Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  suomenkonikuvat esille ja sassiin

LähettäjäMilka L. 
Päivämäärä:   6.3.09 03:18:16

Nyt mie en oikeesti meinaa luovuttaa. Kaksi viime topiikkia sain täyttää ite, nyt en sitä salli. Ja sitä (lammas)paisti - kun on kuvat löydetty niin pääsen hankkimaan koneja niiden alle, eli ajatelkaa tätä silleen et joku muukin saattaa teidän anteliaisuudesta hyötyä (tavallaan). Elikkäs haussa hyvälaatuisia (miel. kunhan sen konin nyt vaan erottaa taustasta.) kuvia suomen(pien)hevosista. Rakenteet olis mahtavia, mut este-, koulu- ja hyvät tarhamöllötkin käy (viimeisiltä vaadin sitä laatua!) Kaikkea saa näytellä kun tavallaan kaikelle nyt tarvetta.

Tulevat siis vielä olemassa olemattomille hevosille, mutta ajattelin hankkia ne melko lailla heti kun kaikille on kuvat valmiina (ehtii kisata jokusen vanhan alta pois).

PALKKA
- luonteita
- 1-2 polven sukuselvityksiä (mahd. kolmen polven, silloin miel. vähemmän) (ei uutta näyttöä)
- valmennuksia
- tuonteja
- ihan ihme koristekuvia (ei hevosista ja kaikki tältä talvelta)
- pari ihme pohjaa vapaana + tilauksesta saattaa luonnistua jotain yksinkertaista ulkoasua
- hieman muotoonlaittoa kenties?

Kysy. Rahaa ja elukkakuvia ei ole, sen verran sanon, muu kai mahdollista, en sano varmaksi kaikkea mutta kysyä saa.

Kiitos.

  Re: suomenkonikuvat esille ja sassiin

LähettäjäMilka L. 
Päivämäärä:   6.3.09 03:21:53

Ja kasvattajat saa kans tulla ilmottamaan et heiltä saa kuvat mukaan niin pistän korvan taakse.

  Re: suomenkonikuvat esille ja sassiin

LähettäjäMilka L. 
Päivämäärä:   6.3.09 03:37:49

tämä kanssa saatavilla

  Re: suomenkonikuvat esille ja sassiin

LähettäjäMilka L. 
Päivämäärä:   6.3.09 12:44:54

#3

  Re: suomenkonikuvat esille ja sassiin

LähettäjäMilka L. 
Päivämäärä:   6.3.09 13:53:49

#4

  Re: suomenkonikuvat esille ja sassiin

LähettäjäErkki 
Päivämäärä:   6.3.09 13:57:05

http://www.viimakuura.net/weybridge/hassu/sh/
tuollaiset tarhamöllölöllöt löytyisi. :D

  Re: suomenkonikuvat esille ja sassiin

LähettäjäMilka L. 
Päivämäärä:   6.3.09 14:04:33

Erkki, eiköhän nuo jollekin kelpaisi, ihana poni :) mitäs tahtoisit?

  Re: suomenkonikuvat esille ja sassiin

LähettäjäErkki 
Päivämäärä:   6.3.09 14:09:40

Jos noista yhden luonteen saisin niin tyytyväinen olisin. Jos Penalle viitsisit jonkin kokoisen luonteen kirjoitella, saat täysin vapaat kädet! (sivuilla nyt väärän hevosen luonne)

Pena on sellanen hieman orimainen, leikkisä ja Erkki-papan vauva <3 ;D
http://www.viimakuura.net/weybridge/pena.php

  Re: suomenkonikuvat esille ja sassiin

LähettäjäMilka L. 
Päivämäärä:   6.3.09 14:12:30

Selma, laittelen kohta meiliin kunhan saan raapusteltua :)

Yksi ori ja 3-4 tammaa vailla kuvia vielä.

