|
Lähettäjä: hanoi
Päivämäärä: 8.4.13 17:03:49
Tää on mun ja mjmun yhteinen jatkis. Tarina sijottuu jengielämään, mutta muuta en sitte paljastakkaan. ;) Tässä ois hahmot ja eka pätkä, noita hahmoesittelyjä ei lukijoiden välttämättä tartte lukee läpi jos ei haluu.
hanoi:
Jayden Marshall
- 19-vuotias
- liittyi 17-vuotiaana Riot-nimiseen rikollisjengiin
Tummanruskeat, sekaiset pörröhiukset, jotka on sen verran pitkät, että ne saa halutessaan pienelle ponnarille ja kullanruskeat silmät, joita reunustaa pitkät sekä tuuheat ripset. Sironpuoleiset kasvot ja vaalea iho, joka ei rusketu ollenkaan. Vartaloltaan Jay on hoikka, mutta lihaksia on kertynyt ihan sopivasti liikkumisen ja tappeluiden ansiosta. Pituutta löytyy vähän päälle 170cm. Jay on lävistetty korvien lisäksi kielestä ja alahuulen keskeltä. Hänet näkee yleensä pukeutuneena kuluneisiin, revittyihin farkkuihin, hihattomiin ja huppariin tai ruutupaitaan. Jaloissa pitää aina rispaantuneita, kuluneen keltaisia tennareita. Jayn oikea käsivarsi on melkein täyteen tatuoitu, kaulan vasemmalta puolelta löytyy pääkalloa ja ruusuja esittävä kuva sekä vasemmasta ranteesta pieniä nuotteja. Riotin jäsenet tunnistaa selkään, lapaluun kohdalle tatuoidusta jengilogosta sekä mustasta nahkatakista, jonka selkämyksessä on myös sama logo.
Jay rakastaa musiikkia ja skeittaamista yli kaiken. Poikaa ei oikeastaan koskaan näekkään ilman kuulokkeitaan, joiden läpi musiikki usein raikaa selkeästi läpi, eikä skeittilautaansa, jolla liikkuu aina paikasta toiseen. Jay on pienestä asti opetellut myös soittamaan kitaraa sekä bassoa ja kehittynyt varsin taitavaksi. Hän haaveili joskus muusikon urasta. Jay ei ole erityisen puhelias ja viihtyy hyvin omissa oloissaan. Häntä ei ole koskaan paskan vertaa kiinnostanut muiden mielipiteet itsestään ja on aina tehnyt juuri niikuin häntä itseään huvittaa oli se sitten laillista tai muuten vaan hyväksyttävää, tai ei. Jaylla on melko voimakas kilpailuvietti ja voitontahto, välillä liiankin, eikä hän kertakaikkiaan suostu antamaan periksi tai häviämään, etenkään häntä ärsyttäville ihmisille. Siinä tilassa hänet on helppo ylipuhua vaikka mihin. Jay oli jo lapsena hyvin villi ja energinen, mikä tuotti usein ongelmiakin ja nykyäänkin poika on kärsimätön ja jatkuvasti liikkeessä. Hän ei pysty olemaan pitkään paikallaan ja silloinkin vähintään rummuttaa käsillään tai heiluttelee jalkoja.
Jaylla on kaksi veljeä, Jimmy ja James, jotka ovat myös Riotin jäseniä. James on 26-vuotias ja asuu raskaana olevan tyttöystävänsä Vickyn kanssa. James on hyvä ystävä Riotin johtajan, Rockyn, kanssa sekä myös todella hyvässä asemassa jengissä. Jimmy taas on vasta 16-vuotias ja juuri liittynyt. Poikien isä häipyi melkein heti Jimmyn syntymän jälkeen jättäen vaimonsa Maryn huolehtimaan yksin kolmesta rasavillistä pojasta. Miehensä lähdöstä masentunut Mary alkoholisoitui sekä alkoi myöhemmin käyttämään huumeitakin, eikä häntä jaksanut kiinnostaa lastensa kasvattaminen, joten hän antoi poikien tulla ja mennä niinkuin heitä huvitti. Koulu meni koko kolmikon osalta penkin alle ja opiskelut jäivät pahasti kesken poikien keskittyessä enemmän huonon seuran etsimiseen ja ongelmien hankkimiseen. Viina, tupakka, huumeet sekä kaikenlaiset pikkurikokset ja tappelut tulivat jo nuorena pojille tutuiksi.
