Lähettäjä: Muisto97 
Päivämäärä:   14.5.12 22:38:46

Muiston hahmo:

Sam Geller
30-vuotias

Ulkonäkö
Sam on ulkonäöltään ihan mukiinmenevän näköinen 184 cm pitkä normaalivartaloinen mies. Hänen hiuksensa ovat korpinmustat ja silmänsä syvän vihreät.
Pukeutumisessa Sam suosii farkkuja ja flanellipaitoja, ja jalassa hänellä on melkein aina maiharit. Viileämmillä keleillä suojaa ja lämpöä tarjoaa vanha kulahtanut musta nahkatakki, joka on peruja Samin isältä.

Luonne
Sam on aina ollut huolehtivainen, suorastaan kanaemomainen, jolle ystävät ovat tärkeitä. Sam elää jokaisen päivän tietäen, että se voi olla viimeinen. Vaikka miehen harteilla on raskas suru, ei hän anna sen näkyä vaan hän on aina valmiina kantamaan muidenkin murheet.
Reilu Sam on, ja sen takia hän on pidetty henkilö niin ystäviensä kuin työtovereidensa joukossa, sekä alamaailman parissa, jossa Sam tunnetaan kovana mutta reiluna miehenä.

Menneisyys

Sam oli vain viiden, kun hänen isänsä (joka oli poliisi ja pienen Samin sankari) kuoli ampumavälikohtauksen seurauksena. Samin isoveli, seitsemänvuotias Jack, kuoli vain vuotta myöhemmin tiputtuaan koulussa leikkitelineen päältä pää edellä maahan. Samin äiti, joka oli miehensä kuoltua jäänyt kolmen pojan yksinhuoltajaksi, meni sekaisin vanhimman lapsensa kuolemasta, ja jätettyään Samin ja tämän pikkuveljen, Tommyn, siskonsa luo hoitoon, tappoi itsensä unilääkkeiden yliannostuksella. Silloin vasta kuusivuotias Sam sanoi haluavansa isona poliisiksi, joka hänestä tulikin 16 vuotta myöhemmin.
Sam toki ehti teininä kokeilemaan myös viinaa ja tupakkaa, mutta huumeisiin hän ei koskenut. Pari pikku rötöstäkin poika ehti tehdä, ennen kuin 14 -vuotiaana tuli järkiinsä.
Tommy, joka oli Samia kolme vuotta nuorempi, ajautui 12 -vuotiaana vääriin porukoihin, ja siinä vaiheessa kun Sam valmistui poliisikoulusta oli pikkuveli istumassa huumerikoksista. Veljesten välit katkesivat tuossa vaiheessa, ja vaikka Sam työnsä puolesta törmäsikin aika usein pikkuveljensä nimeen, ei miehet nähneet toisiaan miltein kymmeneen vuoteen. Kunnes sitten eräänä sateisena syyskuun iltana huumeyksikkö sai hälytyksen erääseen kerhotilaan, joka oli tunnettu huumeluolana. Sam oli sinä iltana ihan sattumalta töissä, koska tuurasi sairaslomalla ollutta vanhempaa virkaveljeään. Vaikka hän ei ollut nähnyt veljeään vuosiin, niin hän tunnisti heti ovesta astuttuaan keskellä lattiaa lojuneen puukotuksen uhrin. Sam kääntyi siinä vaiheessa kannoillaan, ja haki sairaslomaa seuraavana aamuna. Sen jälkeen Sam ei ole pystynyt palaamaan töihin, vaan hän sairastui vakavaan masennukseen, jonka seurauksena hän alkoi ryypätä ja katkaisi yhteydet kaikkiin vanhoihin ystäviinsä.

Nyt

Nyt Sam on ollut ilman alkoholia kuukauden. Hän asuu lapsuudenystävänsä Miken vierashuoneessa. Mike, joka toimii pappina, kaivoi Samin alkoholin ja masennuksen syövereistä ja auttoi miehen jaloilleen. Mike houkutteli Samin avukseen nuorisotyön pariin, ja pikkuhiljaa mies on alkanut saada elämästään taas kiinni, ja hän on jopa alkanut soitella entisille ystävilleen ja sitä kautta myös harkita töihin paluuta.

Hanoin hahmo: Andrew Russel ”Andy”
17-vuotias

Andy omistaa mustat, olkapäitä hipovat hiukset, jotka ovat aina pörrössä ja sekaisin. Hänen silmänsä ovat hätkähdyttävän kirkkaansiniset. Vartaloltaan Andy on hoikka ja melko hintelä, mutta melkein 180cm pitkä. Alipainoa löytyy hieman, koska poika ei juurikaan syö. Hänen kalpeita, siroja kasvojaan koristaa hopearinkula alahuulen sivulla ja hänen molemmat korvansa on täyteen rei'itetty. Andyn vasen käsivarsi on melkein kokonaan tatuoitu. Andyn yllä näkee lähes aina pillifarkut, jotka on usein revitty niittivyön kera sekä jonkun tumman hupparin ja jaloissa hän pitää aina rispaantuneita, punaisia converseja. Viileämmillä säillä poika kiskoo ylleen mustan nahkatakin.