  Re: suomenkonikuvat esille ja sassiin

LähettäjäMilka L. 
Päivämäärä:   6.3.09 14:53:56

(ja meilihän lähti tuossa joku aika sitten)

  Re: suomenkonikuvat esille ja sassiin

LähettäjäMilka L. 
Päivämäärä:   6.3.09 15:14:21

#10

  Re: suomenkonikuvat esille ja sassiin

LähettäjäMilka L. 
Päivämäärä:   6.3.09 15:39:40

#11

  Re: suomenkonikuvat esille ja sassiin

LähettäjäMilka L. 
Päivämäärä:   6.3.09 16:14:32

#12

  Re: suomenkonikuvat esille ja sassiin

LähettäjäMilka L. 
Päivämäärä:   6.3.09 20:41:23

#13

  Re: suomenkonikuvat esille ja sassiin

LähettäjäMilka L. 
Päivämäärä:   6.3.09 21:05:56

#14

  Re: suomenkonikuvat esille ja sassiin

LähettäjäMilka L. 
Päivämäärä:   6.3.09 21:31:28

#15

  Re: suomenkonikuvat esille ja sassiin

LähettäjäMilka L. 
Päivämäärä:   6.3.09 21:45:13

#16

  Re: suomenkonikuvat esille ja sassiin

LähettäjäSirke 
Päivämäärä:   6.3.09 21:50:04

Ainahan sitä voi yrittää. Nää lähtee ihan ilmaseks, emmä noista viiti mitään pyytää.

http://i302.photobucket.com/albums/nn82/wwilmiis/huutis/rampee.png
http://i302.photobucket.com/albums/nn82/wwilmiis/huutis/IMG_0888.jpg
http://i302.photobucket.com/albums/nn82/wwilmiis/huutis/IMG_1180.jpg
http://i302.photobucket.com/albums/nn82/wwilmiis/huutis/IMG_1169.jpg

  Re: suomenkonikuvat esille ja sassiin

LähettäjäMilka L. 
Päivämäärä:   6.3.09 21:53:07

Sirke, ei ihan mitä haen mut kiitos todella paljon kun edes näytit :)

  Re: suomenkonikuvat esille ja sassiin

LähettäjäMilka L. 
Päivämäärä:   6.3.09 22:18:54

#19

tää lyö laudalta kaikki ennätykset jo nyt.

  Re: suomenkonikuvat esille ja sassiin

LähettäjäMilka L. 
Päivämäärä:   6.3.09 22:39:32

#20

  Re: suomenkonikuvat esille ja sassiin

LähettäjäMilka L. 
Päivämäärä:   6.3.09 23:58:34

#21

  Re: suomenkonikuvat esille ja sassiin

Lähettäjä: vaininsane 
Päivämäärä:   7.3.09 02:57:19

http://s729.photobucket.com
/albums/ww299/vaininsane
/sph-t/?action=view¤t=sphtamma2.jpg

yhdistä osoite yheksi, kun ht.net ei suostu postaamaan..

tollasest olis. lisää laidunkuvia, parempilaatusiakin, mut on ceedeellä enkä juuri nyt pysty näyttämään.
enkä näytäkään ellet pidä koko hepasta ;)

ja oikeesti kuvissa sph-t. Oksasimana.
löytyy sukupostista.

  Re: suomenkonikuvat esille ja sassiin

LähettäjäMilka L. 
Päivämäärä:   7.3.09 03:04:33

vaininsane, riippuu nyt vähän. ei ehkä tällä kertaa vaikka nätti tamma olikin :)

  Re: suomenkonikuvat esille ja sassiin

Lähettäjä: Salla 
Päivämäärä:   7.3.09 08:14:52

Kelpuutatko estekuvat, laatu ihan perus kiva, järkkärillä kuvattu. Haluisin tän (http://rantaminttu.net/milka/malsamo/) tyyppisen ulkoasun, muutamien muutosten kera. (lähinnä värejä, kuvat, fontit) Onnistuisiko? Laitan sulle mailitse noita kuvia kohta puolin :)

  Re: suomenkonikuvat esille ja sassiin

LähettäjäMilka L. 
Päivämäärä:   7.3.09 08:18:00

Salla, totta kai :)

  Re: suomenkonikuvat esille ja sassiin

LähettäjäMilka L. 
Päivämäärä:   7.3.09 10:08:27

#26

  Re: suomenkonikuvat esille ja sassiin

Lähettäjänamusetä 
Päivämäärä:   7.3.09 10:39:05

http://s300.photobucket.com/albums/nn23/katimaulau/turhat/
tummanruunikon/mustan kuvat vapaana :)

  Re: suomenkonikuvat esille ja sassiin

LähettäjäMilka L. 
Päivämäärä:   7.3.09 10:40:41

no mitäs namusetä vaatisit ;) ?

