Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  Ehdotus laatuarvosteluihin ym.

LähettäjäAlison 
Päivämäärä:   7.1.14 18:44:37

Itse en ole ikinä vienyt yhtäkään hevosta laatuarvosteluihin, mutta olisihan se kieltämättä hevosten, tai edes yhden, kanssa saavuttaa edes jonkunlainen palkinto ja sija. En siis osaa tämän tarkemmin puuttua toimivuuteen tai hyödyllisyyteen, joten sen vuoksi tämä onkin vain ehdotus, jonka saa poissulkea kokonaan, jos toteutus on turha. Joskus tästä samaisesta aiheesta keskustelimme muistaakseni virtuaalitallilaisten kanssa yhteisessä Skype-keskustelussa, paikallaolijat siis varmasti muistanevat tämän.

Ehdotukseni koskee siis sukuselvityksen korvaamista historialla. Kovin moni taho aina sanoo, että sukuselvitysten kirjoittaminen on uuvuttavaa eikä oikeastaan kerro mitään itse hevosesta. Kun olen vielä parille ratsastuskouluhevoselle saanut historiaa kirjoitettua, se tuntuu paljon mielekkäämmältä ja mielikuvituksellisemmalta! Jokaiselle hevoselle pitäisi siis kirjoittaa historiakertomus menneisyydestä, millaisista oloista hevonen on tullut, millainen se oli varsana tai nykyiselle omistajalleen tullessaan. Sellaista tietoa, jonka kertoisi hevosen koko iän sen kanssa viettänyt tai sen historiasta eteenpäin kertoessa myyntitilanteessa.
Pisteytyksessä otettaisiin huomioon todenmukaisuus, monipuolisuus ja sisältö. Samalla voisi/pitäisi hevosen suvusta ja vanhemmista kertoa hieman, mutta ei tarvitsisi kolmen polven sukuselvitystä kirjoittaa hiellä ja tuskalla. Kyllä minä ainakin saan enemmän tekstiä mielikuvituksella kahdesta vanhemmasta ja hevosen historiasta (sehän voi olla vaikka millainen) kuin kolmanteen polveen asti sijoittuvasta sukuselvitystä mitä saavuttanut, miten vaikutti, mitä oli, millainen oli.

Ehkä tämä on vain turhaa puhetta, mutta ajattelin nyt ainakin ehdottaa. :-) Saa lytätä, tämähän oli vain hienovarainen ehdotus. Mielestäni tämä toisi esille myös hieman realistisuutta. Hevosesta ei myytäessä kerrota millainen sen isänisänemä oli vaan millaisesta kodista hevonen on lähtöisin tai mistä se on saanut tietyt luonteenpiirteet ja miksi myydään ja millaiseksi kasvattaja varsaa kuvaili.

  Re: Ehdotus laatuarvosteluihin ym.

Lähettäjä: minttu ek 
Päivämäärä:   7.1.14 18:47:59

Pakko kysyä, että millainen historia pitäisi olla hevosella, joka on koko elämänsä asunut kasvattajallaan? :D Tai kai siinä voisi hevosen varsaluonteesta sepustaa, mutta en vaan nää siinä mitään ideaa.

Musta sukuselvitys on parempi laatuarvosteluissa, niissä kun arvostellaan hevosta kokonaisuutena. Suku kuuluu tähän kokonaisuuteen, oli se sitten olemassa olevaa tai evm-sukua.

0/5, ei jatkoon.

  Re: Ehdotus laatuarvosteluihin ym.

Lähettäjä: bill (ei kirj.) 
Päivämäärä:   7.1.14 18:51:27

Ideaa kommentoimatta, ainakin ERJ-laatiksessa on mahdollisuus saada palkinto ilman yhtään pistettä vanhemmista, mikäli kaikki muut osa-alueet ovat kunnossa. :)

  Re: Ehdotus laatuarvosteluihin ym.

