Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  HIHS nuorten hevosten luokat

Lähettäjä: kasvattaja 
Päivämäärä:   24.9.19 18:52:05

Kuinkas se FWB-kasvatus olikaan tarkoitus saada näkyville?
Jälleen kerran näyttävät kaikki nuorten hevosten luokat jääneen täyteluokiksi jo arkipäiville.
Minusta näitä luokkia briefattiin jo vuosi sitten suureen ääneen, kuinka suomalaisia kasvatteja saataisiin käymään isolla areenalla mutta erityisesti näytille ulkomaalaisille nimille -> potentiaalisille ostajille. Miten kävi? Luokat on edelleenkin sijoitettu siihen ajankohtaan ettei ne suuret nimet ole vielä edes paikalla.

Eikö siellä kellään ole enää omaa lehmää sen vertaa ojassa että olisi pitänyt suunnitelmasta kiinni? Olisipahan mukavaa jos jatkossa ottaisivat kotimaisen kasvatustyönkin tässä vakavammin.

  Re: HIHS nuorten hevosten luokat

Lähettäjä: Hytti 
Päivämäärä:   24.9.19 20:58:00

Suomalaiset eivät kyllä osaa muuta kuin valittaa!
Ensinnäkin on hienoa, että nuoret ovat mukana neljäs ikäluokassa! Nämä luokat vaativat paljon aikaa eikä kv kilpailun ohjelmaan mitenkään mahdu prime time aikaan 2-3 tuntia kestävää luokkakokonaisuutta.

Toisekseen vaikka luokka olisinkin perjantai tai lauantai aamuna ei yksikään kv tähti olisi sitä sen enempää katsomassa. He roikkuvat kisapaikoilla tarpeeksi ympäri vuoden eivätkä ole siellä turhaa aikaa yhtään sen enempää kuin pakko.

Kolmannekseen HYVÄ hevonen löytää aina ostajat. Kyllä välikäsiä ja osaavaa silmää on paikalla torstainakin eli jos hevonen suorittaa hyvin ja se ol videolla löytää se aina ostajat. Muutenkin internet on mahdollistanut ostajien saavutettavuuden ympäri vuoden maasta riippumatta- ei tarvita yhtä kilpailua ostajia löytääkseen.

  Re: HIHS nuorten hevosten luokat

Lähettäjä: kaskas 
Päivämäärä:   24.9.19 21:05:04

Ihan samalla tavalla ne primetimeen saisi nuoretkin siinä missä lastenmatineat tai suomenhevosetkin. Priorisoinnistahan tuossa on kyse.

  Re: HIHS nuorten hevosten luokat

Lähettäjä: kasvattaja 
Päivämäärä:   24.9.19 22:58:38

No kovinpa avautumiseni herätti nyt vääränlaista kaikua :D
Mielestäni tämän esille nostaminen oli ihan aiheellista, koska koko Talent of the Year perusteltiin alusta alkaen sillä, että saataisiin uusi markkinointikanava. NYt tämä pointti tuntuu unohtuneen.

Väittääkö Hytti oikein tosissaan että meillä on riittävästi kanavia ulkomaille?

  Re: HIHS nuorten hevosten luokat

Lähettäjä: Hullujen huone 
Päivämäärä:   25.9.19 14:56:14

Kanavia ulkomaille on tarpeeksi jos niitä osaa ja haluaa käyttää. Videon voi lähettää whatsappilla vaikka puolelle maailmaa... Kyllä Suomessakin on ihmisiä, joilla jatkuvat kontaktit ulkomaille. Hevosen vain tarvitsee olla riittävän hyvä! Kyllähän testiratsastajat ja arvioijat vuosien saatossa (Nanning, Forsten, Fagerström, Kontio..) ovat kaikki sellaisia, joiden kautta hyvän hevosen saa välitettyä myyntiin.

Useammin vain taitaa olla niin, ettei hinta taikka hinta / laatusuhde ole oikein kohdillaan.

  Re: HIHS nuorten hevosten luokat

Lähettäjä: kasvattaja 
Päivämäärä:   25.9.19 15:24:22

Tjaa-a....
Kovinpa on puusilmäistä kommentointia.
Itse olen ymmärtänyt (erityisesti täällä!) että kun ongelma on ollut juuri se, ettei keski-eurooppalainen ratsastaja asioikseen lähde jonnekin Suomeen hevosia katselemaan kun joka naapurissa kasvatetaan niitä varsoja. Minkähän takia tällä perusteella sitten koko nuorten hevosten mukaantuloa vuosi sitten järjestettiin, jollei juuri siksi että paikan päällä saattaisi joku pontentiaali vahingossa osoittaa kiinnostusta?

  Re: HIHS nuorten hevosten luokat

Lähettäjä: FWB 
Päivämäärä:   25.9.19 15:27:57

Minkä ihmeen takia pitäisi käyttää näitä kalliita välikäsiä jos saataisiin suora kanava olla näytillä?

  Re: HIHS nuorten hevosten luokat

Lähettäjä: kasvattaja 
Päivämäärä:   25.9.19 15:28:10

Mielenkiintoista että täällä tunnutaan pitävän itsestään selvänä ettei FWB-hevosten laatu riitä.

  Re: HIHS nuorten hevosten luokat

Lähettäjä: Miu 
Päivämäärä:   25.9.19 15:40:14

Ne ratsastajat ei varmaan roiku siellä areena koko päiviä, MUTTA ne hevosten omistajat roikkuvat. Eli ne jotka ostavat hevosia. Eihän ratsastajat omiaan edes omista.

Ehdottomasti nuoret pitäisi saada näkyville. Nuo kaiken maailman lasten matineat voitaisiin unohtaa pääpäiviltä mieluummin minun puolestani..

Suomalaisissa on laatua, mutta se pitää saada näkyviin!

  Re: HIHS nuorten hevosten luokat

Lähettäjä: kasvattaja 
Päivämäärä:   25.9.19 15:51:31

Väitänpä, että myös ne maailmanluokan ratsastajat tai hevosenomistajat, jotka haluavat pitää silmänsä auki uusien hyvien nuorten varalta missä tahansa, kävisivät taatusti katsomossa ainakin kurkkaamassa myös suomalaista kasvatusta vaikka asioikseen, mikäli olisivat jo paikanpäällä. Sunnuntain hyppääjät harvemmin siellä kuitenkaan ovat jo keskiviikkona.
Matineat ja suokkiluokat heitä tuskin kiinnostaa olipa niille varattuna sitä aikaa viikonlopulta vaikka kuinka. Eli mistään ei jäätäisi paitsi vaikka luokkien paikkoja saataisiinkin kärkevämmäksi. Samaten muuten taitaa olla eri yleisö näillä perheohjelmilla kuin päälajien pääluokilla muutenkin, joten sitäkään en oikein näe perusteena tälle aikataulutukselle.

  Re: HIHS nuorten hevosten luokat

Lähettäjä: sammakko 
Päivämäärä:   25.9.19 16:36:11

No ne nuorten finaalithan ovat juuri ennen kv ratsastajien warm upia! Kyllä ne siinä ne hevoset näkevät vaikkei olekaan keskellä sunnuntai iltapäivää!

  Re: HIHS nuorten hevosten luokat

Lähettäjä: ..? 
Päivämäärä:   25.9.19 18:45:25

Vaikka täällä väheksytäänkin, niin se Lasten matinea on HIHSille tärkeä. Vetää aivan hemmetisti yleisöä ja tuo lipputuloja, ja on sen verran aikaisin aamulla, että harva kisaaja on edes hereillä. Kun nuorten hevosten luokat ovat menossa, ei katsomossa varsinaisesti ole tungosta.

