|
Lähettäjä: Carioca
Päivämäärä: 19.1.26 10:58:19
ROMANSSI
OSA 1 : VALKOISIA VALHEITA
Iltapäivän aurinko heijastuu kerrostalon ikkunoista, kun Gemma seisoo Vicin asunnon oven takana. Hän on 18-vuotias, vaalea ja olemukseltaan vielä kovin tyttömäinen, vaikka hänen vartalonsa kurvit viestivätkin muuta. Hänellä on yllään vaaleansininen kesämekko, joka korostaa hänen rintojaan, mutta hänen ilmeensä on huolestunut.
Gemma on yrittänyt soittaa parhaalle ystävälleen Janicalle jo tuntikausia. Janican puhelin on kuitenkin pysynyt hiljaisena – Janica oli unohtanut sen makuuhuoneen pöydälle äänettömälle kaiken sen aamuisen hullunmyllyn keskellä. Epätoivoisena Gemma oli tarkistanut yhteisen sijaintipalvelun; GPS osoitti Janican olevan täällä. Gemma ei tiedä, että Janica on jo lähtenyt ja sijainti päivittyy hitaasti, tai että puhelin on yhä asunnossa.
Gemma hengittää syvään ja koputtaa oveen. Hän odottaa Janican avaavan, ehkä hieman noloissaan siitä, ettei vastannut.
Ovi aukeaa, mutta vastassa ei ole Janica. Sen sijaan oviaukon täyttää pitkä, raamikas ja huoliteltu mies, Vic. Hän on ehtinyt pukeutua jo farkkuihin ja tummaan poolopaitaan, mutta hänen hiuksensa ovat vielä hieman kosteat suihkun jäljiltä ja asunnossa leijuu edelleen se tietty, intensiivinen tuoksu, jota on vaikea kuvailla, mutta jonka vaisto tunnistaa.
Gemma räpäyttää silmiään ja ottaa askeleen taaksepäin. "Oho... anteeksi. Mä... mä etsin Janicaa. Onko hän täällä?"
Vic nojaa ovenkarmiin ja katsoo nuorta naista. Hän tunnistaa Gemman Janican puheista – Janica on usein maininnut viattoman ystävättärensä, jota hän tykkää välillä kiusoitella tämän kokemattomuudella. Vicin katse on rauhallinen, mutta tutkiva.
"Janica lähti joitakin aikoja sitten", Vic vastaa äänellä, joka on matala ja rauhoittava. "Mutta hän taisi unohtaa puhelimensa makuuhuoneeseen. Siksi sä varmaan näit hänet yhä täällä?"
Gemma punastuu välittömästi. "Ai... niin, tietysti. GPS näyttää tätä osoitetta. Mä olin jo huolissani, kun se ei vastannut. Onko se puhelin vielä täällä? Voinko mä... hakea sen?"
Vic siirtyy askeleen sivuun ja viittoo Gemmaa peremmälle. "Tule sisään vaan. En mä halua pitää sua käytävässä. Mä voin hakea sen kännykän sulle, se on tuolla perällä."
Gemma astuu varovasti eteiseen. Hänen sandaalinsa kopisevat hiljaa lattiaparkettia vasten. Asunto on hiljainen, nyt kun Les ja Janica ovat poistuneet, mutta ilmassa on silti outoa jännitystä. Gemma katsoo ympärilleen; asunto on tyylikäs, mutta makuuhuoneen ovi on raollaan, ja sieltä kajastava hämäryys saa hänet tuntemaan olonsa hieman epämukavaksi.
"Haluatko sä jotain juotavaa?" Vic kysyy keittiön suunnalta. "Sä näytät vähän siltä, että juoksit tänne asti. Vettä? Mehua? Jotain vahvempaa?"
Gemma istahtaa olohuoneen sohvan reunalle. Hän tuntee olonsa kiusaantuneeksi. Hän on neitsyt, hän on tuskin edes pussannut ketään, ja nyt hän on kahdestaan täysin vieraan, todella komean ja miehekkään miehen asunnossa.
"Vettä... kiitos. Vesi on hyvä", Gemma kuiskaa ja puristaa käsilaukkunsa hihnaa.
