Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  Tallinne esille

LähettäjäSirpa 
Päivämäärä:   1.4.14 13:59:35

Ionicissa on ollut jo vuosia tapana valita aina kuukauden ori, tamma ja TALLI. No, kuukausi vaihtui taas eikä minulla ole pienintäkään ideaa, minkä tallin voisin valita huhtikuun talliksi.

Linkitä siis tallisi tähän alle ja parhaassa tapauksessa kirjoita lyhyt esittely siitä mitä teet siellä. Kuukauden talliksi (joko nyt huhtikuussa tai sitten myöhemmin, jatkuva projekti näet) pääsee sillä, että se sattuu miellyttämään minua jollain tavoin.
Harvinaiset rodut ovat aina tietysti plussaa, mutta koska meillä kasvatetaan myös puoliverisiä ja arabeja, niidenkin siittolat kelpaavat mainiosti. Suurtallit laajoine hevosvalikoimineen ovat toki aina mieleen, mutta en koskaan kieltäydy katsomasta jotain pikkutalliakia, jossa on vaikka kivat kuvat hevosilla tai persoonalliset luonnekuvaukset tai tai tai...
Oikeastaan ainoa vaatimus siis on, että talli on edes jossain määrin valmis ja toiminnassa.

Kuukauden valinnat myös esitellään perusteellisemmin blogissa. Tarjolla siis ilmaista mainosta.

Ja muutenkin, ei tuoreiden tallien päivitys linkkilistallekaan olisi yhtään hullumpi ajatus, mutta sinne valikoidaan vähän tarkemmin, pääasiassa siellä on harvinaisten rotujen siittoloita, mutta tuo kuitenkin toimii vähän niinkuin omana muistilistana, joten sinne pääsee ilmankin.

  Re: Tallinne esille

LähettäjäSanna Eloranta 
Päivämäärä:   1.4.14 14:51:26

Metsälammen Ratsutalli, tutummin Metsis, on ratsastuskoulu isolla R:llä! Talli on lievästi hyperaktiivine, ja panostaa hoitajatoimintaan kaikilla voimillaan. Tallimme omaa lämminhenkisen talliporukan, jonka voimalla puksutamme päivä päivältä, inspiraatio inspiraatiolta, eteenpäin kohti edelleen parempaa toimintaa. :)

  Re: Tallinne esille

Lähettäjäfelissa/VRL-04000 
Päivämäärä:   1.4.14 14:59:40

Ricochet Ranchilta löytyy lännenhevosia! Ja ne on kaikki tarjolla jalostukseen ilman sen kummempia vaatimuksia :)

  Re: Tallinne esille

Lähettäjäwishmaster 
Päivämäärä:   1.4.14 15:07:32

Aaltolan perinnetila on rakas projektini, jonka seuraan katoan nykymaailman hömpötyksistä "elämään" suurelle maatilalle. Aaltolassa kasvatetaan suomenhevosia ja jyllanninhevosia, mutta tänne majoitan myös lännenratsuni, sekä muita työhevosrotuja. Todellinen monitoimi paikka.

Brigadier Stud puolestaan syntyi, kun kolmesta yksityisestä puoliverisestäni innostuneena ostin "muutaman" muunkin... Talli majoittaa siis kovimmat kilpurini, pääasiassa valjakko- ja koulupainotteisia holsteineja sekä koulupainotteisia trakehnereja.

Beinir on ikuisuusprojekti, jonka kanssa harrastelen on-offisti. Islanninhevosissa kuitenkin on vaan sitä jotain, että en niistä luopuakaan halua.

  Re: Tallinne esille

LähettäjäMariH 
Päivämäärä:   1.4.14 15:10:30

Ljóma ja vähän epäaktiivisempi Serein Camargues :)

  Re: Tallinne esille

LähettäjäCion 
Päivämäärä:   1.4.14 15:18:28

http://cion.byethost32.com/]Avington Acres, tallista löytyy tällä hetkellä lähinnä puoliverisiä (+ vrh, dhh ja xx) mutta olen tulevaisuudessa hankkimassa tuonne vähän kaikenlaista. Esittely- ja toiminta-sivut on tosin vielä auttamattoman tyhjät, joten meidät voisi jättää jollekin muulle kuukaudelle.

Ja pieni ot, lähetin 12. päivä mailia muutamasta vrh-kasvatista, onko tullut perille?

  Re: Tallinne esille

LähettäjäCion 
Päivämäärä:   1.4.14 15:19:01

No jos nyt onnistuis.