  Re: HIHS nuorten hevosten luokat

Lähettäjä: Miu 
Päivämäärä:   25.9.19 18:51:22

Miksi musta tuntuu et siellä lasten matineassa on iso osa niitä helsinkiläisiä lapsiperheitä jotka saa liput ilmaiseksi.. Ilmaislipuilla ne tulis paikalle minä päivänä tahansa.

  Re: HIHS nuorten hevosten luokat

Lähettäjä: Jäärä 
Päivämäärä:   25.9.19 21:29:59

Olen kyllä tästä samaa mieltä.. Lasten matineat sekä suokkien luokat -tippaakaan näitten tärkeyttä väheksymättä! - olisi ihan ohjelmarytmin takia parempi sijoittaa noille ensimmäisille päiville. Näissä molemmissa on kuitenkin ihan oma yleisönsä, toki muitamin mutta pääosin. Molempien yleisöt sekä kilpailijat pääsee paikalle kyllä ihan siinä missä nuorten hevosten ratsastajat ja katsojatkin. Saattaisi olla talli- ja parkkipaikkojenkin kannalta varsin hyvä rytmittää yleisöä ja osallistujia päivien mukaan eikä sekoittaa näin kuten nyt.

  Re: HIHS nuorten hevosten luokat

Lähettäjä: ,,,,, 
Päivämäärä:   26.9.19 12:36:23

Eiköhän se lauantai-aamupäivä ole juuri siksi valittu, että se on lapsiperheille parastaa aikaa. Ja ei niitä lippuja ilmaiseksi mitenkään kauhean paljon jaeta. Viime vuonnakin lipunmyynti meni aivan tukkoon, kun yleisöä tuli niin valtava määrä ostoksille.

  Re: HIHS nuorten hevosten luokat

Lähettäjä: Minä 
Päivämäärä:   26.9.19 14:32:10

Saattais jäädä ostoksille vielä enemmän jos olis ne lastenohjelmat omana päivänään. Aika harva perhe jää matinean jälkeen ensin shoppaamaan ja siitä koko perheellä kattomaan pääluokkia.
Poneista, lastenohjelmista ja suomenhevosista saisi ihan hyvät myyntipaketit keskiviikolle ja torstaille, ja jäisivät expoonkin väliajoilla.

  Re: HIHS nuorten hevosten luokat

Lähettäjä: * 
Päivämäärä:   26.9.19 15:14:10

Lasten matineaan tullaan pienten lasten kanssa. Siis sen ikäisten, jotka eivät missään tapauksessa viihdy paikalla koko päivää. Eivät ne perheet jää sinne shoppailemaan näytösten välissä vaikka olisi minä tahansa päivänä. Se on täysin oikeassa paikassa lauantai-aamussa. Arkipäivänä sitä ei voi pitää, koska silloin se olisi joko siihen aikaan, kun lasten vanhemmat ovat vielä töissä tai sitten pienille liian myöhään. Vakiopaikallaan se kerää hyvin katsojia ja lipputuloja.

  Re: HIHS nuorten hevosten luokat

Lähettäjä: emo 
Päivämäärä:   26.9.19 17:53:59

No siis kuka kieltää lähtemästä pois näytöksen jälkeen jos lasten iät niin vaatii? Voisin kuvitella että matinena yleisön optimi-ikä on kuitenkin +- 10v, joka viihtyy kyllä jo expoalueellakin. Harvempi vanhemmista jatkaa kuitenaan seuraavaan näytökseen tuon ikäisten kanssa, vaikka tahtoisikin itse vielä katsoa GP-luokkia.
Tämä olisi ihan hyvä pitää lasten ohjelmat lyhyempien päivien aikatauluissa.

Matinea ei kyllä kestä niin kauaa etteikö sitä voisi järjestää arki-illallekin. Kyllä nykyajan lasten harrastuksetkin sivuottuvat arki-iltoihin ja pärjäävät vallan mainiost.

  Re: HIHS nuorten hevosten luokat

Lähettäjä: marccinat 
Päivämäärä:   26.9.19 22:52:56

Sen sijaan että järjestelette nyt jotain Lasten Matineaa täällä (joka ilmeisesti toimivimmaksi havaittu olevan juuri tuossa paikallaan koska silloin paikalle pääsee myös ulkopaikkakuntalaisia joilla ei ole syyslomat päällä), miettikää miten lähtisitte itse edistämään tuota FWB esiintymistä.

Päiväthän tosiaan ovat ihan hyvät ja kuten sanottu, ennen ulkomaisten warm upia. Jos hevoset kiinnostavat niin kyllä niitä katsomosta seurataan - tämä siis myös niiden hevosten ostajien kannalta.

Se mikä täällä mättää, on varovainen tekeminen hevosilla. Lanakenissa menneet 7-vuotiaat kisaisivat sujuvasti Suomen GP-tasolla. Ei sillä, etteikö FWB ja suomalainen kasvatus riittäisi mutta ne ei hetkauta välttämättä niitä, jotka näkee niitä keski-euroopan nuoria, joilla ratsastetaan kovia ratoja ja jotka leiskauttelee kentällä "wau"-fiilistä.
Eli ei niinkään se kuka niitä hevosia tuijottaa vaan ehkä ennemmin se kuinka ne on esillä...

Lisäksi tietysti hommaa ja hevosia voisi vähän ennakkomarkkinoida oikeita kanavia pitkin. Nytkin oli juuri zangerheiden varsahuutokauppa ja lähes perään tuo Dutch Horse Sport sales. Toki huutokaupat on ihan erikseen mutta jos jossain olisi esiteltynä meidän nuorisoa kuvastona, josta näkisi suvut, ennakkotietoa, videon (kotioloista tai kisoista) sekä tietysti tiedon onko aivan julkisesti myynnissä, voisi hevosia seurata kuvasto kädessä/puhelimessa katsomosta. Vielä kun olisi kellonaika niin "the ulkomaalainen ostaja" osaa olla paikalla siihen aikaan ja päättää kiinnostaisiko tarjota hevosesta eikä niin, että tähä "TUO" arpoo jos luokka alkaa klo x, siinä menee 8 ei-todellakaan-kiinnostavaa arviointeineen jotta moneltako tämä hänen kiikarissa oleva hevonen meneekään.

  Re: HIHS nuorten hevosten luokat

Lähettäjä: no jaa 
Päivämäärä:   27.9.19 00:09:05

Se oli kyllä totta ainakin vuosi sitten, että nuorten hevosten luokkien aikaan ei kv-ratsastajat olleet tulleet vielä edes paikalle.

  Re: HIHS nuorten hevosten luokat

Lähettäjä: Sadetin 
Päivämäärä:   27.9.19 07:17:28

Marccinoilta tosi hyvä ehdotus!

  Re: HIHS nuorten hevosten luokat

Lähettäjä: Aamumato 
Päivämäärä:   27.9.19 07:20:01

Osaa marccinoiden tekstistä en ihan ymmärtänyt, mutta sen verran vastinetta että alun "ilmeisesti" jää arvailun tasolle. Ei taida olla matinean ym. koristeluokkien paikkaa koskaan edes testattu muualla.
Ihan samalla tavalla ne keskiviikko ja torstai on arki-iltoja meille muillekin kuin lapsiperheille.

  Re: HIHS nuorten hevosten luokat

Lähettäjä: rilla 
Päivämäärä:   27.9.19 08:27:34

Asiahan nyt on niin, että kilpailujärjestäjää ei nuorten hevosten kohtalo tai kasvattajat kiinnosta yhtään muuta kuin maksumiehinä. Siitä on huono kehittää.

  Re: HIHS nuorten hevosten luokat

Lähettäjä: höh 
Päivämäärä:   27.9.19 11:36:20

kyllä niistä hyvistä nuorista tulee isoja tarjouksia ulkolaisilta, jos laatua riittävästi. Ei ole luokan ajallla väliä.

