Lähettäjä: Zira 
Päivämäärä:   24.9.12 11:16:27

Ihmisten toiveita kunnioittaen päätin lisätä tämän tarinan tänne luettavaksi, koska kotisivuillani tämä ei näy ollenkaan. Syytä en osaa sanoa, olen sitä sinne miljoona kertaa lisännyt ja etsinyt syytä miksi se ei näy. Mutta koska en ole päässyt kovinkaan pitkälle pähkäilyjeni kanssa, olen jättänyt asian siihen ja kirjoittanut uutta tarinaa kohtuullisella menestyksellä :D

Sen pideimmittä puheitta, enjoy!

*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*

What is Love?

Tuijotin huoneeni ikkunasta ulos, ikkunalaudalla seuranani makaili tätini Saaran kääpiöpinserinarttu Missi. Se on koko talon lellikki ja saa myös vierailta suurta huomiota, ihan vain tuolla söpöllä ulkonäöllään ja pinkillä timanttipannalla. Talossa asustaa myös kaksi vähän suurempaa koiraa, roduiltaan ne ovat saksanpaimenkoiria ja mielestäni erittäin pelottavan näköisiä. Toinen on lähes kokomusta ja toinen harmaa. Ne pitävät pihalla tarkkaa vartiota ja ilmoittavat välittömästi tulijoista. Annoin katseeni liukua pihan läpi ja se pysähtyi pihalla leikkiviin kahteen lapseen, jotka ovat Saaran uuden miehen Lassen lapsia, toisesta avioliitosta. Lapset viettävät Saaran ja Lassen luona jokaisen lomansa ja nyt kun kesäloma oli alkanut, he olivat tulleet kahdeksi kuukaudeksi asumaan tänne. Tulen näiden kahden enkelimäisen lapsen kanssa erittäin hyvin toimeen ja suostuinkin aina tarpeen tullen vahtimaan heitä. Huokaisin syvään, olin asunut nyt Saaran luona vajaa vuoden, syynä yksinkertaisesti se että isäni kuoli viimevuonna autokolarissa, eikä äitini ole pitänyt muhun minkäänlaista yhteyttä kymmeneen vuoteen. Pitkä aika, eikö totta? Rehellisesti sanottuna mua ei edes enää kiinnosta ja olen kiitollinen siitä, että Saara suostui ottamaan mut luokseen asumaan. Viihdyn täällä oikein mainiosti, vaikka toisinaan saatan vielä kaivata vanhaan kotikaupunkiini. Nojasin päälläni lasiin hymyillen pienesti. Saara ja Lasse ostivat tämän kartanon pari vuotta sitten, tai ei se nyt varsinaisesti kartano ole, mutta siltä se näyttää. Se oli järjettömän suuri, jossa huoneitakin on valehtelematta kahdeksan kappaletta, täältä löytyy jopa oma kirjasto, jossa on todella vanhoja kirjoja. Saatan kuluttaa aikaani kirjoja tutkaillen, ne ovat mielestäni todella mielenkiintoisia.
En tiedä ovatko Saara ja Lasse mitään upporikkaita, mutta olen siihen käsitykseen päässyt, että rahaa on ihan mukavasti. Lasse on suuren yhtiön johtaja ja tienaa siellä ihan mukavan tilin joka kuukausi. Saara on tällä hetkellä työttömänä, mutta tekee satunnaisia kirjasuomennoksia. Sutaisin karanneen suortuvan takaisin korvani taakse ja sen jälkeen rupesin silittämään Missin mustaa karvaa.
- Lähdetäänkö ulos?
Missi haukahti pariin kertaan ja kipitti huoneestani ulos häntä vispaten puolelta toiselle. Naurahdin koiralle ja seurasin sitä.

Tallustelin pitkin pihaa Missi hieman edelläni kulkien, se seurasi tarkkaavaisesti, jos vaikka erehdyn vaihtamaan suuntaa sitä kutsumatta. Saatan välillä livahtaa piiloon, jolloin se rupeaa sydäntä murskaavasti vinkumaan ja etsimään mua. Aina kun se löytää mut, palkitsen sen pienellä leikkituokiolla. Nyt en kuitenkaan piiloutunut siltä, vaan suunnistin leikkivien lasten luokse.
- Hei! sisarukset hihkaisivat iloisesti ja Kiia, joka on vanhempi, juoksi syliini. Halasin tyttöä hymyillen ja käännyin katsomaan sisaruksista nuorempaa Ilonaa ja ojensin käteni, tyttö juoksi luokseni ja taputti myös nopeasti Missiä, kun koira hyppi tätä vasten huomiota hakien.
- Missä Saara on?
Tytöt vilkaisivat toisiaan, kunnes kumpikin kohautti olkapäitään. Mutristin suutani, mihin ihmeeseen tätini oli hävinnyt? Tarvitsen autoa lainaan, mutta en viitsi sitä tuosta pihasta viedäkään, koska saisin takuuvarmasti huutia sen vuoksi. Istahdin maahan ja Missi tietenkin valtasi sylini ja alkoi katsella ympärilleen kuin kuningatar alamaisiaan. Hymähdin sille ja aloin sivellä sen rintakehää pienin pyörivin liikkein. Tiesin että koira tykkäsi siitä, mutta nyt se ei voinut keskittyä siihen kunnolla, kun piti pitää pihassa vahtia. Seurasin sivusilmällä siskosten touhua, mutta hätkähdin kun Missi hypähti alas sylistäni ja juoksi nurkan taakse haukkuen kimeästi. Käännyin katsomaan sinne suuntaan mihin koira pinkoi ja odotin. Saara tuli nurkan takaa kättään heiluttaen ja Missi jaloissa iloisesti ulvahdellen, nostin käteni myös ylös, kunnes aloin sen valahtaa takaisin syliini.
- Minulla on teille uutisia.
Enkeli tytöt lopettivat leikkinsä siihen paikkaan ja tuijottivat tätiäni herkeämättä. Tämä asteli viereeni, väläytti hymyn ja vilkaisi meitä kaikkia kulmiensa alta. Kulmani kohosivat aavistuksen ylös, mitähän asiaa Saaralla on?
- Saamme vielä pari vierasta tänne kesän ajaksi. He ovat Lassen sisaren lapsia.
Ilmeeni venähti välittömästi, oliko tänne tosiaan tulossa lisää lapsia?
- En todellakaan rupea sitten miksikään kaitsijaksi, ilmoitin turhankin kärkkäästi. Saara sinkosi yllättyneen katseensa muhun.
- En sitä meinannutkaan.
Hymähdin hyväksyvästi, mutta odotin että Saara jatkaisi juttuaan.
- He tulevat jo tänä iltana.
- JO tänään? kiljahdin käheästi.
- Kyllä, Lasse sanoi että heidän piti alun perin tulla parin päivän päästä, mutta he saivatkin jo aikaisemman lennon.
- Lennon?
- Niin he asuvat Kanadassa.
Mahtavaa, englannin taitoni kun on ihan huippuaan. Hyvä jos osaan sanoa, ”My name is Katariina”.
- Lasse lähti lentokentälle päin jo.
Kellahdin makaamaan lyhyelle nurmelle ja Missi rynnisti välittömästi istumaan mahani päälle tutkailemaan alamaistensa touhuja. Suljin silmäni ja nostin käteni pääni yläpuolelle, hengitin syvään ja kuuntelin tarkkaavaisesti ympäristöäni. Kuulin Saaran loittonevat askeleet ja tämän dramaattisen huokauksen. Virnistin, osasin käyttäytyä kuin kiukuttele mukula. Mua ei oikeasti kiinnostanut vahtia päivästä toiseen neljää lasta, jotka varmasti ajaisivat mut hulluuden partaalle.

Makailin pihanurmella vielä silloin kun Saara huhuili meitä syömään, nousi istumaan Missin samalla sylistäni pois tönäisten. Koira kääntyi mulkaisemaan mua, ennen kuin hipsi pihan poikki Kiiaa ja Ilonaa seuraten. Hymisin päätäni pudistellen ja nousin seuratakseni sisälle päin menijöitä. Vatsani huusi ruokaa ja heti kun ylitin kotioven kynnyksen, ruuan tuoksu leijaili nenääni, silloin vatsani ilmoitti äänekkäästi haluavansa vatsan täytettä. Potkaisin kengät jalastani ja kävelin reippaasti keittiöön, Saara hääräili vielä hella levyjen luona.
- Ruoka on jo pöydässä.
- Selvä, tarvitko apua?
Tummahiuksinen nainen kääntyi katsomaan mua.
- En, Saara sanoi hymyillen ja käänsi mulle jälleen selkänsä.
Käännyin kannoillani ja menin ruokailuhuoneeseen, missä pellavapää sisarukset jo ruokailivat puhellen toisilleen iloisesti. Istahdin Ilonan viereen ja aloin lapata edessäni olevalle lautaselle ruokia mitä pöydässä sattui olemaan. Kiia vilkaisi mua sinisillä silmillään.
- Meinaatko tosiaan syödä tuon kaiken?
Vilkaisin nopeasti lautastani, johon oli tuota ruokaa kertynyt ihan mukava määrä.
- Yritän ainakin.
- Äiti on opettanut, että kaikki syödään mitä otetaan.
Pyöräytin huomaamattomasti silmiäni, toisinaan ärsyttää kuinka viisaita nykyajan lapset ovat. He jakelevat noita kallisarvoisia viisauksia vanhemmilleen, vaikka mun pitäisi jaella niitä kuin arvontalipukkeita noille pikkuisille.
Puolentunnin kuluttua olin saanut ruuan syötyä ja jäin norkoilemaan pöydän luokse, koska Saara oli vähän aika sitten vasta asettunut syömään. Vilkuilin tätiäni kulmieni alta, kunnes päätin avata suuni.
- Miksi ne lapset tulevat tänne kesäksi?
Saara kohotti katseensa suuntaani.
- Vissiin niiden äiti ei voi niitä vielä ottaa luokseen.
- Siis mitä?
- He asuvat isänsä luona siellä Kanadassa.
- Aijaa ok..
- Älä turhaan murehdi, he ovat kuulemma oikein mukavia.
- Vai niin, mutisin ja nousin pöydästä pois. – Kiitos ruuasta, mä menen nyt yläkertaan.
- Ole hyvä.

Noin tuntia myöhemmin kuulin auton kaartavan pihaan, siitä seurasi kahden koiran jäätävä haukunta. Huomasin kuinka koko kehoani alkoi kihelmöidä jännityksestä. Ponkaisin sängyltäni ylös, tiputin lukemani kirjan lattialle ja avasin varovasti huoneeni oven. Alhaalta kuului puheensorinaa, josta oli vaikea erottaa tulokkaiden äänet, kiitos Kiian ja Ilonan kiljahdukset. Vedin syvään henkeä ja lähdin suunnistamaan alakertaa kohti. Etenin rappuset varovasti, vaikka rehellisesti sanottuna mieleni olisi tehnyt kirmata ne alas, mutta maltoin kuitenkin kunniallisesti mieleni. Kun saavuin alas, siellä ei näkynyt ketään, mutta selvästi kuulin olohuoneen puolelta puheensorinaa. Sipaisin hiuksiani vaistomaisesti ja astuin olohuoneeseen.
- Hei! Lasse tervehti leveästi hymyillen. Tervehdin äänettömästi, koska silmäni kohdistuivat kahteen sohvalla istuvaan henkilöön. He olivat noin itseni ikäisiä, tyttö ja poika. He muistuttivat hämmästyttävän paljon toisiaan, kasvon piirteet ja kaikki, ainoastaan tytöllä oli pehmeämmät piirteet ja tietenkin tyttömäiset. Hänen kasvonsa olivat kevyesti meikatut ja ulkomuoto oli muutenkin huoliteltu, ainakin omaani verrattuna. Poika tuijotti varpaitaan virnistellen, mutta huomasin välittömästi tämän vasemmassa korvassa komeilevan hopeisen renkaan. Purin huultani, he olivat kummatkin mukavasti päivettyneitä ja heillä oli todella mustat hiukset. Tyttö tuijotti mua hymyillen ja nousi seisomaan.
- Tässä on Lilianna, Lasse esitteli. Liliannaksi kutsuttu tyttö ojensi kätensä mua kohti.
- Ihan Lilli vaan.
- Kata, esittelin itseni lempinimelläni, mikä tuskin haittaisi ketään ja tartuin tytön käteen.
- Tuossa on kaksoisveljeni Lucas.
Käännyin taas katsomaan mustahiuksista poikaa, tämä kohotti katseensa ja virnisti, muttei silmillään. Poika vilkaisi mua nopeasti, kunnes vilkaisi sisartaan ja sitten katse liukui Lasseen.
- Missä mun huone on?
Ja tuo ääni, erittäin tumma ja polvia notkuttava, mutta sain pidettyä itseni kurissa. Lasse vilkaisi Lucasta ja viittoili tämän mukaansa.
- Lilli, voin näyttää huoneesi tässä samalla.
- Selvä, tyttö hihkaisi kirkkaalla äänellä ja nappasi Lucasin vierestä käsilaukun ja seurasi Lassea eteisen puolelle. Lucas vilkaisi vielä enkelisisaruksia ja seurasi siskoaan olohuoneesta pois. Päästin ilmat ulos keuhkoistani ja lysähdin lähimmälle nojatuolille istumaan.
- Luulin heitä nuoremmiksi.
Saara naurahti.
- Niin minäkin, mutta eikös ole hyvä, että säästyt vahtimiselta.
Hymisin myöntävästi ja näpläsin paitani helmaa.
- En tiennytkään että he puhuvat noin hyvin suomea.
- Niitten äiti on opettanut, Kiia sanoi tullen luokseni ja istahti syliini. Tuijotin tytön säihkyvän sinisiä silmiä lumoutuneena, mutta Saaran ääni sai mut havahtumaan.
- Heidän äitinsä siis halusi heidät kaksikielisiksi.
- Ahaa, mumisin huulieni välistä ja aloin sivellä Kiian silkkisiä blondeja hiuksia hajamielisesti. Mihin huoneeseen Lasse mahtoi majoittaa heidät? Samaan kerrokseen ja käytävälle kuin minä, vai siihen käytävän varrelle missä he Saaran kanssa nukkuivat? Ehkä se selviäisi tässä kohta.
- Katsotaan jokin elokuva, Ilona inahti sohvalta ja hypisteli kädessään mustaa DVD kaukosäädintä.
- Selvä, mitä haluat katsoa? Saara tiedusteli ja nojautui paremmin sohvan selkänojaa vasten.
- Bambin.
- Eikä! Kiia kiljahti kieltävästi ja hypähti sylistäni alas. Sisarukset kävelivät DVD hyllyn luokse ja alkoivat penkoa sitä hyvien piirrettyjen toivossa ja samalla tiuskivat toisilleen, jos toinen vahingossa ehdotti väärää piirrettyä. Tuijotin tyttöjen selkää vinosti hymyillen.
- Mitäs täällä kinastellaan? Lasse kysyi ja katsoi tyttäriään, jotka kääntyivät salamana isänsä puoleen.
- Ei mitään, tytöt vastasivat kuin yhdestä suusta, naurahdin ääneti. Suloisia.
- Matkalaiset jäivät lepäämään, matka oli ollut pitkä.
- Mihin huoneeseen majoitit heidät? en voinut estää kiinnostuneisuuden tihkua äänestäni, mutta onneksi Lasse ei tällaisiin asioihin kiinnittänyt erityisesti huomiota, mutta Saara vilkaisi mua huvittuneesti.
- Samalla käytävällä kuin sinä, Lilli naapurinasi ja Lucas sitten Lillin naapurina.
- Ahaa okei.
Lasse väläytti leveän hymyn ja istahti Saaran viereen kietoen samalla kätensä tämän hartioiden ympärille. Vilkaisin heitä nopeasti, mutta en jäänyt tuijottamaan. Tätini vaikutti vihdoinkin onnelliselta ja Lasse oli mielestäni kunnon mies ja täydellinen Saaralle. Käperryin paremmin nojatuolin uumeniin ja odotin että tytöt saisivat elokuvansa valittua.
- Noniin me halutaan katsoa Bolt.
- Selvä pistäkää pyörimään, Lasse kehotti.

- Kata?
Huokaisin hiljaa ja käperryin pienemmäksi palloksi.
- Kata?
Raotin toista silmääni ja kohtasin Saaran väsyneet silmät.
- Voisit mennä huoneeseesi nukkumaan.
Venyttelin kangistuneita jäseniäni äänekkäästi ja annoin katseeni kiertää pimeässä huoneessa. Lasse oli hävinnyt huoneesta tyttäriensä kanssa, onneksi Saara vaivautui herättämään mut. Väläytin pienen hymyn ja nousin nojatuolilta ylös. Selkää jomotti ikävästi tuollaisen käppyränukkumisen jäljiltä. Saara hipaisi olkaani haukotellen.
- Öitä.
- Öitä, mumisin vastauksen ja yritin laahustaa huoneeseeni mahdollisimman hiljaa. Matkalla olevat huoneet olivat pimeinä, minkä näin oven alaraosta, ainoastaan Lillianan huone oli raollaan, mutta vain parisenttiä. Työnsin huoneeni oven auki ja sytytin valot, avasin housujeni nappia nuutunein sormin ja annoin housujen valahtaa nilkkoihin. Tämän yön voisin vallanmainiosti nukkua tällä topilla. Sujahdin sänkyyni silmät puoliummessa. Lakanoiden viileys tuntui järisyttävältä kuumaa ihoani vasten. Käännyin vasemmalle kyljelleni ja annoin unen maailman vallata mieleni.

Vaikka nukuin, tiedostin jonkun läsnäolon selvästi. En meinannut palata todellisuuteen, vaikka kuinka yritin työntää unen hattarat pois mielestäni. Loppujen lopuksi sain avattua silmäni, mutta kohtasin vain seinän. Se oli tumma, koska huoneessani ei ollut minkäänlaista valoa, eikä sinne päässyt ulkoa tuleva valo, pimennys verhojen vuoksi. Käännähdin ympäri ja suustani oli karkaamassa terävä kiljaisu, mutta joku peitti sen kädellään ja hyssytteli rauhoittavasti. Sydän takoi rinnassa moukarinlailla, hengitys kulki katkonaisena ja silmäni eivät meinanneet millään tottua pimeyteen. Mutta vaikka en nähnytkään kyseistä henkilöä, tunnistin hänet äänestä välittömästi.
- Sulla on aika levottomat…. unet.
Silmäni kapenivat viiruiksi, vaikka olin vieläkin säikähdyksestä jännittynyt. Poika virnuili, näytti käsillään merkin jossa pyysi mua olemaan hiljaa, jos hän siirtää käden pois suuni edestä. Nyökkäsin hyväksyvästi, ei mulla enää ollut syytä kiljua hullunlailla. Lucas siirsi kätensä varovaisesti syrjään, mutta minä läppäsin sen kauemmas ja mulkoilin poikaa pahasti.
- Mitä víttua sä teet mun huoneessa?
- Heräsin siihen kun voihkit niin kuuluvasti nimeäni.
Tuhahdin ja siirsin katseeni pois pojan tummanpuhuvista silmistä. En kai oikeasti ollut mennyt tekemään niin?
- Tähän tyyliin; ”Oooh Lucas, aaah Lucas”, poika pisti esitykseen parastaan ja tunsin kuinka poskeni alkoivat kuumenemaan. Tämä oli noloa. Poika laski kätensä sänkyni reunalle ja tuijotti mua herkeämättä. Annoin katseeni lipsua alaspäin, jolloin huomasin, että poika oli pelkissä boksereissa huoneessani. Siitäkö poskeni saivat lisäpuhtia ja alkoivat melkein hehkumaan lampun lailla. Hengitykseni alkoi uudestaan käydä katkonaiseksi. Lucas nosti kätensä poskelleni ja tuntiessaan sen kuumuuden, tämä virnisti.
- Olenko tosiaan noin kuumaa tavaraa? Haluutko koskea muhun?
- No en! sihisin hampaideni välistä, mutta siltä se ei tainnut ulospäin kuulostaa lainkaan.
- Etkö sä ole koskaan nähnyt puolialastonta miestä?
- Olen!
- Epäilen.
- Haista víttu!
- Rakastan sua myös, Lucas sanoi siirappimaisella äänellä ja kohottautui parempaan asentoon. Mulkoilin poikaa, mahani heitteli voltteja ja kuulin aivan selvästi kuinka veri kohisi suonissani. Lähtisi jo menemään huoneestani ja melkein kuin tilauksesta poika ilmoitti menevänsä takaisin unten maille.
- Hyvä, sihahdin ja käänsin jätkälle selkäni, kuin painottaakseni sanomaani.
- Toivoisin, että tällä kertaa voihkisit nimeäni pienemmällä volyymillä, Lucas aloitti puheensa ja jatkoi todella nopeasti. – Jotkut tarvii yöunet.
Kun kuulin pojan loittonevat askeleet ja oven kolahduksen, kun se napsahti kiinni, huokaisin syvään ja yritin rauhoittaa hullunlailla takovaa sydäntäni. Epäilin vahvasti Lucasin väitettä levottomista unistani, mutta tiedä sitten. Nolotti kuitenkin ihan hirveästi, mutta en jaksanut vaivata päätäni enää äskeisellä tapahtumalla. Halusin nukkua, koska huomenna olisi menoa.

Nukuin yöni todella levottomasti ja heräsin pienempääkin kolahdukseen, mikä sitten näkyi valitettavasti aamulla kasvoiltani. Silmänaluseni olivat taatusti mustat ja uskoin todella, että enkelitytöt pelästyisivät nyt todella pahasti. Laahustin, melkein konttasin, aamupalalle. Kuulin Saaran iloisen äänen jo rappusilla ja murisin jo hiljaa mielessäni joidenkin pirteydelle. Haroin sekaisia hiuksiani ja astuin valoisaan keittiöön, tokaisten käheällä äänellä huomenet. Lasse vilkaisi mua nopeasti, toivottaen myös hyvät huomenet.
- Huomenta, Saara henkäisi ja kääntyi suuntaani. – Et ole tainnut nukkua kunnolla.
- Enpä juurikaan, mumisin ja lysähdin baarijakkaralle istumaan ja nojasin tiskipöytää vasten, silmät uhkaavasti lipsuen kiinni. Saara lykkäsi eteeni jogurtin ja pari palaa tummaa leipää. Hymyilin vinosti, mutta en osoittanut ruokiin mitään kiinnostusta. Missi tepasteli luokseni ja alkoi hyppiä jalkojani vasten, vingahdellen samalla.
- Mee pois.
Ei koira ottanut sitä kuuleviin korviinsa, vaan jatkoi sitkeästi yritystään päästä kuningattaren paikalle.
- Missi lopeta, Saara ärähti tiukasti, jolloin koira sipsutti keittiöstä pois häntä koipien välissä. Se on sellainen hienohelma, jos joku sitä erehtyy komentamaan, se poistuu paikalta todella teatraalisesti. Vilkuilin sen perään hymähdellen, onhan se ihana koira, mutta toisinaan sen hellyydenkipeys ottaa päähän. Ei sitä jaksaisi ihan joka sekunti paijata tai kanniskella. Tässä kohtaa voisi katsoa tätiäni, hän on Missin tuollaiseksi tehnyt. Se on kiltti ja tottelevainen, mutta rotunsa tapaan ei kovinkaan miellyttämisenhaluinen. Saara on käynyt Missin kanssa agilityssä, mutta ei ole nyt ilmoittautunut kursseille.
- Hei saisinko auton lainaan? kysyin, nyt kun vielä muistin sen. Saara vilkaisi miestään nopeasti, kunnes katse siirtyi muhun.
- Ajattelimme lähteä kaupungille mun autolla, Lucas lainaa Lassen.
Juuri näin, hienoa. Joutuisin soittelemaan kaikki ystäväni läpi, että kuka pääsisi noutamaan mut täältä.
- Voithan tulla meidän kyydissä, Lasse ehdotti ystävällisesti. Loihdin kasvoille hymyn, kunnes se hiipui hieman.
- Milloin olette lähdössä?
- Ihan pian, tytöt ovat ylhäällä vaihtamassa vaatteita.
- Mulle ei sopis ihan vielä, mutisin tuohtuneena. Tässä meni kyyti mahdollisuus, en todellakaan menisi oleskelemaan kylälle montaa tuntia aikaisemmin.
- No Lucas voi varmasti heittää sut.
Mieleni olisi tehnyt ilmoittaa heti kieltävästi, että en sen jätkän kyytiin astuisi miljoonasta eurostakaan. Mutta eihän mulla muita vaihtoehtoja oikein ollut, joten tyydyin nyökkäämään vaisusti. Kuin tilauksesta Lucas ja Lilli ilmestyivät keittiöön.
- Hyvää huomenta, Lilli hihkaisi ja istahti viereeni, vilkaisten nopeasti väsyneitä kasvojani. – Oletko valvonut koko yön?
Lucas käänsi katseensa muhun, sen tummat silmät kipinöivät, vaikka muuten katse oli hämmästyttävän pehmeä.
- En, oli vain liian kuuma nukkua.
- Varmasti, Lucas naurahti ja joi kahvistaan pitkän kulauksen. Meinasin tarttua pöydällä olevaan mandariiniin ja viskasta sen jätkän naamatauluun, en kuitenkaan toteuttanut suunnitelmaani, tyydyin vain hymyilemään herttaisesti.
- Lucas, Lasse aloitti, jotta saisi jätkän huomion itseensä. – Mihin aikaan olet lähdössä liikenteeseen?
- Sitten kun Lilli on valmis.
- Veisittekö Katan samalla keskustaan?
- Sopii, Lucas murahti ja käänsi katseensa oven luona seisoviin enkelityttöihin.
- Huomenta! Kiia hihkaisi ja juoksi Lucasin syliin, poika kietoi toisen kätensä tytön ympärille ja nosti tämän syliinsä. Ilona vilkaisi sisartaan ja tuli luokseni ujosti hymyillen.
- Tuletko meidän kanssa?
- En, sanoin suruissani. Ilona mutristi söpösti huuliaan ja kosketti tummia takkuisia hiuksiani.
- Noniin lähdetäänpäs neitoset, Lasse ilmoitti kuuluvasti. Kiia rimpuili Lucasin sylistä pois ja heti alas päästyään he kirmasivat Ilonan kanssa eteiseen Lasse heti vanavedessä. Saara laski kahvikuppinsa tiskipöydälle ja vilkaisi meitä kolmea.
- Ollaan sitten ihmisiksi. Moikka.
- Moi, tervehdimme lähes saman aikaisesti. Tovin pysyimme keittiössä aivan hiljaa, kuulostelimme eteisessä olevaa möykkää ja oven pamausta kun isäntäväki poistui talosta. Lilli haukkasi jälleen leivästään palasen. Tunsin Lucasin katseen itsessäni, mutta en suonut tälle vastakaikua mistään hinnasta. Syrjäsilmällä kuitenkin kiinnitin huomiota vieressäni istuvaan tyttöön. Tällä oli hiukset löysällä letillä, kasvot ehostettuna ja kesäinen vaatetus; lyhyet mustat shortsit ja punainen t-paita. Tunsin itseni niin rääsyksi tämän rinnalla, omat hiukseni sojottivat suuntaan jos toiseen, näytin haudasta nousseelta ja päälläni oli ainoastaan alusvaatteet ja toppi. Tiedostettuani vähäisen vaatetukseni, tunsin hennon punan nousevan kasvoilleni.
- Nii koska me lähetään?
Lilli vilkaisi mua hymyillen.
- Samapa se, mulla ei ole kiire mihinkään. Lucas?
Poika vilkaisi sisartaan toinen kulma koholla.
- What?
- Milloin lähdemme?
- Aaa, ihan sama vaikka heti.
Vilkaisin sisaruksia kärsimättömänä, koska me siis olimme lähdössä? Lilli kääntyi takaisin puoleeni.
- Heti kun sinä olet valmis, niin voidaan lähteä.
Nyökkäsin hymyillen ja ilmoitin meneväni huoneeseen vaihtamaan vähän säädyllisempää päälleni. Kipitin pikavauhtia ulos keittiöstä, koska tiedostin nyt liian selvästi oman pukeutumiseni. Kuulin kuitenkin vielä sisarusten keskustelun.
- Lopeta se Katan kuolaaminen.
- Vítut mä mitään kuolannut, katsoin vain.
- Juu juu, kyllä mä näin. Paljasta pintaa oli ihan tarpeeksi sun mielestä.
- Enemmänkin olisi voinut olla.
- Nyt se turpa kiinni.

Istuin Lassen upouuden Volvo -maasturin takapenkillä, olin vapaaehtoisesti luvannut matkustaa siellä ja poistuisin kuitenkin ensimmäisenä autosta. Matka sujui mielestäni nopeasti, kuuntelin sisarusten jutustelua ja taustalla soivan radion musiikkia. Vilkuilin kännykkääni useaan otteeseen, ystäväni Noora lupasi odottaa mua vakiokahvilassamme. Nojauduin kunnolla penkkiä vasten ja vilkaisin ulos, olimme jo keskustassa, eikä tästä olisi enää pitkä matka.
- Mä jään tuossa kahvilan edessä pois, ilmoitin ajoissa, koska suurin osa ajaa siitä aina ohi. Lilli kääntyi katsomaan mua ja ojensi pienen paperinpalasen.
- Siinä on mun numero, soita kun olet valmis kotiutumaan.
- Kiitos, kiittelin kohteliaasti. – Voi olla että saan Nooralta kyydin kotiin.
Lilli nyökkäsi hymyillen. Lucas pysäytti auton kahvilan edustalle, huomasin Nooran tuijottavan mua ikkunasta silmät selällään. Olin vallan unohtanut mainita kesäisistä vieraistamme, mutta nyt voisimme puida sitä yhdessä.
- Kiitos kyydistä.
Lucas vain hymähti, mutta hänen siskonsa vain naurahti ja vilkutti auton ikkunasta mulle. Tuijotin kaasuttavan autonperään hetken, kunnes suunnistin sisälle viileään kahvilaan. Noora hieroi käsiään jo valmiina kyselemään näistä kahdesta tuntemattomasta kuskistani.
- Heissan, aloitin kuitenkin tervehdyksellä, koska tiesin sen ärsyttävän ystävääni suunnattomasti.
- Keitä he olivat?
- Lassen sisaren lapsia, he tulivat tänne eilen Kanadasta, sanoin kuin asia olisi ihan simppeli. Nooran suu loksahti auki ja sitten tuli pienoinen tukahdutettu kiljaisu. Naurahdin.
- Miten muuten kommunikoit heidän kanssaan, ethän sinä osaa melkein yhtään englantia?
Pyöräytin silmiäni, kaikki tiesivät tämän super hyvän kielipääni.
- He puhuvat sujuvasti suomea.
- Vau! Kerro lisää!
- He ovat kaksosia, ehkä meidän ikäisiä. Heidän nimensä ovat Lucas ja Lilianna.
- Onko se jätkä hyvännäköinen? oli Nooran ensimmäinen kysymys, virnistin ja nyökkäsin myöntävästi. – Mun tarvii kyllä nähdä ne.
- Tuu meille illalla.
- Varmasti tulen, yritäkki estää, Noora hihkaisi ja heristi mulle etusormeaan. Pudistelin vain päätäni.

Aika kului kuin siivillä, meillä oli ihan älykivaa. Kiertelimme parissa vaatekaupassa ja kävimme myös koruliikkeessä, josta ostin parit korvakorut. Noora ei tohtinut millään keskittyä mihinkään mitä teimme, hän halusi vain kiperästi meille antamaan tuomionsa uusista tulokkaista.
- Selvä lähdetään meille, totesin lopulta, vaikkakaan en vihaisesti.
- Viimeinkin, Noora huokaisi helpottuneena ja kiskoi mut perässään parkkipaikoille missä hänen autonsa odotti. Vatsanpohjassani tuntui lennokkaalta, vaikken varsinaisesti tilannetta jännittänyt yhtään. Tuijotin ystävääni hymyillen, Noora on sellainen mikä saa useimmat pojat lankeamaan jalkoihinsa. Hänellä on platinan vaaleat hiukset, jotka yltävät olkapäille, ne on kerroksittain leikattu ja tyttö saa ne aina lankeamaan omaan tahtoonsa. Itselläni on tummat, noin puoleen selkään asti ulottuvat hiukset, joissa on punertavia raitoja. Ne ovat luonnostaan todella suorat, mutta saan tapella niiden kanssa ikuisuuden, jos haluan tehdä jonkun kampauksen. Olen kyllä sinänsä todella tarkka ulkonäöstäni, mutta sitten taas en kuitenkaan. En meikkaa mitään kauheaa kerrosta, kevyt näkymätön meikki on paras. Istahdin auton etupenkille huokaisten. Epäilin vahvasti mahtoivatko kaksoset olla jo kotona, vai mahtoivatko he vieläkin kierrellä jossain.
- Mua jännittää, Noora sanoi hetken kuluttua ja tuijotti mua sinivihreillä silmillään varovasti hymyillen.
- Hyvin se menee, olet niin luonnollinen aina uusien ihmisten seurassa.
Noora naurahti ja huitaisi kädellään ilmaa, kuin kieltääkseen äskeisen lauseeni.
- Millaisia he ovat muuten?
- Lilli on todella mukava, ainakin sen vähäisen ajan kun olemme jutelleet. Lucasta taas ei ota selvää, se juttelee enemmän Lillille kuin muille.
- Alkukankeutta, Noora kuittasi välittömästi ja virnisti perään vielä leveästi.

Noora pysäytti auton taidokkaasti keskelle pihaa, eikä aikonut sitä siitä siirtää suuntaan eikä toiseen. Eipä se mua hetkauttaisi milliäkään ja tuskin muitakaan, piha on sen verran tilava, että kyllä muut perheestämme saavat autot vallanmainiosti pihaan. Saksanpaimenkoirat Tito ja Roki haukahtelivat pariin kertaan terävästi ja tervehtivät meitä lyhyellä kaavalla; pari rapsutusta korvan taakse, kiitos ja moro. Naurahdin koirille ja seurasin niiden jölköttelyä, kun ne palasivat takaisin omalle vartiopaikalleen joka sijaitsi vaahterapuun alla. Sieltä näki mainiosti portille ja kotiovelle, eikä pihapiirin tarkistus sieltäkään tuottanut näille kahdelle vaikeuksia. Olihan se hyvä, että ne pitivät vahtia, mutta joskus kun olet yksin isossa kämpässä ja koirat ilmoittavat pihan ohi ajavasta autosta, myönnän että se saa niskakarvat nousemaan pystyyn ja mielikuvituksen laukkaamaan. Yleensä kipitän välittömästi lähimmälle ikkunalle tarkistamaan, oliko pihaan ajanut auto. Onneksi ne olivat vain ohikulku matkalla. Vain yhden kerran pihaan on ajanut mulle täysin vieras auto, joka heitti pihamme läpi kaarroksen ja palasi takaisin tielle jatkaen matkaansa. En tiedä oliko sitten erehtynyt, vai pelästyikö se raivoisasti haukkuvia koiria. Niiden haukahduksista yleensä osasi aika hyvin tulkita, oliko kyseessä joku vieras vai tuttu.
- Ei ne taida olla kotona, Noora tuhisi pettyneenä. Naurahdin ystäväni murtuneelle ilmeelle ja kiedoinkin käteni tämän ympärille.
- Kyllä ne varmasti pian palaa takaisin.
- Toivon todella, Noora huokaisi ja soi mulle pehmeän hymyn. Kaivoin laukustani avaimet ja avasin meille kotioven. Missi rynnisti meitä vastaan iloisesti vingahdellen ja hyppi meitä kumpaakin vasten vuorotellen. Noora sirkutteli ihmeellisellä äänellä ja nosti hyperaktiivisen Missin syliinsä.
- Oi oi, mikä ihanuus olet. Söpis, tui tui.
Katsoin ystävääni kuin vähäjärkistä, joka kerta kun tämä näki Missin, tuli lähes samat sanat suusta. Se vain jotenkin kuulosti hassulta. Missi innostui tytön kimeästä äänestä lisää, ja jakoi kuolaisia suukkoja tämän kasvoille sellaisella nopeudella, että se oli oksat pois. Noora ei meinannut millään tohtia laskea koiraa pois sylistään, mutta kuitenkin hetken kuluttua hän teki niin.
- Voi että se on niin söpö, Noora hihitti ja nosti kätensä kasvojensa eteen.
- Niin on, myönsin ja sipaisin Missin silkkistä selkää nopeasti. Koira hyppi kasvojani kohti, mutta toruin sitä tuimasti. Saara ei pidä siitä, että Missi hyppii kasvoihin, eihän se mitään ole tehnyt, mutta tätini pelkää sen innostuvan niin, että ottaa leikillään kiinni. Vaaroja on hyvä ennakoida, eikö vain? Missihän on kuitenkin ihan perhekoira, se ei ole koskaan tehnyt mitään pahaa ja viihtyy erinomaisesti lasten kanssa. Se rakastaa lapsia ja niiden hellyydenosoituksia yli kaiken.
- Mitäs tehdään sen aikaa? Noora tiedusteli kiinnostuneena ja tuijotti peilikuvajaistaan eteisen suuresta peilistä suu mutrulla. Vilkaisin tyttöä olkia kohauttaen, mulla ei ollut harmainta aavistusta mitä voisimme tehdä.
- Käydäänkö Missin kanssa pienellä kävelyllä?
- Sopii, vastasin hymyillen, johon tyttö vastasi hymyllä.
- Laitetaanko hihna?
- Ei tarvitse, käydään tuossa autotallin takana olevassa metsässä.
Noora nyökkäsi ja kiskoi kengät takaisin jalkaansa. Missi alkoi välittömästi vipeltää jaloissa, koska tiesi pääsevänsä ulos. Avasin oven ja päästin koiran ulos ensimmäisenä.

Kävelimme rauhallisella tahdilla metsän reunassa, Missi hyppeli välillä syvemmälle, mutta tuli nopeasti tarkistamaan olimmeko vielä paikalla. Ei se kauaa jaksanut meidän köpöttely vauhdissa, vaan vipelsi edellemme haistelemaan metsäneläinten jälkiä. Huokaisin hiljaa ja potkiskelin käpyjä, mikä sattuivat osumaan reitilleni. Olimme pysyneet Nooran kanssa tavattoman kauan hiljaa, mikä ei kohdallamme todellakaan ollut normaalia. Mutta eihän sitä tarvinnut jatkuvasta puhua ja koska tiesin Nooralla olevan huolia, ymmärsin hyvin miksi tämä pysyi vaitonaisena aina välillä. Hipaisin tytön kättä ja hymyilin rohkaisevasti.
- Sä tiedät että voit aina puhua mulle.
- Tiedän, kiitos, Noora sanoi ja jatkoi reippaammalla äänellä. – Mä vain uppouduin ajatuksiin, sori.
- Ei mitään, ajattelin sun murehtivan taas niitä asioita.
- En, mä en voi vaikuttaa vanhempieni päätökseen.
- Kukaan ei voi, mutisin oman vastaukseni ilmoille ja käänsin katsettani sivummalle. Silmäkulmissa alkoi tuntua poltetta, kun kyyneleet yrittivät pyrkiä ulos. Mä en kuitenkaan halunnut tai edes aikonut itkeä, vaikka tässä tilanteessa se olisi ollut ihan oikeutettua. Vain lähimmille ystävilleni olin kertonut omista vanhemmistani ja kaikki olivat kauhistelleet äitini päätöstä. Saara oli jopa yrittänyt tavoittaa äitiäni isäni kuoltua, mutta ei tämä vastannut puhelimeen, saatikka ilmoittanut sen jälkeen itsestään. Saara oli vain päättänyt asian antaa olla, jos kerran ei kiinnostanut, niin ei sitten.
Noora vilkaisi mua nopeasti ja nähtyään ilmeeni, tämä kietoi kätensä ympärilleni. Seisoimme siinä metsän rajalla toistemme syleilyssä, emmekä kiinnittäneet huomiota pihaan tulevaan autoon tai haukkuviin koiriin. Noora silitti selkääni hitain liikkein ja keinutti meitä samalla puolelta toiselle. Hätkähdimme kuitenkin siihen kun Missi tuli metsästä räksyttäen kimeällä äänellään ja kun Lucas kommentoi meitä.
- Olisit vaan Kata soittanut, niin olisit voinut syleillä mua, ettei tarvitse turvautua muihin.
Noora vetäytyi halauksesta hitaasti pois ja tuijotti musta hiuksista jätkää suu auki. Lucas hymyili ystävälleni leveästi.
- Lucas, Katan päiväunien kohde.
Noora vilkaisi mua syrjäsilmällä ja suu leveässä virneessä, omille poskilleni taas levisi se tämän hetken tutuin juttu, hento puna.
- Olen Noora ja valitettavasti emme leikkineet sinua ja Kataa.
Lucas naurahti kuivasti muljauttaen ruskeita silmiään.
- Lilli pisti kahvia tulemaan, mennään sisälle.
Noora nyökkäsi suu messingillä ja huuteli Missiä mukaansa. Vedin syvään henkeä ja olin lähdössä ystäväni perään, mutta Lucas astui eteeni niin, että kävelin suoraan tämän syliin.
- Noh mitäs mä sanoin että haluat mun syliin, mutta katsotaan myöhemmin, niiden sanojen jälkeen jätkä törkkäsi mut kauemmas ja hölkkäsi Nooran luokse ja alkoi puhua tälle, vilkaisten kuitenkin vielä olkansa yli mua. Seisoin tyhmännäköisenä paikallani ja tuijotin kaksikon perään suu pienesti auki. Mitä helvettíä tuo äskeinen oli? Jätkä antoi ristiriitaisia signaaleja, mutta ei mua kiinnostanut. Mä en kaivannut elämääni ketään, ainakaan vielä. Jätkistä oli pelkkää harmia ja rakkaus vain satutti. Pudistin päätäni ja lähdin kohti taloa, Missi odotti kiltisti oven edustalla mua ja hyppi jalkojani vasten toivoen pääsevänsä syliini. Tällä kertaa annoin periksi ja nostin koiran syliini kävellen ovesta sisälle.

Istuimme olohuoneessa juomassa kupposet kahvia, tai kaksoissisarukset joivat, me vain istuimme Nooran kanssa. Emme olleet puhuneet halaistua sanaa. Sekä televisio pysyi itsepintaisesti kiinni, vaikka kuinka sitä kahdeksalla silmäparilla tuijotimme, kukaan vaan ei vaivautunut ojentamaan kättään kapulaa kohti ja napsauttamaan televisiota auki. Lucas nosti jalkansa pöydälle ja huokaisi kuuluvasti, Lilli vilkaisi veljeään välittömästi.
- Kellokin on jo ihan tuhottomasti, eikä mitään ole tänään saatu aikaiseksi.
- Meillä on aikaa, Lilli totesi reippaasti ja ojensi kätensä kapulaa kohti, napsauttaen television auki. Jätkä hymähti ja haroi mustia hiuksiaan, mikä enemmänkin näytti siltä kuin hän olisi sekoittanut niitä lisää. Noora tuijotti lähes jatkuvasti Lucasta ja aina kun jätkä otti katsekontaktia, blondi oli täysillä mukana. Suljin silmäni hetkeksi ja annoin käsieni liukua Missin selässä, päätä jomotti ikävästi vähäisen unen vuoksi.
- Käyn äkkiä yläkerrassa.
Kaikkien katseet kääntyivät suuntaani kun nousin seisomaan, laskin Missin lattialle ja lähdin kohti makuuhuonettani.
Kaivoin pienestä lipastosta yhden buranan, heitin sen kurkkuuni ja kulautin vettä sen perään. Laskin vesipullon takaisin lattialle sänkyni viereen ja vilkaisin ikkunastani ulos. Ulkona alkoi olla jo hämärää, joten aloin ihmetellä, missä Saara ja muut viipyivät? Sutaisin etuhiuksiani nopealla liikkeellä ja poistuin huoneestani. En kerinnyt kuin ovesta ulos kun mut tuupattiin käytävän seinää vasten. Suustani karkaisi pieni ähkäisy ja tartuin tuuppaajan paitaan kuin hukkuva. Salamana sinkosin katseeni ruskeisiin virnuileviin silmiin, jotka olivat vähän yli kymmenen sentin päässä omista kasvoistani. Lucas kallisti hieman päätään ja toi päätään vielä lähemmäs, siirtäen toisen kätensä vyötärölleni. Polveni notkahtivat hälyttävästi, mutta onneksi sain seinästä edes sen verran tukea, etten lysähtänyt lattialle istumaan.
- Ajattelin vain tulla katsomaan, jätkä aloitti kierrellen ihan tarkoituksella. – Jos vaikka haluaisit sen halauksen nyt.
- En ole sitä koskaan sulta halunnutkaan.
- Olet antanut vähän toisen käsityksen, Lucas totesi ja siirsi kättään alemmas peppuani kohti. Koko kehoni jännittyi välittömästi, se ei reagoinut käskyihini poistua tilanteesta. En oikeastaan kerinnyt sitä enempää miettimäänkään, kun Lucas jo vetäisi mut halaukseen. Työnsin kaikin voimin jätkää kauemmas, mutta tämä vain piteli mua paikoillaan naurusta hykerrellen.
- Lopeta toi vastaan paneminen.
- No en! sihisin kiukusta ja potkaisin jätkää nilkkaan. Tämä päästi välittömästi irti manaten englanniksi, mutta en jäänyt ottamaan asiasta sen enempää selvää vaan pinkaisin karkuun, mitä nyt vetelillä jaloilla pääsin. Harmikseni Lucas oli paremmassa vireessä ja taklasi mut lattialle, etten pääsisi karkuun. Joka paikkaa särki kaatumisen jäljiltä, mutta se oli pieni vaiva siihen, että Lucas istui päälläni. Jätkä käänsi mut nopeasti ympäri ja tuijotti mua silmät kipinöiden, vaikka suu oli leveässä virneessä. Mulkoilin Lucasta todella vihaisesti ja yritin riuhtoa itseäni irti, mutta ei toivoakaan, jätkä lukitsi käteni lattiaa vasten ja istahti uudestaan päälleni.
- Tuntuiko se halaus noin hyvältä, että sun oli pakko poistua paikalta?
- Ei.
- Oooh, alkoiko olemaan levottomia ajatuksia?
- No ei.
- Onko jo märkä olo?
- No ei ole!
Lucas kallisti päätään virnistellen kahta kauheammin.
- Asiahan voidaan tarkistaa pikaisesti.
Silmäni revähtivät apposen auki, ei kai jätkä aikonut tosissaan tehdä niin? Vaikka olin paniikissa omalla tavallani, sain pidettyä ilmeeni muuten täysin kurissa. Irvistin jätkälle vihaisesti ja olin kokeilemassa uutta pako yritystä, kun toimintani keskeytti hämmästynyt ääni.
- Mitäs te kaksi touhuatte?

Voi sitä häpeää kun kävelin rappusia alas Lassen ja Lucasin perässä. Nämä nauroivat jollekin asialle, mikä meni multa ihan ohi korvien. Olin liian keskittynyt hetki sitten tapahtuneeseen kiinni jäämiseen. Lucas oli käyttäytynyt aivan normaalisti, naurahtanut ja sysännyt päällekkäin makaamisen niskoilleni. Huokaisin hiljaa ja kertasin asiat nopeasti mielessäni.

Lasse tuijotti meitä hämmentyneenä, vaikka suu oli leveässä virneessä. Lucas ei tehnyt elettäkään että olisi noussut pois päältäni, mutta irrotti kuitenkin kiltisti kätensä käsistäni ja kohottautui istumaan paremmin. Lasse kallisti hieman päätään toistaen kysymyksen, mikä oli keskeyttänyt Lucasin pérvot toimenpiteet.
- Kata kompastu omiin jalkoihinsa, todennäköisesti, enkä seurannut tarpeeksi ja kaaduin päälle.
Voi luoja, voiko asia ontua yhtään enempää, mutta Lasse uskoi sen välittömästi. Mikä sai suuni loksahtamaan epäuskosta auki. Ei voi olla totta! Jos itse olisin kuullut tuollaisen selityksen, olisin nauranut niin páskasta naurua, ettei kukaan ole ikinä sellaista kuullutkaan.
- Ihmettelin mitä te kaksi oikein keskellä käytävää puuhailette.
Olin avaamassa suutani, mutta Lucas vilkaisi mua haastavasti ja virnisti rappusten luona seisovalle miehelle.
- Ei sellaisia touhuja katseiden alla.
- Parempi ettei, Lasse naurahti ja viittoili meitä seuraamaan häntä alakertaan. – Tulin hakemaan Kataa, Nooralla on jotain asiaa.

Lucasin ruskeat silmät vilkuilivat mua tiuhaan tahtiin, kun istahdin sohvan käsinojalle Nooran viereen. Blondi tyttö vilkaisi punaisia poskiani kulmat rypistyneinä, kunnes katse harhaili virnistelevään jätkään. Noora avasi suunsa ja sulki sen yhtä nopeasti. Taisi ihmetellä mitä ylhäällä oli oikein tapahtunut, koska Lucas oli tyylikkäästi vaihtanut Lassen kanssa aihetta eteiseen saapuessamme. Mies oli tietenkin lähtenyt uuteen juttuun mukaan innoissaan, joten olohuoneessa majailijat eivät tietäisi lainkaan yläkerran tapahtumia. Päätin kuitenkin kertoa Nooralle, heti kun sellainen kaksinhetkinen tilaisuus ilmaantuisi.
- Mun pitää valitettavasti poistua, Noora sanoi hetken kuluttua. Katsoin tyttöä yllättyneenä, mutta tämä kertoi syyn heti perään. – Äiti soitti käymään, siellä on kolmas maailmansota meneillään.
- Voin tulla saattaa ovelle, lupauduin välittömästi, Lucas tuijotti mua ivallisesti, mutta osoitti lopulta mielenkiintonsa jaloissa pyörivään Missiin. Koira oli tyytyväinen, kun komea alamainen soi sille rapsutuksia.
- Kiva, Noora vastasi hymyillen ja nousi sohvalta ylös, tervehti kaikkia kohteliaasti ja poistui perässäni olohuoneesta. Heti kun pääsimme pois ylimääräisten korvien ulottumattomille, Noora käänsi mut ympäri.
- Mitä ihmettä siellä tapahtui?
Irvistin tytölle.
- Saakeli se halaili mua ja kaatoi maahan, alkaen ladella kaikenmaailman pervouksía, selitin pikaisesti ja tunsin kuinka väristys kulki kehoni lävitse. Noora hihitti pudistellen päätään.
- Ei onneksi mitään vakavampaa, tyttö aloitti kiskaisten valkoiset ballerinat jalkaansa. – Jos se on vaan kiinnostunut susta.
Naurahdin.
- Tuskinpa, ehkä mä vaan olen hyvä kiusauksen kohde.
Noora kohautti olkapäitään.
- Tiedä sitten. Kysy siltä.
- Joo taidanpa kysyä, hei haloo, en todellakaan, murisin. Kuinka tyhmältä se vaikuttaisi jos kipittäisin kysymään Lucasilta, ”Oletko kiinnostunut musta?” Poika varmaan kuolisi nauruun. Noora katsoi mua silmät suurina, kuin ei olisi noin tyhmää ideaa koskaan ehdottanutkaan.
- Sitten sun vaan täytyy antaa samalla mitalla takaisin.
- Ja mites sellainen sitten onnistuu?
- Ehkä me keksitään jotain.
- Kunhan se ei ole mitään typerää.
Noora irvisti.
- Mä voin laatia illalla vähän ehdotuksia. Saadaan Lucas aisoihin nopeammin kuin uskotkaan.
- Että kun odotan innolla, murahdin sarkastisesti ja heilautin kättäni ystävälläni joka asteli selkä edellä autonsa luokse.
- Älä manaa vielä, se voi jopa onnistua! Noora kiljui, kunnes nosti kätensä suunsa eteen. Pudistelin päätäni hymy huulillani ja suljin oven perässäni. Nooran ideat pelottivat jo valmiiksi, olen kyllä rohkea ja haluan todellakin näpäyttää takaisin, mutta jotenkin ujous lyö vastaan. Huokaisin hiljaa ja nojauduin tummaa tammi ovea vasten, mihin olin taas pääni panemassa?