  Re: Tallinne esille

LähettäjäCion 
Päivämäärä:   1.4.14 15:19:45

Paitsi että linkki on väärin, kolmas kerta.

  Re: Tallinne esille

LähettäjäSirpa 
Päivämäärä:   1.4.14 15:22:02

Cion, ei ole tainnut tulla, ei näkynyt mailiboksissa enkä muista moiseen vastanneeni.

  Re: Tallinne esille

Lähettäjä: TK 
Päivämäärä:   1.4.14 16:00:41

al Qismat Arabians - arabialaisten lisäksi kasvatamme pienimuotoisesti angloarabeja, national show horseja ja quarabeja.

Rainmaker Miniatures - amerikkalaisia miniatyyrejä ja pienemmässä mittakaavassa amerikkalaisia shetlanninponeja. :)

  Re: Tallinne esille

LähettäjäAssi 
Päivämäärä:   1.4.14 16:04:51

Poniniemi on new foresteja, welsh part bredejä sekä welsh b poneja kasvattava siittola, jossa tarkoituksenani on panostaa jokaiseen poniin niin ulkonäöltä kuin luonteelta, mutta niin, että mukana on myös ripaus huumoria. Omana pitkän ajan tavoitteenani on luoda emä- ja isälinjoja, joista voin olla ylpeä.

  Re: Tallinne esille

LähettäjäKiiskinen 
Päivämäärä:   1.4.14 16:20:28

Stall Hasselby on puolisen vuotta sitten avattu perinteikäs ratsutila Pohjois-Ruotsissa. Hasselbyssä panostetaan ensisijaisesti kolmeen, toisistaan hyvinkin paljon poikkeavaan rotuun: vaikean tason puoliverisiin huippuratsuihin, näyttäviin, vinkeäluonteisiin welsheihin sekä miellyttävän tasaisiin connemaranponeihin.

  Re: Tallinne esille

Lähettäjä: Rölli 
Päivämäärä:   1.4.14 16:39:35

asikkalantalli.webs.com

talli saattaa jossain vaiheessa vaihtua kuvallisesta piirretyksi, kuitenkin säilyttäen samat hevoset. Sivut eivät ole vielö täysin valmiit, kuvaus tallialueesta ja osa hevosista puuttuu. Hoitajatoimintaa on, hoitajia ei :D

  Re: Tallinne esille

Lähettäjä: dani 
Päivämäärä:   1.4.14 16:48:23

Paraatiponit on vuonna 2007 toimintansa aloittanut (no okei, kasvatustoiminta alkoi vasta 2008, mutta ponien haaliminen..) welshponisiittola. Toiminta on ollut vaihtelevan aktiivista, joskus varsoja syntyy aivan läjäpäin (tänä vuonna jo 11 WPB-varsaa!) ja joskus vähemmän. Yhteensä syntyneitä kasvatteja meillä on reilusti päälle parisataa. Kilpailuita on järjestetty myös aika lailla, n. 400 kipaletta sekä villejä että alaisia.
Kuulostaa ehkä hurjalta, mutta johan tässä on vuosia alla.. Mieluummin rennolla meiningillä ja hauskaa pitäen kuin hampaat irvessä :)

Tarkoituksena on pitää Walesin lippu korkealla ja levittää welshien ilosanomaa vielä kauan!

  Re: Tallinne esille

LähettäjäAasikartano 
Päivämäärä:   1.4.14 16:59:26

Aasikartano on virtuaalimaailman vanhin aktiivinen aasitalli (muihin en ole ainakaan törmännyt...) ! Toimenkuvaan kuuluu aasien, muulien sekä muuliaasien tuonti ja kasvatus, sekä kilpailujen ja valmennusten järjestäminen niin näille pitkäkorville kuin hevosillekin.

  Re: Tallinne esille

LähettäjäSusiraja 
Päivämäärä:   1.4.14 18:05:52

Susiraja, kahden ihmisen suokki-puokki-täykki-mikävaantalli. Et löydä vieraskoreutta vaan omaan kasaansa klikkiytyneen vierailijoita kyräilevän poppoon, hevoset, jotka harvemmin toimivat katsoi mistä vinkkelistä tahansa ja elämä on rempseän, konstailemattoman huumorin ja ajoittaisen typeryyden sekä yritys-erehdys-vahinko-onnistuminen -toimintaketjujen sävyttämää.