Andya ei ole koskaan kiinnostanut, mitä muut hänestä ajattelevat ja hän tekee ja sanoo niinkuin itse tahtoo, mikä ei aina ole kovin hyvä asia. Hän on hyvin suorapuheinen ja sanoo mielipiteensä suoraan, mikä saa jotkut loukkaantumaan helposti. Andy on melko hiljainen, eikä järin sosiaalinen, vaikka onkin huumorintajuinen ja tulee kyllä toimeen toisten kanssa, ainakin halutessaan. Hän on hieman syrjäänvetäytyvä ja viihtyy yksin, minkä takia hänestä saa usein kylmän ja töykeän ensivaikutelman.

Andy asuu äitinsä Maryn ja isäpuolensa Mattin kanssa. Mary ei ole ollut enää pitkään aikaan äiti Andylle, kun hän Andyn isän kuoleman jälkeen hylkäsi lapsensa tukahduttaessaan suruaan viinaan ja miehiin. Tuohon aikaan Andyn neljä vuotta vanhempi sisko Linda huolehti Andysta ja sisarukset olivat hyvin läheisiä. Mary tapasi Mattin Andyn ollessa 12-vuotias ja sai elämänsä taas jotenkuten järjestykseen, mutta välit hänen poikaansa pysyivät yhtä etäisinä. Mattin kanssa Andy ei ole koskaan tullut toimeen ja he suorastaan vihaavat toisiaan. Linda kuoli noin kolme vuotta sitten ajettuaan humalassa puuta päin, eikä Andy ole vieläkään siitä toipunut. Hän vain pyrkii peittämään surunsa. Matt jaksaa yhä syyttää Andya Lindan kuolemasta, vaikka poika syyttää itse itseään ihan tarpeeksi. Mattilla on taipumusta väkivaltaan, etenkin humalassa. Ei hän kuitenkaan Andya koskaan Maryn nähden lyö.

Andy on aina vihannut koulua ja päästyään juuri ja juuri peruskoulusta hän lopetti sen. Vielä epämukavempaa koulusta teki se, että Andya kiusattiin melko paljon, eikä kiusaaminen jäänyt pelkkään haukkumiseen tai pieneen tönimiseen. Andylle on jo jonkin aikaa ollut selvää, että hän pitää naisten sijaan miehistä, mutta ei hän sitä koskaan ole mitenkään esille tuonut. Silti hänet leimattiin koulussa aina homoksi.

Andy muuttaisi omilleen, jos hänellä olisi töitä ja rahaa, mutta hänellä ei ole kumpaakaan. Hänen viimeiset säästönsä menivät käytettyyn opeliin, jolla hän kulkee tarvittaessa paikasta toiseen. Andy repii välillä rahaa tekemällä pieniä rikoksia. Andy polttaa paljon tupakkaa ja on kokeillut huumeita muutamia kertoja, mutta alkoholia hän ei juurikaan juo, ei ole juonut siitä lähtien, kun Linda kuoli. Andy rakastaa musiikkia ja kuuntelee sitä paljon, lähinnä melko raskasta metallimusiikkia. Hän on opetellut itse soittamaan kitaraa pienestä pitäen ja kirjoitellut muutamia omia kappaleitakin.

