Lähettäjä: Bowtie 
Päivämäärä:   12.11.16 15:41:32

Moi
Eka novellini tänne ja kuulisin mielelläni arvioita ja mielipiteitä :)

Luku 1

-Ooks ihan varma? Kuiskaan hellän hiljaa ja yritän pitää ääneni tasaisen rauhallisena, vaikka jäkitänkin kuin Mannerheim Kiasman edessä. Tai ainakin jokin osa kropassani.
Saan vastaukseski aran nyökkäyksen ja pienen hymyn täyteläisiltä huulilta. Miten joku voikaan olla niin kaunis, saada mut täysin toimintakyvyttömäksi yhdellä pienellä hymyllä? Mut nyt ei ollut sen aika, nyt en voinut olla toimintakyvytön. Juusoboy tätä sä et mokaa! Tätä on odotettu kuin kuuta nousevaa vaikka kuinka kauan, ja nyt se vihdoin tapahtuu. Ei sitä joka päivä viedä elämänsä naisen viattomuutta, neitsyyttä.
Kumarrun alaspäin ja saan suklaanmakuisen suudelman, suljen silmäni ja keskityn täysillä nautintoon. Tunnen kielen korvalehdelläni. Neiti siveellisyyshän käy kuum...

Hetkinen! Lipova kieli korvassa?
Räväytän silmäni auki, NalleNopponen tapittaa mua yksisilmäisenä altani. Joo tiiän, ei teini-ikäisellä jätkällä enää pitäis olla unilelua, mut minkäs teet. Ilmaankaan en osaa nukkua.
Tää oli jo toinen kerta kuin uni päättyy juuri ratkaisevalla hetkellä. Toivon ettei ole merkkiä siitä ettei niin kuulukkaan tapahtua. Viimeksi tipahdin sängystä lattialle ja löin pääni yöpöydän kulmaan, nyt iljettävä ja limainen kieli työntyi korvaani

Niin, se kieli? Tuijotan harottavilla unenerähmäisillä silmilläni Nopposta, oonko mä tosissani näin sekaisin, tuntu meinaan sen verran todelliselta. No tätähän mun paras kaveri Juho hokenu jo pidemmän aikaa, siitä lähtien kun luuli mun saaneen sydänkohtauksen ja halvauksen samaan aikaan. Ja sitäpä se melkein olikin. En ollut ollut koko elämäni varrella nähnyt mitään niin upeaa, täydellistä ja kaunista. Naisia oli kyllä tullut nähtyä paljonkin, sekä koettua, olinhan tälläinen joka tytön unelma sekä ulkonäöltäni, mallintöitä tekevä ruskeasilmä. Että luonteeltani, hyväkäytöksinen herrasmies /ainakin silloin kun itse niin halusin.)
Mutta tää nainen, upeempaa ku kukaan tai mikään muu. Tää nainen on mulle se oikea, sitä varmempi oon ollut asiasta joka tapaamisemme jälkeen. Siin on vaan yks mutta, tää nainen ei tiiä sitä viel ite.
Eikä varsinaisesti edes tiedä meillä olleen tapaamisia. Olemme kyllä olleet samassa duunissa jo jonkun aikaa mutten ole onnistunut saamaan häntä kiinnittämään itseeni huomiota, ainakaan sen enempää kuin muihinkaan.

-Vviiiiuuuh. Kuuluu samassa vinkuva ääni maasta ja pieni karvakasa hyppää sänkyyn nuolemaan muutkin osat naamastani. Arvoitus ratkennut, en siis ollekkaan seonnut lopullisesti. Helpotus sinänsä.
-Mutsiii. Huudan kärsivänä samalla kun mieleeni muistuu tuon otuksen viettävän meillä seuraavat kaksi viikkoa kroisosten (Mutsin systeri toimitusjohtajaäijineen) lököillessä bahamalla
-On se sinunkin aikasi jo nousta. Mutsi nojaa nauraen ovenpieleen.
-Ja muisteleppas mitä sovimme sinun osuudestasi hoitoon. Se vielä huomauttaa kadotessaan
-Joojoo. Mutisen hiljaa ja kaappaan pötkylän kainalooni sulkien samalla simäni. -Mennää ihan justiinsa. Lässytän sen turkkiin ja saan naaman täydeltä suukkoja. En mä ihan tämmösestä äsken uneksinu.

