Lähettäjä: Isabel 
Päivämäärä:   29.1.20 15:36:57


Tarina, jonka aion kertoa, tapahtui vuosia sitten. Tuolloin olin vielä nuori ja täynnä seikkailuintoa, enkä tiennyt minkälainen kohtalo minua odottaisi. Joskus jopa mietin, olisiko kaikki mennyt eritavalla, jos olisin kääntynyt tienhaarassa toiseen suuntaan…

Luku 1

Aamu alkoi sarastaa ja aurinko pilkisteli jo puiden takaa. Ainoa ääni kuului etupihalla juoksevasta saksanpaimenkoirasta, joka haukahteli puissa laulaville linnuille.
Katselin tuota iloista telmimistä ja hörpin kahvia kuistin reunalle nojaten. Tänään alkaa seikkailuni, jota olin suunnitellut koko talven ja odottanut sopivaa hetkeä kertoakseni vanhemmilleni. Eilen olin vihdoin ja viimein kertonut suunnitelmistani ja odotin täysräjähdystä, mutta sitä ei koskaan tullut. Isä oli murahtanut jotain, joka kuulosti siltä kuin hän olisi sanonut, ettei ollut oikeastaan yllättynyt uutisesta. Äiti taas istui pitkän aikaa hiljaa, kunnes vihdoin nyökkäsi ja toivotti turvallista matkaa. Olin todella iloinen, että asia saatiin niinkin helposti setvittyä koko homma, olin kuitenkin jo vuotta aikaisemmin maininnut asiasta, kun täyttäisin kahdeksantoista vuotta, niin pitäisin vuoden tauon opiskeluitteni välillä ja lähtisin vähän katsomaan maailmaa. Vanhempani olivat aika vanhanaikaisia ja toivoivat minusta aina jotain lääkäriä tai vähintäänkin jonkinlaista professoria. Naurahdin hieman, kun kuvittelin asiaa… minä, joka oli aina ollut niin tuuliviiri ja temperamenttinen luonne, osaisin muka pysähtyä paikalleni ja istua koulunpenkillä vuosia.
Aurinko oli noussut jo korkealla, kun vihdoin sisältä alkoi kuulua heräämisen ääniä, havahduin mietteistäni ja kävelin sisälle keittiöön.
”Huomenta äiti ja isä. Odottelinkin jo, että milloin heräisitte. Halusin vielä hyvästellä ennen kuin lähden.” Katselin molempia vuorotellen ja melkein odotin, että alkaisi jonkinnäköinen väittely miksi en voisi lähteä…

”Hei, kulta. Mietimme isäsi kanssa, että jos sinun kerran täytyy lähteä ja tehdä tämä reissu, niin voisit sitten samantien kulkea mukavasti. Joten tässä, tämä on meidän lahjamme sinulle.” Äitin ojensi pienen rasian, joka oli koristeltu punaisella nauhalla.

Katsoin hetken rasiaa ja avasin sitten kannen. Auton avaimet…eikä minkä tahansa. Muistan kuinka olin toivonut ja puhunut kuinka haluisin sen ihanan helmiäisensininen avoauton. Katsoin avainta pitkään ja mietin olisiko todella voinut olla mahdollista…

”Käy kurkkaamassa autotalliin.” Isä naurahti ja avasi jo ulko-ovea.

Puristin avainta ja lähes juoksin autotalliin. Henkäisin riemusta ja tunsin, kuinka kyyneleet nousivat silmäkulmiini. Siinä se todella oli…En voinut uskoa silmiäni. Upea vanha helmiäisensininen dogde challenger avomalli. Se näytti niin upealta ja mahtavalta, jouduin sulkemaan silmäni ja avaamaan uudestaan varmistaen ettei tämä ollut harhanäkyä.
”Olen sanaton…en voi uskoa, että tosiaan ostitte sen minulle…äiti..isä..kiitos.” Viimeiset sanat olivat lähinnä nyyhkäisyjä kun painauduin vanhempieni syleilyyn.

Laukut oli pakattu ja laitettu takakonttiin, käännyin vielä katsomaan vanhempiani ja hymyilin heille. ”Kiitos vielä, tämä on aivan täydellinen lahja. Ja kiitos, että saan toteuttaa unelmaani.”

Vanhempani hymyilivät ja toivottivat hyvää matkaa. Äiti taisi paasata jo hyvää tahtia varovaisuudesta ja kuinka pitäisi soittaa joka ilta ja kertoa kaikki mahdolliset päivän tapahtumat. Olin niin innoissani, että nyökkäilin vain ja istahdin autoon. Käynnistin auton ja laitoin aurinkolasit päähän. Vilkutin vielä vanhemmilleni ja käännyin pihatieltä. Seikkailuni alkaisi nyt.

-- kaikenlaiset kommentit tervetulleita. Jatko on tässä työn alla, jos löytyy lukijoita niin julkaisen tämän viikon aikana --

kiitos :)