  Re: HIHS nuorten hevosten luokat

Lähettäjä: kasvattaja 
Päivämäärä:   27.9.19 12:54:37

Jostain syystä huvittaa nän edellämainitut kommentit.
Suomalainen kasvatus on ottanut viime vuosina aimo harppauksen eteenpäin, meillä ei vain ole sitä järjestelmää ja suoria markkinointikanavia ulkomaille. HIHS on edelleenkin ainoa valmis mahdollisuus saattaa kasvattejamme ikäänkuin sivutuotteena kv-ratsastajien ja -ostajien silmien alle. Tällähän tätä koko nuorten hevosten mukaanottamista (TALENT of the year!) perusteltiin. Nyt vaan vaikuttaa sitlä että yksien hommassa mukana olleiden omat intressit on valuneet hiekkaan, ja koko hommaan suhtaudutana kuin täyteohjelmaan.

"jos laatua on riittävästi". Onko sinulla mielikuva ettei riitä?
Ei tämä homma nyt vain ole niin yksinkertaista.
Vai oletko jobbari? Onko sulta jotenkin pois se että kasvattajatkin saisivat hevosestaan jotain, eikä vain ne välikädet, joilla ne suhteet vielä tässä vaiheessa on? Meillä on tänä päivänä paljonkin erittäin hyviä, tulevaisuuden tähtiä ja kv-tason 4-7 -vuotiaita hevosia, jotka takuulla kiinnostaisivat ulkomaisia jos vain tulisivat jossain kohtaa esille. Tällä tavoin eivät tule.
Maailmalla viemiseen tarvitaan kuitenkin edes se alku.
Ja kiitos kysymästä, minulla on kyllä omat kanavani Keski-Eurooppaan, mutta FWB pitäisi saada kokonaisuutena näytille. HIHS olisi oiva näyteikkuna jos sitä hyödynnettäisiin kuten oli aie, nyt ei vaikuta siltä.

  Re: HIHS nuorten hevosten luokat

Lähettäjä: jop 
Päivämäärä:   27.9.19 14:13:21

Enemmän vaan hyviä ja hyvin valmennettuja sekä ratsastettuja FWB hevosia Lanakeniiin ja ulkolaisiin kisoihin!!!

  Re: HIHS nuorten hevosten luokat

Lähettäjä: Muu 
Päivämäärä:   28.9.19 14:15:22

HIHS on olemassa yleisöä varten, eikä todellakaan ollakseen FwB hevosten markkinointitilaisuus! Nyt valoja päälle!
Nuorten hevosten koeratsastajat (Fagerström tänä vuonna) osaa ja pystyy kyllä auttamaan markkinoinnissa ja myynnissä jos hevosessa on tarpeeksi laatua keskieurooppaan. Ja viekää niitä hevosia Lanakeniin, siellä on kaikki ammattilaiset ja hevonen ostetaan hyvään hintaan satavarmasti siellä jos se pärjää ja siinä on potentiaalia. Mutta sen ratsastajaksi siellä kannattaa palkata joku joka tietää miten homma hoidetaan keskieuroopassa, just joku Seppälän tai Fagerströmin kaltainen tyyppi.

  Re: HIHS nuorten hevosten luokat

Lähettäjä: miituu 
Päivämäärä:   29.9.19 15:08:26

No voi siisus. Ihan se on samalla tavalla tilaisuus palvella paikan päällä alan ihmisiä kuin se on Horzelle, Hippokselle tai panini-kahviolle tai kersaperheille suunnatulle ponileikillekin. Kotimaisen kasvatuksen huomioiminen tapahtumassa palvelee ihansamalla tavalla ehkä toista laitaa harrastajakuntaa, kannattaisikohan Muunkin vähän laajentaa näkemyksiään.

  Re: HIHS nuorten hevosten luokat

Lähettäjä: Mies 
Päivämäärä:   29.9.19 16:18:30

Hevoskasvatus kiinnostaa hihsin kävijöistä ehkä muutamaa sataa ihmistä. Niitä panini leipiä ja horzen tuotteita ostaa tuhannet. Hippos ei ole ollenkaan mukana horse showssa.

  Re: HIHS nuorten hevosten luokat

Lähettäjä: Luk 
Päivämäärä:   29.9.19 17:04:44

Kasvatus voisi kiinnostaa hevosalan harrastajaa enemmänkin, jos sitä tuotaisiin mielenkiintoisella tavalla esille.

  Re: HIHS nuorten hevosten luokat

Lähettäjä: Miimi 
Päivämäärä:   29.9.19 18:39:24

Niinpä. Missä on siis FWB:n ja Hippoksen ponnistelut ja teot tämän asian eteen?

  Re: HIHS nuorten hevosten luokat

Lähettäjä: Luk 
Päivämäärä:   29.9.19 19:33:23

Miimi: en jotenkaan haluaisi lähteä kuitenkaan pelkälle syyttelylinjalle, että kuka teki mitä tai jätti tekemättä, kun se ei johda haluttuun lopputulokseen. Sen sijaan olisi hienoa vaikka suunnitella organisaatio Suomeen nuorien ratsuhevosten asioita hoitamaan ja asioita, kilpailujärjestelmää ynm ajamaan sekä kehittämään. Se on kuitenkin ihan oma touhunsa ja ymmärrän, että yksi taho ei pysty suunnittelemaan kaikkea.
Meidän maassa olisi hyvä tarkastella nuorten hevosten kilpailujärjestelmää jossain määrin uusiksi, että myös sieltä pystytään esimerkiksi valmistelemaan nuoret hevoset Lanakenin koitoksiin, mutta että siellä olisi vaihtoehtoja niille, jotka eivät tähtää sinne ja riittää rauhallisempikin etenemistahti. Lanakeniin pääsy ja etenkään lähtemättä jättäminen ei ole mikään mittari kertomaan, etteikö laadukkaita nuoria ole meillä enemmänkin.
Jonkilainen valmennusjärjestely nimenomaan nuoria hebosia ratsastaville olisi mahtavaa saada, missä keskityttäisiin nimenomaan vain nuorten rakentamiseen ja kehittämiseen. Samalla tällainen säännöllinen valmennusympyrä voisi tuoda tekijöitä toisiaan lähelle, poikia uusia ideoita ja kehitysehdotuksia, uusia yhteistyökuvioita ja luoda verkostoitumista lisää.
Kukaan ei pysty yksin kaikkea luomaan, mutta löytyisikö meiltä tällaiseen suunnitteluun henkilöitä?

  Re: HIHS nuorten hevosten luokat

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   29.9.19 19:57:21

Henkilöitä löytyy, niitä on FWBYssä ja Hippoksessa. Mutta kaikki operointi tarvitsee rahaa, mistä se saadaan?

  Re: HIHS nuorten hevosten luokat

Lähettäjä: Elviira 
Päivämäärä:   29.9.19 20:04:32

Hippoksen jalostusosastolla on toistakymmentä ihmistä, fwb thdistyksessä väkeä, SRL:ssä on vastuu kilpailutoiminnasta laajemmin. Väkeä kyllä riittää. Eikä se vaadi edes järjettömiä summia rahaa. Jota muuten Hippos saa joka vuosi oliko nyt 4 miljoonaa?