Vai vielä sovimme. Kuulen mutsin sanat edelleen päässäni ja potkaisen lumikökkäreen pari metriä eteenpäin tielle. Mun muistaakseni se meni osapuilleen niin että se itse lupautui hoitohommiin ja sitten vieritti epäreiluin keinon suurimman osan vastuusta mulle. Vaikka kuinka olin perustellut olevani kiireinen.
-Koulu on käytävä hyvillä arvosanoilla että pääsee muuhunkin kuin hanttihommiin tulevaisuudessa. Olin paasannut sille kuin jokukin älykkö. -Lisäksi lisääntyneet mallinkeikat pitävät kalenterini aikalailla täynnä.

Ei ollut mennyt läpi. Mutsin mielestä kerkesin kuulemma hyvinkin paljon notkumaan ostarilla sekä tietokoneeni edessä ja jokaisen oli jotain tehtävä asumisensa eteen. Niimpä mä sitten laahustaisin joka ikinen päivä tuon otuksen perässä aamuin illoin kaksi viikkoa. Kaksi pitkää viikkoa.
Vilkaisen vieressä olevaa pötkylää, joka merkkaa jo kymmenettä kertaa uutta reviiriään, ei kyllä sillä että mä sen jokaikistä hätää laskisin.

-Eiköhän se jo riitä. Huokaan maahan katsoen ja käännyn laiskasti ympäri.

-Ihana! Onks tää sun? Kuuluu heleä ääni edestäni ja kun nostan katseeni jähmetyn paikalleni.

Lähettäjä: Hii 
Päivämäärä:   12.11.16 19:01:18

Erilaisen ja hyvän kuuloinen tarina. Jatkoa odotan

Lähettäjä: Bowtie 
Päivämäärä:   13.11.16 13:50:46

Luku2

Auki laineilevat tummat hiukset.
Valtava pinkki kaulahuivi jonka alla punatut huulet.
Lumenlailla hohtava valkea iho.
Suklaisen ruskeat tuikkivat silmät pitkien meikattujen ripsien alla

Mä oon myyty.
Niin myyty etten oo sanonut sanaakaan muutamaan minuuttiin!
-Joo on, siis ei. Tai tavallaan on. Änkytän viimein kun tajuan avata suuni ja samantien toivon etten olisi avannut.
-Ei kai sentään varastettu. Se naurahtaa ja kyykistyy rapsuttamaan pötkistä, joka häntä heiluen tekee tuttavuutta

Heiluttaisin mäki. Huokaan.
Ihonmyötäiset mustat farkut.
Pinkit korkeat piikkikorot.
Voi luoja. Mä huomaan taas tuijottavani lumoutuneena ja yritän edes jotakuinkin vetää ilmeeni peruslukemille.
-Ootpa sä söpö. Se jatkaa lässyttäen ja silittäen pinkeillä pörröhanskoillaan
Tajuan olevani ensimmäistä kertaa elämässäni kateellinen pienelle piskille.

-Ei oo. Saan taas päästettyä suustani ja tunnen ihmettelevän katseen itsessäni. Katson takaisin ja selittelen tarkoittavani että ei koiraa ole varastettu.
-Tää on mun tädin koira, nyt meillä hoidossa niiden loman ajan. Selitän ja tunnen olevani punainen kuin keitetty rapu, vaikka pakkasta melkein kymmenen astetta.
-Ooo, mäki voisin ottaa sut hoitooni. Se jatkaa söpösti, muttei suinkaan mulle.

Mäkin hoitelisin sut ilomielin. Kuvittelen sanovani ja iskeväni silmää. Mitähän siihen sanoisit unelmani? Et mitään kun en uskalla tehdä minkäänlaista aloitetta asian suhteen. Enkä sen puoleen saa muodostettua mitään muutakaan järkevää lausetta.

Se nousee äkisti ylös ja jään taas kiinni ihailevasta katseesta. Se on kuin ei huomaisikaan ja hymyilee vaan valloittavaa hymyään.
-Mun pitää mennä, etten myöhästy. Meil on Camin kaa tankotanssitreenit.
Mä nyökkään typeränä ja tiedän mistä ensi yönä uneksin.
Cami on elämäni naisen besta, myös meillä töissä ja ovat kuin paita ja peppu. Upea nainen niin vartaloltaan kuin kasvoiltaankin muttei sentään vedä vertojaan edessäni seisovalle jumalan taideteokselle.
-Moi moi, Nähää taas Juuso. Se sanoo vielä lähtiessään.