Lähettäjä: taffel 
Päivämäärä:   7.1.14 18:56:03

"Pakko kysyä, että millainen historia pitäisi olla hevosella, joka on koko elämänsä asunut kasvattajallaan?"

Tämä tökkii eniten :P Kolmella lauseella kerrottu, miten varsa varsomus syntyi kauniina kesäiltana tallillaan, kasvoi komeaksi isoksi huippu-urheilijaksi ja täytti kaikki odotukset ilman puolikasta vastalausetta.

  Re: Ehdotus laatuarvosteluihin ym.

LähettäjäAlison 
Päivämäärä:   7.1.14 19:01:13

Heh, ehkä se olikin täysin mitätön ajatus, kun itse sitä ei noin tajunnut ajatella. :-D Antaa unohtua siis unholaan! :-)

  Re: Ehdotus laatuarvosteluihin ym.

LähettäjäSusiraja 
Päivämäärä:   7.1.14 19:02:01

Samoilla linjoilla. Historiikki ei kerro hevosen perimästä juuri mitään, vaan perimä tulee ilmi sukuselvityksestä. Ja hevosen perimään kuuluu muutakin kuin vain vanhemmat, kyllä niitä asioita periytyy vielä isovanhemmiltakin. Jos hevosen isälinja on ollut täyttä kusimulkkua ja isä nyt sattuu tuurilla olemaan kiltti, voi varsastakin tulla täydellinen kusimulkku - ja todennäköisesti tuleekin.

"Kolmella lauseella kerrottu, miten varsa varsomus syntyi kauniina kesäiltana tallillaan, kasvoi komeaksi isoksi huippu-urheilijaksi ja täytti kaikki odotukset ilman puolikasta vastalausetta."
Tämä.

Sitä paitsi sukuselvityksiin saa kyllä vaihtelevuutta ja mielenkiintoa, kun vain ottaa mielikuvituksen (unohtamatta maalaisjärkeä ja hevosen käyttötarkoitusta) kouraan ja kirjoittaa. Jos valmentaminen ei olisi niin paljon nopeampaa maksaisin kaikki palkat erittäin mielellään vaikka niillä kolmipolvisilla sukuselvityksillä.
Tokihan niihinkin tulee tietty tylsyys, kun niitä on kirjoittanut tarpeeksi monta. Sitten vain pitää tauon, mietiskelee rauhassa ja taas on uutta sanottavaa.

  Re: Ehdotus laatuarvosteluihin ym.

Lähettäjädani 
Päivämäärä:   7.1.14 19:04:06

Mulla tulisi tällaisen uudistuksen jälkeen olemaan vain kahdenlaisia hevosia: niitä luonnonlahjakkuuksia, jotka varsana jo vapaaehtoisesti väänsivät korkeata kouluratsastusta laitumella ja niitä villejä ja vaikeita varsoja, joista itse omin paljain kätösin taistelin mahtavilla hevoskuiskaustaidoillani olympiatason kisatykkejä :D

"Suku on osa laatuarvostelua sekä itse arvosteltavaa hevosta ja historia ei kerro hevosen suvusta juuri paljoakaan. -- miten suvuttomien suhteen sitten neuvoteltaisiin kun olisi olemassa vain historia teksti itse hevosesta eikä suvusta mitään muuta tietoa kuin nimet?" komppaan :)

  Re: Ehdotus laatuarvosteluihin ym.

Lähettäjäraza. 
Päivämäärä:   7.1.14 19:05:27

Mun mielestä tossa on pointtia, ja varsinkin muualta ostetuille hevosille niitä mielellään kirjottelisi. Mutta omille kasvateille saattaa olla haasteellista. Keksit ehkä ongelman varsana, joka saatu aisoihin mutta hmm..

Ehkä yhden lisäpisteen voisi saada menneisyyskertomuksesta?

  Re: Ehdotus laatuarvosteluihin ym.