Tallustelin takaisin olohuoneeseen, josta Lucas oli hävinnyt. Lilli näperteli mustia hiuksiaan, samalla sylissä olevaa lehteä lueskellen. Lysähdin nojatuoliin huokaisten, jolloin Lilli nosti katseensa hymyillen. Tytön ruskeat huolitellut silmät kiersivät vartaloni läpi nopeasti, kunnes ne palasivat takaisin lehden pariin. Kurtistin kulmiani, mitäs tuo äskeinen mahtoi olla?
- Kata, tuletko auttamaan?
Käännyin katsomaan eteisen ovella kurkkivaan Saaraan, joka viittoili mua mukaansa. Tuhahdellen nyökkäsin nopeasti ja lähdin naisen perään. Todennäköisesti joutuisin auttamaan ruuanlaitossa, en ole siinä mikään mestari, mutta en onneksi mitään myrkkyäkään tee. Olen kyllä joutunut ruokaa usein tekemään, koska isäni ei silloin eläessään työkiireiltään kerinnyt. Sutaisin hiukseni sekaiselle nutturalle ja astuin keittiöön. Suuni aukeni hämmästyksestä, Lucas pilkkoi porkkanoita, tätini hääräsi levyn ja jääkaapin välissä.
- Tarvitsit apua?
- Joo, tarvitsee vielä käydä kaupassa, unohdin ostaa pari raaka-ainetta.
- Okei, mutisin kulmat rypistyneinä.
- Sä tulet keittiöön ja mä lähden kauppaan, Saara virkkoi ja pyyhkäisi märkiä käsiään farkkuihinsa. Huokaisin, en jaksaisi vastaankaan pistää, mutta Lucasin kanssa kahdestaan keittiöön. Ei unelmien täyttymys, tämän päiväisen jälkeen.
- Missä Lasse on? välähti mieleeni äkkiä, mieshän voisi tulla keittiöön, hänellä on vielä kaikenlisäksi erinomaiset keittolahjat. Saara kääntyi puoleeni kysyvänä, vaikka vastasi omaani.
- Hän on tyttäriensä kanssa ulkona siivoamassa autotallia.
Siinä meni oljenkorteni.
- Selvä mitä teen? kysyin alistuneena. Lucas vilkaisi mua erittäin nopeasti, mutta keskittyi jälleen tehtäväänsä.
- Autat Lucasta.
No voihan víttu! Olisin voinut suoraan vaikka syöttää käteni leijonille.
- Selvä, murahdin ja laahustin jätkän luokse, vaikka pidin katseeni tuimassa ilmeessä, olin erittäin jännittynyt. Jätkä lopetti tehtävänsä ja hymyili mulle ensimmäistä kertaa erittäin ystävällisesti. Se veti pasmani täysin sekaisin, tuollaista hymyä en ollut koskaan nähnyt. Sillä hymyllä varmasti jokainen tyttö lankeaa jätkän jalkoihin ja anelee hellyyksiä ja paljon muuta. Olisin voinut itsekin tehdä niin, mutta onneksi voimakastahtoisuuteni esti mua tekemästä niin. Se olisikin ollut erittäin noloa vinkua jätkän jaloissa tulisia suudelmia ja vartaloa helliviä otteita. Värähdin pienesti ja työnsin väkivalloin nuo ajatukset syrjään.
- Mitä voin tehdä?
- Voisit vaikka kuoria perunat.
Nyökkäsin hyväksyvästi ja astelin lavuaarin luona olevan perunapussin luokse. Saara vilkaisi meitä kumpaakin hymyssä suin, laittoi kalan takaisin jääkaappiin ja nosti baarijakkaralla olevan laukun olalleen.
- Menen nyt, yritän tulla nopeasti, nainen selitit tarkistaen samalla laukkunsa sisältöä. – Lucas tietää mitä pitää tehdä vielä.
- Joo, jätkä vastasi, vaikka siihen ei oikeastaan ollut aihetta. Ehkä kohteliaisuuttaan tai muuten vain. Käännyin katsomaan mustahiuksista jätkää, ennen kuin kaadoin lavuaarin pohjalle sopivan määrän perunoita. Ehkä tämä ruuanlaitto sujuu ongelmitta ja ehkä Lucas ei olekaan niin ärsyttävä kuin antaa olettaa, toivon ainakin niin.

Kymmenen minuuttia sujui hiljaisuuden vallitessa, jos mukaan ei lasketa Lillin hihkaisua, kun tämä paineli yläkertaan koneelle. Lucas seisoi koko ajan selin muhun ja teki hommia ripeällä tahdilla, mutta tunsin välillä katseen selässäni.
- Oletko kuorinut jo?
- Kaksi enää.
Lucas hymähti ja siirtyi vierelleni seisomaan tarkkaillakseen työskentelyäni silmäkovana. Huomasin käsieni vapinan, mikä oli vielä pientä, johon ei kiinnittäisi huomiota edes kunnolla, mutta koska tunsin sen niin osasin myös katsoa. Vedin syvään henkeä, lähtisi nyt vetämään tosta viereltä.
- Saat tulla tekemään kastikkeen.
- Hä? Minä? kysyin ällistyneenä, johon Lucas tyytyi vaan nyökkäämään hymyillen.
- Autan sua kyllä.
Tuhahdin, mutta en aikonut pistää vastaankaan, ei siitä kuitenkaan olisi mitään hyötyä. En kuitenkaan ymmärtänyt sitä, miksei jätkä voinut itse tehdä kastiketta. Kyllä mä voisin muita hommia tehdä sinä aikana. Saatuani viimeisen perunan kuorittua, jätkä laittoi pannut ja tarvikkeet valmiiksi, kiskaisi mut luokseen ja asetteli paikoilleen. Sydämeni hakkasi rinnassa tuhatta ja sataa, johtuiko se kenties siitä että jätkän käsi lepäsi harteillani vai äskeisestä kiskaisusta? En antanut sen häiritä, vaan yritin keskittyä ihan kunnolla kastikkeet väsäämiseen.
Hyvän aikaa kastiketta tehtyämme, Lucas siirtyi taakseni seisomaan, asettui aivan kiinni ja tarttui oikeeseen käteeni missä puukauha oli. Jännityin välittömästi, koska en tiennyt mitä tapahtuisi seuraavaksi. Lucas alkoi liikuttaa kättäni kahdeksikon mallisesti, mutta ei sillä ollut mitään merkitystä siihen, että tunsin jätkän lämmön selässäni ja pienet henkäykset niskassani. Menin ihan kananlihalle ja värähdin pienesti, tiesin kyllä että Lucas oli tuntenut sen ja ehkä siksi tämä siirtyi vielä lähemmäksi.
- Sä tuoksut hyvälle, Lucas kuiskutti korvaani käheällä äänellä niin, että tämän huulet hipoivat korvaani. Suustani meinasi karata hiljainen huokaisu, mutta estin sen puristamalla huulet tiukasti yhteen. Mitä tämä touhu oikein oli? Lucas naurahti pehmeästi ja siirtyi seisomaan viereeni. Puristin puukauhaa kädessäni tiukasti ja annoin sen liukua pannulla kahdeksikkoa Lucasin näyttämällä tavalla. En suostunut irrottamaan katsettani edes pannusta sekunniksikaan, en halunnut kohdata niitä ruskeita silmiä. Jätkän polttava katse kuitenkin tuijotti mua herkeämättä, mutta sekin loppui siihen kun ulko-ovi kävi ja seuraavassa hetkessä Saara viiletti keittiöön.
- Noniin, kyllä mä nyt pärjään jo yksin, nainen paasasi hengästyneellä äänellä, samalla touhuttaen jo kauhealla vauhdilla suuntaan jos toiseen. – Kiitos.
Laskin kauhan kädestäni ja suunnistin ulos keittiöstä jalat vetelinä, kuulin Lucasin askeleet heti perässäni. Kaivoin kännykän taskustani ja tarkastin kellon, se oli jo ihan hyvän verran. Iltapäivä oli jo pitkällä ja arvelin ulkona olevan vieläkin hämärämpää kuin aikaisemmin. Säpsähdin Lucasta joka viiletti ohitseni yläkertaan, loikkien pari rappusta kerrallaan. Olin matkaamassa pojan perään, suuntani ainoastaan oma rakas huoneeni, kun Lasse ja lapset tulivat sisälle iloisesti naureskellen.
- Hei! tervehdin tavallista kovemmalla äänellä, samalla kavuten rappusia ylös. Kolmikko tervehti takaisin ja hävisivät olohuoneeseen, paitsi Kiia tuli luokseni hihitellen. Hymyilin sädehtivästi vanhemmalla enkelitytölle ja annoin tämän seurata mua makuuhuoneeseeni. Tyttö hypähti parisängylleni, alkaen selata yöpöydällä olevaa lehteä ja vilkuili tekemisiäni kulmiensa alta. Järjestelin sekaista vaatekomeroani ajan kuluksi, eikä sängylläni istuva pellavapää tyttö puhua pukahtanut hetkeen.
- Haittaako sua että olen täällä?
- Huoneessani? Ei tietenkään, vastasin hämmentyneenä. Miksi Kiia niin luuli? Viihdyin oikein hyvin pikkutytön seurassa, mutta vaatekomeroni kaipasi kipeästi järjestystä, olen usein vain viskonut kokeilemani vaatteet takaisin kaapin perälle. Erittäin paha tapa, mutta myös pahasti pinttynyt tapoihini.
- Et ole mun kanssa, Kiia nuhteli kimeällä äänellä ja näpläsi käsillään lehden sivuja. Huokaisin hiljaa ja istahdin Kiian viereen sängylle.
- Voin huomenna olla kanssasi.
- Lupaatko?
- Kyllä.
Kiia virnisti ja suikkasi nopean suukon poskelleni. Hymyilin leveämmin kuin tänään aikaisemmin muistan niin tehneeni ja kiedoin käteni tytön ympärille. Kiia halasi takaisin hiljaa hihitellen. Suljin hetkeksi silmäni ja olin iloinen, että mulla oli maailman ihanimmat pikkusisaret.

Istuimme koko perheen voimin ruokapöydässä syömässä, istuin Kiian vieressä pöydän reunassa, niin että tyttö jäi oikealle puolelleni. Vastapäätä istui Lucas, jonka vieressä hihitti tämän kuvakaunis sisar Lilli. Vilkuilin kaikkia kulmieni alta ja närin vähän haluttomasti ruokaa, ei ollut nälkä, mutta söin kohteliaasti. Lilli puheli innoissaan vieressään istuvalle Saaralle, joiden keskusteluun Lasse osallistui pienen ilmauksin. Ilona, joka istui Kiian vieressä, irvisteli lautasella koskemattomana olleelle lohen palaselle.
- Maista edes, Lasse komensi lempeään sävyyn, mutta kuitenkin tarpeeksi tiukasti. Pellavapää tyttö pudisteli päätään niin, että puolipitkät hiukset heiluivat puolelle toiselle. Lasse vilkaisi Saaraa, joka kohautti olkapäitään tiedottomana. Valitettavasti tädilläni ei ole omia lapsia, eikä hän omien sanojensa mukaan edes koskaan saa. Purin huultani ja tuijotin tummahiuksista naista myötätuntoisena, ehkä sitä jokainen joskus ajattelee, ettei hanki lapsia, mutta entäs sitten kun sanotaan, ettet saa. Voi olla varmaan aikamoinen shokki.
- Saanko poistua? Ilona kysyi kimeällä äänellään ja törkkäsi lautasen pois edestään.
- Et.
Ilona alkoi välittömästi murjottaa ja kitisi jotakin, mihin en jaksanut sen enempää huomiota kiinnittää. Pyörittelin ruokaa lautasellani, melkein leikein sen kanssa ja närin siitä vähän väliä ihan pieniä palasia. Saara vilkaisi mua hymyillen ja pudisteli pienesti päätään, jonka ymmärsin merkiksi, että voisin lopettaa leikkimisen. Laskin haarukan lautasen reunalle ja kiitin kohteliaasti, poistumatta kuitenkaan pöydästä.

Puolentunnin kuluttua autoin Saaraa korjaamaan likaiset astiat pois pöydältä, sekä pakkaamaan ruokia kippoihin. Saara lupasi laittaa tiskit koneeseen, siinä ei menisi kuulemma kuin hetki. Hymähdin tyytyväisenä, väsymys kolotti aivan jokaista solua kehossani, eikä ajatusmaailmani ollut yhtään sen terävämpi. Haukottelin pienesti ja virutin käyttämäni kauhat, laittaen ne heti sen jälkeen tiskikoneeseen.
- Mä menen jo huoneeseeni ja mahdollisesti pian nukkumaan.
Saara vilkaisi mua silmät suurina, nyökkäsi pienesti ja jatkoi touhujaan. Kävelin keittiöstä ulos reippaasti, ainakin omasta mielestäni ja suunnistin yläkertaan tervehtimättä olohuoneessa oleskelijoita. Rappuset kapusin laiskasti, ottaen kunnolla tukea puisesta kaiteesta. Jalat kyllä tottelivat kiltistä, mutta ne tuntuivat silti voimattomilta ja raskailta. Huokaisin hiljaa avaten hiukseni epämääräiseltä nutturalta ja kipitin huoneeseeni. Lysähdin välittömästi oven suljettuani, sängylle makaamaan mahalleni. Se helpotti mukavasti väsynyttä kehoani. Tuijottelin huoneeni seiniä, aivan kuin näkisin ne ensimmäistä kertaa. Ne olivat väriltään kermanvaaleat, se avarsi melko pientä huonetta mukavasti. Lattia oli erittäin tumma ja vanha, Saaran sanojen mukaan alkuperäistä lattiaa. Haukottelin jälleen, vaikka olo oli väsynyt, mua ei kuitenkaan väsyttänyt. Hassua, eikö vain? Tällaiset tunteet ovat aika sekavia, olo on sellainen väsynyt ja nuutunut, keho pakottaa nukkumaan, mutta mielessä olisi vielä virtaa ja energiaa. Hieroin väsyneitä kasvojani ja annoin katseeni lipua ikkunaani. Ikkunani sivuilla jököttivät Saaran ompelemat raskaat tummansiniset verhot, ne osuivat maahan ihan reilusti ja keräsivät myös mukavasti villakoiria. Saara oli joskus piloillaan tuonut huoneeseeni pienen kulhon, jossa oli ollut vettä ja ilmaissut asiansa näin; ”Villakoirasi tarvitsevat vettä pitääkseen nestetasapainonsa kurissa”. Hyvin hauskaa sanon minä, nainen oli Lassen kanssa nauranut ilmeelleni hyvän tovin, kunnes olivat ymmärtäneet poistua huoneestani vesi kulho mukanaan. Käännähdin selälleni ja tuijotin vaaleaa kattoa, voisin hetken lukea yöpöydälläni lojuvaa sisustuslehteä. Jotakin oli pakko keksiä, koska tiesin, ettei nukkumisesta tulisi vielä yhtikäs mitään.

En tiedä kauan oli lehteä lukenut, mutta se tuntui ikuisuudelta. En vieläkään ollut tarpeeksi väsynyt käydäkseni nukkumaan, koska pyörisin kuin hyrrä ja voivottelisin mielessäni sitä, etten saa unta. Painoin pääni seinää vasten erittäin syvää huokaisten. Olin tiedostanut epäselvästi jonkun kaksosista saapuneen huoneeseensa, en osannut sanoa kumpi, ehkä Lilli. Olin silloin ollut vielä niin lehteni pauloissa ja oven kolahdus oli saanut katseeni nousemaan. Suljin hetkeksi silmäni, väsymys alkoi poltella ikävästi jäseniäni. Ehkä olisi parasta painella pehkuihin. Nousin sängyltäni ylös, laskien lehden takaisin yöpöydälleni. Riisuin housut nopeasti ja luikahdin lakanoihin haukotellen. En osannut edes sanoa syytä, miksi olin näin väsynyt joka hemmetin ilta? Olinko sitten jo liian tottunut työrytmeihin vai mikä oli?

Raotin toista silmääni kuullessani hiljaiset askeleet käytävältä, irvistin pirullisesti. Pitäisikö saman tien avata ovi ja paljastaa Lucas? Ponkaisin sängyltä ylös ja hyppelin keijumaisin askelin huoneeni ovelle, melkein hykerrellen naurusta. Tartuin oven kahvaan erittäin varovasti, hengitin parikin kertaan oikein syvään. Painoin kahvan alas rajusti ja kiskaisin oven auki.
- Hahaa! kiljuin ivallisella äänellä, mutta lopetin hyvin lyhyeen ja tuijotin paljon vanhemman miehen kasvoja aivot tyhjää raksuttaen. Mies seisoi käytävällä Lillin oven edustalla ja tuijotti mua suurin silmin. Nielaisin kerran ja otin tukea ovenkarmista. Kuka tuo oli? Ei ainakaan Lasse, siitä olin varma näinkin pimeässä. Mitä se teki täällä? Hyvä kysymys, minkä voisi esittää moneen kertaan saamatta järkevää vastausta. Miten hän oli sisälle päässyt koirien ohi? Siinäpä oiva kysymys, johon tuskin saisin yhtään sen järkevämpää vastausta. Mies pisti itsensä kokoon nopeammin kuin odotin ja lähestyi mua tömisevin askelin. Avasin suuni ja kiljuin kurkku suorana. Mies ei epäröinyt silloinkaan vaan tarttui kaulaani kuristavasti, aloin köhimään välittömästi. Yritin repiä miehen käsiä irti, mutta se oli aivan toivotonta. Silmissä alkoi sumentua kamalasti, yritin haukoa henkeä kuin kala kuivalla maalla, tuloksetta. Mies tuijotti mua ilkein silmin ja sihisi hampaidensa välistä, josta en saanut selvää. Korvat eivät tahtoneet kuulla, eikä mikään muukaan toimintoni tahtonut enää totella. Loppuisiko elämäni tähän? Paniikki alkoi virrata suonissani kohisten. Eikö kukaan ollut kuullut huutoani? Ei Lilli, ei Lucas? Yritin vielä kerran saada happea, mutta sekin oli vain yritys. Hetki sen jälkeen vaivuin pimeyteen, enkä tiedostanut enää mitään. En jalkoja, en käsiä, en yhtikäs mitään. Sitten pimeys nielaisi mut lopullisesti sisäänsä.

Pimeydessä oli hämmästyttävän mukava kellua, en olisi uskonut, kun oikein ajattelee miten tänne päädyin. Annoin katseeni kiertää tyhjyydessä, ei mitään mikä kertoisi tarkalleen olinpaikkani, joten jouduin tyytymään siihen että olin vain pimeydessä. Epäselvästi tiedostin hälinää, joka voimistui ja hiljeni vuoronperään. Yritin tarttua sanoihin kiinni ja kiskoa itseni takaisin valoon, mutta joka kerta kun olin saamassa sanasta kiinni, se hiljeni kuulumattomiin. Pinnistelin kuuloni äärimmilleen ja erotin jo aavistuksen paremmin puhetta. En kuitenkaan osannut sanoa missä kohtaa puhuja vaihtui. Jäin pyörimään puheen ympärille ja koetin etsiä pääsyä takaisin valoon. Hetkeksi tuli ihan hiljaista, rypistelin kulmiani ja jäin odottamaan.
- Alkaako hän heräilemään?
- Toivotaan.
En osannut sanoa kuka kysyi ja kuka vastasi, mutta tuttuja ääniä ne olivat kuitenkin. Halusin kipeästi vastata olevani kunnossa, ainoastaan pimeys häiritsi. Yritin avata suuni puhuakseni, mutta ääntäkään ei tullut. Pian tunsin jotakin märkää kasvoillani, yritin huitoa sitä pois, mutta sitkeästi tämä palasi nuolemaan kasvojani. En tiedä mistä sain sellaiset voimat, mutta ponnahdin istumaan ja tuijotin Missin ruskeita nappisilmiä. Koira heilutti siimahäntäänsä puolelta toiselle ja läähätti punainen kieli pitkänä. Tuijotin koiraa aavistuksen sumeilla silmillä, päässä pyöri karusellin lailla, mutta kuitenkin ympäristön tiedostaminen alkoi sujua jo paremmin.
- Onko kaikki okei?
Käännähdin katsomaan äänen suuntaan. Nuo kasvot tuijottivat mua huolestuneina, nyökkäsin hieman jäykästi ja nielaisin kankeasti. Kurkkua kivisti ikävästi, enkä olisi uskonut sieltä tulevan ääntäkään.
- Sattuuko sua johonkin?
Nielaisin uudestaan ja osoitin kurkkuani kankein sormin. Lucas hymyili toispuoleisesti ja sipaisi poskeani nopeasti.
- Viedään Kata takaisin sänkyynsä, hieman karheampi mies ääni sanoi ja nosti mut kevyesti syliinsä. Musta koira tönötti sylissäni häntä edelleen vispaten puolelta toiselle.
- Pitäisikö kysyä mitä tapahtui?
Käännyin vilkaisemaan mustahiuksista tyttöä, jonka silmät olivat lautasen kokoiset ja kädet olivat nostettu ristiin rinnanpäälle.
- Kyllä huomenna kerkeää.
Huokaisin sisäisesti ja annoin pääni valahtaa alas, päätä jomotti ikävästi, eikä kurkku tuntunut yhtään sen paremmalta. Nielaisemin oli yhtä tuskaa, sylki poltteli ikävästi kurkunperällä, mutta se oli vielä pientä siihen, että jotain vielä kamalampaa olisi voinut oikeasti sattua.
Lasse kantoi mut sänkyyni ja laski siihen erittäin varovasti, Missi kipitti kerälle yhdelle vapaalle tyynylle ja itse kääriydyin koiran viereen. Lasse peitteli mut kuin pienen lapsen, sipaisi tummat hiukseni pois otsaltani ja toivotti hyvää yötä. Inahdin vastauksen sulkien silmäni. Kuulin poistuvat askeleet, jotka tiesin kuuluvani Lasselle. Seuraava käsi hipaisi poskeani ja painoi höyhenen kevyen suukon siihen. Kevyen hajuveden tuoksusta tiesin henkilön olevan Saara.
- Anteeksi.
Olisin halunnut vastata naiselle, ettei se hänen vikansa ollut. Kukaan ei voi ennustaa tuollaisia tapahtumia. Vaikka suuresti kyllä ihmettelin sitä, miksei kukaan ollut herännyt piha vahtien haukuntaan. Vai olivatko koirat edes haukkuneet?
- Rauhallista unta, Saara mumisi ja poistui huoneestani. Huokaisin syvään ja hakeuduin parempaan asentoon, mutta kuullessani rykäisyn kehoni jännittyi. Pidätin jopa ajattelematta hengitystäni. Hiljainen nauru rentoutti kehoni omaan rauhalliseen tilaansa, tuon äänen tunnistaisin vaikka missä.
- Että sä pelästytit mut.
Mieleni teki nälväistä jotakin todella ilkeää, mutta hillitsin haluni, koska tiesin sen sattuvan enemmän kuin paljon. Sänky heilahti pojan painosta, kun tämä istahti reunalle. Aistini kytkeytyivät ääriasentoon, jotta tiedostaisin pojan liikkeet paremmin. Lucas huokaisi turhankin kuuluvasti ja kävi makuulle viereeni. Missi avasi silmänsä ja tuijotti tyynyltä mustahiuksista poikaa pahansuovasti, sitä ärsyttää suunnattomasti se jos sen kauneusunia häiritään. Käännähdin pojan suuntaan ja tuijotin tämän levollisia kasvoja ihastuneena, mutta pistin itseni kuriin nopeasti. Nyt ei sovi ihastella, vaan ihmetellä. Lucas vilkaisi mua virnistellen, kunnes käänsi katseensa kattoon. Haukottelin leveästi ja yritin pitää silmäni auki, vaikka väsymys painoi niitä kiinni.
- Silloin kun mä kuulin sun kiljuvan sen ”ahaa”, mä ajattelin sun olevan pimahtanut. Kuka täysjärkinen huutelee käytävillä yksinään? Mä vaan käänsin kylkeäni ja yritin jatkaa nukkumista, mutta silti jokin käski mut tulemaan katsomaan. Parin minuutin päästä annoin periksi ja tulin. Meinasin saada sydänkohtauksen kun näin sun makaavan lattialla ja jonkun miehen seisovan sun edessä, Lucas puhui rauhallisella ja tasaisella äänellä, katsomatta mua kertaakaan. – Mä sekosin ihan täysin, mä en edes kunnolla muista mitä sitten tapahtui. Lilli oli hakenut Lassen auttamaan.
Tuijotin poikaa hiljaisena, mutta mitä muutakaan voisi odottaa, kun puhuminen olisi todennäköisesti yhtä tuskaa. Lucas oli ollut huolissaan musta. Odotin tarinalle jatkoa innoissani, mutta kun sitä ei tullut, tökkäsin poikaa kylkeen ja vaadin katseellani jatkoa. Poika virnisti ja sipaisi nopeasti poskeani.
- Yritimme saada sua hereille yli kymmenen minuuttia, mutta sä et reagoinut mihinkään. Saara oli ihan hysteerinen, ainoastaan Lasse oli tyyni, vaikka omalla tavallaan sekin oli ihan yhtä huolissaan kuin me muut.
Yksinäinen kyynel vierähti poskelleni, mutta sain sen pyyhkäistyä huomaamattomasti pois. Lucas kääntyi kyljelleen, jolloin tuijotimme toisiamme silmiin herkeämättä. Sydämeni takoi rinnassa hullunlailla ja toivoin totisesti ettei Lucas kuullut sitä, hengitykseni ikävä kyllä taisi paljastaa mut.
- Poliisit noutivat sen miehen vähän ennen kuin heräsit. Me ei tiedetä miksi se oli täällä tai miten se oli päässyt sisälle.
Purin huultani. Samat kysymykset olin käynyt läpi ennen pyörtymistäni ja käyn niitä edelleen. Miten se on edes mahdollista? Kyllä koirien olisi luullut ilmoittavan miehen tulosta. Katseeni harhaili verhoihin, sieltä seinälle ja lopuksi takaisin pojan ruskeisiin silmiin. Lucas ojensi jälleen kätensä, siveli poskeani kevyesti ja tuli hieman lähemmäksi. Nielaisin kankeasti ja hengitin erittäin rauhattomasti. Villit ajatukset ja mielikuvat alkoivat vallata mieleni, mutta ennen kuin kerkesin ajattelemaan tai edes miettimään pidemmälle, Lucas painoi kuumat huulensa omilleni. Suudelma ei kestänyt paria sekuntia kauempaa, mutta se tuntui ikuisuudelta ja täydelliseltä. Pojan vetäydyttyä, meinasin mennä magneetin lailla perässä, sain kuitenkin estettyä itseäni ja jäin tuijottamaan tämän silmiä pelkkänä kysymysmerkkinä.
- Onhan tässä jotain hyvääkin.
Kurtistin kulmiani, mitä hyvää tässä nyt oli? Poika virnisti leikkimielisesti ja siirtyi hieman kauemmas.
- Että sä et voi puhua.
Mutristin suutani, mitä hyvää siinä nyt oli? Lätkäisin poikaa mahaan ja heti perään aloin tökkimään tätä joka puolelta, kunnes tämä tarttui ranteeseeni tuijottaen mua tuimasti.
- Älä leiki hengelläsi, niiden sanojen jälkeen Lucas painoi huulensa takaisin omilleni.

Aamuauringon säteet yrittivät parhaansa mukaan tunkeutua huoneeseeni verhojen takaa, valitettavasti ne onnistuivat vain raosta toteuttamaan suunnitelmansa. Murahtaen käännähdin toiselle kyljelleni ja meinasin saada sydänkohtauksen. Lucasin kasvot olivat vain parin sentin päästä omistani. Siirryin hieman kauemmas kulmat rypistettyinä ja aloin miettimään eilistä iltaa. Eihän siinä ollut tapahtunut kuin pari hassua suudelmaa? En edes kunnolla muistanut illan tai siis tarkemmin yön tapahtumia, olin ollut aivan liian väsynyt ja pyörällä päästäni. Kävin takaisin makuulle katse kattoon suunnattuna, miksi poika oli jäänyt yöksi mun sänkyyn? Oliko hän sitten nukahtanut vai jäänyt tarkoituksella? Huokaisin syvään ja suljin silmäni hetkeksi. Päässä pyöri edelleen ikävästi ja olo oli todella paha, hyvä ettei oksennus lentänyt.
- Sä olet hirveän levoton aamuisin.
Hätkähdin tuohon ääneen ja sinkosin katseeni pojan virnuileviin kasvoihin, silmät tällä oli vielä ummessa. En vastannut mitään, tuijotin vain itsepintaisesti tämän kasvoja ja odotin että poika avaisi silmänsä. Ja niin kävikin hetken kuluttua. Tuijotimme toisiamme silmiin ja Lucas kohotteli kulmiaan kysyvänä.
- Etkö pysty vieläkään puhumaan?
En vastannut vieläkään mitään, tuijotin vain. Pojan kasvoille nousi leveääkin leveämpi hymy.
- Nice.
Lätkäisin poikaa poskelle.
- Turpa kiinni! sähähdin kurkku käheänä, johon poika vihelsi lyhyesti.
- Sun ääni on kuin viisikymmentä vuotta juoneen juopon.
- Turpa kiinni! sähähdin uudemman kerran ja kohottauduin istuma-asentoon. Päässä heitti ikävästi, jonka seurauksena suljin silmäni ja nostin käteni kasvoilleni. Miksi tämä paha olo ei voinut mennä ohi? Ihan kuin olisin eilen juonut itseni konttaus kuntoon ja potisin nyt maailman pahinta krapulaa. Puhalsin ilmat hitaasti ulos keuhkoistani ja tunsin kuinka Lucasin käsi siveli selkääni hitain pyörivin liikkein. Vilunväreet kulkivat kehoni läpi salaman nopeasti ja värähdinkin pariin otteeseen ihan kunnolla.
- Mä meen suihkuun ainakin nyt, poika sanoi ja ponkaisi sängyltä ylös, siirsin pari sormea sivuun ja vilkaisin niiden raosta poikaa. Tämä seisoi sänkyni vierellä haroen mustia hiuksiaan ja tutkaili lattiaa kulmat kurtussa. Mitähän tämä katsoi? Laskin käteni syliini ja seurasin pojan touhuja pelkkänä kysymysmerkkinä. Lucas murahti ja kääntyi katsomaan mua nopeasti, kunnes poistui huoneesta sanaakaan sanomatta. Tuijotin sulkeutunutta ovea vielä pitkään, mitähän sitä itse tekisi seuraavaksi?

Istuin olohuoneen sohvalla ja tuijottelin televisioruudussa pyörivää ohjelmaa hajamielisenä. Kiia ja Ilona leikkivät lattialla Barbeilla ja puhuivat suureen ääneen mitä toinen tekee missäkin kohtaan. Pyyhkäisin kasvojani nopeasti ja annoin katseeni kiertää lattialla leikkivissä pellavapäisissä tytöissä. Onneksi he eivät tienneet yöllisistä tapahtumista mitään, Lasse ei halunnut huolestuttaa lapsia, koska tytöt olivat muutenkin hieman pelokkaita. Ilona pelkäsi kuollakseen tämän talon kellariosastoa ja varsinkin sinne johtavaa ovea. Kiia ei niinkään ole pelkoaan osoittanut, mutta Lasse on sanonut tytön olevan pelokas. Nojauduin hieman eteenpäin ja katselin tarkemmin tyttöjen leikkiä. Kiia harjaili yhden Barbin hiuksia ja pälpätti siskolleen, mitä tämän pitäisi seuraavaksi tehdä.
- Sitten kun se tulee tänne kylään, sen pitää sanoa näin; ”Hei, onko Silja kotona?”.
Ilona vain nyökkäsi, siirsi tummahiuksista Barbiaan Kiian lähelle ja toisti tämän lauseen. Hymyilin ja siirsin katseeni takaisin televisio ruutuun, sieltä tuli joku sarja. Tuhahdin, se vaikutti näin ensi näkemältä todella tyhmältä ohjelmalta. Nousin ylös ja suuntasin ulko-ovea kohti Missi perässäni tullen. Koira haukahti kimeästi useaan otteeseen ja hyppi jalkaani vasten, yrittäen saada huomioni. Aluksi en edes katsonut koiraa, kiskoin vain ballerinat jalkaani ja vilkaisin itseäni peilistä. Missi ei kuitenkaan jättänyt mua rauhaan, vaan jatkoi huomion kerjäämistä sitkeästi.
- Mitä asiaa? kysyin käheästi ja katsoin koiraa silmät pyöreinä. Missi istahti välittömästi maahan ja tuijotti mua siimahäntä heiluen puolelta toiselle.
- En usko sen vastaavan sulle.
Säpsähdin ja nostin katseeni Lucasin virnuileviin kasvoihin. Missi juoksi pojan luokse ja hyppi tätä vasten iloises

Lähettäjä: Zira 
Päivämäärä:   24.9.12 11:17:03

Istuin olohuoneen sohvalla ja tuijottelin televisioruudussa pyörivää ohjelmaa hajamielisenä. Kiia ja Ilona leikkivät lattialla Barbeilla ja puhuivat suureen ääneen mitä toinen tekee missäkin kohtaan. Pyyhkäisin kasvojani nopeasti ja annoin katseeni kiertää lattialla leikkivissä pellavapäisissä tytöissä. Onneksi he eivät tienneet yöllisistä tapahtumista mitään, Lasse ei halunnut huolestuttaa lapsia, koska tytöt olivat muutenkin hieman pelokkaita. Ilona pelkäsi kuollakseen tämän talon kellariosastoa ja varsinkin sinne johtavaa ovea. Kiia ei niinkään ole pelkoaan osoittanut, mutta Lasse on sanonut tytön olevan pelokas. Nojauduin hieman eteenpäin ja katselin tarkemmin tyttöjen leikkiä. Kiia harjaili yhden Barbin hiuksia ja pälpätti siskolleen, mitä tämän pitäisi seuraavaksi tehdä.
- Sitten kun se tulee tänne kylään, sen pitää sanoa näin; ”Hei, onko Silja kotona?”.
Ilona vain nyökkäsi, siirsi tummahiuksista Barbiaan Kiian lähelle ja toisti tämän lauseen. Hymyilin ja siirsin katseeni takaisin televisio ruutuun, sieltä tuli joku sarja. Tuhahdin, se vaikutti näin ensi näkemältä todella tyhmältä ohjelmalta. Nousin ylös ja suuntasin ulko-ovea kohti Missi perässäni tullen. Koira haukahti kimeästi useaan otteeseen ja hyppi jalkaani vasten, yrittäen saada huomioni. Aluksi en edes katsonut koiraa, kiskoin vain ballerinat jalkaani ja vilkaisin itseäni peilistä. Missi ei kuitenkaan jättänyt mua rauhaan, vaan jatkoi huomion kerjäämistä sitkeästi.
- Mitä asiaa? kysyin käheästi ja katsoin koiraa silmät pyöreinä. Missi istahti välittömästi maahan ja tuijotti mua siimahäntä heiluen puolelta toiselle.
- En usko sen vastaavan sulle.
Säpsähdin ja nostin katseeni Lucasin virnuileviin kasvoihin. Missi juoksi pojan luokse ja hyppi tätä vasten iloisesti vingahdellen. Poika kyykistyi alas ja silitteli parhaansa mukaan ympärillään pyörivää Missiä. Se näytti hieman vaikealta, koiraa kun on aika vaikea silittää kun se juoksee ympärilläsi tuhatta ja sataa. Lucas naurahti ja nappasi koiran syliinsä. Missi jäykistyi, mutta ei kuitenkaan näyttänyt pelokkaalta tai rauhattomalta, se vain oli.
- Mennään ulos vähän kävelemään, Lucas sanoi työntäen jalkansa mustiin skeitti kenkiin ja tarttui mua kädestä, kiskoen perässään ulos ovesta. Heti ulos päästyämme poika laski Missin alas, mutta kädestäni tämä ei päästänyt irti. Tito tuli luoksemme kevyesti ravaten, Roki jäi kauemmas tarkkailemaan meitä ja Missi puolestaan hyppelehti pitkin pihaa. Seurasin kaikkea mahdollisimman tarkkaavaisesti, mutta enimmän huomioni vei Lucasin kosketus. Se oli napakka, mutta ei puristava ja hämmästyttävän hellä. Se sai sydämeni hyppimään epätahtiin. Lucas vilkaisi mua vinosti hymyillen ja lähti johdattamaan pihan poikki kohti metsäpolkua, jota olimme Nooran kanssa kulkeneet. Katselin Missin kirmausta metsään laiskasti hymyillen, pitäisi soittaa Nooralle vielä tänään, halusin mennä hieman viihteelle ystävieni kanssa. En vain tiedä päästäisikö Saara mua matkaan, sen yöllisen tapahtuman jälkeen. Emme edes olleet vielä puhuneet siitä, enkä tiennyt haluaisinko edes enää muistella koko asiaa. Tietenkin halusin sen verran tietää, että mitä mies oli meillä tehnyt yöllä. Huokaisin hiljaa ja sutaisin etuhiuksiani nopeasti, ne olivat yön jäljiltä vielä sekaisin. En ollut vaivautunut harjaamaan hiuksia, mikä ei ole tapaistani.
- Luca! kajahti pihan yli kimeä kiljaisu. Poika käänsi katseensa talon suuntaan, jonka oven edustalla seisoi tämän sisar Lilli. Tyttö heilutti kättään ja viittoili poikaa tulemaan luokseen, Lucas kurtisti kulmiaan ja lähti löntystelemään siskonsa luokse, mua edelleen perässään kiskoen. Saavuimme mielestäni todella nopeasti Lillin luokse, tyttö ojensi kännykän pojalle ja vilkaisi mua virnistellen. Laskin katseeni alas ja tunsin kevyen punan nousevan poskiini. Lucas vetäisi mut viereensä ja nosti kännykän korvalleen.
- Jeah?
Tuli pienoinen hiljaisuus, jonka rikkoi vain kännykästä kuuluva hiljainen puhe. Lilli istahti rappusille ja tutkaili punaiseksi maalattuja kynsiään, mutta vilkaisi mua pariin otteeseen hymyillen. Yritin vetäytyä pojan sylistä pois, mutta tämä vain kiristi otettaan vilkaisten mua.
- Tuu istumaan tähän, Lilli sanoi ja taputti paikkaa vieressään, poika vilkaisi sisartaan ärtyneenä, mutta päästi musta irti, että pääsin istumaan. Lilli tuijotti mua söpösti hymyillen, vilkaisi veljeään, kunnes nojautui mua kohti.
- Mitäs teillä on meneillään?
Poskeni punehtuivat entisestään ja nielaisin kankeasti. Mitä tuohon vastaisi? Mielestäni mulla ja Lucasilla ei ollut mitään, vai oliko sittenkin?
- Älä viitti kysellä, poika sähähti kännykkä korvallaan ja mulkoili Lilliä erittäin tuimasti. Tyttö mulkoili aivan yhtä pahasti veljeään, mutta ei kuitenkaan ottanut tämän käskyä kuuleviin korviinsa, vaan toisti kysymyksen melkein kuiskaten. Katseeni siirtyi Lillin sulkaan ruskeisiin silmiin, mitä vastaisin? Purin huultani ja lopulta kohautin olkapäitäni vastaukseksi, johon Lilli naurahti epäuskoisesti. Eipä tietenkään uskonut, kyllä sen verran läheisesti olimme olleet pojan kanssa.
- Tässä puhelin, Lucas murahti ja ojensi kännykän takaisin tytölle, joka otti sen käteensä leveästi virnuillen. Lucas pyöräytti silmiään, tarttui mua kädestä ja kiskaisi itseensä kiinni. Suustani karkasi tukahtunut kiljaisu ja nojauduin poikaan posket paloauton värisinä. Lilli vihelsi, tökkäsi Lucasta olkapäähän ja hävisi sisälle, vilkaisten meitä vielä olkansa ylitse. Lucas hymyili mulle hampaat välkkyen, kietoi kätensä vyötärölleni ja johdatti sisälle taloon.

Löhöilin olohuoneen sohvalla televisiota katsellen. Kiia istui vieressäni puhuen Lucasille koulun käynnistä kaikkea mahdollista ja poika hymisteli vastaukseksi, vaikkei aihe tainnut kiinnostaa tippaakaan. Hymy hiipi kasvoilleni, kun kuulin Lucasin murahtavan tuohtuneena Kiian kysymyksille. Tyttö ei kuitenkaan välittänyt, vaan jatkoi aihettaan sitkeästi. Suljin hitaasti silmäni ja etsin aavistuksen paremman asennon sohvalta. Vedin syvään henkeä ja yritin sulkea ympäristön äänet kuulumattomiin, mutta se epäonnistui kun Saara tepasteli olohuoneeseen.
- Kata, tule keittiöön.
Silmiäni pyöräyttäen nousin ylös ja kävelin reippaasti keittiön puolelle, Lasse istui pöydän luona kahviaan juoden ja Saara seisoi miehen vieressä. Kummatkin tuijottivat mua, Lassen kasvoilla kävi rohkaiseva hymy ja sen jälkeen tämä nyökkäsi tuolia kohden. Istahdin siihen ja nostin käteni pöydälle, alkaen näperrellä niitä hermostuneesti. Mitähän asiaa heillä oli?
- Siitä viime öisestä, Lasse aloitti matalalla äänellä. Kehoni jännittyi aavistuksen, mutta sain kuitenkin nyökättyä.
- Se mies täällä, Saara sanoi ja kosketti Lassen olkapäätä pienesti. – Hän ei omien sanojensa mukaan aikonut satuttaa sua.
Vilkaisin kumpaakin toinen kulma koholla, miksi tämä sitten oli mua kuristanut?
- Hän oli vain pelästynyt, kun olit tullut siihen vähän niin kuin kesken kaiken.
- Tietääkseni se ei silti oikeuta kuristamaan, murahdin ääni käheänä ja kuin itsestään, käteni liukui kaulalleni. Näin mielessäni pienen kuva välähdyksen tapahtumasta ja jouduinkin räpsyttämään silmiä hetken tiuhaan tahtiin, että sain sen pois verkkokalvaltani.
- Ei tietenkään, Saara huokaisi ja istahti vastapäätä olevalle penkille. – Hän oli kuulemma pelästynyt.
- Mitä nytten..? jätin kysymyksen ilmaan. En ollut varma halusinko edes tietää, mutta kuitenkin se oli lipsahtanut suustani ja nyt siihen tulisi sitten vastaus.
- Hän valitettavasti pääsee vapaaksi, Lasse sanoi vilkuillen reaktiotani kulmiensa alta. En kuitenkaan osannut reagoida siihen mitenkään, se vain sai mut hiljaiseksi.
- Hän lupasi maksaa sulle korvauksia, Saara sanoi ja tarttui pöydällä lepääviin käsiini hymyillen. Ihan kuin rahallinen korvaus saisi mut unohtamaan tapahtuman, en sitä kuitenkaan sanonut ääneen.
- Mitä se meillä edes teki?
- No sitä hän ei suostunut sanomaan.
Purin huultani.
- Miten koirat eivät häntä huomanneet?
- Emme osaa sanoa.
Kohautin olkapäitäni, jokin siinä asiassa mättäsi ja pahasti. Tito ja Roki ovat kunnon vahtikoiria, ne ilmoittavat kyllä tulijasta, oli tämä tuttu tai vieras.
- Haluatko puhua siitä?
-En, vastasin turhankin nopeasti. Saara kohotteli kulmiaan ihmeissään, avasi suunsa ja sulki sen nopeasti. Lasse nyökkäsi ja nousi seisomaan, tarttuen Saaran käteen. Nainen vilkaisi mua vielä nopeasti, kunnes nousi seisomaan.
- Jos haluat myöhemmin puhua niin kerro.
Nyökkäsin vastaukseksi ja silmäilin pöydän tummaa pintaa, sivusilmällä kuitenkin seurasin keittiöstä poistuvaa pariskuntaa. Heidän hävittyään näkymättömiin, nostin kädet hiuksiini. En voinut sille mitään, mutta yöllinen mies pyöri mielessäni. Hänellä oli aivan varmasti jokin tarkoitus, miksi hän oli ollut meillä keskellä yötä. Miksi hän ei sitä sitten suostunut kertomaan? Eivätkö poliisit edes saaneet häneltä sitä tietoa kiskottua? Tuhahdin sisäisesti ja annoin käsieni valahtaa takaisin pöydän viileään pinnan päälle. Kuulin hentoiset askeleet takaani, käänsin katseeni tulijaan. Missi ravasi luokseni häntä heiluen ja alkoi tapansa mukaan hyppiä jalkaani vasten. Silitin koiran pientä päätä, mutta syliin tätä en aikonut ottaa. Missi vinkui kuin hätää kärsivä ja yritti omin neuvoin päästä syliini, epäonnistuen joka kerralla. Naurahdin koiralle ja nousin seisomaan. Missi sitkeästi jatkoi tavoitettaan ja sai tahtonsa läpi. Nostin koiran syliini, mutisten sille kaikkea mahdollista mikä mieleeni tuli ja suunnistin takaisin olohuoneeseen.
Kiia näytti edelleen piinaavaan Lucasta jutuillaan ja mukaan oli liittynyt myös Ilona. Poika näytti olevan räjähtämispisteessä, mutta sitkeästi istui nojatuolissa ja tuijotti kattoon murahdellen tavalliseen tapaan vastauksensa. Pikku tytöt eivät välittäneet pojan tylyydestä, vaan keksivät aina uusia kysymyksiä. Lilli naureskeli, letittäen samalla mustia hiuksiaan löysälle letille. Tutkailin kaikkia olohuoneen oven edustalla, Missi edelleen sylissäni oleskellen. Kosketin pikaisesti shortsieni taskuja, kännykkä oli tainnut jäädä huoneeni yöpöydälle. Voisin käydä nyt soittamassa Nooralle, että mitä hän aikoo tänään puuhailla. Laskin Missin alas ja hyppelin yläkertaan reippaalla vauhdilla, tiedostin kuitenkin Missin askeleet takanani. Istahdin sängynlaidalle, saaden Missistä pian seuraa ja tartuin kännykkään, siihen oli ilmestynyt yksi viesti. Avasin sen.

”Mitäs tänään meinaat? Lähdettäisiinkö bailaamaan? ;)”

Naurahdin, ystäväni Anna taitaa osata lukea ajatuksia. Olinhan koko päivän ajatellut viihteelle menoa. Näpyttelin pikaisen vastauksen, joka oli lyhyt ja ytimekäs.

”Viihteelle viihteelle ;D”

Seuraavaksi valitsin Nooran numeron ja painoin vihreää luuria. Missi puski päällään kättäni, vaatien tietenkin hellyyttä, jota sanoin sille hajamielisellä silityksellä. Pitkän tuuttaus linjan jälkeen, Nooran ääni kajahti toisesta päästä.
- Heissan!
- Hei vaan, naureskelin. – Mitäs oletko tänään suunnitellut mitään?
- Anna pisti hetki sitten viestiä, jos lähdettäisiin vähän bailaamaan. Sopisiko se sulle?
- Tietenkin! hihkaisin iloisesti, johon tyttö naurahti. – Olin juuri soittamassa samasta asiasta sulle.
- Tänään kaikilla sama ajatus, pelottavaa, Noora sanoi mukamas kauhistuneella äänellä.
- Missä aloitellaan?
- Anna vähän ehdotteli, että oltaisi heillä.
- Mikäs siinä, myönnyin sen enempää miettimättä. – Onko Petteri siellä kans?
- Se menee työpaikan saunailtaan. Saadaan luojan kiitos olla tyttöjen kesken!
Naurahdin. Anna on seurustellut Petterin kanssa yli vuoden ja he ovat aivan loistava pari. Petteri on mukava, mutta hiljainen.
- Mä voisin noutaa sut illalla, tuskin saat autoa lainaksi, Noora jatkoi puhettaan tavalliseen tapaansa.
- Tuskinpa, myönsin. Saara on huono lainaamaan autoaan ja Lasse vielä huonompi, he ovat tarkkoja kulkupeleistään.
- Mä soitan kun lähden kotoa.
- Sopii, hihkaisin. – Nähdään illalla!
- Moi!
Nostin kännykän pois korvaltani ja katsoin ruutua, se ilmoitti yhden viestin saapuneen.

”Hieno juttu! Tuletko meille?”

”Tulen Nooran kanssa, se noutaa mut illalla!”

Laskin puhelimen syliini ja vilkaisin vieressäni kerällä makaavaa Missiä. Se oli painanut pystyt korvansa kiinni niskaan ja tuhisi hiljaisella äänellä. Jollakin on ainakin hyvät unen lahjat, pieni hymy kohosi kasvoilleni kun sivelin koiran korvia. On siinä kyllä suloinen eläin. Kännykkä värähti sylissäni viestin saapumisen merkiksi.

