Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  Lähde minun kanssani maastoon (/muualle)!

LähettäjäOresama 
Päivämäärä:   23.11.13 12:33:27

Oresama & hepat kaipaisivat maastoiluseuraa (ja voimme me muuallekin lähteä mukaan)! Maastoilisimme niin yksinkertaisesti, että kirjoittaisin heppojen päiväkirjoihin joulukuussa merkinnän, että maastoilin sen ja sen tyypin ja hepan kanssa. :) Maastoseuraksi lupautuminen ei velvoita sinua mihinkään, mutta tottakai voit halutessasi kirjoittaa tarinan/merkinnän myös omille heposillesi. Haluan vain vaihtelua päiväkirjateksteihin ja haluan käyttää tällä kertaa oikeita ihmisiä ja muiden hevosia.

01. joulukuuta Oresama ja Karkki maastoilevat Pohjanmaan maisemissa. Kaipaamme seuraksemme yhtä tai kahta rauhallista ratsukkoa, hevoset tammoja tai ruunia.

05. joulukuuta Oresama ja Smith haluavat orimiitin Alppien juurelle. Haluamme mukaan kilttejä (hallittavissa olevia) oriita ja niiden ratsastajia noin 4:n ratsukon verran. Kierrämme pitkän, rauhallisen lenkin.

10. joulukuuta Oresama ja Ana tapaavat tuttuja! Tule meille yöksi vaikka kisareissulla hevosesi kanssa ihan ilmaiseksi: talli tarjoaa kaiken, koska juuri Sinä olet Oresaman vanha opiskelukaveri. Illalla lähdemme ratsastamaan vauhdikkaan lenkin maastossa, ja koko päivän hevostasi hemmotellaan täyshoidossa. Voit myös jäädä pidemmäksi aikaa ja kirjoitella kisareissustasi enemmän, jos haluat. (Huom: Zurückissa ei juuri nyt ole yksityistoimintaa, vaan tämä tehdään tarinoinnin takia. Saat viettää meillä vaikka kuukauden, jos haluat, ja voimme lenkkeillä useammin Anan ja hevosesi kanssa, jos sinua huvittaa.) Voimme majoittaa kerrallaan vain yhden hevosen ja yhden ratsastajan.

15. joulukuuta Leandro (Oresama) ja toinen Ana sukuloivat Soleilin kuvitteellisessa kaupungissa. Sinä, Leandron serkku, sisko, opiskeluaikainen kaveri tai mikä oletkaan, olet hevosinesi ohikulkumatkalla. Soleilin viidentoista plusasteen talvessa voisimme tehdä yhdessä vaikka puolipäivävaelluksen, jos haluat. Toivottavasti hevosesi on kestävä: meillä on vaihteleva maasto ja meneillään on rutikuiva talvikausi.

20. joulukuuta Oresama ja Ivy on pyydetty Seinäjoelle pieneen joulukulkueeseen/-tapahtumaan. Se on hauskaa, että sinutkin on kutsuttu! Tarvitsemme paikalle ainakin ponin ja jonkun kiltin suokin talutusratsastukseen. Näiden täytyy olla tammoja tai ruunia. Ivy taas vetää suurta rekeä (tai ellei lunta ole, niin heinäkärryä), jossa pikkutontut (lapset) saavat ajaa mukana niin kulkueessa kuin talutusratsastuspaikallakin. Kärrylle olisi kuitenkin halunnut vielä viisi tonttulasta lisää kulkueeseen, joten olisiko sinulla komeaa suokkia, joka osaa ravata rauhallisesti ja käveleskellä kulkueessa. On OK, että kärryhevosesi on ori: lapset eivät taputtele sitä, ja sinä saat sen pidettyä kurissa ja järjestyksessä. Myös muita poneja ja hevosia otetaan joulutapahtumaan, jos löytyy halukkaita, jotka keksivät itselleen tekemistä. Järjestäjä on Seinäjoen virtuaalikaupunki.

25. joulukuuta joulumaastoon!! Oresama ja Nella lähtevät mukaan. Lähtö kello 13 Erkinheimojen pihasta, maastoiluun kuluu noin kaksi tuntia. Ravailemme ja kävelemme tasaisessa maastossa, eli vähän pulskempikin polle jaksaa kyllä. Jos osallistuja lähettää maastotarinansa viimeistään joulukuun viimeinen päivä Oresaman mailiin (neovisual@veritiara.org), Oresama lähettää osallistujalle paluupostissa kattavan kommentin tarinasta, ottaen tekstistä huomioon sisällön ja kirjoitusasun. Kommentin saa vapaasti lisätä heppansa sivuille, jos haluaa.