Lähettäjäweem 
Päivämäärä:   7.1.14 19:14:12

Täähän oli tarkoitettu nimenomaan suvuttomille, vai ymmärsinkö väärin? Eli omista kasvateista ei tarvitsisi kirjoittaa, niillähän vanhemmat on.

Mun mielestä ei mikään huono idea. Mun mielestä ihan hyvin voisi kattavalla historiakertomuksella, jos siinä puhutaan asiaa ja teksti on laadukasta, korvata kolmannen polven sukuselvityksen. Ei siis korvaisi vanhempien ja isovanhempien sukuselvitystä, mutta vähän kuitenkin.

Mun mielestä kehittämisen ja miettisimisen idea! Jotain uutta samalla kaavalla toistuviin laatuarvosteluihin.

  Re: Ehdotus laatuarvosteluihin ym.

LähettäjäScilla 
Päivämäärä:   7.1.14 19:20:55

Ei mun mielestä ollenkaan huonompi ajatus. Itse tosin koen sukuselvitysten kirjoittamisen helppona: sen kuin runoilee 14 hevosesta värin, kilpailutason- ja historian sekä jonkun randomin luonteenpiirteen tai kaksi niin saa ihan ilman luovuutta kasaan täyden pisteen sukuselvityksiä. Vähän tylsää se kyllä on ja aikaahan siihen menee pakostikin, joten itsekin voisin toisaalta mielellään kirjoittaa osalle hevosista jonkinlaisen historiakertomuksen ja sukuselvityksen yhdistelmän. Onhan se sukukin nimittäin osa hevosen historiaa, joten se tulisi luontevasti kerrottua moisen historiakertomuksen yhteydessä.

Kokonaan en sukuselvitystä tällaiseen vaihtaisi, mutta minulla ei olisi mitään sitä vastaan, vaikka historiatarinointi olisi vaihtoehtona sukuselvitykselle. Tällöin rajoja ei olisi määritelty niin tarkasti vaan jokainen voisi luoda hevoselleen sellaisia tekstejä kuin itse mielekkääksi kokee ja silti hyötyä niistä. Tuomarointia tämä tuskin pahemmin hankaloittaa, edelleen tsekattaisiin realistisuus, sujuvuus jne.

Minulla on tälläkin hetkellä keksityillä ja myös suvullisilla muualta ostetuilla hevosilla yleensä luonnekuvauksen alussa pientä tarinointia hevosesta yleensä: mistä se on tullut, minkä ikäisenä, millainen se oli alussa ja mitä odotan siltä mm. suvun perusteella. Usein tämä on vain muutaman virkkeen alustus, mutta mielellään ulkoistaisin sen kokonaan eri osaksi ja kokisin sen ihan järkeväksi osioksi hevosen perustietojen joukossa.

  Re: Ehdotus laatuarvosteluihin ym.

LähettäjäMelle 
Päivämäärä:   7.1.14 19:22:30

Mun mielestä tää saattaisi toimia ainakin evm-hevosilla, ei irl elämässäkään hevosta myytäessä kerrota miten isän isän emä voitti 130cm tason luokkia tai millainen se oli ratsastaa ja käsitellä. IRL ratsuissa suvulla yleensä on väliä jalostushevosia hankittaessa (ja ehkä varsan tulevaisuuden ammattia pohtiessa).
Omakin mielikuvitus laukkaisi paremmin varsinkin evm sukuisten hevosten kanssa historiaa kirjoitellessa, siihen löytyisi jopa motivaatiota ja innostusta ;)

  Re: Ehdotus laatuarvosteluihin ym.

LähettäjäCannabia 
Päivämäärä:   7.1.14 19:22:50

Minä olen myös sillä kannalla, että tätä kannattaisi kehittää eteenpäin. Nimenomaan kyseessä vaihtoehto sukuselvitykselle ja koskisi niitä evm-sukuisia hevosia - EI suvullisia. Vai menikö multa jotain ohi?

