Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  » Ellery Canadians !

Lähettäjävvenla 
Päivämäärä:   9.3.09 20:57:26

Heipähei!

En malttanut enää olla esittelemättä teille uusinta projektiani, joka myöskin painottuu harvinaisiin rotuihin (olenhan erikoistunut jo buurinponeihin sekä kaikkiin mahdollisiin espanjalaisten ja portugalilaisten risteytyksiin ynnä muihin).

Koska rakastuin kanadanhevosiin, syntyi Ellery Canadians. Albertassa, Kanadan keskisessä provinssissa, aivan Kalliovuorten tuntumassa sijaitseva pikkusiittola kasvattaa noita upeita ja uljaita hevosia lajiin kuin lajiin.

Painotamme kasvatukseen emmekä niinkään mihinkään muuhun. Kasvatuksessa käytössämme on perinteiset nimeämismenetelmät, joista lisää voi lukea esimerkiksi kasvatus-sivulta.
Pyrimme siis noudattamaan näitä menetelmiä aina kasvattien syntyessä ja näin myös erottumaan joukosta.

Pahoittelen, ettei kaikilla hevosilla ole kaikki tekstit valmiina, kirjoittelen niitä aina kun jaksan ja koska omistan yhteensä yli 80 virtuaalihevosta, on tuon mittaisten tekstien kirjoittaminen aika raskasta. Ja kun kuitenkin halusin tallini julkaista, ajattelin ettette te tuomitsisi minua kuitenkaan ... kovin pahasti.

Ja koska te ette muuten kirjoita mitään, pistetään pystyyn pieni galluppi.

1. Mielipiteesi Ellerystä, kerro ulkoasusta, teksteistä, hevosista jne.
2. Kiinnostus rotuun?
3. Parannusehdotuksia tai korjattavaa?
4. Muuta - sana on vapaa.

Ja käykää kirjoittamassa vieraskirjaan !

Ellery Canadians

  Re: » Ellery Canadians !

LähettäjäAda C. 
Päivämäärä:   9.3.09 21:00:31

ei suo kiinnostais ostaa multa kanadanhevost tamma? Evm sukuinen, muistaakseni muutama kisa. http://www.freewebs.com/cubic/kandi.htm

  Re: » Ellery Canadians !

Lähettäjävvenla 
Päivämäärä:   9.3.09 21:04:16

Mielelläni voisin ottaa. (:

  Re: » Ellery Canadians !

Lähettäjä: jarrow. 
Päivämäärä:   9.3.09 21:04:49

IHANA <3

  Re: » Ellery Canadians !

Lähettäjävvenla 
Päivämäärä:   9.3.09 21:05:31

jarrow, kiitos !

  Re: » Ellery Canadians !

LähettäjäAda C. 
Päivämäärä:   9.3.09 21:06:39

Vie mennessäs. Käykö että sivuja mailiin tallicubic@gmail.com viikon sisällä?
On muuten sit rekattu, et sivuja kun tulee niin rekkaan sun nimiisi :)

  Re: » Ellery Canadians !

Lähettäjävvenla 
Päivämäärä:   9.3.09 21:12:33

Joo, yritän saada viikon sisällä. (; Kiitos !

  Re: » Ellery Canadians !

Lähettäjä: kisumiu 
Päivämäärä:   9.3.09 21:12:46

etusivun tekstiä lainaten ->

"Toivotan sinut lämpimästi tervetulleeksi Albertaan, Kanadan keskiseen provinssiin."

mikä alberta? o_______o

  Re: » Ellery Canadians !

Lähettäjäweem 
Päivämäärä:   9.3.09 21:13:30

Kommentoidaanpas nyt sitten pitkän kaavan kautta.

1. Mielipiteesi Ellerystä, kerro ulkoasusta, teksteistä, hevosista jne.
Ihana ulkoasu :) Heti otsikon kuva vie Kanadaan. Muutkin kuvat sopivat loistavasti juuri teille. Tekstit näyttävät hyvältä ja näin nopeasti lukaistuina virheitäkään ei liene. Hevosiin sen tarkemmin tutustumatta en kommentoi niihin, kuin että luonteiden ja sukuselvitysten pituus kyllä vakuuttaa.

2. Kiinnostus rotuun?
Jos noista kelpo kisahevosen saa, niin kiinnostaa kyllä rotuna. Ja hevosten kisoja vilkaistessa tämä näyttää onnistuvan, joten ehkä jossain vaiheessa haen omani pois, kun lyhytsukuisista muutenkin tykkään.