”Mahtavaa! Illalla nähdään! :)”

Laitoin puhelimen takaisin yöpöydälle, en ajatellut vastata enää mitään. Nousin ylös ja vilkaisin sängylläni makaavaa mustaa möykkyä, Missi ei reagoinut mitenkään. Olkiani kohauttaen hiivin huoneestani pois, jätin oven apposen auki ja suunnistin olohuoneeseen.
Lasse istui yksinään olohuoneessa lueskellen sanomalehteä, kuultuaan tuloni tämä laski lehden syliinsä ja hymyili tuttuun tapaansa. Hymyilin vastaukseksi ja olin esittämässä kysymyksen, jossa tiedustelisin muiden sijaintia, mutta Lasse taisi aavistaa sen ja kertoi sen.
- Muut ovat ulkona.
Nyökkäsin ja siirryin oven suulta eteisen puolelle. Kiskoin nopeasti ballerinat jalkaani ja menin ulos. Katselin ympärilleni ja yritin paikantaa muita, näin vain kaksi koiraa, jotka löhöilivät puiden varjoissa. Aloin kiertelemään pitkin pihaan, en voinut huhuilla muita, kurkkuun koski edelleen ikävästi. Puhuminen onnistui jo ihan kohtalaisen hyvin, vaikka sekin koski hieman, mutta huutamista en uskaltanut edes kokeille. Päästyäni talon nurkalle, näin Kiian seisovan kasvot seinää kohti ja laskeva kovaan ääneen. Päästyään kahteenkymmeneen tyttö kääntyi ja tuijotti mua ihmeissään.
- Etkö sä löytänyt piiloa?
- Piiloa? ähkäisin aivan yhtä ihmeissäni.
- Nii me pelataan piilosta.
Kohotin kulmiani.
- Ketä kaikki pelaavat?
- Minä, Ilona, Lilli, Lucas ja Saara.
Suustani karkasi hiljainen tukahtunut hihitys. Pelasiko Saara piilosta? Nainen on kyllä aina viihtynyt lasten kanssa, joten ehkäpä siksi hän oli tarjoutunut mukaan peliin.
- Tuletko säkin pelaamaan? Kiia kysyi ja loihti kasvoilleen koiranpentu ilmeen. – Pliis.
- Joo, voin ensi kierroksella tulla mukaan.
Kiia hymyili sädehtivästi ja lähti matkaan. Tyttö kierteli ja tutki kaikki mahdolliset piilot. Hetken kuluttua Roki meni auttamaan ja löysi Lillin ja Ilonan samasta piilosta, autotallin takaa.
- Epäreilua! Lilli huudahti nauraen.
- Eipäs ollut! Kiia hihkaisi ja nosti kätensä suunsa eteen, nauraen helisevällä naurullaan. Ilona juoksi luokseni kasvot kevyen punaisina.
- Pelaatko sinäkin?
Nyökkäsin hymyillen ja kiedoin käteni tytön hartioille, samalla näpräillen tämän silkkisiä hiuksia. Lilli tuli myös luoksemme, mutta Kiia jatkoi etsintäänsä ja jokusen ajan kuluttua myös Saara ja Lucas kävelivät luoksemme. Saara nauroi mustahiuksinen pojan kanssa, Kiian hypellen heidän edelleen nauraen.
- Lilli on seuraava etsijä.
Lilli tuhahti muka ärtyneenä, mutta käveli laskijan paikalle ja kääntyi vielä vilkaisemaan meitä kaikkia.
- Tuletko mukaan peliin Kata?
- Joo, mutisin tarpeeksi kuuluvalla äänellä. Kiia ja Ilona hyppivät innoissaan ympärillämme, he olivat jo valmiita pinkomaan piiloihin. Lucas haroi mustia hiuksiaan ja vilkuili meitä kaikkia virnistellen.
- Laske hitaasti sitten, Saara muistutti vilkaisten merkitsevästi kahta pellavapäistä tyttöä. Lilli nyökkäsi ja kääntyi seinän puoleen, alkaen laskea hitaalla ja kuuluvalla äänellä kahteenkymmeneen. Pinkaisimme kaikki omiin piiloihimme. Lucas ja Kiia tulivat perässäni autotallin luokse, siitä Kiia jatkoi lähimpään pusikkoon hiljaisesti hihitellen. Jatkoimme Lucasin kanssa matkaa metsänrajaa myöten kulkien, poika edelläni mennen. Yhtäkkiä tämä pysähtyi ja vilkuili talon suuntaan, missä Lilli huuteli viimeisiä numeroita. Olin ohittamassa poikaa, kun tämä kamppasi mut maahan rähmälleni. Ähkäisin säikähdyksestä.
- Kyllä sut siitä edelleen erottaa aika hyvin, Lucas mutisi ivallisella äänellä. – Huono piilo etten sanoisi.
Kohottauduin käsieni varaan ja mulkoilin jätkää pahasti. Mitä helvettíä tämä nyt oli? Lucas ei kuitenkaan jäänyt luokseni, vaan jatkoi matkaa kyyryssä kulkien, vilkuilen tiuhaan tahtiin talon suuntaan, missä Lilli jo kierteli pitkin poikin. Nousin polvilleni ja putsasin enempiä roskia pois vaatteistani ja seurasin kulmieni alta pojan selkää. Mä en todellakaan ymmärtänyt tuota äskeistä. Nousin seisomaan ja olin jatkamassa matkaa, kunnes kuulin Lillin kimeän kiljaisun.
- Kata nähty!
Huokaisin syvään ja lähdin talon suuntaan, Lilli tuli mua vastaan virnistellen ja meni ohitseni sinne suuntaan mistä olin juuri tullut. Vilkuilin ympärilleni ja erotin Saaran auton takana. En jäänyt kyttäämään enempää, etten paljastaisi tätä vahingossa. Seisahduin talon nurkalle ja odotin siellä hyvän tovin, ennen kuin Kiia tuli luokseni juosten.
- Sä oot seuraavaksi etsijä.
- Joo niin olen.
- Älä sitten löydä mua ensin, Kiia vaati tuimalla äänellä. Naurahdin tytölle ja pudistelin päätäni, vaikka enhän mä voinut sanoa kenet löytäisin ensin tai edes kenet etsisin ensin.
Pitkän tovin kuluttua löytyi myös viimeinen piilossa olija, eli Lucas. Lilli mottasi veljeään päähän, koska tämä oli poistunut peli alueen ulkopuolelle, joten siksi tätä oli ollut vaikea etsiä. Lucas kuitenkin vain naureskeli ja väitti kivenkovaan olleensa rajojen sisäpuolella. Lilli ei kuitenkaan uskonut selityksiä ja jättikin pojan omaan arvoonsa.
- Kata etsii seuraavaksi.
Nyökkäsin pienesti ja siirryin laskijan paikalle, aloittaen laskemaan.
- Yksi… Kaksi…. Kolme….

Melkein parin tunnin kuluttua siirryimme takaisin sisälle. Kaikilla oli alkanut olemaan nälkä, eikä oikeastaan ketään enää edes kiinnostanut pelata. Olin joutunut etsijäksi vielä monet kerrat, Lucas oli tainnut koko pelin aikana olla kaksi kertaa ja silloinkin tämä oli etsinyt mut ensimmäiseksi käsiinsä. En tiedä oliko se sitten tahallista vai oliko pojalla vaan noin hyvä tuuri. Ensimmäisellä kerralla poika oli painanut mut seinää vasten ja tuijottanut tuimasti, päästänyt irti ja jatkanut etsintää. En tiennyt edes mitä se oli tarkoittanut, poika ei paljoa ollut puhunut mulle pelin aikana. Ainoastaan silloin jos halusi víttuilla.
- Olen tehnyt ruuan jo valmiiksi, Lasse kertoi kun potkimme vielä kenkiä pois jaloista eteisessä.
- Kiitos, Saara kiitteli ja suikkasi kevyen suukon miehen huulille. Tuijotin heitä tyhmästi hymyillen ja kun tunsin tönäisyn, meinasin kaatua hyllykön päälle joka tönötti eteisessä. Melkein saman tien Lucas käveli Lillin kanssa ohitseni keittiöön. Nojasin hyllykköön tuijottaen myrkyllisesti kaksikon perään, vaikka katseeni oli tarkoitettu vain ja ainoastaan Lucasille.
- Onko heikko olo? Saara kysyi huolestuneena ja tuli luokseni parilla pitkällä harppauksella, koskettaen otsaani.
- Ei, kompastuin vain, mutisin sen mikä ensimmäisenä mieleeni juolahti ja onneksi se oli sen verran järkevän kuuloinen, että sen pystyi vielä hyvin uskomaan. Saara kurtisteli kulmiaan, hyväksyen selitykseni ja meni Lassen ja tyttöjen kanssa keittiöön. Jäin vielä seisomaan eteiseen kiehuen vihasta. Mä en todellakaan keksinyt pojan tämänpäiväisille mielenvaihteluille selitystä, hakiko hän huomiota vai oliko hänellä kaksijakoinen persoonallisuus?

Kiitettyäni kohteliaasti ruuasta, lähdin yläkertaan Missi perässäni. Ajattelin käydä suihkussa ja valmistella sen jälkeen itseäni pikku hiljaa iltaa varten. Olin pöydässä ilmoittanut lähteväni ystävieni kanssa viihteelle, mihin Saara ei ollut vastannut juuta eikä jaata, eli otin sen myöntymisenä. Lilli oli vilkaissut Lucasta ja kertonut heidän lähtevän myös ystäviensä luokse. Olin ollut ihmeissäni, oliko heillä täälläpäin ystäviä? Vaivihkaa olin sitä jopa tiedustellut ja saanut mustahiuksiselta tytöltä myöntävän vastauksen. Olivathan he viettäneet melkein kaiken kesän suomessa ja asuneet täällä yläasteen ajan.
Päästyäni makuhuoneeseeni, näin sivusilmällä Missin rynnistävän sängylleni, josta se alkoi seurata touhujani. Työnsin oven kiinni perässäni ja lukitsin sen, ihan varmuuden vuoksi. Riisuin kaikki vaatteet pois päältäni ja asettelin ne tuolille nätisti, kaivoin kaapista punaisen pyyhkeen ja kiedoin sen alastoman vartaloni suojaksi. Poistuin huoneestani, tällä kertaa ilman seuraajaani. Missi jäi löhöilemään sängylleni ja tuijotti perääni korvat terhakkaasti pystyssä. Heilutin sille kättäni ja hipsin nopeasti pitkän käytävän päähän, missä suihkutila on.

Vartin kuluttua seisoin huoneeni ikkunan edessä ja tuijotin ulos, missä Lasse hääräili ruohonleikkurin kanssa. Mies pyyhki otsaansa ja kierteli ruohonleikkuria ympäri, pähkäillen aivan selvästi jotakin. Hetken kuluttua Lucas hölkkäsi miehen luokse, kyykistyi leikkurin eteen ja alkoi tutkia sitä yhdessä Lassen kanssa. Painoin pääni lasia vasten ja seurasin heidän touhujaan, vaikkei se oikeastaan edes kiinnostanut. En ollut vielä jaksanut pukea päälleni, mutta kohta pitäisi. Mulla kun on joskus tapana vetelehtiä ja silloin varsinkin, kun tiedän että lähtöön on vielä aikaa. Paha tapa, mutta sitä pystyy onneksi hallitsemaan hyvin. Siirryin ikkunan luota vaatekaapilleni ja tutkailin sen sisältöä hiljaa hyräillen. Mitä sitä laittaisi oikein päälle? Nappasin käteeni valkoisen farkku minihameen ja tutkailin sitä arvioivasti, se saisi nyt kelvata. Heitin hameen sängylleni, melkein Missin päälle ja jatkoin kaappini tutkailua, enää tarvitsisi löytää joku sopiva paita. Otin käteeni kaksi sopivan oloista vaihtoehtoa, toinen oli musta v-aukkoinen t-paita ja toinen oli punainen puolipitkähihainen paita, joka paljasti kummatkin olkapäät. Laskin ne sängylle vierekkäin ja testasin kumpaankin paitaan hametta moneen otteeseen, mutta en siltikään osannut päättää. Tuhahtaen istahdin sängyn laidalle, miksi tämä vaatteiden valitseminen on näin vaikeaa? Säpsähdin siihen kun kännykkäni värähti viestin merkiksi, kulmiani kurtistaen otin sen käteeni ja avasin viestin.

”Mä tulen jo nyt, ei kiirettä.”

Viestin oli Nooralta, johon vastasin vain lyhytmuotoisen OK:n. Nousin seisomaan pukien päälleni kaapista valitsemani alusvaatteet ja tiputin pyyhkeen lattialle, nostaisin sen siitä myöhemmin kuivumaan. Nappasin sänkyni päältä valkoisen minihameen ja kiskoin sen päälleni. Siirryin peilin eteen ja tuijotin kuvajaistani pää kallellaan, sitten pitäisi testata vielä paitoja. Otin ensimmäiseksi punaisen paidan, mutta saatuani sen päälleni, tiesin heti että en pitäisi kuvajaisestani ollenkaan. Olo oli kuin Joulupukin pikku tontulla, liian punavalkeaa keskellä kesää. Naurahdin omalle ajatukselleni ja kokeilin mustaa t-paitaa, se sopi paljon paremmin, mutta päätin etsiä kaapistani vielä jonkun kolmannen valinnan. Kävelin takaisin kaapilleni ja pengoin sitä antaen lähes jokaiselle paidalle negatiivisen arvion. Loppujen lopuksi vedin kaapista ulos mustan topin, jossa oli hopeisia efektejä. Se näytti hyvältä, joten vaihdoin sen t-paidan tilalle ja kävelin peilin eteen. Tuijotin kuvajaistani huultani purren, se sai nyt kelvata. Menin ”meikkipöytäni” luokse ja aloin selvittämään takkuisia hiuksiani, laitettuani niihin ensin hiuksiin jätettävän hoitoaineen.
Olin juuri laittamassa kajaalia, kun oveeni koputettiin vaativasti ja kahvaa koetettiin pariin otteeseen. Kulmani painuivat kurttuun tuijottaessani ovea, siellä on pakko olla Noora. Nousin ylös ja hipsin mahdollisimman äänettömästi avaamaan oven. Sen takaa paljastui blondi tyttö, joka virnuili leveästi. Sanaakaan sanomatta tyttö livahti ohitseni huoneeni puolelle ja Missi tuli venytellen vastaan.
- Olen vähän ajoissa, Noora sanoi kaapaten mustan koiran syliinsä. Työnsin oven kiinni, mennen sen jälkeen takaisin meikkipöytäni ääreen. Noora tuli taakseni ja kyykistyi tasolleni, jotta näki peilikuvansa. Tytöllä oli tavallista vahvempi silmämeikki, mutta sinivihreiden silmien pilke näkyi aivan yhtä selvästi. Tytöllä oli päällä musta mekko, jossa ei ollut olkaimia, se ulottui polvien yläpuolelle. Vasemmassa kädessä tytöllä oli pari paksua mustaa korua.
- Että mä näytän tyhmältä, Noora sanoi irvistellen peilikuvalleen.
- No ethän näytä, vähän pandalta, mutta se on pientä.
Tyttö mätkäisi hellästi mua takaraivoon ja sipsutti sängylleni istumaan, esittäen vihaista. Nauroin.
- Pistätkö sä korkokengät?
- Ajattelin.
- Hyvä, ei tarvitse tällä kertaa yksin toheloida niiden kanssa, Noora huokaisi syvään ja esitti pyyhkivänsä hikeä otsaltaan.
- Katos rakas ystäväni, tällä kertaa juot vähemmän, valistin tuijottaen samalla suu mutrulla kuvajaistani pienestä peilistä. Harvemmin käytin näin paljon meikkiä, näytin silti omasta mielestäni hyvältä. Käännyin tuolissani kohti Nooraa, nojaten toisella kädelläni tuolin selkänojaan.
- Enhän mä juo melkein mitään.
- Etpä, virnistelin. Noora tuhahti ja huitaisi kädellään ilmaa, vähätellen juomistaan. Tytölle tosiaan tuo alkoholi maistui kohtalaisen hyvin, eikä tämä aina ymmärtänyt lopettaa hyvissä ajoin, vaan sitten kontattiin pitkin baarin lattioita. Viimeksi olin joutunut soittamaan kaikki mahdolliset ajokortilliset ystävät ja tutut läpi, jotta joku noutaisi meidät pois baarista.
- Milloin lähdemme Annalle?
- Vaikka heti, totesin ja kosketin suoria hiuksiani, asetellen sen jälkeen etuhiukset järjestykseen. Noora virnisti. Vilkaisin tytön hiuksia vaivihkaa, ne olivat kiharrettu kauniisti ja aseteltu huolellisesti pinneillä järjestykseen taaksepäin, tyttö näytti hyvältä. Noora siirsi Missin lattialle ja veti mut perässään ylös. Seisoimme hetken sängyn edessä, Noora suoristeli hamettaan ja kävin itse noutamassa sillä välin pienimmän käsilaukkuni, se sopi hyvin baari iltoihin.
- Että mun mahassa kipristelee, Noora hihitteli samalla kun kävelimme alakertaa kohti, Missi jaloissamme pyörien. Käännyin katsomaan tyttöä toinen kulma kysyvästi koholla.
- Tämä ilta vaan, tyttö mutisi ympäripyöreästi.
- Ahaa, joku mies vai? virnuilin ja törkkäsin tyttöä kylkeen liekkimielisesti. Noora huitaisi käteni pois suutaan mutristellen.
- Yks Mika vaan.
Hihitin, mutta hiljenin välittömästi kun eteisen kohdalla meitä vastaan tuli Lucas. Poika kohotti katseensa meihin silmät pyöreinä, nyökkäsi lyhyen tervehdyksen, johon Noora vastasi pirteällä tervehdyksellä.
- Mihin menette?
- Viihteelle, Noora vastasi pojan kysymykseen ja veti jalkaansa korkokengät, ähkien niiden remmien kanssa. Purin huultani etten alkaisi nauramaan tytön sähläykselle kenkien kanssa ja kiskoin jalkaani omat mustat korkokengät. Lucas nojasi eteisen hyllykköön tuijottaen meitä silmäkovana.
- Menettekö baariin?
- Onko sillä jotain väliä? Noora esitti välittömästi vasta kysymyksen ja vilkuili poikaa haastavasti. Poika murahti oman vastauksen erittäin tylysti.
- Tiedänpä ainakin etten tule samaan baariin.
Niiden sanojen jälkeen poika poistui paikalta kädet farkkujen taskuihin työnnettynä, Missi suunnisti pojan perässä vingahdellen. Noora suoristautui, sipaisi yhden vaalean suortuvan takaisin paikoilleen ja nappasi lattialla lojuvan laukun mukaansa.
- Valmista.
- Viimeinkin, vinoilin nauraen. Tyttö tuhahti avaten oven ja mennen siitä ulos ensimmäisenä. Ennen kuin itse menin Nooran perässä, katseeni harhaili kuin väkisin sinne suuntaan mihin olin nähnyt pojan menevän. Hiljaa huokaisten livahdin ovesta ulos.

Matka Annalle tuntui tavallista pidemmältä, enkä osaa sanoa mikä siihen sitten vaikutti. Meillä oli ollut niin hauskaa koko matkan, että luulisi ajan kuluvan nopeammin. Noora kikatteli vielä silloinkin kun koputimme Annan kotioveen, sisältä kuului naurua ja musiikin tasainen jumputus. Hämmästyin sitä kuinka nopeasti ovi meille avattiin ja ovella seisoi meidän rakas ystävämme Anna. Tytön punaiset hiukset, jotka olivat alhaalta värjätty mustaksi, oli kiedottu tyylikkäälle nutturalle.
- Hei! tämä hihkaisi hyväntuulisesti ja suikkasi tuttuun tapaansa pusun meidän poskille.
- Hei!
- Heissan, Noora kikatti ja meni Annan ohitse sisälle, seurasin perässä välittömästi. Anna sulki oven perässämme, mutta jäi kuitenkin seuraksemme eteiseen. Tytöllä oli yllään rikotut farkut ja musta rypytetty paita, jossa oli rintojen alapuolella valkoinen vyö. Tyylikäs kuten aina.
- Olette ajoissa, Anna sanoi juoden samalla kulauksen siideristään.
- Te tulitte! Jenni kiljui ja hyökkäsi kaulaani sellaisella voimalla, että otin pari horjuvaa askelta taaksepäin, sain kuitenkin takanani olevasta seinästä tukea toisella kädelläni, joten emme kaatuneet kenkien sekaan.
- Tietenkin, hymähdin ja kiedoin käteni tytön vyötäisille. Jenni oli blondi tyttö, joka muistutti luonteeltaan hyvin paljon Nooraa. Jenni kikatti kimeästi korvaani, kunnes vetäytyi kauemmas leveästi hymyillen.
- Me ei olla nähty pitkiin aikoihin.
- Ei niin, mutisin harmissani. – On vaan ollut niin paljon kaikkea.
- Onneksi nähdään sentään nyt, Jenni sanoi positiivisesti ja siirtyi halaamaan Nooraa. Siirryin ahtaasta eteisestä Annan perässä pois, menimme suorintatietä olohuoneeseen, missä istui kaksi hieman vieraampaa tyttöä. Tervehdin kumpaakin.
- Elikkä tässä on Jennin serkut Mira ja Riikka, Anna esitteli tytöt ensimmäiseksi. – Ja tässä on Katariina, hyvä ystäväni.
- Sanokaan vain Kata, lyhensin nimeni välittömästi nauraen. Harvemmin musta kun käytetään koko nimeä ja pidän enemmän lyhennetystä versiosta.
- Tänään juhlitaan! Noora kiljui kun saapui olohuoneeseen Jennin kanssa. Kaikki nostimme kätemme ylös ja kiljuimme yhteen ääneen. Typerää ehkä, mutta se nosti fiiliksiä entisestään.

Monen tunnin kuluttua päätimme suunnata kohti baaria, nimittäin yökerho oli auennut hetki sitten. Itse en liiemmin siitä alakerran baarista välittänyt, se oli enemmänkin sellaisten vanhempien ihmisten puoli ja yläkerran yökerho taas nuorten biletys paikka. Anna oli saanut meille kyydin, johon pääsisimme kaikki saman aikaisesti. Ylikuormitus siitä tulisi, mutta tämä tuleva kuskimme ei kuulemma välittänyt.
- Noniin kyyti tuli, Anna kailotti sammaltuneella äänellä. Sen jälkeen alkoi puheen sorina, kiroilua kun jokin asia oli hukassa ja askeleiden ääniä kun siirryimme eteisen puolelle kenkiämme noutamaan. Sain vaivoin jalkaani korkkarit, sillä meinasin taittaa nilkkani useammin kuin kerran. Noora istui lattialla nauraen, eikä meinannut saada jalkaansa omia korkkareitaan. Anna oli ainoa joka oli ymmärtänyt laittaa jalkaansa tennarit, eikä tällaisia tappovehkeitä.
- Mä tulen kohta paljain jaloin, Noora mutisi.
- Anna mä autan, Mira sanoi, hän oli meistä vähiten juonut, joten hänen avullaan Noora sai korkkarit jalkaansa. Siirryin ulos viileähköön kesäyöhön ja meinasin heittää rähmälleni melkein välittömästi, onneksi kuitenkin Anna seisoi edessäni, joten sain hänestä tukea.
- Sori, hihitin anteeksi pyyntöni, johon Anna vain hymyili. Loppujen lopuksi pääsimme kaikki ulos ja siitä kärsivällisesti odottavan kuskin kyytiin. Ahtauduin Annan syliin etupenkille ja loput takapenkille. Kuskinamme oli lippalakkispäinen poika, joka hymyili meille valloittavasti. Ojensin pojalle käteni, johon tämä tarttui reippaasti.
- Kata.
- Samu, poika esitteli. – Olen Petterin kaveri ja tietenkin Annan.
- Hauska tutustua, mutisin hymyillen. Poika oli ihan hyvännäköinen sinisilmäinen, jolla oli mukavan tuntuinen hymy. En kuitenkaan jäänyt tuijottamaan pojan säihkyvän sinisiä silmiä, vaan aloitimme tyttöjen tapaan kikattelemaan erilaisille asioille.
Päästyämme baarin pihaan, kiitimme kuorossa Samua kyydistä ja suunnistimme sisälle. Portsarit tarkastivat meidän henkilöllisyystodistukset, nyökkäsivät päästäen ohitseen. Sisällä oli ihan mukavasti porukkaa, sekä tuttuja kasvoja näkyi joka puolella.
- Ylös vai? Jenni kysyi meiltä kaikilta, itse vain nyökkäsin vastaukseksi, mutta Noora antoi myöntävän vastauksen.
- Ja kohti yläkertaa neidit.

Yläkerrassa oli jo ihan hyvä meno päällä, musiikki soi kohtalaisen lujalla, mutta en valittanut. Olin tullut pitämään hauskaa ystävieni kanssa, enkä antaisi minkään pilata iltaani. Valtasimme tutun pöydän läheltä tanssilattiaa, Mira ja Jenni hävisivät tanssimaan kun siellä soi Cheekin uusi hitti Jippikayjei. Noora irvisti ja alkoi laulaa musiikin tahdissa, mikä sai myös meidät muut hollaamaan lujaan ääneen.
- Tulin voittamaan, en anna minkään seisoo tiellä. Jippikayjei hei hei, sä tsiigaat voittajaa!
Oon niin niin niin niin niin huono häviäjä, että mun on aivan aivan aivan pakko voittaa, siis siis siis jos tahdot koittaa, niin anna tulla vaan!
Tuon osan laulettuamme repesimme nauramaan, meillä oli aina niin hauskaa keskenämme.
- Käyn tilaamassa, Noora sanoi ja nousi ylös, pelkästään rahapussi kädessään.
- Voisin tulla mukaan, tarjouduin, Noora väläytti hymyn ja lähti johdattamaan mua tiskiä kohti. Onneksemme tiskillä ei ollut ruuhkaa, ainoastaan pari poikaa, jotka tuntuivat flirttailevan tarjoilijalle sen minkä kerkesivät. Nuori tyttö ei kuitenkaan välittänyt tippaakaan, vaan järjesteli tiskiä. Nähtyään meidät, tyttö harppoi luoksemme ystävällisesti hymyillen.
- Mitäs laitetaan?
- Kaksi kelkkaa, Noora tilasi tuttuun tapansa meille juomat, kysymättä tietenkään multa mitään. Eihän se haitannut, koska pystyin juomaan lähes kaiken, maitopohjaiset drinkit vain tökkivät eniten. Tarjoilija nyökkäsi ja alkoi valmistamaan meille juomia.
- Kata?
Kohotin katseeni tiskillä seisoviin poikiin.
- Eero? kysyin, vaikka olin jo tunnistanut pojan. Eero hymyili kun tuli luoksemme, Noorakin tervehti poikaa, tosin vain pikaisesti. Eeron seurassa ollut poika seisoi tämän vieressä tutkaillen mua ja Nooraa päästä varpaisiin. Mieleni olisi tehnyt kysyä moneen otteeseen: ”No tyydyttääkö näkymä?” Mutta ymmärsin myös tässä tilassa pitää turpani kiinni.
- Mika hei, Noora tervehti tavallista kimeämmällä äänellä Eeron kaveria. Vilkaisin lyhythiuksista poikaa arvioivasti, tämä siis oli Nooran ihastuksen kohde. Poika vain nyökkäsi ystävälleni vastaukseksi ja vilkuili ympärilleen kuin etsien jotakin.
- Mitäs neidolla kuuluu?
- Mitäs tässä, vähän purkamassa paineita, naureskelin ja tartuin Nooran ojentamaan lasiin. Eero nyökkäsi vinosti hymyillen.
- Jatketaanko kierrosta? Mika tiedusteli Eerolta.
- Okei. Me tästä lähdetään, törmäillään.
Nyökkäsin vain huultani purren, Noora tuhahti vieressäni.
- Ihme hemmo, ei voinut puhua mulle enempää.
Käännyin katsomaan ystäväni pettyneitä kasvoja ja näytti siltä, ettei itku ollut kaukana. Aihe kuitenkin jäi siihen kun tyttö lähti viipottamaan kohti porukkaamme, repien mua käsivarresta perässään. Tästä oli tulossa mielenkiintoinen ilta.

Mitä lähemmäksi pääsimme valomerkkiä, sitä huonompi olo mulla alkoi olemaan. Noora nuokkui pöydällä sammumispisteessä, eivätkä muutkaan näyttäneet enää kovin pirteiltä. Jenni kyllä tanssi vieläkin, tällä kertaa jonkun vanhemman pojan kanssa. Haroin hiuksieni minimaalisia takkuja auki, päässä jomotti ja jalkoja kivisti ikävästi. En kyllä käytä korkkareita seuraavaan viikkoon.
- Júmalauta, Mira huokaisi ihastuksesta, vaikkei kirosanan myötä sitä uskoisi. – Siinäpä on hyvännäköinen jätkä.
- Missä? Anna tivasi heti ja seurasi Miran ihastunutta katsetta tiskin suuntaan. Käännyin myös katsomaan ja meinasin tipahtaa tuoliltani kun tunnistin kaksoset. Lilli seisoi Lucasin rinnalla tiskin luona, heidän seurassaan oli kaksi muuta poikaa ja yksi tyttö. Nielaisin kankeasti, miksi heidän piti tulla juuri tänne? Selvästi ajateltuna, tämä oli tämän kaupungin ainoa yökerho, vaikka baareja täällä on peräti kolme kappaletta. Käännyin vauhdilla takaisin oikein päin ja mietin kuumeisesti, miten pysyisin pysymään poissa pojan silmistä.
- Toi on ihan varmaan sen muija, Mira mutisi murtuneesti, mutta ei saanut katsettaan irti pojasta, joka todennäköisesti oli Lucas. En puhunut mitään, vaikka olisin voinut kertoa kaiken, mutta en vain pystynyt. Hieroin otsaani nopeasti ja vilkaisin sivusilmällä vieressäni istuvaa Nooraa. Tyttö nojasi kaiteeseen silmät ummessa, enkä tiennyt nukkuiko tämä vai ei. Jenni ilmestyi kuin tyhjästä takaisin luoksemme ja istahti Annan viereen puuskuttaen.
- Mä oon ihan poikki.
- Sitä se on kun tanssii melkein kaikki biisit, Riikka naurahti vilkaisten serkkuaan. Jenni hutaisi ilmaa ja risti sievästi jalkansa.
- Sun olisi pitänyt nähdä yks helvetín hyvännäköinen jätkä, Mira aloitti saman aiheen, koska tiesi Jennin innostuvan välittömästi. – Sä menisit sen luokse salamana.
Jennin silmät kirkastuivat, tyttö oli aikamoinen miestennielijä. Baarissa kokeiltiin vähintään yli kymmentä eri poikaa, ennen kuin löytyi se makuuhuoneen täyttäjä loppu yöksi.
- Ootas se on, Mira sanoi ja oli osoittamassa tiskiä kohti, mutta ei löytänyt katseellaan poikaa. – Se on hävinnyt.
- Niin mun tuuria, Jenni murahti tuputtaen laukustaan ottamaansa puuteria pitkin naamaa. Vilkaisin vaivihkaa olkani ylitse tiskille, mutta en itsekkään nähnyt Lucasta missään. Mihinhän he olivat hävinneet?
- Olethan sä täällä.
Tuon äänen kuultuani pitkin selkäpiitäni kulki vilunväristykset ja käännyin turhankin hitaasti kohtaamaan pojan tummat silmät. Musiikin pauhu hävisi kuulumattomiini kun katseemme kohtasivat, tällä kertaa se oli niin intensiivinen, että se jo poltteli sisuskalujani. Nielaisin kankeasti ja nyökkäsin erittäin jäykästi.
- Hei Kata, Lilli tervehti ilmestyttyään veljensä rinnalle. Mutisin hyvin hiljaisella äänellä tervehdyksen takaisin, koska pelkäsin kimittäväni kamalalla äänellä.
- Me tästä mennään tonne, nähdään myöhemmin, Lucas hymyili valkeat hampaat välkkyen ja lähti Lilli perässään ystäviensä luokse.
- Siis ou mai gaad, tunnetko sä sen? Mira tivasi hämmästyneellä äänellä, kääntyen edelleen katsomaan Lucasin perään.
- Joo.
- Missä te ootte tavannut?
- Meillä.
- Kuka se on?
- Lassen siskon lapsi.
- Oliko toi sen tyttöystävä? kysyjä oli tällä kertaa Jenni, joka tuijotti mua hivenen tuimemmalla katseella.
- Ei, se on hänen kaksoissisarensa.
- Hyvä, Jenni myhäili ja nousi seisomaan. – Käynkin tekemässä vähän tuttavuutta.
Sen sanottuaan blondi tyttö kipitti Lucasin luokse ja alkoi kiehnätä tämän kyljessä. Mira seurasi serkkuaan nauraen.
- Ihan varmaan se saa sen lankeamaan pauloihinsa.
- Toivottavasti ei, mutisin niin hiljaa ettei kukaan voinut sitä kuulla.
- Epäilen ja pahasti, Anna naurahti ja osoitti sinne missä Jenni ja Lucas olivat. Poika yritti törkkiä blondia ystävääni kauemmas itsestään, mutta magneetin lailla tyttö palasi aina takaisin tämän kylkeen kiinni. Hymy hiipi myös omille kasvoilleni, tuo vaikutti lievästi epätoivoiselta, jopa Jenniltä.

Hitaat alkoivat soida mielestäni turhankin äkkiä. Olimme saaneet Nooran hereille, mutta sekin oli ollut työn ja tuskan takana. Jenniä emme olleet nähneet sen jälkeen kun hän oli pöydästämme poistunut. Olin yrittänyt paikantaa Lucasta katseellani moneen otteeseen, mutta turhaan, poikakin oli hävinnyt kuin tuhkatuuleen.
- Missä Jenni on? Mira kysyi ja hieroi väsyneitä silmiään, kurkotellen katsettaan ihmismassan ylitse.
- Voin käydä katsomassa, lupauduin, koska halusin tietää olivatko hän ja Lucas yhdessä.
- Kiitos.
Kiertelin pitkin yläkertaa, mutta en paikantanut kumpaakaan henkilöä. Mihin ihmeeseen he olivat voineet kadota? Tuhahdin närkästyneenä, en todellakaan tuhlaisi tähän turhaan etsintään enempää aikaani, halusin kotiin nukkumaan. Päätäni pudistellen lähdin raivaamaan tietäni takaisin ystävieni luokse. Yllättäen joku tarttui käsivarteeni ja meinasin kiljaista säikähdyksestä, mutta lämpimät huulet jotka painuivat omilleni, estivät sen tapahtumasta. Tuijotin Lucasin sulkeutuneita silmiä ja vastasin tämän suudelmaan hämilläni. Poika kietoi toisen kätensä vyötärölleni, pitäen toisella edelleen käsivarrestani kiinni. Ihmiset mutisivat jotakin kun ohittivat meidät, mutta en kuunnellut mitä, koska korvissani veri kohisi hurjaa vauhtia, sekä mahani heitteli voltteja. Lucas vetäytyi aavistuksen kauemmas, mutta pysyi kuitenkin niin lähellä, että huulemme koskettivat millin verran toisiaan. Poika avasi silmänsä, jossa paloi himon liekki niin voimakkaasti, että se sai vatsan pohjani muljahtamaan kamalasti.
- Saat tanssia mun kanssa.
En vastannut mitään, vaan seurasin poikaa kuin koiranpentu tanssilattialle. Poika veti mut aivan kiinni itseensä ja kietoi kätensä ympärilleni, painaen päänsä kaulaani vasten. Yritin pitää kiivastuneen hengitykseni tasaisena, mutta epäonnistuin välittömästi kun tunsin pojan huulien hamuavan kaulani herkkää ihoa hellästi. Suljin silmäni tiukasti kiinni. Lucas naurahti hiljaa kaulaani vasten, kunnes kohottautui parempaan asentoon. En suostunut avaamaan silmiäni edes silloin, kun tunsin pojan toisen käden nousevan hitaasti selkääni pitkin ylös, kunnes se pääsi poskelleni, missä peukalo siveli huuliani ja poskeani.
- Sä näytät hyvältä, Lucas kuiskasi käheästi. Toitotin itselleni säännöllisin ajoin, että olemme kummatkin kännissä, joten poika voi sanoa mitä vain tarkoittamatta sitä kuitenkaan. En halua joutua loukatuksi, mutta pieni hauskapito ei tapa ketään.
- Ja sä olet se kenet mä haluan, poika mutisi korvaani ja se sai vilunväreet kulkemaan kehoni lävitse. Sanojensa jälkeen Lucas painoi huulensa omilleni, siinä oli se sama himo, mikä pojan silmissä oli paistanut. En jaksanut pidätellä itseäni yhtään enempään vaan vastasin aivan yhtä intohimoisesti pojan suudelmaan. Huomenna voisin sitten katua, mutta en nyt.

Heräsin siihen kun päässä jyskytti ikävästi, kohottauduin istuma asentoon pidellen toisella kädellä päätäni. Inahdin kun uusi jyskytyksen aalto riepotteli päässäni myrskyn lailla. Olin nousemassa sängystä ylös, mutta matkani pysähtyi nopeasti. Hämmästyneenä tuijotin vaaleaa seinää ja annoin katseeni kiertää tuiki tuntemattoman huoneen lävitse. Missä helvetíssä mä olin? Eilisen illan tapahtumat olivat puoliksi muistissa, puoliksi pimennossa, esimerkiksi mulla ei ollut mitään hajua siitä mihin olin päätynyt nukkumaan. Viimeinen muistikuva oli kun olin tanssinut hitaita Lucasin kanssa. Sutaisin etuhiuksia nopealla käden liikkeellä ja nielaisin pahan olon kurkustani alas, oksetti ihan järkyttävästi. Vilkaisin toiselle puolelleni, vieressäni makasi joku jolla on mustat hiukset. Kuka kyseinen henkilö mahtoi olla? Ajatuksen juoksuni pysähtyi kuin seinään, mustat hiukset?!
- Víttu! sihahdin terävästi, olin nukkunut Lucasin vieressä. Suljin silmäni ja rukoilin että päälläni olisi jotain todistusaineistoa siitä, että ettemme olleet harrastaneet seksíä. Kosketin ensimmäiseksi lantion seutua, tuntiessani alushousujen pitsisen kankaan huokaisin hiljaa. Luojan kiitos! Käännyin uudestaan katsomaan mahallaan makaavaa poikaa, tämän käsi roikkui sängynlaidan ylitse, sormet puulattiaa todennäköisesti hipoen. Työnsin varovasti päälläni olleen lakanan sivuun ja lähdin kömpimään sängystä pois. Etenin todella hitaasti, jotta sänky ei heiluisi liikaa ja useaan otteeseen vilkaisin nukkuvaa poikaa. Purin huuleni lähes verille lyhyen poistumismatkan aikana, musta ei ikimaailmassa tulisi mitään vakoojaa näillä hermoilla. Pysähdyin kuin seinään kun Lucas kääntyi selälleen ja huomasin jopa pidättäväni hengitystä. Pojan paljas ylävartalo sai mut melkein kirmaamaan takaisin tämän viereen, mutta hillitsin sen naisellisen puoleni ja jatkoin varovaisesti poistumistani, vilkuillen erittäin taajaan tahtiin nukkuvaa poikaa.
Päästyäni turvallisesti sängystä pois, nappasin tuolin päällä lojuvan mustan t-paidan käteeni ja kiskoin sen nopeasti päälleni. Valitettavasti se oli Lucasin paita, mutta koska mulla ei ollut hajuakaan omien vaatteideni kohtalosta, pojan paita sai kelvata. Se olisi päälläni vain pienen hetken, huoneeseen päästyäni se lentäisi kauimmaiseen nurkkaan lojumaan. Hiippailin ovelle ja tartuin kahvaan syvään huokaisten, katseeni valuessa nukkuvaan poikaan vielä viimeisen kerran. Miten hyvältä joku voi näyttää nukkuessaan? Itse olen aina herätessäni kuin haudasta nousseen näköinen, tuskinpa nukkuessani yhtään paremmalta näytän, mutta ei voi mitään, en ole saanut unelmatytön titteliä syntyessäni. Painoin ovenkahvan varovaisesti alas ja vedin oven hiljaa auki, aivan kuin varmistaakseni ettei se pääse narahtamaan äkillisesti. Livahdin oven raosta käytävän puolelle, vetäen sen perässäni kiinni. Seisoin vielä hetken suljetun oven takana hengittäen syvään ja pienoinen hymy nousi vähitellen kasvoilleni. Kosketin oikealla kädelläni Lucasin huoneen ovea ja kipitin pikavauhtia käytävän päässä olevaan huoneeseeni.
Paiskasin huoneeni oven perässäni kiinni ja kävelin tottuneesti ikkunalle. Tuijotin aamuauringon valaisemaa pihaa mietteliäänä. Miksi ihmeessä olin mennyt Lucasin viereen nukkumaan? Oliko poika kenties ehdottanut vai olinko vinkunut päästäkseni tämän viereen? Tuhahdin ärtyneenä ja painoin otsani viileähkön lasin pintaan. Mä en kaivannut kesäromanssia, en varsinkaan pojan kanssa, jolla on muijia takuuvarmasti jonoksi asti. Pyyhkäisin sotkuisia etuhiuksiani pois naamaltani ja hypistelin mustan t-paidan reunaa, miksi poika hyppi mun perässä? Vilkkuiko otsassani kenties teksti ”Kaipaan romanssia kipeästi!” Purin huultani vieläkin ärtyneempänä ja kiskoin paidan yltäni, viskaten sen lapsellisesti nurkkaan, kuten olin niin uhkaillutkin. Laahustin sängylleni pienesti haukotellen ja istahdin sen reunalle. Mitä kello mahtoi edes olla? Tottuneesti olin nappaamassa yöpöydältäni kännykkäni, mutta se ei ollut siinä. Sihahdin kiukkuisesti, niinpä niin, kännykkä oli varmasti vieläkin käsilaukussani Lucasin huoneen lattialla. Sitä en nyt ainakaan lähtisi hakemaan. Kävin makuulle ja suljin hetkeksi silmäni, lepuuttaisin niitä hetken ja menisin sitten alakertaan aamupalalle.

Lähettäjä: Zira 
Päivämäärä:   24.9.12 11:17:25

Tasainen koputus sai mut avaamaan silmäni ja lopulta ponkaisemaan istuma-asentoon. Nielaisin pari kertaa kunnolla, haroen samalla hiuksia järjestykseen ja paniikin omaisesti kiskoin peiton vartaloni suojaksi.
- Sisään, hihkaisin lopulta ja Saaran pää ilmestyi oven rakoon virnuillen.
- Vieläkö sitä nukutaan?
- Ei ja joo, vastasin ja hieroin silmiäni. – Mitä kello on?
- Kohta kaksi.
- Mitä?! Ei helvettí.
- Noh noh, kielenkäyttö Kata hyvä, Saara nuhteli nauraen ja tuli istumaan sängynreunalle. Virnistin laiskasti.
- Onko kaikki hereillä?
Saara kohotti kulmiaan kysyvänä, vaikkei kysymystä esittänytkään, vastasi vain omaani.
- Juuh, Lucas lähti jokunen aika sitten ja Lilli on lasten kanssa ulkona.
Nyökyttelin huultani purren. Nyt kerkeäisin livahtamaan pojan huoneeseen ja noutaa sieltä omat tavarani, ilman että jäisin kiinni Lucasille. Tunsin kuinka pirun sarvet kasvoivat päähäni ja pahuuden liekit roihusivat ympärilläni, mutta kaikki tämä hävisi yhtä nopeasti kuin oli ilmestynytkin. Loppupeleissä en tuntenutkaan itseäni yhtään piruksi, pikemminkin noloksi. Livahtaa nyt toisen huoneeseen salaa, aivan yhtä hyvin voisin pyytää tavaroitani tai käydä hakemassa ne Lucasin ollessa paikalla. Kuitenkaan en halunnut tehdä kumpaakaan, noutaisin tavarani salassa, kuten olin alun perin suunnitellutkin.
- Me lähdetään Lassen kanssa käymään Kirsillä, Saara sanoi ja nousi seisomaan vilkaisten mua nopeasti. – Lilli lupasi vahtia lapsia.
- Selvä, mutisin hajamielisenä ja sivusilmällä näin Saaran poistuvan huoneestani sulkien oven heti perässään. Ponkaisin sängystä ylös suunnaten välittömästi vaatekaapilleni. Nappasin sieltä ylisuuren t-paidan, jonka vedin päälleni ja olin valmis noutamaan tavarani.
Kipitin käytävän poikki mahdollisimman nopeasti, nyt ei paranisi aikailla, koska en tiedä milloin Lucas palaa takaisin. Pojan huoneen ovi oli sepposen selällään, joten pystyin ovelta tarkistamaan huoneen. Virne kohosi kasvoilleni ja erotin eiliset vaatteeni lattialta, mutta laukusta ei ollut mitään käsitystä. Noukin vaatteet käteeni ja komppasin huoneen lattiasta kattoon, mutta en löytänyt laukkua. Missä se mahtoi olla? Mutristelin suutani mietteliäänä, olisikohan se jäänyt alakertaan? Autoon? Tai kenties baariin? Annoin katseeni kiertää vielä kerran huoneen läpi, kunnes päätin poistua. Kerkeäisin etsimään myöhemmin. Menin takaisin omaan huoneeseeni. Viskasin Lucasin huoneesta hakemani vaatteet sänkyni päälle ja päätin mennä alakertaan ’aamupalalle’.

Istuin baarijakkaralla ja mutustelin paahtoleipää, selaillen samalla eilistä iltalehteä. Missi istui uskollisesti tuolini vieressä ja tuijotti herkeämättä syömistäni ja varmasti odotti mun heittävän sille pienen leivän palasta. Aivan turhaan. Uskoin Missin vakaasti ajattelen näin ”Anna ruokaa ja vähän äkkiä, kato nyt kuinka kiltisti istun ja odotan”, Saara ihmetteli usein koiran kerjäämistä. Neidille kun ei koskaan ole annettu ruokaa pöydän vierestä, tai tiedä sitten onko Lasse repsahtanut pikkuisen nappisilmän katseeseen, myöntänyt sitä ei ainakaan ole. Lopulta Missi kyllästyi odottamiseen ja alkoi pomppia jalkaani vasten hiljaisesti vinkuen. Huokaisin ja jatkoin lehden lukemista, kuvitellen ettei koko koiraa ole. Mutta sitkeästi Missi jatkoi, eikä se varmastikaan aikonut antaa ensimmäiseksi periksi, mutta sen harmiksi en minäkään.
- Mene pois, mutisin koiralle suu täynnä leipää, kun alkoi tympimään koiran vikinä. Missi poistui keittiöstä lähes heti kuultuaan käskyni, mikä hämmästytti mua suunnattomasti. Vilkaisin olkani ylitse, mutta koiraa ei näkynyt keittiön oven suulla. Olkiani kohauttaen jatkoin lehden selaamista. Mutta kauaa en kerinnyt nauttia hiljaisuudesta, ulko-oven käytyä herkistin kuuloani, hiljainen sisääntulo, joten tulijasta ei ollut epäilystäkään. Se oli Lucas. Missi juoksi pojan luokse kimeästi haukahdellen, kuten sillä on yleensä tapana, oli tulija tuttu tai vieras. Pidin sitkeästi katseeni lehdessä, vaikka mieli teki kovasti kääntyä.
- Oho oletko säkin herännyt, Lucas nauroi ja tuli viereeni istumaan. Nyökkäsin vain vastauksen tälle, mahtoiko poika muistaa, että olin nukkunut tämän vieressä viime yön?
- Sulta taisi jäädä jotakin mun huoneeseen.
- Aijaa, mutisin käheästi. Lucas virnuili ilkikurisesti ja nappasi lehden edestäni, taitteli sen siististi ja asetteli pöydän päähän.
- Se on mun huoneessa, tuutko hakemaan sen?
Tutkailin pojan kasvoja tarkasti, yrittikö tämä kenties jotain? Mutta niissä ei näkynyt mitään, tämä vain virnisteli hyväntuulisesti. Lopulta kohautin olkapäitäni, jolloin Lucas lähti kävelemään kohti yläkertaa, mä perässä laahustaen. Ottaisin vain mulle kuuluvan tavaran ja poistuisin paikalta. Helppoa eikö vain?

Lucas työnsi syliini pienen käsilaukun ja kävi heti tämän jälkeen sängylleen maate, viestittäen melko selkeästi että voisin poistua. Rypistelin kulmiani, kaksijakoinen persoona aivan selvästi. En ottanut pojasta selvää, välillä antoi viestejä mitkä antoivat mulle aika selvän viestin, mutta poika ei sitten tarkoittanutkaan sitä mitä vilkas mielikuvitukseni kuvitteli. Pudistellen päätäni käännyin kannoillani kohti huonettani, kaivoin nopeasti kännykän laukustani ja tarkistin mahdolliset kaipaukset. Yksi viesti, se oli Nooralta.

”Lähde, PLIIS, mun kanssa kahville?”

Työnsin huoneeni oven auki mietteliäänä ja kännykkä aivan naamassani kiinni, voisin kyllä lähteä, ei kotonakaan ole mitään. Heitin laukun lattialle ja aloin näpyttelemään Nooralle myöntävää vastausta. Lainaisin Saaran autoa, en kuitenkaan montaa tuntia ajatellut olla liikenteessä. Kietaisin hiukset löysälle nutturalla niskaan, laskien kännykän meikkipöydälleni ja otin kaapista löysät caprit ja topin. Vilkaisin kuvajaistani nopeasti kokovartalopeilistä ihan tottumuksesta, vaikka rehellisesti sanottuna mua ei kiinnostanut miltä näytin. Kai krapula päivinä saa olla epäedustavampi? Saisi tai ei, mä olisin nyt ainakin. Nappasin huoneesta poistuessani mukaani vain kännykän, rahapussin ja kotiavaimet.
Kipitin alakertaan pikavauhtia, tervehdin olohuoneessa olevia pellavapäitä ja menin suorintatietä keittiön pikkulaatikolle missä Saaran autonavaimet olivat. Tartuin avaimiin virnistellen, koska en olisi kuin hetken poissa, en ilmoittaisi tädilleni mitään. Törkeää ehkä, mutta tiedän jo kokemuksesta että Saara viihtyy Kirsin luona iäisyyden, joten nainen ei edes huomaa autonsa olleen poissa. Toki kerron sitten kun hän on kotona. Vilkaisin kännykkäni ruutua, se ilmoitti yhden viestin saapuneen, joka ei voinut olla keneltäkään muulta kuin Nooralta ja kun avasin viestin, olin oikeassa.

”Nähdään Hermannissa! Lähden nyt!”