  Re: HIHS nuorten hevosten luokat

Lähettäjä: Luk 
Päivämäärä:   29.9.19 21:05:16

No tottakai se vaatisi henkilöitä, joita nimenomaan kiinnostaisi asioiden organisointi. En tiedä, mitä hippoksen jalostusosaston ihmisten työnkuvaan kuuluu, mutta jos nyt puhutaan pelkästää lämminverisistä ratsuhevosista, niin tällaisia suunnitelmia pitäisi olla tekemässä henkilöt joilta löytyy jo henkilökohtaista kiinnostusta kehittää ja suunnitella. Minullekin on ihan sama, mitä ravipuolella suunnitellaan, enkä näin ollen olisi sinne sopiva henkilö miettimään mitään.
En vaan usko, että syyttelymeiningillä päästään pitkälle. En minä saa hevostakaan motivoitua tekemään työtä vain antamalla pelkkää kritiikkiä ja huonoa palautetta takaisin niistäkin mitä se jo yrittää tehdä. Pitää olla itse myös valmis laittamaan tikkua ristiin ja näkemään se vaiva. Yhdessä.

  Re: HIHS nuorten hevosten luokat

Lähettäjä: Huuma 
Päivämäärä:   29.9.19 21:41:55

No semmosia ihmisiä ei sitten löydy.

  Re: HIHS nuorten hevosten luokat

Lähettäjä: hahha 
Päivämäärä:   29.9.19 22:06:59

Ja täällä vaaditaan toimenpiteitä suurimmaksi osaksi vapaaehtoistyöllä toimivilta organisaatioilta, ja kun nämä sitten yrittävät ajaa asiaa (ilman sitä rahaa) jollain tavoin, tai tuoda esille lajin valmiisiin ympäristöihin, aletaan vaatia päitä pölkylle ja syyttelemään ettei kuulu tänne?

Ootte te kans varsinainen lautakunta.

  Re: HIHS nuorten hevosten luokat

Lähettäjä: Ville 
Päivämäärä:   29.9.19 23:06:02

Mistä lähtien Hippos on ollut vapasehtoistyö organisaatio? Kyllä ne siellä ihan hyvällä kk palkalla työtä tekee.

  Re: HIHS nuorten hevosten luokat

Lähettäjä: Luk 
Päivämäärä:   29.9.19 23:16:20

Huuma: ikävä asenne sinulla, niinkuin monella muullakin. Valittaa osataan netissä, oikeassa elämässä ei edes sitä, puhumattakaan että lähtisi työstämään puutteellisia asioita itse.
Luulen, että ihmisiä voisi löytyäkin, jos ilmapiiriä saataisiin vähän innostavampaan ja kannustavampaan suuntaan ratsupuolella.

  Re: HIHS nuorten hevosten luokat

Lähettäjä: kasvattaja 
Päivämäärä:   29.9.19 23:23:44

Ville
Mistä lähtien nuorten hevosten luokat on kuuluneet millään tavalla Hippokselle?

  Re: HIHS nuorten hevosten luokat

Lähettäjä: Ville 
Päivämäärä:   30.9.19 00:31:03

Eikö Hippoksen ydintehtäviin kuulu hevoskasvatuksen ja hevosjalostuksen tukeminen Suomessa?

  Re: HIHS nuorten hevosten luokat

Lähettäjä: kasvattaja 
Päivämäärä:   30.9.19 08:02:38

No joo... Jos nyt tolle yleistyslinjalle lähdetään niin onhan eduskunnallakin tehtävää lasten ja nuorten kasvatuksellisissa linjauksissa. Mutta ei ne silti sieltä päivätöitään kouluissa tai tapahtumissa tee.

  Re: HIHS nuorten hevosten luokat

Lähettäjä: lilla 
Päivämäärä:   30.9.19 09:02:20

Ehkäpä niiden luokkien tulisi kuulua Hippokselle? Ehkä silloin tilanne olisi parempi? Sitä en pysty käsittämään, ettei sellaista päätöstä saada aikaa, että jollakin aikavälillä FWB saataisiin kokonaan saman katon alle. Tai olisi edes tahtotila siihen. Nykyisellään kai on hyvä, kun ei asia oikein ole kenenkään juttu?

  Re: HIHS nuorten hevosten luokat

Lähettäjä: Täti 
Päivämäärä:   30.9.19 09:16:31

Hippokselle ei kannata antaa mitään, pikemminkin päinvastoin. Siellä kiinnostaa tasan lämminverinen juoksija, suomenhevonenkin on sivuseikka.

  Re: HIHS nuorten hevosten luokat

Lähettäjä: kasvattaja 
Päivämäärä:   30.9.19 09:37:39

lilla, haluaisin perustelut mielipiteellesi siitä, miten ihmeessä Hippos voisi kattojärjestönä ajaa suomalaisen ratsuhevosjalostuksen asiaa jotenkin enemmän kuin sitä vasten perustettu lajiyhdistys? Hippoksen rooli on ollut pitää toki rekisteriä, mutta painopiste on ollut kuitenkin raha. Niin kauan kuin ratsastus ei ole toto-toiminnan piirissä, sieltä ei rahaa toimitaan heru.

  Re: HIHS nuorten hevosten luokat

Lähettäjä: Luk 
Päivämäärä:   30.9.19 12:27:08

Kyllä minäkin näensen nimenomaan hyvänä asiana, että fwb:llä on oma kattojärjestö, joka nimenomaan keskittyy siihen suomalaiseen ratsuhevoskasvatukseen. Yhteistyötä pitäisi varmasti tehdä Hippoksen suuntaan ja myös kasvattajien suuntaan enemmän.

  Re: HIHS nuorten hevosten luokat

Lähettäjä: Olli 
Päivämäärä:   30.9.19 15:03:44

Hippos ja FWB yhdistyshän on riidoissa. Se varmaan ajaa kasvatuksen asiaa.

  Re: HIHS nuorten hevosten luokat

Lähettäjä: kasvattaja 
Päivämäärä:   30.9.19 20:01:15

En edes ymmärrä miksi koko Hipposta sekoitetaan tähän viestiketjuun.
Olipa siellä kattojärjestönä mikä tahansa, homman piti olla SRL:n ynnä kilpailunjärjestäjän kädenojennuksesta suomalaiselle (FWB) kasvatukselle.
Kysehän on lopunviimein SRL:n ja FWB:n yhteistyöstä. Tai sen unohtamisesta.

  Re: HIHS nuorten hevosten luokat

Lähettäjä: Qwerty 
Päivämäärä:   30.9.19 20:25:58

Ei taida hevoskasvatus kiinnostaa SRL:ää. Ja FWB yhdistyksessä on ollut samat naamat jo 30 vuotta?

  Re: HIHS nuorten hevosten luokat

Lähettäjä: huoh 
Päivämäärä:   1.10.19 00:04:14

Ja mistähän päätellen ei kiinotaisi?

Mitä tulee samoihin naamoihin, eikun vaan mukaan toimintaan ja tuomaan niitä uusia naamoja. Kyllä siellä työsarkaa riittää uusillekin.

  Re: HIHS nuorten hevosten luokat

Lähettäjä: kaskas 
Päivämäärä:   1.10.19 06:45:05

Eipä ole tainnut FWB:lläkään uusia aktiivisia ehdokkaita olla jonossa "vanhojen naamojen" tilalle. On se kummallista että jaksetaan heitellä ko väheksyviä kommentteja, mutta ei sitten kuitenkaan olla valmiita astumaan remmiin. Puskista on hyvä huudella kuten sanotaan. Ei ne vanhat naamat siellä väkisin istu ja varmasti olisi elämässä muutakin tekemistä kuin ajaa näitten valittajien asiaa, mutta kun sydäntä lähellä olevan asiassa ei uusiakaan (tai ymmärtäviä) ole ollut tarjolla. Joku urhea sinne sentään aika-ajoin heittäytyy mukaan (ja haukuttavaksi). Sama tilanne se on seuratoiminnassa, sitä kuvitellaan että järjestö on joku ylätaho, jonka pitäisi hoitaa kaikki jäsenten asiat. Ihan ne on nämäkin ihmiset tavan kansalaisista ja harrastajista sinne mukaan lähteneet yhteisen asian vuoksi. Eikun tervemenoa vaan apukäsiksi jos on kanttia valittaa.