Kuitenkin on niin monta tapaa on harrastaa kuin on harrastajiakin ja ainkin itse koen sukuselvityksen raskaiksi kirjoittaa ja etenkin lukea (tosin koska en omista tällä hetkellä yhtäkään evm-sukuista hevosta ei mun tarvi niitä tekstejäkään rustailla). Tällä systeemillä kuitenkin voisi saada myös laatuarvostelutuomareille jotain mielekkäämpää lukemista?! Tarkoituksena kuitenkin se, että hevosen omistaja voisi itse päättää mistä kirjoittaa = suvusta vai historiasta.

1. Tämä on virtuaalimaailma ja hevoset EIVÄT PERIYTÄ MITÄÄN muuta kuin ne nimet suvussa, joten on turha kenenkään perustella sitä millään perimähommilla tms. se selitys ei vaan kertakaikkiaan toimi virtuaalimaailmassa kuten on jo moneen kertaan todettu.

2. Kyllä, siitä "mitään sanomattoman" suvun omaavasta teurasautosta pois raahatusta hevosesta voi tulla vaikka mitä.. Pelkkä suku tai hevosen loistava menneisyys = treenejä, kisoja blaablaa ei todista kenellekään yhtään mitään.. IRL esimerkkinä suomenhevosori Jaapeli ;)

Mun piti vielä sanoa tähän jotain, mutta ajatus katkes :D

  Re: Ehdotus laatuarvosteluihin ym.

LähettäjäAlison 
Päivämäärä:   7.1.14 19:26:28

Ainiin, kun muut muistuttelee niin muistaa itsekin :-D, tätä suunniteltiin siis alunperin suvuttomille. (Ja nyt viiksingit syö Allun, jos muistan silti väärin - mutta nyt sitä sitten silti on suvuttomille)

  Re: Ehdotus laatuarvosteluihin ym.

LähettäjäCannabia 
Päivämäärä:   7.1.14 19:26:57

Niin tosiaan se mitä piti sanoa oli se, että historiikilla pitäisi sitten olla joku minimipituusraja kuten luonnekuvaustenkin kanssa (ainakin yleensä on).. Ei ole ihan sama onko hevosella kolmen polven sukuselvitys vain kaksi virkettä hirtoriaa: "Hevonen ostettiin suoraan sen kasvattajalta. Kasvattajan luona hevosen kanssa ei ollut koskaan mitään ongelmia."

Historiikin kanssa ihmisten mielikuvitus voitaisiin päästää entistä paremmin valloilleen ja ainakin itse mielenkiinnolla odotan kuka jaksaa paneutua hevosensa historiaan parhaiten ja osaa kirjoittaa siitä niin että jään koukkuun ;)

  Re: Ehdotus laatuarvosteluihin ym.

LähettäjäAlison 
Päivämäärä:   7.1.14 19:31:05

Cannabia, pisteitä voisi laskea juurikin tuollainen "Pena oli varsana aika villi, mutta oppi käyttäytymään." Mitä monipuolisemmin se olisi kirjoitettu ja mitä kattavampi ja "virkerikkaampi", sitä enemmän pisteitä. Eihän siitä tietenkään tuhottomasti pisteitä saisi, mutta jotain! :-)

  Re: Ehdotus laatuarvosteluihin ym.

LähettäjäAlison 
Päivämäärä:   7.1.14 20:21:06

016

  Re: Ehdotus laatuarvosteluihin ym.

Lähettäjä: :D 
Päivämäärä:   7.1.14 20:22:35

Eikös sukuosion laatiksissa ole tarkoitus arvostella hevosen _sukua_. Suvullisilla se käy arvostelemalla hevosen vanhemmat sijoitusten ynnä muiden mukaan, suvuttomilla arvostellaan sukuselvitys joka kertoo hevosen vanhemmista. Miten tällainen historiikki kertoisi hevosen suvusta ja miten sitä voisi verrata suvullisten vanhempien arviointiin? Johan tällaisia historiapätkiä näkee monilla hevosilla, ne ovat osana luonnekuvausta.