  Re: suomenkonikuvat esille ja sassiin

LähettäjäMilka L. 
Päivämäärä:   7.3.09 10:43:08

jos nappaisin pelkän kakkoskuvan, muilla ei enää tee mitään (samanlainen - tumma pää - huonompi rakenne) ?

  Re: suomenkonikuvat esille ja sassiin

Lähettäjämaxi 
Päivämäärä:   7.3.09 10:46:33

suokkiruuna
http://i240.photobucket.com/albums/ff132/virtuaaliset07/kuvia_ei_kaytos/suomi1.jpg
http://i240.photobucket.com/albums/ff132/virtuaaliset07/kuvia_ei_kaytos/suomi2.jpg
http://i240.photobucket.com/albums/ff132/virtuaaliset07/kuvia_ei_kaytos/suomi3.jpg
http://i240.photobucket.com/albums/ff132/virtuaaliset07/kuvia_ei_kaytos/suo3.jpg
http://i240.photobucket.com/albums/ff132/virtuaaliset07/kuvia_ei_kaytos/suo2.jpg
http://i240.photobucket.com/albums/ff132/virtuaaliset07/kuvia_ei_kaytos/suo1.jpg

suokkiruuna
http://i240.photobucket.com/albums/ff132/virtuaaliset07/kuvia_ei_kaytos/suoh1.jpg
http://i240.photobucket.com/albums/ff132/virtuaaliset07/kuvia_ei_kaytos/suoh2.jpg
http://i240.photobucket.com/albums/ff132/virtuaaliset07/kuvia_ei_kaytos/suoh3.jpg

  Re: suomenkonikuvat esille ja sassiin

LähettäjäMilka L. 
Päivämäärä:   7.3.09 10:55:19

maxi, mitä pyytäisit jälkimmäisistä?

  Re: suomenkonikuvat esille ja sassiin

Lähettäjämaxi 
Päivämäärä:   7.3.09 10:58:17

En mitään muuta kuin sen että hevosen sivu jolle kuvat menee ilmoitetaan yo. sähköpostiin. Copyihin joku kuvaaja ei halua nimeään mainittavan -tyylinen. :)

  Re: suomenkonikuvat esille ja sassiin

Lähettäjänamusetä 
Päivämäärä:   7.3.09 11:01:11

jos yhen luonteen kirjoittaisit ja sit suunnittelisit hunajapuroon jonku ulkoasun tyngän, sellasen paint-mallin kato :D ku ittellä ei mitää ideaa, ni mä sit toteuttaisin sen. et jonku paint mallin väkertäisit :) et minkä moine hunajapuron tulevasta leiskasta vois tulla :)

Luonne tälle, ori on isältään perinyt omaa tahtoa ja emältään pirullisuuden :D eli aika omatahtoinen oripoika.

  Re: suomenkonikuvat esille ja sassiin

Lähettäjänamusetä 
Päivämäärä:   7.3.09 11:02:21

niin ja copyihin vain Kati Y. linkitettynä katimau[at]windowslive.com

  Re: suomenkonikuvat esille ja sassiin

LähettäjäMilka L. 
Päivämäärä:   7.3.09 11:05:54

maxi, kiitos paljon :) hankin vielä kolmelle konille kuvat ennen hevosia eli saattaa hieman kestää, yritän mahd. pian.

namusetä, selma :) just nyt ei inspaa oikein mikään mut kirjottelen heti kunhan jaksaa :)

  Re: suomenkonikuvat esille ja sassiin

LähettäjäMilka L. 
Päivämäärä:   7.3.09 11:48:37

#36

  Re: suomenkonikuvat esille ja sassiin

Lähettäjä: Herzu 
Päivämäärä:   7.3.09 12:09:39

Mulla olisi möllöjä http://kuvablogi.com/blog/20978/4/. Ja sitten, jos noista ei löydy mitään mielenkiintoista niin olisiko mahdoolisuutta saada tuo toinen pohja(http://i422.photobucket.com/albums/pp304/milkasen/2.png) jollain muulla palkalla?