Mä en saa sanottua edelleenkään mitään. Tuijotan vaan typertyneenä perään, siis perää nimenomaan. Keinahtelevaa täydellisen pyöreää takapuolta.
En tajua miten se tän tekee. Jäädyn totaalisesti. Eikä niin oo käyny kenenkään muun muijan kohdalla. Ei ikinä. Tosin empä ookkaa ennen nähnyt mitään tänkaltaista. Mietin kävellessä kotiinpäin ja kaivaessa avaimia taskusta tajuan jotain.

Ei jumalauta! Sehän sano mun nimen! Se tietää mun nimen!

Pompahdan riemusta ja pötkylä katsoo mua kulmat kurtussa.
-Onks tassut jäässä? Kysyn siltä hymyillen kuin eräs kuuluisa keksi ja päästän pikkusen sisälle. Takkia laittaessa naulaan hoksaan vihdoinkin kuinka edetä keississä.

Koodaan Juholle heti kun saan omat näppini sulatettua.
-Ratkasu löyty. Pieni pörröinen pötkylä!"

-Hyi @!#$! Älä kerro enempää!" On vastaus nauruhymiön kera.

Lähettäjä: Apple 
Päivämäärä:   14.11.16 22:15:27

Vei mukanaan. Ehdottomasti jatkoa tähän.

Lähettäjä: Bowtie 
Päivämäärä:   20.11.16 22:00:06

Pienen tauon jälkeen jatkoa...

Kuuntelen mielelläni mielipiteitä, niin hyvässä kuin pahassa :)

---------------

-Pituus 171cm, kengän koko 38, Hiusten väri vaaleanruskea, nyt värjätty tummemmaks. Juho pölmähtää koputtamatta huoneeseeni selostaen ja sulkee oven perässään. -Sinkku, ei tällä hetkellä mitään vakavampaa vireillä. Viimeisin poikaystävä Kari ja viimeisin sekoilu Kimi. Se jatkaa ja rojahtaa fatboy tyynyyni röhnäämään.
-Häh. Naurahdan kääntyessäni katsomaan kaveriani kunnolla. -Suunnitelma siis sujui yli odotusten, kysyn ja Juho nyökyttelee päätään ja näyttää siltä kuin homma olisi ollut helpompaa kuin sukan takaisin saaminen koiralta. Mikä on oikeastaan yllättävänkin vaikeaa, jopa noinkin pieneltä koiralta kuin Pötkylä, pienenpieni mäyräkoira. Sen lempihupia on käydä kähveltämässä mun huoneesta sukka jos toinenkin. Parittomia on kertynyt muutamassa päivässä tusina. Mutsi alkuun nauroi sen tekevän vaan hyvää, oppisimpahan viemään sukkani sekä muut likaiset vaatteet kylpyhuoneessa sijaitsevaan pyykkikoriin lattialle heittämisen sijaan. Kuitenkin eilen se oli sitten itse menettänyt hermonsa, kun oli siivotessaan löytänyt pötkiksen jemmoja ympäri olohuonetta. -Haisevia sukkia jokaisessa nurkassa ja kolossa. Se oli marmattanut ja paasannut ravatessaan olohuoneen ja kylppärin väliä.
Ehei, en siis ollut oppinut mitään muuta, kuin että mustia sukkia voi hyvinkin käyttää vaikkakin eriparisina.

-Kertois jopa mummonsa hautapaikan, jos sitä vaan tajuis kysyä. Juho nauraa sitten ja katsahtaa mun ruutua. Kuka muukaan siellä näkyisi kuin äskettäin ystäväni luettelemiin tuntomerkkeihin sopiva henkilö. BubleGum oli aamupäivällä lisännyt uuden kuvan itsestään jota olin tuijotellut jo tunnin verran. Keltainen huivi ja keltainen taustalla näkyvä sisustus saa mutkin hullaantumaan keväästä ja tulevista pyhistä.