Työnsin jalkani punaisiin crocseihin ja poistuin talosta vaitonaisena, ei kenenkään tarvitse tietää mun lähdöstä. Olisihan se ollut ystävällistä ilmoittaa, mutta en tehnyt niin, vaan keskityin vastaamaan Nooralle ”OK:n” tapaisen. Avasin autonovet kaukolukituksella ja hypähdin kuskin paikalle tottuneesti, käynnistin auton ja lähdin huristelemaan kohti Hermanni kahvilaa.
Sain auton aivan kahvilan eteen parkkiin, mikä on harvinaista tähän aikaan aamupäivästä. Liikenteessä oli ihan hyvin porukkaa, lapsiperheitä ja nuoria, Hermannissakin oli aika paljon ihmisiä. Astelin sisälle viileähköön kahvilaan ja menin suorintatietä tiskille tilaamaan coca-colan jäillä. Jonottaessani vilkuilin hieman ympärilleni, mutta en nähnyt Nooraa missään.
- Se tekee tasan kaksi euroa, nuori naispuolinen myyjä visersi kimeällä äänellä, käänsin pääni äänen suuntaan ja hymyilin. Kaivoin rahapussista kahden euron kolikon ja tiputin sen naisen ojennettuun käteen.
- Kiitos.
Nyökkäsin hajamielisenä ja etsin vapaan pöydän melkein täysinäisestä kahvilasta, olisin mieluusti halunnut terassille istumaan, mutta siellä olivat kaikki paikat varattu. Pääsin istumaan kahvilan syrjäisimpään nurkkaan, mistä ei edes nähnyt kunnolla ovelle. Mutta blondista tytöstä kuka astui juuri sisälle kahvilaan, en voinut erehtyä. Nooralla oli päässään aurinkolasit ja vaaleanpunainen mekko. Tyrehdytin naurun pyrskähdyksen nopeasti, Noora näytti ihan pikkutytöltä joka halusi olla prinsessa. Huidoin kummallakin kädellä kun tytön katse pyyhkäisi kahvilan ihmismassan ylitse, Noora vilkutti takaisin leveästi hymyillen ja lähti tarpomaan luokseni.
- Tervehdys, Noora hihkaisi ja istahti mua vastapäätä, hörpäten nopeasti lasistani. Tietenkin kysymättä, se ei kuitenkaan haitannut.
- Heissan.
- Ei jumankauta pää särkee ihan tolkuttomasti.
Virnistin leveästi, oma oloni on onneksi jo helpottanut, mutta tunsin silti sympatiaa Nooraa kohtaan. Tytöllä oli kuitenkin mennyt aika lujaa eilen baarissa.
- Sä puolestaan näytät niin hyvävointiselta, että oikein pahaa tekee, Noora huokaisi ja nojasi toiseen käteensä, näyttäen oikeasti niin krapulaiselta kuin vain voi.
- Äläs nyt, mulla on huono olo edelleen, aloitin hymähdellen. – Mutta pahin on mennyt jo mun kohdalla ohi.
- Niinpä tietysti, Noora tuhahti, mutta hymyili kuitenkin. – No kerro, miten sun ilta päättyi?
- Kuinka niin? kysyin hämmentyneenä.
- Älä viitti Kata, kyllä mä näin sun ja Lucasin jutut siellä baarissa, Noora selitti matalalla äänellä. – Vaikka olin tuutissa, niin kyllä mä jotain muistan.
Pyöräytin silmiäni, niin mun tuuria. Mä kun toivoin ettei kukaan muistaisi eilisestä mitään, niin ei tarvitsisi selittää kenellekään mitään.
- Hiukan Jenni on sulle vihainen, Noora nauroi ja vilkuili mua kulmiensa alta.
- No ei paljoa mua hetkauta, naurahdin ja kulautin kylmää juomaa kurkustani alas. Noora kohensi asentoaan penkillä, vilkaisten samalla ympärilleen.
- No oliko teillä sitten loppuillasta mitään…? Noora kysyi, jättäen enemmänkin kysymyksen leijumaan ilmaan kuin esittäen sen loppuun. Virnistin, mutta en tehnyt elettäkään vastatakseni ystäväni kysymykseen.
- Oliko hempeilyä?
Kohottelin vain kulmiani ja siemaisin colastani uuden kulauksen, jättäen kuitenkin tytön esittämän kysymyksen omaan arvoonsa. Noora loihti kasvoilleen koiranpentu ilmeen, mikä ei valitettavasti tehonnut muhun.
- Pussailua?
Haukottelin, mikä oli tietenkin tekaistu.
- Kata pliis, Noora aneli. – Kyllä sä mulle voit kertoa mitä tapahtui.
- Miksi edes haluat tietää?
- Koska mä näin miten te kattelette toisianne, tyttö aloitti. – Ja Lucas on just sellainen unelma poika.
Kohotin kulmiani hämmästyksestä.
- Viimeksi sulla oli suunnitelmia pojan kiusaamiseksi.
- No niin, mutta ensin meiän täytyy kattoa miten teidän suhde etenee.
- Ei tule mitään suhdetta, tuhahdin ärtyisästi, mikä kuulosti omaan korvaani enemmänkin pettyneeltä. Toivoin että Noora ei huomaisi pettynyttä vivahdetta äänessäni. Miksi edes pettyisin? Lucas kuitenkin halusi vain kiusata tai jonkun kesäromanssin. Tiedä sitten.
- Ei sitä tiedä jos et yritä, Noora viisasteli. – Antaisit vaan mennä ja lopettaisit tuon pingottamisen.
- Pingottamisen? hämmästelin suureen ääneen.
- Niin, välillä pitää ottaa ilo irti ja noin komeeta poikaa tuskin tulee joka päivä vastaan.
Hymähdin, Noora oli kyllä oikeassa, mutta en halunnut sydänsuruja heti kun oppisin rakastamaan toista ihan kunnolla. Todennäköisesti mun ja Lucasin suhteessa kävisi juuri näin, mutta tietenkin voisin hieman irrotella pojan suhteen.
- Olenko oikeassa?
- Olet, myönsin nauraen.
- Tiedän, tyttö virnisteli. – No joko kerrot teidän loppuillasta?
Pyöräytin jälleen silmiäni, mutta päätin kuitenkin kertoa.

Lähemmäs tunnin kuluttua lähdin takaisin kotiin päin, kukaan kotiväestä ei ainakaan tänä aikana ollut kaivannut mua kotiin. Halusin kuitenkin mennä vielä lepäämään, päässä tuntui vieläkin ikävältä, vaikka pahin olo olikin mennyt jo ohi. Ajelin hyvin rauhallisesti kotiin päin, päässä hurisivat kaiken maailman asiat, mutta rehellisesti sanottuna Lucas päällimmäisenä. Pyyhkäisin nopeasti kasvojani ja käännyin talomme pihaan. Lassen maasturia ei näkynyt, joten he eivät olleet vielä kotona. Pihassa kuitenkin tönötti vanha harmaa nissani, enkä osannut yhtään sanoa kenelle se kuului. Parkkeerasin Saaran auton lähes samaan kohtaan, missä se oli ennen lainaamistanikin ollut. Hypähdin autosta ulos, tutkailen tiukasti harmaata nissania. Kenen se mahtoi olla? Varmaan Lillin tai Lucasin kaveri, muita vaihtoehtoja ei ollut. Ainoastaan jos joku Lassen ja Saaran ystävistä oli tullut kyläilemään, mutta epäilin sitä suuresti. Kävelin pihan poikki niin ripeästi että oli onni, etten kaatunut nokilleni. Vedin pari kertaa syvään henkeä ja avasin oven. Sisältä kuului naurua ja puheensorinaa, mutta en pystynyt erottelemaan vieraan ihmisen ääntä. Potkin kengät jaloistani ja lähdin kävelemään äänen suuntaan. Vilkaisin itseäni nopeasti peilistä ja melkein kauhistuin ulkonäköäni, olin vallan unohtanut, etten ollut ennen lähtöäni panostanut ulkomuotooni sen kummemmin. Huokaisin syvään ja astuin olohuoneeseen, jossa olivat kaikki, paitsi Lasse ja Saara. Ja se ärsytys mikä mut valtasi, kun kohtasin vihreät hymyilevät silmät, oli jotain niin suurta, ettei sitä voi edes sanoin kuvailla. Tuijotimme toisiamme pitkään, mutta Lillin pirteä tervehdys sai mut kääntämään pääni.
- Moro, tervehdin takaisin hieman tuimaan sävyyn.
- Hei, vihreäsilmäinen tyttö tervehti mielestäni turhankin iloiseen sävyyn. Hänenhän pitäisi olla mulle vihainen, vai olinko Nooran puheen ymmärtänyt väärin?
- No hei Jenni, murahdin. Tyttö keinautti päätään ja siirtyi ihan Lucasin kylkeen kiinni, hymyillen erittäin leveästi. Víttuilua kenties? Lucas nosti mukin huulilleen, mutta se ei vienyt huomiotani vaan se että pojan käsi lepäsi Jennin vyötäröllä. Se sai mut näkemään pelkkää punaista, mutta en käynyt Jennin päälle vaikka mieli teki.
- Mä meen nukkumaan, sanoin ja käännyin kannoillani kohti huonettani. Vai vieläkö pitäisi aloittaa pieni romanssi Lucasin kanssa? Unelmissani. Jotka nyt harmikseni olivat menneet tuhansiksi sirpaleiksi, tuon pelimiehen kanssa en alkaisi enää muuta kuin sotimaan.

Makasin sängylläni kattoon tuijottaen. Alakerrasta ei kuulunut pihaustakaan, eikä mua edes kiinnostanut vaikka olisi kuulunutkin. Mä halusin vain olla, Nooran kanssa käyty keskustelu tuntui nyt kaukaiselta asialta. Olimme miettineet mun ja Lucasin pientä romanssia kesäksi, mutta aivan turhaan, pojalla oli parempia ajatuksia. Suljin hetkeksi silmäni ja yritin rauhoittaa villisti laukkaavat ajatukseni. Oliko tämä yö ollut vain joku känninen erehdys? Vai vahinko? Nostin käteni hiuksiini, miksi juuri mulle piti käydä näin?
Komea prinssi peluri käveli elämääni, antoi komeutensa viedä viattoman sydämeni. Puhui ja teki asioita joita ei kuitenkaan tarkoittanut niin ja loppujen lopuksi heitti vettä niskaan. Mahtava kesän alku etten sanoisi. Huokaisin syvään nousten istumaan, Missi vieressäni hätkähti hereillä ja tuijotti mua paheksuvasti.
- Sori, ei ollut tarkoitus, mutisin käheällä äänellä ja silitin koiran päätä. Missi asettui uudelleen nukkumaan, kääntäen mulle selkänsä. Virnistin vinosti ja nousin seisomaan. Kävelin ikkunalleni ja istahdin leveälle ikkunalaudalle, tuijottaen ulos. Saksanpaimenkoira urokset makailivat puun varjoissa, mutta nostivat päänsä ylös kun ulos asteli kaksi ihmistä. Kurkotin nähdäkseni paremmin tulijat. Ilmeeni synkkeni pari astetta kun näin Jennin ja Lucasin kävelevän aivan vierekkäin tytön auton luokse. Jenni avasi autonsa ovet ja nojasi siihen, jutellen pojalle samalla jotakin. Kun Jenni alkoi kurkottaa Lucasia kohti, kävelin ikkunalta pois. Noiden kahden lemmiskelyä en halua nähdä, koskaan!

Hypähdin takaisin sängylle Missin viereen, pieni ärtymyksen liekki kyti sisälläni. Mä olin niin pyörällä päästäni, kaikki asiat tapahtuivat liian nopeasti, tai sitten mä kävin hitaalla. Silitin Missiä hajamielisesti katse seinään luotuna. Halusiko Lucas tosiaan pelata jotain ihme peliä? Ähkäisin ja ponkaisin istumaan, olin nyt liian ärtynyt ollakseni paikallani. Voisin lähteä lenkille, ottaa vaikka hyperaktiivisen Missin mukaan. Kohdistin katseeni tyytyväisenä nukkuvaan koiraan, aktiiviselta se ei nyt ainakaan näyttänyt. Mutta tuon pikkuisen ulkokuoren alla kyti sellainen liikunnallisuus, että hämmästelin välillä itsekin. Nousin sängyltä ylös, voisin lähteä aivan hyvin näillä vaatteilla lenkille.
- Missi lähdetään ulos.
Koira hypähti sängyltä alas haukahdellen innostuneena ja jäi pyörimään jalkoihini. Hymyilin laiskasti koiralle ja odotin sen menevän portaat alas ensimmäisenä, Missi jäi istumaan ulko-oven eteen täristen. Silitin koiran päätä ennen kuin kiskoin kuluneet lenkkarit jalkoihini. Nappasin Missin vaaleanpunaisen pikku fleksin käteeni ja avasin ulko-oven.
- Menetkö ulos?
Käännyin katsomaan Lilliä pelästyneenä. En ollut kuullut kenenkään tuloa.
- Ajattelin käydä pikkuisella lenkille.
- Kiva, Lilli hymähti. – Voisinko lähteä mukaan?
Purin vaivihkaa huultani, osaisinko edes keskustella tytön kanssa mitään. Olimme varmasti aivan eri planeetoilta, niin ajatusmaailmoiltamme kuin tyyliltämme. Lilli tuntui panostavan ulkonäköönsä rutkasti enemmän kuin minä.
- Mikäs siinä.
Lilli väläytti leveän hymyn ja veti myös kengät jalkaansa. Astuin ovesta ulos, Missi pyöri ympäri pihaa kuono maassa, mutta juoksi luokseni kun vislasin. Taputin koiraa nopeasti kiitokseksi. Lilli työnsi oven perässään kiinni ja sutaisi omat mustat hiuksensa ponnarille. Lähdimme rinta rinnan kävelemään porteista ulos. Missi taapersi edellä, pysähdellen välillä odottamaan meitä. Laittaisin koiran hetken kuluttua hihnaan, ettei sattuisi mitään vahinkoa. Vilkaisin syrjä silmällä vieressäni kävelevää Lilliä, tämä tuijotti eteensä pienoinen hymy huulilla. Tyttö muistutti Lucasta liian paljon ja se korvensi ikävästi sisälläni. Tämän lenkinhän tarkoitus oli saada pääni selviämään Lucasista. Huokaisin hiljaa, hiljaisuus ympärillämme oli mulle liian painostava. Halusin joko jutella tai olla yksinäni, mutta Lillin seura ei auttanut kumpaakaan asiaan. Tytölle en todellakaan alkaisi vuodattamaan Lucasista, mutta en kehtaa olla koko lenkkiä hiljaa.
- Millainen se Jenni on?
Ärtymys pyyhkäisi kehoni ylitse. Olisin voinut puhua mieluummin vaikka Lucasista mutta en Jennistä, päätin kuitenkin vastata Lillin esittämään kysymykseen.
- Se on sellainen iloinen temmeltäjä, mutisin. Lilli nyökytteli vilkaisten mua nopeasti.
- Oletko hänen kaverinsa?
- Joo, huokaisin. Tosiaan olin Jennin kaveri, mutta tyttö ei läheskään ollut sitä luokkaa mitä Noora tai Anna oli mulle. Saatoin pitää yhteyttä, käydä kahvilla tai pyytää kylään, mutta Jennille en koskaan puhunut asioistani. Lucas jutun jälkeen emme varmaan olleet edes niissäkään väleissä, mutta ei se mua sinänsä haitannut.
- Aika tyrkky tyyppi.
Käänsin salamana katseeni mustahiuksiseen tyttöön. Olinko kuullut aivan oikein?
- Liian takertuva ja teennäinen, Lilli naurahti ja sutaisi karanneen suortuvan takaisin korvansa taakse. Nielaisin kankeasti, mutta en saanut sanaakaan suustani ulos.
- Ei yhtään Lucan tyyppiä.
Naurahdin ja voin sanoa, että mieleni olisi tehnyt heittää pari volttia.
- Oletko samaa mieltä? Lilli kysyi vinosti hymyillen, hymyilin takaisin.
- En osaa sanoa Lucasin naismausta mitään.
- Jenni ei ainakaan siihen kuulu.
Kohautin olkapäitäni.
- Sä olet enemmänkin Lucan mieleen, Lilli sanoi muina miehinä, mutta äänestä kuulsi selvä viesti. Poskeni punehtuivat hieman, naurahdin kuivasti ja kutsuin kankealla äänellä Missin luokseni. Musta koira hyppeli luokseni häntä puolelta toiselle hurjasti vispaten. Vedin pari kertaan oikein syvään henkeä, nyt pitäisi pitää pää kylmänä ja saada Lillin ajatukset muualle.
- Kauanko aiotte viipyä täällä?
- En osaa sanoa, koko kesän, ehkä enemmän, Lilli vastasi ympäripyöreästi. – Luca haluaisi jäädä suomeen äidin luokse.
Halusin aiheen pois äkkiä Lucasista.
- Entäs sinä?
Lilli kohautti olkapäitään hymyillen.
- Voisin jäädä suomeen, mutta himoitsen kyllä enemmän takaisin Kanadaan.
Naurahdin.
- No niin. Kanadassa on varmaan hienompaa kuin täällä.
Lilli kohautti jälleen olkapäitään.
- Nojaa, ehkä hieman.
Loppu lenkin ajan keskustelimme kaikesta mahdollisesta, mutta aina kun Lucas tuli aiheeseen mukaan, yritin keksiä muuta puhuttavaa. En tiedä huomasiko Lilli sitä, mutta tämä ei ainakaan sanonut mitään.

Istuimme Lillin kanssa talonedustan portailla, tyttö oli hakenut meille sisältä lasilliset jääkylmää vettä. Se tuntui ihanalta kuivaan kurkkuun. Missi istui välissämme korvat terhakkaasti pystyssä ja tarkkaili ympäristöään tarkkaavaisesti. Laskin tyhjän lasin viereeni ja pyyhkäisin kasvojani nopeasti. Takanamme aukesi ovi ja se sai koko kehoni jännittymään. Löisin vaikka tuhannesta eurosta vetoa että on Lucas.
- Missä te kaksi oikeen olitte?
Puristin suuni tiukaksi viivaksi, mä en todellakaan aikoisi vastata. Tästä hetkestä lähtien pelaisimme hänen laatimaansa peliä.
- Lenkillä.
- Kahdestaan vai?
- Kolmestaan, sihahdin hampaideni välistä ja käännyin katsomaan pojan kasvoja. Tämän kulmat rypistyivät aavistuksen. Lilli naurahti vieressäni, mutta ei aikonut korjata että kolmas mukanamme olija oli ollut Missi.
- Mä meen sisälle, sanoin pehmeämmällä äänellä Lillille, joka vain nyökkäsi suu leveässä virneessä. – Voin viedä sun lasin samalla keittiöön.
Tyttö ojensi lasin mulle kiittäen ja kääntyi katsomaan mietteliästä veljeään. Avasin oven pirullisesti hymyillen, viimeinkin sain annettua pojalle miettimisen aihetta. Vähän ennen kuin vedin oven perässäni kiinni, kuulin Lucasin kysyvän siskoltaan tiukasti.
- Kuka se kolmas oli?

Laitoin tottuneesti lasit tyhjään tiskikoneeseen, kuten Saara oli heti ensimmäisestä päivästäni lähtien opettanut. Se oli niin tiukasti takaraivossani muistissa, etten varmaan edes pystyisi jättämään likaisi astioita keittiönpöydälle odottamaan. Sama pirullinen virne pysyi kasvoillani kun lähdin kapuamaan portaita kohti huonettani, pitäisi varmaan käydä pikaisesti suihkussa. Avasin hiukseni löysältä nutturalta ja ravistelin hiuksiani hieman, pääsin juuri yläkerran tasanteelle kun sisarukset kävelivät sisälle. Hypähdin sivuun ja jäin kuuntelemaan, tyhmää, mutta en voinut uteliaisuudelleni mitään.
- Oliko se joku jätkä? kuulin Lucasin tuohtuneen äänen.
- Onko silla väliä?
- Ei, mutta haluan tietää, Lucas tiukkasi.
- Miksi?
- Koska, Lucas aloitti, mutta hiljeni hetkeksi ennen kuin jatkoi. – Olisi kiva tietää ketä tein kanssa oli kävelemässä.
- Sitä sun tarvii sitten tiedustella Katalta, mä en ainakaan aio sanoa mitään, Lilli sanoi tiukalla äänen sävyllä, johon poika tuhahti kuuluvasti.
- No meen kysymään sitten.
Paniikki vyöryi hyökyaallon lailla ylitseni, pinkaisin huoneeseeni nopeasti. Jätin oven hieman raolleen ja nappasin kännykän käteeni. Pysäytin kaikki toimintoni, pidätin jopa hengitystäni ja jäin kuuntelemaan, käytävältä kuului askeleita. Tärisevin sormin valitsin Nooran numeron ja painoin vihreää luuria. Toivottavasti tyttö vastaa nopeasti. Sekunnit tuntuivat tunneilta, sydämeni jyskytti rinnassani hullunlailla ja juuri kun Lucas työnsi ovensa auki niin Noora vastasi väsyneellä äänellä.
- Hei Matias, hihkaisin turhankin pirteästi.
- Vissii väärä numero Kata, Noora haukotteli vastauksensa.
- Kiitos lenkkiseurasta, oli tosi kivaa, sirkuttelin kännykkään ja kiedoin hiussuortuvan sormeni ympärille. Lucas seisoi ovella kädet rinnalleen ristittynä ja erittäin tuima ilme kasvoillaan.
- Mitä helvettíä sä sönkötät?
- Äläpä, naurahdin.
- Ootko sä juonut jotain vettä väkevämpää tänään? Noora kysyi aidosti hämmentyneenä. Yritin pitää pokkani parhaani mukaan, mutta välillä tirskahdin kuin pikkutyttö.
- En.
- Voisitko selittää mitä tämä puhelu meinaa?
- Voisin tulla piipahtamaan nyt, sirkuttelin nauraen. – Jos siis vain haluat.
- Toki tule vaan käymään, kaipaankin selityksiä tähän outoon puheluun.
- Lähden ihan pian, nähdään kohta! hihkaisin ja painoin punaista kuultuani Nooran lopputervehdyksen. Lucas nojasi oven karmiin ilme todella tuimana, mutta en aikonut huomioida poikaa millään lailla.
- Ketä tämä Matias on? Lucas tivasi ääni todella tummana. Niskakarvani nousivat pystyyn, tuollaisella äänellä poika ei koskaan ollut puhunut. Siinä oli jokin uhkaava sävy, mutta tuskin Lucas mulle mitään tekisi. Vai tekisikö?
- Ei kuulu sulle, sihahdin kiukkuisesti. Miksi tätä nyt yhtäkkiä kiinnosti asiani?
- Ei ehkä, Lucas murahti ja astui luokseni parilla harppauksella. Pakitin sitä mukaan poikaa pakoon ja lopulta törmäsin sänkyyni, niin mun tuuria. Lucas virnisti, tarttui käteeni kovakouraisesti ja kiskaisi lähelleen. Ähkäisin kivun tunteesta, mutta sain ilmeeni pidettyä tuimana. Tuijotimme toisiamme aivan yhtä pahasti ja jos katse voisi tappaa, olisimme kumpikin jo kuolleita. Tällä kertaa pistäisin vastaan niin paljon kuin pystyn, mä en Lucasin tahtoon alistuisi, tämähän oli vain peliä. Lucas toi kasvojaan lähemmäs omaani, tarkkailen tiukasti ilmeitäni. Ja kuin salama kirkkaalta taivaalta poika painoi huulensa omilleni. Suudelmassa ei ollut mitään hyvää, se oli kova ja vaativa. Vaikka mieleni olisi tehnyt vastata pojan suudelmaan, sain pidettyä itseni kurissa. Puristin huulet vain tiukemmin yhteen. Lucas huomasi tämän ja tunsin kuinka pojan huulet kaartuivat hymyyn. Vaivihkaa pojan käsi lähti sivelemään alaselkääni, se sai kehoni värähtämään. Päässäni jyskytti vain yksi asia ”Älä anna periksi”. Lucas alkoi nostaa paitaani ylemmäs ja koska en pistänyt siinä kohtaan vielä hanttiin, se sai pojan kiskaisemaan paidan pois päältäni. Nyt voisin viedä tämän pelin hieman pidemmälle, ajattelin pirullisesti. Saisi Lucas ainakin ansionsa mukaan. Painoin huuleni tiiviimmin Lucasin huulia vasten ja nostin käteni tämän mustiin sekaisiin hiuksiin, tukistaen niitä kovakouraisesti. Lucas ärähti ja painautui aivan muhun kiinni. Käännähdin ympäri niin, että Lucas seisoi sängyn puolella ja aivan varoittamatta potkaisin poikaa tämän pyhimpään. Lucas kaatui sängylleni kivusta melkein ulvoen, vaikka en ollut edes lujaa potkaissut. Nappasin toppini lattialta, vedin sen takaisin ylleni ja kävelin huoneeni ovelle, vilkaisten vielä olkani yli sängyssäni kiemurtelevaa poikaa.
- Tämähän on vain peliä, kuiskasin.

Lainasin tätini autoa jälleen, mun oli oikeasti päästävä täältä pois ja olin luvannut käydä Nooralla. Saisin juttuseuraa ja toisen näkökulman tähän asiaan. Huokaisin ärtyneenä ja painoin lisää kaasua, onneksi Nooralle ei ollut pitkä matka, mutta kävellen en ollut jaksanut lähteä.
- Miksi mun piti tehdä niin? mutisin itselleni, enköhän olisi saanut pelattua peliä vähemmän väkivaltaisestikin? Mutta se tuntui silloin aivan mahtavalta idealta. Pitäisiköhän pyytää anteeksi?
- Ei, murahdin tiukasti ja pysäytin auton rivitalonpihaan, Noora istui pikkuisella ulkoterassilla kahvia todennäköisesti juoden. Tyttö vilkutti leveästi hymyillen kun hypähdin autosta ulos. Loihdin kasvoilleni vaisun hymyn ja istahdin vapaalle muovituolille.
- Mikä se puhelu oikein oli?
Naurahdin, olin vallan unohtanut Nooralle soittamani oudon puhelun.
- Huijasin Lucasta, vastasin lyhyesti.
- Vai niin, Noora sanoi vihjailevaan sävyyn. – Joko teidän romanssi käynnistyi?
- Ei.
Noora tuijotti mua hämmästyneenä, hän kun oli niin varma siitä, että iltaan mennessä olisimme Lucasin kanssa sopineet kesäsuhteestamme. Silloin kun keskustelimme aiheesta, kuvittelin samaa, mutta nyt asiasta ei kannattaisi edes unelmoida.
- Mitä tapahtui?
- Ai mitäkö? huudahdin tuohtuneena. – Jenni oli meillä Lucasin kanssa.
- Älä. Oikeasti?
- Kyllä, murahdin ja ristin käteni ristiin rintani päälle. Koko asian ajatteleminenkin sai veren kiehumaan suonissani, mutta mun oli kuitenkin saatava purkaa itseäni ja Nooralle puhuminen oli helppoa. Hän ei tuominnut heti kättelyssä, neuvoi hieman tai keksi jotain aivan muuta. Parempaa ystävää saa hakea.
- Ei jumalaúta, Noora murahti myös ja tuijotti kahvi mukiansa kulmat rypistettyinä. Pureskelin huultani ja yritin rauhoittaa itseäni, miksi edes hermostun näin paljon?
- Mitä Lucas oikein meinaa? Noora kysyi hetken kuluttua. Vastaukseksi osasin antaa vain olkapäiden kohautuksen, parempaan en pysty vaikka kuinka haluaisin. Itsekin kaipasin samaiseen kysymykseen vastausta, mutta sitä olisi ihan turha Lucasilta kinua.
- Kummallinen.
- Samaa mieltä, huokaisin hiljaa.

Viihdyin Nooran tykönä melkein kolme tuntia, sinä aikana Saara ei ollut ilmoittanut mitään, joten olivatkohan he edes vielä kotona. Haukottelin pitkään ja vilkaisin seinällä tikittävää kelloa, ehkä olisi parasta lähteä kotiin päin. Noora vilkaisi mua olkansa yli epäuskoinen hymy huulillaan ja viittoili luokseen. Nousin punaiselta nojatuolilta ylös ja siirryin tytön selän taakse seisomaan. Tämä siirsi sormensa tietokoneen ruutuun, sellaisen nimen alle kuin Jenni Tuomola.
- Kato millainen tilapäivitys sillä on, Noora sanoi päätään pudistellen. Kurottauduin hieman lähemmäs ja suustani karkasi naurun tyrskähdys. Jenni oli pistänyt päivitykseensä: ”Poikaystävä Lucasin luona käymässä, meillä oli hauskaa ;P”. Hirveän monelta oli tullut jotain onnittelu viestejä uudesta poikaystävästä ja osa oli pistänyt mitä kivaa he olivat tehneet.
- Siis ei ole totta, Noora sanoi ja kääntyi katsomaan mua silmiin. – Seurustelevatko ne?
- En tiedä. Lilli ei ainakaan sanonut mitään.
Noora laittoi pannan paremmin päähänsä ja sammutti tietokoneen. Itse siirryin pikkuhiljaa eteisen puolelle, Noora vanavedessäni tullen.
- Mitäs meinaat vielä tänään?
- Ehkä vietän kotona elokuva iltaa, naurahdin ja työnsin jalkani crocseihin. Noora nojasi seinää vasten pää hieman kallellaan.
- Yksinkö?
- Kenen kanssa sitten..?
- Mä voisin tulla teille yöksi, sopisko? Noora kysyi pirteästi. – Ei mulla täällä kotonakaan ole mitään.
- Kyllä se mulle sopii, mutta pitää kysyä Saaralta, huokaisin ja vilkaisin kännykän ruutua. Ei vieläkään mitään tädiltäni, eivätkö he muka vieläkään olleet kotona? Olin juuri työntämässä kännykän housujeni taskuihin, mutta se alkoi soimaan. Työnsin liukukannen ylös ja nostin puhelimen korvalleni tervehtien toisessa päässä olijaa pikaisesti.
- No terve, Saara sanoi, äänessä ei kuulunut lainkaan vihaisuutta, kuten olin odottanut. - Milloin neiti olisi tulossa kotiin päin?
- Olen ihan just lähdössä, aloitin ja vilkaisin Nooraa virnistäen. – Sori että lainasin autoa ilmoittamatta.
- Ei se mitään, Saara sanoi hyväntuulisesti. - Ihmettelimme vain missä olet. Lilli ja Lucaskaan eivät osanneet sanoa mitään.
Irvistin pikaisesti kuullessani pojan nimen, mutta pystyin vastaamaan aivan normaalisti.
- Unohdin sanoa, että lähden.
- Vai niin.
- Hei voisiko Noora tulla meille yöksi? kysyin ja huomasin kuinka lapselliselta se kuulosti. Yökylään, mutta ehkä sitä ei ihan siksi ajattelisi. Pikemmin Noora tulisi seurakseni meille katsomaan elokuvia ja juoruamaan yömyöhään tyttöjen juttuja. Mahtava ilta tiedossa jos Saara suostuu.
- Sopiihan se, Saara hymähti. - Kunhan olette hiljaa.
- Tietenkin ollaan, vastasin kuin asia olisi ihan päivän selvä.
- Hyvä, Saara naurahti ja painoi punaista luuria, koska puhelin tyyttäsi pariin otteeseen puhelun päättymiseksi. Mutristin aavistuksen suutani ja työnsin kännykän takaisin taskuuni.
- Olisitko valmis lähtemään meille?
- Tietenkin, Noora naurahti ja kietoi kätensä hartioilleni. – Ja pistetään sellainen sota pystyyn Lucasin kanssa, että se on oksat pois!
Nauroin päätäni pudistellen Nooran epäviralliselle sotajulistukselle ja suikkasin kevyen suukon tytön poskelle. Parempaa ystävää saa hakea.

Ennen kuin lähdimme ajelemaan meille päin, poikkesimme kaupassa hakemassa iltaa varten hieman herkkuja. Yritimme valita sellaisia, mitä kaikki voisivat syödä, koska olin aivan varma että muutkin haluaisivat liittyä elokuva iltaamme.
- Onneksi ei tarvitse enää vuokrata mitään leffaa, kun teillä niitä on pilvin pimein, Noora sanoi ja lastasi ostoksiamme liukuhihnalle. Virnistin leveästi. Lasse on sellainen elokuva hirmu, että heti kun kauppaan ilmestyy uusi, niin voi olla varma että se löytyy myös meidän hyllyltämme lähes heti.
- Mä nukun kyllä sun vieressä sitten, Noora sanoi aivan yhtäkkiä. – Mihinkään vierashuoneeseen en mene, kun teillä asuu sellainen pervo poika.
Edessämme oleva mummo kääntyi katsomaan meitä paheksuvasti.
- Joo’o oikeasti, Noora sanoi pokalla naamalla, johon mummo vain tuhahteli päätään pudistellen. Jouduin itse kääntämään selkäni vanhalle rouvalle ja pidättelemään nauruani. Pärskähtelin pariin otteeseen ja lopulta nostin käteni suuni eteen. Ympärillä olevat ihmiset vilkuilivat meitä joko paheksuvasti tai hymyillen. Noora asteli hymyillen kassalle ja ojensi pankkikortin miehelle, joka tuijotti meitä suu leveässä hymyssä.
- Oliko sun pakko? kuiskasin posket punaisina ystävälleni. Noora vain virnisti ja alkoi pakata ostoksiamme kassiin.
- Kerroin vain totuuden.
Pystyin pidättelemään nauruani ulos asti ja kun astuin liukuovista pihalle, voitte vaan kuvitella kuinka kaupan piha raikui naurustani. Noora käveli autolle käsi silmiensä sivulla ja hoilasi lujaan ääneen.
- En tunne tota, en tunne tota…

Kun kaarsimme koti pihaan, Tito tuli meitä vastaan häntäänsä laiskasti heiluttaen. Silitin nopeasti koiraa ja otin takapenkiltä kauppakassimme, Noora nappasi reppunsa ja paiskasi takaoven kiinni. Sutaisin etuhiuksiani hieman sivuun ja laahustin ovelle hyvin hitaasti, en halunnut mennä sisälle ja kohdata Lucasta. Vaikka tuskin poika enää mitään tekisi kun kaikki olivat kotona, mutta eihän sitä koskaan tiennyt. Noora hyräili jotakin hetki sitten radiosta tullutta kappaletta ja avasi mulle oven, vilkaisten mua nopeasti.
- Ei se sulle tee mitään, kun ninja Noora on mukana.
Naurahdin väkinäisesti ja menin sisälle, katseeni kiersi nopeasti huoneen läpi. Miksi panikoin?
- Kataa! Kiia hihkaisi ja juoksi suoraan syliini kietoen kätensä ympärilleni. Laskin vapaan käteni tytön selälle ja hymyilin hellästi, Noora tuli vierellemme ja tervehti tyttöä.
- Hei, Kiia tervehti ja hyppeli takaisin olohuoneeseen, missä oletin muidenkin olevan. Menin kuitenkin keittiöön ja laskin ostoskassimme pienelle tasolle joka oli keittiön nurkassa. Noora kurkotteli olohuoneen ovella, tervehti siellä olijoita ja tuli keittiöön virnuillen.
- Mennään huoneeseeni, sanoin ennen kuin tyttö kerkeäisi sanomaan mitään. Nooran virnuilu vain leveni kun lähdimme kohti huonettani.

Istuimme sängylläni korttia pelaten, olimme puhuneet taas ummet ja lammet asioista, jopa Lucasista vaikkei olisi pitänyt. Halusin edes hetkeksi unohtaa tuon ruskea silmäisen pojan, mikä oli hyvin vaikeaa kun hänestä juttelimme.
- Mikähän sitä Jenniä vaivaa kun väittää seurustelevansa Lucasin kanssa, Noora tuhisi ja nosti yhden kortin pakasta. Kohautin olkapäitäni asetellen omia korttejani jonkunmoiseen järjestykseen. Oliko Jenni ymmärtänyt pojan väärin vai olivatko he oikeasti kimpassa?
- Pistän sille viestiä, Noora sanoi yhtäkkiä. Nostin katseeni tytön silmiin sydän pamppaillen, ei kai hän ollut tosissaan? Noora tarttui kännykkäänsä ja alkoi näpytellä hirveällä vauhdilla viestiä, kulmat yhteen kurtistettuina. Laskin omat korttina sängylle ja tuijotin jännittyneenä ystävääni. Noora nosti katseensa muhun vinosti hymyillen.
- Ja sitten odotellaan vastausta.
Kerkesimme pelaamaan pitkän aikaa, ennen kuin Nooran puhelin ilmoitti uuden viestin saapuneen. Hätkähdimme kumpikin ja tuijotimme kännykkää hiljaisina ja toimettomina. Noora nosti kännykän käteensä ja avasi viestin hitaasti, musta se tuntui ikuisuudelta. Pian tyttö ojensi puhelimen mulle nauraen.
- Lue se.
Tartuin puhelimeen värisevin sormin, rehellisesti sanottuna viestin sisältö pelotti ja samaan aikaan kiinnosti mua. Nostin kännykän kasvojeni eteen ja aloin lukea, mitä enemmän viestiä luin sitä leveämpi hymy nousi kasvoilleni.

”Juu me seurustellaan :D Vähänkö olen onnellinen! Lucas on unelmien mies, komea ja kohtelias, aah… Ja onneksi sain iskettyä sen ennen Kataa! Älä vaan kerro sille, yritän pysyä väleissä sen kanssa jotta voin mennä heille tapaamaan Lucasta<3”

Istuimme Nooran kanssa pimeässä olohuoneessa elokuvaa tuijottaen, joka oli onneksi jo lopuillaan. Väsymys painoi ikävästi silmäluomia jatkuvasti alaspäin ja aloin kyllästyä jatkuvaan haukotteluun. Vieressäni istuva Noora vilkaisi mua haukotellen, kunnes pyyhkäisi kasvojaan pikaisesti.
- Mennään nukkumaan.
- Sopii, mutisin ja nousin seisomaan sammuttaakseni laitteet, Nooran keräillessä lasimme ja sipsi kulhon, vieden ne keittiöön. Tarkistin seinällä roikkuvasta kellosta ajan ja hämmästyin kun viisarit osoittivat puolta kahta. Olimmeko tosiaan näin kauan katsoneet elokuvia? Tuntui siltä kuin muut olisivat menneet vasta hetki sitten nukkumaan, vaikka kello olikin ollut silloin vähän yli kymmenen illalla. Hiljaa huokaisten lähdin yläkertaa kohti, Noora seurasi heti kannoillani sammuttaen keittiöstä ensin valot.
- Mä nukahdan ihan just, Noora mutisi väsyneellä äänellä. Naurahdin, väsymys tosiaan painoi joka puolella kehoa ja se tuntui siltä kuin se olisi puudutettu. Omista toiminnoista ei ottanut mitään selvää, jalatkin tuntuivat kantavan ihan tottumuksesta huonettani kohti. Noora laahusti vieressäni, mutta pysähtyi vessan oven eteen.
- Mä käyn nyt vessassa.
- Menen sitten sun jälkeen, naurahdin ja kipitin huoneeseeni hieman reippaammin, pimeä käytävä ei houkutellut muistojen perusteella, vaikka ketään ei ollut lisäksemme hereillä. Vaikka suuret käytäväikkunat toivat kesäyön valoa sisälle, oli silti pimeää.
Huoneeseen päästyäni vaihdoin nopeasti yöpaidan päälleni ja tuttuun tapaan viskoin arkivaatteeni lattialle, harmi etten ole vielä saanut kitkettyä sitä pois itsestäni. Parhaani yritän, mutta ehkä joskus onnistun. Istahdin juuri sängyn reunalle, kun Noora astui huoneeseeni leveästi haukotellen.
- Saat nukkua seinän puolella, totesin ensimmäiseksi ja virnistin, Noora nyökkäsi hyväksyvästi ja hyppäsi sängylle makaamaan huokaisten. Päätäni pudistellen nousin seisomaan.
- Mun vuoro mennä.
- Hmph, Noora hymisi ja kiehnäsi tyynyä vasten tyytyväisenä. – Voin nukkua kun tulet.
- Uskon sen, naurahdin ja livahdin huoneeni ovesta käytävään.

Harjasin laiskoin vedoin hampaitani ja tuijotin itseäni peilistä väsynein silmin, näytin zombilta, tosin en niin kuolleelta. Mutta rehellisesti sanottuna läheltä liippaa. Käänsin katseeni hammasharjaani jota viruttelin juoksevan veden alla ja kun sammutin hanan jähmetyin paikoilleni. Kävikö jossain ovi? Koko kehoni jännittyi silmän räpäyksessä ja käänsin katseeni vessan oveen. Nopeasti laitoin hammasharjan paikoilleen ja hiivin ovelle sydän rinnassa jyskyttäen. Käytävältä kuului askelia, hyvin vaimeita, mutta hiljaisessa talossa kaikki kuului paremmin. Nielaisin kankeasti ja olin tarttumassa oven kahvaan, mutta ovi hävisi edestäni ja tuijotin pojan nauravia silmiä. Tukahdutin kiljahduksen nostamalla käden suuni eteen ja astuin pari askelta taaksepäin. Miksi en lukinnut ovea? Lucas seurasi perässä, vetäen oven perässään kiinni. Kaikki pyörivät päässäni pyörremyrskyn lailla, mistään asiasta en meinannut saada otetta ja vielä se, että Lucas tuijotti mua kiinteästi, ei auttanut asiaa yhtään.
- Mee pois, sanoin käheällä äänellä ja astuin pari uutta askelta taaksepäin. Lucas nosti kulmiaan virnuillen, pudisteli päätään ja tarttui käteeni napakasti. Vilkaisin jännittyneenä käsiämme ja nostin katseen takaisin pojan tulkitsemattomiin silmiin, niistä ei saanut vastausta mihinkään mitä tämä aikoi tehdä. Astuin vielä muutaman askeleen taaksepäin, kunnes kuuluisa seinä tuli vastaan. Kirosin itseäni. Lucas astui luokseni hitaasti, mutta varmasti ja nosti kummatkin kätensä pääni viereen. Tuijotimme toisiamme hiljaa, mutta löin vetoa että poika kuuli hullun lailla hakkaavan sydämeni jumputuksen. Aivan varoittamatta Lucas painoi vaativat huulensa omilleni, omat käteni nostin pojan mustiin sekaisiin hiuksiin ja ahmin pojan huulia kuin transsissa. En lainkaan ajatellut ketä suutelin, mutta se tuntui taivaalliselta. Mahanpohjassani kipristeli ihanasti, kun poika laski kätensä lantiolleni, sivellen sormenpäillään herkkää ihoani, se sai polvet notkahtamaan uhkaavasti. Poika kuitenkin oli tilanteen herrana, joten en rysähtänyt lattialle tämän jalkoihin, vaan poika piteli mua pystyssä. Painauduin paremmin Lucasia vasten ja laskin toisen käteni tämän niskaan. Lucas värähti hieman ja laskeutui suutelemaan kaulaani hitain pienin suudelmin. Inahdin hyvän olon tunteesta ja tukistin hieman pojan hiuksia, jolloin poika nosti päätään tuijottaen mua vino hymy huulillaan.
- Sä vielä väität ettet halua mua.
Suljin silmäni hengittäen katkonaisesti, mutta en kommentoinut mitenkään pojan toteamusta. Mitä olisin edes sanonut? Että haluan poikaa enemmän kuin mitään, jopa sillä uhalla että pilaisin kaiken. Lucas painoi vielä kevyen suudelman huulilleni, ennen kuin poistui vessasta. Räväytin silmäni auki ja purin huultani, poika oli taas pelannut jotain peliä, mihin en omaa heikkouttani ollut pystynyt vastaamaan. Nojauduin viileää kaakeliseinää vasten puhaltaen ilmat ulos keuhkoistani, ensi kerralla pysyisin vahvana, jos ensi kertaa edes tulee. Oltuani hetken aloillani, päätin lähteä nukkumaan. Vilkaisin nopeasti itseäni vessan peilistä ja huomasin, kuinka zombi kasvoilleni oli ilmestynyt kevyt puna Lucasin vuoksi. Purin huultani ja lähdin kohti makuuhuonettani.

Makasin sängyllä katse kattoon luotuna, Noora tuhisi vieressäni tyytyväisenä. Omat ajatukseni vaelsivat jatkuvasti parin huoneen päässä nukkuvaan Lucasiin, vaikka kuinka yritin ajatella aidan yli loikkivia lampaita. Nostin käteni silmieni eteen ja hyräilin joskus lapsena kuultua tuutu laulua, sekään ei valitettavasti saanut mua väsyneeksi. Aiempi väsymykseni oli hävinnyt kuin tuhka tuuleen Lucasin kiihkeiden suudelmien myötä. Vatsan pohjassani muljahti kun ajattelin pojan tummia silmiä ja niiden katsetta. Nousin istumaan, mä halusin nukkua, mutta siitä ei todellakaan näillä ajatuksilla tule yhtikäs mitään. Jos sitä….?

Hiivin pimeässä käytävässä sydän pamppaillen, vilkuilin vähän väliä huoneeni ovea, siinä pelossa että Noora ilmestyisi siihen. Mitähän tämä ajattelisi, jos näkisi mun touhut? Kurtistin kulmiani, saisin todennäköisesti hämmästyneen katseen tytöltä, mutta kun kertoisin suunnitelmani, olisin sata varma että saisin kannustusta. Vedin syvään henkeä ja pysähdyin Lucasin oven taakse, painoin korvani ovea vasten kuullakseni olisiko tämä vielä hereillä. Sisältä ei kuulunut mitään ja oven alla olevasta raostakaan ei näkynyt valoa. Käteni tärisi jännityksestä kun asetin sen viileälle kahvalle ja painoin sitä varovasti alas. Kuultuani hiljaisen naksahduksen, työnsin oven auki ja kurkistin pimeään huoneeseen. En erottanut kunnolla, mutta epäselvästi erotin pojan makaavan sängyllä. Virnuillen siirryin huoneeseen, sulkien oven perässäni, kuitenkaan liikkumatta siitä edemmäs. Pieni ääni sisälläni käski häipyä huoneesta sillä sekunnilla, mutta luontoni ei antanut periksi. Kankeasti nielaisten lähdin kipittämään sänkyä kohti. Lucas makasi sängyllä pelkät boxerit jalassa, selkä muhun päin. Peitto oli potkittu sivuun ja yksi tyynyistä lojui lattialla. Päästyäni sängyn luokse, tökkäsin nopeasti poikaa olkapäähän, jolloin tämä kääntyi mumisten.
- What?
Poika kohottautui kyynärpäidensä varaan nostaen katseensa muhun. Hymyilin leveästi tämän pöllähtäneelle ilmeelle sanomatta kuitenkaan mitään. Lucas hieroi toista silmäänsä haukotellen. Hetkeen ei tapahtunut mitään, mutta kun poika sai jollain ihmeen kaupalla tarkennettua näköään, tämä tunnisti mut. Pojan silmät laajentuivat lautasen kokoisiksi ja aukoi suutaan kuin kala kuivalla maalla.
- Wh… Siis… Hä… Sinä?
En vieläkään halunnut vastata mitään. Hitaasti aloin laskeutui Lucasin tasolle, tuijottaen tätä koko ajan silmiin ja päästyäni tarpeeksi alas, asetin käteni pojan kummallekin puolelle. Lucas tuijotti mua ihmeissään, melkein kysymysmerkkinä. Viimeinkin olin tilanteen ylivoimaisena herrana, se sai mut rohkeaksi että jännittyneeksi, ymmärtäisinköhän lopettaa ajoissa? Lucas vetäytyi aavistuksen kauemmas, nielaisten kuuluvasti. Laskin päässäni hitaasti kolmeen, ennen kuin painoin huuleni pojan kuumia huulia vasten. Aluksi poika ei tehnyt mitään, mikä sai mut hieman epäilemään. Olin juuri aikeissa vetäytyä, kunnes Lucas vastasi suudelmaani hieman epäröiden. Siinä vaiheessa sain lisäpotkua suunnitelmaani. Siirryin varovasti pojan päälle hajareisin istumaan, suudellen yhä vaativammin tämän huulia. Oma mahani heitti sellaista volttia, että meinasin lopettaa leikin kesken. Jos en pystyisikään toteutukseen toivomallani tavalla?
Yhtäkkiä Lucas sai koottua itsensä ja vastasi rajusti suudelmaani, joka sai jalkapohjani kihelmöimään. Helvettí mikä suutelija! Jäisin takuu varmasti kakkoseksi tässä pelissä, mutta halusin edes yrittää, jotta poika näkisi että pystyisin minäkin pelaamaan likaista peliä. Salaman nopeasti poika kiepsautti meidät ympäri, jolloin jouduin alimmaiseksi. Pienoinen epävarmuus valtasi mieleni, tuntui kuin Lucas pystyisi nyt vaikuttamaan koko homman kulkuun. Vetäydyin suudelmasta kääntäen pääni sivulle, vedin pari kertaa kunnolla henkeä, mutta Lucas ei odottanut vaan siirtyi suutelemaan kaulaani varmoin ottein. Puristin silmäni kiinni ja yritin ajatella kaikkea muuta kuin pojan kuumia huulia kaulallani, mutta silloin käsi siveli höyhenen kevyesti reittäni ylöspäin. Käänsin päätäni. Lucas kohottautui toisen kätensä varaan ja tuijotti mua silmät himosta palaen. Pieni ääni päässäni kailotti suureen ääneen näin; ”Lähde pois NYT HETI!” Mutta arvatkaa lähdinkö? En, jäin makaamaan pojan alle sydän rinnassani hakaten. Voisin vielä hetken leikitellä ja poistua tilanteesta vahvempana osapuolena. Kohottauduin hieman jotta sain painettua huuleni takaisin Lucasin huulille. Suudelmassa oli aiempaan nähden aivan toisenlainen sävy, hellä, mutta samalla vaativa. Siirsin toisen käteni pojan niskaan ja toisen tämän selkään, sulkien samalla päässäni kailottavan äänen aivojen synkimpään kolkkaan. Kyllä tietäisin milloin pitää lopettaa ja lähteä vetämään tästä tilanteesta. Kokeilevasti Lucas siirsi kätensä ylisuuren t-paidan helmalle, rullaten sitä hieman ylemmäs, mutta koska en vastustellut, poika pujotti kätensä paidan alle sivellen rintaliivien päältä rintojani. Värähdin hieman pojan sähköisestä kosketuksesta. Hitaasti, mutta erittäin varmasti poika alkoi nostaa paitaani ylemmäs, siinä vaiheessa mun olisi pitänyt pistää peli poikki, mutta olin menettänyt ohjasotteeni tähän tilanteeseen, joten poika pystyi tekemään mitä halusi. Niin kävikin, poika nosti mut hieman pystympään asentoon ja kiskaisi paidan päältäni. Laskeuduin takaisin makaamaan, tuijottaen sumein silmin päälläni makaavaa poikaa. Lucas laskeutui perässäni, jääden kuitenkin kyynärpäidensä varaan. Kohottauduin niin ylös, että sain painettua suudelman pojan huulille. Lucas hymyili vinosti.
- Hemmetti nainen, sä saat mut sekaisin…

Lähettäjä: Zira 
Päivämäärä:   24.9.12 11:17:48

Hätkähdin hereille nousten ripeästi istumaan, tuijotin pimeyteen hengittäen tiheästi. Missä mä olin? Pidätin välittömästi hengitystäni kun muistin missä olin ollut viimeksi. Mielessäni rukoilin hartaasti, että olisin turvallisesti omassa huoneessani ja Nooran vieressä. Kääntäessäni katseeni vieressäni mahallaan makaavaan poikaan, kirosin itseni alimpaan helvettíin. Miksi en ollut lähtenyt pois? Annoin katseeni valua pojan vartalolla alemmas ja kun huomasin paljaan lantion, jota nyt peitti puoliksi peitto, suljin silmäni. Tunnustelin toisella kädelläni vartaloani, rintaliivit olivat turvallisesti paikoillaan, mutta alushousuistani ei ollut hajuakaan. Laskeuduin takaisin makaamaan purren huultani. Näin pitkälle ei pitänyt mennä. Kohdistin katseeni kattoon, enkä tiennyt itkeä vai nauraako. Huokaisin hiljaa, pitäisi siirtyä omaan huoneeseen ennen kuin Lucas heräisi. Vilkaisin nopeasti rauhallisesti tuhisevaa poikaa. Miksi mä en vain pysty vastustamaan sun pelejä?
Hypähdin varovasti sängyltä alas, yrittäen olla koskematta poikaan. Hapuilin lattialta alushousujani, mutta pimeässä huoneessa niitä oli erittäin vaikea löytää. Kurtistelin kulmiani ärtyneenä, en todellakaan aikoisi etsiä niitä enää kauaa, vaatekaapistani saisin nopeasti uudet jalkaani. Tuhahtaen siirryin huoneen ovelle ja kurkistin käytävään, ketään ei näkynyt. Mitähän kellokin mahtoi olla? Kipitin ripeästi huoneeseeni ja pengoin vaatekaapista itselleni alushousut ja uuden yöpaidan. Onneksi kukaan ei nähnyt alastonjuoksuani, se olisi ollut erittäin noloa. Nojauduin kaappiani vasten hengittäen syvään ja rauhallisesti, enää en pelaisi näitä pelejä, kun en pysty edes vastustamaan Lucasta. Päätäni pudistellen siirryin sängylleni makaamaan, Noora oli ikävikseni vallannut puolet peitosta. Sinänsä se ei haitannut, koska en saanut edelleenkään unta. Mielessäni pyöri yhä uudelleen ja uudelleen se mitä mun ja Lucasin välillä tapahtui. Siihen pisteeseen ei koskaan edes pitänyt mennä. Ummistin silmäni ja sätin itseäni erillä nimillä, mutta sekään ei helpottanut oloani. Mä olin tehnyt erittäin pahan virheen, eikä sitä pystyisi korjaamaan millään lailla. Sen kanssa pitäisi nyt vain elää.