Vic palaa hetken kuluttua lasillisen kanssa, mutta hän ei ojennakaan sitä Gemmalle kaukaa, vaan istuu viereiseen nojatuoliin, aivan lähelle. "Mä oon muuten Vic. Janica on kertonut susta. Sä olet se Gemma, eikö niin? Se 'fiksu' ystävä?"
Gemma hymähtää hermostuneesti ja ottaa lasin vastaan. "Niin... kai hän on niin sanonut. Mä oon Gemma."
Hän ottaa huikan vettä, mutta tuntee Vicin katseen porautuvan häneen. Vic ei katso häntä kuin lasta, vaan kuin naista. Ja se on jotain, mihin Gemma ei ole lainkaan tottunut.
Gemma ottaa hitaan, viipyilevän huikan kylmästä vedestä. Lasin pinta on huurtunut, ja hän tuntee kylmyyden kämmenissään, mikä hieman rauhoittaa hänen kiihtyvää pulssiaan. Vicin läsnäolo on hallitseva, mutta ei pelottava. Päinvastoin, miehessä on sellaista rauhallista itsevarmuutta, joka saa Gemman tuntemaan itsensä samalla kertaa turvattomaksi ja oudolla tavalla suojelluksi.
"Sä näytät siltä, että sun mielessä liikkuu muutakin kuin huoli Janican puhelimesta", Vic sanoo pehmeästi, nojaten taaksepäin nojatuolissaan. "Onko sulla kiire jonnekin, vai painaako jokin mieltä?"
Gemma laskee lasin sohvapöydälle ja huokaisee syvään. Hän ei voi kertoa tälle miehelle totuutta – sitä, miten nöyryytetyksi hän oli tuntenut itsensä vain tuntia aiemmin. Hänen poikaystävänsä, tai nyt jo entinen sellainen, oli lopulta saanut tarpeekseen Gemman "vitsistä", joksi hän kutsui tytön halua odottaa. Riita oli ollut ruma, täynnä syytöksiä lapsellisuudesta ja kylmyydestä. Gemma oli lähtenyt ovet paukkuen, ja Janica oli ollut ainoa ihminen, jolle hän olisi halunnut purkaa pahaa oloaan.
"Ei mulla kiire ole", Gemma vastaa ja yrittää pitää äänensä vakaana. "Mun piti mennä yhteen tapaamiseen, mutta se... se peruuntui viime tingassa. Olin vähän pettynyt, siinä kaikki."
Vic nyökkää ymmärtäväisesti, vaikka hänen silmissään välähtää jotain, joka kertoo hänen näkevän valheen läpi. Hän ei kuitenkaan painosta. "Peruuntuneet suunnitelmat on välillä parhaita. Ne antaa tilaa jollekin odottamattomalle."
Vic alkaa puhua Janicasta, heidän yhteisistä tutuistaan ja kevyistä aiheista, jotka saavat Gemman rentoutumaan. Hän ei puhu Gemmalle kuin ylivertainen aikuinen lapselle, vaan hän kysyy Gemman mielipiteitä ja kuuntelee vastauksia keskittyneesti. Gemma huomaa yllättäen kertovansa opinnoistaan ja haaveistaan matkustella – asioista, joista hänen poikaystävänsä oli yleensä vain kuitannut olankohautuksella.
"Sulla on selvästi tavoitteita, Gemma. Se on harvinaista sun ikäiselle", Vic sanoo ja hymyilee lämpimästi. "Janica sanoi, että sä olet uskollinen periaatteillesi. Mä arvostan sellaista. Maailma on täynnä ihmisiä, jotka menee virran mukana, mutta ne, jotka uskaltaa sanoa 'ei' tai 'odota', on niitä, joilla on todellista luonnetta."
Gemma tuntee lämpimän aallon nousevan kasvoilleen. Kukaan ei ole koskaan kutsunut hänen kieltäytymistään "luonteeksi". Se on aina leimattu nössöydeksi tai peloksi. Vicin sanat osuvat suoraan Gemman hauraaseen itsetuntoon ja alkavat paikata niitä säröjä, joita aamuinen riita oli jättänyt.