Sam

Tuijottelin hiljaisena ulos hölkätessäni juoksumatolla mp3 suoltaessa musiikkia korviini. Pohkeeni huusivat armoa, mutta jatkoin siitä huolimatta, sillä tiesin että jos aikoisin palata ensi kuussa takaisin töihin minun olisi saatava kuntoni kohisemaan huimasti, sillä sairaslomani aikana olin päästänyt itseni rappeutumaan. Kun viimein maltoin lopettaa juoksemisen, en voinut olla naurahtamatta ajatuksilleni. Edelleen hölmön näköisesti virnuillen aloin venyttelemään lihaksiani ja sammutin soittimen. Tunsin jonkun katselevan itseäni ja vilkaisin oven suuntaan. Mike nojaili ovenpieleen ja antoi katseensa vaellella paljaalla ylävartalollani. Lopulta hänen harmaat silmänsä kohtasivat minun vihreät silmäni joten kohotin kulmiani kysyvästi.
-Sä olet kohta ylikunnossa, Mike sanoi naurahtaen huomatessaan katseeni.
-Kun olisinkin, kamalaa miten huonoon kuntoon mä olen joutunut, sanoin kumartuen nappaamaan vesipullon. Mike ei sanonut mitään, enkä sitä kaivannutkaan. Sen sijaan mies hävisi keittiön suuntaan minun suunnatessa suihkuun. Aloin miettimään aikaa taaksepäin. Siitä oli jo melkein vuosi, kun veljeni, viimeinen perheenjäseneni, kuoli. Kun nyt jälkeenpäin ajattelin kulunutta vuotta en voinut kuin ihmetellä pomoni myönteistä asennetta käytyäni eilen töissä. Pomo oli luvannut minulle vanhan paikkani takaisin, kunhan saisin psykologilta puhtaat paperit. Kaksi viikkoa ja sitten se selviäisi. Itse tunsin että olisin valmis, sillä olin onnistunut pääsemään eroon viinasta, kiitos Miken joka suorastaan kantoi minut tänne, asuntoonsa, ja tökki minut jaloilleni.
-Tuu syömään, niin päästään lähtemään, Mike kuului huutavan suihkun oven takaa, joten käänsin suihkun kiinni.
-Kohta! Huikkasin takaisin ja kuivasin nopeasti itseni. Saatuani farkut ja puhtaan t-paidan päälleni astuin ulos suihkusta ja suuntasin kulkuni keittiöön. Seisahduin hetkeksi ovelle katsomaan kuinka Mike touhusi hellan äärellä mustaan papinasuunsa pukeutuneena.
-Kuule, mä olen hiukan ajatellut että mä voisin palata omaan kämppään, sanoin siirtyen pöydän ääreen istumaan.
Mike käännähti katsomaan minua mietteliäänä, tutkivana. Tiesin miksi mies oli huolissaan, enkä voinut syyttää häntä siitä. Mike oli kuitenkin paras ystäväni, oli ollut jo vuosia, ja tiesin että hän pelkäsi minun ratkeavan uudestaan.
- Älä nyt turhaa kiirettä pidä, hän tyytyi kuitenkin vain sanomaan ennen kuin palasi ruuan kimppuun. Pian sainkin eteeni lautasellisen kanapastaa ja aloin syömään sitä hyvällä mielihalulla. Jos jossain olin kaamea, niin keittiössä. Minä kun onnistuin keittämään vedenkin pohjaan.
- Mitä tänään on ohjelmassa? Kysyin tarkoittaen iltaa nuorisotalolla.
- Tulee uusi ryhmä nuoria, eli sitä tavallista, koitetaan saada nuoret luottamaan meihin. Siitä tulikin mieleeni että Rick kyseli sinua eilen. Mike sanoi selaten samalla kalenteriaan.
Nyökkäsin hiljaa ja mietin Rickiä, tuota 15-vuotiasta poikaa, joka oli alkoholisti isänsä pahoinpitelyjen takia huostaanotettu kolme vuotta sitten. Rick oli kapinoinut sijaiskotiaan vastaan ja ajautunut useisiin tappeluihin, ja hänet oli sijaisvanhemmat suorastaan raahanneet kaksi kuukautta aikaisemmin Miken ryhmään. Minä olin ainoa, jolle Rick oli avautunut, ja minullakin oli mennyt kuukausi saada hänet luottamaan minuun. Ensimmäinen kuukausi oli kulunut lähinnä siinä kun olimme istuneet rinnakkain hiljaa kirkon portailla. Rick oli lopulta luovuttanut ja kysynyt oliko minulla päässä vikaa vai miksi en osannut puhua. Olin vastannut että osasin toki puhua, mutta olin parempi kuuntelija.
Nyt minua hieman huolestutti, miksi poika oli tullut etsimään minua eilen. Toivoin näkeväni hänet vielä illan aikana, sillä minulla oli pieni pelko hänen puolestaan.
- Oliko Rick kunnossa eilen käydessään? Kysyin ja sain Miken vilkaisemaan minua hämmentyneenä.
- Oli, oli kyllä. Anteeksi, ei ollut tarkoitus säikäyttää sinua, hän sanoi naurahtaen. Huokaisin helpotuksesta ja nappasin päivän lehden läväyttäen sen auki eteeni. Mike tuhahti paheksuvasti mutta en ollut huomaavinani asiaa. Tiesin kyllä että hän inhosi tapaani lukea ruokapöydässä, mutta enää hän ei jaksanut kinata asiasta huomattuaan että en kuitenkaan jättäisi lehteä lukematta.