Jayden ja Jimmy asuvat pääasiassa jengin tiloissa. Rocky tienaa kiitettävän hyvin huumekaupoistaan ja muista hämäräbisneksistään, joten tiloissa ei ole juurikaan valittamista. Rocky asuu tyttöystävänsä Daisyn ja heidän tyttärensä kanssa samassa paikassa, mutta muulle jengille on erikseen omat tilansa. Kaikenlaiset päihteet kuuluvat aseiden ja muun rikollisuuden ohella vahvasti Riotin jäsenten elämään ja monet käyttävät itsekin huumeita. Jaykin on nuorempana kokeillut yhtä sun toista, mutta nykyään on rajannut päihteiden käyttönsä vaan tupakan polttoon ja alkoholiin paljolti senkin takia, koska on nähnyt millaiseen kuntoon huumeet ovat Marynkin lopulta ajaneet. Jay on seurustellut noin vuoden Nikita-nimisen tytön kanssa, mutta ei silti voi todellakaan sanoa rakastavansa tyttöä. Oikeastaan Jay on lopen kyllästynyt koko touhuun ja muijaan, mutta ei jaksa suhdetta lopettaakkaan, vaikka on onnistunut jo kaksi kertaa pettämäänkin Nikitaa kännissä, mutta tyttö on onnellisen tietämätön kaikesta.
mjmu:
Carter ”Terry” Ross
-20-vuotias
-Liittyi Jackrabbits:iin 16-vuotiaana
Terryn äiti oli 18-vuotias hänen saadessaan esikoispoikansa, ja lapsirakas nainen oli haltioissaan saadessaan hoitaa omaa pienokaista vakituisen poikaystävänsä kanssa. Muutaman vuoden kuluttua hän kuitenkin huomasi lapsensa alkavan menettää suuren otsansa ja nakkisormensa, eikä leikki-ikäinen poika enää ollutkaan niin ihana.
Ongelmaan löytyi kuitenkin ratkaisu toisen raskauden jälkeen, kun Carterin pikkusisko syntyi maailmaan. Sitä seuraavina vuosina esikoinen koki todella vahvaa syrjintää äitinsä puolelta, mutta siitä huolimatta hän pyrki olemaan kiltti ja kohtelias saadakseen muiden aikuisten huomion ja hyväksynnän.
Carterin pikkusiskosta kasvoi ylipainoinen lapsi, sillä vauvarakas äiti oli pyrkinyt pitämään lapsensa mahdollisimman pyöreänä ja pitkään. 15-vuotiaana Terry sai tarpeekseen kolmannen lapsen syntyessä perheeseen yhden keskenmenon jälkeen, ja teini lähti kotoa vakuuttuneena siitä, että hän oli syntynyt yksineläjäksi ja hänen elämäntapansa tulisi olemaan erakkona eläminen koko loppuelämänsä ajan. Elettyään vuoden erään keski-ikäisen miehen kellarissa naurettavalla vuokralla rahoittaen elonsa palautuspulloilla sekä hämärillä hanttihommilla hän kuitenkin tuli hieman järkiinsä. Hän myi poikuutensa tuolle samaiselle miehelle kiitettävää summaa vastaan, ja osti junalipun lähimpään suurkaupunkiin.
Ensimmäisenä päivänä hän päätyi hakatuksi, ja välittömästi sen jälkeen tarjotuksi töitä. Huumeiden salakuljetusta, muiden epämääräisten pakettien toimittamista ja jonkinlaisia tiedusteluja lähialueille muiden jengien takia. Kerran hän jopa sai tehtäväkseen vietellä tunnetusti homoseksuaalisen poliisin, joka kertoili mieluusti tarinoita huumepidätyksistä ja lähialueen katujengeistä näennäisesti viattomalle nuorukaiselle.
Carterista on tullut jenginsä maskotti ja jonkin sortin huora, eikä hän tunnu pistävän asiaa pahakseen.
