|
Lähettäjä: Iiskala
Päivämäärä: 14.9.10 07:29:48
Takkulle
Terry tepasteli maneesin uria pitkin kaula pitkänä. Ori oli aika reipas heti alkuunsa. Kun sitten aloitimme kokoamalla hevosta, iskikin suuri jäykkyys ja laiskuus orille. Pyysin sinua ajamaan oria enemmän eteen. Alkoihan se siitä sitten pikkuhiljaa kulkemaan. Aloimme tehdä voltti harjoituksia, jotta saisimme hevosen rennommaksi. Ensin ori ei kuunnellut eikä taipunut tai asettunut. Kun siitä sitten hieman lämmettiin niin alkoihan se pää tapumaan oikeaan suuntaan. Pyysin sinua ottamaan muutaman pysädyksen, jotta ori ei nukahtaisi, ensin ori ei olisi malttanut seistä, mutta sait sen rauhoittumaan. Aloimme toistamaan harjoituksia ravissa. Ori kulki innoissaan korvat hörössä. Päätin harjoittaa teillä vielä vähän tarkkuutta. Pistin muutamat kartiot pystyyn ja hyvinhän se sujui käynnissä. Ravissa piti ohjata vähän tiukemmin jotta päästiin kartioiden läpi. Sitten aloitimme pujottelu harjoitukset. Ori kantoi itseään hyvin ja kulki iloisesti koko ajan. Myös puomien välistä ori tepsutteli komeasti niin ravissa kuin käynnissäkin. Orista huomasi että se alkoi kyllästymään pelkkään taivutteluun, joten käskin teitä ottamaan pieniä temmonlisäyksiä... Ori kulki todella upeaa lisättyä ravia. Senjalat tuskin koskivat maata. Teimme myös muutaman siirtymis harjoituksen ja Terry oli taas mallioppilas. Se suoriutui kyseisistä tehtävistä helposti. Orilla oli tänään kumminkin huono tapa pysähdyksessä vetää pää alas. Sitä aloimme korjaamaan lopuksi. Aluksi pysähdykset olivat raskaita, mutta pienen hiomisen jälkeen nekin menivät hyvin ja ori jäi rydikkääseen muotoon seisomaan.
-------------------------------------------------------
Nea hölkähteli kentän laidalla. Se oli silmittömän innoissaan. Ajattelin tänään harjoittaa lähinnä tarkuutta. Kasasin pienen radan jotta näkisin millainen hevonen on kyseessä. Tamma kulki nöyränä, mutta nopeana ja keskittyneenä rataa. Huomasin heti tehneeni liian helpon radan kyseiselle tammalle. Tein vähän haastavuutta rataan. Yritit yhdessä kohtaa ajaa liian tiukkaa mutkaa ja yksi pallo tipahti kartiolta. Neuvoin sinua tekemään rokeasti pidemmät tiet, koska tamma oli todella nopea. En olisi uskonut, jollen olisi itse nähnyt miten sulavasti ja ketterästi tamma ravaili kartioiden lävitse. Se todellakin kuunteli sinua ja oli hyvinkin iloinen. Teidän työskentelyä oli todella ilo seurata, eikä minun tarvinnut huomautella kuin välillä "hienosäädöistä". Tein myös puomikujan teille mentäväksi, taas tamma suoriutui todella hyvin. Mietin jo mitä voisin vielä kehittää teille jottei tulisi ihan yksinkertainen valmennus. Päätin tuoda myös sillan kentälle, jolloin saimme tammalta reaktion. Se veti jarrut pohjaan ja päätti pelätä estettä, jonka se oli ennekin suorittanut. Tosin sitä ei ilmeisesti oltu ikinä tuotu kesken harjoituksen paikalle. Vähän aikaa sitä sitten pelättiin, mutta pyysin sinua rauoittamaan tammaa ja sitten se alkoi rentoutumaan ja meni esteestä. Ajattelin kumminkin koittaa vielä erilaisia kiemuroita ja pujottelua tammalla, koska se oli niin ketterä ja iloinen. Myös muutama kunnon lisäys saatiin aikaan. Tämä tamma on valjakkoratojen lupaus.
-------------------------------------------------------
Mere oli kuuliainen jo kun kävelitte maneesiin. Se intoili suuresti, olin ajatellut tehdä teillä pysähtymis ja taivuttamis harjoituksia. Aloitimme ensin kokoamalla hevosen, se sujui sutjakkaasti ja tamma kulki helposti peräannossa. Pystytin pari kartiota ja käskin sinua pysähtymään niiden kohdalle. Ensin annoit liian kovia apuja, joten tamma ei kuunnellut vaan oikeastaan hätääntyi. Pyysin sinua ajamaan enemmän äänellä ja tamma hoksasi pian jujun. Kun pysähdykset alkoivat sujua käynnissä, pistin teidät menemään jos jonkinmoista kiemurauraa... Tamma suoriutui näistä hyvin. Päätin lisätä haastetta ja pyysin teitä ottamaan ravin. Aloittimme ravityöskentelyn pysähtymis hajoituksissa. Nuot eivät ihan sujuneet hyvin ja tamma alkoi turhautua. Päätin että lopettelemme pysähtymiset ja annoin luvan ajaa muutaman kierroksen ripeää ravia ympäri maneesia. Sinä aikana pystytin pienen puomikujan. Ensin tamma katsoi tuota rakennelmaa hieman hämmentyneenä, mutta meni siitä lopuksi kuin vanha tekijä. Aloin kokoamaan teille pikku hiljaa pientä rataa. Päätin tehdä siitä sokkeloisen "taivutus maratonin", joka sisälsi ympyröitä, kolmikaarisia, lovia ja jyrkkiä kiemurauria. Menitte sen ensin käynnissä puhtaasti, mutta ravissa teille sattui muutama kömmähdys. Kotiläksynä siis pysähdys ja tarkkuus harjoituksia.
-------------------------------------------------------
Britni oli kovin jäykkä heti alkuunsa kävelessään kentän laitoja pitkin. Ajattelin ian vertymisen takia pyytää sinua ajamaan kiemuroita ja ympyröitä. Tamma aloi lämmetä ja vertyä pikkuhiljaa ja minä kokosin rataa teille. Ensin otettiin hieman koulua. Pyysin sinua ajamaan helpon ohjelman ensin käynnissä sitten ravissa. Se sujui hyvin. Tamma meni kiemurat ja muut todella reippaasti ja nätisti. Sitten harjoitellimme pysädystä... Aluksi tamma kulki eteen aivan liikaa eikä meinanut jarruttaa ollenkaan. Pyysin sinua ajamaan sitä enemmän alleen ja sitten se osasikin taas pysähtyä. Toistimme harjoitusta muutaman kerran, jonka jälkeen siirryimme tarkkuuteen. Rakenesin teille helpon radan. Menitte sen ensin käynnissä. Se meni puhtaasti sitten otitte vauhtia enemmän. Kun menitte helppoa rataanne, tein samalla teille vaikempaa. Sinne menitte heti reippaasti joten muutama pieni virhe tuli. Toistimme tätäkin rataa muutaman kerran ja se meni lopuksi puhtaasti. Jatkoimme pysädyksien kanssa. Nekin sujuivat jo hyvin. Rakensin teille pienen kujan, josta menitte kyllä monesti yli.. Kun sait tamman jälleen kuulolle alkoi kaikki sujua. Pyysin teitä ottamaan vielä muutamat reippaat ravipätkät ja kävelemään.
|