  Re: HIHS nuorten hevosten luokat

Lähettäjä: Jopo 
Päivämäärä:   1.10.19 08:36:43

Komppaan täysin kaskasia!
FWB yhdistyksen taloudelliset resurssit ovat hyvin pienet. Keksikääpä arvostelijat niitä sponsoreita. Ovat taatusti tervetulleita.
Hippos on raviyhdistys. Se vaan on niin.

  Re: HIHS nuorten hevosten luokat

Lähettäjä: lilla 
Päivämäärä:   1.10.19 16:15:06

Kasvattajana asioin jatkuvasti Hippoksen kanssa. Hippos hoitaa kaiken FWB-hevosten rekisteröintiin liittyvän ja palkkionmaksut kasvattajalle. FWB- yhdistystä kasvattaja ei nykyisellään tarvitse mihinkään.

  Re: HIHS nuorten hevosten luokat

Lähettäjä: ihmetys 
Päivämäärä:   2.10.19 11:20:00

Keneltähän lajin parissa se olisi pois jos näkisimme maailmanluokissa joskus FWB-hevosen joka on näytetty ja kenties ostettu horseshowssa?

  Re: HIHS nuorten hevosten luokat

Lähettäjä: mietin 
Päivämäärä:   9.10.19 13:54:05

Hippokselle ratsuhevosihmiset sekä ratsuhevoskasvatus on vain pakollinen tikku lihassa, onhan se jo nähty. FWB-yhdistys toimii tosi pienillä resursseilla, ja ihan takuulla olisi lisäporukka tervetullutta remmiin.

HIHS:issä ei taida vaan noita nuorten hevosten luokkia ja ohjelma-aikatauluja päättää FWB-yhdistys vaan ihan se kilpailunjärjestäjä ja lisänä olettaisi SRL:llä olevan osuutensa.

Tänään näyttäisi olevan viimeinen ilmoittautumispäivä Kipan mukaan.
Meetingmaksu on kyllä jäätävän kokoinen näytösluontoisesta luokasta.

Toinen oma mielipide; koko karsintaprosessi on ollut täysi farssi molempina vuosina.

  Re: HIHS nuorten hevosten luokat

Lähettäjä: JDpjdpäfk 
Päivämäärä:   9.10.19 14:26:45

Tätä topaa kun lukee niin ymmärtää miksi fwb hevosten markkinointi ulkomaille on ihan mahdotonta. Riitaisaa toistensa syyttelyä.
Sanoisin lisäksi, että yrittäkää nyt saada ne nuoret fwb hevoset ensin kaupaksi edes kotimaassa, ennenkuin tähtäätte ulkomaille. Iso osa harrastajaratsastajista jotka miettii oman hevosen hankkimista ei edes tiedä että Suomessa kasvatetaan hevosia...

  Re: HIHS nuorten hevosten luokat

Lähettäjä: hohhoijaa 
Päivämäärä:   9.10.19 14:58:16

No siinä se oikea sjärjen jättiläinen puhuu =D
Eiköhän noita ole yritetty kaupata ja myyty ihan kotimaassakin. Jos se iso osa (?) harrastajista ei osaa oman laatikkonsa ulkopuolelle ja kotiin saakka pitää ne hevoset tuoda esille, kannattaa ehkä keksiä joku helpompi laji. Nämä taitaa olla juuri niitä harrastajia jotka kilpaileekin havenin välityksellä kotisohvalta.

Tässä maassa on tarjolla vaikka sun mitä kasvatusta, ja jollei hippos ota hommaa siipiensä suojiin, sun mielestääsi kaikki muu esilläolo on turhaa? voi elämä

  Re: HIHS nuorten hevosten luokat

Lähettäjä: kasvattaja 
Päivämäärä:   9.10.19 16:10:30

Millä tavalla se kv-ratsastajille näytillä olo on kotimaan markkinoinnilta pois? Kyllä olisi terveellistä kotimaassakin ( nämä "harrasteratsastajat jotka eivät ole kuulleetkaan kotimaisesta kasvatuksesta" ?) huomata että FWB kelpaa myös ulkomaille.
Ei ne tuontihevoset tänne tule siksi ettei omassa laatu riittäisi tai ettei myynnissä olevat löytyisi jos vain haluaa. Kotimaisesta ei vain haluta maksaa. Ihan on se ongelma siis jossain muualla.

  Re: HIHS nuorten hevosten luokat

Lähettäjä: Viiva 
Päivämäärä:   9.10.19 17:15:34

Kyllä se on niin että myyjän on markkinoitava tuotteensa asiakkaalle, eikä niin että
”Asiakkaan täytyy katsoa laatikkonsa ulkopuolelle” Ei täydy. Se on kasvattajien, fwb yhdistyksen ja ehkä hippoksen asia markkinoida suomenhevoskasvatusta niin että tieto tavoittaa myös ne potentiaaliset harrastajaostajat.
Kuten KAIKESSA myyntityössä.
Tai sitten voi valittaa kun ei mee kaupaksi.
Kyllä kasvattajien asenne on suurin este hevosten myynnille.

  Re: HIHS nuorten hevosten luokat

Lähettäjä: Safar 
Päivämäärä:   9.10.19 21:49:35

No höpöhöpö.
Tässä maassa on myyntikanavia vaikka kuinka, ja jollei näistä tapahtumista - HIHS mukaanlukien - mukamas ole kuullutkaan tai ei osaa tietoa hakea, kannattaa joko opetella lukemaan tai ensin vaikka kirjoittamaan. Googlella löytyy kyllä vaikka kuinka paljon myytäviä hevosia ja kasvattajia.

FWB-yhdistys, oldenburgit, hannoverit ja kaikki muuta rotuyhdistykset markkinoivat omiaan, ja jos tämän tietomäärän keskellä joku pelle täällä tuntee tarvetta tulla avautumaan ettei myynnissä olevia tai kasvattajia löydä, pitää kyllä katsoa ensin peiliin.

Kuinkahan monen kasvattajan luulet näkevän yhtään enempää vaivaa näitten renkaanpotkijoiden kanssa? Ulkomailla kun tullaan ostamaan hevosta, pidetään itse silmät auki, samaten luodaan kanavia joiden kautta luotettavat kasvattaja löytyvät. Täällä istutaan sipsipussin kanssa koneella tai sohvalla ja odotetaan että tullaan hakemaan. Usko pois, olen muutaman ulkomaille myynyt ja homma on ihan jotain muuta kuin täällä.

  Re: HIHS nuorten hevosten luokat

Lähettäjä: kaskas 
Päivämäärä:   9.10.19 21:56:46

Viiva puhuu jälleen kerran ihan asian vierestä. Ihan lähtien jo suomenhevoskasvatuksesta, mitä se tähän kuuluu? Tässä taisi olla kyse nuorten FWB-hevosten näyteikkunasta kansainvälisessä tapahtumassa. Niille harrasteluhevosille olkootkin omat kanavansa, eiköhän niitä synny tähän maahan ihan sivutuotteena ja on myynnissä palstat pullollaan.

  Re: HIHS nuorten hevosten luokat

Lähettäjä: Xxx 
Päivämäärä:   9.10.19 22:05:16

Tämän keskustelun innoittamana tein kyselyn isossa pk seudun rats koulussa jossa käy paljon erittäin hyvin toimeentulevia aikuisia naisia, jotka ovat ratsastaneet monta vuotta, käyvät kisoissa ja varmaan puolet miettii/on päättänyt hankkia hevosen. Kun raha ei ole este. KUKAAN ei ollut kuullut että
Suomessa kasvatetaan hevosia.
No, eipä haittaa, virolaiset, ruotsalaiset, tanskalaiset, hollantilaiset jne sitten myyvät näille kivat harrastehevoset hyvään hintaan.
Yksi kertoi, että kun hän laittoi ostokyselyn eräälle palstalle, kolme(!) eri kasvattajaa soitti hänelle (ruotsalainen ja kaksi hollantilaista) ja kertoi että heillä olisi toivotunlaisia hevosia, että he hakevat lentokentältä jos haluaa tulla kokeilemaan jne jne.
Toimivat siis niinkuin hyvät myyjät toimivat, sellaiset jotka haluavat tehdä kauppaa.
Ruotsista tuli sitten kiva SWB tälle rouvalle.