Voimme tehdä myös muuta jonain muuna päivänä, jos sinua huvittaa. :) Olen mukana kaikessa. Myös ravurien kanssa olisi kiva tehdä jotain - mennäänkö yhdessä edes hiitille? Crimsonissa olisi hyvä rata, ja ehkä sinunkin tallillasi on...

  Re: Lähde minun kanssani maastoon (/muualle)!

LähettäjäSofia W. 
Päivämäärä:   23.11.13 12:40:08

10. joulukuuta voidaan tulla kylään Ditan kanssa! Kenties Anasta täykkärinä olisi vastusta meidän reippailijalle vauhdikkaassa maastolaukkakilvassa ;)

  Re: Lähde minun kanssani maastoon (/muualle)!

Lähettäjäfelissa/VRL-04000 
Päivämäärä:   23.11.13 12:47:39

No mutta! Itsekin kirjoittelisin mielelläni päiväkirjamerkintöjä muiden kanssa yhteisistä tapahtumista. Omat hevoseni asustavat Varsinais-Suomessa, eli sen huomioiden voisin osallistua. Luonteet on valitettavan monella lisäämättä sivuille, mutta laitan kuitenkin listaa jos kiinnostaa seuraksi minä ja esimerkiksi jokin näistä:

kisaurallan jo kaiken saavuttanut fwb-tamma Titta
kiltti ja lempeä ic-tamma Kiira
huomionkipeä nuori rp-tamma Rossu

Silmäteräni Aatu sitten taas voisi sopia 20. päivän kulkueeseen kärryhevoseksi vaikkei suokki olekaan?

Meillekin päin voi tottakai tulla vierailulle, tyhjiä karsinoita löytyy muutama ja päärakennuksen vierashuoneissa on aina tilaa!

  Re: Lähde minun kanssani maastoon (/muualle)!

LähettäjäMariella 
Päivämäärä:   23.11.13 13:10:10

1. joulukuuta Karkin mukaan lähtee mielellään Elena. :) Kärryhevoseksi 20. päivä tarjoan Samua tai Viljamia. Tai mahdollisesti Vanyaa.

  Re: Lähde minun kanssani maastoon (/muualle)!

LähettäjäPierre 
Päivämäärä:   23.11.13 13:23:30

20. joulukuuta piensuokkitamma Jonna voisi toimia talutusponina ja liinaharjainen Jäksteri tai Fokker kärryhevosena :)

  Re: Lähde minun kanssani maastoon (/muualle)!

LähettäjäSofia W. 
Päivämäärä:   23.11.13 13:30:40

Lisättäköön vielä Sikke mukaan 25. pv joulumaastoon!
Kulkueeseen puolestaan liittyisi kärryhevoseksi kiltti ravisuokki Ruusa :)

  Re: Lähde minun kanssani maastoon (/muualle)!

LähettäjäOresama 
Päivämäärä:   25.11.13 09:23:59

Kaikille: tapahtumiin pääsee siis mukaan vain ilmoittamalla tulevansa. Muuta ei tarvi tehdä, ellei halua. Minä kirjoittelen tarinoita/pienempiä merkintöjä linkitettyjen hevosten sivuille sitä mukaa, kun tapahtumissa alkaa olla tarpeeksi porukkaa. :)

Sofia W., tervetuloa kyläilemään ja maastoilemaan :)

felissa, en yhtään tiedä, jaksaako tällainen heppa vetää sellaista isoa kalustoa, jota tarkoitan: en ole koskaan ollut oikeasti ponin kanssa, vaan vain isojen hevosten. :) Jos se jaksaa, tervetuloa! Jos vetäminen on ponille liikaa, kulkueeseen mahtuu muitakin kuin lapsikuormaa vetäviä kärryhevosia: isommat tontuthan (omistajat) voivat aivan hyvin ratsastaa tai ajaa yksinään/kaverin kanssa pienemmällä kärryllä. :) Ilmoita toki jokin hevosistasi myös vaikka joulumaastoon tai meidän Karkin kanssa lenkkeilemään!

Mariella, nähdään siis lenkillä joulukuun alussa :) Vaikka jokainen hevosesi olisi hyvä kärryheppa kulkueeseen - ehdit kuitenkin ajaa vain yhtä. Ilmoita komeista poneistasi joku, varaan sille paikan!