  Re: Ehdotus laatuarvosteluihin ym.

Lähettäjäfelissa/VRL-04000 
Päivämäärä:   7.1.14 20:33:15

Todella hyvä idea evm-sukuisten puuduttavien sukuselvitysten vaihtoehdoksi. Historiaosuuteen saisi myös helposti upotettua jotain tietoa esimerkiksi isästä ja emästä.

Kuinka moni irl hevosenomistaja tietää hevosensa isänisänisän luonteesta jotain? Tai paljon muutenkaan mitään väriä ja nimeä enempää? Itseasiassa hyvin erikoinen ajatus, että osaisi vaikkapa ulkomailta tuodun ponin vanhempien vanhemmista kertoa, saati kolmannesta polvesta. Kisatuloksetkin häviää netistä aikanaan..

  Re: Ehdotus laatuarvosteluihin ym.

LähettäjäWolf 
Päivämäärä:   7.1.14 20:58:23

Minähän tätä tosiaan jo virtuaalifoorumin puolella VVJ:n topicissa ehdottelin, mutta toki varmasti hyvin suurelta osalta virtuaalikansaa jäänyt näkemättä jos nuo valjakkojutut ei kiinnosta... Mutta. Esitän seuraavassa mielipiteeni sen pohjalta, millainen tuo historiikkikertomusjuttu mitä todennäköisemmin tulee olemaan, mikäli se otetaan käyttöön VVJ:n laatiksessa. Varmasti joku nyt sanoo että ei tuollainen tule toimimaan siinä ja siinä laatiksessa, mutta ei kyllä ole tarkoituskaan että se olisi välttämättä täysin samalla tekniikalla toimiva myös muissa laatiksissa.

"Minä olen myös sillä kannalla, että tätä kannattaisi kehittää eteenpäin. Nimenomaan kyseessä vaihtoehto sukuselvitykselle ja koskisi niitä evm-sukuisia hevosia - EI suvullisia. Vai menikö multa jotain ohi?"
Tämä. Suvulliset arvostellaan VVJ:ssä vanhempien sijoitusten perusteella. 1-polviset tulevat saamaan tarvitsemansa lisäpisteet jatkossakin isovanhempien sukuselvityksellä. Tätä ei tulla muuttamaan, piste. Historiaselvitys koskee vain evm-sukuisia hevosia ja se on vaihtoehto sukuselvitykselle, ei siis mitenkään pakollinen. Jos haluat edelleen hiki hatussa vääntää tekstiä niistä kaikista 14 hevosesta, niin go on, kukaan ei estä sinua. Ja voithan sen tehdä edelleenkin vaikka kirjoittaisitkin historiaselvityksen, miksi ihmeessä ihmiset tuntuvat kuvittelevan, että heti jos laatiksessa annetaan vaihtoehto jonkin vaikean ohelle, niin automaattisesti sillä vaikeammalla jutulla ei enää ole mitään merkitystä? Voithan halutessasi kirjoittaa sille hevosellesi vaikka viiden polven sukuselvityksen vaikkei se ikinä elämässään edes näkisi laatuarvostelua. Mikä estää?

Eli kuten jo sanottu, tähän on ihan turhaa vetää mukaan mitään "entä jos se on oma kasvattini ja ollut minulla koko elämäni". Joo, voit kirjoittaa historiaselvityksen omalle kasvatillesi jos haluat, mutta tämä tulee lähinnä helpottamaan suvuttomien pisteidensaantia. Sitä voidaan kyllä toki harkita, että suvullinen voisi historiakuvauksestaan saada lisäpisteissä esim. 1 pisteen mikäli historiakuvaus on tarpeeksi laaja (esim. tietty virkemäärä tai sanamäärä), jolloin sekään ei olisi suvuttomilta mitenkään pois. Lupaan miettiä asiaa ja keksiä tähän VVJ:n laatista ajatellen toimivan ratkaisun.