  Re: HIHS nuorten hevosten luokat

Lähettäjä: kaskas 
Päivämäärä:   9.10.19 22:11:52

HIHS:hun tuskin ollaan viemässä nuoria hevosia näytille näille hyvin toimeentuleville, mutta tynnyrissä kasvaneille täti-ihmisille harrastehevosiksi.

  Re: HIHS nuorten hevosten luokat

Lähettäjä: Tohveli 
Päivämäärä:   10.10.19 09:14:12

https://helsinkihorseshow.fi/nuorten-hevosten-luokat-nayteikkuna-maailmalle/

  Re: HIHS nuorten hevosten luokat

Lähettäjä: Cilla 
Päivämäärä:   10.10.19 10:04:32

Kaskas, muun maalaiset myyjät ei sinun tavallasi halveksi yhtään ostajaa. Tämmöiset tädit maksaa hyvinkin 15.000-20.000 hevosistaan, ja se raha kyllä kelpaa kasvattajille muissa maissa. Mutta suomalaiset kasvattajathan ei tartte rahaa.

  Re: HIHS nuorten hevosten luokat

Lähettäjä: kaskas 
Päivämäärä:   10.10.19 12:19:16

Minkä rivin välissä sinä tai sivupersoonasi löysitte halveksuntaa ostajia kohtaan? Jos jotain halveksuin niin kommenttia, jossa väitetään kuinka tietämättömiä nämä suurella rahalla harrastavat ovat.
Voisin väittää että se SWB-hevonen hankitaan tuontihevosen ihannoinnista eikä siitä ettei kotimaisia olisi tarjolla. Jos osaa googlettaa siinä missä ulkolaisiakin sivustoja.
Meillä moititaan kanavien puutteesta, mutta kaikki pitäisi kuitenkin yksien ja samojen vapaa-ehtoisten järjestää valmiiksi. Onhan näitä markkinointikanava-yrityksiä tullut vuosittain, vaan eipä ole ne rahakkaat sinne saakka eksyneet.

Mutta. Jos huomaat alkuperäisen aiheen eron, hyvä. Nyt ei myydä harraste- vaan tulevaisuuden kilpahevosia.
HIHS:n nuorten hevosten luokat ei ole tarkoitettukaan rikkaille (ja kotimaan kasvatuksesta täysin tietämättömille?) tätiharrastajille suunnatuksi myyntitapahtumaksi vaan juurikin FWB:n näyteikkunaksi maailmalle. Vaikea käsittää?

  Re: HIHS nuorten hevosten luokat

Lähettäjä: PR 
Päivämäärä:   10.10.19 20:44:19

Wild Card paikat jaettu nyt.
Nuorissa hevosissa 6 + 14 + 14 + 4 = 38 ratsukkoa.
Minkähän takia siellä on yhtäkkiä seassa yksi latvialainen?

  Re: HIHS nuorten hevosten luokat

Lähettäjä: joopa 
Päivämäärä:   13.10.19 13:40:02

Lanakeniin kannattaa ehdottomasti lähteä, mutta vain silloin kun nuoret ovat hyvässä kunnossa ja osoittaneet kotimaan kisoissa selvästi yli keskitasoa parempia suorituksia ikäluokkien parhaimmista kisoista MM-luokkien korkeustasolla!
Tänä vuonna oikeastaan vain Maijun nuori FWB ja Ninan hevonen olivat tehtävien tasolla.

  Re: HIHS nuorten hevosten luokat

Lähettäjä: vee 
Päivämäärä:   13.10.19 14:17:58

No höhöhöpö.
Kaikkien ei tarvitse höylätä kotimaan pikkukinkereitä läpi vain osoittaakseen että on hyvssä kunnossa tai keskitasoa parempia. Ei sinne noihin kustannuksiin kukaan lähde huvikseen tai ilman vakuuksia siitä että onnistuessaan kykenee. Stäpaitsi eihän kaikki edes asu Suomessa että tämän asiantuntevan ht-raadin saisi vakuutettua onko taso riittävä. ;) Sitäpaitsi jokainen osallistuja hakee ensin paikkaa, jonka SRL myöntää. Jos sinne onlähetetty edustamaan, on tulokset katsottu riittäviksi.
Tsemppiä kaikille osallistuneille, kyllä meistä jokainen tietää miten herkässä nuorten hevosten kanssa se homma joskus on, ja yllätyksiä tulee vanhempienkin konkareiden kohdalla.

  Re: HIHS nuorten hevosten luokat

Lähettäjä: joopa 
Päivämäärä:   13.10.19 14:40:40

Ei kannata liiemmin höpöhöpötellä vee!
Onko sinulla ja hevosillasi kokemuksia Lanakenista?
Tarkoitan lähinnä niitä, jotka lähtevät Suomesta suomalaisin tuloksin kisaan. Nina ja ulkolaiset kumppanit eivät taatusti lähde kisaamaan puolivillaisilla hevosilla, sillä he tietävät mitä tuleman pitää!
Suomalaiset tulokset koskevat lähinnä BP:a ja paria muuta alamittaista nuorten luokkaa korkeustasoltaan siis verrattuna MM-luokkkiin!
Ei siis kannata lähteä soitellen sotaan, mutta hyvät suoritukset paikan päällä ilman finaalipaikkaakin lohdutusluokissa ovat fine!

  Re: HIHS nuorten hevosten luokat

Lähettäjä: kollega 
Päivämäärä:   13.10.19 20:14:03

Onko joopa käynyt siellä sitten itse?
Kommentistasi päätellen et ole, tuskin edes niissä "alamittaisissa" nuorten hevosten luokissa edes kotimaassa. Jos olisit, ymmärtäisit mitä nuorten ratsastaminen on. 4- 5- 6- tai vielä edes 7-vuotiaalla ei ole sitä ratarutiinia niin paljoa että kaikki radat sujuisivat kuin vettä vaan. Jos olisi, olisit todennäköisesti kärkiporukassa raivoamassa kuinka nuoret hyppyytetään rikki jo ikäluokkatasolla?

Kannattaa vähän katsella tuloslistoja sieltä maailmalta. Katsoitko esimerkiksi tänä vuonna paljonko yli tuhannesta startista oli puhtaita ratoja? Oletko vakuuttunut siitä että kaikki, jotka siellä ovat ottaneet pumin, kaksi tai jopa kolme ovat olleet väärässä paikassa? Eiköhän meidän edustajillamme ole ollut sekä liiton että valmentajan tuki taustalla.

Ja usko pois, myös Nina on joskus ollut siellä ensimmäistä kertaa. Myös Nina ottaa joskus puomeja, eikä ne puomit katso nuorilla hevosilla rataa missä ne sattuu tulemaan. En tiedä mitä tarkoitat tuolla soitellen sotaan-kommentilla, mutta yksikään ratsukoistamme ei ollut viimeisenä tuloslistoilla. Maamme kärkiratsastajilla on niin ikään tullut havereita kisoissa, ja hevoset sairastuneet niin että on joko evätty osallistuminen, tai jouduttu keskeyttämään. Se ei olle millään tavalla sodassa soitellen olemista.
itse arvostan sitä että uskalletaan mukaan ja oppimaan. Seuraavan kerranpa sitten jo tietää mitä odotetaan.