3. Parannusehdotuksia tai korjattavaa?
Eipä ole :)

  Re: » Ellery Canadians !

Lähettäjävvenla 
Päivämäärä:   9.3.09 21:15:53

kisumiu, siinähän se samassa lauseessa selviää, Alberta on Kanadan yksi provinsseista. Vähän niinkuin Usassa on osavaltiot. ^^

weem, kiitos palautteesta. Yritä olla silloin linjoilla kun on kasvatteja tarjolla. ^^ Ja ihanaa jos tykkäsit !

  Re: » Ellery Canadians !

Lähettäjävvenla 
Päivämäärä:   9.3.09 21:34:34

099.

  Re: » Ellery Canadians !

LähettäjäWilhood 
Päivämäärä:   9.3.09 21:35:04

Oo, tuo rotu on aika kivan oloinen :> Pitää kattoa jos joskus hankkisi itselleenkin. Nättejä heppoja ovat.

Itse talli on myös kivan oloinen, ihana nimi! Tekstit on kivasti kirjoitettu, ei liikaa jaarittelua muttei myöskään liian lyhyitä tekstejä.

  Re: » Ellery Canadians !

Lähettäjävvenla 
Päivämäärä:   9.3.09 21:40:28

Wilhood, kiitos kommentista! (: Hanki toki rodun edustaja, tällä hetkellä noita ei taida olla muilla kun minulla ja Millillä Vista Ridgessä.

  Re: » Ellery Canadians !

Lähettäjävvenla 
Päivämäärä:   9.3.09 21:45:10

098.

  Re: » Ellery Canadians !

LähettäjäE_P 
Päivämäärä:   9.3.09 21:46:26

1. Mielipiteesi Ellerystä, kerro ulkoasusta, teksteistä, hevosista jne.
- Yksinkertaisuus on kaunista ulkoasussa, ts. tyylikäs eikä mitään ylimääräistä hölkötin kölköti hömpän pömppää.
- Tekstit kivoja. Mukavasti kerrottu myös Kanadasta maana.
- Hevosiin en vielä ehtinyt niin hyvin tutustua että voisin niitä kommentoida enempää. Hienon nököisiä ovat kuitenkin nopeasti vilkaistuna.

2. Kiinnostus rotuun?
- Minua kiinnostaa melkeen kaikki rodut joita voi valjakkoajossa käyttää! Voisi kuvitella esim. kanadanhevosten muodostaman parivaljakon olevan hieno näky! <3

3. Parannusehdotuksia tai korjattavaa?
- Valjakkopainotteisia hevosia liian vähän!

4. Muuta - sana on vapaa.
- Hanki PALJON valjakkohevosia! <:

  Re: » Ellery Canadians !

Lähettäjävvenla 
Päivämäärä:   9.3.09 21:54:33

E_P, kiitos palautteesta. :) Tavoitteena olisi hankkia paljon valjakkohevosia ja teettää niistä sitten paljon valjakkopainotteisia vauvoja, joten ole tyrkyllä kun kasvatteja on myynnissä. (;

  Re: » Ellery Canadians !

Lähettäjäiraaa / etski 
Päivämäärä:   9.3.09 22:05:13

enpä ole ennen pahemmin tutustunut ko. rotuun, joten hienoa kun sellainenkin "kaivettiin" tänne virtuaalimaailmaan. :) tsemppiä sulle tallin kanssa, oli tosi mukavan oloinen. linkkilistalle -> ;)

  Re: » Ellery Canadians !

Lähettäjävvenla 
Päivämäärä:   10.3.09 12:50:25

iraaa / etski, kiitti palautteesta. (:

  Re: » Ellery Canadians !

Lähettäjävvenla 
Päivämäärä:   10.3.09 13:06:51

097.

  Re: » Ellery Canadians !

Lähettäjävvenla 
Päivämäärä:   10.3.09 14:46:08

096.

  Re: » Ellery Canadians !

Lähettäjävvenla 
Päivämäärä:   11.3.09 13:40:23

095.

  Re: » Ellery Canadians !

Lähettäjävvenla 
Päivämäärä:   11.3.09 17:54:37

094.

  Re: » Ellery Canadians !

Lähettäjävvenla 
Päivämäärä:   12.3.09 16:55:07

093.

  Re: » Ellery Canadians !

Lähettäjävvenla 
Päivämäärä:   12.3.09 21:13:41

094.

  Re: » Ellery Canadians !

