenkin paikallaan seistessä jos varsa pyörii ja täytyy pitää lyhyellä narulla. Jos käsi hakeutuu automaattisesti solkien lähelle, ole tarkkana ettei niitä tule vahingossa aukaistua.

  Re: Näyttelyt, kuinka toimitaan + muita kysymyksiä

Lähettäjä: sam 
Päivämäärä:   23.9.21 23:12:09

solkien = lukkojen.. :D

  Re: Näyttelyt, kuinka toimitaan + muita kysymyksiä

Lähettäjä: miten 
Päivämäärä:   1.10.21 13:39:40

Miten nuo varsojen numeroarvostelut menee?

  Re: Näyttelyt, kuinka toimitaan + muita kysymyksiä

Lähettäjä: *** 
Päivämäärä:   1.10.21 13:42:20

Oman rodun jalostusohjesäännöstä kannattaa katsoa, näissä on joitain eroja.

  Re: Näyttelyt, kuinka toimitaan + muita kysymyksiä

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   1.10.21 17:16:10

2v ori, turpahihnalla vai ilman?

  Re: Näyttelyt, kuinka toimitaan + muita kysymyksiä

Lähettäjä: well 
Päivämäärä:   3.10.21 13:26:22

Pitäisikö sieltä tulla jokin kirje/lasku ennen näyttelyä? En edes tiedä moneltako tapahtuma alkaa, saati moneltako pitäisi olla paikalla.

  Re: Näyttelyt, kuinka toimitaan + muita kysymyksiä

Lähettäjä: X 
Päivämäärä:   3.10.21 13:39:36

Viiva, turpahihnalla. Älä ota riskejä että pääsee irti jos suitset luistuu päästä sen puuttumisen takia.

Well, yleensä tulee sähköpostiin ainakin.

  Re: Näyttelyt, kuinka toimitaan + muita kysymyksiä

Lähettäjä: Savolainen 
Päivämäärä:   3.10.21 14:45:53

Kuopion näyttelyohjeet tulivat sähköpostiin jossa oli mukana ohjeet maksamisesta. Tietoja oli myös facebookissa ja pohjois-savon hevosjalostosliiton sivuilla.
Kannattanee kurkata järjestäjän nettisivut?

  Re: Näyttelyt, kuinka toimitaan + muita kysymyksiä

Lähettäjä: mitn 
Päivämäärä:   3.10.21 15:58:49

numeroarvostelut suokeilla menee? En löydä mistään tietoa.

  Re: Näyttelyt, kuinka toimitaan + muita kysymyksiä

Lähettäjä: ** 
Päivämäärä:   3.10.21 16:16:58

^Jalostusohjesäännössä.

  Re: Näyttelyt, kuinka toimitaan + muita kysymyksiä

Lähettäjä: Well 
Päivämäärä:   3.10.21 16:57:05

Savolainen: milloin sait säpon? Satakunnan alueella ei mitään tietoja face/nettisivut. Perjantaina näyttely, joten onhan tässä vielä muutama päivä aikaa.

  Re: Näyttelyt, kuinka toimitaan + muita kysymyksiä

Lähettäjä: Savolainen 
Päivämäärä:   3.10.21 19:56:16

Viesti tuli hyvissä ajoin (oisko ollu puolitoista viikkoa ennen) koska maksun eräpäivä oli ennen näyttelyä.
Soita järjestävälle taholle/raviradalle ja kysy ohjeet?

  Re: Näyttelyt, kuinka toimitaan + muita kysymyksiä

Lähettäjä: Brand 
Päivämäärä:   3.10.21 21:40:48

miten: suomenhevosilla tyyppi - runko - jalka-asennot ja liikkeiden säännöllisyys - kaviot - käynti - ravi. Lv-varsoilla sama paitsi käyntiä ei pisteytetä.

Kannattaa käydä Heppa-järjestelmästä tutkimassa hevoskohtaisia tuloksia, niissä on kerrottu mitä on pisteytetty.

   Ylös ⇑   


  
 Vastaa viestiin
 Nimi:       [poista tiedot]
 Sähköpostiosoite:

 Jos annat sähköpostiosoitteesi, se näkyy viestissäsi.

 Otsikko:
   




Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.