  Re: suomenkonikuvat esille ja sassiin

LähettäjäMilka L. 
Päivämäärä:   7.3.09 12:11:22

Herzu, ei oikein löytynyt. ja sehän muu palkka riippuu ihan siitä et mitä olisit ite valmis tosta maksamaan ;)

  Re: suomenkonikuvat esille ja sassiin

Lähettäjä: Herzu 
Päivämäärä:   7.3.09 12:18:18

Kisausta, luonteita, sukuselvityksiä(ei näyttöä) tai muotoonlaittoa(siinä saatan vähän tarvita apua alkuun esim. että missä muodossa yms. ja silleen kun en hirveesti oo niitä tehnyt, mutta voin yrittää) Määrän saat ite päättää :)

  Re: suomenkonikuvat esille ja sassiin

LähettäjäMilka L. 
Päivämäärä:   7.3.09 12:25:12

Herzu, sulta onnistuisi tämäntyyliset luonteet (eli neljä keskipituista / hieman pitempää kappaletta) vaativan tason kouluratsuille ;) ?

  Re: suomenkonikuvat esille ja sassiin

Lähettäjä: Herzu 
Päivämäärä:   7.3.09 12:31:22

Juu onnistuu. Sano vaan keille teen :) Ja kohdatko olisi nuo yleisesti, tallissa, ratsastaessa ja kisoissa? Muuten, koodaatko?

  Re: suomenkonikuvat esille ja sassiin

LähettäjäMilka L. 
Päivämäärä:   7.3.09 12:40:31

Herzu, jebs. Onnistuiskos noille kaikille? Koodata voin kyl kai ehkä. Joo. Mut vasta kun palkka on mulla ;p

holst-o. Immortal Deceased USA aka Erno
holst-o. Der Mönch GER aka Tatti
holst-t. Willkürlich GER aka Tilkku
holst-t. Assassin USA aka Inkeri
holst-t. Mutiny In Boozer GBR aka Tinttu
holst-t. Poker Bouncer GBR aka Unkka

  Re: suomenkonikuvat esille ja sassiin

Lähettäjä: Herzu 
Päivämäärä:   7.3.09 12:41:32

Kyllä varmaan onnistuu. Ainakin mä yritän :)

  Re: suomenkonikuvat esille ja sassiin

Lähettäjä: Herzu 
Päivämäärä:   7.3.09 12:42:40

Ainiin, onko sulla mitään toiveita että millaisia noi suunnilleen olisi? Lähetän ne sulle sitten maililla. Kiva kun osaan kirjoittaa kaiken yhteen viestiin..

  Re: suomenkonikuvat esille ja sassiin

LähettäjäMilka L. 
Päivämäärä:   7.3.09 12:45:20

Ei ole mitään, kunhan vaan olis realistisia ja mielellään vähän omaperäisiä, luonteenpiirteillä ei sen kummemmin väliä :)

  Re: suomenkonikuvat esille ja sassiin

LähettäjäMilka L. 
Päivämäärä:   7.3.09 13:11:07

#46

  Re: suomenkonikuvat esille ja sassiin

LähettäjäMilka L. 
Päivämäärä:   7.3.09 13:38:54

#47

  Re: suomenkonikuvat esille ja sassiin

LähettäjäEmmu 
Päivämäärä:   7.3.09 13:39:34

plääh, mul on vaa pienkoneista

  Re: suomenkonikuvat esille ja sassiin

LähettäjäMilka L. 
Päivämäärä:   7.3.09 13:41:11

Emmu, kelpais neki :p

  Re: suomenkonikuvat esille ja sassiin

LähettäjäEmmu 
Päivämäärä:   7.3.09 13:44:33

ainiin, viittisiksä laittaa mun topaan sen konimuksen osotetta, jonka ostin? topa:ostamani hevoset tai jotain vastaavaa:D

mä voisin koht kaivaa mitä löytyy, mutta ainakin tässä: http://s290.photobucket.com/albums/ll246/em_mu/suokit/ kansiossa olevat osa on vapaita.