Haukottelin pitkään, en ollut saanut kunnolla nukutuksi. Ajatukset risteilivät päässäni sellaisella vauhdilla, hyvä ettei ylinopeus sakkoa tullut. Pyyhkäisin kasvojani turhautuneena, väsymys kolotti jokaista jäsentä ja vítutus tykytti takaraivossa. Mä pilasin viime yönä kaiken, siis aivan kaiken. Oma suunnitelmani kääntyi mua vastaan, vain ja ainoastaan siksi että olin ollut liian heikko. Puhalsin kaiken ilman ulos keuhkoistani ja siirsin käteni pääni alle. Ehkä olisi tänään parempi pysyä omassa huoneessa ja psyykata itseäni siihen, että joutuisin vielä monesti kohtamaan Lucasin. Vieressäni makaava Noora nosti vaalean päänsä ylös ja tuijotti mua väsynein silmin.
- Ootko ollut kauankin hereillä?
Pudistin päätäni kattoon tuijottaen. Mun olisi pakko puhua tästä Nooralle, vaikka asia mua nolottikin. Jollekin mun on pakko saada purkaa sydäntäni ja Noora on nyt lähin, kenelle voisin edes viime yöstä puhua. Tällaista asiaa en jaksaisi pitää sisälläni, ilman ettei joku muu tiedä siitä kanssani. Tai tietäähän parin huoneen päässä nukkuva Lucas, mutta se asia ei lohduttanut tippaakaan. Huokaisin syvään, miten edes aloittaisin tai mistä aloittaisin? Noora kohottautui hieman ylemmäs ja tuijotti mua kulmat kurtussa.
- Onko jotain sattunut?
Hymähdin hiljaa, tietäisipä vain kuinka osuva tuo kysymys oli. Kohtasin tytön huolestuneen katseen ja vääntäydyin erittäin hitaasti istumaan, nuolaisin kuivia huuliani ja aloitin hieman kangerrellen selittämään viimeöistä.

- Et voi olla tosissasi! Noora kiljaisi ja hieroi käsiään yhteen virnuillen. Kohotin toista kulmaani, hieman erilainen vastaanotto mitä olin odottanut. Olin varautunut siihen, että Noora valistaisi mua omasta varomattomuudestani, mutta ei, tyttö melkein heitti huoneeni lattialla voltteja. Vaaleaverikkö nousi seisomaan ja kipitti ikkunalle, kunnes kääntyi puoleeni.
- No oliko kokeilemisen arvoinen?
Mulkaisin tyttöä äkäisesti. Mä ruoskin itseäni virheestäni, mutta Noora vain virnuilee ja on pikemminkin tyytyväinen virheeseeni, kuin pettynyt. Sinivihreät silmät tuijottavat mua niin palavasti, että lopulta hymynpoikanen kohosi huulilleni.
- Oli, huokaisin kuiskaten, mutta Nooran tarkat korvat nappaavat sen ja pian tytön kasvoille kohoaa voitonriemuinen hymy.
- Mä tiesin!
Pyöräytin tuohtuneena silmiäni, miksei kukaan voinut haukkua mua? Mä halusin että joku sanoisi mulle pahasti, eikä taputtaisi päälaelle ja kehuisi viimeöistä. Mä olin niin pettynyt itseeni, että halusin tukea siihen asiaan, en mitään kehuja. Olisi ehkä sittenkin pitänyt pitää suu kiinni.
- Mennäänkö syömään, kuolen nälkään, Noora hihkaisi lopulta, mutta leveä virne ei hävinnyt tämän kasvoilta minnekään. Voisin lyödä jopa vetoa tämän ajatuksista, voittaen tietenkin, niin selvä tuo ilme oli, ettei ollut epäilystäkään mitä tytön pääkoppa liikkui. Irvistin, toivottavasti Noora unohtaisi keskustelumme nopeasti.
- Jos mä jään tänne, mutisin nopeasti. Noora huitaisi kädellään ilmaa ja hyppeli luokseni, istahtaen viereeni sängyn reunalle.
- Turha yrittää, näette kuitenkin jossain vaiheessa, joten miksei nyt?
Käänsin katseeni ystävääni ja nostin toista kulmaani, oliko hän tosissaan? En halua nähdä Lucasta enää koskaan, niin paljon mua hävetti. Mä halusin vain kostaa pojalle, mutta annoin suoranaisesti seksíä tämän ilkeistä leikeistä, joten pojan näkeminen ei kuulunut tällä hetkellä parhaimpiin asioihin.
- Se ihan varmasti nukkuu vielä, Noora sanoi sutaisten peikko hiuksiaan.
- Mm’m, mumisin tutkaillen muka kiinnostuneena kynsiäni. Toisaalta Noora oli oikeassa, mä kohtaisin Lucasin enemmin tai myöhemmin, asuimmehan saman katon alla, mutta juuri tänään halusin vältellä poikaa niin paljon kuin vain mahdollista.
- Älä viitti, koska susta on tullut hannari?
Mulkaisin ystävääni ja nousin seisomaan, kävellen huoneeni ovelle. Vatsanpohjassani nipisteli ikävästi, mutta työnsin sen taka-alalle ja riuhtaisin oven auki. Mä en ollut mikään pelkuri ja todistaisin sen Nooralle nyt heti.
- Noin sitä pitää! Noora hihkaisi tullen perässäni alakertaan.

Istuin keittiön baarijakkaralla ja mutustelin leipääni hieman haluttomasti, mulla ei varsinaisesti ollut nälkä, mutta hyvähän se on silti jotain syödä, paha olo iskee kuitenkin jossain vaiheessa. Tunsin Nooran tuijottavan mua virnuillen, mutta esitin etten huomannut. Mä en nyt jaksaisi keskustella musta ja Lucasista, koska halusin nyt unohtaa koko hemmetín yön. Nojasin vasempaan käteeni, jolloin en voinut nähdä Nooraa enää ollenkaan ja sain siinä samalla pientä mielenrauhaa. Tytön tuijotus oli niin pistävää, ei pahassa, mutta huvittavassa mielessä. Niin paljon tällä oli vielä kysymyksiä, joihin en todellakaan halunnut vastata. Noora köhäisi, jotta saisi huomioni, mutta itsepintaisesti pidin pääni ja tuijotin pöydän pintaa.
- Kataa, tyttö maanitteli ja tökkäisi mua olkapäähän, huokaisin ja käänsin kysyvän katseeni tytön sinivihreisiin silmiin.
- Niin?
-Sun on pakko vastata tähän, Noora aloitti ja jatkoi nopeasti. - Oliko sillä…. toi… iso?
Olin juuri sanomassa vastalauseen, kunnes keittiöön asteli hiuksiaan harova Lucas, jolla oli yllään ainoastaan vaaleanharmaat collarit. Käännyin välittömästi toiseen suuntaan posket hehkuen, sydän jyskytti rinnassa ja tuntui kun en saisi kunnolla happea. Lucas seisahtui toiselle puolelle pöytää ja tunsin tämän polttavan katseen itsessäni.
- Tähän mäkin haluan kuulla vastauksen, Lucas sanoi virnistellen, mutta siihen kysymykseen en vastaisi vaikka aseella uhattaisi. Noora muodosti huulilleen sanan ”Sori”, johon nyökkäsin niin huomaamattomasti kuin mahdollista. Pahinta tässä oli, että poika oli kuullut kysymyksen ja se jos mikä hävetti vielä enemmän, mieleni teki vajota maan alle. Pureskelin alahuultani ja tuijotin herkeämättä pöydällä lepäävää kättäni. Vaikka en nähnyt Lucasta, tunsin tämän tutkivan katseen kiertävän itsessäni. Mä halusin takaisin omaan huoneeseeni ja äkkiä, tämä tilanne oli jo liian nolo.
- Mennäänkö sitten, Noora sanoi, huokaisin helpotuksesta ja nousin seisomaan. Noora hymyili pikaisesti mustahiuksiselle pojalle ja poistuimme vierekkäin keittiöstä, vasta päästyäni rappusille annoin ilman purkautua keuhkoistani ulos. Noora vilkaisi mua nopeasti suu aavistuksen mutrulla. Hymyilin hieman.
- Et sä voinut tietää, että se kuulee.
- Niin, mutta ajankohdan olisin voinut valita paremmin.
Naurahdin pienesti.
- Siinä asiassa ollaan samaa mieltä.
Noora virnisti leveästi ja avasi meille huoneeni oven, menin suorintatietä meikkipöydälleni ja nappasin harjan käteeni. Aloin selvittämään takkuisia hiuksiani, joissa olikin sitten työtä. Olin saanut ne yön aikana erittäin sekaiseksi, purin huultani, niin yhdestä syystä, jota en halua enää edes mainita. Kun sain harjan liukumaan hiuksieni lävitse ongelmitta, sutaisin hiukset korkealle niskaan ponihännälle.
- Ehkä mun pitäisi lähteä kotiin päin, Noora sanoi nostaen katseensa kännykästään. Nyökkäsin.
- Heitänkö sut?
- Ei tarvitse, äiti lupasi hakea mut, ku se on nyt liikenteessä.
Nyökkäsin uudestaan ja siirryin tytön viereen istumaan, tarttuen tämän käteen varovasti.
- Kiitos että kuuntelit, aloitin hiljaisella äänellä. – Mutta en kiitä siitä, ettet moittinut mua.
Noora naurahti ja suikkasi pikaisen pusun poskelleni.
- Mitä mä sua siitä moitin, se oli vähän niin kuin odotettavissa, tyttö sanoi olkiaan kohauttaen. Näytin tälle kieltäni.
- Tuskinpa vaan.
- Myönnä että haaveilit.
Puristin suuni tiukaksi viivaksi, en todellakaan haaveillut että pääsisin Lucasin kanssa sänkyyn. Vai olinko sittenkin? Jäin tuijottamaan seinää mietteliäänä, olinko mä alitajunnassani haaveillut Lucasista ja sitten sen vuoksi mä päädyin siihen viimeöiseen suunnitelmaan, joka sitten päättyi vähän väärin. Kurtistin kulmiani, tällainen ajattelu saa pään särkemään.
- En todellakaan.
Noora virnisti kulmat koholla.
- Ja tuo pitäisi sitten uskoa?
- Ihan sama, tuhahdin nauraen. Noora kietoi toisen kätensä hartioilleni ja tuijotti mua hymyillen.
- Haaveilitpa tai et, sä olet silti mun tyttö.
- Oih ihanaa, niin säkin mun, sanoin hymyillen. Istuimme siinä sylikkäin pitkän tovin, kunnes Nooran kännykkä pirahti soimaan ja sammui lähes saman tien.
- Äiti, tyttö totesi hymähtäen ja nousi seisomaan, venytellen puutuneita jalkojaan. Kellahdin selälleni ja nostin käteni pääni yläpuolelle haukotellen leveästi, väsymys koputti silmissä ikävästi. Noora siirtyi ovelle, avasi sen ja kääntyi puoleeni hymyillen.
- Mä voin soitella myöhemmin.
- Sopii, mumisin silmät ummessa.
- Öitä, Noora naurahti vielä lopuksi, ennen kuin ovi sulkeutui. Huokaisten käännyin toiselle kyljelleni ja annoin ajatusten lähteä liikkeelle, ne pyörivät hullunlailla päässäni, enkä saanut niistä mitään tolkkua. Se oli kuin pyörremyrsky, joka nappasi mukaansa aina uuden asian tai kuvan. Kaikki oli niin sekaisin, että annoin periksi, enkä yrittänyt edes ymmärtää niitä. Kyllä mä kuitenkin nukahtaisin, ennemmin tai myöhemmin.

Pyörähdin levottomasti ympäri ja kohensin pääni alla olevaa tyynyä, olin herännyt, mutta en osannut sano mihin. Talosta ei kuulunut minkäänlaisia ääniä, kännykkäni oli pysynyt koko aamupäivän hiljaa, mutta muistan nimenomaan heränneeni johonkin ääneen. Tunsin kuinka sykkeeni nousi ja jännitys kipristeli joka puolella kehoa. Tämä tilanne oli liiankin tuttu, mutta en uskonut kenenkään tuntemattoman olevan kotonamme päiväsaikaan. Nousin istumaan ja kuulostelin ympäristöäni tarkasti, hetken kuluttua kuulin sen äänen uudestaan. Se oli hyvin hiljainen ja kuului oveni takaa. Nielaisin kankeasti ja siirryin hitaasti ovelle, tartuin kahvaan käsi täristen ja vedin oven auki. Huoneeseeni kirmasi Missi, se alkoi välittömästi hyppiä jalkojani vasten hullulailla vikisten. Kyykistyin, jotta pystyisin silittämään koiran silkkistä turkkia.
- Sä pelästytit mut.
Missi istahti eteeni ja tuijotti ruskeilla nappisilmillään hellyttävästi, kallistin päätäni vinosti hymyillen ja nousin seisomaan. Vedin hiuksiani taaksepäin syvään huokaisten, kauanko olin mahtanut nukkua? Kävelin yöpöydän luokse ja tarkistin kännykästä kellon. Puoli kolme, tuijotin ruutua hämmästyneenä, eikä kukaan ollut kaivannut mua, tarkoitan nyt lähinnä Saaraa. Missi haukahti kimeästi ja livahti huoneestani pois. Hieroin tokkuraisia silmiäni ja lähdin alakertaan katsomaan muita.
Alakerrassa oli hiljaista, ainoastaan Lasse istui keittiönpöydän äärellä kannettavatietokone edessään.
- Hei, tervehdin. Mies nosti aavistuksen vaaleata päätään ja hymyili.
- Hei, taisit viime yönä hieman valvoa, kun näin pitkään nukutaan, Lasse naurahti ja kääntyi takaisin tietokoneen puoleen. Poskiani alkoi kuumottaa ikävästi, tuskin mies edes tiesi mitä olin tehnyt Lucasin kanssa, mutta silti en pystynyt estämään niitä ajatuksia.
- Niin tuli, mutisin, kuitenkin sen verran selvästi että mies kuuli sen. – Missä Saara on?
- Hän lähti tyttöjen kanssa rannalle ja Lucas on ulkona ajamassa nurmikkoa, Lasse selitti, kunnes nosti uudestaan katseensa muhun. – Anteeksi ettei kukaan herättänyt ja kysynyt sua rannalle.
- Ei se mitään, tuskin olisin edes lähtenyt, hymähdin ja hain kaapista itselleni lasin, valuttaen hanasta siihen niin kylmää vettä kuin sain. Lasse naurahti pienesti.
- Kaupassa pitäisi käydä, viitsisitkö millään?
- Tietenkin, lupauduin välittömästi, pääsisinpä hetkeksi pois Lucasin lähettyviltä ja selvittää hieman lisää päätäni. Jokin tolkku sinnekin oli saatava, poika pyöri aivan liikaa mielessäni ja viimeöisen jälkeen vielä enemmän. Melkein voisi sanoa jo taukoamatta. Lucas oli kuin virus.
- Hienoa, saan taas lisäaikaa näihin työ hommiin.
Hymähdin pehmeästi ja kulautin loput vedet kurkustani alas.
- Saara teki kuitin valmiiksi, se on eteisen lipaston päällä.
- Selvä, sanoin ja olin poistumassa keittiöstä, kun Lucas tuli mua vastaan. Poika tuijotti mua läpitunkevasti tummilla silmillään, kunnes vilkaisi Lassea.
- Homma hoidettu.
- Kiitoksia, mies sanoi iloisella äänellä ja nosti katseensa meihin. Seisoimme oviaukossa melkein vierekkäin, olin vain nojautunut oven karmiin ja Lucas oli hieman enemmän keittiön puolella.
- Voisit lähteä Katan mukaan kauppaan.
- Selvä, Lucas murahti, vilkaisten mua olkansa yli pikaisesti. Sydämeni pysähtyi, olinko kuullut ihan oikein, tulisiko Lucas mukaani? Mä kun olin ollut siinä toivossa, että pääsisin yksin matkaan. Puristin käteni nyrkkiin, enkä enää keskittynyt heidän keskusteluunsa. Miten pääsisin livahtamaan tästä yhteisestä automatkasta? Mikä olisi hyvä selitys? Joka ei ontuisi tai kuulostaisi liian paljastavalta, rypistin kulmiani mietteliäänä. Säpsähdin siihen kun Lucas kosketti käsivarttani pikaisesti.
- Mennään.
- J-jooh, änkytin ääni väristen ja poistuin keittiöstä pojan perässä. Epätoivoisesti yritin vielä keksiä tekosyytä, ettei tarvitsisi mennä yhdessä. Kuin unessa tungin kengät jalkaani ja kävelin pihan poikki tumman volvon luokse. Vieläkään en ollut saanut päähäni sopivaa tekosyytä, joten huokaisin alistuneena. Miksei koskaan silloin tule mitään mieleen kun tarvitsisi? Tottuneesti kävelin kuskinpuolelle, kunnes Lucas tarttui mua vyötäröstä vetäen luokseen. Pienoinen virne komeili tämän kasvoille.
- Mä ajan.
- Tietenkin, inahdin ja pyristelin pojan otteesta irti. Lucas pudisteli päätään ja hyppäsi kuskin paikalle, käynnistäen auton saman tien. Istahdin pelkääjän paikalle, kiinnitin pikaisesti turvavyön ja keskityin sen jälkeen vain käsiini. Lucas ajoi pihasta ulos hiljaisuuden kieppuessa ympärillämme ja toivoin sen jatkuvan koko matkan, mutta valitettavasti niin ei käynyt.
- Vai sillä lailla, se oli aika yllättävää.
- Turpa kiinni ídiootti, sihisin hampaideni lomasta, mutta en suonut pojalle katsettakaan. Voisin silti lyödä vetoa, että poika hymyili.
- Mä kun aina pidin sua siveellisenä.
Tuhahdin, mistähän se senkin oli saanut päähänsä?
- Mutta ei mitään, mun vieressä on aina tilaa, jos lemmiskellä haluat, Lucas puhui niin siirappimaisella äänellä, että meinasin oksentaa.
- Haista víttu! sihahdin terävästi ja tällä kertaa tehostin sitä katseellani.
- Uuh, sä oot aika sähäkkä mimmi, mutta no problemo kyllä mä sua silti panísin uudestaan.
Mieleni teki kiljua, poika oli sanonut pari vaivaista lausetta, mutta mä olin saanut jo tarpeekseni. Lucas taisi huomata tämän, koska virne muuttui aavistuksen pirullisemmaksi.
- Olinkohan mä sun ensimmäinen?
Vedin pari kertaan syvään henkeä, mä en halunnut vastata, mutta olin liian ärtynyt ollakseni hiljaa.
- Harmiksesi joudun sanomaan, ettet ollut.
- Taidan kuitenkin kuulua sinne kärkeen, Lucas hymähti.
- Sinä vai? tuhahdin, vaikka siinä asiassa poika oli oikeassa, myöntämään sitä en kuitenkaan suostuisi. – Olit kyllä ihan páska.
Lucas repesi nauramaan, jouduin vilkaisemaan poikaa yllättyneenä, mutta sain kuitenkin vedettyä ärtyneen naamion takaisin paikoilleen kun poika vilkaisi mua tietävästi.
- Kyllä sä sen verran ainakin ääntelehdit, ettei se nyt ihan páskaa voinut olla.
Käännyin salamana ikkunan puoleen, koska poskeni rupesivat ikävästi punoittamaan. Olisin halunnut vastata vaikka mitä, mutta värähtävä ääneni olisi paljastanut mut välittömästi. Lucas myhäili tyytyväisenä, koska sai ajettua mut ansaan. Loppumatka sujui hiljaisissa tunnelmissa, mikä antoi mulle vähän aikaa tasoittua ennen kauppaan astumista.

Lucas käveli rinnallani, mun työntäessä kärryjä, pitkin kaupankäytäviä. Tunsin monien vähän nuorempien tyttöjen katseet itsessäni, kukapa ei olisi katsonut, kyllä Lucassa on silmäniloa vähän vanhemmillekin ihmisille. Yritin kuitenkin keskittyä pitkään listaan, mihin tätä ruokamäärää edes tarvittiin? Olihan se selvää, että ruokakustannukset kasvoivat hieman kun kesäksi tuli neljä ylimääräistä suuta ruokittavaksi, mutta silti en voinut ymmärtää. Tämä lista kattoi pikemminkin vuoden armeijapoikien ruuat, kuin perheen elättämisen viikoksi. Syrjäsilmällä vilkaisin vieressäni kävelevää mustahiuksista poikaa, tämä katseli ympärilleen ja jos joku hyvännäköinen tyttö meni ohi, tämä hymyili sitä söpöintä hymyään. Hyvä etteivät tytöt kompastuneet jalkoihinsa, niin polvia notkuttava tuo hymy on. Tuhahdin sisäisesti, mua ärsytti. Pojasta ei todellakaan ottanut selvää, välillä se tuntui antavan selviä vihjeitä, mutta seuraavassa hetkessä ’flirttaili’ kaikkien mahdollisten tyttöjen kanssa kaupassa. Ei mennyt kuin pari sekuntia, niin takaamme kuului korkojen kopinaa, vaistomaisesti käännyin katsomaan taakseni. Meitä kohti tuli ujosti hymyillen, ehkä vuoden kaksi meitä nuorempi tyttö, jonka blondit pitkät hiukset laskeutuivat piikki suorina alas. Tyttö kosketti varovasti Lucasin olkapäätä, jolloin poika kääntyi hämmästyneenä ympäri. Nähtyään blondin, korjasi poika kasvoilleen söpön hymyn. Pysähdyin odottamaan ja rehellisesti sanottuna olin utelias.
- Hei, tyttö henkäisi kimeällä äänellä. – Mahdetaanko me tuntea toisemme?
Voi luoja, maailman epätoivoisin isku yritys.
- Kyllä mä tuollaisen kaunottaren muistaisin, Lucas vastasi. Pyöräytin silmiäni, kun tyttö hihitti nostaen käden suunsa eteen.
- Näytit vain yhdeltä tutultani.
- Mä voin olla sulle niin tuttu kuin vain haluat, Lucas myötäili pää aavistuksen kallellaan, joka sai tytön lähes haukomaan henkeään.
- S-saisinko sun numeron, ni voitaisiin joskus tavata, tiedäthän? tyttö lirkutteli kimeällä äänellä ja tehosti selvää ehdotustaan huultaan purren ja tutkaillen tummaa poikaa ripsiensä lomasta. En kestänyt kuulla enempää, vaan lähdin kiertämään kauppaa ärtyisästi. Paiskoin tavaroita kärryihin ja meinasin useaan otteeseen työntää kärryt toisten nilkkoihin, sekä tuuppia ihmisiä muutenkin kumoon. Mutta mä en välittänyt, mua otti niin paljon päähän Lucasin käytös. Mä en ottanut siitä selvää, eikä mua kyllä edes kiinnostanut. Pysähdyin lihahyllyn luokse ja aloin etsiä Saaran kirjaamia lihoja suuresta valikoimasta. Olin niin keskittynyt hommaani, etten huomannut Lucasin tuloa, ennen kuin tämä kietoi toisen kätensä vyötärölleni ja painoi päänsä niskaani. Kehoni jännittyi sillä samaisella sekunnilla, se ei suostunut ottamaan vastaan käskyjäni liikkua, se vain odotti pojan siirtoa. Pian Lucas puhalsi niskaani, mikä sai niskakarvani nousemaan ja kehoni liikahtamaan.
- Mihin sulla on kiire? poika mumisi korvaani käheällä äänellä.
- Pitää tehdä ostokset, sain sihistyä hampaideni lomasta ja vääntäydyin pojan syleilystä pois. Mitä helvetín peliä se oikein pelasi? Lucas ei kuitenkaan noteerannut sanomaani mitenkään, jäi vain seisomaan tuijottaen mua turhankin tiiviisti. Ihan kuin hän olisi riisunut mua katseellaan, iljettävää.
- Hae sä nämä, sanoin lopulta ja osoitin kauppalistasta mitä tarkoitin.
- Selvä.
Tuijotin pojan loittonevaa selkää pelkkänä kysymysmerkkinä, nyt todellakin aloin olla varma pojan kaksijakoisesta persoonasta, siitä ei ollut epäilystäkään. Päätäni pienesti pudistaen, jatkoin lihojen etsintää.

Matka kotiin sujui hiljaisuudessa, kuten koko loppu kauppareissukin oli mennyt. En itse aikonut ainakaan ensimmäisenä puhua, mutta niin oli Lucaskin tainnut päättää. Vedin syvään henkeä ja olin sanomassa jotain tavallista, kuten ”Hieno ilma tänään, vai mitä?”, mutta kännykkäni esti mua. Vastasin siihen nopeasti, mikä pelastus!
- Moi.
- Moikka! Mitäs puuhailet? Noora kyseli. Vilkaisin nopeasti Lucasta, joka ei tuntunut kiinnittävän muhun minkäänlaista huomiota.
- Tulossa kaupasta, vastasin totuudenmukaisesti, jättäen kuitenkin mainitsematta kenen kanssa liikenteessä olin.
- Yksinkö olet liikenteessä?
- En.
- Äänestäsi päätellen olet kenties Lucasin kanssa? Noora enemmänkin totesi kuin kysyi.
- Niin, inahdin ja annoin katseeni seurata ohi vilistäviä maisemia.
- Yhden yön jälkeen, te jo leikitte perhettä, käydään kaupassa yhdessä ja sillee, Noora hirnui toisessa päässä hyvällekin vitsilleen, mutta mua rupesi kummasti taas ärsyttämään.
- Ton ídiootin, no en todellakaan!
Siinä vaiheessa Lucas osoitti hieman mielenkiintoa muhun tai pikemminkin tähän puhelinkeskusteluun, josta hän kuuli vain mut.
- Noh noh, ollaanpas sitä taas ärtyisinä, Noora sanoi huvittuneena. - Alkaa perhe idylli jo repeytyä vai?
- Sellaista ei ole, eikä tule, sihisin kiukkuisena. – Tommosten naistenmiesten kanssa ei ole muuta kuin harmia.
- Kyl se siitä, parisuhdeterapiaan ja sillee, ni kaikki on taas hetken kuluttua hyvin.
- Juu ehkä seuraavassa elämässä, murahdin ja nostin toisen käden rinnalleni. – Jos joku tässä terapiaa tarvitsee, niin toi toinen.
- Eli te olette yhdessä? Noora kysyi toiveikkaana, naurahdin kuivasti.
- Juu ei.
- Nooh, ehkä mä alan olemaan sitä mieltä, ettei seksíä ennen kunnon suhdetta.
- Olisitpa sanonut aikaisemmin, totesin sarkastisesti. – Niin en olisi mennyt panemaan sitä.
Sitten tuli pitkä hiljaisuus, jonka aikana kuulin ainoastaan auton hiljaisen moottorin hurinan ja Nooran toisessa päässä, joka yritti pidättää nauruaan.
- No? kivahdin kiukkuisesti.
- Sä varmaan istut vielä autossa?
- Joo, mitä sitten?
- Lucas on varmaa siinä sun vieressä?
Siinä vaiheessa menin itse hiljaiseksi, olin vallan unohtanut että poika ajoi tätä autoa. Hän oli tietenkin kuullut kaiken, siis todellakin kaiken mitä sanoin, joten nyt en voisi oikeastaan perua tai kieltää mitään. Sydämeni hypähti hurjaan laukkaan ja poskeni helottivat paloauton värisinä. Miten noloa, nopeasti vilkaisin Lucasta, joka hymyili huvittuneena.
- Ehkä mä soittelen myöhemmin, moikka, Noora sanoi huvittuneena ja lähes saman tien kännykkäni ilmoitti puhelun loppuneen. Hitaasti annoin käteni valahtaa takaisin syliini, miksi en ollut kiinnittänyt poikaan enempää huomiota? Voisin antaa vastauksen saman tien, koska olin liian keskittynyt puhumaan Nooralle. Nielaisin palan alas kurkustani, miksi mulle käy aina näin?

Lucas pysäytti auton melkein samaan kohtaan, mistä olimme sen kauppareissulle lähdettyä ottaneetkin. Pikku hiljaa jännitys alkoi purkaantua kehostani, Lucas ei ollut sanonut mitään koko matkana, ei edes puhelun loputtua, joten tuskin tässä enää olisi mitään hätää. Hypähdin autosta ulos ja nojauduin ovea vasten huokaisten, silmät suljettuina. Räväytin silmäni auki, kun tunsin jonkun pamauttavan kädet kummallekin puolelle päätäni. Tuijotin tumman ruskeisiin silmiin yllättyneenä, miten poika pääsi eteeni noin hiljaa?
- Vai olen mä naistenmies.
Nyökkäsin kankeasti, ääntäkään ei todennäköisesti olisi tullut vaikka olisin suuni avannut.
- Ikävä tuottaa pettymys, mutta asia ei ole niin.
En vastannut mitään, tuijotin vain kysyvänä takaisin.
- No sano, kuinka monta tyttöä mä olen kaatanut täällä oloni aikana.
Tuohon kysymykseen en tiennyt edes oikeaa vastausta, mutta varmuuden vuoksi nostin viisi sormea pystyyn. Lucas tuhahti ja ja siirsi toisen kätensä pois pääni viereltä.
- Vain yhden.
Ja siinä samassa poika painoi sormensa rintojeni yläpuolelle. Siirsin katseeni nopeasti pojan käteen ja nostin takaisin tämän silmiin. Niissä ei näkynyt minkään sortin vilppiä ja vielä kun yritin tutkailla syvemmin, Lucas painoi aivan varoittamatta huulensa omilleni. Suudelma oli ehkä turhankin raju ja se sai polveni notkahtamaan ikävästi. Lucas oli kuitenkin tilanteen tasalla ja painoi mut paremmin autoa vasten. Vaistomaisesti nostin käteni pojan niskan taakse ja vastasin suudelmaan. Tilanne kuitenkin raukesi aivan yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin.
- Luca! Lilli kiljui rappusilla. Lucas vetäytyi nopeasti pois ja kurkisti auton takaa talon ovelle, missä hänen siskonsa seisoi kädet lanteillaan.
- Mitä?
- Tuo nyt ne kassit sisälle, mulla on nälkä!
- Ilonpilaaja, Lucas tuhahti ja siirtyi takapenkille ottaakseen sieltä kauppakassit. Seurasin pojan tekemisiä, nojaten vielä hengästyneenä auton ovea vasten. Lucas vilkaisi mua virnistäen ja lähti taloa kohti. Pojan mentyä, suljin silmäni hämmentyneenä. Taas se oli tapahtunut, mä en vain pystynyt vetäytymään niistä palavista suudelmista pois. Mutta eniten mua häiritsi, että Lucas oli suudellut mua. Mitä tämä kaikki oikein tarkoitti?

Istuin keittiönpöydän äärellä ja kuuntelin puolella korvalla pellavapää siskosten selitystä siitä mitä kaikkea he olivat rannalla tehneet Lillin ja Saaran kanssa. Omat ajatukseni olivat ihan muualla, tai tarkemmin sanottuna pöydän toisessa päässä istuvassa pojassa, joka kinasteli hiljaisella äänellä Lillin kanssa, ikävikseni englanniksi. Huokaisin syvään ja aloin hitaasti lapata ruokaa suuhuni.
- Kai me mennään huomennakin uimaan? Ilona kysyi ja vilkaisi toiveikkaasti Lassea, joka puolestaan käänsi katseensa Saaraan.
- Tuota, huomenna en taida keritä, Saara aloitti pahoittelevaan sävyyn. – Mutta varmasti joku lähtee mukaanne.
- Mä voin mennä, Lilli hihkaisi hymyillen ja käänsi katseensa pois Lucasista, joka näytti erittäin happamalta. – Jos Kata tai Luca tulisi mukaani.
- Hieno juttu, Lasse sanoi hyväntuulisesti, johon yhtyivät myös siskokset kiljahdellen.
- Huomenna otetaan mukaan meidän uudet uimarenkaat, Kiia selitti intoa puhkuen. Lasse hymyili leveästi, hänen onnekseen tytöt viihtyivät täällä oikein hyvin, jopa niin hyvin että kesän loputtua he eivät millään haluaisi lähteä pois. Olihan se toisaalta ymmärrettävää, täällä oli oma vapaus, tietenkin ikä haarukan mukaan mentiin ja katseltiin rajoitteita.
- Mennäänkö heti aamusti sitten? Ilona kysyi tuijottaen Lilliä herkeämättä, joka mutristi hieman suutaan.
- Jos suinkin vaan sopii, niin kävisin ensin vähän vaate ostoksilla.
Ilona ja Kiia alkoivat pienesti murjottamaan, joka nosti lähes kaikkien kasvoille kevyen hymyn.
- Ei mulla mene kauaa, Lilli sanoi nopeasti. – Lähdetkö Kata mun mukaan?
- Hä? kysyin hämilläni, olin kyllä kuunnellut keskustelua enemmän tai vähemmän keskittyneenä, mutta oman nimen kuultuani heräsin kunnolla todellisuuteen.
- Niin lähtisitkö mun mukaan aamulla vaate ostoksille?
- Mikäs siinä, mutisin ja tuijotin leveästi hymyilevää tyttöä.
- Hieno juttu.
Hymähdin, mitähän siitäkin reissusta tulisi? En ole pahemmin ollut Lillin kanssa tekemisissä, mutta niiden vähäisten kokemusten perusteella tyttö vaikutti oikein kivalta. Ehkä omaan makuuni liian suorapuheiselta, mutta onko se sitten joku kanadalainen tapa? Syrjäsilmällä huomasin tuijottavani Lucasta, joka sihahti sisarelleen aika terävästi ennen kuin nousi ylös kiittäen ruuasta.
- Ole hyvä vain, Saara sanoi ja jatkoi omaa ateriointiaan, keskustellen Lassen kanssa tulevasta viikonlopusta. Rypistin kulmiani, niin silloin olisi nämä Saaran sisaren häät. Olin vaivihkaa tiedustellut tulisiko äitini paikalle, mutta onnekseni olin saanut kieltävän vastauksen. Saara oli suoraan sanonut, ettei Marja halunnut kutsua äitiäni paikalle henkilökohtaisista syistä. Huokaisten laskin haarukan käsistäni, olin vallan unohtanut nämä häät. Olin jo aikaisemmin lupautunut mukaan, sekä Lasse oli saanut Lillin ja Lucasin myös mukaan. Sisarukset eivät kylläkään tunteneet Marjaa, mutta olivat silti valmiita tulemaan mukaan.
- Mennään kahdella autolla, teinikatras saavat mennä mun autolla, niin mennään me sun autolla, Saara selitti vilkaisten mua virnistellen. Pudistelin päätäni hymyillen ja nousin pöydästä.
- Kiitos, kiitin kohteliaasti vieden astiat tiskikoneeseen ja poistuin yläkertaan omaan huoneeseeni.

Istuin ikkunalaudalla ja tuijotin ulos mietteliäänä, Missi makaili sylissäni tyytyväisenä. Painoin otsani viileään lasiin, miten saisin mieleni takaisin normaaliin asentoon? En jaksanut enää ajatella Lucasta, mutta helpommin sanottu kuin tehty. Jos yritin hitusenkin ajatella muita asioita, niin takuulla pojan kuva ilmestyi verkkokalvolleni. Se oli kuin virus, mikä ei todennäköisesti lähtisi millään lääkkeillä pois. Huokaisten nostin käteni hiuksiini, mä kohta tarvitsisin jotain mikä auttaisi mua saamaan mieleni normaaliksi. Tai olihan se sinänsä normaali, ainoastaan Lucas-virus siellä pyöri myrskynlailla.
- Kerro Missi mitä mä teen?
Koira nosti päänsä ja tuijotti mua ihmeissään korvat höröllä, mutta vastausta se ei mulle antanut vaikka kuinka odotin. Hymähdin sisäisesti ja silitin koiran päätä, ennen kuin se kohensi makuuasentoaan jatkaen nukkumistaan. Käännyin uudestaan tuijottamaan ikkunasta ulos, Ilona ja Kiia leikkivät ulkona leluillaan ja Tito makasi tyttöjen takana kuin vahtien heidän leikkejään. Suljin silmäni hetkeksi ja kuin tilauksesta Lucasin kuva ilmestyi näkyviin, siinä poika hymyili sitä tuttua polvia notkuttavaa hymyään, mikä sai nytkin polveni aivan veteliksi. Onnekseni istuin, sillä muuten olisin tyylikkäästi rojahtanut lattialle makaamaan. Hymähdin mielikuvalleni ja avasin silmäni, kukaan tuskin ymmärtäisi jos yrittäisin selittää tätä olotilaani. Kamalinta oli se että kaipasin kipeästi Lucasta lähelleni, mutta samaan aikaan halusin pojan painuvan niin kauas kuin pippuri kasvaa. Sisimpääni raastoi jo se kun poika ei osoittanut mitään mielenkiintoa mua kohtaan, kuitenkin olin silti siihenkin asiaan tyytyväinen, koska näin uskoin saavan pojan nopeammin pois mielestäni. Pikku hiljaa ärtymys alkoi virrata sisälläni, en osannut sanoa siihen mitään erityistä syytä että miksi, mutta mua vaan ärsytti ihan suunnattomasti. Nopeasti siirsin Missin lattialle ja marssin ripeästi ulos huoneestani, rehellisesti sanoen menin suorintatietä Lucasin huoneeseen. Työnsin oven auki, Lucas istui ikkunan luona olevassa tietokonepöydän ääressä kuulokkeet korvilla, eikä siksi kuullut tuloani. Laitoin oven hiljaa kiinni, vaikkei siihen olisi ollut edes tarvetta, tuskin poika edes kuulisi vaikka kiljuisin kurkku suorana, itse kuulin kuitenkin ihan selvästi kuulokkeista soivan musiikin. Vedin syvään henkeä ja pähkäilin lyhyen hetken, toteuttaisinko sen mikä oli käynyt mielessäni ikkunalaudalla istuessani. Huultani purren tuijotin Lucasin selkää, ei kai tässä muu auttanut kun tarttua härkää sarvista. Astelin epävarmoin askelin pojan luokse, käänsin tuolin ympäri ja tuijotin hämmästyneitä ruskeita silmiä. Lucas otti itseään turhankin nopeasti niskasta kiinni ja sai ilmeensä peruslukemille, johon kuitenkin kohosi pieni hymy. Poika laski kuulokkeet alas.
- Taisi sittenkin lemmiskely tarjoukseni kiinnostaa.
- Turpa kiinni, sihisin hampaideni lomasta. – Ja suutele mua.
Lucas kohottautui hieman ylemmäs ja tarttui vyötäröltäni kiinni, vetäen mut syliinsä istumaan hajareisin. Lucasin kiihkeät huulet hamusivat omiani ahnaasti, mutta kuitenkin hallitusti ja tyylillä joka sai mahani heittämään volttia. Mä lähes liimauduin pojan syliin kiinni, mä tiesin mitä tein parhaillani, se sai mut suuttumaan itselleni. Vai onko sellainen mahdollista? Kuitenkin mua ärsytti se, että olin liian heikko pojan edessä, mutta sille ei voi mitään, mä tarvitsin pienen annoksen Lucasta.
En tiedä kauanko olimme suudelleet, mutta lopulta mun oli vetäydyttävä hieman kauemmas tasoittamaan hengitystäni. Lucas nojautui taaksepäin silmät suljettuina, pienesti virnistellen. Tässä kohtaa mua alkoi jopa hävettää oma käytökseni, kuulostin enemmänkin ihmiseltä ketä olisi ollut monta kymmentä vuotta puutteessa, kuin sellaiselta joka oli juuri parisen päivää sitten saanut.
- I don’t understand you at all.
- Kuinka niin?
- Minkä takia sä tulit tänne?
- Minne?
- No mun luokse! Lucas kivahti ja kääntyi tuijottamaan tietokoneen ruutua, samalla nopeasti näpytellen sinne jotakin. Purin huultani, mitä voisin tuohonkin kysymykseen vastata? En ainakaan suoranaisesti totuutta, se kuulostaisi niin typerältä. Enkä todellakaan aikonut olla ensimmäinen joka tämän ihastuksen sanoo ääneen, Lucas saa miespuolisena sanoa ensin. Vilkaisin kulmieni alta Lucasin kasvoja, tämä puolestaan tuijotti kulmat rypistyneinä tietokoneen ruutua ja todennäköisesti odotti multa vastausta. Huokaisin hiljaa ja laskin katseeni sylissämme lepääviin käsiin.
- No?
- Mitä no?
- Joko kerrot miksi tulit tänne?
- Muuten vaan.
- Just joo, poika tuhahti ja kietoi kätensä selkäni taakse. – Mutta voidaan ajan kuluksi lemmiskellä.
Läppäsin poikaa kevyesti poskelle.
- Víttu sä olet pérvo!
Lucas kohotteli kulmiaan mukamas hämmästyneenä.
- Minäkö? Kerro ensin kuka tuli suoranaisesti tarjoamaan mulle seksíä?
Vedin suuni tiukaksi viivaksi, jolloin pojan kasvoille levisi voiton riemuinen hymy. Tämän erän Lucas tiesi voittaneensa, tuohon en kerran voisi sanoa mitään kieltävää tai järkevää. Käänsin kasvoni sivummalle ja pysyin itsepintaisesti hiljaisena, sekä mietin kuumeisesti, että pitäisiköhän mun jo lähteä omaan huoneeseeni. Olin jo saanut mitä halusin.
- Noh pannaanko?
Käännyin hämmästyneenä katsomaan ruskea silmäistä poikaa, joka tuijotti mua takaisin leveä virne naamallaan. Ponkaisin niin nopeasti seisomaan, että olin onnekas, etten kaatunut selälleni lattialle. Lucas yritti tarttui käteeni, mutta vedin sen selkäni taakse ja lähdin huoneesta ulos sanaakaan sanomatta. Miten poika voi olla noin röyhkeä? Kysyä nyt ihan pokkana että harrastaisimmeko seksíä ja annan siihen jo valmiiksi vastauksen, ”Ei todellakaan!”. Sitä virhettä mä en enää uudestaan tee, ennen kuin olemme saaneet selvitettyä missä me oikein menemme. Säpsähdin ajatuksiani, mitä hemmettiä mä oikein ajattelen? Puhun jo kun alkaisimme seurustelemaan, vaikka tuskin siitä koskaan edes mitään tulisi. Olemme täysin erimaailmoista, niin mieliltämme kuin todellisuudessakin. Lucasin koti on Kanadassa ja mun koti täällä Suomessa. Painoin huoneeni oven perässäni kiinni ja nojasin siihen hetken, samalla yrittäen saada ajatuksiani takaisin raiteilleen. Mä en todellakaan enää kestä tätä Lucasin ajattelua joka ainainen minuutti kun olen hereillä. Olin juuri siirtymässä ovelta pois kun joku kokeili kahvaa, painauduin takaisin oveen kiinni.
- Kataa avaa ovi, Lucas aneli oven takana ja yritti toiseen kertaan avata sitä, olin onnekseni lukinnut sen.
- Älä ny viitti leikkiä mitään pikku tyttöä, se oli läppä.
Käännyin katsomaan kattoa ja keskityin aivan muihin asioihin, kuin siihen mitä Lucas oven takana yritti selittää.
- Avaa ovi.
Koska ajatukseni olivat Lucasin lähellä todella heikot, niin aloin hyräilemään jotain kappaletta.
- Jutellaan asiat läpi, Lucas aneli hunajaisella äänellä, meinasin siinä kohtaa jo sortua ja avata oven, mutta onneksi poika ymmärsi jatkaa asiaansa, joten oven avaamista en harkinnut sen kauempaa.
- Ja voidaan lopuksi harrastaa sovinto seksíä.
- Mitä ihmettä sä Lucas puhut? Lilli kysyi niin hämmästyneellä äänellä, että meinasin revetä nauramaan. Lucasin puheet eivät tainneet kuulua ulkopuolisille korville.
- En mitään.
- Älä víttu sönkötä, kyllä mä ihan hyvin kuulin että yrität Katalle ehdotella seksíä, Lilli tuhisi vihaisena. – Oletko sä ihan pimahtanut?
- Ehkä, Lucas sanoi nauraen.
- Joo eipä ole jäänyt epäselväksi yhteisen elämämme aikana, Lilli totesi sarkastisesti. – Mene omaan huoneeseesi ja pysy siellä aamun asti. Anna Katan olla rauhassa.
- Kai mä ny saan sen kanssa jutella?
- Tietenkin saat, Lilli hymähti. – Mistä ajattelitte jutella?
- Se ei taas kuulu sulle rakas siskoni.
- Mm’m.
- Joten moi moi.
Vaimeasti kuulin läheisen oven sulkeutuvan ja hetken kuluttua Lucas aloitti anelunsa, joka ei johtanut suuntaan eikä toiseen. Kymmenen minuutin kuluttua kyllästyin kuuntelemaan sitä samaa jaarittelua, joten kävin sängylleni pitkäkseni, laitoin ipodista soimaan musiikkia ja suljin silmäni. Pienoisen hetken kuluttua unen valtakunta kietoi mut vaippaansa.

Avasin hitaasti silmäni ja tuijotin vaalea kattoa suhteellisen pirteänä, enkä osannut sanoa, koska viimeksi olisin nukkunut näin hyvin. Nappasin yöpöydällä lojuvan kännykän käteeni ja tarkistin oliko siihen yön aikana tullut mitään. Näytössä luki yhden viestin saapuneen. Käännyin mahalleni ja nojasin kyynärpäihini, avasin viestin pelkkänä kysymysmerkkinä. Viesti oli tullut mulle täysin tuntemattomasta numerosta, joten avasin sen sydän pamppailen, kukahan lähettäjä oli?

”Voitaisiinko nähdä Hermannissa? T.Anna”

Tajusin välittömästi, että kyseessä oli yksi ystävistäni. Tämä oli tainnut laittaa viestiä poikaystävänsä Petterin puhelimesta, pojanhan numeroa mulla ei ole, mutta tallensin sen välittömästi osoitekirjaani ja vastasin tytön omaan numeroon myöntävästi. Hetken kuluttua kännykkäni piippasi viestin merkiksi.

”Sopiiko tuossa kahdentoista aikoihin?”

Vastasin viestiin jälleen myöntävästi ja nousin sängystä ylös. Kipitin ikkunalle tarkistamaan, että millainen ilma ulkona oli. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, kuten jo monena päivänä oli paistanut. Venytin käsiäni pitkälle kohti kattoa ja sutaisin sekaiset hiukseni, aivan yhtä sekaiselle nutturalle. Pengoin vaatekaapistani valkoisen farkku minihameen ja harmaan topin, nopea vilkaisu peiliin ja alakertaan aamiaiselle.
Lasse ja Saara istuivat pöydän ääressä puhellen viikonlopun häistä, kuuntelin puolella korvalla heidän jutusteluaan, mutta keskityin enemmän iltalehden sivuihin.
- Tulemmeko samana iltana kotiin, vai varaammeko hotellista huoneet?
- Varataan huoneet, Saara vastasi välittömästi. – Ilona ja Kia haluavat takuulla aikaisin nukkumaan.
- Olet oikeassa, Lasse myötäili kuten yleensä. – Eikö ne häät järjestetä aivan sen Sokos hotellin naapurissa?
- Kyllä, joten varataan sieltä kolme huonetta.
Nostin pääni ylös ja vilkuilin heitä kulmieni alta, miksi vain kolme huonetta. Pitäisikö mun nukkua Lillin ja Lucasin kanssa samassa huoneessa?
- Selittäkää miksi kolme?
Saara vilkaisi mua pienesti hymyillen.
- Joku teistä kolmesta nuoresta saa mennä pikku tyttöjen kanssa samaan huoneeseen.
- Mä voin mennä, lupauduin välittömästi. Saara hymyili kiitollisena ja kääntyi vilkaisemaan miestään, Lasse nyökytteli tyytyväisenä.
- Olipa hieno juttu, että ei syntynyt tappelua siitä kuka haluaa nukkua tyttöjen kanssa.
Ymmärsin heti, että lausahduksessa oli pieni sarkastinen sävy, vaikka muuten kyseessä oli vitsi.
- Tuskinpa jaksan kauaa olla häiden jatko bileissä, joten voin painella tyttöjen kanssa nukkumaan, selitin ja käänsin katseeni takaisin iltalehden puoleen. Saara myhäili tyytyväisenä, taas oli yksi murhe vähemmän, jonka minä olin omalla kiltteydelläni ratkaissut.
Pääsin lehden juuri loppuun kun Lilli saapui keittiöön, niin nätiksi laittautuneena, että häpesin jopa omaa siistiä asu valintaani. Lillin pitkät mustat hiukset oli laitettu siistille sivupalmikolle ja tytön asuvalinta oli omaa luokkaansa. Ehkä hieman enemmän baari iltaan sopiva, mutta ei mikään huono valinta tavalliselle päivälle.
- Oletko valmis Kata lähtöön?
- Joo, vastasin ja nousin pöydästä ylös, vein astiani tiskikoneeseen ja kipitin Lillin perässä eteiseen. Laitoin jalkaani mustat varvastossut, en jaksanut nyt mitään umpinaisia kenkiä. Näillä jaksoi aivan mainiosti kierrellä kauppoja.
- Sain eilen luvan lainata Saaran autoa, Lilli selitti kiskoen kiilakorkoisia ballerinoja jalkaansa. Ne eivät olleet mitkään korkeat, hyvin matalat, mutta kuitenkin sellaiset missä sitä korkoa oli huomattavasti enemmän kuin tavallisissa ballerinoissa.
- Haluatko ajaa?
- Kyl mä voin, sanoin ja tartuin tytön ojentamiin avaimiin.