Kun kahta tuntia myöhemmin suljin pienen kokoustilan oven perässäni, kohtasin ensimmäistä kertaa uudet nuoret. Tällä kertaa heitä oli seitsemän, kolme tyttöä ja neljä poikaa. Tytöistä yksi oli pukeutunut mustiin ja hän tuijotti meitä ylimielisesti mustien meikkiensä takaa. Toinen, vaalea tyttö, oli nostanut polvet syliinsä ja heijasi itseään hiljaa edestakaisin. Kolmas tyttö oli selvä narkkari, näin hänestä kaikki ne merkit. Alipaino, kalpeus, levoton katse, tärisevät kädet... Huokaisin hiljaa ja vilkaisin yhtä vapaaehtoista, Dora nimistä hieman pyylevähköä punahiuksista naista. Näin että Doran kädet syyhysivät päästä puhumaan tuon kalpean tytön kanssa. Siirsin katseeni paikalla oleviin poikiin. Kaksi heistä oli pukeutuneet paikallisen koulun jalkapallojoukkueen takkeihin, ja arvasinkin heti miksi he olivat täällä, sillä kukapa ei olisi kuullut koulun rehtorin pojan ja tämän kavereiden humalassa autolla kaupan ikkunasta sisään ajosta. Pojille oli vahingonkorvausten lisäksi määrätty yhdyskuntapalvelua, ja tiesin poikien vanhempien tuoneen heidät tänne. Kolmas poika oli hiljainen ja ujo, ja hän tuuppi hermostuneena isoja lasejaan ylemmäs nenänvarreltaan ja vilkuili muita.
- Tervetuloa teille kaikille, sanoi samassa Mike katsoen hymyillen nuoresta toiseen. Vilkaisin ystävääni, joka seisoi rauhallisesti kädet ristissä odottaen että sai nuorten huomion, ennen kuin alkoi selittää iltamme tarkoituksesta.
- Teillä kaikilla on omat ongelmanne, mutta me olemme täällä teitä varten. Puhuminen helpottaa, asioita ei tarvitse eikä saa missään nimessä padota sisälle. Mitä jos aloittaisimme pienellä esittelykierroksella. Minä olen isä Mike, ja olen täällä teitä varten.
Mike kääntyi katsomaan Doraa, joka sipsutti nopeasti hieman eteenpäin.
- Minä olen sisar Dora, ja olen täällä valmiina kuuntelemaan teitä ja auttamaan teitä, nainen sirkutti ennen kuin kääntyi katsomaan minua. Astuin myös hieman eteenpäin ja annoin katseeni lähteä kiertämään nuorissa.
- Minä olen Sam, voitte tulla juttelemaan jos haluatte, sanoin ja hätkähdin hieman kohdatessani perimmäiseen nurkkaan istuneen pojan katseen. Ylimielisen, kyllästyneen ja ennen kaikkea katseen joka kertoi omistajansa olevan mielummin missä tahansa muualla kuin täällä. Minulle tuli pojasta elävästi mieleen Tommy.
Tytöt esittelivät itsensä nopeasti, gootti oli nimeltään Stella, vaalea Amy ja hiljainen tyttö kuiskasi hiljaa nimekseen Elena. Jalkapalloilijat olivat nimeltään Ty ja Bill, ja Mike joutui keskeyttämään heidän höpötyksensä. Ujo poika oli nimeltään Matt ja hän ilmoitti olevansa paikalla vain koska äitinsä käski, kun hänen kuulemma pitäisi yrittää hankkia muutakin elämää kuin tietokone.
- Ja kukas sinä olet? Mike kysyi viimeiseltä pojalta, joka mulkaisi häntä kiukkuisesti, sanoen kuitenkin nimensä
- Andy.
Mike alkoi selittää talon sääntöjä ja aktiviteettejä, mutta hänen sanansa lipuivat ohi korvieni. Vasta kun Andy käänsi katseensa kohtaamaan silmäni tajusin kääntää katseeni pois. Hänen silmänsä olivat aivan samanlaiset kuin Tommyn silmät olivat olleet.

Andy

Rekan ajovalot ilmestyivät kuin tyhjästä pimeyden keskeltä. Mä ja Linda oltiin aivan liian kännissä huomataksemme sitä ajoissa ja kaiken lisäksi me ajettiin ihan liian lujaa. Huusin kurkku suorana Lindalle, että pysähtyisi, vaikkei se enää mitenkään ehtisi. Linda käänsi rattia ja auto ehti paiskautua jo rekkaa päin, ennen kuin syöksyi ulos tieltä ja törmäsi rysähtäen puuhun. En ehtinyt edes tajuta, mitä tapahtui. Kuulin vain jarrujen ulvonnan ja Lindan kirkumisen soivan korvissa, ennen kuin tunsin viiltävää kipua ja pimeys valtasi mieleni...

Heräsin omaan huutooni ja ponkaisin istumaan huohottaen ja sydän edelleen rinnassa pamppaillen painajaisen jäljiltä. Huomasin käsieni tärisevän. Saatoin yhä kuulla siskoni huudon ja rekan ajovalot kummittelivat verkkokalvollani. Yritin tasata hengitystäni ja kurottauduin ottamaan vesilasin yöpöydältä vilkaisten samalla kelloa, joka näytti viittä aamulla. Huokaisin turhautuneena, en ollut taaskaan nukkunut kuin pari tuntia. Ja nekin olivat olleet levotonta ja rauhatonta unta. Painajaiset eivät vain suostuneet jättämään mua rauhaan vaan vainosivat mua melkein joka yö, joskus jopa valveillakin. Lindan, mun neljä vuotta vanhemman siskon, kuolemasta oli nyt noin kolme vuotta, mutta musta tuntui yhä kuin se olisi tapahtunut eilen.