No entä miksi tällainen olisi sitten tarpeellinen? Ihan siksi, että henkilökohtaisesti minusta ainakin olisi ihan kiva lukea hevosen sivuilta muutakin kuin sitä ainaista sukuselvitystä. Kuka sitä edes lukee, muut kuin laatistuomarit ja hevosen mahdolliset jälkeläiset (jos lukevat)? Okei, joskus sukari saattaa olla kirjoitettu niin, että se on ihan oikeasti mielenkiintoinen ja sen lukee vain lukemisen ilosta, mutta yleensä ei. Historiaselvityksiä sen sijaan lukisin hevosten sivuilta ihan mielelläni. Ja varmasti omistajallekkin on mielekkäämpää kirjoittaa erilaisia tarinoita kuin aina sitä samaa iänikuista sukuselvitystä.

Välikommenttina tähän kun vielä muistan: Tässä on tarkoitus antaa jonkinlaista helpotusta hevosen omistajan arkeen ja laatiksessa saataviin pisteisiin, ei kiusata ihmisiä. Aina valitetaan, että kaikki laatikset on samanlaisia, niissä ei ole mitään eroa. Sukuselvityksen kirjoittaminen sysätään parhaansa mukaan jollekkin muulle tehtäväksi, koska se on tylsää. Nyt sille ollaan mahdollisesti antamassa vaihtoehto, niin sekin lynkataan alas (ei kaikkien osalta, mutta hyvin suuren osan) sadasosasekunneissa. Yksi kysymys: Miksi?

Anyway, joskunmikäli tämä on tulossa osaksi VVJ:n laatuarvostelua, niin tietysti moisen historiakuvauksen sisältöä pitää tietysti hieman rajata. VVJ:n laatiksessa vanhemmista voi kuitenkin saada 30 pistettä, sekä suvulliset että suvuttomat, eikä sitä tulla muuttamaan niin, että suvulliset voisivat saada suvuttomia enemmän pisteitä. Mielestäni moinen ei lajilaatuarvostelussa olisi mitenkään perusteltua.

No, tällä hetkellä suvuton voi tuon 30 pistettä saada kirjoittamalla tietoa 14 hevosesta. Juu, kolmannesta polvesta ei tarvitse kirjoittaa paljon, mutta silti. Määrä on hurja, vaikka sitten luettelisikin vaan ne perustiedot ja vaikkapa sen miten pärjännyt kilpakentillä tmv. Historiaselvityksen voisi jakaa pienempii osiin esim. seuraavasti:

1. Itse hevosen historiasta 0-15p. Sisältää esim. Missä syntynyt, minkälainen ollut varsana (jos sen haluaa laittaa), mahd. onnettomuudet, menestys, miten juuri tämä hevonen päätyi nykyiselle omistajalleen (esim. myynnissä oli kaksi hevosta, miksi juuri tämä eikä se toinen?). Jonkinlainen alaraja tähän tulisi toki sisällyttää, se, että onko se 10 vai 20 virkettä, vai 100 vai 200 sanaa, voidaan miettiä kun pisteytys ensin saadaan muuten toimivaksi.

2. Vanhempien tiedot 0-10p. (0-5p. per vanhempi) Käsittää saman kuin sukuselvityksessä, kenties vähän laajemmin. Myös vanhempien historiasta voi kertoa samalla tavalla kuin itse hevosen historiasta. Tähänkin jokin alaraja toki.

