Lähettäjä: Tierra
Päivämäärä: 29.10.15 15:51:07
Joku täällä kyseli minua muutama päivä sitten. Se sai minut havahtumaan siihen, etten ole ajatellutkaan virtuaalijuttuja yli puoleen vuoteen. Ajatus lopettamisesta on pyörinyt aina välillä mielissä vuosien varrella, mutta nyt tuntuu, että olen viimein valmis siihen. Virtuaalitallit ovat olleet tärkeä osa elämääni ja tarjonneet pakopaikan mm. koulukiusaamiselta (sekä aiheuttaneet sitä). Olen saanut ystäviä myös IRL maailmasta tämän harrastuksen kautta. Nyt on kuitenkin oikeassa elämässä niin paljon asioita, jotka vievät huomiotani, että on tunnustettava virtuaalimaailman jäävän toiseksi. Minulla on kaksi ihanaa lasta, joiden kanssa päivät menevät, sekä oma yritys jota haluan viedä eteenpäin. Sekin on nimetty virtuaalimaailmassa käyttämäni nikin mukaan.
Micram Raceponies lopettaa kokonaan. Tallin ponit/hevoset kuopataan, myydään tai palautetaan kasvattajille. Osa rakkaimmista jää ja ne siirtyvät rakkaaseen Starberryyn. Starberry ei lopeta, mutta sieltäkin suurin osa hevosista lähtee kasvattajille, myyntiin tai kuoppaan. Jätän talliin vain muutamia ehdottomia suosikkejani. Näillä harrastan jos harrastan, kisaan jos kisaan ja jos en ehdi tehdä mitään, ne jäävät sinne pölyttymään kunnes domain joskus katoaa.
Minulle jää jos kasvattaja ei sano vastaan (eli kysellä ei kannata tai vain erittäin hyvän tarjouksen kanssa):
Micramista:
Da'Ing
Attendant
Idiot, ha?
Iqbal for Auro
Julisha F
Dark Kwanza
Twist N Shout
Starberrystä:
ST Ballo
Batlou of Son
Tierra′s Rufus
Tierra′s Corara
Easterly Independent Boss
Crimson Beautiful
Despair Adrift
Snilli Adrian
No Indeed
Lumitanssi
Toy's Extempore Perfect
BMW alias Bemmi
SB Darling
Jos jokin hevonen kiinnostaa, ota yhteyttä alle tai sähköpostiin. Hevoset eivät lähde seinäruusuiksi, eli jotain käyttöä pitäisi olla tiedossa. Kukaan ei myöskään lähde ratsastuskouluun. Panosta tarjoukseen, sillä nämä kaikki hevoset merkitsevät minulle jotain ja mieluumin kuoppaan ne, kuin myyn kotiin joka yhtään mietityttää. Osa on laatisvalmiita, osa on raakileita, osalla on sertit muotovalioksi jne. Kuvia saa EHKÄ mukaan, itse kuvaamani saa palkkaa vastaan tai huonoimpia ilmaiseksi. Osalle saa tekstit mukaan, osalle ei.
Ennen kaikkea kiitos kaikille, jotka on kulkeneet mukana matkan varrella. On ollut hauskoja chatteja, huutokauppoja ja ties mitä. =) Ties vaikka joskus aikaa taas olisi ja palaisin, ainakin pienesti näiden jäljelle jäävien hevosten kanssa.
|