Kiertelimme kauppoja parisen tuntia, Lilli osti niin paljon kaikkea, että jouduin auttamaan kassien kannossa. Sain jopa ostettua itselleni pari uutta hametta ja paitaa, löysin ne onneksi alennus korista, joten rahaa niihin ei uponnut melkein mitään. Loppujen lopuksi kävimme ostamassa läheisestä jäätelöbaarista itsellemme jäätelöt ja menimme nauttimaan niistä terassille.
- Onko sulla ja Lucalla jotain sutinaa?
Nielaisin jäätelöä väärään kurkkuun ja jouduin yskimään, mutta utelias Lilli istui hiljaa ja vain odotti. Mitä mä vastaisin? Oliko Lucas puhunut jotain, vai oliko Lilli päätellyt kaiken ihan itse? Käännyin katsomaan tyttöä epävarmana mitä sanoa. Lilli kallisti hieman päätään ja hymyili rohkaisevasti.
- Ei Lucas ole mitään kertonut, mutta en mä mikään sokea ole.
- Niih, mutisin hiljaa. Tällä kertaa aivoni löivät niin pahasti tyhjää, että oli lähellä, etten kertonut kaikkea, mitä mun ja Lucasin välillä on tapahtunut.
- Mutta se välittää susta ihan oikeasti.
Yskäisin jälleen, kun jäätelöä meni väärään kurkkuun. Lilli taputti selkääni nauraen.
- Eli teillä on jotain, Lilli enemmänkin totesi kun kysyi, mutta nyökkäsin hyvin vaisusti vastaukseksi. Lilli tarttui vapaaseen käteeni ja tuijotti mua niin syvälle silmiin, että mua alkoi oikein päästä heittää. Sain kuitenkin pidettyä itseni jotenkin maan pinnalla.
- Teidän täytyy jutella, koska muuten tosta teidän sähellyksestänne ei tule koskaan loppua. Ymmärrätkö mitä haen takaa?
Nyökkäsin vastaukseksi, Lillin sanoissa oli perää ja hyvin paljon järkeä. Mun pitää oikeasti jutella Lucasin kanssa heti kun sopiva tilaisuus tulee eteen.
- Noniin, mä sanoin sanottavani, joten mennäänkö nyt moikkaamaan sitä sun ystävääsi sinne kahvilaan?
- Mennään vaan, niin ei myöhästytä, sanoin ja vilkaisin toistamiseen kännykästäni kelloa, jotta en vahingossakaan ollut tulkinnut sitä väärin. Mutta edelleen se näytti kellon olevan varttia vaille kaksitoista, joten nousimme ylös, otimme kantamuksemme mukaamme ja suuntasimme parkkihallia kohti mihin olimme auton jättäneet.

Lähettäjä: Zira 
Päivämäärä:   24.9.12 11:18:14

Kurvasimme aika moisella vauhdilla kahvilan eteen, olimme hieman myöhässä, mutta en uskonut sen Annaa haittaavan. Lilli hyppäsi autosta ulos ja suoristi paitaansa kahdella pitkällä vedolla. Lukitsin auton ovet ja lähdin edeltäpäin sisälle, Lilli sai mut ovella kiinni. Heti sisälle päästyämme näin Annan istuvan nurkkapöydässä huurteinen cola lasi edessään.
- Mä voin mennä tilaamaan meille jotain, Lilli tarjoutui auliaasti ja nyökäytti päällään tiskiä kohti.
- Kiitos, hymyilin pienesti. – Voisin ottaa pienen colan jäillä.
- Selvä.
Lyhyen ajan tuijotin tytön loittonevaa selkää, ennen kuin hiippailin Annan luokse. Tyttö selasi puhelintaan, mutta päästyäni parin askeleen päähän pöydästä, tämä nosti päätään ja hymyili leveästi.
- Moi!
- Heissan, tervehdin takaisin. – Oletko kauankin joutunut odottamaan?
- En, tulin itsekin hetki sitten, Anna valisti ja laittoi kännykän laukkuunsa, imaisten heti perään pillistä juomaansa.
- Lilli tuli mun mukana, kun käytiin ensin ostoksilla, selitin lyhyesti ja istahdin musta-puna hiuksista tyttöä vastapäätä. Anna nyökkäsi hymyillen ja vilkaisi tiskille nopeasti.
- Missäs tämä komistus on?
- Kuka?
- No se Lillin veli, Anna sanoi kärsimättömänä.
- Jaa Lucas, se on varmaan kotona.
- Olisit tuonut sen päivänvaloon näytille, siellä baarissa kun ei kunnolla näkynyt mitään, Anna naurahti silmät säihkyen.
- Heko heko, mutisin ja vilkaisin olkani ylitse missä Lilli oli. Tyttö käveli meitä kohti kaksi cola lasia kädessään ja luoksemme päästyään tervehti ystävääni iloisesti.
- Moi, oon Lilianna, mutta sano vaan Lilli.
Anna tarttui ojennettuun käteen.
- Olen Anna, hauska tutustua.
- Samoin.
Lilli ojensi juoman mulle, tullen viereeni istumaan. Keskustelumme alkoi hieman kankeasti, mutta loppujen lopuksi juttua luisti puolin ja toisin. Anna joka ei ole sieltä kaikkein sosiaalisimmasta päästä, puheli Lillille kuin nämä olisivat tunteneet toisensa koko ikänsä. Emme kiinnittäneet kelloon mitään huomiota, mutta Saara soitti meille ja sanoi Ilonan ja Kiian haluavan jo uimaan. Silloin vasta ymmärsin vilkaista kelloa, joka näytti puolta kolmea. Olipas aika vierähtänyt ripeästi.
- Jos me tästä mennään, ettei saada pikku tytöiltä huutia, Lilli naureskeli ja nousi seisomaan. Seurasin tytön esimerkkiä ja venytin hieman kangistuneita jalkojani.
- Kiitos seurasta, Anna kiitteli hymyillen, mutta ei tehnyt elettäkään noustakseen ylös. – Mä jään odottamaan Petteriä, sen pitäisi pan saapua tänne.
- Meinasin juuri kysyä etkö lähde, mutta sain vastauksen, naurahdin ja sutaisin karanneen suortuvan korvani taakse. Anna naurahti ja vilkaisi ikkunasta ulos.
- Soitellaan taas.
- Juu tietenkin, jos perjantaina mennään katsomaan sitä Cheekiä sinne baariin.
- Ai niin sekin oli tänä viikonloppuna, Anna kauhisteli. – Eikö teillä ole ne häätkin tänä viikonloppuna?
- Juu ne on lauantaina, siinä iltapäivällä, sanoin vaihtaen painoa toiselle jalalleni. – Mutta en ajatellutkaan juoda perjantaina.
- Niin sä vaan sanot, Anna virnuili, mutta jatkoi nopeasti. – En usko että juon itsekkään.
- Niin varmaa, hymähdin hymyillen. – Mutta nyt me mennään, nähdään!
- Moi!
- Moikka! Lilli hihkaisi pirteästi, heilautti kättään ja lähti edelläni kulkemaan kohti ovia. Ulos päästyämme nostin käden silmieni suojaksi, kun aurinko häikäisi mielestäni liian kirkkaasti, tai siltä se tuntui kun oli istunut hämyisässä kahvilassa pari tuntia. Lilli vilkaisi mua syrjäsilmällään, mutta ei sanonut mitään. Avasin kaukolukituksella auton ovet ja istahdin tottuneesti kuskin paikalle. Lilli vilkaisi mua uudestaan, avasi suunsa, mutta sulki sen nopeasti. Kurtistin hieman kulmiani ja laitoin aurinkolasit silmilleni, olikohan tytöllä jotain asiaa? Pakitin hitaasti ulos parkkipaikalta ja lähdin tottuneesti kohti kotia.
- Pyydetäänkö Lucasta mukaan? Lilli lopulta kysyi. Aluksi en vastannut mitään, puristin vain rattia. Kysymys leijaili ilmassa painostavana, tai siltä se ainakin tuntui. Huokaisin syvään.
- En tie ihan sama.
- Ajattelin, että sekin voisi haluta rannalle, Lilli sanoi tutkaillen kynsiään. Hymähdin vain ja mieleeni pongahti heti, että tyttö yritti saada väkisin mut ja Lucasin samaan paikkaan, jotta meidän olisi puhuttava.
- Se kun on sellainen rantaleijona, Lilli heitti ilmaan pienesti naureskellen, mutta multa ei irronnut edes hymyä. Mikä mua taas oikein vaivasi?
- Ei pakko jos et halua, Lilli mutisi.
- Ei ihan sama mulle, jos se haluaa tulla niin tulkoon.
- Hieno juttu, Lilli hihkaisi ja kääntyi jälleen kynsiensä puoleen. Sisäisesti huokaisten jatkoin ajamista kohti kotia. Mitä mä teen tästä eteenpäin? Mun on puhuttava Lucasin kanssa, muuten en saa lainkaan rauhaa.

Emme päässeet edes autosta ulos, kun Kiia ja Ilona hyppäsivät takapenkille uikkarit päällä. Tytöt naureskelivat ja tuijottivat meitä silmät ilosta säihkyen. Lilli naurahti ja kääntyi kokonaan tyttöjen puoleen.
- Mä vien tavarat sisälle ja vaihdan bikinit päälle niin mennään.
- Aina teillä kestää, Kiia murahti happamasti pistäen kädet puuskaan. Ilona vilkaisi isosiskoaan kulmat melkein hiusrajassa, mutta ei sanonut mitään.
- Ei kestä, menee pari sekuntia, Lilli sanoi, vaikka itsekin tiesi, ettei tuo aika pidä todellakaan paikkaansa. Kiia kuitenkin piristyi välittömästi, nyökytteli päätään ja kääntyi Ilonan puoleen selitellen jotakin, mitä en jäänyt sen enempää kuuntelemaan vaan hyppäsin autosta ulos. Nappasin takaluukusta omat kassini ja laahustin sisälle päin. Lilli tuli heti perässäni kantamuksiensa kanssa, potki kengät jalastaan ja tuli rinnallani kohti yläkertaa. Päästyämme Lucasin huoneen ovelle, Lilli pysähtyi ja potkaisi sitä. Itse en jäänyt odottelemaan pojan ilmestymistä, vaan menin huoneeseeni vaihtamaan vaatteet. Heitin kassit sängylleni odottamaan purkamista ja pengoin vaatekaapistani mustat bikinit. Vaihdoin ne nopeasti alusvaatteideni tilalle ja kiskaisin kauppareissulla olleet vaatteet takaisin päälleni. Avasin sekaisin nutturani irvistellen, ponnari oli jäänyt ikävästi jumiin, mutta sain sen väkisin revittyä hiuksistani irti, ollen parikymmentä hiusta kaljumpi. Harjasin ne rivakasti selviksi ja tein löysän palmikon, se sai kelvata rannalle.
Menin autolle odottamaan Lilliä, sekä mahdollisesti Lucasta. Pikku tytöt istuivat kiltisti takapenkillä, mutta pientä kärsimättömyyttä alkoi näkyä. Painoin pääni ikkunaa vasten ja tuijotin jännittyneenä ulko-ovea. Jännitin sitä että Lucas lähtisi mukaamme, mutta hetken kuluttua Lilli hölkkäsi autolle.
- Noniin voidaan lähteä.
Sanomatta sanaakaan käännyin katsomaan mustahiuksista tyttöä kulma koholla.
- Ei Lucas tuu mukaan, se……, Lilli ei pidemmälle kerinnyt jatkamaan kun Kiia hihkaisi kimeällä äänellä takapenkiltä.
- Lähti kavereiden kanssa kaupunkiin.
Nyökkäsin tyytyväisenä tähän käänteeseen, saisin ainakin pidemmän ajan miettiä miten asiani esittäisin Lucasille. Lilli kääntyi nauraen pikku tyttöjen puoleen ja alkoi jutella heidän kanssaan kaikenlaista. Mä puolestani toimin seurueen kuskina ja lähdin tottuneesti ajamaan rantaa kohti.

Palasimme rannalta kotiin illalla kahdeksan aikoihin. Ilona nukkui takapenkillä tyytyväisenä, mutta Kiia ei osoittanut vielä minkään näköisiä väsymyksen merkkejä. Lilli istui etupenkillä väsyneen näköisenä, mutta puhui välillä. Itseäni ainakin väsytti niin paljon, että oli lähellä, etten rattiin nukahtanut.
- Oltiinpa me rannalla kauan.
- Älä muuta sano, naurahdin ja haukottelin heti perään. Rannalla oli vierähtänyt aika kahvilassa vietetyn ajan tavoin nopeasti, Saaran soiton vuoksi olimme huomanneet mitä kello oli. En ymmärrä miten niin kauan voi olla rannalla, kelloa kertaakaan vilkaisematta. Ihmettelin jopa, mikseivät Ilona tai Kiia olleet rannalla osoittaneet väsymyksen merkkejä, tai edes valittaneet väsymystä. Ehkä he eivät sitten olleet huomanneet omaa väsymystään leikin ohessa.
- Mä menen suorinta tietä sänkyyn, Lilli sanoi ja sulki silmänsä hetkeksi. – En muista koska viimeksi olisin ollut näin väsynyt.
Naurahdin pienesti ja niin hiljaa, etten uskonut Lillin sitä kuulevan. Tuossa väsymys asiassa olin tytön kanssa samoilla linjoilla, väsymys painoi niin raskaasti koko kehossa, että olisin antanut mitä vain, että pääsisin välittömästi nukkumaan. Mutta silti pieni jännityksen kaiverrus raastoi sisintäni, milloin oikein keskustelisin Lucasin kanssa?
Meinasin kiljua onnesta kun koti talomme pihatie tuli näkyviin, pääsisin viimeinkin pitkäkseni. Päässä tykytti ikävästi vähäisen unen vuoksi, eikä asiaa todellakaan auttanut se, että pähkäilin Lucasta harva se minuutti. Pysäytin auton sen omalle paikalle, mihin Saara sen aina pysäköi, joten eipä sitä viitsi muuallekaan parkkeerata. Lilli hyppäsi autosta ulos ja viiletti sisälle sellaista vauhtia, että oli lähellä, ettei tullut viidenkymmenen metrin ennätystä. Nousin autosta ulos hitaasti ja menin nostamaan nukkuvan Ilonan syliini. Kiia odotti meitä koti ovella, pitäen sitä auki, jotta en joutuisi sähläämään yksinäni oven kanssa. Lasse tuli luoksemme heti ja ojensi käsiään sanaakaan sanomatta. Kiitollisena laskin Ilonan miehen vahvoille käsivarsille ja laahustin väsyneesti omaan huoneeseeni, huutaen hyvät yöt kaikille. Kävellessäni Lucasin huoneen oven ohitse, harkitsin moneen otteeseen koputtaisinko oveen vai en. Lopulta päädyin kieltävään vastaukseen ja menin huoneeseeni. Heitin vaatteet lattialle epämääräiseksi kasaksi, vaihdoin yövaatteet päälle ja sukelsin viileiden lakanoiden väliin. Tuijotin huoneeni kattoa levottomana, johtuiko tämä Lucasista? Käännähdin kyljelleni ja tuijotin huoneeni tummia verhoja. Pikku hiljaa silmä luomeni alkoivat lupsua alaspäin, kuitenkin ennen nukahtamistani lupasin itselleni, että huomenna keskustelisin Lucasin kanssa. Olisinpa silloin tiennyt mitä tämä loppu viikko toisi tullessaan.

Aamulla kipitin vikkelään alakertaan ja toivoin näkeväni Lucasin keittiössä, jotta voisin vihjata pojalle tulevasta keskustelustamme. Keittiöön päästyäni Lucas istu baarijakkaralla kahvia juoden, ensimmäiseksi rekisteröin, ettei poika reagoinut tulooni, vaikka lyön vetoa että tämä oli nähnyt mut.
- Huomenta, tervehdin, mutta en saanut mitään vastausta. Kulmiani kurtistellen kaadoin lasiini tuoremehua ja menin seisomaan poikaa vastapäätä. Katselin vaivihkaa, melkein huomaamattomasti samaa lehteä mitä poika luki. Kun näin mielenkiintoisen otsikon, yritin virittää siitä keskustelua. Ainoastaan mitä Lucas teki oli, että poika viikkasi lehden, kulautti loput kahvistaan kurkusta alas ja lähti keittiöstä, sanakaan sanomatta. Tuijotin monttu auki pojan perään, mitä ihmettä oli tekeillä? Yleensä Lucasilta irtosi juttua, tai ainakin silloin kun en olisi poikaa millään jaksanut. Mutta nyt kun itse yritin puhua, niin toinen pitää mykkäkoulua, eikä edes vilkaissut mua. Hörpein mehuani mietteissäni, enkä kuullut Saaran tuloa keittiöön, ennen kuin tämä kosketti olkapäätäni huomenia toivottaen, jolloin lasi meinasi tippua lattialle kilisten.
- Ohhoh ollaanko sitä tänään vähän säikyllä tuulella? Saara kyseli nauraen ja istahti siihen samaiselle tuolille, missä Lucas oli hetki sitten istunut.
- Ei, olin vain niin ajatuksissani, etten kuullut tuloasi, sopersin sydän pamppaillen.
- Mitäs sitä heti aamu tuimaan haaveillaan?
Vilkaisin kulmieni alta tätiäni, joka hymyili erittäin vihjailevasti. Pyöräytin silmiäni.
- Ei mitään tärkeää, perjantaina vain, valehtelin sujuvasti ja se meni täydestä Saaraan.
- Ai, mitä silloin tapahtuu?
- Me mennään kavereiden kanssa katsomaan sitä Cheekkiä.
- Ahaa. Et sitten juo, koska lauantaina aamulla lähdetään ajamaan.
- En en, lupasin kiltisti, koska olin niin päättänyt jo aikaisemmin itselleni.
- Fiksu tyttö, Saara kehaisi nauraen ja avasi aamulehden. Laskin lasin tiskipöydälle ja laahustin keittiöstä pois. Mikä Lucasta vaivasi?
Päivä sujui täysin samaa rataa. Lucas vältteli mua parhaansa mukaan ja jos vahingossakin jouduimme samaan tilaan, poika pakeni paikalta niin liukkaasti, että aloin jo suuttua. Mitä tämä peli oikein oli? Pariin kertaan kävin kokeilemassa Lucasin ovea, mutta poika oli lukinnut sen jos itse oli huoneessaan, mutta jos ei ollut, ovi oli sepposen selällään. Meinasin moneen otteeseen repiä hiuksia päästäni, mutta pystyin jotenkuten hillitsemään itseäni. Mä en todellakaan enää ymmärtänyt tätä touhua, olinko tehnyt jotain? Vai mikä tässä oli oikein takana?
Jossain vaiheessa menin tarkoituksella olohuoneeseen, kun Lucas istui siellä yksinään elokuvaa tuijottaen. Istahdin nojatuoliin ja vilkaisin Lucasta hyvin nopeasti. Poika tuijotti television ruutua niin tiukasti, että näytti siltä, että poika joutui oikein tappelemaan itsensä kanssa, ettei vilkaisisi mua.
- Mikä elokuva tämä on?
Lucas ei edes korviaan lotkauttanut kysymykselleni, tuijotti itsepintaisesti ruutua, jossa ei suomenkielisiä tekstejä ollut, pojan täydellisen kielipään vuoksi. Itseltäni meni elokuvassa olevat vuoropuheet ohi korvien, koska englantia en ymmärrä tuon taivaallista, hyvä jos edes hieman perusteita ymmärrän. Lilli hyppeli olohuoneeseen tervehtien meitä niin pirteästi, että alkoi oikein yököttämään. Oma tuuleni oli niin maassa, oikein lyntätty maan sisälle.
- Tuletko huomenna baariin? Lilli kysyi kaksoisveljeltään, Lucas kääntyi välittömästi tytön puoleen, mutta ei edes vahingossakaan vilkaissut mua.
- Joo voin mä tulla, Lucas vastasi ja käänsi katseensa takaisin televisio ruutuun. – Ketä kaikki sinne on menossa?
- Ainakin Kata ja….. Anna ja…., Lilli luetteli nimiä hitaasti ja hyvin epävarmasti, kunnes päätin hieman auttaa.
- Noora, Jenni ja yks Niina.
Omaan vastaukseeni Lucas ei noteerannut millään lailla, mikä alkoi vielä enemmän ottamaan päähän.
- Saat olla kuskina, Lilli virnuili veljelleen, joka naurahti hyvin pehmeästi.
- Ihme.
En jaksanut enää tätä itseäni kohtaan olevaa mökötystä, vaan poistuin olohuoneesta jalkojani tömistellen. Mikä ihme sillä oli ongelmana? Mä en ymmärtänyt, vai pitäisikö mun edes? Enhän mä ollut tehnyt mitään väärää, ainakaan muistaakseni. Ja sitä paitsi mun tässä pitäisi olla vihainen pojan seksí ehdotuksille. Kiukusta kihisten marssin suorintatietä huoneeseeni mököttämään. Mä en enää kestä!
Seuraava päivä oli täsmälleen samanlainen, poika vältteli mua pahemmin kuin eilen. Tänään en edes nähnyt poikaa missään, ehkä vilaukselta, mutta heti kun kirmasin perään, Lucas oli hävinnyt kuin tuhka tuuleen. Oli todella lähellä etteivät hiukset lähteneet päästä, mä olin hermoraunioina.
Myöhemmin illalla Noora otti muhun yhteyttä, se oli ainoa päivän piristys, sentään joku kaipasi seuraani edes jossain määrin.
- Mitäs mun pikkuiselle kuuluu? Nooran kirkas ääni kysyi luurin toisessa päässä.
- Víttu paskaa, sihahdin kiukkuisena.
- Noh noh, sitten on täytynyt tapahtua jotain todella kamalaa, jos ihan paskaa kuuluu.
- Mä en kestä Lucasta, sihisin kuin käärme ja suttasin edessäni olevaa vihkoa pelkillä viivoilla ja kiemuroilla.
- Ihme että liittyy siihen, Noora naurahti. - Vieläkö olet valmis baari iltaan?
- Tietenkin, vastasin jo aavistuksen rauhoittuneena. – Lilli ja Lucas tulevat mukaan.
- Nonni saadaan vähän dramatiikkaa kehiin, kun Jennikin on siellä, Noora hirnui puhelimessa, että en voinut itsekkään olla nauramatta.
- Juu eipä taida, Lucas ei edes puhu mulle.
- Nooh katseleepa ainakin.
- Juu tekisipä edes niin, mutisin vaisuna puhelimeen. Toisessa päässä oli pitkään hyvin hiljaista.
- Ai ne ovat noin tulehtuneet välit.
- Joo enkä edes tiedä mistä.
- No sitten en osaa auttaa, koska lyön vetoa, että olet yrittänyt puhua sille.
- Joo ja moneen otteeseen.
- No me voidaan rääkätä sitä baarissa tyttöjen voimin, Noora juoni ääni käheänä. - Joten loppujen lopuksi, sen on pakko puhua sulle, koska muuten emme jätä sitä rauhaan.
- Hyvä idea, sanoin naurahtaen. – Mutta en tiedä toimiiko.
- Aina voidaan yrittää.
- Olet oikeassa.
- No mutta mennäänpä asiasta viidenteen, Noora aloitti, jatkaen nopeasti. - Tuletteko hakemaan mut illalla? Yöllä, miten vain.
- Tullaan, vastasin ja vilkaisin ikkunasta ulos. – Joskus yhdentoista aikoihin. Me ei tosin voida olla kauaa, kun lähdetään sinne häihin.
- Juu ei mitään, en itsekkään halua kuin katsoa Cheekin esityksen.
Naurahdin jo paljon piristyneempänä.
- Mutta mä soittelen ku tullaan hakemaan.
- Selvä moikka!
- Moi!
Laskin puhelimen sängylle ja vilkaisin vihkoa, mitä olin sutannut koko puhelun ajan. Sydämeni hypähti kurkkuun kun luin siihen kirjoitetun yhden sanan, Lucas. Olinko tosiaan ajatuksissani kirjoittanut pojan nimen? Heitin vihon lattialle ja tuijotin sitä murhaavasti, ihan kuin se olisi sen vika, mitä olin sinne kirjoittanut.

Pengoin vaatekaappiani ärsyyntyneenä, sieltä ei löytynyt mitään päälle pantavaa. Tai löytyi, mutta yksitellen plokkasin kaikki ei sopivaan –kasaan. Ähkäisten nostin yhden turkoosin paidan arvioitavakseni, se oli ihan ok valinta. Se oli vino helmainen ja pyöreä kaula-aukkoinen t-paita, jossa luki englanniksi jotakin. Se oli oikein sopiva, mutta se tarvitsisi vielä sopivan kaverin. Hetken pengottuani löysin kiiltävät legginsit, ne sopivat hyvin paidan kanssa. Kiskoin ne päälleni vielä arvioitavaksi ja menin peilin eteen. Kallistelin päätäni ja pyörin peilin edessä, ennen kuin annoin hyväksyttävän arvosanan asuvalinnalleni.
- Kata?
Käännyin katsomaan ovelle, missä Lilli seisoi huoliteltuna ja täydellisenä, kuten aina.
- Niin?
- Alatko olemaan valmis?
- Ihan just.
- Me mennään Lucan kanssa autoon odottamaan.
Nyökkäsin suu tiukkana viivana. Jo pojan nimen maininta, sai veren kiehumaan suonissani.
Jätin hiukseni auki, etten näyttäisi niin pyntätyltä. Meikkiä olin laittanut hyvin kevyesti, lähes huomaamattomasti. Otin kaapistani vielä korkokengät ja vedin ne jalkaani. Syvään huokaisten menin peilin eteen katsomaan aikaan saannostani, se oli edelleen ihan hyvä. Nappasin pienen käsilaukun sänkyni päältä ja sipsutin alakertaan niin ripeästi kuin vain pääsin. Kaikki muut perheen jäsenistä nukkuivat tyytyväisinä sängyissään, mutta me nuoriso lähdimme liikenteeseen, tietenkin ihan luvallisesti. Laitoin ulko-oven varovasti kiinni ja kiiruhdin istumaan takapenkille, nopeasti huomasin Lucan vilkaisevan mua taustapeilistä, ennen kuin lähti liikkeelle.
- Haetaan Noora, murahdin ja valitsin kännykästäni tytön numeron.
- Hellurei.
- Tulossa ollaan, oletko valmis?
- Juu, ollu jo jonkun aikaa.
- Hyvä, aloitin, mutta Noora jatkoi nopeasti.
- Menen siihen ulos venaamaan.
- Aina parempi, naurahdin ja vilkaisin etupenkkiläisiä vaivihkaa. Lucas osoitti pientä mielenkiintoa mua kohtaan, koska huomasin pojan jälleen vilkaisevan mua taustapeilistä. Meinasin hymyillä omahyväisesti, mutta sain estettyä sen ajoissa.
- Voin piikata kun ollaan tarpeeksi lähellä.
- Oukki doukki, Noora sanoi. - Pian nähdään, morjes!
- Moi!
Laitoin kännykkäni laukkuni pohjalle ja kohensin asentoani takapenkillä, kääntäen katseeni ulos ikkunasta. Hämärä maisema vilahteli ohitsemme niin vikkelään, että tuntui kuin silmät olisivat pyörineet päässäni. Jännitin tulevaa iltaa niin, että mieleni olisi tehnyt oksentaa lähimpään pusikkoon. Puhuisikohan Lucas mulle ollenkaan, vai vieläkö me pidettäisiin mykkäkoulua? Huokaisin pienesti, olin turhaan yrittänyt puhua pojalle näiden kahden päivän aikana, koska se ei johtanut mihinkään muualle kuin umpikujaan, joka sai aina mut kiukkuiseksi. Mä en vaan ymmärtänyt, mikä pojalla oli ongelmana. Olisi ollut kiva, jos olisimme voineet puhua asiamme halki, mutta tyhmältä se olisi kuulostanut, jos olisin yksin selittänyt oman mielipiteeni meistä, tai tilanteestamme. Purin huultani, toivottavasti rakkaat ystäväni saisivat mut illan aikana aivan toisenlaiseen tunnelmaan.
- Voit soittaa Nooralle, Lilli sanoi pitkän hiljaisuuden päätteeksi ja kääntyi vilkaisemaan mua pahoitteleva katse kasvoillaan. Kulmaani kohotellen tuijotin tytön ruskeisiin silmiin ja pian tyttö muodosti huulilleen sanan sori, johon vastasin vain olkiani kohauttaen. Eihän se tytön vika ole, jos Lucas ei mulle suostu enää puhumaan. Huomasin kuitenkin vilaukselta Lucasin jälleen vilkaisevan mua taustapeilistä, se sai sydämeni läpättämään hieman lujempaa. Mutta muistutin itseäni, ettei vilkaisu merkinnyt mitään, ehkä poikaa vain kiinnosti, mitä Lilli oli mulle sanonut. Puhalsin ilmat ulos keuhkoistani ja noukin kännykän laukkuni pohjalta, piikaten Nooraa kuten olin luvannut.

Noora seisoi ulkona, kuten oli luvannutkin, heilautin kättäni iloisesti kun pysähdyimme tytön kohdille. Noora hyppäsi kyytiin tervehtien kaikkia tasapuolisesti, kunnes vilkaisi mua kysyvänä, johon pudistelin huomaamattomasti päätäni. Noora mutristi harmistuneena suutaan, mutta vaihtoi aihetta nopeasti.
- Oletteko te ennen kuulleet suomalaista räppiä?
Lilli naurahti ja kääntyi katsomaan meitä virnuillen.
- Of course.
- Aijaa, Noora hämmästeli aidosti ja vilkaisi mua niin nopeasti, että olisi voinut luulla tytön heilauttavan vain blondeja hiuksiaan.
- Oon kuunnella vähän kaikkea, Lilli sanoi ja laittoi karanneen hiussuortuvan korvansa taakse.
- No entäs sä Lucas? Noora kysyi, äänessä oli pieni ivallinen sävy, kun kysymys osoitettiin mustahiuksiselle pojalle.
- Olen, Lucas sanoi tympääntyneenä. – Parempaakin olen kuullut.
Loppu matka sujui suhteellisen hiljaisena, ainoastaan keskustelin Nooran kanssa niin hiljaa, ettei etupenkiltä kukaan kuullut puhettamme.
- Tietääkö Jenni että toi tulee? kysyin jo nyökkäsin poikaa kohti, Noora puri huultaan.
- Joo, Anna sanoi vahingossa sille.
- Ei se mitään, hymähdin, vaikka todellisuudessa sisuksissani kiehui niin paljon, että oli lähellä etten räjähtänyt. – Saapa nyt rauhassa iskeä tota.
Noora naurahti ilottomasti, jolloin katsoin tyttöä ihmeissäni. Tunsin aivan selvästi, että kaikki olivat pahoillaan meidän kahden väleistä, mutta sille ei nyt voi mitään. Minä en rupea Lucasin perässä juoksemaan, jos kerran mykkäkoulua haluaa pitää.
Lucas parkkeerasi taidokkaasti yökerhon pihaan ja nousi autosta, me muut seurasimme kiltisti esimerkkiä. Lucasin johdolla suuntasimme sisälle, Lilli viihtyi enemmän meidän seurassamme kuin veljensä, mikä oli musta niin kummallista. Yleensä kaksoissisarukset viihtyvät tiiviisti yhdessä. Lucas hävisi ihmisten sekaan heti kun astuimme sisälle tunkkaiseen baariin, nyrpistelin nenääni ja ehdotin vaivihkaa, että ottaisimme suunnaksemme yläkerran, jossa Cheekin pitäisi esiintyä noin tunnin kuluttua.
- Mihin Luca hävisi? Lilli kysyi hieman huolissaan ja vilkuili väkijoukkoa haukan lailla, mutta ei havainnut veljeään missään.
- Ei mitään käryä, Noora rääkäisi hälinän ylitse. Tyttö tarttui mua kädestä kiinni ja lähti johdattamaan yläkertaa kohti, Lilli kopisteli perässämme rivakoin askelin.
Maksoimme itsemme sisälle ja valtasimme meille pöydän, mihin mahtuisivat myös Anna ja kumppanit. Lilli oli hirveän levoton, mutta osallistui silti hämmästyttävän hyvin keskusteluihimme. Hyvän tovin kuluttua Anna liittyi joukkoomme Niinan kanssa.
- Moikka.
- Missä Jenni on? Noora tivasi välittömästi, annoin katseeni kiertää kaikissa ihmisissä, mutta Jenniä en nähnyt missään.
- Se hävisi yhtäkkiä luotamme, Niina sanoi ja istahti viereeni. Hymähdin, mutta pieni epäilys alkoi kalvaa sisälläni. Tyttö oli varmasti bongannut Lucasin jossakin ja roikkui nyt takuulla pojassa kuin takiainen.
- Ihme, Noora naurahti ja kosketti vaivihkaa kättäni, jolloin käännyin katsomaan vaaleaverikköä kummissani. Tyttö mutristi suutaan, mutta ei sanonut mitään. Lilli vilkuili tiuhaan tahtiin kaikkia ihmisiä, mutta ei lähtenyt luotamme etsimään veljeään.
- Milloin Cheek esiintyy? Anna kysyi kurottautuen lähemmäksi, jotta kuulisi vastauksen. Vilkaisin nopeasti kännykkääni.
- Ihan pian.
Anna nyökytteli päätään ja haroi punamustia hiuksiaan, selvitellen niistä pahimpia takkuja.

Tunnin kuluttua Cheek oli esiintynyt, olin hymy korvissa, ilta oli sujunut todella hyvin. En ollut ajatellut Lucasta koko aikana, ainoastaan silloin jos joku oli kyseisestä henkilöstä jotain sanonut. Lilli oli hieman rauhoittunut, mutta nyt keikan jälkeen tyttö alkoi taas huolehtia veljestään.
- Kata, tuu etsimään sitä mun kanssa.
Nyreänä suostuin, koska en kehdannut kieltäytyäkään. Lilli hymyili kiitollisena ja odotti sen verran, että sain sanottua ystävilleni, että lähden Lillin mukana etsimään Lucasta. Noora nyökkäsi hieman jäykästi, mutta kehotti mua tulemaan pian takaisin. En tiennyt mitä tyttö ajoi takaa, mutta jätin sen asian taka-alalle ja laahustin Lillin perässä ympäri baaria. Aloitimme ensin alakerrasta, koska siellä Lucas oli hävinnyt. Pitkän etsinnän jälkeen siirryimme yläkertaan. Mua alkoi tosissaan tympiä pojan etsiminen. Miksi mä edes etsin? Mun velvollisuus kun ei ole huolehtia Lucasta. Olin vain saanut tältä kylmää vettä niskaan parin päivän aikana, vaikka kuinka olin yrittänyt sopia ja jutella.
- Tota me voidaan palata takaisin, Lilli sanoi yhtäkkiä ja pysähtyi eteeni, joten en kerinnyt siinä mitään reagoimaan, vaan kävelin tyttöä päin.
- Sori, sopersin hiljaa ja astuin askeleen taemmas.
- Ei me sitä löydetä täältä, mä soitan sille ku mennään ulos, Lilli sanoi ääni hieman kireänä, liikehtien vaivihkaa takaisin ystävieni luokse. Kurtistelin kulmiani, mikä ihme sille oli tullut? Annoin katseeni kiertää nopeasti ihmismassassa ja nopeasti rekisteröin Lucasin näköisen pojan.
- Onko toi Lucas?
- Ei, Lilli kivahti ja tarttui kädestäni kiinni, yrittäen vetää perässään.
- No onhan, sanoin jämäkästi ja haroin vastaan.
- Ei se ole se, Lilli yritti, mutta mä en uskonut. Kyllä mä Lucasin tunnistan vaikka unissani. Lilli käänsi mut itseään kohti ja tuijotti mua anteeksi pyytävästi. Mä olin ihmeissäni, mikä ihmisiä oikein vaivasi? Emmehän me olleet edes yhdessä, joten mykkäkoulun vuoksi en tarvitse sympatiaa.
- Mennään takaisin.
- Miksi? tivasin kuin pikku mukula. – Lucas on tuolla, joten mennään sinne.
- Tota…, Lilli mutisi niin hiljaa, että sain pinnistellä että kuulin. – Sillä on hieman kiire, joten ei mennä häiritsemään.
- Hä kuinni? kysyin ja käännyin automaattisesti katsomaan mitä Lilli tarkoitti. Se oli paha virhe, välittömästi kun näin Lucasin sylissä istuvan tytön, sisuksissani leimahti liekki palamaan. Lähdin rivakoin askelin pari valjakkoa kohti ja mitä lähemmäksi pääsin, sitä varmempi mä olin, että tyttö oli Jenni. Mua suututti niin paljon, etten edes miettinyt mitä tekisin, kun pääsisin heidän luokseen. Heikosti kuulin Lillin äänen takaani, mutta mua ei estäisi nyt mikään. Mä todellakin näyttäisin tuolle kusípäälle, etten mä ole mikään pehmo tyttö.
Seisahduin nuoleskelevan parin eteen ja rykäisin kurkkuani kova äänisesti, aluksi sillä ei ollut mitään vaikutusta, mutta kun toistin sen, niin Jenni kohottautui parempaan asentoon. Nähtyään mut, tytön kasvoille kohosi ensin pelästynyt ilme, mutta nopeasti se vaihtui ylimieliseksi katseeksi. Mutta mä en välittänyt, kaikki huomioni kiinnittyi vittumaisesti hymyilevän pojan kasvoihin. Tuijotimme toisiamme pitkään, tai siltä se tuntui. Mitään sen enempää ajattelematta vetäisin Lucasta turpaan ja myönnän, ettei se ollut mikään heppoinen lyönti, niin paljon vihaa siinä oli, että se tuntui jopa omassa kädessäni. Lucas käänsi päätään sivummalle ja piteli kasvojaan toisella kädellä. Jenni nousi seisomaan alkaen uhota mulle kimeällä äänellä.
- Pidä víttu akka pääs kiinni, sihisin kiukkuisena. Jenni avasi suunsa, mutta siirtyi sivummalle, lopulta häviten väki joukkoon. Lilli seisoi takanani hiljaisena ja ympärillämme olevat ihmiset tuijottivat meitä. He varmaan kuvittelivat tässä olevan meneillään joku kolmiodraama, mutta niin ei valitettavasti ole. En tiedä kauanko tuijotin naamaansa pitelevää poikaa, mutta lopulta Lucas sinkautti vihaisen katseensa muhun ja sylkäisi lattialle verta. Pojan huuli oli ihan pienesti auki, sen nähtyäni kaduin tekoani. Oliko väkivalta vastaus tähänkin ongelmaan?
- Hei sori, aloitin ja kyykistyin pojan eteen, kasvoilleni loihdin koiranpentu ilmeen, mutta se ei Lucasiin tehonnut. Poika vain tuijotti mua murhaavasti, tönäisi mua hieman sivummalle ja nousi seisomaan.
- Älä yritä selitellä, Lucas murisi ja vilkaisi sisartaan nopeasti. – Me lähdetään nyt.
- Entäs Kata?
- Víttu mulle on ihan sama, missä kyydissä se menee kotiin, mutta mun kyytiin ei ole asiaa.
Lilli oli kahden vaiheilla, eikä tiennyt kumman puolelle asettua. Annoin hartioideni lysähtää alas.
- Sä voit mennä, kyllä mä kyydin kotiin saan.
- Oletko varma?
- Olen, sanoin kuivasti naurahtaen, vaikka en todellakaan ollut varma. Lilli tuli luokseni halaten mua pikaisesti, ennen kuin lähti vihaisen Lucasin perässä alakertaa kohti. Mä jäin tuijottamaan heidän peräänsä, eikä itku ollut kaukana. Mitä ihmettä mäkin mahdoin ajatella, kun menin lyömään Lucasta? Ympärilläni olevat ihmiset alkoivat supista, mutta mä en välittänyt, en enää. Mua harmitti niin paljon tuo äskeinen, olin varmasti pilannut välimme pahemman kerran. Lähdin murtuneena kävelemään ystävieni luokse.
Päästyäni näköetäisyydelle Noora juoksi luokseni ja veti mut halaukseensa. Tytön rauhoittavat kädet silittävät selkääni, tämä sai mut romahtamaan. Kyyneleet alkoivat valua pitkin poskiani, ne kastelivat Nooran paidan, mutta tyttö ei välittänyt. Hiljaisella ja rauhallisella äänellä yritti saada mua rauhoittumaan edes hieman.
- Kyllä kaikki järjestyy, usko mua.
Mieleni olisi tehnyt kiljua vastalause, mutta se jäi sisälleni mylläämään ja tekemään tuhoaan. Mä en anna tätä koskaan itselleni anteeksi!

Istuimme terassilla odottaen kyytiämme, mikä oli jo pahasti myöhässä. Noora hytisi vieressäni lyhyessä hameessaan ja Anna istui toisella puolellani kelloa välillä vilkaisten. Itse istuin hartiat lyyhistyneinä ja mieli niin maassa, etten tiennyt että pitäisikö itkeä vaiko nauraa. Mä olin tehnyt elämäni virheen suututtaessani Lucasin, mutta en ollut sitä silloin ajatellut, päässäni oli vain naksahtanut nähdessäni pojan kaulailevan Jennin kanssa. Huokaisin syvään vilkuillen ympärilleni, joka puolella oli hiljaista, ainoastaan baarista kantautui pientä meteliä. Kellokin lähestyi jo uhkaavasti puoli neljää, jolloin baarissa annettaisiin valomerkki.
- Missä Petteri oikein viipyy? Noora kysyi varmaan jo sadannen kerran. – Mulla on kylmä.
- Se sanoi tulevansa ihan pian, Anna puolustautui ja vilkaisi kännykästään kelloa uudestaan.
- Sen ihan pian on vissiin tunnin verran.
- Se vie ensin pari muuta kotiin.
- Joo, mutta sä olet soittanut sille varmaan jo kymmenen kertaan ja joka kerta se on jo matkalla tänne, Noora sanoi ja hieroi jalkojaan. – Aika pitkä matka sillä on tänne.
- Ei se mikään formula kuski ole, Anna kivahti ja mulkaisi ystäväämme pahasti.
- Lopettakaa.
Kummatkin kääntyivät kastomaan mua ihmeissään, en ollut loppu illan aikana puhunut sanaakaan. Suurimmaksi osaksi olin vain itkenyt ja mielessäni surkutellut tekoani, mitä en valitettavasti saa enää tekemättömäksi. Uskollisesti ystäväni olivat mua lohdutelleet, Niina oli poistunut paikalta kun kuuli mitä oli tapahtunut ja lähti tietenkin Jennin perään. Enkä kumpaakaan nähnyt enää illan aikana, mikä oli hyvä asia.
- Onko jo parempi mieli? Anna kysyi varovasti, kietoen vasemman kätensä hartioilleni. Pudistelin päätäni automaattisesti, mä en voinut hyvin, en varsinkaan nyt kun oli saanut riidan aikaiseksi mun ja Lucasin välille.
- Haluatko tulla meille yöksi?
Naurahdin ja käännyin katsomaan sinisiä silmiä hymyillen, Anna väläytti hymyn takaisin.
- Kiitos tarjouksesta, mutta en voi, me lähdetään aamusti sinne häihin.
- Ai niin, sori olin jo unohtanut.
- Ei se mitään, hymähdin ja käänsin katseeni sormiini.
- Noni viimeinkin se tulee, Noora tuhahti nousten seisomaan. Anna naurahti seuraten blondin ystävämme esimerkkiä, enkä itsekkään jäänyt sen kauemmaksi aikaa istumaan. Petteri pysäytti auton eteemme, jolloin me Nooran kanssa valtasimme takapenkin, kun Anna otti paikkansa etupenkiltä. Pariskunta vaihtoi nopean suudelman keskenään, joka sai sydämeni muljahtamaan ikävästi, joten käänsin katseeni ulos ikkunasta. Miksi multa tuntui tältä? Eihän me edes seurusteltu, ainoastaan pientä säätöä, jos sitä siksikään voisi kutsua, mutta siinä ajassa olin kerinnyt vihaamaan ja rakastamaan Lucasta. Painoin pääni ikkunaa vasten ja suljin silmäni, toivottavasti huominen päivä menisi paremmin.
- Kata? Anna sanoi kysyvänä. En jaksanut avata silmiäni, mutta liikahdin hieman, jotta he eivät luulisi mun nukkuvan.
- Hä?
- Heitetäänkö sut ensin?
- Joo, jos viitsitte.
- Tietenkin, Anna sanoi naurahtaen. Hymyilin vinosti ja keskityin kuuntelemaan auton tasaista hyrinää, mutta sen ohella kuulin Nooran hiljaisen tuhinan. Nukkuiko tyttö? Mielenkiinnosta raotin toista silmääni ja sain varmuuden siitä, että Noora nukkui tyytyväisenä toisella puolella autoa, pää ikkunaa vasten. Sutaisin etuhiuksiani kuriin ja käännyin katsomaan ikkunasta ulos, onneksi pääsisin pian kotiin nukkumaan.
Reilun kymmenen minuutin kuluttua Petteri pysäytti auton kotitalomme portille, koska ei viitsinyt kuulemma enää aamuyöstä kurvata pihallemme. Mikä oli hyvä ajatus, Tito ja Roki olisivat muuten nostaneet kauhean metelin pystyyn. Avasin oven kyydistä kiittäen ja lähdin laahustamaan taloa kohti. Heti alkumetreillä potkin korkokengät jaloistani, otin ne käteeni ja jatkoin matkaa paljain varpain. Kivet pistelivät ikävästi jalkapohjissa, mutta se ei ollut mitään verrattuna siihen kipuun mitä tunsin sydämessäni. Nostin katseeni ja annoin sen kiertää synkässä talossa, se sai karvani nousemaan pystyyn, talo ei näyttänyt kovinkaan houkuttelevalta näin yöllä. Se oli aivan liian synkkä, eikä niin kotoisa ja kutsuva, kuten se oli päivällä. Mutta eikö se ole niin että yö avaa uuden maailman? Kaivoin laukustani kotiavaimet ja avasin oven hyvin varovasti, mutta silti vahtikoirat juoksivat ovelle kova äänisesti haukkuen.
- Minä se vain, kuiskasin ja ojensin käteni koirien haisteltavaksi, Riko poistui paikalta ensimmäisenä, käyden heti rappusten eteen nukkumaan. Tito puolestaan hyöri ympärilläni häntä hurjasti heiluen, en suonut koiralle enempää huomiota, vaan lähdin hiipien yläkertaa kohti. Tito ei seurannut mua enää yläkertaan, vaan jäi tyytyväisenä Rokin viereen nukkumaan. Kipitin nopeasti omaan huoneeseeni, ohittaen Lucasin oven niin rivakasti, että meinasin kompastua omiin jalkoihini. Vedin syvään henkeä, hidastaen hieman tahtiani, jotta en oikeasti olisi pian rähmälläni lattialla. Työnsin huoneeni oven auki, sytyttäen valot palaamaan ja laskin kengät lattialle. Saisin ne huomenna siirrettyä takaisin kaappiin odottamaan seuraavaa käyttökertaa. Työnsin oven kiinni ja hypähdin sängylle, otan ihan pian vaatteet pois yltäni, hoitaisin pika vauhtia iltatoimeni ja kävisin nukkumaan. Uni oli kuitenkin nopeampi ja veti mut pian mukaansa unen ihanaan maailmaan, missä kaikki oli hyvin.