"Mä... mä vaan haluan, että asiat tuntuu oikeilta", Gemma kuiskaa, uskaltaen vihdoin katsoa Viciä suoraan silmiin.
"Ja niin niiden pitääkin tuntua", Vic vastaa painokkaasti. "Nautinnon ja luottamuksen pitää kulkea käsi kädessä. Jos toinen puuttuu, se ei ole vaivan arvoista."
Vic katsoo kelloaan ja nousee hitaasti ylös. Hän on pitkä ja urheilullinen, ja poolopaita istuu täydellisesti hänen leveille hartioilleen. Gemma huomaa tarkkailevansa miehen liikkeitä lähes lumoutuneena.
"Kuule, mulla on pieni meno", Vic sanoo ja nappaa avaimet pöydältä. "Mun täytyy pistäytyä toimistolla allekirjoittamassa pari paperia. Se on tuossa rannan lähellä, hieno paikka. Mulla on auto alla, ja ilma on liian kaunis tuhlattavaksi sisällä istumiseen."
Hän pysähtyy ja katsoo Gemmaa odottavasti. "Haluaisitko sä lähteä ajelulle mukaan? Haetaan Janican puhelin makuuhuoneesta ja lähdetään. Mä voin heittää sut kotiin sen jälkeen, tai jos sulta puuttuu vielä suunnitelmia, voitais käydä vaikka katsomassa merta sieltä toimiston terassilta. Se on aika rauhoittava paikka, jos päivä on alkanut vähän huonosti."
Gemma jää istumaan sohvalle. Hänen sydämensä alkaa lyödä tiheämmin. Ajatus istumisesta Vicin hienon auton kyytiin, kahdestaan tämän miehen kanssa, tuntuu samalla kertaa pelottavalta ja uskomattoman houkuttelevalta. Hänen entinen poikaystävänsä ei olisi koskaan vienyt häntä katsomaan merta "rauhoittuakseen"; hän olisi vain vaatinut sitä, mitä Gemma ei ollut valmis antamaan.
Vicin luottamus ja se tapa, jolla hän puhui periaatteista, olivat rakentaneet Gemman silmissä muurin, jonka takana tuntui olevan turvallista tutkia tätä uutta, jännittävää tunnetta.
Gemma katsoo makuuhuoneen ovea, jonka takana Janican puhelin on, ja sitten Viciä, joka seisoo siinä avaimet kädessään, rauhallisena ja vailla minkäänlaista painostusta.
Pitäisikö mun mennä? Gemma miettii. Janica varmasti haluaa puhelimensa... ja ehkä mä todella tarvitsen tätä ajelua.
Hän puristaa laukkunsa hihnaa ja valmistautuu nousemaan ylös.
Pihalla odottava auto on juuri sellainen kuin Gemma osasi odottaa: tummanharmaa, kiiltävä ja urheilullinen saksalainen premium-malli, joka huokuu hillittyä voimaa ja varakkuutta. Kun Vic avaa Gemmalle oven, tyttö istahtaa pehmeälle nahkapenkille ja tuntee välittömästi, miten uuden auton ja kalliin nahan tuoksu ympäröi hänet. Se on maailma, joka on kaukana hänen entisen poikaystävänsä nuhruisesta hatchbackista, ja Gemma huomaa nauttivansa tunteesta täysin rinnoin.
Vic istahtaa kuljettajan paikalle, ja moottori hörähtää käyntiin vaimealla, matalalla jyrinällä. Gemma nojaa taaksepäin ja katsoo Viciä sivuprofiilista. Mies käsittelee autoa varmuudella, joka on linjassa hänen koko olemuksensa kanssa.
”Tää on upea”, Gemma sanoo ja antaa hymyn levetä kasvoilleen. Stressi ja aamuinen riita tuntuvat kaukaisilta muistoilta.
”Kiva että tykkäät. Auto on vähän kuin koti – siellä pitää olla viihtyisää”, Vic vastaa ja kääntää auton sujuvasti liikenteen sekaan.
Ajomatkan aikana Gemma alkaa miettiä Janicaa. Hänellä on ystävänsä puhelin laukussaan, ja hän tietää, että Janica on todennäköisesti jo huomannut sen puuttuvan.