Kiskoin housut jalkaani ja astelin kylppäriin huuhtelemaan kalpeat, univajeesta kielivät kasvoni kylmällä vedellä yrittäen samalla huuhdella painajaisen pois mielestäni. Puristin lavuaarin reunoja rystyset valkoisina kädet yhä lievästi täristen. Tarvitsin nikotiinia. Heilautin mustan nahkatakin paljaan ylävartaloni suojaksi ja astelin terassille taskuja kaivellen. Tungin tupakan huulieni väliin ja sytytin sen imaisten ensimmäiset myrkyt keuhkoihini. Suljin silmäni ja hengitin syvään puhaltaen savut ulos. Avasin silmät ja katselin harmaiden kiehkuroiden leijailua tummalle, koko ajan kirkastuvalle yötaivaalle. Tai aamuyöhän nyt kai oli jo. Mulle oli aivan tuttua nousta tähän aikaan. En mä oikeastaan koskaan nukkunut hyvin tai pitkään.

Myöhemmin mun ”kaveri” Sid soitteli pyytäen ulos sen ja parin muun seuraksi. Ei me oikeastaan edes oltu kunnon kavereita, kunhan vaan vedeltiin röökiä ja kamaa sillon tällön yhdessä. Mulla ei ollut koskaan ollut yhtäkään kunnollista ystävää. Koulussa mua oltiin aina kiusattu ja tuppasin vain ajautua sellaiseen ”huonoon” seuraan. Mä olin lopettanut juomisen melkein kokonaan Lindan kuoleman jälkeen, mutta sen sijaan olin alkanut käyttämään huumeita yhä useammin. Olin tähän mennessä onnistunut olemaan jäämättä kiinni.

Mulla ei ollut mitään tekemistä ja se hélvetin painajainen kummitteli yhä mielessäni, joten kaivatessani muuta ajateltavaa, suostuin Sidin ehdotukseen ja sanoin tulevani puolen tunnin päästä. En ollut jaksanut vaihtaa vaatteita aamun jälkeen ja kiskoin ylleni mustat, polvista revityt pillifarkut, jotka kiristin niittivyön avulla ja tumman hupparin, jonka taskuun tungin röökit, sytkärin, avaimet ja kännykän. Yritin haroa olkapäitä hipovian, mustia hiuksiani edes vähän selvemmiksi, ne kun tuppasivat aina sojottaa joka suuntaan, ja tungin jalkaani parhaat päivänsä nähneet, punaiset tennarit.
Pihalla polttelin vielä tupakan, ennen kuin astuin sisään pieneen, tunkkaiseen opeliini, jonka olin ostanut viimeisillä säästöilläni. Laitoin levyn soimaan ja käänsin voluumin täysille kaasuttaessani pois pihalta.

Niinhän siinä tietenkin kävi, että ilta karkasi taas käsistä ja marisätkät vaihtuivat pikkuhiljaa vahvempiin aineisiin. Puolenyön aikaan aloin olla jo aika pöllyissä päättäessäni lähteä himaan, mikä ei todellakaan ollut hyvä idea, mutta en mä sitä siinä tilassa tajunnut. Tosin, ei mulla olisi oikein muutakaan paikkaa ollut, minne mennä. Ainahan sitä olisi voinut jäädä kadulle, ei olisi mulle mitenkään uutta. Ihme, että selvisin edes kotiin asti autoni kanssa. Eteisessä mua vastassa oli vihainen mutsi valittamassa, etten ollut ilmoittanut sille mitään lähtiessäni. Ihan kuin sitä olisi kiinnostanut. Mä vaan kuuntelin sen huutamista ja lähdin horjumaan huoneeseeni, jolloin mutsi tajusi, ettei kaikki ollut kohdallaan. Se tarrasi mun hupparista kiinni ja pakotti mut katsomaan itseään.
”Andy, ootko sä aineissa?” se parahti tuijottaen mua. Mä vaan seisoin siinä ja tuijotin mutsia, jonka kasvoille levisi järkytys, joka vaihtui kuitenkin nopeasti vihansekaiseksi pettymykseksi. Se inisi vielä jotain, kunnes käski mun mennä nukkumaan ja ilmoitti, että me puhuttaisiin aamulla lisää.