Pierre, jes, pelkäsin aluksi ettei talutusponia löydy. Tervetuloa kulkueeseen. Valitse itsellesi sopivampi kärryheppa oripojistasi. :)

***
***

1. maasto
- Oresama & Karkki
- Mariella & Elena
Mahtuu vielä 3

5. Orimiitti
- Oresama & Smith
Mahtuu vielä 4

10. Yökyläilyä & maastoa Zurückissa
- Oresama & Ana
- Sofia W. & Dita
TÄYNNÄ

15. Maastolenkki Soleilin Brisesissä
- Leandro (Oresama) & toinen Ana
Mahtuu vielä 1

20. Joulukulkue virtuaalisella Seinäjoella
- Oresama & Ivy vetävät tonttulapsia kärryllä/reellä
- Mariella & Samu/Viljami/Vanya vetävät tonttulapsia kärryllä/reellä
- Pierre & Jonna toimivat talutusratsastuksessa
- Pierre & Jäksteri/Fokker vetävät tonttulapsia kärryllä/reellä
- Sofia W. & Ruusa vetävät tonttulapsia kärryllä/reellä
Mukaan mahtuu rajattomasti (VIP vaikka 10. joulukuuta, jotta ehdimme kirjoitella)
Kärryhevosia ei taideta enää tarvia. Ainakin Joulupukin ratsu (& hänellä ratsastava itse Joulupukki) tarvitaan, samoin kuin Muori ja Muorin ratsu. Pukki ja Muori voivat tottakai myös mennä samassa kärryssä, jos jonkun tallissa on sopiva hevonen vetämään ja sopiva Pukki ja sopiva Muori kärrylle. :) Yksittäisiä tonttuja voi toki lähteä mukaan ratsastamaan omilla hevosillaan, ja joku voi tottakai vielä tulla reellä/kärryllä ja lastata sen täyteen oman tallinsa porukkaa.

25. Joulumaasto Erkinheimoissa
- Oresama & Nella
- Sofia W. & Sikke

****

En kai unohtanut ketään?

  Re: Lähde minun kanssani maastoon (/muualle)!

Lähettäjäsabina 
Päivämäärä:   25.11.13 10:39:27

Voisin lähteä 5. joulukuuta Milon kanssa miitteilemään :) Saapahan itsekin rustailtua lisää tekstiä orin päiväkirjaan!

  Re: Lähde minun kanssani maastoon (/muualle)!

Lähettäjä: Tuire (koulussa) 
Päivämäärä:   25.11.13 12:51:12

Me voitais Majurin kanssa tulla käymään Zurückissa 5. päivä ja Erkinheimoihin 25. päivä, jos siis vaan passaa että samalla hevosella tullaan useampaan paikkaan. Varsinkin jälkimmäisestä pyrin itsekin kirjoittamaan tarinan, koska vastakommentit on aina kivoja (:

  Re: Lähde minun kanssani maastoon (/muualle)!

LähettäjäMariella 
Päivämäärä:   25.11.13 12:51:21

Vanya voisi tulla. Siitä kun voisi saada hienon jouluisen pollen ja lapsille hieman ihailtavaa. :)

  Re: Lähde minun kanssani maastoon (/muualle)!

LähettäjäPierre 
Päivämäärä:   25.11.13 21:42:17

Mepäs tullaan vaikka Jonnan ja Fokkerin kanssa, kun Jäksterin kanssa on tullut viimeaikoina touhuiltua muutenkin niin kauheesti kaikkee :)

  Re: Lähde minun kanssani maastoon (/muualle)!

Lähettäjä: Saara 
Päivämäärä:   25.11.13 21:48:29

Karkin ja Elenan seuraksi 1. maastoon voisin Aamua tarjota. Asutaan mekin Pohjanmaalla.

  Re: Lähde minun kanssani maastoon (/muualle)!

LähettäjäMariH 
Päivämäärä:   25.11.13 21:49:14

Minä ja Keke voitas tulla orimiittiin 5.päivä :)! Lupaan pitää orille kunnon kurinpalautuksen ennen reissua, ettemme aiheuta (ainakaan hirveästi) hämminkiä matkalla :D

Ja jos jotain hiittiä on suunnitteilla, niin minä voisin ainakin yhden/kahden hevosen kanssa ilmestyä sekä ponejakin löytyy jos sellaisille kaipaa hiittikaveria :D

  Re: Lähde minun kanssani maastoon (/muualle)!