  Re: HIHS nuorten hevosten luokat

Lähettäjä: joopa 
Päivämäärä:   13.10.19 21:09:19

Tunnen kisaolosuhteet erittäin hyvin ja uskon tietäväni mitä valmistelu ko kisaan vaatii!!
5 vuotiasta en edes veisi sinne. Lahjakkaaksi osoittautuneen ja hyvin valmistellun 6 vuotiaan kyllä. 7 vuotiaan pitää olla jo hyvin kokenut niillä korkeuksilla millä Lanakenissa hypätään.
Ei kai kukaan suomalainen kuvittele finaalipaikan olevan helppo nakki. Yksi pudotus pudottaa jo finaalista ja silti voi olla tyytyväinen, mikäli tulostaso on parin pudotuksen sisällä.
Kilpailuun lähdetään realistiselta pohjalta kilpailemaan ei kokeilemaan onneaan!
Tietenkin, jos ei ole käynyt paikan päällä koskaan edes katsojana, on aika vaikeaa kuvitella mistä siellä oikeasti on kyse ;))

  Re: HIHS nuorten hevosten luokat

Lähettäjä: kasvattaja 
Päivämäärä:   13.10.19 21:38:39

Kukas siellä on onneaan ollut kokeilemassa?

  Re: HIHS nuorten hevosten luokat

Lähettäjä: kasvattaja 
Päivämäärä:   13.10.19 21:47:29

Mitä tulee alkuperäiseen aiheeseen, kyllä tuolla parhaimmisto alkaa olla listoilla jo. Montakin tulevaisuuden lupausta joista oikean ostajan kohdalle osuessa voisi ulkolaiset olla kiinnostuneita. Olen kyllä edelleen harmissani siitä että eivät järjestä näitä luokkia viikonlopun päiviin, ei noissa nyt niin paljoa prime timea olisi tärvääntynyt.

  Re: HIHS nuorten hevosten luokat

Lähettäjä: juupa 
Päivämäärä:   13.10.19 22:02:58

joopa on täysin pihalla

  Re: HIHS nuorten hevosten luokat

Lähettäjä: tosissaanko 
Päivämäärä:   14.10.19 10:07:01

Ei niitä upporikkaita nuoret hevoset kiinnosta, katselevat niitä jo valmiiksi isommissa luokissa meneviä. Lupaavia nuoria on maailmalla paljon enemmän ja paremmin valmisteltuina näytillä. Suomen ilmastossakaan ei nyt vaan ole edes täysimittaiset treeni- ja kisakaudet mahdollisia.

  Re: HIHS nuorten hevosten luokat

Lähettäjä: Milli 
Päivämäärä:   14.10.19 10:46:00

Ei missään isossa kans.välisessä kisassa panna nuorten luokkia ihan parhaaseen katseluaikaan.
Kyllä ne agentit liikkuvat jo nuorten luokkien aikana ja saattavat tehdä tarjouksia mikäli aihetta on.

  Re: HIHS nuorten hevosten luokat

Lähettäjä: Niin totta 
Päivämäärä:   14.10.19 11:56:52

Ehkä raharikkaat eivät nuoria katsele, mutta jonkun ne on heille tehtävä, ja nämä agentit aivan varmasti liikkuvat ihan joka paikassa, eivät vain parhaaseen katseluaikaan World cup-luokan reunalla.

  Re: HIHS nuorten hevosten luokat

Lähettäjä: minä 
Päivämäärä:   14.10.19 12:38:08

Milli, oletko tyhmä?
Arvaahan minkä takia maailmalla ei ole tarvis, No siksi että siellä on SYSTEEMI. Moninkertainen historia meihin verrattuna. Satoja huippuvarsoja.
Meillä ei. Vai keksitkö tahon joka järjestäisi erikseen tapahtuman muutamalle kymmenelle varsalle ja saisi sillä ne miljonäärit liitämään tänne helikopterrillaan?
Jos tiedät, kerropa tännekin.

  Re: HIHS nuorten hevosten luokat

Lähettäjä: kasvattaja 
Päivämäärä:   14.10.19 13:54:08

Lähettäjä: Niin totta
Päivämäärä: 14.10.19 11:56:52

Ehkä raharikkaat eivät nuoria katsele, mutta jonkun ne on heille tehtävä, ja nämä agentit aivan varmasti liikkuvat ihan joka paikassa, eivät vain parhaaseen katseluaikaan World cup-luokan reunalla.

^
Edelleen omituista mustavalkoista ajattelua.
Perustelen rautalankaa vääntämällä vielä kerran tämän aloituksen.

Alusta alkaen koko nuorten hevosten (Talent of the year) luokkien mukaanottamista perusteltiin
a. näyteikkunaksi kasvatuksemme parhaimmistosta maalilalle
b. nuorten hevosten pääsyllä käymään isoilla areenoilla ihan oppimielessä
c. FWB-hevosten esilläololla

Kyllähän ne agentit kiertelee, tiedän kokemuksesta. Mutta eivät sitä tee kyllä keksiviikkona tai torstaina, jos tulevat paikalle vasta perjantaina, juurikin pääluokkien vuoksi.

Tämän vuoksi purnasin nuorten hevosten luokkien sijainnista jo aiemmin viikolla, koska se alunperin, sivutuotteena mutta silti tärkeimmäksi kohderyhmäksi luokiteltu väki on paikalla vasta viikonloppuna.

Tour-ryhmät, suomenhevoset tai lastenmatineat kohtaavat kyllä kohderyhmänsä vallan mainiosti arkenakin. Itseasiassa mielestäni jopa paremmin, perheellisenä ihmisenä ymmärtää kyllä käytännön vaikeudet istua katsomossa lastenmatinean ja yrittää sen jälkeen pitää samalla reissulla mukanaa rattaissa nuorinta ja penkeissä kahta tarhaikäistä. Kyllä näissä aika moni tarvitsee eri reissut ja päivät.

  Re: HIHS nuorten hevosten luokat

Lähettäjä: Milli 
Päivämäärä:   14.10.19 15:41:51

"Kyllähän ne agentit kiertelee, tiedän kokemuksesta. Mutta eivät sitä tee kyllä keksiviikkona tai torstaina, jos tulevat paikalle vasta perjantaina, juurikin pääluokkien vuoksi."

Mistä sinä sen tiedät milloin tulevat?
Ihmiset ovat lukutaitoisia ja näkevät ohjelmasta milloin nuoret ovat esillä jo etukäteen.
Kuten sanottu,eivät nuoret ole kansainvälisten kisojen number 1 tai edes kolmen joukossa missään.
Näiden kisojen tärkeysjärjestyksessä hevoskauppa ei ole SE juttu!

  Re: HIHS nuorten hevosten luokat

Lähettäjä: milla 
Päivämäärä:   14.10.19 19:06:34

Kyllä lasten matinea ja suomenhevoset kuuluvat viikonloppuun! Vähän eri kiinnostuksen taso kuin nuoret hevoset, joista on kiinnostunut ihan niche yleisö vaikka se olisi keskellä lauantai-iltaa.
Kun nuoria hevosia arvioi Daan Nanning, niin hänellä on kyllä silmää ja kontakteja jos siellä on joku todellinen lahjakkuus.

  Re: HIHS nuorten hevosten luokat

Lähettäjä: Attitude 
Päivämäärä:   14.10.19 20:22:33

Kyllä siellä hankinnat tehdään jonkun muun kautta ja intresseissä kuin Nanningin.

Mielummin minä katselisin pääluokkien päivinä nuoria tulokkaita kuin kansallisen tason väliaikakevennyksiä. Saati jotain lasten matineaa, jonka voisi senkin ihan hyvin siirtää suokkiohjelmien kanssa vaikka perjantaille.
Tour-luojat ja ponit kuuluukin alkupäiviin, omassa rauhassaan.