3. Sukutaulu 0-5p. Tähän kohtaan voisi sisällyttää esim. sen toisen ja kolmannen polvien nimien keksimisen sukutauluun, niille tietojen keksimisen ja vaikkapa vain siihen sukutauluun merkitsemisen (esim. säkä, väri, rotu yms.). Lisäksi pienessä tekstipätkässä historiakuvauksen perässä voisi esim. mainita mikäli suvussa myöhemmissä polvissa on erityisiä palkintoja tai muuta erikoista. Vaikka kyse onkin itse hevosen historiakuvauksesta, ei niitä iso- ja isoisovanhempia tarvitse täysin taka-alalle jättää.

Joo, olen puhunut.

  Re: Ehdotus laatuarvosteluihin ym.

Lähettäjämisery. 
Päivämäärä:   7.1.14 21:02:24

Pelkästään historiikki tuskin riittäisi, mutta jos sen lisäksi kirjoittaisi vaikka vanhemmista "sukuselvitykset" ja merkkaisi sukutauluun kaikille hevosille värin ja säkäkorkeuden ym? Itse en kirjoita sukuselvityksiä vaan kirjotutan ne aina jollakin toisella, koska vihaan sitä hommaa. :D

  Re: Ehdotus laatuarvosteluihin ym.

LähettäjäAlison 
Päivämäärä:   7.1.14 21:11:09

Minusta nuo sukutauluun merkittävät hevosen värit, säkäkorkeudet ym. ovat täysin omistajan päätäntävallassa, haluaako hän niitä merkitä. Mielestäni kuitenkin "hyvä alku" historiikkikertomukselle olisi tiivistelmä hevosen menneisyydestä ja varsa-ajoista, mahdollisista tavoista ja "vanhasta" ajasta ja sitten hieman vanhemmista luonteenpiirteitä ja katsaus perikö hevonen vanhemmiltaan näitä luonteenpiirteitä. Esimerkiksi "Paavon isä Pelle oli hyvin energinen ori, joka on myöhemmin ollut nähtävillä myös myöhemmässä sukupolvessa tämän Pertti-varsan luonteessa - Pertti on siis perinyt isältään potentiaalisuutta ja energisyyttä!"

  Re: Ehdotus laatuarvosteluihin ym.

Lähettäjä: s el s 
Päivämäärä:   7.1.14 21:11:15

Munsta toi on tosi mielenkiintoinen idea! :) Koko topikin aivoriihtä en vielä lukenut mutta historiikin sekä kirjoittaminen että lukeminen voisi olla hauskaa ja tuoda tähän hommaan taas jotain uutta. Juurikin suvuttomille hevosille kuulostaisi järkevältä ja kenties voisi tehdä vaikkapa muutamia lisäpisteitä sukuselvityksen ohella? :)

  Re: Ehdotus laatuarvosteluihin ym.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   7.1.14 21:24:26

Onhan sukuselvityksetkin historiapätkiä, pitää vain kirjoittaa useampi lyhyt pätkä :p

  Re: Ehdotus laatuarvosteluihin ym.

Lähettäjä: <3 
Päivämäärä:   7.1.14 22:26:16

Kannatan historiapätkää!

Suvullinen hevonen saa usein helposti täydet pisteet pelkistä vanhemmistaan eikä muulla suvulla ole mitään väliä. Suvuton hevonen tarvitsee täydet pisteet saadakseen selvityksen 14 hevosesta kahden sijaan, epäreilua much?

Muutaman kymmenen sijoituksen kisaaminen on 100 kertaa iisimpä kuin jonkun sukuselvityksen kirjoittaminen. Epäreilua much taas.

Toki evm-hevonen voisi sukuostiosta saada täydet pisteet vaikka vanhempien selvityksillä (kun suvullisillakin riittää se kaksi hevosta täysiin sukupisteisiin) ja siinä lisänä pitäisi olla joku x lausetta pitkä hevosen oma historiaselvitys.

  Re: Ehdotus laatuarvosteluihin ym.