#Pääsiäisloma#Kevätpörriäinen#Kevätauringo#Tiputipujenjoukossa# lukee kuvan alla. Miljoona hästägiä. Ihana ihana nainen. Munarikasta pääsiäistä pienelle tipuselleni. Kuvittelen naputtavani kommenttikenttään silmäniskuhymiön kera.
-Onks paljonki kommenttei? Juho keskeyttää ajatukseni. Perusmäärä. Jokainen kuva keräsi läjäpäin viestejä ympäri maata, enimmäkseen jannuilta tietty. Kävin tasasin väliajoin, ja jos totta puhutaan niin päivittäin, katselemassa kilpailijoiden määrää ja Juhollekkin se tapa oli tullut tutuksi. Luen muutaman ääneen kunnes huomaan alhaalle ilmestyneen uusimman.

ViiksiVallu: Pikemminkin noita-akka!

Hämmästyneenä luen viestin ääneen Juhon revetessä nauramaan. Painan vallun nikkiä ja eteeni ilmestyy irvistävä poika, viiksiä ei pahemmin näy, mutta tukkaa riittää senkin edestä. Tummat paksut suortuvat sojottaa jokaikiseen ilmansuuntaan, ja muutamaan muuhunkin. Juho sanoo tyypin olevan karmeamman näköinen kun laittamansa kommentti. Katsahdan siitä enemmän tietoa. Asuinpaikka myöskin järvenpää, syntymävuosi sama. En tunnista menninkäistä, vaikka yleensä täällä kaikki ikätoverit tunsivat tai ainakin tiesivät toisensa jollain tapaa. Pienet on piirit kun pieni piiri pyörii. Pokkaa tyypillä tuntuu kuitenkin olevan, tollainen viesti tollaiselle naiselle. Tuskin uppoaa, toisaalta onko se tarkoituskaan. Ehkä tyyppi onkin jonkinlainen nettikiusaaja. Alan tutkimaan tyypin kuvan alla olevia kommentteja. Uhrinsa se on ainakin tällä kertaa valinnut väärin. Huomaan suojeluvaistoni heränneen ja toppuuttelen itseäni laittamasta mitään. Parempi katsoa kuin katua.

Palaan unelmani sivulle ja laitan esiin lempparikuvani. Sädehtivä tähtisädetikku ja kilpaa sädehtivät suuret tähtisilmät. Huokaan ihastuksesta ja käännyn sitten taas ystäväni puoleen. Pyydän Juhoa kertaamaan vielä Camin listan ja se tekee työtä käskettyä.
-Ai nii. Unohtu se tärkein! Juho melkein huudahtaa lopuksi sormi pystyssä. -Neitsyt. Sekä horoskoopilta, että alapäältään. Se sanoo virnuillen.

JESS!

Lähettäjä: Bowtie 
Päivämäärä:   21.11.16 08:03:46


Voi perse. Kiroan hiljaa itekseni katsellen portinpieleen ilmestyvää ruskeaa läjää. Hemmetti! Vilkasen nopeasti ympärilleni ja kiskaisen sitten pötkiksen mukaani kävelen ripeää vauhtia eteenpäin. Valittavat mummot tästä vielä puuttuisikin.

Tuosta portista oli muistoja jo parin vuoden takaata, tosin sen muiston jälkeen olin pyrkinyt välttämään ku ruttoa.
-Meinaatko lukee matskun pistariin. Juho oli kysynyt multa pysäytettyämme pyörät siihen risteykseen josta tiemme erkanisivat, niinkuin miljoonaan kertaan sitäkin ennen. Tultuamme koulusta, tai lähikiskalta, tai milloin mistäkin. Mä asuin muutaman talon päässä risteyksen oikealla puolella ja Juho taasen vasemmalla. Parhaita kaveruksia ihan skideistä asti.

Mä olin pudistanut päätäni ja ehdottanut kesoon menoa heti ruoan jälkeen. Juho oli näyttänyt mietteliäältä. Se oli jo sillonkin ollut huonompi koulussa kun mä ja taistellut jatkuvasti porukoittensa kanssa koulun käymisestä. Mulla koulu oli aina sujunut kohtalaisen hyvin, vaikken järin jaksanutkaan siihen keskittyä. Tunneilla kyllä jaksoin kuunnella, mutta läksyt sutasin niin nopeasti kun pystyin, oli muutakin tekemistä kun väijyä skolekirjoi illat pitkät. Ja se riitti pitämään mutsin tyytyväisenä, sekä itteni.