Carter on aavistuksen lyhyenläntä nuori mies, pituudeltaan huimat 167cm. Hänellä on lyhyet toffeenruskeat hiukset, joilla on tapana osoittaa taivasta kohti kuin sähköiskun saaneina. Niihin on myös värjätty latvoihin sinne sun tänne punaisia raitoja. Koripallo-harrastuksensa ansiosta hänellä melko timmi vartalo ja vahvat jäsenet, joskaan kovin näkyviä lihakset eivät ole. Hänellä on hopeoitu rengasmallinen korvakoru vasemmassa korvassaan, ja kirkkaanpunainen rusakonpää-jengitatuointi oikeassa kämmenessään. Muiden jengiläisten tatuoinneista poiketen Carterin tatuoinnin silmä on kirkkaan pinkki, kiitos erään hävityn vedonlyönnin.
Tavallisesti Terry pukeutuu valtaviin värikkäisiin toppeihin, jotka tuppaavat valumaan olilta alas. Jengikaverit mätkivät häntä takaraivoon kun näin tapahtuu, joten yleensä hän pitää huolta ettei niin käy. Kaulassaan on melko ruma lohikäärmeriipus, jonka pää on liian suuri ja toinen puoli ihan sulanut. Koru löytyi roskiksesta. Housuina hänellä on tavalliset viininpuna-harmaat colleget, ja kenkinä limenvihreät lenkkarit. Kylmemmällä säällä hän hukkuu harmaaseen XL-huppariin. Hän ei kanna mukanaan minkään sortin teräasetta, vaan yleensä pysyttelee lähellä aseistautuneita kavereitaan ja luottaa vikkelyyteensä kiperissä tilanteissa.
Carteria ei juuri näe ilman rakasta koripalloaan, jota hän pomputtelee jatkuvasti. Käsiteltyään koripalloa päiväkoti-ikäisestä asti, oranssista pallosta on tullut lähinnä hänen ruumiinsa jatke. Valitettavasti hän joutuu vaihtamaan palloa noin kerran vuodessa pinnassa olevien nyppylöiden kuluessa jatkuvassa käytössä.
Carter on positiivinen, iloinen ja usein naurettavan teatraalinen ihan tahallaan. Vihamiehillekin hän on sarkastinen ja aina hymy huulillaan. Hän pyrkii aina pysymään muiden hyvällä puolella ja kammoksuu aggressiivisia ihmisiä. Hän ei kuitenkaan näytä pelkoaan, vaan päätyy usein olemaan se ensimmäinen toisen kurkussa, niin typerältä kuin se kuulostaakin. Hermostuneena hän huutaa herkästi ja ramppaa ympäriinsä, joskus alkaen raapimaan käsivarttaan vereslihalle huomaamattaan, kireä hymy yhä huulillaan.
Hän ei välitä huumeista sen suuremmin eikä polta, ja alkoholinkin kanssa hän on sen verran kevytsarjalainen, ettei hän paljoa kykene juomaan. Hän on yleensä se, joka valvoo muiden touhuja ja puuttuu menoon kun menee överiksi.
Jackrabbits on erikoistunut eritoten salakuljetukseen, ja sillä on tapana löytää itsensä ties millaisista pikkukahakoista turhankin usein. Yleisesti ottaen jengi on kuitenkin rento ja melko passiivinen moneen muuhun verrattuna, kiitos matalan profiilinsa alamaailmassa. Jäseniä siinä on vain reilu kymmenen, jengin pomon ollessa amatsoonia muistuttava pitkä mustahiuksinen nainen, joka on kutsumanimeltään ”Bunny”. Kodittomat jäsenet asuvat hylätyssä kerrostalossa, johon Bunny on suhteittensa avulla saanut rahoitettua sähkön ja veden. Monen muun jengin silmissä Jackrabbits on joukko snobeja, jotka tekopyhästi pysyvät erossa alamaailman aseteollisuudesta.
KILL THE DESIRE INSIDE OF US
Jayden
Uppouduin kuulokkeista pauhaavaan musiikkiin, joka sulki muun maailman äänet pois ja keskityin pelkästään lautaan jalkojeni alla ja tempun onnistumiseen. Skeittilauta kulki mun mukana kaikkialle, enkä mä tarvinnut mitään mopoja tai autoja, kun mulla oli se kulkuvälineenä. Mun isoveli James tosin jakso aina valittaa, että rullaraudat oli pikkupoikien touhua mut ei mua sen mielipiteet kiinnostanu. Ainakin mä sain liikuntaa toisinku ne läskit, joka kulki moottoriajoneuvolla joka paikkaan.