Lähettäjävvenla 
Päivämäärä:   13.3.09 15:30:03

asd. lasken väärään suuntaan. :D

eli nyt siis 092.

  Re: » Ellery Canadians !

Lähettäjä: Hanna K. 
Päivämäärä:   13.3.09 15:33:56

Mä tykkään.. Ihana ulkoasu, varsinkin otsikko, tekstit on kivoja ja hepat mukavan oloisia. Rotu vaikutti mielen kiintoiselta. :> Kasvattia hankin kyllä joskus, kunhan teiltä niitä tulee. Saatanpa itse evm-sukuisen kanadanhepanki hankkia. :>

  Re: » Ellery Canadians !

LähettäjäEilowy 
Päivämäärä:   13.3.09 15:47:41

Kivan oloinen rotu nuo kanadan hevoset. Pitääkin pitää silmällä, miten kasvatustoimintanne lähtee käyntiin ja harkita, josko itselleen joskus jonkun ottaisi.

  Re: » Ellery Canadians !

Lähettäjävvenla 
Päivämäärä:   13.3.09 15:51:20

Hienoa hienoa, kiitoksia kommentista. Hanna K, hanki vaikka kaksi niin saadaan vähän uutta verta kehiin, tosiaan nyt on vain minulla ja Millillä kanadanhevosia joten on kasvatus hieman yksitoikkoista. (;

  Re: » Ellery Canadians !

Lähettäjävvenla 
Päivämäärä:   13.3.09 17:31:21

091.

  Re: » Ellery Canadians !

Lähettäjä: Hanna K. 
Päivämäärä:   13.3.09 19:19:20

Niin, ehkäpä mä hankin.. No, yhen ainakin hankin. :>

  Re: » Ellery Canadians !

Lähettäjämollis. 
Päivämäärä:   13.3.09 19:41:58

eipä olisi voinut olla enemmän nappiin sopiva ulkoasu! Todella näppärä, siisti leiska ja sopii kuin nenä päähän - yksi parhaista ulkoasuista soveltuvuudensa mukaan! :) Hienoa!

Hevoset myös suloisia, ja pitänee myöntää, että hieman ehkä kiinnostus rotua kohtaan heräsi.. Mielenkiintoinen tuo nimeämistapa. Niin, tekstitkin olivat muuten mainioita. :)

Kaikkea sitä, mahtavalta näyttää!

  Re: » Ellery Canadians !

Lähettäjävvenla 
Päivämäärä:   13.3.09 23:23:42

mollis, kiitos imartelevasta palautteesta. Nimeämistavasta itsekin tykkään, on hieman erilaisempi kuin normaalisti. ^^

Hanna K., ehdottomasti!

  Re: » Ellery Canadians !

Lähettäjävvenla 
Päivämäärä:   14.3.09 14:31:03

090.

  Re: » Ellery Canadians !

Lähettäjävvenla 
Päivämäärä:   14.3.09 16:45:27

089.

  Re: » Ellery Canadians !

Lähettäjägoth. (Essi K.) 
Päivämäärä:   14.3.09 16:46:23

no hyi! haha, käskik kommentoimaa harvinaisis xD no ei, toi on ihana pleissi :D jäin selailee sit liiankauaks aikaa xD

  Re: » Ellery Canadians !

Lähettäjä: Senja M. 
Päivämäärä:   14.3.09 17:50:05

Tosi inhottavaa, nyt mäkin sitten innostuin tästä rodusta! Ei mutta, kivan näköisiä koneja ja hieno talli. (:

  Re: » Ellery Canadians !

Lähettäjävvenla 
Päivämäärä:   14.3.09 17:51:48

Hienoahienoa. :D Hommatkaa kaikki kanadanhevosia.

PS. Ainaki Bobilla on kuvia kanadanhevosista, jos pelkää sen olevan esteenä. ^^

  Re: » Ellery Canadians !

Lähettäjäkukkakeppi^^ 
Päivämäärä:   14.3.09 17:52:05

leiska on mukava mutta en pidä taustaväristä (liian kirkas sininen)

  Re: » Ellery Canadians !

LähettäjäHeidi M. 
Päivämäärä:   14.3.09 18:06:42

1. Mielipiteesi Ellerystä, kerro ulkoasusta, teksteistä, hevosista jne.
- täytyy myöntää että upealta näytti ! :)

2. Kiinnostus rotuun?
- kiitos sinun, nyt on pakko hommata itselleni kanadianhevosia

3. Parannusehdotuksia tai korjattavaa?
- eipä kai :)

4. Muuta - sana on vapaa.
- vvenla ilmoittaa mulle sit heti kun syntyy varsoja, eikös? :D

  Re: » Ellery Canadians !