  Re: suomenkonikuvat esille ja sassiin

LähettäjäMilka L. 
Päivämäärä:   7.3.09 14:04:59

Emmu, tjees. tuolt ei oikein löytnyt (Jovankka ny varmasti jo viety ;)), kaivaa kaivaa :p

  Re: suomenkonikuvat esille ja sassiin

LähettäjäMilka L. 
Päivämäärä:   7.3.09 15:38:49

#52

  Re: suomenkonikuvat esille ja sassiin

LähettäjäMilka L. 
Päivämäärä:   7.3.09 16:01:03

#53

  Re: suomenkonikuvat esille ja sassiin

LähettäjäMilka L. 
Päivämäärä:   7.3.09 16:29:22

#54

  Re: suomenkonikuvat esille ja sassiin

LähettäjäEmmu 
Päivämäärä:   7.3.09 16:32:49

Milka -Jovankasta osa vapaana, mutta tänää en ehdi ainakaan kaivelemaan.

  Re: suomenkonikuvat esille ja sassiin

LähettäjäMilka L. 
Päivämäärä:   7.3.09 17:58:56

Emmu, selma :)

  Re: suomenkonikuvat esille ja sassiin

LähettäjäMilka L. 
Päivämäärä:   7.3.09 18:21:55

#57

  Re: suomenkonikuvat esille ja sassiin

LähettäjäSnniif 
Päivämäärä:   7.3.09 18:36:39

Pystytkö palkaks hostata?

  Re: suomenkonikuvat esille ja sassiin

LähettäjäMilka L. 
Päivämäärä:   7.3.09 18:37:37

Snniif, ei ole domainia.

  Re: suomenkonikuvat esille ja sassiin

LähettäjäSnniif 
Päivämäärä:   7.3.09 18:38:58

Okei.. :)

  Re: suomenkonikuvat esille ja sassiin

LähettäjäMilka L. 
Päivämäärä:   7.3.09 19:09:12

#61

  Re: suomenkonikuvat esille ja sassiin

LähettäjäMilka L. 
Päivämäärä:   8.3.09 13:11:24

#62

  Re: suomenkonikuvat esille ja sassiin

LähettäjäMilka L. 
Päivämäärä:   8.3.09 14:04:36

#63

  Re: suomenkonikuvat esille ja sassiin

LähettäjäMilka L. 
Päivämäärä:   8.3.09 16:16:44

#64

  Re: suomenkonikuvat esille ja sassiin

LähettäjäMilka L. 
Päivämäärä:   8.3.09 16:48:06

#65

  Re: suomenkonikuvat esille ja sassiin

Lähettäjässintti. 
Päivämäärä:   8.3.09 16:48:18

http://s292.photobucket.com/albums/mm12/elfankuvat/harj_nayttely/ Tuolla kahesta suokkitammasta muutama kuva.
http://s292.photobucket.com/albums/mm12/elfankuvat/030808_seurakoulu/ Eka ja viimenen heppa on kans suokkitammoja.
http://s292.photobucket.com/albums/mm12/elfankuvat/sh-laatuarvostelu08/ Ypäjä Taiston kuvat vapaana.

http://i292.photobucket.com/albums/mm12/elfankuvat/suontaka07/ratsastusta025.jpg
http://i292.photobucket.com/albums/mm12/elfankuvat/suontaka07/ratsastusta024.jpg
http://i292.photobucket.com/albums/mm12/elfankuvat/suontaka07/ratsastusta017.jpg
Tuon sukupuolesta en ole ihan varma, mutta ruunalta tai tamma se näyttäs olevan.

  Re: suomenkonikuvat esille ja sassiin

LähettäjäMilka L. 
Päivämäärä:   8.3.09 16:58:19

ssintti, mitäs vaatisit nyt ainakin ton viimosen kuvista? jos et mitään ihmeempiä niin Ypäjä Taisto kanssa kiinnostaisi :)

  Re: suomenkonikuvat esille ja sassiin

Lähettäjässintti. 
Päivämäärä:   8.3.09 17:07:33

Milka, luonteita tarvisin ison kasan. :) Seitsemän tarvisin, mutta ei tarvii niin montaa sun kirjottaa. Sanos kuinka monta oisit valmis raapustaan?