LähettäjäOresama 
Päivämäärä:   28.11.13 13:06:33

Oi kun kivaa, melkein joka päivälle on jo seuraa meillä :DD Vielä saa tulla, jos haluaa! Päätin, että kaikkiin tapahtumiin olkoon VIP 3 päivää ennen itse tapahtumaa. Ehtii sitten kirjoitellakin, kun tietää vähän ennen reissun kokoonpanon :)

Sovitaan nyt niin, että kuka tahansa, joka innostuu kirjoittamaan tarinan mistä tahansa, voi lähettää sen minun mailiini viimeistään VIPpinä, jos haluaa siitä kommentin. :) Yritän kirjoittaa kattavia ja hyviä kommentteja!

Muistakaa, että reissuun saa lähteä, vaikkei kirjoituttaisikaan! Voit tehdä itsellesi päiväkirjamerkinnän tai vaikka olla kirjoittamatta mitään. :)

***

1. maasto
- Oresama & Karkki
- Mariella & Elena
- Saara & Aamu
Mahtuu vielä 2

5. Orimiitti
- Oresama & Smith
- sabina & Milo
- Tuire & Majuri
- MariH & Keke
Mahtuu vielä 1

10. Yökyläilyä & maastoa Zurückissa
- Oresama & Ana
- Sofia W. & Dita
TÄYNNÄ

15. Maastolenkki Soleilin Brisesissä
- Leandro (Oresama) & toinen Ana
Mahtuu vielä 1

20. Joulukulkue virtuaalisella Seinäjoella
- Oresama & Ivy vetävät tonttulapsia kärryllä/reellä
- Mariella & Vanya vetävät tonttulapsia kärryllä/reellä
- Pierre & Jonna toimivat talutusratsastuksessa
- Pierre & Fokker vetävät tonttulapsia kärryllä/reellä
- Sofia W. & Ruusa vetävät tonttulapsia kärryllä/reellä
Mukaan mahtuu rajattomasti (VIP vaikka 10. joulukuuta, jotta ehdimme kirjoitella)
Kärryhevosia ei taideta enää tarvia. Ainakin Joulupukin ratsu (& hänellä ratsastava itse Joulupukki) tarvitaan, samoin kuin Muori ja Muorin ratsu. Pukki ja Muori voivat tottakai myös mennä samassa kärryssä, jos jonkun tallissa on sopiva hevonen vetämään ja sopiva Pukki ja sopiva Muori kärrylle. :) Yksittäisiä tonttuja voi toki lähteä mukaan ratsastamaan omilla hevosillaan, ja joku voi tottakai vielä tulla reellä/kärryllä ja lastata sen täyteen oman tallinsa porukkaa.

25. Joulumaasto Erkinheimoissa
- Oresama & Nella
- Sofia W. & Sikke
- Tuire & Majuri

  Re: Lähde minun kanssani maastoon (/muualle)!

LähettäjäOresama 
Päivämäärä:   28.11.13 15:02:58

Maastoon 1. joulukuuta VIP tänään! :)

  Re: Lähde minun kanssani maastoon (/muualle)!

LähettäjäSofia 
Päivämäärä:   28.11.13 15:17:07

Kerrassaan ihana idea. Täytyy lukea paremmalla ajalla ja ajatuksen kanssa tämä läpi josko laittaisi osallistumista. =) Voimat vähissä, kun juuri kotiuduin sairaalasta jossa sainkin maata viikon verran.

  Re: Lähde minun kanssani maastoon (/muualle)!

Lähettäjämmilja 
Päivämäärä:   28.11.13 16:00:02

1. joulukuuta
voisin tulla Virven kanssa

20. joulukuuta
Sirpale olisi passeli talutukseen, oikein pusuteltava ja selväpäinen tamma :)

25. joulukuuta
Eetu sopii hienosti joukkoon :)

  Re: Lähde minun kanssani maastoon (/muualle)!

LähettäjäOresama 
Päivämäärä:   28.11.13 16:00:29

Sofia, voih :/ Mutta heppamaasto piristää ja virkistää, vaikka olisi virtuaalinenkin! :)

***

Näihin mahtuu vielä + teinpä muutaman uudenkin jos joku on vielä kiinnostunut!