Lisäksi harvinaisrotuinen Tonnikeiju kaipaa vielä jonkin verran viilaamista (ts. luonteen), mutta lienee tästä huolimatta tarpeeksi salonkikelpoinen ainakin korvan taakse :)

  Re: Tallinne esille

LähettäjäTroya (eo) 
Päivämäärä:   1.4.14 18:28:59

Las Vegas nyt ei harvinaisia rotuja kasvata, mutta... Olemme siis monille jo ennestään tuttu 2007 perustettu puoliverisiä (sekä niiden kasvatukseen soveltuvua rotuja) ja vuoden 2013 lopusta sivutoimena myös shetlanninponeja kasvattava siittola, joka nykyään alkaa jo lähestymään suurtallin kokoluokkaa, kun hevosmäärät ovat paisuneet sinne lähes kahteen sataan. Seitsemättä vuotta meiltä syntyy nyt Vegas-liitteen alla puoliverisiä eri painotuksista ja sukulinjoista, vaikka olemmekin pääasiassa keskittyneet suurimman osan tallin elämästä koulupainotteisiin puoliverisiin. Nykyään tallin rotukirjo on aikasempaa paljon laajempi, ja meillä onkin nyt vuoden 2014 puolella syntynyt enemmän "puhasrotuisia" puoliverisiä kuin suomalaisia. :)

  Re: Tallinne esille

LähettäjäMaltsu 
Päivämäärä:   1.4.14 18:40:07

<a href="http://vrtkasvatus.suntuubi.com" target="_blank">Marabu</a> on (vielä ;D) aikas pieni hannoversiittola. Suurimmaksi osaksi meillä on estepainotteisia superkisatykkejä, mutta haaveena on ollut aloittaa kasvatus myös koulupuolen taitureilla. Aloitimme vasta viime vuoden helmikuussa, mutta Pisteen avustamana sain tallin tosi hyvin pystyyn ja siitä asti kun tämä kyseinen henkilö alkoi pyöriä kanssani, on Marabussa ollut aina hieno ulkoasu ! Alussa en kilpaillut paljon ollenkaan, ja juuri vähän aikaa sitten on herätty piiiiii...tkältä tauolta, minkä vuoksi ensimmäiset kauramoottorimme eivät ole kovinkaan pitkälle päässeet, ja ensimmäinen kasvattimme saavuttaa jo niitäkin. Vielä ei siitospuolelta löydy ketään, mutta toivottavasti pääsemme näiden uusien nuorten lupauksien kanssa jo sinne :)

  Re: Tallinne esille

LähettäjäMaltsu 
Päivämäärä:   1.4.14 18:41:59

No okei okei, elä sitten toimi :D Marabu siis, ja

http://vrtkasvatus.suntuubi.com

  Re: Tallinne esille

Lähettäjämori-mori 
Päivämäärä:   1.4.14 19:17:06

Littleness
Vajaassa vuodessa neljän hevosen pikkutallista paisui kolmenkymmenen hevosen sekalainen seurakunta. Pienessä Littleportin kylässä sijaitsevassa tallissa hommia tehdään rennolla meiningillä niinkuin huvittaa, milloin huvittaa. Ei elämää pidä liian vakavasti ottaa.
Kasvatamme pienimuotoisesti ratsulinjaisia englantilaisia täysiverisiä sekä saksalaisia ratsuponeja.

  Re: Tallinne esille

LähettäjäWolf 
Päivämäärä:   1.4.14 19:18:12

Mä kehtaan väittää, että Sigma on ainakin sinällään erikoinen paikka että meillä on etusivulla päivitysboksin sijaan twitter-laatikko! En ainakaan muista hirveen monella muulla tallilla nähneeni. Twitteriinkin vois tosin keksiä taas jotain päiviteltävää, ehkä ois syytä päivittää tallia jotta sinne ois jotain lisäiltävää.

Ainiin paitsi kyllähän Sigma nyt kannattaa kuukauden talliksi valita ihan jo siksi, että meillä on niin hieno matikka- ja kamera-aiheinen nimi! Tai ehkä sitten joskus kun saadaan maailmalle niitä matikka- ja kamerakasvatteja... :D

  Re: Tallinne esille

LähettäjäSirpa 
Päivämäärä:   2.4.14 11:13:00

Kiitos vain tähän mennessä linkatuista talleista ja esittelyistä. Tässä on jo paljon potentiaalisia kuukauden talleja ja moni menee linkkilistalle.
Lisää talleja saa ja pitääkin tässä vielä esitellä, sitä kuukauden tallinkaan valintaa en ehtinyt eilen miettiä. Ehkä tänään saan paremmin aikaiseksi, mutten vielä laskisi sen varaan.