Heräsin hätkähtäen siihen kun Lilli tuli huoneeseeni hyviä huomenia toivottaen. Äristen käänsin kylkeäni ja vedin peiton pääni ylitse, mutta Lilli ei periksi antanut. Tyttö kiskaisi peiton lattialle ja istahti sängyn laidalle, pörröttäen hiuksiani nauraen.
- Noniin prinsessa, olisi aika herätä, lähtö on noin tunnin kuluttua.
Huitaisin tytön käden pois hiuksistani ja yritin saada uudestaan unen päästä kiinni, Lilli kuitenkin kiusasi mua ihan tahallaan, joten äristen kohottauduin istumaan.
- Joo mä menen suihkuun.
- Hyvä, sitten mä laitan hiuksesi ja meikkisi.
Murahdin pahantuulisesti takaisin, mua väsytti, koska en ollut saanut nukkua kuin pari vaivaista tuntia, joten väsymys kolotti joka paikassa. Kävelin käytävän poikki kuin zombi, kasvot kalpeina, mustat silmäpussit silmien alla, eivätkä jalatkaan tahtoneet normaalisti mennä, enemmänkin raahautuivat perässä. Päästyäni suihkutiloihin, heitin vaatteeni lähimpään nurkkaan ja pistin hanasta tulemaan viileää vettä, jotta heräisin edes joskus tähän päivään.
Istuin meikkipöytäni edessä ja seurasin väsyneenä peilin kautta Lillin näppäriä sormia, jotka muotoilivat hiuksiini kampausta häitä varten. Itse olisin kuitenkin tässä tilassa laittanut pelkän sekaisen nutturan tai ponihännän, mutta onneksi Lilli halusi laittaa hiukseni ja meikkini. Tuijotin kuvajaistani kulmat rypistyneinä, en näyttänyt itseltäni. Meikki oli liian vahva, siis omaan silmääni, koska olen tottunut enemmänkin luonnolliseen ja vähäiseen meikkiin. Olin kuitenkin tyytyväinen lopputulokseen, se oli oikein kaunis meikki.
- Noniin valmis, Lilli hihkaisi ja kumartui samalle tasolle kanssani, jolloin tuijotimme toisiamme peilistä.
- Kiitos, kiittelin hymyillen ja nousin seisomaan, Lilli naurahti ja kipitti vaatekaapilleni nopeasti.
- Mitä sä nyt?
- Etsin sulle sopivan mekon.
- Osaan mä itsekin.
Lilli remahti nauramaan.
- Sori. Uskon kyllä että osaat, mutta haluan katsoa meikkiin ja kampaukseen sopivan puvun.
- Miten vain, haukottelin ja rojahdin takaisin tuolille istumaan. Suljin silmäni ja kuuntelin tarkkaavaisesti Lillin touhuja, jotta tyttö ei yllättäisi mua torkkumasta.
- Löytyi.
Avasin silmäni nopeasti ja käännyin katsomaan, millaisen mekon Lilli oli löytänyt. Suuni loksahti auki katsoessani luun valkeaa mekkoa, jossa vyötärön kohdalla oli leveä musta vyö, sekä alushame oli musta ja sen reuna pilkotti pienesti. Pudistelin päätäni heti kieltävästi. Mekko oli mielestäni liikaa huomiota herättävä, se oli kieltämättä upea, mutta ei todellakaan tyyliäni. Olin saanut mekon Saaralta tuliaisiksi, kun nainen oli käynyt Amerikassa Lassen kanssa.
- Pue se, Lilli komensi jyrkästi ja tyrkkäsi mekon syliini, kuuntelematta yhtään vastalauseitani. Nyreänä puin sen ylleni, kiroten koko tuon ajan Lillin alimpaan helvettíin. Yritin epätoivoisesti kiskoa vetoketjua kiinni selästäni, vaikka vallan hyvin tiesin, etteivät käteni riitä, mutta en pyytänyt apua.
- Anna mä autan, mustahiuksinen tyttö huokaisi ja tuli taakseni vetäen vetoketjun kiinni, pyöräyttäen mut heti sen jälkeen pari kertaa ympäri.
- Oikein sievä mekko.
Hymisin vastaukseksi ja vilkaisin vaivihkaa itseäni peilistä, näytin kieltämättä hyvältä, mutta ääneen en sitä aikonut sanoa. Olin liian itsepäinen, varsinkin nyt kun oli väsynyt ja kärttyinen. Lilli tyrkkäsi käteeni hopeiset korkokengät, jotka eivät todellakaan olleet omani. Nostin kysyvänä katseeni tyttöön, joka hymyili sädehtivästi.
- Ne ovat mun, mutta saat lainata niitä.
Viesti ei tuntunut menevän perille ollenkaan, vaan tuijotin edelleen Lilliä kysyvänä. Tyttö naurahti ja kyykistyi jalkojeni juuren, napaten yksitellen kengät sylistäni, laittaen ne jalkaani.
- Sulla oli vain mustia kenkiä, jotka eivät todellakaan sovi tähän asuun.
- Kannatko sitten aina kenkiä mukanasi?
Lilli repesi nauramaan ja istahti meikkipöytäni ääreen.
- En tietenkään, mutta otin varalta parit kengät mukaan, koska en tiennyt millaisia sulla on.
Hymähdin, jonka jälkeen haukottelin pitkään ja hartaasti. Lilli vilkaisi itseään peilistä ja kohensi hieman omaa kampaustaan, ennen kuin nousi seisomaan.
- Mä käyn pakkaamassa jotain rennompaa vaatetta mukaani, Lilli sanoi kävellen huoneeni ovelle. – Sinuna tekisin samoin.
Nyökyttelin ja kipitin tappavan korkeilla koroilla vaatekaapilleni, sieltä nappasin käteeni mustat caprit ja turkoosin topin. Tyrkkäsin vaatteet rutussa mustan repun pohjalle, laitoin kasan päälle hiusharjan, sekä pienen meikkipussin. En uskonut tarvitsevani mitään muuta. Työnsin repun hieman kauemmas ja kävelin ikkunalle, painoin pääni viileähköön lasiin ja katselin kaihoisasti ulos. Aurinko paistoi ja linnut visersivät, mutta pian joutuisin istumaan autossa pari tuntia, kuinka ihanaa. Puhalsin ilmat keuhkoistani ja suljin hetkeksi silmäni, lähes samalla hetkellä oveeni koputettiin. Ponnahdin seisomaan ja tuijotin silmät pyöreinä ovelle, Lilli kurkisti sisään virnistellen.
- Mennään.
- Selvä, mumisin väsyneenä ja nappasin lattialta repun, sekä eilen illalla baarissa olleen käsilaukun mukaani. Suljin huoneen oven perässäni ja lähdin hitain, mutta varmoin askelin koti alakertaa. En millään haluaisi taittaa nilkkojani, näillä tappo koroilla. Itselläni kun ei näin korkeita korkoja ole, mutta enköhän mä tämän päivän selvitä kunnialla läpi.
Heitin kassini auton takakonttiin ja kipitin töpö askelin takapenkille istumaan, meinasin jo tuolla vaivaisella matkalla taittaa kolme kertaa nilkkani. Ähkäisten potkin korot lattialle ja avasin kirjan siitä kohtaa mihin olin viimeksi jäänyt. Vilkuilin vaivihkaa Lassen auton luona seisovia ihmisiä, tai kaikkia muita, paitsi Lucasta, joka oli vielä sisällä. Suutani mutristellen käännyin kirjani puoleen, mutta samaisella hetkellä huomasin Lucasin astelevan auton luokse. Se sai sydämeni jumputtamaan rinnassani hurjaa vauhtia, yritin kääntää katseeni pois, mutta epäonnistuin surkeasti. Poika näytti puvussa helvetín hyvältä, se sai kuolan melkein valumaan suu pielistäni. Lucas käveli takakontille, heittäen sinne myös oman laukkunsa, ennen kuin asteli kuskin paikalle. Tiesikö poika edes mun istuvan autossa? Tuskinpa, koska muuten Lucas ei olisi sinne tullut. Sain väkipakolla käännettyä katseeni takaisin kirjan puoleen ja esitin lukevani sitä. Poika pysähtyi kuskin ovelle ja kiskoi takin pois päältään, ennen kuin istahti ratin taakse. Itsepintaisesti sain pidettyä itseni hiljaisena, meinasi vanhasta tottumuksesta livahtaa huulieni lävitse sana moi, mutta kyllä mäkin osaan kiukutella. Mutta Lucaskaan ei tervehtinyt mua, käynnisti vain auton ja odotti Lillin saapumista. Hiljaisuus oli painostava ja se sai oloni erittäin tukalaksi, joten aina välillä jouduin vaihtamaan asentoani. Ikuisuudelta tuntuvan ajan jälkeen Lilli hypähti pelkääjän paikalle.
- Lasse menee edeltä.
Lucas hymähti vastaukseksi lähtien Lassen perään, kuten Lilli oli sanonut. Syvään huokaisten koetin keskittyä kirjaan, se oli vaikeaa, mutta pikku hiljaa aloin päästä juoneen jyvälle, jolloin ympäristö hävisi ympäriltäni, oli vain minä ja kirja, sekä sen tarina.

Tunnin kuluttua Lasse kaarsi ABC:n pihaan, oli tauon paikka. Tyytyväisenä tähän ratkaisuun, venyttelin pienessä tilassa puutuneina jalkojani, jotta niitä ei nipistelisi niin paljoa kun kävelisin. Lilli vilkaisi mua olkansa ylitse ja kääntyi takaisin Lucasin puoleen puhuen niin ripeästi englantia, että se kuulosti omaan korvaani enemmänkin joltain lampadapada –tyyppiseltä, en edes yhtä sanaa kuullut kunnolla. Lucas mulkaisi sisartaan pahasti ja antoi erittäin lyhyen vastauksen, johon Lilli pudisteli päätään. Tuntui todella ärsyttävältä kun en ymmärtänyt sanaakaan, sekä tuntui kun sisarukset olisivat puhuneet niin kuin mua ei autossa olisikaan, vaikka tuskin tämä piti edes paikkaansa. Ehkä Lillillä oli jotain sellaista sanottavaa, mitä mä en saanut kuulla. Laskin kirjan viereeni ja kiskoin korkokengät takaisin jalkaani, takakontissa olisi kyllä toiset kengät, mutta laiskana en niitä sieltä jaksanut penkoa. Lucas parkkeerasi Lassen auton viereen ja hypähti autosta ulos naureskellen.
- Voisit hieman lujempaa ajaa, ei me olla millään sunnuntai ajelulla.
- Eikä myöskään ralliradalla, Lasse vinoili takaisin. Lucas virnisti takaisin ja lähti Lilli vierellään sisälle päin. Kiia jäi pitämään mulle seuraa. Pellavapää tutkaili mekkoani kiinnostuneena, sekä vaivihkaa kokeili tämän kangasta.
- Sä näytät ihan prinsessalta.
- Kiitos, vastasin hymyillen ja vilkaisin tytön kukkamekkoa. – Sä näytät myös prinsessalta
- Tiedän, Kiia vastasi niin napakasti, että leveä virne kohosi kasvoilleni. Tyttö ei ainakaan vähättele itseään yhtään.
Noin vartin pituisen tauon jälkeen, lähdimme jatkamaan matkaa. Matka sujui hiljaisissa merkeissä, mutta se ei mua paljoa haitannut, sainpa ainakin torkkua enempiä väsymyksiä pois. Lucas piti tarkoituksella musiikkia lujalla, ehkä poika pelkäsi mun pyytelevän anteeksi sitä eilistä, mutta ei pelkoa, sitä en enää tekisi. Olen jo kerran anteeksi pyytänyt, jota en tekisi toistamiseen, jos poikaa ei kerran kiinnosta. Lopulta Lilliltä paloi pinna ja tyttö sammutti musiikin, vilkaisten sekä mua että veljeään erittäin vihaisesti.
- Nyt kyllä lopetatte tuon tappelun.
- Ei me tapella, Lucas murahti.
- Ihan sama, vaikka ton mykkäkoulun sitten.
Tähän Lucas ei vastannut enää mitään, koska asia piti paikkaansa, joten sitä tämä ei voinut kieltää. Lilli virnisti voittajan elkein.
- Tää on ihan järkyttävää, kun te olette kumpikin ihan hiljaa.
Nostin katseeni ylös ja huomasin ruskeiden silmien vilkuilevan mua taustapeilistä, esitin kuitenkin, etten nähnyt, lapsellistako?
- Ei ole mitään asiaa, totesin selkeällä äänellä, vaikka mieleni olisi tehnyt kiukutella kuin pahainen pikku mukula. Mutta päätin olla fiksusti ja näyttää Lucasille, että meidän riitamme ei mua hetkauta suuntaan eikä toiseen. Vaikka tosiasiassa se raastoi mua sisältä ja sai mut huonotuuliseksi.
- Älä viitti selitellä, Lilli murahti vilkaisten mua kulmat kurtussa. – Kyllä mä tiedän, että te haluatte puhua toisillenne, mutta olette liian ylpeitä myöntämään sitä.
Lucas vilkaisi mua silmät sirrillään peilin kautta, avasi suunsa ja sulki sen nopeasti, keskittyen jälleen tiehen. Lillin katse käväisi vuorotellen meissä kummassakin ja lopulta tyttö huokaisi alistuneena.
- Omapa on riitanne.

En tiedä yhtään kauanko olimme ajaneet, ennen kuin nostin katseeni kirjasta ja käänsin sen ikkunasta ulos. Olimme keskustassa, muistin kaupungin kuin omat taskuni, olinhan asunut siellä isäni kanssa ennen kuin tämä kuoli autokolarissa. Huokaisten aloin tuijottamaan käsiäni, tunsin kuinka silmä nurkassa poltteli kyyneleet, nyt täytyisi saada jotain muuta ajateltavaa. Isän muistelu sai aina mut surulliseksi, olihan hän ollut mulle kaikista läheisin ihminen. Aloin hiljaa hyräilemään radiosta soivaa kappaletta, sekä koetin saada jotain tolkkua sen sanoista, epäonnistuen surkeasti. Juuri kun pääsin kappaleen rytmiin mukaan, se loppui ja radiosta alkoi tämän päivän uutiset. Kohotin katseeni ja kohtasin taustapeilin kautta Lucasin ruskeiden silmien napakan tuijotuksen. Mieleni olisi tehnyt tiuskaista ”Mitä helvettíä säkin mulkkaat?”, mutta sain onneksi pidettyä mölyt mahassani. En halunnut haastaa riitaa, enkä myöskään tulehduttaa välejämme enää yhtään enempää. Syvään huokaisten käännyin uudestaan katsomaan ikkunasta ulos, olisimme pian hotellilla, mutta emme kerkeäisi kuin viemään tavarat huoneisiin ja sitten pitäisi lähteä kirkkoa kohti.
Saimme vastaanotto tiskiltä avaimemme todella nopeasti, mikä oli ihmeellistä näin lauantaiaamulla. Yleensä kun hotelleilla huoneet luovutetaan kahdeltatoista, mutta meidän huoneemme olivat juuri sopivasti vapaana. Kapusimme kaikki samaan hissiin, noustaksemme neljänteen kerrokseen. Valitettavasti emme saaneet vierekkäisiä huoneita, mutta onneksi sentään edes samasta kerroksesta. Mun ja pellavapää tyttöjen huone oli käytävän päässä, Lassen ja Saaran oli heti hissien läheisyydessä ja kaksoissisarusten huone oli välissämme. Nappasin Lasselta huoneemme avaimen ja lähdin kipittämään lyhyin askelin käytävän päähän. Kiia ja Ilona hyppelivät edessäni ja saapuivatkin huoneen ovelle ennätys ajassa. Itse en pitänyt mitään kiirettä näillä tappokoroilla, en halunnut heti ensi töikseni taittaa nilkkaani nurin. Lopulta kuitenkin pääsin ovelle, avasin sen nopeasti ja päästin tytöt edeltä, he viskasivat reppunsa eteisen lattialle ja kirmasivat iloisesti kiljuen ympäri huonetta. Hampaitani kirskutellen suljin oven, ääni oli kuin jostain eläintarhasta ja vielä apina osastolta. Laskin oman kantamukseni huoneen ainoalle sängylle ja annoin katseeni kiertää lopussa huoneessa, se oli sisustettu sini-valkoisesti, oikein suomivärit kuinka ihanaa. Lopulta katseeni rekisteröi ylimääräisen oven, jonka pitäisi johtaa toiseen huoneeseen, missä olisi vielä kaksi sänkyä. Tämä kun oli jonkun sortin perhe huone, ei siinä mitään asia miellytti ainakin itseäni, saisinpa ainakin oman rauhan. Laiskasti kävelin ovelle, avaten sen nopealla nykäisyllä ja tarkastelin huoneen tarjontaa. Siellä oli kaksi yhden hengen sänkyä, televisio ja pöytä. Eivätpä toivon mukaan häiritsisi mua heti aamulla, vaan jäisivät omaan huoneeseensa katsomaan lasten aamu piirrettyjä.
- Noniin tuokaapas tavarat tänne, sanoin ja vilkaisin sängylläni hyppiviä tyttöjä, jotka eivät ottaneet kuuleviin korviinsa kehotuksiani. Joten ärjäisin saman lauseen, jolloin tytöt kääntyivät tuijottamaan mua hämillään. Enhän ollut heille koskaan huutanut tai edes suuttunut, mutta nyt pinnani ei kestänyt yhtään. Väsymys kolotti jokaista sopukkaani, eikä Lucasin ja mun tulehtuneet välit helpottaneet yhtään asiaa. Tytöt ottivat asiani tosissaan ja kävivät hakemassa eteisen lattialta reppunsa, tuoden ne nopeasti toiseen huoneeseen. Kiia valitsi nopeampana sängyn, joka oli lähempänä ovea ja laski oman reppunsa sen päälle. Ilona mutisi jotakin ja laski oman reppunsa toisen sängyn päälle. Syvään huokaisten siirryin takaisin omalle puolelleni ja kuulin kahdet heikot askeleet takaani, ne olivat hyvin hiljaiset, aivan kuin tytöt hiippailisivat takanani. istahdin sängyn reunalle ja seurailin tyttöjä kulmieni alta, he seisahtuivat eteeni, kädet selän taakse laitettuina.
- Anteeksi, he mutisivat yhdestä suusta ja nostivat varovaisesti katseensa muhun, jolloin nyökkäsin hyväksyvästi, eihän heille voinut olla vihainen. Kiian kasvoille kohosi ensimmäisenä leveä hymy ja tyttö kapsahti kaulaani niin äkisti, että horjahdin taaksepäin. Makasimme sängylläni suureen ääneen nauraen, jolloin Ilonakin innostui ja hypähti seuraamme. Naurustamme ei meinannut tulla loppua, mutta kun oveen koputettiin napakasti, Kiia ryntäsi sitä hihittäen avaamaan.
- Käytävään asti kuului teidän naurunne, Saara sanoi naurahtaen ja tuli peremmälle huoneeseemme, pysähtyen heti sänkyni päätyyn. – Nyt pitäisi lähteä kirkkoa kohti. Oletteko valmiit?
- Kyllä, hihkaisin ja kohottauduin istumaan, tunnustelin kampaustani. Se tuntui vielä ihan hyvältä, mutta Lilli varmasti huomaisi jos siinä olisi jotakin moitittavaa. Saara pudisteli hymyillen päätään ja lähti Kiian kanssa edeltä. Ilona jäi istumaan sängylleni jalat ristissä, mun etsiessä käsilaukkuani. Hetkellisen etsinnän jälkeen muistin, että olin jättänyt sen eteisen hyllylle odottamaan, mielessäni itseäni kiroten nappasin laukun käteeni ja tungin sen sisälle huoneen avaimen.
- Noniin Ilona mennään, sanoin ja tarkistin vielä pariin otteeseen, että mulla oli kaikki mukana. Kun annoin laukun sisällölle hyväksyttävän arvosanan, työnsin oven kiinni ja lähdin Ilona vierelläni hissejä kohti, missä kaikki muut jo meitä odottelivat. Kohotin katseeni ja meinasin välittömästi seota askelissani, miten Lucas voi näyttää noin hyvältä? Hidastin hieman tahtiani ja haukan silmin annoin katseeni kiertää häpeilemättä pojan vartalon jokaisessa sopukassa. Mustat suorat housut sopivat pojalle hyvin, sekä valkoinen kauluspaita, sai pojan aavistuksen tummemman ihon korostumaan. Purin huultani ja siirtäen katseeni ylöspäin, jolloin kohtasin Lucasin vihaisen katseen, olin jäänyt kiinni tuijotuksesta. Pojan katse oli petollinen, se oli niin ärtyisä, että meinasin ottaa jalat alleni ja paeta takaisin huoneeseen.
- Onko sulla Lilli kamera mukana? Lasse kysyi, johon mustahiuksinen tyttö nyökytteli päätään ja nosti kameraansa hieman ylemmäs. Pysähdyin turvallisen matkan päähän ja yritin vältellä poikaa, tai pikemmin tämän katsetta ja sitä, etten itse vahingossakaan tuijottaisi tätä.
- Muista ottaa paljon kuvia, Saara kehotti ja astui juuri saapuneeseen hissiin. Seurasimme muut perässä ja menin itse nurkkaan kyhnöttämään, ikävikseni Lucas päätyi viereeni. Painauduin tiiviisti seinää vasten ja annoin katseeni harhailla lasi seinässä, aivan kuin se olisi kaikista kiinnostavin asia koko hississä. Sävähdin äkillistä kosketusta, joka kohdistui käteeni. Nopeasti sinkosin katseeni Lucasiin, joka tuijotti itsepintaisesti eteensä, mutta olin havaitsevani pojan käden siirtymisen kauemmas musta. Oliko poika koskenut muhun? Nopeasti vilkaisin ympärillä olijoitani, ainakaan edessäni seisova Saara ei koskenut, koska naisen kädet olivat Kiian harteilla, enkä myöskään uskonut, viistosti edessäni seisovan Lassen koskevan mua. Joten ainoaksi syylliseksi jäi Lucas. Puristin huulet tiukaksi viivaksi ja toivoin hissin jo pysähtyvän, mä tarvitsin raikasta ilmaa. Mä en tiennyt miten pitäisi suhtautua pojan äkilliseen kosketukseen, oliko se ollut vahinko vai tahallinen? Lopulta hissi vastasi rukouksiini ja pysähtyi, melkein syöksähdin ulos ja vedin raikasta ilmaa syvälle keuhkoihini. Saara jutteli Lassen kanssa, viittoili meitä seuraamaan ja lähti johdattamaan meitä kohti kirkkoa, missä tuleva hääpari vihittäisiin. Onneksi sinne ei Saaran mukaan ollut mikään pitkä matka, joten tappokoroilla uskoisin selviäväni ainakin kirkolle asti. Siellä sitten saisi taas hetken lepuuttaa jalkoja, ennen kuin siirtyisimme paikalle missä olisi sitä ohjelmaa ja muuta mukavaa.

Lähettäjä: Zira 
Päivämäärä:   24.9.12 11:18:39

Ikävästi pilkein koko vihkimistilaisuuden, mutta en voinut sille mitään, etteivät ne ole kovin mielenkiintoisia. Joten väsymys otti aina vallan, kun en jaksanut keskittyä, mutta urhoollisesti sain pidettyä silmäni auki, mutta voisin vaikka lyödä vetoa, että ne punoittivat. Lopulta tuore aviopari lähti kulkemaan käytävää pitkin, mennen hetkeksi odottamaan sivummalle, kun me vieraat siirtyisimme ulos odottamaan. Lilli nousi seisomaan ja nappasi musta ei niin edustavan kuvan, mulkaisin tyttöä ja lähdin sipsuttamaan ulos päin. Lilli tuli vierelleni virnistellen ja esitti mulle omaa kuvaani, jolloin en voinut enää pidätellä nauruani. Näytin kuvassa siltä kuin olisin juonut pullon viinaa, silmät punoittivat ja kasvot olivat nuukahtaneet, mutta sitähän se väsymys teettää.
- Poista se, naurahdin ja yritin napata kameran käteeni, mutta Lilli oli nopeampi ja piilotti sen toiselle puolelle päätään pudistellen.
- Täytyyhän tästäkin päivästä olla jotain muistoja.
- Joo muttei ihan tuollaisia kuvia, sanoin. Lilli vain virnuili vierelläni ja kääntyi vilkaisemaan taaksepäin. Käänsin sen verran päätäni, että pystyin syrjäsilmällä tarkistamaan takanamme tulijat ja näytin enemmänkin siltä kuin tuijottaisin Lilliä. Lucas tuli heti perässämme jutellen jollekin punahiuksisille tytölle, joka ei saanut katsettaan irti mustahiuksisesta pojasta, enkä yhtään ihmetellyt. Poika oli henkeä salpaava näky, joka sai kuolan melkein vierähtämään suupielestä ulos. Tarkastin tytön kiireesti, oikein sievä ja siropiirteinen, punaiset hiukset olivat auki ja näyttivät ihan joltain liekkimereltä niiden heiluessa askelten tahdissa. Pieni pistos sydämessäni käänsin katseeni ja yritin epätoivoisesti kuunnella Lucasin ja tytön keskustelua, mutta en kuullut kuin sanan sieltä ja toisen täältä. Liikaa hälinää, joten oli vaikea arvioida ketä puhui milloinkin. Lilli kirmasi hieman edellemme ja nappasi koko porukasta kuvan.
- Lucas pysähdy otan susta ja….., Lilli ei kerinnyt jatkamaan enempää, kun poika keskeytti pikaisesti.
- Jannasta.
- Niin susta ja Jannasta, Lilli mutisi hämmästyneeseen sävyyn. Yritin pitää ilmeeni peruslukemilla kun Lucas kietoi kätensä Jannaksi kutsutun tytön olkapäille ja siirtyi hieman sivummalle, jotta taustalla olevat ihmiset eivät pilaisi kuvaa. Haukan katseeni seurasi tiiviisti perässä, mutta heti kun huomasinkin pojan katseen vilkaisevan suuntaani, esitin että olisin kiinnostunut Saaran ja Lassen jutustelusta. Vaikka mulla ei ollut mitään käryä heidän keskustelustaan, mutta oliko sillä väliä? Ei, koska en heidän jutusteluunsa kuitenkaan liittyisi. Lilli nappasi kuvan ja tuli luokseni kasvot edelleen hämmästyneinä, pysähtyen aivan viereeni.
- Mun piti ottaa teistä kuva, Lilli kuiskutti niin lujalla äänellä, että kuulin sen juuri ja juuri. Painoin kulmiani kurttuun, oliko tytön pitänyt ottaa kuva meistä? Nopeasti vilkaisin Lucasta ja Jannaa, kunnes keskityin taas Lilliin, joka tuijotti ottamaansa kuvaa suu mutrussa.
- Lucas taisi aavistaa sen, koska ehdotti tota tyttöä.
- Jannaa, sihisin turhankin happamana, mikä sai Lillin vilkaisemaan mua tietävästi hymyillen. Käänsin päätäni sivummalle posket aavistuksen punehtuen, pitikö tytön olla noin tarkkaavainen?
- Te kaksi olette kuin pahaiset mukulat.
- Se aloitti, syytin välittömästi, mutta pitihän se paikkaansa. Lucas tässä sen mykkäkoulun aloitti, en minä. Enkä edes tiedä mistä tämä kaikki alkoi, se tapahtui päivässä ja vielä sinä aikana kun en ollut edes poikaa nähnyt. Mutta olenhan mä sanonut moneen otteeseen, että pojalla on kaksijakoinen persoona.
- Varmasti, se ei olisikaan ihme, Lilli totesi nopeasti ja kääntyi kirkon ovia kohti, mistä aviopari asteli ulospäin riisisateen saattelemana. Tyttö nappasi tasaiseen tahtiin kuvia, tarkastaen niitä aivan yhtä nopeasti. Katselin onnellista pariskuntaa, kunnes muistin että takanani jonkun matkan päässä seisoi Lucas. En voinut estää uteliaisuuttani, vaan käännyin vilkaisemaan olkani ylitse. Lucas seisoi Jannan vierellä, käsi tytön harteilla ja puhui jotain, mikä sai tytön kikattamaan liian tyttömäisesti. Pieni ärtymys alkoi vyöryä pitkin kehoani, mutta en aikonut sitä virhettä tehdä, että kävisin Jannan päälle.
- Älä Lucasta välitä, se tekee sen tahallaan.
- Hä? kysyin ihmeissäni ja tuijotin tyttöä toinen kulma koholla, mistä ihmeestä tämä puhui?
- Se ärsyttää sua tahallaan.
- Mua?
- Sua sua höntti, Lilli naurahti ja nappasi uuden kuvan avioparista, jotka jo istuivat hevosvaunuissa kaikille vieraille heilutellen. Valkoiset hevoset kuopivat kärsimättömästi maata, mutta pariskunnalla ei ollut minnekään kiire ja ehkä he ajattelivat antaa vieraille mahdollisuuden kuvien ottamiseen. Kurtistelin kulmiani, miksi Lucas edes tahtoi ärsyttää mua?
- Muikku, Lilli hihkaisi, väänsin kasvoilleni pikkuisen virneen ja tuijotin kameraan, hyvin nopeasti tyttö nappasi kuvan. Nuolaisin kuivuneita huuliani ja kurottauduin kameraa kohti, tarkastellakseni tytön otosta. Kuva oli huomattavasti parempi kuin kirkossa otettu niin sanottu juoppokuva.
- Lähdetään sitä juhlapaikkaa kohti, Lasse sanoi koskettaen Lillin olkapäätä. Tyttö nyökkäsi sammuttaen kameransa, vilkaisi nopeasti veljeään, ennen kuin vetäisi mut peräänsä.

Saavuimme juhlapaikalle hyvissä ajoin, aviopari olivat jo paikalla ja he seisoivat oven edustalla omien vanhempiensa kanssa. Jonoa oli kohtalaisen hyvin, joten jäimme sen jatkeeksi. Tarkoituksena kun oli tervehtiä avioparia, ennen kuin tarjoilijat ohjaisivat meidät paikoillemme. Lasse ja Saara olivat edessämme, tai oikeastaan heidän välissään seisoivat Ilona ja Kiia. Saaran takana olin minä, sitten Lilli ja sen jälkeen olivat Lucas ja Janna. Sisälläni kiehui kun ajattelinkin poikaa ja tämän uutta valtausta, mutta onneksi sain pidettyä itseni hyvin kurissa. Lilli tökkäsi mua selkään, jolloin käännyin tytön puoleen toinen kulma koholla.
- Mahdetaanko me olla samassa pöydässä?
Purin huultani mietteliäänä.
- Varmaan, Lasse muistaakseni mainitsi että meille nuorisolle on varattu oma pöytä, sanoin ja astuin pari askelta eteenpäin jonon mukana. Lilli nyökytteli päätään leveästi hymyillen ja vilkaisi takanaan seisovaa Lucasta. Pojan vieressä kyhnötti Janna, joka siveli pojan rintakehää yhdellä sormellaan ja keimaili parhaansa mukaan, se näytti miellyttävän Lucasta. Poika tuijotti itseään lyhyempää tyttöä vino hymy huulillaan, käsi tämän vyötäisillä. Käänsin pääni rivakasti eteenpäin ja puristin suuni tiukaksi viivaksi. Jono oli taas lyhentynyt ja pian olisi vuoroni onnitella avioparia, sekä tietenkin kätellä heidän vanhempiaan. Lasse oli tällä hetkellä avioparin kohdalla toivottaen heille onnea. Saaran jälkeen onnittelin itsekin avioparia ja jäin odottamaan Lilliä, joka toivotti pirteästi myös onnea ja kipitti nopeasti luokseni. Tarjoilija odotti meitä tekohymy huulillaan, pysähdyimme hänen luokseen ja sanoimme nimemme, jonka jälkeen tarjoilija osoitti meille pöytämme, jossa istuisimme ainakin Lillin kanssa.
- Onneksi ollaan samassa pöydässä, tyttö huokaisi ja istahti omalle paikalleen.
- Älä muuta sano, myöntelin istahtaen Lilliä vastapäätä ja siirsin katseeni Lucasiin, joka asteli pöytäämme kohti Janna vierellään. Hädissäni vilkaisin vieressäni olevaa nimikylttiä, jossa komeili kaunokirjaimin ”Janna Viitanen”. Suustani meinasi ryöppyä liuta kirosanoja, mutta sadattelin mielessäni niin paljon, että en kuullut lainkaan Lillin puhuvan mulle.
- Kata, Lilli sihahti terävästi, jolloin kummissani tuijotin tytön ruskeisiin silmiin.
- No?
- Lucas kysyi vaihdatko sen kanssa paikkaa.
Nostin katseeni poikaan, joka seisoi vieressäni odottaen että siirtyisin hänen paikalleen, joka todennäköisesti oli Lillin vieressä. Lucas halusi välttämättä Jannan viereen, meinasinkin ihan piruuttani jäädä istumaan omalle paikalleni, mutta Lillin anova katse sai mut muuttamaan mieleni. Huokaisten nousin seisomaan ja kipitin Lillin viereen, pidin katseeni tiukasti valkoisessa pöytäliinassa, koska en halunnut nähdä edessäni istuvaa Lucasta ja Jannaa.
- Moro Kata, vieressäni sanottiin iloisella, mutta käheällä äänellä. Tunnistin äänen välittömästi ja käännyin vauhdilla sinne suuntaan mistä se oli kuulunut.
- Niko moi! hihkaisin ja nousin seisomaan halatakseni poikaa. Vaaleahiuksinen Niko kietoi kätensä ympärilleni ja nosti mut ilmaan pyöräyttäen pari kertaa ympäri, hihitin kuin pikku tyttö. Kun poika laski mut takaisin maan kamaralle, seisoin niin että näin hyvin Lucasin, joka tuijotti meitä murhaavasti. Sisälläni alkoi kuplia pirullinen suunnitelma, Lucas tuskin tiesi että Niko oli serkkuni, joten voisin aivan hyvin esittää jotain muuta.
- Ihana nähdä sua pitkästä aikaa.
- Siitä onkin aikaa, Niko sanoi ja kietoi kätensä hartioilleni, niin että seisoimme nyt vierekkäin. Tuijotin pidempää poikaa leveästi hymyillen.
- Anteeksi, mulla on huonot tavat, pahoittelin ja käännyin vilkaisemaan kolme silmäparia, jotka tuijottivat meitä kiinnostuneina. – Tässä on Niko.
- Terve, vaaleahiuksinen poika tervehti kättään heilauttaen.
- Mä olen Lilli, tyttö esitteli itsensä ja hymyili pojalle todella sädehtivästi. – Tuossa on kaksoisveljeni Lucas ja tuota noin.. Ööh..
- Janna, punahiuksinen sanoi päätään nyökäten. Tyytyväisenä istahdin takaisin Lillin viereen ja vilkaisin vieressäni olevaa vapaata paikkaa, että mikä nimi siinä oli. Niko oli ollut nopeampi ja istahti viereeni leveästi hymyillen.
- Mitä sulle nykyään kuuluu? Ei olla soiteltu sun muuttosi jälkeen.
- Ihan hyvää, vastasin olkiani pienesti kohauttaen. – Entäs sulle?
- Hyvää, nyt kun sä olet paikalla.
- Hyvä vitsi, ivailin leikkisään sävyyn ja muksautin poikaa kevyesti olkapäähän. Niko esitti että sattui ja hieroi olkapäätään suu surullisesti mutrulla.
- Oletpa sinä nykyään väkivaltainen.
Syrjäsilmällä huomasin Lucasin tiiviin tuijotuksen, poika ei edes reagoinut Jannan puheisiin, vaikka tyttö kuinka yritti saada Lucasin huomion takaisin itseensä. Lilli siirsi tuoliaan niin, että pystyi osallistumaan keskusteluumme edes hieman.
- Oletko täältäpäin?
Niko käänsi katseensa Lilliin, joka hymyili ujosti.
- Joo olen, Niko vastasi tuttuun iloiseen sävyyn. – Sä et taida olla edes suomesta.
Lilli virnisti.
- Hyvin arvattu, olen Kanadasta.
- Puhut todella hyvin suomea, Niko hämmästeli ja nosti toisen kätensä pöydälle, niin että pystyi siihen nojautumaan.
- Äitini on suomalainen, Lilli valisti. – Olen kaksikielinen.
Niko nyökkäsi ihailevasti ja oli sanomaisillaan jotakin, mutta juuri silloin mikrofoniin alkoi puhua bestman. Käännyimme katsomaan puhujan suuntaan keskeyttäen oman jutustelumme.

Aika lensi siivillä ja väsymys alkoi taas ottaa vallan kehostani, mutta urhoollisesti yritin kestää vielä hetken. Lasse oli käynyt luonani jo kerran sanomassa, että Kiia ja Ilona haluaisivat lähteä pian nukkumaan, mutta hän tulisi sanomaan kun se aika koittaa. Vilkaisin kännykästäni kelloa varmaan jo tuhannen kerran ja toivoin että Lasse tulisi jo sanomaan, että voimme lähteä. Kulautin kuivan kurkun kostukkeeksi loput vedet lasistani ja seurasin tanssilattialla pyöriviä pareja. Lucas tanssi Jannan kanssa, niin lähekkäin, että siihen väliin, ei mahtuisi edes paperin palasta. Lilli oli saanut Nikon myös kanssaan pyörähtämään parit tanssikiemurat.
- Noniin olisitko valmis lähtemään tyttöjen kanssa?
Säpsähdin vierestäni kuuluvaa ääntä ja käännyin salaman nopeasti tuijottamaan Lassea.
- Jaa, joo olen.
- Hieno juttu, Lasse sanoi nuutuneella äänellä, mikä taisi johtua aika suuresti alkoholin käytöstä. Mies ei kerran näyttänyt yhtään väsyneeltä. Nousin hitaasti seisomaan, jalkoja kivisti ikävästi, olinhan tanssinut Nikon kanssa pari kappaletta, sekä ravannut pojan mukana ulkona tiuhaan tahtiin, kun tämän oli tarvinnut päästä vetämään parit henkoset myrkkykääryleistä.
- Käyn sanomassa äkkiä Lillille, että lähden.
Lasse nyökkäsi ja lähti takaisin omaa pöytäänsä kohti, missä myös Kiia ja Ilona istuivat. Sipsutin nopeasti tanssilattialle ja väistelin parhaani mukaan kaikkia.
- Lilli mä lähden nyt.
Tyttö kääntyi puoleeni harmistuneena, mutta nyökkäsi pienesti. Niko irrotti Lillistä hetkeksi otteensa ja halasi mua pikaisesti.
- Soitellaan vähän useammin.
- Varmasti, mutisin väsyneenä ja kiedoin käteni pojan niskan ympärille. Tunsin polttavan katseen itsessäni ja epäilin sen kuuluvan Lucasille. Nopean halauksen jälkeen irrottauduin serkustani ja lähdin kättäni heiluttaen tanssilattialta pois. Nopealla silmäyksellä huomasin, että Lucas seurasi mua katseellaan, mutta miksi ihmeessä?
Pysähdyin Lassen ja Saaran pöydän luokse ja tervehdin kaikkia pikaisesti, suurin osahan oli mulle sukua. Ilona istui Lassen sylissä silmät kiinni ja Kiia istui Saaran vieressä, naisen kännykällä pelaten.
- Lähdetäänkö?
Kiia sammutti pelinsä, laittaen kännykän kiltisti takaisin Saaran käsilaukkuun. Ilona avasi väsyneenä silmänsä ja haukotteli niin leveästi, että suupielet näyttivät repeävän. Kiia tuli luokseni, tarttuen käteeni myöskin haukotellen. Lasse laski Ilonan maahan, jolloin tyttö tarttui toiseen vapaaseen käteeni.
- Nähdään aamulla, moikka, tervehdin ja lähdin johdattamaan tyttöjä hotellia kohti, onneksi sinne ei ollut pitkä matka. Sen takia olisi ihan turha tilata mitään taksia, hotelli kun on melkein heti mutkan takana. Astuessamme ovesta ulos, viileä ilma pyyhkäisi ylitsemme. Värähdin tahtomattani, väsymys myös pahensi kylmyyden tunnetta.
- Mä haluan nukkumaan, Ilona kitisi.
- Tiedän, huokaisin ja käännyin tottuneesti ensimmäisestä kadun kulmasta vasemmalle, hotellin valot näkyivät jo täältä ja ne oikein kutsuivat luokseen.
- Mä en jaksa kävellä, Ilona sanoi ääni värähtäen.
- Ei enää pitkä matka, lupasin ja pian jo astelimme hotellin ovista sisälle. Vastaanotto virkailija tervehti meitä iloiseen sävyyn, tervehdin takaisin nuutuneemmin ja painoin hissin nappia. Ilona nojautui mua vasten haukotellen, Kiia hypisteli sormiani silmät lupsuen. Eikä oma oloni ollut yhtään sen pirteämpi, mutta luojan kiitos pääsisin aivan kohta nukkumaan. Pian kuului kilahtava ääni ja hissin ovet aukesivat eteemme, astelimme sisälle ja painoin välittömästi neljännen kerroksen nappulaa. Hissi matka tuntui ikuisuudelta, mikä johtui unen puutteesta, mutta pian olimme perille ja lähdimme astelemaan huonettamme kohti. Kiialla oli varastossaan vielä hieman energiaa ja tyttö kirmasikin odottamaan meitä ovelle.
- Vauhtia!
- Ei huudeta käytävällä, komensin jämäkkään sävyyn, jolloin Kiia alkoi mutristella suutaan. – Täällä monet jo nukkuvat.
Avasin huoneemme oven ja päästin tytöt edeltä sisälle, Ilona meni suorintatietä oman sänkynsä luokse, kiskoen juhlavaatteensa päältään ja jättäen ne maahan lojumaan.
- Hyvää yötä, tyttö huusi ja kävi sängylleen makaamaan.
- Öitä.
- Hyvää yötä, Kiia sanoi ja sulki heidän huoneensa oven perässään.
- Samoin, mutisin sulkeutuneelle ovelle ja istahdin sängyn laidalle, potkin tyytyväisenä korkokengät jaloistani. Nostin jalkani sängylle ja hieroin niitä hieman, niitä jomotti ja pisteli.
- En enää ikinä käytä korkokenkiä, lupasin itselleni hyvin heikosti, vaikka tiesin todellisen vastauksen olevan aivan toinen. Irvistäen nousin seisomaan ja yritin avata mekkoni vetoketjua, siitä ei tullut mitään, koska käteni eivät yltäneet niin korkealle. Päätäni pudistellen menin tyttöjen ovelle ja avasin sen, Kiia nosti väsyneenä päätään.
- Voisitko avata vetoketjuni?
Kiia ei vastannut mitään, nousi vain seisomaan ja avasi vetoketjuni, käyden välittömästi takaisin nukkumaan.
- Kiitos, kiitin ja hiivin huoneesta ulos, laittaen oven kiinni hyvin hiljaa. Annoin mekon valahtaa jalkojeni juureen, jolloin astuin siitä ulos. Menin repulleni ja olin ottamassa sieltä yöpaidan, mutta silloin muistin, etten ollut pakannut sellaista edes mukaani. Hiljaa kiroten palasin takaisin sängylleni ja kävin siihen makaamaan, pelkät mustat alusvaatteet päälläni. Tuijotin kattoon väsyneenä, mutta silti kuitenkaan en saanut unta. Laitoin käteni pääni alle ja suljin silmäni, kyllä se uni sieltä pian tulee.
En osannut sanoa, kauanko olin maannut sängylläni, tai olinko edes nukahtanut, mutta säpsähdin siihen, että oveeni koputettiin. Räpyttelin silmiäni hetken ja kuulostelin ympäristöäni, olinko kuullut väärin? Mutta pian kuului taas napakka koputus. Painoin kulmani kurttuun ja nousin istuma asentoon, nappasin kännykän yöpöydältä ja tarkistin kellon, varttia yli yksi yöllä. Kuka tähän aikaan oikein koputti? Nousin seisomaan ja lähdin hitaasti ovea kohti, tartuin kahvaan ja mietin hetken avaisinko vai en, mutta uteliaisuus vei voiton ja avasin oven. Silmäni meinasivat pudota päästäni, kun näin Lucasin nojaavan seinää vasten. Mitä tuo täällä teki? Poika käänsi tumman puhuvan katseensa muhun, aluksi silmiin, mutta pian katse kiersi vartalollani häpeilemättä. Silloin vasta ymmärsin, että seisoin ovi aukossa pelkissä alusvaatteissa. Poskeni rupesivat punoittamaan ikävästi ja vääntelehdin pojan katseen alla, en tiennyt yhtään mitä tekisin. Löisinkö oven kiinni vai kysyisinkö mitä helvettíä poika teki keskellä yötä huoneeni ovella? Kokosin hieman itseäni ja kysyin kysymyksen, mikä pyöri mielessäni ympyrää.
- Mitä sä täällä teet?
- Tulin juttelemaan, Lucas vastasi kärkkäästi, vaikka äänessä oli vivahde ystävällisyyttä.
- Keskellä yötä?
- Milloin sitten?
- No sanotaanko vaikka, että pari päivää sitten olisi ollut aikaa.
- Mulla ei ollut, Lucas murahti ja astui askeleen lähemmäs, mulkaisin poikaa ja siirryin ovelta hieman pois. Lucas livahti ohitseni ja meni suorintatietä sängylleni makaamaan. Ärtyneenä vedin oven kiinni ja jäin seisomaan oven luokse. Kokosin suojamuuriani niin nopeasti kuin pystyin ja kun se homma oli valmis, menin pojan perässä peremmälle.
- Mistä sitten haluat jutella? tiuskaisin ja jäin seisomaan sängyn päätyyn kädet rintakehälleni ristittynä.
- Varmaankin meistä.
- Ei ole sellaista kuin me, painotin tahallani viimeistä sanaa, mikä sai Lucasin kohottautumaan käsivarsiensa varaan.
- Niin vielä.
- Ei ole eikä tule, sihisin, vaikka pojan lause sai sydämeni läpättämään kuin kolibrin siivet. Mutta sain pidettyä ilmeeni sekä ääneni kurissa, mikä tässä tilanteessa oli onnekasta. En halunnut, että Lucas huomaa heikkouteni.
- Voit sä itsellesi uskotella sellaista jos haluat, Lucas vastasi tyyneeseen sävyyn ja kävi uudestaan pitkälleen sängylleni. Mutristelin suutani ja istahdin sängylleni selkä poikaa kohti.
- No mistä me jutellaan?
- Kaikesta.
- No aloita sitten, mutisin ja jäin odottamaan, mutta poika ei sanonut mitään. Joten halusin kysyä mieltäni painaneen kysymyksen. – No mä aloitan, miksi et ole puhunut mulle pariin päivään?
Lucas naurahti.
- Huvikseni.
- Huviksesi? sihahdin ja käännyin silmät salamoiden tuijottamaan poikaa, joka ei edes vilkaissut mua.
- Niin, huvikseni, vai etkö ymmärtänyt sanomaani?
- Ymmärsin oikein hyvin, vaikken ymmärrä sitä että miksi?
- Halusin katsoa miten reagoit.
- No mihin tulokseen tulit? kysyin jännittyneenä.
- Että susta tulee aika mustasukkainen ja omistava.
Naurahdin väkinäisesti, pitihän nuo asiat paikkaansa, mutta en ollut ajatellut pojan huomaavan sitä.
- Jassoo.
- Se oli aika huvittavaa, Lucas hykerteli ja kuulin sängyn naksahtavan kun poika kohottautui istumaan. – Siihen asti, kunnes tulit ja mottasit mua turpaan.
- Se olikin parasta, mitä olen elämäni aikana tehnyt.
- Mä en kyllä taida ihan uskoa, Lucas jatkoi hykertelyään ja tuli istumaan viereeni, kietoen oikean kätensä lantioni ympärille ja painaen kasvonsa kaulaani vasten, puhaltaen kevyesti. Pojan käsi tuntui polttavan ihooni jälkiä, eikä asiaa auttanut yhtään että olin puoli alasti ja pojan katse tuntui ahmivan vartaloani kuin viimeistä päivää. Vääntäydyin hieman pojasta kauemmas, mutta Lucas ei sitä sallinut, vaan veti mut syliinsä istumaan. Istuin sivuttain, mutta en halunnut katsoa poikaa, vaan itsepintaisesti pidin katseeni vaaleassa seinässä. Lucas ei sitä hyväksynyt, vaan tarttui toisella kädellään poskeeni ja pakotti mut katsomaan itseensä. Nielaisin kankeasti ja tuijotin niin tummiin silmiin, että olisin voinut erehtyä luulemaan niitä mustiksi.
- Onko meidän välit nyt ihan ok?
- Tietenkin on, Lucas naurahti ja veti mut vielä lähemmäs itseään, vaikka luulin sen olevan mahdotonta.
- Entäs Jenni? sylkäisin kysymyksen suustani, siirtäen katsettani hieman sivummalle. Tunsin Lucasin tärisevän naurun saattelemana, mikä sai mut mutristamaan suutani ärtyneenä. Oliko tässä asiassa jotakin hauskaa?
- Mitä siitä?
- Niin että miten menee Jennin kanssa?
- Siinä se, Lucas sanoi nauraen.
- Vai niin, mutisin pitäen ääneni mahdollisimman vakaana, vaikka mieleni olisi tehnyt kiljua kurkku suorana.
- Me ollaan vaan tuttavia.
- Ei se teidän suudelmanne siltä näyttänyt, murahdin ivalliseen sävyyn. Lucas pyöräytti silmiään ja huokaisten kellahti sängylle makaamaan, en siirtynyt mihinkään vaan istuin kuin liimattuna pojan sylissä.
- Jos otetaan yksi asia huomioon, että se suuteli mua ja sä näit sen.
- Pitäisikö uskoa?
- Ei, Lucas tuhahti.
- Hyvä, koska en aikonutkaan.
- Osasin arvata.
- No entäs tämä Janna?
- Juttelin sen kanssa.
- Kiehnäsit sen kimpussa koko ajan.
- Tarkennan taas, se kiehnäsi mussa.
- Ei se siltä näyttänyt, sanoin ja vilkaisin makaavaa poikaa happamasti. – Halusit oikein yhteiskuvan teistä.
Lucas vain virnisti.
- Mitä sitten?
- Ei mitään, kunhan sanoin, murahdin ja olin nousemassa ylös, mutta poika tarttui käteeni ja vetäisi viereensä makaamaan.
- Sulla on koko ajan jonnekki päin kiire.
- Niin eroon susta.
- Sä et vaan pysty myöntämään, että olet iloinen kun olen täällä.
- Olen vain hämilläni, totesin ja käännyin kyljelleni, jotta pystyisin katsomaan pojan kasvoja. Lucas piti silmiään kiinni ja toista kättään päänsä alla, kun toinen oli ympärilläni.
- Mistä?
- Siitä että olet täällä, vaikka pari tuntia sitten et edes puhunut mulle.
- Johan sanoin, että katsoin miten reagoit.
Tuhahdin epäuskoisena, enkä tiennyt mitä pitäisi ajatella. Totta kai olin iloinen, että poika oli tullut luokseni, mutta kuitenkin olin epäileväinen.
- Kerro sä siitä sun poikaystävästä, Lucas sanoi, äänestä paistoi pieni ärtymys, vaikka pojan ilme oli peruslukemilla. Suupieleni nykivät uhkaavasti ja seuraavassa hetkessä nauroin jo mahakippurassa. Lucas räväytti silmänsä auki ja tuijotti mua kiukkuisesti, vaikka se katse voisi tappaa, en pystynyt hetkeen lopettamaan nauramista.
- Se on mun serkku, sain sanottua naurun lomasta, Lucas tulistui siitä ja nousi seisomaan. Pyyhin kyyneleitä silmäkulmistani ja yritin hillitä nauruani, ettei naapuri huoneen tytöt heräisi.
- No víttu teidän touhu ei ainakaan näyttänyt miltään serkus-jutulta.
- Me ollaan tunnettu koko ikämme ja Niko on kuin veli mulle.
Lucas tuhahti nostaen kädet ristiin rinnalleen, kääntäen päätään sivulle ja tuntui sulattavan asiaa mielessään. Käännyin selälleni haukotellen ja kiskoin peiton takaisin päälleni, tehden pojalle erittäin selväksi että haluan jatkaa nukkumista. Lucas ei kuitenkaan noteerannut vihjettäni, vaan tuli takaisin viereeni makaamaan.
- Eikö sun pitäisi mennä omaan huoneeseesi? kysyin nuutuneena, mä halusin nukkua, mutta pojan läheisyys ei auttanut yhtään, koska se sai ajatukseni pyörimään hullun lailla päässäni.
- Ei.
- Ja miksi ei?
- Koska Lillillä on seuraa.
- Mitä sitten? mutisin ajattelematta lainkaan mitä poika oli mulle sanonut.
- No sitä sitten, etten todellakaan mene sinne kun oma sisko on vällyjen välissä jonkun pojan kanssa.
- Hä? kysyin niin kimeällä äänellä, että se sattui jopa omiin korviini. Lucas naurahti ja kietoi kätensä ympärilleni, tullen aivan vartalooni kiinni.
- Niin Lilli on vällyjen välissä jonkun pojan kanssa.
Käännyin katsomaan poikaa silmät lautasen kokoisina.
- Ja missäs sä sitten meinasit yösi viettää?
- Sun vieressä tietenkin.
- No et todellakaan, mumisin, vaikka asia kiehtoi mua luvattoman paljon.
- Haluat kuitenkin, Lucas kuiskutteli korvaani vihjailevaan sävyyn. Se sai sydämeni pomppimaan rinnassani ja kädet hikoamaan ikävästi, pitikö tuo sanoma ottaa kaksimielisesti vai ei?
- Mitä?
- Mua, Lucas vastasi niin napakasti, että meinasin pyörtyä siitä hyvänolon tunteesta, mitä poika mulle osoitti. Nielaisin palan kurkustani alas ja pähkäilin aivot sauhuten, mitä tuohonkin vastaisin. Mutta poika ei antanut mulle aikaa vastata, vaan painoi huulensa huuliani vasten. Suudelma oli lämmin ja sai mahani heittämään volttia, sen enempää ajattelematta kiedoin käteni pojan niskan taakse ja vastasin suudelmaan niin innokkaasti, että se sai Lucasin hämilleen. Poika kohottautui ylemmäs, jolloin suudelmamme katkesi. Rivakasti aloin napittamaan pojan kauluspaitaa auki, sormet tärisivät ikävästi, mutta sain kun sainkin kaikki napit auki. Lucas tuijotti mua raskaasti hengittäen ja riisui itse paitansa, heittäen sen lattialle. Kohottauduin käsieni varaan ja suutelin poikaa. Lucas painoi mut takaisin sängylle makaamaan, jolloin epävarmasti tämän käsi lähti vaeltamaan vartalollani, kuin tutkiskellen. Jännitys kipristeli mahanpohjassani, olinhan ollut Lucasin kanssa ennenkin, mutta nyt kyseessä oli tällä kertaa mielestäni ihan eri asia. Varovasti poika alkoi näpertämään rintaliivieni hakasten kanssa, kun itse puolestani sähelsin pojan vyön kanssa, sekä muutenkin housujen kanssa. Pian Lucas laski rintaliivien olkaimia alaspäin, saadakseen ne pois päältäni ja pian ne lensivätkin kaaressa paidan seuraksi lattialle. Sain vyön ja vetoketjun auki, jolloin poika kohottautui ylöspäin ja potki housut jalastaan, tullen hitaasti päälleni makaamaan. Lucas painoi kuumat huulensa takaisin omilleni, sivellen hyvin hitaasti rintojeni kaaria, värähdin aina tahtomattakin pojan kosketusta, se tuntui liian hyvältä ja oikealta. Nostin käteni pojan mustiin hiuksiin ja tukistin niitä hellästi, Lucas murahti huuliani vasten. Olin niin keskittynyt tuntemaan pojan sähköisen kosketuksen, että meinasin hypätä kattoon, kun viereisestä huoneesta kuului yskintää. Lucas kohotti päätään ja tutkaili kiinni olevaa ovea posket kevyesti punoittaen. Hengitin kiivaasti sisään ja ulos, tarkkaillen myös ovea paniikissa. Kuinka noloa, olin melkein harrastamassa seksíä pojan kanssa ja naapurihuoneessa nukkui kaksi lasta, jotka voivat pamahtaa paikan päälle hetkellä millä hyvänsä.
- Ehkä meidän ei kannata jatkaa, mutisin murheellisena ja tarkkailin Lucasin reaktiota, tämän kasvoille kohosi leveä virne.
- Pelkäätkö jääväsi kiinni?
- En ja joo, mutta on se vähän noloa, jos ne tänne huoneeseen pamahtaa.
- Tuskin tulee, eikä ne täällä pimeässä mitään näe.
Hymisin vastaukseksi, totta kai mä halusin viedä tämän loppuun, mutta ainoana murheena oli naapurihuoneen tytöt. Ei ole kiva selitellä Lasselle ja Saaralle sitä, että olin harrastanut seksíä Lucasin kanssa, kun tytöt olivat huoneeseen pamahtaneet ja nähneet kaiken. Mustahiuksinen poika ei kuitenkaan antanut mun valita, vaan jatkoi suudelmaamme vielä ahnaammin kuin aikaisemmin. Se sai varpaani kipristelemään ja mahani muljuamaan, kuinka hyvältä tämä kaikki tuntui. Minuutit vierivät eteenpäin ja pikku hiljaa etenimme aina vain pidemmälle, lopulta kiedoiduimme toistemme syleilyyn.