1. maasto
- Oresama & Karkki
- Mariella & Elena
- Saara & Aamu
Mahtuu vielä 2

5. Orimiitti
- Oresama & Smith
- sabina & Milo
- Tuire & Majuri
- MariH & Keke
Mahtuu vielä 1

15. Maastolenkki Soleilin Brisesissä
- Leandro (Oresama) & toinen Ana
Mahtuu vielä 1

20. Joulukulkue virtuaalisella Seinäjoella
- Oresama & Ivy vetävät tonttulapsia kärryllä/reellä
- Mariella & Vanya vetävät tonttulapsia kärryllä/reellä
- Pierre & Jonna toimivat talutusratsastuksessa
- Pierre & Fokker vetävät tonttulapsia kärryllä/reellä
- Sofia W. & Ruusa vetävät tonttulapsia kärryllä/reellä
Mukaan mahtuu rajattomasti (VIP vaikka 10. joulukuuta, jotta ehdimme kirjoitella)
Kärryhevosia ei taideta enää tarvia. Ainakin Joulupukin ratsu (& hänellä ratsastava itse Joulupukki) tarvitaan, samoin kuin Muori ja Muorin ratsu. Pukki ja Muori voivat tottakai myös mennä samassa kärryssä, jos jonkun tallissa on sopiva hevonen vetämään ja sopiva Pukki ja sopiva Muori kärrylle. :) Yksittäisiä tonttuja voi toki lähteä mukaan ratsastamaan omilla hevosillaan, ja joku voi tottakai vielä tulla reellä/kärryllä ja lastata sen täyteen oman tallinsa porukkaa.

UUSI! 22. Virtuaaliselta Tervajoelta ne soittelivat, että siellä on jonkinlaiset joulumarkkinat. Koska me satumme olemaan lähin hevostalli, saamme tuoda talutusratsuksi Miinan. Talutusponikin paikalle haluttaisiin, mielummin kuulemma kaksi, koska suurin osa taluteltavista pikkulapsista haluaa välttämättä mennä ponilla, koska iso heppa on pelottava. Toinen poneista saisi olla ihan pieni, shettis vaikka, ja toinen jotain shettiksen ja meidän Miinan väliltä. Vain tamma tai ruuna kuulemma käy.

UUSI! 24. Virtuaalisessa Laihian kunnassa päätettiin, että muutaman yhdistyksen jäsenet tilaavat tänä vuonna joulurekikyydin kirkkoon. Rekihevoset ovat kaikki kilttejä ja jouluisesti koristeltuja, ja koko matkan aikana mennään vain joko pelkkää käyntiä tai käyntiä ja hidasta ravia. Osa ihmisistä haluaa nousta kyytiin Torilta, joten lähtö tapahtuu sieltä. Emme kipitä suorinta reittiä kirkkoon, vaan levitämme joulumieltä ajellen kiertoteitä. Ihmisiä nousee kyytiin myös alakoulun pihasta ja pappilasta. Lähtö on jo 9:30 aamulla. Mukana ovat ainakin Oresama ja kulkusin ja punaisin rusetein koristeltu Pave.

25. Joulumaasto Erkinheimoissa
- Oresama & Nella
- Sofia W. & Sikke
- Tuire & Majuri

  Re: Lähde minun kanssani maastoon (/muualle)!

LähettäjäOresama 
Päivämäärä:   28.11.13 16:02:07

mmilja, minäpä lisään teidät :D

***

1. maasto
- Oresama & Karkki
- Mariella & Elena
- Saara & Aamu
- mmilja & Virve
Mahtuu vielä 1

5. Orimiitti
- Oresama & Smith
- sabina & Milo
- Tuire & Majuri
- MariH & Keke
Mahtuu vielä 1

15. Maastolenkki Soleilin Brisesissä
- Leandro (Oresama) & toinen Ana
Mahtuu vielä 1

20. Joulukulkue virtuaalisella Seinäjoella
- Oresama & Ivy vetävät tonttulapsia kärryllä/reellä
- Mariella & Vanya vetävät tonttulapsia kärryllä/reellä
- Pierre & Jonna toimivat talutusratsastuksessa
- Pierre & Fokker vetävät tonttulapsia kärryllä/reellä
- Sofia W. & Ruusa vetävät tonttulapsia kärryllä/reellä
- mmilja & Sirpale toimivat talutusratsastuksessa

- mmilja & Eetu

  Re: Lähde minun kanssani maastoon (/muualle)!