  Re: HIHS nuorten hevosten luokat

Lähettäjä: Muumi 
Päivämäärä:   14.10.19 22:09:29

Sillä, mitä attitude mieluummin katselisi, ei ole mitään väliä. Väliä on sillä mitä tuhannet ihmiset mieluummin katsoo. Hevoskasvatus kiinnostaa maksimissaan muutamaa sataa ihmistä Suomessa.

  Re: HIHS nuorten hevosten luokat

Lähettäjä: ööh 
Päivämäärä:   14.10.19 23:57:05

Ihan siinä on väliä siinä missä Muuminkin mielipide aiheesta ketään kiinnostaa, eikö vaan?

  Re: HIHS nuorten hevosten luokat

Lähettäjä: (*) 
Päivämäärä:   14.10.19 23:57:47

Taas palataan samaan; mistä ostaa nuori FWB hevonen? Hippoksen varsasivuilla on yksi ! tänä vuonna lisätty nuori hevonen myynnissä, loput on vuosilta 2016-2018. FWB sivuilla ei edes ole myyntipalstaa, miksi? Laittakaa nyt sinne edes myytävät fwb-hevoset, niin joku saattaa mennä kaupaksikin.

  Re: HIHS nuorten hevosten luokat

Lähettäjä: Jäärä 
Päivämäärä:   15.10.19 02:46:56

Google on hauska kaveri.
Kyseinen ryhmähän löytyy listalta heti toisena kun kirjoittaa FINNISH WARMBLOOD HORSES -ryhmä.
Jollei tiedä tai tunne valtakasvattajiamme, tuonne on linkitetty kymmeniä myynnissä olevien FWB-hevosten ilmoituksia ja näyttää tulevan koko ajan lisää.

Minäkin kyllä oletan että HIHS-nuoret (viestiketjun aihe?) ei ole tavoittelemassa kotimaan markkinointia vaan ensisijaisesti näkyvyyttä kohderyhmänä kv-ratsastajat. Ei taideta ulkomailla kovin paljoa vielä edes tietää miten laadukasta kasvatusta täältäkin nykyään jo löytyy.

  Re: HIHS nuorten hevosten luokat

Lähettäjä: Ullis 
Päivämäärä:   15.10.19 23:59:57

Ei, kun siellä löytyy yhtä laadukkaita hevosia tuhansittain.

  Re: HIHS nuorten hevosten luokat

Lähettäjä: Jäärä 
Päivämäärä:   16.10.19 00:30:10

Ullis, jos tuntisit lajia yhtään, tietäisit että kärkiratsastajille etsitään hevosia ihan kaikkialla. Mitään kylänäyttelyitä sieltä ei ajella katselmaan, mutta Horse Show voisi olla vallan mainio paikka tulla huomatuksi. Ihan samalla tavalla kuin sitä kautta on lähtenyt maailmalle monta muutakin nimihevostamme, nuoret kiinnostaisivat taatusti.

  Re: HIHS nuorten hevosten luokat

Lähettäjä: vuu 
Päivämäärä:   16.10.19 01:14:24

No kai ne scoutit sitten huomaavat nämä superhevoset kun ne kerran hihs areenalla näkyvät ensi viikolla.

  Re: HIHS nuorten hevosten luokat

Lähettäjä: luetunymmärrys 
Päivämäärä:   16.10.19 02:37:10

No ei kai ne mitään huomaa jos tulevat paikalle vasta viikonlopuksi

  Re: HIHS nuorten hevosten luokat

Lähettäjä: lilla 
Päivämäärä:   16.10.19 08:45:52

"yhtä laadukkaita" ei löydy tuhansittain. Ei ne "pojat" mitään tusinahevosia etsi. Oikeasti hyvä hevonen on harvinainen kaikkialla.

  Re: HIHS nuorten hevosten luokat

Lähettäjä: kaskas 
Päivämäärä:   16.10.19 10:17:01

Tämä pitää kyllä paikkansa. Ei ne isot pojat lähde sieltä tänne reissuun raharepun kanssa ostaakseen FWB-hevosia. Mutta pitävät ne agentteineen täälläKIN ollessaan silmänsä auki. Ne oikeat löydöt sielläkin tehdään nimittäin osumalla paikalle..
Sen vuoksi parempi sijoitus YH näyteikkunalle olisi ehdottomasti kasvattajille mahdollisuus ja kilpailunjärjestäjältä kädenojennus kotimaiselle kasvatukselle.
Ehkäpä nykyiset epäkorrektit karsinnatkin saisivat jotain kehityspaineita asiallisemmiksi. Meillä alkaa nuorten taso olemaan täysin kilpailukykyistä kunhan oltaisiin oikeassa paikassa oikeaan aikaan näytillä.

  Re: HIHS nuorten hevosten luokat

Lähettäjä: Kk 
Päivämäärä:   16.10.19 13:34:25

Ja oikean ratsastuksen ja ratsastajan myötävaikutuksella!

  Re: HIHS nuorten hevosten luokat

Lähettäjä: hehe 
Päivämäärä:   16.10.19 13:45:39

Kk, eiköhän sinne ole valittu ihan asiaankuuluvat ratsastajat sinne sopivilla hevosilla.. ;)
Vai oliko kommenttisi ht-netille ominaista vihjailua jostain? Hampaankolossa jotain tai foliohattu hukassa?

  Re: HIHS nuorten hevosten luokat

Lähettäjä: Kk 
Päivämäärä:   16.10.19 13:59:02

Ei ole hatut eikä ymmärrys hukassa hehe. Nykyiset valintamenetelmät eivät tuo välttämättä parhaita mukaan. Osa ei edes tuo niitä näytille.

  Re: HIHS nuorten hevosten luokat

Lähettäjä: lilla 
Päivämäärä:   16.10.19 14:01:39

Nykyisellään paikat HIHS jaetaan rahavirtojen mukaan pääasiassa kisoista, joista osallistumismaksut menevät samalle järjestäjälle. Kesän ikäluokkakilpailut ovat toissijaisia. Onko se sitten oikein....

  Re: HIHS nuorten hevosten luokat

Lähettäjä: hehe 
Päivämäärä:   16.10.19 15:18:20

No tuo nyt on taattua htnetti-kamaa. Kk. Tottakai kaikissa kisoissa ne parhaat ja tuloksekkaimmat ja kalleimmat jja arvokkaimmat on siellä kotipuskissa..

Enpä lähtisi tämänkään vuoden osallistuvia huonoiksi moittimaan. On tuonne päässyt muitakin kuin yhden tason järjestämien tyyliluokkien kautta. Paras ei kuitenkaan ole (tässäkään!) se joka jää kotiin, sori nyt vaan.

  Re: HIHS nuorten hevosten luokat

Lähettäjä: kasvattaja 
Päivämäärä:   16.10.19 15:29:15

Jos mukaan kerran pääsee myös wild Cardeilla, mitä sillä on merkitystä mistä karsinnoista sinne mukaan ollaan päästy? Kyse on yhdestä kisasta eikä mistään loppukilpailusta. Toki koko karsintahomma on ihan turha nykyisellään ja yksien ihmisten takana.

  Re: HIHS nuorten hevosten luokat

Lähettäjä: Miksu 
Päivämäärä:   16.10.19 18:04:37

Keiden ihmisten?

  Re: HIHS nuorten hevosten luokat

Lähettäjä: Mari 
Päivämäärä:   16.10.19 19:33:53

Mielipiteitä siitä mitkä hevoset näistä nuorista voisi kiinnostaa kans. välisiä ostajia.

   Ylös ⇑   


Ketju on saavuttanut 100 viestin määrän tai se on suljettu. Ketjuun ei pysty kirjoittamaan.
Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.