Mä en edes huomannu, miten ilta alko jo pikkuhiljaa hämärtää. Olin viettäny koko päivän siellä puistossa skeittaamassa ja harjottelemassa uusia juttuja, enkä tajunnu yhtään ajankulua. En mä edes huomannu, mitä mun ympärillä tapahtu. Mä olin just ponnistamassa ilmaan lautani kanssa, kun jostain lennähti joku hélvetin koripallo suoraan mun jalkoihin häiriten pahasti. Lauta rämähti asvaltille ja mä horjahdin vähän onnistuen kuitenkin pysymään pystyssä.
"Víttu!" kivahdin turhautuneena ja nykäisin kuulokkeet korvilta kääntyessäni etsimään pallon omistajaa, jonka tosin osasin aavistaa etukäteen. Ja aavistin oikein lökäreihin ja hihattomaan pukeutuneen jätkän astellessa ärsyttävästi virnuillen näkyviin. Kukas muukaan ku Carter. Terryksi ne sen idioottikaverit sitä tais kutsua. Mä tunsin, miten aikasempi rento ja hyvä fiilis oli tiessään ku taikaiskusta ja siristin vihasena silmiäni.
"Painu hélvettiin", ärähdin Carterin astellessa lähemmäs hakemaan palloaan. Pystytukka naurahti huvittuneena mun sanoille.
"Tää on kuule ihan yleinen puisto, eikä mikään sun yksinoikeutes", se tokas ärsyttävän kaikkitietävällä äänellä. Mä potkaisin sen vítun pallon kauemmas saaden jätkän mulkaisemaan itseäni kyllästyneesti. Virnistin tyytyväiseinä jaksamatta välittää lapsellisuudestani, jonka tiedostin kyllä. Vaikka me kuuluttiin pahamaineisiin, rikollisiin katujengeihin me kyllä käyttäydyttiin usein ku pikkupojat. Paitsi ei siinä vaiheessa, kun pikkuvittuilu muuttu ihan kunnon tappeluks, jolloin mukana saatto usein olla jotain kättä pidempääkin.
Mä en pitänyt yhdestäkään Jackrabbitsin jäsenestä, koska se nyt oli muutenkin meidän jengin eli Riotin pahimpia vihollisia. Mutta Carter kyllä veti pisimmän korren, jos puhuttiin mun ärsyttämisestäni. En mä tiedä mikä siinä oikein oli, mutta me vaan yksinkertasesti inhottiin toisiamme, eikä oltas varmaan tultu toimeen vaik oltais oltu samasta jengistä. En mä muista, milloin meijän vihanpito alko tai kauan sitä oli jatkunu. Ei siihen edes ollu mitään tiettyä syytä. Kuhan vaan riideltiin tai tapeltiin aina kun nähtiin.
Mä silmäilin varuillani ympärilleni, ties vaikka se urpo olis tuonu kasan kavereitaan mukana ja ne suunnittelis jotain. Vaikka meijän jengit otti usein yhteen keskenään, niin ei jäsenet sentään yleensä muuten vaan kadulla kohdatessaan toistensa kimppuun käyneet ilman hyvää syytä. Tosin ne syyt saatto usein olla aika kyseenalaisia mut kuitenki. Ei silti kannattanu liikaa luottaa vieraan jengin jäseniin, ei sitä koskaan tienny, mitä ne suunnitteli. Mä olin kyllä tottunu pitämään varani kaduilla yksin liikkuessa. Ei kaikki todellakaan aina toiminu reilusti ja "sääntöjen" mukaan. Kaduilla ja niin sanotussa alamaailmassa oli aika hélvetin helppo rikkoa niitä vähäisiäkin epämääräsiä sääntöjä.
Se hemmetin urpo päätti sitten jäädä siihen pompottelemaan sitä hiton palloaan, joten kun mä kyllästyin mulkoilemaan sitä murhaavasti, päätin suosiolla häipyä, ennenku olisin sen kurkussa kiinni. En mä jaksanu kuitenkaa alkaa tappelemaankaan sillä hetkellä.
"Hei ei sun nyt mun takia tartte lähtee", Carter huikkas ilosesti mun perään virnuillen ivallisesti ja mä näytin sille keskaria, ennenku tungin kuulokkeet takas korville ja häivyin paikalta. Potkin nopeesti jalalla vauhtia. Se jätkä sai mun veren oikeesti kiehumaan raivosta ihan vaan pelkällä läsnäolollaankin.