-Mitäs nuorisorikollisia täällä notkuu? Minun pihamaallani. Oli kuulunut käheä ääni takaatamme. -Tekö ryökäleet olette aitaani sotkeneet.
Olimme katsoneet Juhon kanssa harmaahipiäistä pientä naista joka oli juuri ja juuri näkynyt portinpielen takaa ja sitten katseeni oli kohdistunut aitaan, johon oli mustalla tussilla kirjoitettu "Varokaa hullumummoa" Pudistelin päätäni vanhukselle, mutta hän oli uskomatta jatkanut syyttelyään.
-Olen nähnyt teidät täällä ennenkin! Se oli huutanut kuin hyeena ja lopulta oli uhannut soittaa poliisit jos vielä näkisi meidät lähistöllä.

-Huh se oli tipalla. Juho oli sanonut kun olimme polkeneet kieli vyön alla karkuun. -Iskä ei taatusti uskois vaikka puhuisin kuinka totta. Juho oli lisännyt naama valkeana.
Se oli sillon vielä hieman pelännyt faijaansa, Juhon isobroidipuoli oli ollut monia vuosia sitten ongelmissa viranomaisten sekä virkavallan kanssa ja Juho tietenkin kärsinyt kaikista sen tekemistä virheistä.
Nyttemmin tilanne on jo rauhoittunut, Juho kun oli kasvanut kurissa ja nuhteessa ja hänestä on lukeutunut kelpo kansalainen.

Naurahdan ajatukselle kaveristani pyhäpuvussa pokaamassa, kunnes muistan helvetinmoisen kiireen.
-Ala tulla jo. Vilkaisen kelloa hanskani alta ja kiskaisen nuuhkimaan jäänyttä karvakasaa liikkeelle.
-Jos se kerkee kadota ni jäät ilman iltapalaa, puuhkutan jalkoihini ja tunnen pienen pistoksen rintalastan alla. Tiiän myöhästymisen olevan vähiten pötkylän syytä, mutta kiukutteleminen sille on vissiinki helpompaa kun myöntää omaksi mokaksi. Vähän niinku pentunaki oli tullu raivottuu mutsille ihan kaikesta mikä vaan oli vähänki harmittanut. Jälkeenpäin ajateltuna naurettavaa, niinkun käytökseni nytkin. Tosin ei mutsia kohtaan vaan viatonta pientä luontokappaletta.

Myöhässä lähteminen oli johtunut vain ainoastaan mun turhamaisuudestani, olin vaihtanut kaulaliinan kolmeen kertaan ennenkuin vihdoin ollut tyytyväinen peilikuvaani.
-Täydelliselle täydellistä, olin sanonut ja iskenyt itselleni silmää, samalla kohdaten mutsin katseen ja kaikkitietäväisen ilmeen.
-Tuo se tyttö kahville. Leivon mustikkapiirakkaa. Se oli sanonut maireena hymyillen kun olin lähtenyt ovi paukkuen.
Sun piirakkkahan sitä just kiinnostaaki. Olin ajatellut itsekseni ja siitä asti äksyillyt nelijalkaiselle kamulleni.

Kyykistyn syyllisyyden riivaanama rapsuttamaan pötkistä ja kuiskaan sorit sen turkkiin. Saan lipaisun poskelleni. Onneks tää otus ei oo pitkävihaista sorttia. Hymähdän ja sitten kuulen korviahivelevän äänen selkäni takaa
-Moi Juuso!
Käännyn ääntä kohti laittaessani peliin kaikkein komeimman hymyni
-Ai moi Rusetti. Mitäs sä täällä? Kysyn ja onnistun kuin onnistunkin näyttämään tietämättömältä, Rusettiin se ainakin uppoaa ja se alkaakin selostamaan mulle kuvauksistaan. Katselen huulikiillosta kiiltäviä huulia niiden liikkuessa. Miltä tuntuisi saada nuo ihanuudet omiani vasten?
Beibi mä oon hulluna susta ja haluun ottaa siitä selvää. Mitä pikemmin sen parempi.