Lähettäjä: yersinio 
Päivämäärä:   7.1.14 22:52:20

Muutaman kymmenen sijoituksen kisaaminen on 100 kertaa iisimpä kuin jonkun sukuselvityksen kirjoittaminen.

Tämä on totta. Muutenkin suvullisilla hevosilla suvun arvosteleminen on monessa laatiksessa hieman vääristynyt, sillä arvostelukohdassa huomioidaan vain isä ja emä. Ei koko kolmen polven sukua mikä taas evm hevosilla otetaan huomioon. Esimerkiksi VVJ:n laatiksen sukuosuus on mahtava juuri sen takia, että siinä on mahdollista saada enemmän pisteitä jos iie on palkittu. Kannustaa paljon enemmän pitämään niitä vanhoja sukulinjoja elossa kun vanhemmatkin polvet huomioidaan arvostelussa.

  Re: Ehdotus laatuarvosteluihin ym.

Lähettäjä: yersinio 
Päivämäärä:   7.1.14 22:55:22

(paitsi, ettei VVJ:ssäkään tainnut saada pisteitä enää tokan polven palkintojen jälkeen?)

  Re: Ehdotus laatuarvosteluihin ym.

Lähettäjä: wolf (phone) 
Päivämäärä:   7.1.14 23:41:38

Yersinio, VVJ:ssä tosiaan kolmannesta polvesta ei voi saada pisteitä. Toki tätäkin voisi vakavasti harkita mikäli suvuttomien arvostelua muutetaan niin, että kolmannen polven sukarista saa ns. Lisäpisteitä, jolloin olisi ihan perusteltua antaa kolmannen polven sukulaisten palkinnoista pisteitä. Viitaten siis siihen mitä vf:llä olen asiasta kirjoittanut.
Sori varmaan lukuisat kirjoitusvirheet kun oon puhelimella :D

  Re: Ehdotus laatuarvosteluihin ym.

Lähettäjä: taffel 
Päivämäärä:   8.1.14 00:58:54

"Sitä voidaan kyllä toki harkita, että suvullinen voisi historiakuvauksestaan saada lisäpisteissä esim. 1 pisteen mikäli historiakuvaus on tarpeeksi laaja (esim. tietty virkemäärä tai sanamäärä), jolloin sekään ei olisi suvuttomilta mitenkään pois."
Olisi se sinänsä, se olisi yksi lisäpistemahdollisuus vähemmän suvuttomille :P Ellei sitten suvuton saa sitä samaa lisäpistemäärää, jos sivuilla on sekä historia että sukuselvitys.

Ja joo sori, sain aloituksesta vähän sellaisen kuvan, että historia olisi sekä suvullisille että suvuttomille. Siitä tuo omakasvattikommentti. Näin muuten varmaan ihan kehityskelpoinen idea, riippuu mihin muotoon se lopulta väännetään.

  Re: Ehdotus laatuarvosteluihin ym.

Lähettäjä: wolf (phone) 
Päivämäärä:   8.1.14 07:39:00

taffel, ei mun puolesta ainakaan ole mitään ongelmaa että suvuton saa myös sen lisäpisteet jos sillä on sekä historiakuvaus että sukuselvitys.

  Re: Ehdotus laatuarvosteluihin ym.

LähettäjäAlison 
Päivämäärä:   8.1.14 10:44:46

030

  Re: Ehdotus laatuarvosteluihin ym.

Lähettäjäyushiko 
Päivämäärä:   8.1.14 13:57:28

Tää vaikuttaa kiinnostavalta, ja ehkä tätä tullaan kokeilemaan myös TYH:n laatuarvostelussa, kunhan se saadaan pystyyn :)

   Ylös ⇑   


  
 Vastaa viestiin
 Nimi:       [poista tiedot]
 Sähköpostiosoite:

 Jos annat sähköpostiosoitteesi, se näkyy viestissäsi.

 Otsikko:
   




Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.