Siinä me sitten istuttiin Mattin ja mutsin kanssa keittiössä seuraavana aamuna niiden tuijottaessa mua painostavasti ja mun tapittaessa pöytää. Matt oli mun isäpuoleni, jota mä vihasin ja se vihasi mua. Me ei oltu koskaan tultu toimeen ja koko äijä oli mielestäni kaikinpuolin vastenmielinen. Ainoa hyvä puoli siinä oli se, että se oli saanut mutsin takaisin järkiinsä sen vajottua johonkin masennukseen faijan kuoltua, jota se yritti tukahduttaa viinan ja toisten miesten avulla. Mutta äiti hylkäsi mut ja Lindan silloin, eikä meidän välit enää palautuneet ennalleen.
”Miksi sä, Andy, menit tekemään jotain tollasta?” mutsi kysyi katsoen mua epätoivoisesti. Kohautin vaan harteitani.
”Onks tätä tapahtunut aikasemminkin?” Matt tokaisi ja mä mulkaisin sitä vihaisesti. ”Vastaa meille poika!” se ärähti, kun istuin siinä vaan edelleen hiljaa. Mitä mun olisi pitänyt sanoa? Mutsi huokaisi raskaasti ja Matt tuijotti mua edelleen ärsyyntyneenä. Lopulta mutsi avasi taas suunsa.
”Me ei enää tiedetä, mitä sun kanssa pitäis tehdä. Sä oot niin hankala lapsi, eihän tollasta jaksa kukaan! Liikut epämääräsissä porukoissa, etkä käy töissä tai koulussa ja näpistelet ja nyt vielä käytät huumeitakin!” se valitti, ”miksi juuri mun pojasta piti tulla narkkari!”
”En mä mikään narkkari vielä ole!” puolustauduin puristaen käteni nyrkiin. Niin, vielä... ajattelin mielessäni. Ne vaan katsoi mua edelleen pettyneinä.
”Me ollaan yhdessä mietitty ratkaisua ja ollaan päätetty kokeilla erästä”, mutsi selitti hetken hiljaisuuden jälkeen. Mä katsoin hämmentyneenä niitä kumpaakin. Mitä víttua ne oikein selitti?
”Sä alat käymään säännöllisesti sellaisella nuorisotalolla, missä on muita samanlaisia kuin sä”, Matt sanoi sylkäiten viimeiset sanat. Mä olin jo väittämässä vastaan, kun mutsi keskeytti.
”Siellä on ihmisiä, jotka ymmärtää ja kuuntelee sua. Sä voit puhua niille ongelmistas. Ja toivottavasti ne saa edes vähän järkeä taottua sun päähäs.”
”Siis mitä víttua?!” mä älähdin nousten seisomaan, ”lähetättekö te mut jonnekkin vítun terapiaan?”
”Andy, yritä ymmärtää! Me halutaan vaan auttaa sua, etkä sä jätä meille muita vaihtoehtoja. Me ei haluta, että se heität elämäs hukkaan. Sulla on vielä kaikki edessä!” mutsi puolusteli epätoivoisesti.
”Mä en suostu, te ette voi pakottaa mua!” mä mesosin.
”Sun mielipidettä ei kysytä ja kyllä voidaan, jos pakko on”, Matt jyrähti vastaukseksi nousten myös seisomaan. Mä tuijotin sitä silmät leimuten.
”Sun ensimmäinen tapaaminen on jo huomenna, joten valmistaudu siihen”, mutsi sanoi huokaisten. Mä käännähdin ympäri ja lähdin ulos välittämättä niiden vastaväitteistä. Tää ei voinut olla totta.

”Et voi ollas tosissas, onko tää vielä joku hemmetin kirkko?” mä parahdin seuraavana päivänä mutsin pysäyttäessä auton rakennuksen eteen, jonka pihalla oli joku papinasuun pukeutunut tyyppi.
”Se on vaan kirkon ylläpitämä, älä nyt viitti. Siellähän voi olla ihan mukavaakin”, mutsi sanoi ja irvistin nousten autosta. Vai mukavaa, joo varmasti, ajattelin sarkastisesti lähtiessäni harppomaan rakennusta kohti.
Siellä mä myöhemmin istuin kaikenmaailman narkkarien ja nörttien keskellä vittuuntuneena odottaen vain, että pääsisin pois. Edessä jotkut ohjaajat mitkälie jauhoivat auttavansa meitä ja kuuntelevansa meitä. Vítut mä niille mitään puhuisi. Mun turhautuneet ajatukset keskeytti vaisto, että joku katsoi mua ja pian tajusin sen olevan yksi niistä ”ohjaajista”, joka oli tainnut esitellä itsensä Samiksi. Ensin mä ajattelin vain kuvittelevani, mutta kääntyessäni katsomaan sitä, mies näytti hieman hätkähtävän ja käänsi katseensa muualle. Mä tunsin oloni jotenkin levottomaksi.

Sam

Rick tuli etsimään minua kun poistuimme kokoushuoneesta. Poika oli jostain innoissaan, sen huomasin jo ennen kuin hän sai sanaakaan suustaan.
- Arvaa mitä! Mä pääsen kesälomalla käymään isovanhempien luona ja saan ehkä jopa jäädä sinne, poika höpötti nopeasti.
- Sehän on hienoa, sanoin hymyillen. Ja se olikin. Rick oli kertonut minulle kuinka haluaisi muuttaa Kanadaan isovanhempiensa luo, ainoaan paikkaan jossa hän oli lapsena ollut onnellinen. Olin itse ehdottanut pojan huostaanottoa hoitaneille ihmisille tätä vaihtoehtoa. Vilkaisin ohitsemme astelevia nuoria, tai tarkemmin sanottuna Andya. Kylmät väreet juoksivat selkääni pisin kun muistin hänen silmänsä.