-Mitäs te? Se sitten kysyy ja tervehtii pötkylää joka hyppelehtii jaloissa
Vastaan olevamme lenkillä ja kysyn onko sillä suuntana Retiisikatu . Se nyökkää ja mä tajuan mokanneeni. Ei Rusetti oo ikinä mulle osoitettaan sanonut, ei sanallakaan sanonut tai viitannut edes millä suunnalla asuvansa. Ei hemmetti Juusoidiootti minkä teit! Nyt se salee pitää mua hulluna stalkkerina.
Mikä periaatteessa kai onkin totta, osittain. Stalkkeri oon, pahinta laatuaan, mutten sentään hullu. Tai ehkä sitäkin, hulluna rakkaudesta.

-Tuutteko samaa matkaa? Se kysyy hymyillen ja mä oon pyörtyä. Mielelläni, vaikka saatillekkin. Katselen Rusettia kuvitellen tiputtavani siltä vaatteita päältä yksitellen.
-Saanks mä taluttaa tota? Se katkaisee ajatukseni ja mä saan nyökättyä ojentaessani fleksiä sen käteen. Lähdemme talsimaan vierekkäin.
Tilanne meni paremmin ku hyvin. Olin kuumeisesti miettinyt mitä sanoa, kuinka selittää kiertäväni tätä kautta, mutta tilanne oli ratkennut kuin itsestään.
Nyt vaan jotain fiksua puhuttavaa mä panikoin ja alan pikakelata mielessäni paperille aiemmin rustaamia keskustelu vaihtoehtoja.

-Ooks sä tulossa sinne Lahteen? Rusetti kerkeääkin ensin ja mä nyökkään. Todellakin tulisin, olin ilmottautunut vapaaehtoiseksi samantien muotinäytöskeikalle, kun nähnyt ihastukseni nimen listassa. Ja koska miesmalleista usein oli hieman pulaakin, olin tietenkin päässyt.
Toni, Rosebudin omistaja sekä toimitusjohtaja oli järkännyt meille yöpymispaikaksi jonkun tuttavansa mökin Lahden lähistöltä. Kustannussyistä luulisin. Mulle kyllä kelpasi paremmin kuin hyvin, romanttinen hirsimökki, takkatuli, grillattavat vaahtokarkit ja pientä ilojuomaa lämmikkeeksi.

Rusetti pölisee loppumatkan lavastuksista ja asuista. Mä kuuntelen ja nyökkäilen. Se on uskomattoman kaunis selittäen innostuneena jostakin. Mä toivon matkan jatkuvan loputtomiin, mutta aivan liian pian saavumme kadun päähän
-Mä asun tässä. Se sanookin sitten ja ojentaa remmin takaisin mulle.
Nyökkään ja katson tyttöä suoraan silmiin. Ensisuudelma?

-Mo. Kuuluu möreästi vierestäni. Hätkähdän ääntä ja vilkaisen tulijaa, mistä kummasta se siihen ilmesty, aivan kuin tyhjästä. Tumma kundi tummissa vaatteissa.
-Moi. Rusetti sirkuttaa iloisesti. -Onks sul nälkä? Mä voin tehdä meille kasviswokkia. Se jatkaa lähtien ovellepäin huikaten mulle kevyesti kädellään. Mä tuijotan perään suu auki ja näen kundin marssivan naiseni perässä eteiseen ja vilkaisevan sitten mua tuimasti.

Huppu päässä, katse jäässä.

Lähettäjä: Bowtie 
Päivämäärä:   27.11.16 07:35:18


Kuka hyypiö mun naista liehittelee?

Lähin käppäämään himaan päin vaik olis tehny mieli mennä ikkunan taa vakoilee. Kuka jätkä on ja mitä se tekee? Ei taatusti oo mua kovinkaan paljoa vanhempi. Asuuko Rusetti sen kanssa? Olin automaattisesti kuvitellu, että vanhempien, ku tieto omakotitalosta oli ajautunu mun korviin. No ainakin se kokkailee sille ilomielin. Se ei ollut jäänyt epäselväksi.

Mustat sukat pyörien jaloissa avaan himaoven, huhuillessani huomaan mutsin kaikkine piirakoineen kadonneen jonnekkin. Onneksi.
Heitän takin naulaan fleksin päälle ja potkasen kengät nurkkaan. Keittiöstä alkaa kuulumaan armoton rapina.
-Joojoo. Murahan ja tallustan perästä, kohtaan kaksi tuikkivaa silmää kuivapussin luota. Pöydällä on ruutupaperille kirjoitettu viesti.