”Hei, Janica sanoi aamulla, että se menee käymään siellä toimistolla, missä se tekee niitä mainoskuvauksia. Se on varmaan ihan sun toimiston lähellä. Mitä jos mä pistäydyn siellä nopeasti ja annan tän puhelimen sille? Se on varmaan ihan hukassa ilman sitä”, Gemma ehdottaa.
Vic nyökkää. ”Sopii hyvin. Se on matkan varrella. Mä voin jättää sut siihen eteen hetkeksi.”
Gemma kaivaa oman puhelimensa esiin laittaakseen Janicalle viestin toisella sovelluksella, jota he käyttävät tietokoneiltaan. Mutta juuri kun hän on kirjoittamassa ”Oon Vicin kyydissä, tuon sun puhelimen”, hänen sormensa pysähtyvät. Jokin hänen sisällään nousee vastustamaan totuuden kertomista.
Hän ei halua, että Janica tietää. Janica on aina se, jolle sattuu ja tapahtuu, joka valloittaa miehet ja on huomion keskipisteenä. Kerrankin Gemma tuntee olevansa se, jota kohdellaan kuin naista, ja hän haluaa pitää tämän hetken Vicin kanssa vain omana tietonaan. Jos Janica saisi tietää, hän alkaisi heti kysellä, kiusoitella ja ehkä jopa viedä huomion takaisin itseensä.
Gemma pyyhkii tekstin ja kirjoittaa tilalle: ”Moi! Luulin löytäneeni sut GPS-paikannuksella mut en löytänyt kuin sun kännykän Vicin luota. Tuon sen sulle nyt sinne studiolle, mulla on kyyti yhdeltä tutulta tytöltä koulusta. ”
Hän lähettää viestin ja tuntee pienen syyllisyyden piston, joka kuitenkin korvautuu välittömästi jännityksellä. Valkoinen vale tuntui välttämättömältä suojellakseen tätä haurasta, uutta tilannetta.
Vic kurvaa tyylikkään lasitalon eteen, jossa Janican studion tiedetään sijaitsevan. ”Mä odotan tässä”, Vic sanoo ja kääntää musiikkia hieman kovemmalle.
Gemma ryntää sisään, löytää Janican meikkauspisteeltä ja ojentaa puhelimen. ”Moi, tässä sun puhelin. Mun täytyy mennä, se tyttö odottaa autossa, se heittää mut rantaan, jutellaan myöhemmin”, Gemma selittää hengästyneenä ennen kuin Janica ehtii kysyä mitään tarkempaa.
Janica näyttää helpottuneelta ja hieman hämmentyneeltä, mutta ennen kuin hän ehtii edes kiittää kunnolla, Gemma on jo matkalla takaisin ovelle. Hän hyppää takaisin Vicin autoon sydän pamppaillen. Salaisuus on pidetty.
”Kaikki kunnossa?” Vic kysyy hymyillen. ”Joo, se oli tosi kiitollinen”, Gemma vastaa ja tuntee olevansa elossa tavalla, jota hän ei ole aiemmin kokenut.
Pian he saapuvat modernin toimistorakennuksen pihaan, joka sijaitsee aivan merenrannan tuntumassa. Vic pysäköi auton merkitylle paikalle.
”Tässä menee vain hetki, Gemma. Mun pitää todella vain kuitata ne paperit ja antaa ohjeet huomiseksi. Odota tässä, mä jätän ilmastoinnin ja musiikin päälle. Jos sulla tulee tylsää, hansikaslokerossa on jotain mun töitä, joita voit selailla”, Vic sanoo, silittelee Gemman kättä kevyesti ja nousee autosta.
Gemma jää yksin auton hiljaiseen luksukseen. Hän katsoo Vicin perään, kun mies kävelee varmasti kohti lasiovia. Sitten hänen uteliaisuutensa herää. Hän muistaa Vicin maininnan hansikaslokerosta.
Hän painaa lokeron avauspainiketta, ja se laskeutuu pehmeästi alas. Sisällä on muutama kallis kynä, aurinkolasit ja paksu, nahkakantinen kansio.