Lähettäjävvenla 
Päivämäärä:   14.3.09 18:11:47

kukkakeppi, minulla ei ainakaan ole yhtään kirkas, johtuisiko näytöstä ?

Heidi, minä ilmoitan heti. <: Se seuraava on jo varattu sulle. (;

  Re: » Ellery Canadians !

LähettäjäFenella 
Päivämäärä:   14.3.09 18:28:09

Katohan, todella ihana ulkoasu teillä <3 Mukavaa että joku muukin on kiinnostunut tästä rodusta, sillä itsekin olen perustamassa kanadanhevosia kasvattavaa tallia :)

  Re: » Ellery Canadians !

Lähettäjä*Nöpsy* 
Päivämäärä:   14.3.09 18:45:52

Ihanan näköinen paikka, ihan nopeasti vilkaisin, joten en osaa sen enempää sanoa. Leiska on just passeli, kun mäkin osaisin tehdä tollasia. Ja mun mielestä on hienoa, että noudatatte rodun nimeämisperjaatetta (kunpa haffuillakin noudatettais) , se erottaa joukosta. Alko rotu kiinnostaa. Just hankin ihan itelle tuntemattomasta rodusta hevosen, pitäiskö tästäkin hankkia.

  Re: » Ellery Canadians !

Lähettäjävvenla 
Päivämäärä:   14.3.09 22:08:27

Fenella, ai olet vai ? O__O Heti paikalla osoitetta sitten minulle.

Nöpsy, kiitos kommentista. Hanki ihmeessä kanadanhevonen. ^^

  Re: » Ellery Canadians !

LähettäjäFenella 
Päivämäärä:   14.3.09 22:09:20

Juu minä laittelen osoitetta kunhan saan sivuille ulkoasua yms :)

  Re: » Ellery Canadians !

Lähettäjävvenla 
Päivämäärä:   14.3.09 22:44:46

Loistavaa !

  Re: » Ellery Canadians !

Lähettäjäluppis VRL-2848 
Päivämäärä:   14.3.09 23:10:46

Nätti ulkoasu. :)

  Re: » Ellery Canadians !

Lähettäjävvenla 
Päivämäärä:   14.3.09 23:15:47

luppis, kiitosta ! (: Kiva kun tykkäät.

  Re: » Ellery Canadians !

Lähettäjävvenla 
Päivämäärä:   14.3.09 23:52:34

088.

  Re: » Ellery Canadians !

Lähettäjävvenla 
Päivämäärä:   15.3.09 11:14:45

087.

  Re: » Ellery Canadians !

Lähettäjävvenla 
Päivämäärä:   15.3.09 16:27:18

086.

  Re: » Ellery Canadians !

LähettäjäLisko 
Päivämäärä:   15.3.09 16:57:49

Aivan ihana!

Pitääkin saada omien kanadalaisten sivut kuosiin.. :D

  Re: » Ellery Canadians !

Lähettäjävvenla 
Päivämäärä:   15.3.09 16:58:53

Ai sinullakin kanadalaisia? O____O Näytä heti paikalla!

  Re: » Ellery Canadians !

Lähettäjäluppis VRL-2848 
Päivämäärä:   15.3.09 17:06:18

Nätti ulkoasu ja upeita hevosia! (:

  Re: » Ellery Canadians !

Lähettäjävvenla 
Päivämäärä:   15.3.09 17:07:46

luppis, kiitos! (:

  Re: » Ellery Canadians !

LähettäjäLisko 
Päivämäärä:   15.3.09 17:31:52

vvenla, no ei oo vielä ulkoasua. On noi hetken aikaa notkunut jo tuolla, ja joskus ajat sitten oli yks tamma. Nyt on tamma ja ori, evm-sukuisia ;) Näytän heti kun saan sivut kuntoon!

  Re: » Ellery Canadians !

Lähettäjävvenla 
Päivämäärä:   17.3.09 11:25:13

Lisko, heti näytät sitten! :> Odotan innolla!

  Re: » Ellery Canadians !

Lähettäjävvenla 
Päivämäärä:   18.3.09 14:23:04

085.

   Ylös ⇑   


  
 Vastaa viestiin
 Nimi:       [poista tiedot]
 Sähköpostiosoite:

 Jos annat sähköpostiosoitteesi, se näkyy viestissäsi.

 Otsikko:
   




Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.