  Re: suomenkonikuvat esille ja sassiin

LähettäjäMilka L. 
Päivämäärä:   8.3.09 17:09:48

ssintti, umm. mites paljon mulla olisi aikaa ja mikä olisi vähimmäismäärä ;D ?

  Re: suomenkonikuvat esille ja sassiin

Lähettäjässintti. 
Päivämäärä:   8.3.09 17:11:51

No jos vähintään kaks kirjotat, jos siis taistostakin kuvia otat. Ja aikaa saat vaikka kuukauden verran, en ole niin kauhean tarkka sen kanssa ;)

  Re: suomenkonikuvat esille ja sassiin

LähettäjäMilka L. 
Päivämäärä:   8.3.09 17:14:18

Jees, käy :) sanotaan nyt virallisesti et kirjotan kahelle mut laita ihan testiluontosesti kolmaskin luonteeton, tiä vaikka innostusinkin. en kuiteskaan lupaa kuin ne kaksi ;)

  Re: suomenkonikuvat esille ja sassiin

LähettäjäSonja 
Päivämäärä:   8.3.09 17:27:14

Minulta löytyisi muutama suokki kuva, estekisoista otettuja (tulee ensiviestissä kunhan vähän kaivelen).

  Re: suomenkonikuvat esille ja sassiin

LähettäjäMilka L. 
Päivämäärä:   8.3.09 17:28:56

Sonja, jees :) tammalle enää haussa.

  Re: suomenkonikuvat esille ja sassiin

LähettäjäSonja 
Päivämäärä:   8.3.09 17:30:02

http://i290.photobucket.com/albums/ll278/Heppahulla95/porintalli%2028%209/POtalli18.jpg
http://i290.photobucket.com/albums/ll278/Heppahulla95/porintalli%2028%209/POtalli11.jpg
http://i290.photobucket.com/albums/ll278/Heppahulla95/porintalli%2028%209/POtalli14.jpg
http://i290.photobucket.com/albums/ll278/Heppahulla95/porintalli%2028%209/POtalli16.jpg
http://i290.photobucket.com/albums/ll278/Heppahulla95/porintalli%2028%209/POtalli9.jpg
http://i290.photobucket.com/albums/ll278/Heppahulla95/porintalli%2028%209/POtali10.jpg
http://i290.photobucket.com/albums/ll278/Heppahulla95/porintalli%2028%209/POtalli4.jpg

Yksin oikeudella kuvia en kuitenkaan voi antaa...

  Re: suomenkonikuvat esille ja sassiin

Lähettäjässintti. 
Päivämäärä:   8.3.09 17:33:14

ookei.
http://koti.terrieri.net/aika/alvari.htm
Luonteeltan mukava ja selväpäinen. Suhtautuu rauhallisesti uusiin asioihin. Ratsastaessa keskittyy mutta hypätessä ja maastossa kuumuu hieman; pysyy kuitenkin käsissä.

http://koti.terrieri.net/aika/neiti.htm
Kovapäinen tamma, joka ottaa helposti itseensä. Melko kärttyisä hoidettaessa ja ratsastaessa saa tehdä töitä kovasti, jos haluaa tuloksia. Ei mitenkään säikky.

http://koti.terrieri.net/aika/riia.htm
Pippurinen poni ja herkkäkin kaikenlisäksi. Karsinakäytökseltään kiltti. Jännittää kaikkea uutta ja säikkyy kovaa meteliä. Ratsastaessa reagoi pieniin apuihin ja kulkee siististi. Hypätessä löytyy energiaa. Ei katsele erikoisesteitä, jos ratsastaja niin päättää.

Eli haluat siis tosta vikasta suokista ja Taistosta kuvia. Mitkäs kuvat Taistosta?