  Re: Tallinne esille

LähettäjäSuvi 
Päivämäärä:   2.4.14 12:12:10

Cresendo on russponeja kasvattava talli joka on toiminut vuodesta 2006. Vuosien aikana talliin on tosin kerääntynyt muidenkin rotujen edustajia, muunmuassa erittäin pienimuotoisesti kasvatamma skyroksenponeja. Myös Peneioksen ponit olisi tarkoitus saada tässä minimalistisessa mittavaakassa kasvatukseen. Russit ovat kuitenkin yhä päärotumme. Järjestämme satunnaisesti kisoja ja omilla poneilla kisataan vaihtelevasti oman innostuksen mukaan.

  Re: Tallinne esille

LähettäjäMeow_ 
Päivämäärä:   2.4.14 12:42:44

Mewian Welsh on vuonna 2011 perustettu welshejä hamstraava ja kasvattava talli, josta löytyy sektioita A:sta D:hen. Hamstraan toinen toistaan hienompia kasvatteja muilta talleilta ja oon sitten aina sekopäisenä teettämässä kaikista kasvatteja itelleni ja revin hiuksia päästä, kun ei aikaa riitä kaikille poneille niin paljon kuin haluaisin.
Viime aikoina oon keskittynyt A- ja B-sektioihin, koska niitä on näkynyt virtuaalimaailmassa vähän vähempi kuin cobeja, ja täytyy sanoa että enempi näitäkin mielelläni näkisin!

(PS. meiltä saa aina tulla hamstraamaan Ioniciin kasvatteja, saatte varmasti kivoja poneja! ;))

  Re: Tallinne esille

LähettäjäLaura_K. 
Päivämäärä:   2.4.14 13:02:43

Kurjenkulma on torinhevosia kasvattava talli. Tavoitteena on tuoda torinhevosten sukuihin uutta verta ja samalla saada hieman rotua elvytettyäkin. Tarkoituksena olisi myös järjestää torinhevosille tapahtumia, kuten valmennuksia ja Virtuaalisen Torinhevosyhdistyksen alla myös kasvattajapäiviä.

  Re: Tallinne esille

Lähettäjä: taffel 
Päivämäärä:   2.4.14 13:10:11

voihan botit

  Re: Tallinne esille

Lähettäjä: taffel 
Päivämäärä:   2.4.14 13:10:20

Nidavellir on muutaman vuoden porskuttanut, pikkuhiljaa jo jotain tulostakin aikaan saava ponilaukkatalli. Kasvatusrotuina periaatteessa kaikki millä ponilaukoissa saa startata, käytännössä keskitytään aika perinteisiin rotuihin (she, welsh a b pb, conn, nf, rp) ja niiden ohella sitten muutamia yksilöitä muista roduista. Nidavellir äänestettiin PLJ:n gaalassa vuoden 2013 valmentajaksi, ja jalostuskäyttöön päässeiltä poneilta löytyykin aika pitkät litaniat arvo- ja suurkilpailuvoittoja :) Omat kasvatit eivät vielä ole päässeet kovin pitkälle maailmanvalloitusretkillään, mutta pikkuhiljaa niitäkin alkaa löytymään listoille asti.

  Re: Tallinne esille

LähettäjäIsis 
Päivämäärä:   2.4.14 13:17:38

al Najya on vieläkin arabialaisten täysiveristen parissa työskentelevä siittola :) Viime vuoden lopulla lähdimme keksittymään koulupainotteisiin arabialaisiin ja nykyään tallimme täyttyvätkin pelkästään niistä. Kaksi meillä asuvaa hevosta on jo palkittu KRJ laatuarvostelussa ja tämä kyisenen tilaisuus on kaikkien hevosten kanssa tähtäimessä.

  Re: Tallinne esille

LähettäjäIida VRL-12244 
Päivämäärä:   11.4.14 19:18:34

(Psst. Ootko sä Dunloughan Kingin omistaja? Pikkunen unohdus, enkä eka löytäny sun säpöö, mutta jos oot niin Kingin varsan sivut on tässä)

   Ylös ⇑   


  
 Vastaa viestiin
 Nimi:       [poista tiedot]
 Sähköpostiosoite:

 Jos annat sähköpostiosoitteesi, se näkyy viestissäsi.

 Otsikko:
   




Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.