Gemma nostaa kansion syliinsä. Hän avaa sen ja tuntee hengityksensä salpautuvan. Kansiossa ei ole vain arkkitehtuuria tai bisneskuvia, vaan ammattimaisia mallikuvia.
Gemma kääntää sivuja hitaasti, ja jokainen kuva tuntuu polttavan hänen sormenpäitään. Kuvat ovat kansainvälistä tasoa: Vic poseeraamassa suurten muotitalojen puvuissa, Vic uima-altaan reunalla iho märkänä ja auringon polttamana, ja Vic hämärässä studiossa yllään vain farkut, jotka roikkuvat matalalla hänen lanteillaan. Kuvissa korostuvat Vicin leveät hartiat, täydellisesti piirtyvät vatsalihakset ja se tietty, intensiivinen katse, joka tuntuu porautuvan Gemman läpi jopa paperin välityksellä.
Gemma tuntee sydämensä jyskyttävän. Hän tajuaa nyt, miksi Janica on ollut niin hullaantunut tästä miehestä. Vic ei ole vain joku satunnainen tuttavuus; hän on mies, jonka työ on olla haluttu.
Kansion loppupuolella on rennompia kuvia, selvästi mainoskampanjoista, joissa Vic esiintyy erilaisten naismallien kanssa. Gemma huomaa tutkivansa naisia kuvissa – he ovat kaikki täydellisiä, pitkiä ja itsetietoisia. Hän tuntee pienen piston rinnassaan. Miten hän, tavallinen 18-vuotias tyttö, voisi ikinä kiinnostaa tällaista miestä? Mutta samalla hän muistaa, miten Vic katsoi häntä asunnolla. Se katse ei ollut ammattilaisen rutiinia, se oli aitoa kiinnostusta.
Hän löytää kansion välistä irtokuvan, joka on selvästi tuoreempi. Se on polaroid-kuva, jossa Vic seisoo rennosti kylpytakki auki asunnollaan – samassa asunnossa, josta he juuri lähtivät. Kuvan alakulmassa on Janican käsialalla kirjoitettu teksti: "Mun suosikki. - J".
Gemma tuijottaa kuvaa. Hän näkee Vicin vartalon juuri sellaisena kuin se on ilman studiovalojen silottelua: voimakkaana, maskuliinisena ja hämmentävän todellisena. Ajatus siitä, että Janica on koskenut tuota vartaloa, saanut olla tuon miehen lähellä, saa Gemman vatsanpohjan kääntymään ympäri. Se ei ole enää pelkkää kateutta, se on polttavaa uteliaisuutta.
Hän kuulee lasioven kolahtavan takanaan. Gemma säpsähtää ja tuntee paniikin nousevan. Hän ei ehdi järjestää kuvia takaisin kansioon kunnolla, vaan työntää koko nipun kiireesti hansikaslokeroon ja lyö sen kiinni juuri, kun Vic kääntyy auton kohdalle.
Vic istahtaa kuljettajan paikalle ja heittää tukun papereita takapenkille. Hän huomaa Gemman hieman nopeutuneen hengityksen ja tytön punoittavat posket.
"Saitko sä ajan kulumaan?" Vic kysyy ja hymyilee seesteisesti. "Löysitkö sä jotain mielenkiintoista sieltä lokerosta?"
Gemma nielaisee ja yrittää välttää katsomasta Viciä suoraan silmiin. "Joo... mä... mä vähän selailin niitä sun mallikuvia. Ne oli tosi upeita. Mä en tiennyt, että sä olet... tuollainen."
Vic naurahtaa matalasti ja kääntää auton avaimesta. "Se on vain työtä, Gemma. Se mitä sä näet kuvissa, on usein kaukana totuudesta. Mutta ehkä mä voin näyttää sulle tänään jotain aidompaa."
Hän kääntää auton takaisin tielle ja suuntaa kohti rantaa, jättäen kaupungin taakseen. Gemma istuu hiljaa, mutta hänen mielessään pyörii vain yksi kuva: se polaroid-otos ja se, miltä Vic tuntuisi, jos hän olisi aivan lähellä.
JATKETAANKO?
|