- Kata?
Hitaasti raotin toista silmääni ja kohtasin sinisten silmien tiiviin tuijotuksen. Mumisin, jotta Kiia ymmärtäisi mun olevan hereillä.
- Mennäänkö pian aamupalalle? Mulla on nälkä.
Hymisin vastaukseksi ja räpyttelin silmiäni tiuhaan tahtiin, jotta saisin näköni unen jäljiltä teräväksi. Kiia kallisti päätään ja vilkaisi taakseni. Olin ihmeissäni, mitä tyttö mahtoi katsoa? Mutta silloin muistin, että Lucas nukkui takanani. Koko kehoni jännittyi sillä samaisella sekunnilla, en ollut ottanut yöllä huomioon sitä, että tytöt heräisivät aivan varmasti ennen meitä.
- Onko Ilona hereillä? kysyin ääni jäykkänä ja kohottauduin hieman ylöspäin, pitäen tiukasti peiton ylävartaloni suojana, en todellakaan halua näyttää Kiialle paljasta pintaa.
- On, se kattelee meidän huoneessa piirrettyjä.
- Menkää laittamaan vaatteet päälle niin lähdetään.
Kiia kirmasi takaisin huoneeseen kertomaan Ilonalle, että kohta lähdetään aamupalalle. Käänsin katseeni vieressäni tuhisevaan poikaan, tämä näytti ihan pieneltä nallekarhulta, mitä korosti vielä sekainen musta hiuspehko. Tökkäsin poikaa olkapäähän, jolloin tämä ärähti, avaten kuitenkin silmänsä.
- Tuletko sä aamupalalle?
- Mjoo, poika sanoi käheällä äänellä, mutta ei tehnyt elettäkään noustakseen ylös. Pyöräytin silmiäni ja nousin peiton turvin seisomaan, keräsin lattialta ripeästi omat alusvaatteeni, sekä heitin Lucasille tämän omat vaatteet.
- Pue sitten ripeästi päällesi.
Lucas ärisi, mutta totteli käskyäni kiltisti. Pengoin laukustani topin ja caprit, laitoin mekon niiden tilalle ja puin rennommat vaatteet ylleni. Harjasin takkuiset hiukseni rivakoin ottein ja tarkistin näköni pienestä seinä peilistä, näytin pöllähtäneeltä. Lucas tuli taakseni, kietoi kätensä ympärilleni ja suukotti niskaani erittäin hellästi. Inahdin hiljaa ja nojauduin poikaa vasten.
- Hyvää huomenta sullekkin, mumisin ja käännyin pojan otteessa ympäri, jotta pystyin katsomaan poikaa silmiin. Lucas hymyili viettelevästi, nojautui lähemmäksi ja muiskautti pienen suudelman huulilleni. Käänsin päätäni sivummalle posket kevyesti hehkuen, tuntui oudolta ja samaan aikaan hyvältä kun poika osoitti hellyyttä mulle.
- Meidän täytyy mennä aamupalalle, selitin ja kiedoin käteni pojan niskan taakse. Lucas siristeli silmiään, vino hymy huulillaan.
- Sussa on tarpeeksi aamupalaa mulle.
Rupesin kikattamaan, mikä ei ollut tapaistani, mutta pojan sanoman jälkeen en pystynyt estämään sitä. Lucas oli juuri painamassa huulensa omilleni, mutta pieni hiljainen rykäisy, sai pojan vetäytymään kauemmas. Käänsimme samanaikaisesti katseemme ovelle, missä seisoivat Kiia ja Ilona.
- Yök, Ilona sanoi ja laittoi kielen ulos nenäänsä nyrpistellen. Purin huultani. Lucas ei kuitenkaan välittänyt katselijoista, vaan suuteli mua nopeasti huulille, ennen kuin laski kätensä vyötärölleni ja ohjasi mua tottuneesti huoneen ovea kohti.
- Mennään tytöt aamiaiselle.
Kiia ja Ilona juoksivat edellämme hissille.
- Vauhtia vauhtia! tytöt kiljuivat tasajalkaa hypellen. Pudistelin päätäni ja vilkaisin nopeasti poikaa, joka käveli erittäin tyytyväisenä rinnallani. Oliko tämä edes totta?
Istuimme kuuden hengen pöytään, koska arvelimme myös muiden tulevan pian nauttimaan maittavasta aamupalasta. Lucas valtasi paikkansa vierestäni, pitäen toista kättään omistavasti tuolini selkänojalla. Kiia vilkuili meitä aina välillä siniset silmät uteliaisuutta täynnä.
- Oletteko se yhdessä?
Nielaisin tuoremehua väärään kurkkuun, jonka seurauksena sain hillittömän yskäkohtauksen. Lucas taputteli selkääni voimakkaasti.
- Tota…, mutisin ääni yskimisestä käheänä. Mitä tuohon vastaisi? Olimmeko edes yhdessä, vai oliko tämä vain pientä romantiikkaa, joka ei koskaan päättyisi suhteeseen?
- Kyllä me taidetaan olla, Lucas sanoi nauraen ja upotti kätensä ruskeiden hiuksieni lomaan. Kiia kallisti päätään.
- Teettekö te nyt lapsia?
Lucas repesi nauramaan ja pudisteli päätään.
- Ei ehkä ihan vielä.
- Aijaa, Kiia sanoi ja mutusteli loput paahtoleivästään. Ilona vilkuili meitä, kunnes kääntyi Lassen ja Saaran puoleen, jotka istahtivat pöytäämme huomenia toivottaen. Posket punehtuen vilkaisin Saaraa, joka nikkasi mulle vain silmäänsä. Lassekaan ei pystynyt estämään hymyään nousemasta kasvoilleen, oliko kaikki ollut silloin aikoinaan noin selvää, että meistä tulisi pari?
- Missä Lilli on? Lasse kysyi ja nosti kahvikupin huulilleen.
- Varmaan nukkumassa, Lucas sanoi ja nappasi lautaseltani vesimelonin palasen.
- Vai niin, Lasse hymisi. – Ei kukaan ole sille yrittänyt soittaa?
Kaikki pudistelivat päitään, mutta Lucas otti kännykän taskustaan ja yritti soittaa, mutta pisti hyvin nopeasti kännykän takaisin taskuunsa.
- Sillä on puhelin kiinni.
Lasse nyökkäsi lyhyesti. Loppu ajan keskustelimme vähän kaikesta, mutta onnekseni kukaan ei kysynyt meistä mitään, koska en ollut itsekkään vielä varma olimmeko pari vai emme. Lucas tosin oli antanut jo myöntävän vastauksen Kiialle, mutta silti halusin vielä puhua tästä pojan kanssa.
- Kun olemme syöneet ja saanet Lillin hereille, voisimme lähteä kotia kohti, Lasse suunnitteli aikatauluamme ääneen, jotta kenellekään ei jäisi epäselväksi mitä pitäisi tehdä.
- Mä voin käydä herättämässä Lillin nyt, Lucas lupautui nousten seisomaan. Vilkuilin poikaa syrjäsilmällä, mutta en sanonut mitään. Poika kumartui puoleeni, painaen suudelman otsaani ja lähti ruokasalista.
- Että semmoista, Saara sanoi vihjailevaan sävyyn. Mutristelin suutani.
- Joo.
- Hieno juttu teidän kannaltanne, Saara sanoi ystävällisesti, vilkaisten Lassea nopeasti. – Ainoastaan pelottaa kesän päättyminen, että miten teille käy.
Kohautin olkapäitäni, en ollut edes miettinyt sitä, että sisarukset palaisivat Kanadaan. Mutta nyt kun asia tuli puheeksi, aloin epäröimään suhdettamme. Olisiko siinä mitään järkeä, koska kuitenkin kesän päätyttyä joutuisimme päättämään suhteemme, jolloin sydänsuruilta ei vältyttäisi ja silloin ne tuntuisivat vielä kamalimmilta.
- Mutta ei sitä vielä kannata murehtia, kesää on vielä ihan kohtalaisen paljon jäljellä, Lasse tyynnytteli, koska oli varmasti nähnyt murtuneen ilmeeni. Nyökkäsin vaisusti ja siirsin lautasen kauemmas itsestäni. En halunnut miettiä vielä suhteemme loppua, mutta en voinut sille mitään että se pyöri päässäni.
- Ehkä te keksitte jotakin, Saara yritti vielä, mutta sillä ei ollut mitään vaikutusta mielialaani. Huokaisin syvään ja nojasin käsiini, ehkä me tosiaan keksimme jotain. Mutta ensin mun tarvitsisi jutella Lucasille.

Kahdentoista aikoihin lähdimme kotia kohti, sain istua pelkääjän paikalla, koska Lilli halusi jatkaa nukkumistaan takapenkillä. Lucas oli järjestelyyn erittäin tyytyväinen ja siveli kättäni hitain pyörivin liikkein. Tunsin kuinka ihoni meni kananlihalle, mutta yritin silti pitää äännähdykset kurissa. Lilli oli alkumatkan vinoillut meidän touhuistamme, mutta kun Lucas oli näpäyttänyt takaisin, tyttö oli hiljentynyt ja jatkanut nukkumistaan.
- Onko kaikki hyvin? Lucas kysyi ja vilkuili mua tiuhaan tahtiin huolestuneena. Mikä johtui ahdistuneesta ilmeestäni ja se puolestaan johtui epätietoisuudesta suhdettamme kohtaan.
- Ei.
- Kerro mikä mieltäsi painaa?
- Meidän suhteemme.
- Mitä siitä?
- Miten meidän käy, kun palaat Kanadaan? mumisin ääni väristen. Lucas puri huultaan mietteliäänä, josta arvelin, ettei poika ollut ennen kysymystäni ajatellut asiaa lainkaan.
- Mä en tiedä, mutta voidaanko olla murehtimatta, mä haluaisin viettää sun kanssa ikimuistoisen kesän, Lucas sanoi suloisella äänellä, vilkaisten mua anelevalla katseella. Harmistuin pojan vastauksesta hieman, mutta kuitenkin piristyin kun ymmärsin, että poika haluaa viettää kesän kanssani.
- Mutta edessä sekin asia on jossain vaiheessa.
- Tiedän sen, Lucas mumisi ja keskittyi silittämään kättäni rauhoittavasti. Huokaisten käänsin katseeni ikkunasta ulos, murehtiminen ei nyt auttanut asiaa. Menisi vain loppuloma sen vuoksi pilalle.

Viimeinkin kaarsimme kotitalomme pihaan, joten päätin herättää Lillin. Törkein tyttöä, samalla sanoen, että olimme jo perillä, mutta Lilli inahti vain ja käänsi mulle selkänsä. Kurottauduin lähemmäksi ja läpsäisin hyvin hellästi, mutta kuitenkin sen verran lujaa, tyttöä poskelle, että tämä ponnahti istumaan.
- Juu hereillä ollaan.
Repesin nauramaan kun näin tytön pelästyneen ilmeen, tämä kääntyi hitaasti puoleeni ja oli yhtenä suurena kysymysmerkkinä.
- Näkisit ilmeesi, hihitin ja osoitin tyttöä, jatkaen nauramista suureen ääneen. Lucas vieressäni hymähteli, pysäyttäen auton tottuneesti Lassen auton viereen. Nousimme autosta ulos, venyttelin puutuneita jalkojani ja menin hakemaan takakontista reppuni. Lucas tuli luokseni antaen suukon poskelleni, ennen kuin kääntyi Lassen puoleen.
- Noniin, kyllä nyt oli vauhtia.
- Tultiin kotiin päin, niin silloin kaasujalka voi olla raskas, Lasse naureskeli ja otti Lucasilta autonavaimet.
- Nii ja vielä sunnuntaina, Lucas hymähti ja kietoi kätensä hartioideni ympärille, lähtien johdattamaan taloa kohti. Emme kerinneet edes ulkorappusille asti, kun Saaran työkaveri Tiia avasi oven, päästäen koirat pihalle.
- Hei! nainen hihkaisi pirteästi. Missi kirmasi pihan poikki kimeästi haukahdellen, kyykistyin automaattisesti alas.
- Missii!
Koira kurottautui ylöspäin yrittäen nuolla kasvojani, mutta mä en sallinut sitä, vaan silitin hyörivää koiraa sen verran kuin kerkesin. Lucas kyykistyi rinnalle, joten Missi kohdisti pusuttelu vimmansa poikaan.
- Onko kaikki mennyt hyvin? Saara tiedusteli ystävältään kohteliaasti. Lyhythiuksinen nainen laski kädet lantiolleen hymyillen.
- Oikein kivasti meni, Missillä oli ainoastaan teitä ikävä.
- Ihme, hymähdin ja kaappasin mustan koiran syliini.
- Mennään sisälle keittämään kahvit ja vaihdetaan vielä kuulumisia, kun pitkästä aikaa nähdään, Saara sanoi ottaen Kiialta ja Ilonalta heidän reppunsa, tytöt kun halusivat jäädä ulos leikkimään. Lasse otti heidän kassinsa ja lähti Saaran rinnalla sisälle. Lilli tuli seisomaan vierelleni haukotellen.
- Mua väsyttää.
Käännyin virnistellen tytön puoleen.
- Niin, sitä se on ku koko yön touhuilee.
Lilli vilkaisi mua tietävästi.
- Taidat puhua omasta kokemuksesta.
Lehahdin välittömästi punaiseksi ja käänsin katseeni Lucasiin, joka nosti vain toista kulmaansa. Pitäisikö tuohon kommentoida jotain? Lilli hymähti tyytyväisenä ja lähti sisälle päin. Missi alkoi rimpuilla sylissäni, joten laskin koiran alas, jotta se voisi kirmata Lillin perään. Lucas kiepsautti mut ympäri niin, että tuijotimme toisiamme tiivisti silmiin sanaakaan sanomatta. Poika siveli kädellään alaselkääni, kumartui lähemmäksi ja painoi huulensa omilleni. Vastasin hellään suudelmaan, mutta vetäydyin siitä ensimmäisenä pois, kun puhelimeni alkoi soida laukussani. Vilkaisematta edes kuka yritti mulle soittaa, vastasin.
- No kerro kaikki ja välittömästi, Nooran utelias ääni kehotti heti ensimmäiseksi. Hymy levisi kasvoilleni. Oliko tytöllä jotain telepaattisia kykyjä?
- Mitä pitäisi sanoa, aloitin vitkastellen ja hymisin niin, että se kuulosti että olisin miettinyt mitä vastaisin. – Olin häissä, menin nukkumaan, kävin aamupalalla ja tulin kotiin.
- Turha yrittää huijata mua, Noora naurahti hyväntahtoisesti. - Sun äänestä jo huomaa, että jotain todella positiivista on tapahtunut.
- Nooh voi sen noinkin sanoa, vastasin ympäripyöreästi ja tartuin Lucasin käteen, kävellen sisälle taloon.
- Ja ei kun kertomaan kaikki likaiset yksityiskohdat.
- Ei sellaisia ole, sanoin pirteästi. Noora tuhahti toisessa päässä, eikä todellakaan uskonut sanomaani.
- Oletko sopinut Lucasin kanssa?
- Olen.
- Oletteko nyt taas kavereita?
- Joo.
- Tapahtuiko sen jälkeen mitään?
- Olisiko pitänyt? esitin viekkaasti vasta kysymyksen.
- Oletteko toistamiseen käyneet sängyssä?
- Joo, vastasin hyvin hitaasti. Noora kiljahti toisessa päässä, joten jouduin siirtämään kännykkää hieman kauemmas korvastani, etteivät tärykalvot puhkea.
- Mitä eläimiä te oikein olette?
- Kilpikonnia?
- Haaahaa, hyvä yritys, te olette panopupuja.
- No hyi, yökkäsin leikkisään sävyyn. Lucas vilkuili mua hämillään, koska ei tiennyt keskustelumme aihetta, mutta omat hassut vastaukseni kyllä.
- Turha kieltää asiaa, Noora nuhteli. - Heti kun puhe luistaa, niin luistaa kaikki muutkin.
- Hyi, millainen pervo sä olet?
- Hä? Enhän ole.
- Juu et et, hymisin ja istahdin Lucasin sängyn reunalle, koska sinne poika oli meidät johdattanut. Lucas käveli tietokoneelle käynnistäen sen, mutta ei tullut enää viereeni istumaan, mikä ei itseäni haitannut.
- Nähdäänkö milloin? Tänään? Huomenna?
- Huominen sopisi paremmin.
- Ymmärrän vihjeen, vink vink.
- No ei me nyt koko aikaa, huokaisin ja vilkaisin Lucasta, joka nosteli kummissaan toista kulmaansa. Vinkkasin pojalle leikkisästi silmää ja käänsin katseeni lattiaan.
- Voit ainakin yrittää väittää mulle niin, mutta läpi se ei silti mene.
- Arvasin, naurahdin ja kellahdin makaamaan suurelle parisängylle. Se tuoksui Lucasilta, joten vedin keuhkoni täyteen tuota huumaavaa tuoksua silmät ummessa. Tunsin kuinka sänky heilahti, kun Lucas tuli viereeni makailemaan. Raotin hieman toista silmääni ja vilkaisin mustahiuksista poikaa, joka tuijotti mua silmät palaen. Hymyilin pojalle ja tämä kietoi kätensä ympärilleni, painaen päänsä kaulaani vasten. Hihitin hiljaa, mutta Noora kuuli sen.
- Joko te taas aloititte? Etkö huomaa, että meillä on vielä linja auki? tyttö kysyi mukamas kauhistuneella äänellä.
- Edelleen emme aloittaneet ja kyllä tiedän linjan olevan auki, naurahdin siirtyen pojasta hieman kauemmas, mutta tämä tuli heti perässä.
- Noniin, me soitellaan huomenna, moikka!
- Moikka!
- Hyviä hetkiä! tyttö kerkesi vielä hihkaisemaan, ennen kuin painoin punaista luuria päätäni pudistellen. Lucas nappasi kännykän kädestäni ja laittoi sen taakseen piiloon ja painoi huulensa takaisin omilleni.
- Oletko hieman hellyyden kipeä? mumisin kysymyksen huulia vasten. Poika pudisteli hyvin pienesti päätään, irrottamatta huuliamme toisistaan.
- Mä haluan vaan suudella sua koko ajan, Lucas myönsi hieman häpeillen ja kohottautui käsiensä varaan. – Susta ei koskaan saa tarpeekseen.
- Turha imarrella, vinkaisin kimeällä äänellä.
- Kerron vain totuuden.
Ja siinä samassa poika painoi huulensa takaisin omilleni.

Lähettäjä: Zira 
Päivämäärä:   24.9.12 11:19:47

Koko loppuillan vietin Lucasin kanssa tämän huoneessa, emme kuitenkaan harrastaneet mitään. Kuuntelimme musiikkia ja keskustelimme meistä, koko kesästä, sekä tulevaisuudesta. Poika vastasi kesän jälkeisiin kysymyksiin vaivautuneena ja hieman ympäripyöreästi. Joka kerta se särähti ikävästi omaan korvaani, mutta en viitsinyt tarttua siihen, ettei Lucas menettäisi hermojaan. Olin oppinut, ettei pojalla ole sieltä pisimmästä päästä tuo pinna. Vaihdoimme myös numeroitamme, mikä oli aika hassua, kun olimme tunteneet toisemme suhteellisen kauan.
- Lupaathan aina välillä soitella?
- Tietenkin, Lucas lupasi, mutta lupaus ei kuulostanut kovin lupaavalta. Sanoiko poika sen miellyttääkseen mua vai puhuiko tämä totta? Rypistelin kulmiani.
- Mutta johan me sovittiin ettei keskustella suhteemme lopusta vielä, koska se ei ole ajankohtainen.
Suutahdin hieman ja kohottauduin istumaan, mulkoillen poikaa erittäin pahasti.
- Mutta etkö ymmärrä, että se on edessä?
- Ymmärrän, Lucas vastasi ääni tyyneenä ja kietoi kätensä ympärilleni, suukotellen niskaani rauhoittavasti. – Sen ajattelu sattuu jo nyt.
- Mutta se on edessä hyvin pian.
- Totta, Lucas mutisi kaulaani vasten. Huokaisten suljin silmäni ja yritin nauttia pojan hellistä kosketuksista. Hitaasti, mutta varmasti Lucas vetäisi mut viereensä makaamaan, kiskoi peiton päällemme ja kietoi vielä käden ympärilleni.
- Öitä.
- Öitä, mumisin vaisusti takaisin. Mua ei väsyttänyt, enkä tässä epätietoisuudessa saisi edes kunnolla unta. Lucas puristi mua tiukemmin itseään vasten ja pian pojan tasainen tuhina kertoa tämän nukahtaneen. Tuijotin eteeni näkemättä mitään, enkä osaa sanoa, koska nukkumatti kävi heittämässä unihiekkaa päälleni.

Aamulla heräsin hiestä märkänä, pyyhkäisin märkiä etuhiuksiani pois kasvoiltani ja siirsin varovasti Lucasin käden pois ympäriltäni. Poika oikein hohkasi kuumuutta, hyvä ettei lieskat ympäröineet häntä ja asiaa ei helpottanut yhtään paksu peitto päällämme. Läähätin hiljaa ja yritin siirtää peiton sivummalle, mutta samassa Lucas kietoi kuuman käden uudestaan ympärilleni.
- Minne olet oikein menossa?
- En minnekään, hämmästelin kulmat kurtussa. – Mulla on vain niin pirun kuuma, että yritän päästä peiton alta pois.
Poika hymähti ja siirsi peiton selkänsä taakse, mutta kiersi kätensä välittömästi takaisin ympärilleni. Ähkäisin kun kuumuus alkoi velloa ympärilläni uudestaan. Miten täällä voi olla näin kuuma? Ihan kuin saunassa nukkuisi.
- Mun on päästävä juomaan, kähisin kurkku kuivana ja vääntäydyin pojasta irti. Lucas murisi, mutta päästi irti, jättäen käden siihen kohtaan missä hetki sitten olin maannut. Sutaisin hiukseni pikaiselle nutturalle ja livahdin huoneesta ulos, laittaen oven perässäni kiinni. Kipitin pika vauhtia alakertaan, vaikka olisin voinut juoda myös vessassa, mutta kaipasin jotain muuta kuin vettä. Saara istui keittiön pöydän äärellä lehteä lueskellen, mutta tervehti katsomatta mua.
- Huomenta, mumisin takaisin ja menin jääkaapille, otin sieltä sekamehupurkin ja kaadoin sitä lasiin. Yhdellä kulauksella sain koko lasin tyhjäksi, joten kaadoin itselleni uuden satsin. Kuulin Saaran naurahtavan janoisuudelleni huvittuneena, mutta nainen ei kuitenkaan sanonut mitään. Huokaisten laskin lasin tiskipöydälle ja nojauduin sitä vasten kasvojani nopeasti pyyhkäisten. Kuumuus ei tuntunut hälvenevän millään, ei edes kylmä juoma helpottanut oloani. Syvään huokaisten laitoin mehupurkin takaisin jääkaappiin ja lähdin takaisin Lucasin huonetta kohti.
Poika makasi täsmälleen samassa asennossa, mihin olin hänet jättänytkin. Ainoastaan ruskeat silmät seurasivat tuloani ja pian pieni hymy kohosi tämän kasvoille. Poika nosti kätensä mua kohti, johon tartuin sen enempää miettimättä. Hitaasti istahdin sängylle ja poika painoi pikaisen pusun kämmenselälleni, tutkaillen mua kiinnostuneena.
- Mitä? kysyin naurahtaen.
- Ei mitään, sua on vaan kiva katsella.
- Just joo, hymähdin ja käänsin katseeni pois pojan kasvoista. Lucas nousi istumaan ja tarttui myös toiseen käteeni, käännyin takaisin pojan puoleen ja tutkailin yhteen liitettyjä käsiämme.
- Musta tuntuu pahalta kun olet noin murtuneen näköinen, Lucas mumisi hieroen peukaloillaan käsiäni. Naurahdin ilottomasti.
- Mä en vaan pysty olemaan miettimättä sun lähtöä, niiskutin ja tunsin kuinka yksinäinen kyynel alkoi valumaan poskeani pitkin alas. Lucas hivuttautui viereeni ja kietoi kätensä ympärilleni, alkaen hyssyttelemään mua.
- Kyllä mäkin sitä mietin, mutta mun koti on Kanadassa.
- Tiedän, vinguin kyynelten lomasta. Miksi mun piti rakastua Lucasiin? Ei tästä suhteesta tulisi pidemmän päälle mitään, en pysty elämään kaukosuhteessa, en ainakaan tällaisessa, missä toinen asuu ihan toisella mantereella, monen tuhannen kilometrin päässä. Painoin pääni pojan olkapäähän ja koetin saada itseni rauhoittumaan. Miksi elämän pitää olla näin vaikeata? Lucas siirtyi hieman, jotta pystyisimme katsomaan toisiamme silmiin. Pojan silmät olivat huolesta sekaisin, mutta muuta niistä ei pystynyt tulkitsemaan. Koetin vääntää kasvoilleni hymyn tapaista, mutta pikemminkin se tuntui irvistykseltä. Lucas hymyili takaisin sitä omaa tuttua vinoa hymyään, mihin olin aina ollut heikkona. Nytkin se sai sydämeni läpättämään ja mahassa perhoset liitämään. Tätä tämä rakkaus on, harmi vain ettei sekään kestä omalla kohdallani kuin tämän kesän.

Seisoin kotiporttimme edustalla ja odotin että Noora tulisi noutamaan mut. Saara oli lähtenyt Lillin ja pikkuisten kanssa rannalle, Lasse oli lähtenyt ties minne ja Lucas oli jäänyt kotiin elokuvia katselemaan. Poikaa en kerran ollut hyväksynyt mukaamme, koska mun tarvitsi nyt jutella Nooran kanssa kahdestaan, tytöllä kun yleensä oli hyviä neuvoja. Kohensin laukkua olallani ja ristin kädet rinnoilleni, mikä ihme sillä tytöllä kesti? Vaihdoin juuri painoa toiselle jalalleni kun harmaa auto kaarsi kohdalleni.
- Moi! Noora hihkaisi tuttuun tapaansa kun istahdin pelkääjän paikalle.
- Terve.
- Minne mennään? Hermanniin?
- Sinne tietenkin, naurahdin ja kiinnitin tottuneesti turvavyön. Noora vilkuili mua koko ajan, kenties odotti lisää paljastuksia, mutta tällä kertaa en ollut ihan semmoisella tuulella, vaan tarvitsin kipeästi neuvoja. Mieltäni painoi ikävästi Lucasin lähtö takaisin Kanadaan kesän jälkeen. Toisaalta en halunnut ja toisaalta halusin olla pojan kanssa koko tuon ajan, koska uskoisin että katuisin sitä myöhemmin, jos nyt lemppaisin pojan. Painoin pääni niskatukea vasten kova äänisesti huokaisten, joka sai Nooran tuijottamaan mua kummissaan, mutta ei kuitenkaan vielä sanonut mitään.
Istuimme kahvilan tuttuun nurkkapöytään, mihin ei näkynyt kunnolla, eikä sen lähistöllä ollut pöytiä. Siellä sai olla omassa rauhassa, eikä tarvinnut koko aikaa miettiä kuulisiko joku juttusi vai ei, täydellinen paikka meidän keskusteluihimme. Noora siemaisi fantastaan pitkän kulauksen, laski lasin eteensä, asettaen kummatkin kätensä sen ympärille ja nosti katseensa muhun.
- Noniin aloitetaan.
Huokaisin sisäisesti ja mietin mistä aloittaisin. Aloin kuitenkin kertomaan siitä kohtaa kun Lucas tuli mulle häiden jälkeen puhumaan. Noora kuunteli tarkkaavaisesti, ei keskeyttänyt tai naurahtanut, ei edes sellaisille kohdille, missä itse saatoin nauraa. Loppua kohden huomasin Noorankin kasvoille kohoavan hymyn, kun kerroin pojan hellyyden osoituksista. Kuitenkin kun aloin selittämään kesänloppua, Nooran kasvot palasivat peruslukemille, ainoastaan pari ryppyä ilmestyi otsalle, kun tyttö alkoi miettimään vaihtoehtoja miten selviäisin tästä kaikesta. Päästyäni kertomukseni loppuun, laskin katseeni pöydällä lepääviin käsiin ja odotin uskollisesti, mitä Noora oli asiasta mieltä. Pitkän aikaa tyttö oli hiljaa, mutta rykäisi lopulta kurkkuaan ja hymyili mulle rauhoittavasti, kun kohotin jännittyneenä katseeni tytön silmiin.
- Mä olen sitä mieltä, että elät täysillä tämän loppu kesän Lucasin kanssa, Noora aloitti tarttuen toiseen käteeni ja rutisti sitä pienesti. – Sä kadut sitä myöhemmin, usko mua.
- Mä uskon kaiken mitä sanot, mumisin huulieni lomasta. Noora naurahti ja nojautui taaksepäin, laittaen kätensä niskansa taakse.
- Te olette söpö pari.
Hymähdin ja annoin katseeni kiertää kahvilan ihmisissä. Näin maanantai aamuisin kahvilassa oli hiljaista, joten siellä oli kiva viettää aikaa ystävien kanssa. Harmi vain, että tällä kertaa olimme liikenteessä Nooran kanssa kaksin.
- Jenni on hiukan hiilenä, Noora sanoi yhtäkkiä virnistellen. – Se haukku sut ihan pystyyn.
- En ihmettele, naurahdin ja nojauduin kättäni vasten. Se ilta baarissa ei todellakaan ollut mennyt ihan putkeen, olin lyönyt Lucasta ja saanut Jennin vihan harteilleni, mutta enköhän mä nyt kestä kun Lucas on mun.
- Mutta muista, että mä autan sua selviämään Lucasin lähdöstä.
- Tiedän, suhun voin aina luottaa, myönsin hymyillen. – Sä olet mun paras ystävä.
- Niin säkin mun, Noora sanoi virnistellen.

Noora pysäytti autonsa pihaamme, jolloin Tito alkoi pyöriä auton ympärillä kova äänisesti haukkuen. Työnsin oven auki ja vilkaisin välittömästi kotiovelle, jossa Lucas seisoi kädet farkkujen taskuissa. Pojan kasvoilla loisti leveä hymy, mikä sai koko elämäni kirkastumaan, nyt todellakin tiesin, että aion nauttia pojan läheisyydestä koko kesän. Noora hykerteli kuskin paikalla ja heilautti kättään pojalle, joka vain tyytyi nyökkäämään irrottamatta katsettaan musta.
- Imelää, Noora sanoi. – Mutta nähdään taas!
- Mä soittelen, lupasin ja paukautin oven kiinni, heiluttaen kättäni auton perään, joka hävisi tuossa tuokiossa porteista ulos. Tito tökkäsi mua märällä kuonallaan, joten soin koiralle hieman huomiota, ennen kuin lähdin kohti Lucasta, joka levitti kätensä kutsuvasti.
- Mulla oli sua ikävä.
- Enhän mä ollut poissa kuin pari tuntia, naurahdin ja sulkeuduin pojan lämpimään syliin, saaden pitkän suudelman kaupan päälle.
- Mutta se tuntui ikuisuudelta, Lucas totesi suudelman lomasta. Oli todella ihanaa kun pojasta tuntui tuolta, mutta entä sitten kun poika palaisi Kanadaan? Miltä se tuntuisi? Loputtomalta ajalta, vai oliko edes sellaista? Hitaasti vetäydyin suudelmasta ja jäin tuijottamaan pojan syvän ruskeita silmiä lumoutuneena. Miten elämä jatkuisi pojan lähdettyä?

Loppu kesäloma meni kuin siivillä, vietin suurimman osan ajasta Lucasin kanssa, mutta en kuitenkaan unohtanut ystäviäni. Lucas ja Lilli tutustuivat hämmästyttävän nopeasti ystäviini, joten mun ei tarvinnut aina valita olisinko Lucasin vai tyttöjen kanssa, vaan pystyin olemaan samaan aikaan kumpienkin kanssa. Mutta välillä kaipasin omaa rauhaani ja yhteisiä hetkiä pelkkien ystävieni kanssa, joten haikein mielin jätin Lucasin kotiin, kun lähdin itse liikenteeseen. Mutta eiköhän joka suhteessa tarvitse välillä pitää etäisyyttä? Välillä kun olin pitkän aikaa Lucasin kanssa, alkoi mittani täyttyä ja siitä syntyi välittömästi pieni riita, mutta ne selvitettiin nopeasti. Lucasin luonnekin alkoi loppuloman aikaan olla jo huomattavasti tasaisempi, eikä niitä mielialanvaihteluita ollut enää niin usein.
Huokaisten painoin pääni seinää vasten ja silitin toisella kädelläni Missin sileää turkkia. Lucas istui tietokoneen ääressä musiikkia kuunnellen. Tänään Lucas ja Lilli palaisivat Kanadaan, Lasse oli luvannut viedä heidät lentokentälle ilta kuuden aikoihin. Täältä kun ei enää siihen aikoihin lähtisi busseja, tai lähti, mutta silloin he eivät olisi ehtineet koneeseen tai olisivat olleet kolmea tuntia aikaisemmin Helsinki-Vantaan lentokentällä. Vilkaisin nopeasti pojan paljasta selkää, ennen kuin suljin silmäni. Tänään koko elämäni menisi sirpaleiksi, olin palavasti rakastunut Lucasiin, eikä asiaa auttanut se etten enää huomenna näkisi poikaa ja kukaan ei osannut sanoa, koska näkisimme seuraavaksi. Olin kuitenkin alkanut hitaasti kovettamaan mieltäni, jotta eromme ei tuntuisi niin pahalta, mutta se oli hyvin vaikeaa. Yksi pieni suudelma pojalta, sai kaikki maailman muurit rojahtamaan maan tasalle. Hätkähtäen avasin silmäni kun Lucas hypähti viereeni istumaan leveästi virnistellen. Rypistelin kulmiani, mikä oli noin hauskaa? Lucasin hymy hälveni hieman, kun poika näki ilmeeni. Tämä nosti varovasti toisen kätensä poskelleni, silittäen sitä hitaasti peukalollaan.
- Älä näytä tolta.
- Ei tässä kärrynpyörääkään viitsi heitellä, murahdin, vaikka kuinka yritin pitää ääneeni tasaisena. – Tänään meidän tiemme eroavat.
Lucas nyökkäsi.
- Mutta mä lupasin soitella.
- Se ei silti korvaa sun läheisyyttä, intin pikku mukulan tavoin. – Ja soittaminen on kallista meille molemmille.
- Voidaan lähettää sähköpostia, Lucas sanoi toiveikkaaseen sävyyn ja suuteli hellästi poskeani, kunnes nojautui myös seinää vasten.
- Ja sekin kestää ehkä huiman kuukauden, murahdin, koska osasin jo odottaa sitä, ettei yhteyden pitomme kestä kuukautta pidempään. Lucas naurahti.
- Sä oletkin oikein positiivinen.
- Se on fakta tieto.
- Onko tullut liikaa luettua tarinoita, jotka päättyvät kehnosti? Lucas kysyi vinoilevasti ja tuijotti mua iloisesti virnistellen. Käänsin kasvoni toisaalle purren huultani.
- Ei.
- Niin varmaa, Lucas mumisi ja nosti kätensä hartioilleni. – Mä pidän suhun yhteyttä, koska en pysty unohtamaan sua koskaan.
- Niin vielä sanot niin, mutta heti kun astut Kanadaan, ni puoli tusinaa hyvännäköisiä tyttöjä juoksee ympärilläsi.
- Oletko mustasukkainen?
- Tietenkin olen! kiljahdin ja sinkosin kipinöivän katseeni Lucasiin. Eikö tämä ollut musta yhtään mustasukkainen? Olin juuri kysymässä sitä, kun poika antoi siihen vastauksen.
- Kyllä sullakin on vientiä ja se suututtaa mua jo nyt.
Irvistin tyytyväisenä ja painauduin pojan kylkeen kiinni. Lucas painoi kasvonsa hiuksiini ja vetäisi syvään henkeä.
- Mä pidän suhun yhteyttä, lupaan sen.
Ja mä uskoin sen, koska mulla ei ollut vaihtoehtoja, tai niin mä uskottelin itselleni. Ennen pitkään tiesin yhteydenpitomme vähenevän, koska kumpikin jatkaisi elämäänsä eteenpäin ennemmin tai myöhemmin. Mutta toivoin silti, että pysyisimme ainakin hyvissä väleissä, vielä monen vuoden jälkeenkin. Yksinäinen kyynel vierähti alas poskeani, pian tämäkin tarina saisi päätöksensä, mikä ei todellakaan ole onnellinen loppu.

Seisoimme ulkona Lassen auton luona, Lilli halasi tällä hetkellä Saara, kiitteli ihanasta kesästä ja vieraanvaraisuudesta. Saaran kasvot olivat itkemisestä punehtuneet. Seisoin Lucasin rinnalla ja tuijotin eteeni näkemättä mitään, kohta tämä päättyisi. Pian mulle jäisi vain ihana muisto tästä kesästä, mutta pala palalta sydäntäni revittiin kahtia. Seuraavaksi Lilli halasi pellavapää tyttöjä, jotka itkivät niin sydäntä särkevästi, etten enää pystynyt omia kyyneleitäni pidättämään. Painoin kasvoni Lucasin paitaa vasten ja itkin, sydäntäni riipaisi, enkä meinannut saada henkeä. Tämä tosiaan olisi elämäni loppu!
- Pidetäänpä kiirettä ettei myöhästytä, Lasse hoputti ja hypähti kuskin paikalle, käynnistäen auton. Lucas liikahti vieressäni, joten kohotin katseeni ruskeisiin silmiin, joista paistoi sama tuska kuin omistani. Kohottauduin varpailleni, jotta pystyin painamaan huuleni pojan huulia vasten. Lucas vastasi suudelmaan niin palavasti, että multa meinasi lähteä jalat alta. Hitaasti, mutta varmasti Lucas irrottautui musta, painoi lyhyen suudelman otsalleni ja meni kiittämään Saaraa koko kesästä. Seurasin poikaa silmät kosteina ja yritin painaa kaikki pienetkin yksityiskohdat mieleeni. Lilli tuli luokseni kasvot itkusta kosteina.
- Mun tulee sua ikävä.
- Niin munkin sua, myönsin vilpittömällä äänellä ja kiedoin käteni tytön ympärille. Lilli rutisti mua tiukasti takaisin, mutta pian tyttö vetäytyi kauemmas pyyhkien kyyneleitä käteensä.
- Pidetään myös yhteyttä.
- Varmasti, mumisin ääni väristen. Lucas tuli vielä luokseni suu surusta mutrulla. Tuijotimme toisiamme pitkään, mutta pian Lucas painoi viimeisen suudelman huulilleni ennen kuin nousi autoon kättään heilauttaen. Saara tuli välittömästi luokseni ja kietoi kätensä hartioilleni, yrittäen saada mut rauhoittumaan. Mutta aivan turhaan, mun suruni kestäisi vielä pitkään, enkä usko koskaan unohtavani Lucasta, joten se riipaisi sisältäni vielä pahemmin. Olisipa poika ollut mulle vain ystävä, niin nämä hyvästit eivät tuntuisi yhtä pahalta kuin nyt. Lasse lähti hitaasti ajamaan pihastamme ulos, meidän jäädessä heiluttamaan käsiämme heidän peräänsä. Kun auto lopulta hävisi hiekkatielle, mä ryntäsin sisälle omaan huoneeseeni. Mä en kestänyt tätä tuskaa!

Mä vain makasin ja tutkailin yöpöydälläni olevan kellon viisareita, kuitenkaan näkemättä niitä. Hitaasti mutta varmasti aurinko laskeutui ja loi hämyisen tunnelman joka puolelle, aivan kuin sekin surisi. Kellahdin selälleni tuijottaen vaaleaa kattoa, pian Lasse olisi kotona, joka vielä varmistaisi sen, ettei Lucas ja Lilli enää palaa luoksemme. Suljin silmäni ja annoin uuden kyynelryöpyn kastella poskeni ja tyynyn, en edes tiennyt mistä nämä kaikki kyyneleet tulivat. Aivan varottamatta kännykkäni pirahti soimaan, mutta mä en välittänyt, en halunnut puhua kenellekään. Mutta vaativasti kännykkä soi soimistaan, hetken kuluttua se sammui, mutta välittömästi se aloitti soimisen uudestaan. Ärsyyntyneenä huokaisten tartuin kännykkään ja katsoessani soittajan nimeä, sydämeni meinasi hypätä rinnastani ulos. Painoin pikaisesti vihreää ja laitoin luurin korvalleni, huokaisten helpottuneena sanan moi,
- Hei, Lucas sanoi. – Me ollaan nyt perillä.
Hymisin itkun partaalla.
- Menikö matka hyvin?
- Menihän se, Lilli itki lähes koko matkan.
- Niin mäkin, ulisin pillahtaen uudestaan kyyneliin.
- Kuka tässä ei nyt olisi suruissaan.
- En tiedä, mumisin ja pyyhein rivakasti kyyneleitä pois. – Pistäthän viestiä tai jotain kun saavutte Kanadaan?
- Tietenkin, Lucas lupasi hieman heikkoon sävyyn, mikä sai kulmani rypistymään.
- Sä et halua pitää yhteyttä? mutisin syyttävästi, vaikka kyseessä oli kysymys.
- Tottakai haluan, Lucas sanoi, ollen sen jälkeen pitkään hiljaa, ennen kuin sanoi sen mitä ei ollut sanonut koko kesän aikana ihan niin suoraa, kuin nyt. - Mä rakastan sua Kata.
Hymähdin silmät ummessa.
- Kerro mulle mitä rakkaus on?
Tuli pitkä painostava hiljaisuus, en kuullut minkäänlaista hälinää tai kohinaa, joten pelkäsin pojan sulkeneen luurin. Olin juuri huhuilemassa poikaa, kun tämä huokaisi.
- Mun pitää lopettaa, moikka!
Ja siinä samassa, kännykkä tuuttasi puhelun lopun merkiksi. Suu hämmästyksestä auki tuijotin kännykkääni, aivan kuin puhelun loppu olisi sen vika. Mitä ihmettä tuo äskeinen oli ollut? Nousin istumaan ja tiiviisti tuijotin mustaa ruutua, kuin odottaen sen soivan, mutta niin ei kuitenkaan käynyt, mutta oveeni kyllä koputettiin varovasti. Nielaisin palan kurkustani alas.
- Sisään.
Hitaasti oveni työnnettiin auki, vaikka en nähnytkään ketään, mutta hyvin pian näin ovi aukossani seisovan Lucasin. Pongahdin sängyltä ylös ja kapsahdin mustahiuksisen pojan kaulaan ilosta itkien. Oliko poika tosissaan palannut luokseni? Lucas nauroi kova äänisesti, pyöräytti mut ympäri, ennen kuin painoi kiihkeän suudelman huulilleni. Vastasin suudelmaan innoissani, mikä sai Lucasin huulille hymyn kohoamaan.
- Mulla on sulle asiaa.
Vetäydyin pari senttiä kauemmas ja tuijotin poikaa silmä tuikkien. Lucas naurahti lempeästi ja tuli niin lähelle, että huulemme lähes koskettivat toisiaan.
- Rakkaus on sitä, että mä jään suomeen sun vuoksi.
Ennen kuin Lucas edes sai päätettyä lausettaan, mä painoin vaativasti huuleni tämän huulille ja kiedoin tiukasti käteni pojan niskan taakse. Sydämeni löi rinnassani aivan uudella teholla ja mä voisin vaikka luvata, että olin maailman onnellisin tyttö!

THE END

*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~

En muistanutkaan että se on näin "rivo" xD

Lähettäjä: inkkukinkku 
Päivämäärä:   24.9.12 17:09:04

ihana tarina<3<3 kaikki sun tarinat ovat ihania kyllä :)<3

Lähettäjä: foooooooogggg 
Päivämäärä:   24.9.12 22:43:22

aaw <3 (;

Lähettäjä: tipunen 
Päivämäärä:   25.9.12 16:18:55

Voi ei! Kyllä silmät kostu kun lucas lähti ja mikä riemu syntykään kun se tulikin takas! Ei tääää oon IHANA! Love it <3

Lähettäjä: tuntteeton 
Päivämäärä:   29.9.12 21:49:01

snif... :'( täyellistä♥

Lähettäjä: €&@ 
Päivämäärä:   3.10.12 21:31:25

Ihana tarina <3

Lähettäjä: Lowe 
Päivämäärä:   11.7.13 14:40:14

Eikä tää oli vaan liian ihana <333

Lähettäjä: Ella 
Päivämäärä:   15.8.13 17:54:15

Ihanaa :3 <33

Lähettäjä: .... 
Päivämäärä:   17.8.13 12:59:31

Tosi ihana tarina♥!

Lähettäjä: # 
Päivämäärä:   17.8.13 23:05:10

mahtava tarina<333

Lähettäjä: iloinenjoulupukki 
Päivämäärä:   20.8.13 07:30:06

Ihanan pitkää pätkää ja ihana tarina! <3

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   30.8.13 22:54:44

up

Lähettäjä: Petriz 
Päivämäärä:   31.8.13 23:04:32

Mitä muita tarinoita sulla on ja voitko kopioida tänne/laittaa linkin :)

Lähettäjä: Ciki 
Päivämäärä:   26.12.13 00:37:41

Aiva ihana tarina!! Itku meinas lopus tulla!! <3

Lähettäjä: ellu 
Päivämäärä:   26.12.13 16:18:36

Mä oon itkeny ja nauranut tälle - ehdottomasti paras! (Monet muutkin on mutta jotkut on vaan loppuneet kesken :c)

Lähettäjä: mölkö 
Päivämäärä:   26.12.13 19:32:52

itkin tääl ku lucas lähti . . . :') täydellinen <3

Lähettäjä: muru 
Päivämäärä:   27.12.13 14:43:51

Parhain lukemani ht.netin tarina! Ääääää ihana :3

Lähettäjä: Jjkl 
Päivämäärä:   5.1.14 15:04:15

Aivan ihana tarina!! <3 kuinka vanhoja nää kaikki päätyypit oli?!? :)

Lähettäjä: Jjkl 
Päivämäärä:   5.1.14 15:05:16

Aivan ihana tarina!! <3 itku tuli lopus :DD kuinka vanhoja nää päätyypit oli?!? :))

Lähettäjä: Ano 
Päivämäärä:   28.9.14 21:53:20

Tää oli AIVAN täydellinen! <3 Voiskoha tästä koskaa tulla jatkoa ...? :')

Lähettäjä: Nobo 
Päivämäärä:   29.9.14 01:35:52

Zira, Laittaisitko sivuijesi osoitteen? On multa osoitte hukassa..

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   5.10.14 03:25:47

Aww tää oli ihana <3

Lähettäjä: :):) 
Päivämäärä:   5.10.14 19:39:38

Nobo, sivut eivät enää toimi, koska nettisivu.org muuttui maksulliseksi.

Lähettäjä: Q 
Päivämäärä:   27.7.15 22:49:34

ihan paras tarina! tuli itkettyä ja naurettua :D

Lähettäjä: Zira 
Päivämäärä:   28.7.15 08:03:27

Kiitoksia!
Oma käden jäli naurattaa näin jälkikäteen, herranjumala et se tuntu pervolta tarinalta. Nauroin kuollakseni kun luin uudestaan :'D

Mutta tästä hyvä jatkaa uuden tarinan kirjoittamista :) josko sekin pääsisi teidän luettavaksi

Lähettäjä: fani 
Päivämäärä:   9.9.15 23:04:12

Ois kyllä ihan mahtavaa, jos Zira kirjottasit jotain uutta !!

Lähettäjä: totinen 
Päivämäärä:   23.12.17 23:51:02

itkuhan tässä pääs... aivan ihana

Lähettäjä: Tiu 
Päivämäärä:   2.1.18 22:09:05

Oi vau! Oot kyllä tosi hyvä kirjottamaa!