Mun olo tuntu huomattavasti rauhallisemmalta ja rennommalta saavuttuani Riotin kämpille, jossa jäsenet hengaili ja jotkut, kuten mä ja mun pikkuveli Jimmy, asu. James asu tyttöystävänsä Vickyn kanssa ja niille oli tulossa lapsikin. Molemmat oli ihan tohkeissaan jostain hemmetin pennusta. Mä vihasin lapsia, ne oli oksettavia, itkeviä ja huutavia kasoja, jotka pasko housuunsa ja oksens sun päälle. Sitä paitsi, jos olisinkin tykänny niistä, en mä ainakaan olis halunnu omaa lastani kasvattaa jengielämään väkivallan ja muun mukavan keskelle. Sitä Vickykin tais vähän hermoilla ja se sai aina välillä jotain ihmeen hysteerisiä kohtauksia vaahdoten ja itkien, ettei voinu kasvattaa pikku kultaansa tämmösessä ympäristössä. Mutta koska mun ihana isoveljeni oli herrasmies ja hallitsi naiset ja niiden typerät oikut täysin, hoiti se aina tilanteen täydellisesti ja rauhoitteli naisensa, kuten kunnon mies. Naurahdin omille ajatuksilleni ja nappasin laudan kainalooni astellessani sisälle.
Meijän johtaja, Rocky tienasi ihan kiitettävästi huume- ja muista hämäräbisneksistään, joten tiloissa ei ollu valittamista. Se asu muijansa ja niiden 5-vuotiaan kakaran kanssa vieressä mut eri rakennuksessa kuitenki. Ihmettelin ensin, miten paikalla oli niin paljon porukkaa, kunnes muistin, että Bob oli päässy tänään vankilasta. Nyt porukka tietty juhlisti asiaa ja mun saapuessa paikalle suurin osa oli jo umpikännissä ja moni oli vetäny alkoholiakin vahvempaa. Itse pysyttelin nykyään erossa huumeista. Mä olin nähny, mihin niiden liian aktiivinen käyttö johti, enkä halunnu ite ikinä päätyä siihen säälittävään tilaan. Etsin kaljupäisen ystäväni juhlijoiden keskeltä ja meinasin lysähtää kasaan kaapin kokoisen Bobin läimäyttäessä kätensä hyväntuulisesti mun selkään.
"Jay! Missä vítussa sä oot taas hiihdelly koko päivän?" mun pikkuveljeni Jimmy huikkas virnistäen ja tyrkkäs kaljapullon mun käteen.
"Missäs mä", naurahdin ja hörppäsin juomastani kaivaen samalla tupakat risaisten farkkujeni taskusta. Työnsin yhden sätkän huulilleni ja sytytin.
"Sua on tota vähän niinku kaipailtu täällä", Jimmy sano varovasti ja mä kohotin kulmiani osaten kyllä aavistella jotain.
"Ai Nikita?" kysäisin kyllästyneellä äänellä puhaltaen savupilven ilmoille. Jimmy nyökkäsi haroen vaaleaa, sotkusta hiuspehkoaan jotenkin vaivaantuneena.
"Se on raivonnu vähän kaikille, eniten mulle", se valitti kärsivän kuulosena ja mä naurahdin huvittuneena pudistellen päätäni.
"Mä en tajuu sitä naista", mumisin ja kysyin Jimmyltä, missä kyseinen muija mahto olla. Jimmy viittas yläkerran suuntaan ja vastahakosesti lähdin kipuamaan portaita ylös.
"Víttu sun kanssas! Mä oon soittanu sulle koko vítun päivän ja herra ei taas millään viitti vastata puhelimeen!" Mä astahdin hämmentyneenä taaksepäin nostaen käteni ilmaan rauhan merkiksi saadessani raivoissaan myrskyävän tyttöystäväni kimppuuni portaiden yläpäässä.
"Älä yhtään yritä! Mulla on kuule oikeus olla vihanen ku sä oot tommone hiton kúsipää!" Nikita jatko huutoaan, joka meni mun toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Huokaisin kyllästyneenä jaksamatta kuunella muijan huutoa.
"No mitä asiaa sulla oli?" kysyin väsyneenä ja Nikitan silmissä välähti vaarallisesti.