Heräsin yöllä hikisenä ja täristen. Painajaiset olivat olleet jo kauan poissa, enkä niitä ollut kaivannut. Nyt kuitenkin ne olivat palanneet. Sanotaan että elämä vilisee silmien ohi kuolemaa ennen, mutta minulla se vilisee siinä vaiheessa kun painajaiset saapuvat. Vainajat saapuivat kummittelemaan, ja aina painajaisissa toistui sama teema. Keräännyimme perhepäivällisille, kaikki siinä iässään jossa he olivat kuolleet. Mutta nyt olin ensimmäistä kertaa herännyt siihen kun Tommyn silmät tuijottivat minua ihan läheltä.
Koska tiesin että nukkumisesta olisi turha enää haaveilla, nousin ylös ja hiippailin alakertaan, missä avasin tietokoneen ja kirjauduin sähköpostiini. Tehtävä jota inhosin ja välttelin, sillä kuten yleensä, oli se taas täynnä roskaposteja. Olin aina töissäkin inhonnut juurikin paperitöitä, olin aina ollut enemmän toiminnan miehiä. Hymähdin ajatuksilleni ja poistettuani ylimääräiset postit siirryin nettiin surffailemaan. Pian eksyinkin katselemaan pornosivuja, ja katsellessani kuinka kaksi miestä hyväilivät toisiaan tajusin kuinka kauan olin itse ollut ilman seksiä tai ylipäätänsä muuta seuraa kuin Mike ja nuoret.

- Mitä sä täällä istut? Uninen ääni kysyi jostain takaani ja käännyin vilkaisemaan Mikeä joka haroi hiuksiaan leveästi haukotellen. Napsautin netin kiinni ja suljin koneen, ennen kuin käännyin paremmin ystäväni suuntaan.
- Välttelen painajaisia, sanoin empien. Tiesin kyllä mitä sanoistani seuraisi, ja kuten arvata saatoin, Mike unohti väsymyksensä ja tuli istumaan viereeni.
- Miksi? Hän kysyi tarkkaillen kasvojani. En voinut kuin kohauttaa harteitani. Sillä oliko tuohon kysymykseen muka olemassa järkevää vastausta? Tiesin kyllä että kysymys tarkoitti miksi näin painajaisia, mutta en voinut itselleni mitään vaan sanoin
- Koska ei niitä ole mukava nähdä. Onnistuin jopa hetken olemaan vakavana, ennen kuin aloin nauramaan. Väsymys sai minut nauramaan kohta hysteerisenä, ja pian nauruni tarttui myös Mikeen.
Nauroimme pitkään, ennen kuin saimme hillittyä itsemme.
- Mukava nähdä sun nauravan, Mike sanoi katsoen minua tarkkaan. Hymyilin väsyneesti ja hieraisin niskaani.
- Ei tässä oo turhan paljon olut aihetta nauruun, sanoin hiljaa olkiani kohauttaen. Ei todellakaan, ajattelin vielä mielessäni ennen kuin nousin ylös ja nappasin koneeni kainalooni.
- Mä taidan koittaa mennä vielä nukkumaan, päätin vilkaisten Mikeä joka nyökkäsi ja nousi myös.

Tunkkainen haju ja iso kasa mainoksia oli vastassani kun avasin pienen kaksioni oven. Suuntasin ensimmäiseksi aukaisemaan parvekkeen oven, että sain ilman vaihtumaan, ja käännyin sitten katsomaan hävitystä joka asunnossani vallitsi. Valoisaa olohuonetta oli joskus sisustanut valkoinen nahkasohva kaverinaan kaksi mustaa nahkaista nojatuolia, niiden keskellä mustavalkoraidallisella matolla seisoi lasinen pöytä, joka nyt oli täynnä tyhjiä kalja ja viinapulloja. Pöydän alla oli lisää pulloja, valmisruokapaketteja, kiinalaisen kotiinkuljetuskoppia ja pitsalaatikoita, sekä iso kasa postia. Kaikesta huomasi, että asunnossa asuessani minua ei ollut kiinnostanut mikään.
Marssin siivouskomerolle ja nappasin sieltä rullan jätesäkkejä, joihin aloin latomaan säälimättä kaikkea mikä käteeni osui, muun muassa kaksi mustaa ja kaksi entistä valkoista sohvatyynyä saivat uuden kodin roskiksesta, sillä minua yökötti niihin pinttynyt vanhan viinan ja kiinalaisen haju.