  Re: suomenkonikuvat esille ja sassiin

LähettäjäMilka L. 
Päivämäärä:   8.3.09 17:58:03

Sonja, olisko sulla lisää numeroista 16 ja 10 ?

ssintti, jeps. Taistosta kuvat ypaja_taisto3 & -7. Kirjottelen nuo kunhan tässä kerkiää ^^

  Re: suomenkonikuvat esille ja sassiin

LähettäjäMilka L. 
Päivämäärä:   8.3.09 18:03:52

paitsi että Sonja, noi on kyl kaikki tosi sulosia. et jos viitit kaivella ihan niistä mistä jaksat?

  Re: suomenkonikuvat esille ja sassiin

LähettäjäMilka L. 
Päivämäärä:   8.3.09 18:23:22

#78

  Re: suomenkonikuvat esille ja sassiin

Lähettäjässintti. 
Päivämäärä:   8.3.09 18:36:36

Milka, selvä :) Laittele noita mailiin hhannelev@gmail.com sitten kun vaan saat valmiiksi.

  Re: suomenkonikuvat esille ja sassiin

LähettäjäMilka L. 
Päivämäärä:   8.3.09 19:37:18

ssintti, selma :)

  Re: suomenkonikuvat esille ja sassiin

LähettäjäMilka L. 
Päivämäärä:   8.3.09 19:56:58

#81

  Re: suomenkonikuvat esille ja sassiin

LähettäjäMilka L. 
Päivämäärä:   8.3.09 20:06:58

#82

  Re: suomenkonikuvat esille ja sassiin

LähettäjäMilka L. 
Päivämäärä:   8.3.09 20:40:25

#83

  Re: suomenkonikuvat esille ja sassiin

LähettäjäMilka L. 
Päivämäärä:   8.3.09 20:52:07

estetammalle enää

#84

  Re: suomenkonikuvat esille ja sassiin

LähettäjäMilka L. 
Päivämäärä:   8.3.09 22:39:27

#85

  Re: suomenkonikuvat esille ja sassiin

LähettäjäMilka L. 
Päivämäärä:   9.3.09 15:39:43

#86

  Re: suomenkonikuvat esille ja sassiin

LähettäjäMilka L. 
Päivämäärä:   9.3.09 20:52:07

#87

  Re: suomenkonikuvat esille ja sassiin

LähettäjäMilka L. 
Päivämäärä:   10.3.09 14:17:06

#88

varastoon jos uskaltaa antaa niin saa näytellä.

  Re: suomenkonikuvat esille ja sassiin

LähettäjäMilka L. 
Päivämäärä:   10.3.09 14:58:37

#89

  Re: suomenkonikuvat esille ja sassiin

LähettäjäMilka L. 
Päivämäärä:   12.3.09 15:08:25

#90

  Re: suomenkonikuvat esille ja sassiin

LähettäjäMilka L. 
Päivämäärä:   17.3.09 16:05:11

#91

  Re: suomenkonikuvat esille ja sassiin

LähettäjäMilka L. 
Päivämäärä:   19.3.09 14:18:50

#92

  Re: suomenkonikuvat esille ja sassiin

LähettäjäMilka L. 
Päivämäärä:   19.3.09 20:08:36

#93

  Re: suomenkonikuvat esille ja sassiin

Lähettäjä: Herzu 
Päivämäärä:   19.3.09 20:11:31

(ot. Ootko saanu mun mailit? :))

  Re: suomenkonikuvat esille ja sassiin

LähettäjäMilka L. 
Päivämäärä:   19.3.09 20:14:51

Herzu, olen toki :) vastata en vain ole tajunnut. lueskelen niitä tos viikonlopun aikana.

  Re: suomenkonikuvat esille ja sassiin

LähettäjäMilka L. 
Päivämäärä:   20.3.09 20:01:37

#96

  Re: suomenkonikuvat esille ja sassiin

LähettäjäMilka L. 
Päivämäärä:   21.3.09 09:28:21

#97

  Re: suomenkonikuvat esille ja sassiin

Lähettäjässintti. 
Päivämäärä:   22.3.09 18:15:08

miten olet mun luonteiden kanssa edistynyt? Aikaa on toki pari viikkoa vielä ;)

   Ylös ⇑   


  
 Vastaa viestiin
 Nimi:       [poista tiedot]
 Sähköpostiosoite:

 Jos annat sähköpostiosoitteesi, se näkyy viestissäsi.

 Otsikko:
   




Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.