LähettäjäOresama 
Päivämäärä:   29.11.13 15:02:13

1. päivän maastoon ei voi enää osallistua :)

  Re: Lähde minun kanssani maastoon (/muualle)!

LähettäjäOresama 
Päivämäärä:   29.11.13 18:42:21

Hopp :)

  Re: Lähde minun kanssani maastoon (/muualle)!

Lähettäjä: moij :) 
Päivämäärä:   29.11.13 20:00:50

20. joulukuuta. Voisin tuoda risteytystammani sinne, voi vetää rekeä/ kärryjä tai kuskata vaikka paria ratsastajaa kerralla. Parhaimmillaan poni olisi maskottina. Mahdollisuus myös "vikellysopetukseen", eli ponin selässä saisi varovasti "vikeltää":

  Re: Lähde minun kanssani maastoon (/muualle)!

LähettäjäOresama 
Päivämäärä:   3.12.13 10:18:27

moij, ilmoittakaahan itsenne :)

indy, silloin siis tapaamme :)

***

Orimiittiin 5. pvä ei voi enää ilmoittautua!

***

5. Orimiitti: lopullinen kokoonpano
- Oresama & Smith
- sabina & Milo
- Tuire & Majuri
- MariH & Keke
- indy & Valentin

15. Maastolenkki Soleilin Brisesissä
- Leandro (Oresama) & toinen Ana
Mahtuu vielä 1

20. Joulukulkue virtuaalisella Seinäjoella
- Oresama & Ivy vetävät tonttulapsia kärryllä/reellä
- Mariella & Vanya vetävät tonttulapsia kärryllä/reellä
- Pierre & Jonna toimivat talutusratsastuksessa
- Pierre & Fokker vetävät tonttulapsia kärryllä/reellä
- Sofia W. & Ruusa vetävät tonttulapsia kärryllä/reellä
- mmilja & Sirpale toimivat talutusratsastuksessa
Mukaan mahtuu rajattomasti (VIP vaikka 10. joulukuuta, jotta ehdimme kirjoitella)
Kärryhevosia ei taideta enää tarvia. Ainakin Joulupukin ratsu (& hänellä ratsastava itse Joulupukki) tarvitaan, samoin kuin Muori ja Muorin ratsu. Pukki ja Muori voivat tottakai myös mennä samassa kärryssä, jos jonkun tallissa on sopiva hevonen vetämään ja sopiva Pukki ja sopiva Muori kärrylle. :) Yksittäisiä tonttuja voi toki lähteä mukaan ratsastamaan omilla hevosillaan, ja joku voi tottakai vielä tulla reellä/kärryllä ja lastata sen täyteen oman tallinsa porukkaa.

22. Joulumarkkinat
- Oresama & Miina talutusratsastuksessa

24. Joulurekireissu
- Oresama & Pave

25. Joulumaasto Erkinheimoissa
- Oresama & Nella
- Sofia W. & Sikke
- Tuire & Majuri
- mmilja & Eetu

  Re: Lähde minun kanssani maastoon (/muualle)!

LähettäjäJenna 
Päivämäärä:   3.12.13 11:15:48

Chiqin 3-vuotiskauden mennessä penkin alle voitaisiin me tulla Crimsoniin vaikka vähän treenailemaan yhdessä joko ihan perinteisen treenilenkin muodossa tai vaikka vähän hiittailemaan. Hiitissä varmasti jäädään häntäpäähän mutta ei takerruta pikkuseikkoihin!

  Re: Lähde minun kanssani maastoon (/muualle)!

Lähettäjäsabina 
Päivämäärä:   2.1.14 21:49:48

Onkos kukaan kirjoitellut orimiitistä mitään? Meillä karkasi tarinointi hieman käsistä, mutta annettakoon anteeksi :D

  Re: Lähde minun kanssani maastoon (/muualle)!

LähettäjäTuire 
Päivämäärä:   16.1.14 20:29:55

Mien oo muka kerennyt kirjoittaa kummastakaan tapauksesta, mutta kyllä mie vielä ainakin toisesta kirjoitan! Ja aionkin törkeästi käyttää hyödykseni sabinan tekstiä, koska pitäähän tarinan pysyä realistisesti samanlaisena :D

   Ylös ⇑   

 Vastaa viestiin
 Nimi:       [poista tiedot]
 Sähköpostiosoite:

 Jos annat sähköpostiosoitteesi, se näkyy viestissäsi.

 Otsikko:
   
Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.