"Jääkaapissa pitsaa, menen Maijun kanssa ostoksille. Tulen illalla. Äiti. Sydän."

Asutaan Mutsin kaa kahestaan. Oltiin asuttu aina, tai melkein. Niin kauan ku mä muistan. Oli mulla joskus kuulemma ollu faijaki, oli lähteny lätkii ennenku olin oppinu ees kävelee. Mutsi ei hirveemmin halunnu puhuu asiasta, niimpä olin päätellyt syyksi toisen naisen, sekä lähtemiseen että puhumattomuuteen.

-Sinä olit todella toivottu lapsi, isäsi vaan ei ollut luotu vaipanvaihtoon. Mutsi on jankannu mulle koko elämäni.

Samapa se mulle. En mä varsinaisesti mitää ollu elämääni kaivannut. Meil on tosi kiva kämppä pienes kolmikerroksisessa kerrostalos, rauhallisen omakotitaloalueen kupeessa. Avara avokeittiö sekä olohuone, ja mikä parasta, molemmilla omat huoneet. Oma rauha. Mitä muuta olisin voinu kaivata?

Sisarusta ehkä joskus, mut ymmärrän mutsin valintaa. Yhen lapsen yh-äitinä olo on huomattavasti helpompaa ku kahen tai useamman.
Mutsilla oli ollut pari poikaystäväehdokasta jotka tuonu myös mulle näytille, muttei koskaan mitään sen suurempaa tai pysyvämpää. Se oli kyllä aikalailla aina elänyt vaan mua ja mun tarpeita varten. Omistautuva mutsi.

Heitän hikilätyn mikroo ja kaadan kukkurallisen nappuloita mustaan kulhoon Pötkiksen mennessä odottamaan keittiön kynnykselle. Jos mutsin systeri ei muuta ollu elämässään saavuttanu, lukuunottamatta siis reittä pitkin etenemistä niin työssä kuin ihmissuhteissa, niin koiransa se oli onnistunut kouluttamaan paremmin ku hyvin.
Pötkis tapittaa kippoaan tiiviisti, ilmekkään värähtämättä. Toltako mä itekkin aina näytän? Alan kelata. Katselen suurta unelmaa ja odotan kuin riivattuna sinne pääsyä. Joka ei ehkä koskaan toteudukkaan.

Mun osalta. Huokaan ja napsautan sormia merkiksi, pieni häntä vilahtaa ohitseni salamavauhtia.

Miten meiltä oli jääny huomaamatta niinkin suuri seikka, että ASUI miehen kanssa! Kuka teini asuu samaa ikäluokkaa olevan kanssa?
Mikro kilahtaa kuin merkiksi mun aivoissa syttyvästä välähdyksestä.

-Veli! Huudahdan ääneen. Tietenkin veli. Otan haarukan laatikosta ja pyörähdän ympäri. Kyllähän veljelle laitetaan ruokaa. Ilahdutaan suunnattomasti kohtaamisesta. Kyllähän monille veljet on hyvinkin tärkeitä. Ja siskot myös, niistä pidetään huolta. Sitä se saamani katse siis oli. Veljen huolenpitoa ja rakkautta.

Alan vetämään lättyä naamaani ja hymähtelen tyytyväisenä itselleni.

Jos rakastuneen vaaleanpunaiset lasit saa ihmisen leijumaan hattarapilvissä, niin mustasukkaisen mustat lasit rypemään harmaissa sadepilvissä.

Lähettäjä: Yasmine 
Päivämäärä:   29.11.16 21:30:16

Tykkään kirjoitustyylistä ja luen mielelläni jatkoakin tarinalle.

Lähettäjä: hönö 
Päivämäärä:   2.12.16 11:12:12

Tää on kiva! Osittain vähän sekava (ts. hieman liian "näppärästi" kirjoitettu, jolloin tuli kadotettua hetkeksi se, että kuka on mitä, missä ja milloin), mutta kyllä se harkinnan jälkeen aina tarpeeksi selkeytyi ymmärrettäväksi asti. Jään katsomaan, mihin suuntaan tämä lähtee etenemään.