"Pitääkö mulla aina olla jotain tärkeetä asiaa, että voin soittaa sulle! Mä oon sun tyttöystävä, jos et satu muistamaan!" se huus nyt selvästi oikeesti loukkaantuneena tuijottaen mua raivoissaan.
"Miten vaa", mumisin ja kävelin tytön ohi lähimpään makuuhuoneeseen lysähtäen sängylle istumaan. Nikita seurasi edelleen raivosta kihisten perässä ja naulitsi vihreiden kissansilmien katseensa muhun. Nikita oli laiha ja sillä oli pitkät, kiiltävän mustat hiukset. Mä tuijotin kyllästyneenä vihaista tyttöystävääni, joka näytti siltä, ettei halunnut sillä hetkellä tehdä mitään muuta enempää ku läimäyttää mua suoraan naamaan. Ei olis ollu ensimmäinen kerta. Tosin olin mä yleensä Nikitan raivokohtaukset ansainnukki ja tiesin toisinaan olevani todellinen kúsipää tyttöä kohtaan. Minkäs mahtoi.
"No siihenkö sä aattelit jäädä jumittamaan?" Nikita kivahti ja mä nyökkäsin välinpitämättömästi. Yhtäkkiä tyttö istu mun sylissä ja kieto kätensä mun niskaan. Mä tuijotin sitä vähän hämmentyneenä, kun äskeinen raivo tuntu kadonneen yhtäkkiä.
"Älä jaksa nyt", mumisin väsyneenä tytön yrittäessä pujottaa käsiään mun paidan alle ja tönäisin sen pois sylistäni. Nousin ylös ja sain tytöltä loukkaantuneen ja taas vihaiseksi muuttuneen katseen.
"Mihin víttuun sä nyt kuvittelet meneväs?" se kysy ärtyneenä.
"No alas", mä tokaisin.
"Víttu sä oot kyl ihme jätkä", Nikita huokas ärsyyntyneenä mut käveli kuitenki mun perässä alakertaan. Mä suunnistin keittiöön pois Nikitan läheisyydestä ja nappasin jääkaapista viinapullon.
Aamulla mä kuitenki heräsin Nikitan vierestä ja meijät vaatteet oli lennelly pitkin huonetta. Tyttö nukku sikeesti melkein kiinni mussa ja mun teki mieli töniä se kauemmas mut en mä halunnu herättää sitä. Kömmin haukotellen ylös sängystä ja kumarruin noukkimaan vaatteeni lattialta suunnistaen sitten suihkuun. Vaihdettuani puhtaat vaatteet valuin hitaasti alakertaan ja ulos terassille tupakalle. Aamu oli lämmin ja aurinko paisto. Mä suljin tyytyväisenä silmäni ja imin myrkkyä keuhkoihini. Hätkähdin ja räpsäytin silmäni auki Jimmyn rojahtaessa mun viereen ja sytyttäessä oman tupakkansa. Sen hiukset oli tavallista enemmän sotkussa ja kasvot kalpeet.
"Darra?" virnistin ja mun pikkuveljeni käänty mulkasee mua, ennen ku kääns katseensa eteen ja imas tupakastaan. Mulle ei onneks yleensä tullu krapulaa, vaikka olisin juonu paljonki. Vasta 16-vuotiaalla Jimmyllä sen sijaan oli hiton huono viinapää ja sillä oli tapana vetää aina överiksi. Ei se pikku raukka oikein tajunnu omia rajojaan ja kaikki naureskeli aina sen sekoiluille.
"Oliks Nikita ihan raivona eilen?" Jimmy kysyn hetken kuluttua virnistäen. Hiton vahingonilonen páskiainen.
"Ainaha se", mä naurahdin ja Jimmy pudisteli päätään.
"Mä en kyl tajuu, miten se jaksaa sua", se naurahti ja mä hymähdin.
"En mäkää", vastasin ja Jimmy vilkas mua huvittuneena.
"Mikset sä vaan jätä sitä, jos sua oikeesti @!#$ nii paljon? Eiks se ois Nikitaaki kohtaan reilumpaa", se sano vakavoituen vähän.
"Emmä tiiä, en mä vaa jaksa. Ja olishan se mut mä en ookkaa reilu, enkä herrasmies", naurahdin ja Jimmy pudisteli taas päätään virnistäen kuitenkin huvittuneena.
|