Ilta oli jo pitkällä, ennen kuin olin lopulta tyytyväinen olohuoneeseen. Keittiön ja makuuhuoneen jätin suosiolla seuraavalle päivälle, sillä puoliksi valvottu yö alkoi vaatia veroaan. Olohuoneessa oli kuitenkin jo suhteellisen raikas tuoksu, olin saanut lattiat pestyä ja pölyt pois. Maton olin nakannut parvekkeelle tuulettumaan, ja kävin sen vielä hakemassa sisälle ennen kuin suljin parvekkeen oven ja astelin eteiseen. Nappasin viimeisen roskasäkin mukaani ennen kuin sammutin asunnon valot ja suuntasin kulkuni ulos. Nakkasin roskasäkin roskakuiluun, joka onneksi sijaitsi asuntoni oven lähellä, ja marssin hissille joka oli käytävän toisessa päässä. Manasin mielessäni huomatessani hissin varatuksi, mutta jäin hetken mietittyäni kuitenkin odottamaan hissiä sen sijaan että olisin lähtenyt juoksemaan rappusia alas. Siivoaminen oli ollut yllättävän rankkaa.
Hissi saapui viimein ja sen ovien auetessa sain syliini naapurissani asuvan palomiehen, Fredin.
- Anteeksi, Fred sanoi hymyillen suloisesti.
- Eipä mitään, vastasin suoden hänelle pikaisesti väsyneen hymyn. Fredin katse seurasi minua kun astuin hissiin ja nostin kättäni laiskaan tervehdykseen vielä hissin ovien sulkeutuessa. En voinut mitään sille, että mieleeni hiipi jälleen yksi hyvä syy muuttaa takaisin kotiin. Kyllähän komea naapuri oli hyvä syy, ajattelin ja naurahdin omille ajatuksilleni.
-Totta kai, mutisin peilikuvalleni ja pudistelin hieman päätäni. Olinkohan sekoamassa lopullisesti kun puhuin itsekseni?

Seuraavana päivänä oli jälleen ryhmän kokoontuminen. Olisin mielummin viettänyt senkin päivän siivoamalla kotiani (enkä olisi pannut ollenkaan pahakseni syliin juoksevaa palomiestä), mutta siitä huolimatta kävin ensin aamupäivällä itse kallonkutistajan luona ja sitten menin Miken seuraksi talolle, jossa oli yllättävän paljon väkeä. Suurin osa tosin hävisi paikalta ennen kuin ryhmämme alkoi valua paikalle. Stella ei ilmestynyt ollenkaan ja Andy saapui jonkun naisen kyydissä juuri ja juuri ajoissa. Olin itse pihalla kun hän tuli, ja vilkaistuani pikaisesti hänen suuntaansa käänsin katseeni.
Onnistuin jotenkin koko illan välttelemään hänen silmiään, mikä ei sinäänsä ollut hankalaa, sillä Andy vältteli itse kontaktin ottamista kehenkään läsnäolijaan. Hän istui vain nurkassa kattoon tuijotellen. Sen sijaan vaihdoin muutaman sanan Tyn ja Billyn kanssa, ja sain jopa Amyn puhumaan hieman. Aloin juuri toivomaan että Mike malttaisi päättää illan, kun hän rysäytti pommin.
- Sinä voisit ottaa tuon Andyn seuraavaksi projektiksesi, kun tulit niin hyvin Rickin kanssa toimeen, hän kuiskasi minulle. Vilkaisin ensin poikaa ja sen jälkeen Mikeä, joka oli kuitenkin jo menossa hiljaisen Mattin luo. Minulle ei jäänyt muita vaihtoehtoja kuin maleksia Andyn vieressä olevalle tyhjälle tuolille, johon istuin ja jäin tuijottelemaan käsiäni.

Lähettäjä: Wtffff 
Päivämäärä:   15.5.12 11:28:25

Minkä hitsin takia tää oli poistettu? :o
Mut pointti oli et jatkooo äggii ja ootte parhait hehe:)

Lähettäjä: natalia 
Päivämäärä:   15.5.12 16:01:07

(((((((: jatkoo :D

Lähettäjä: maea 
Päivämäärä:   15.5.12 19:15:00

Joo samaa määkin ihmettelin ku Wtffff. Mutta onneks lisäsit tän takas, koska tosi hyvä tää!:)
Jatkoa vaan tulemaan ku kerkiät!:)

Lähettäjä: Capicorn 
Päivämäärä:   15.5.12 21:23:57

ooi, elämäni rakkaus on löytynyt :)

Lähettäjä: hanoi 
Päivämäärä:   15.5.12 21:26:55

Andy

Mä olin niin keskittynyt tuijottamaan lattiaa ja leikkimään huulikorullani (jota tein aina tylsistyneenä tai hermostuneena), etten aluksi edes huomannut, että joku oli istunut viereeni. Hätkähtäen käänsin katseeni tyyppiin huomaten sen olevan se sama ohjaaja, joka oli tuijottanut mua aikaisemmin. Sen nimi taisi olla Sam. Se vaan istu siinä hiljaa ja tuijotteli käsiään. Odottiko se mun puhuvan ensin? No siinäpähän odottelisi. Mä annoin katseeni vaeltaa miehessä, jonka iäksi arvioisin jotain lähemmäs 30. Sillä oli mustat hiukset, silmiä mä en nähnyt koska se katseli maahan. Se oli oikeastaan ihan hyvännäköinen. Hei, mitä mä oikein ajattelin! Ravistin päätäni ja käänsin nopeasti katseeni muualle, jos se olisi vaikka sattunut kohottamaan katseensa ja nähnyt, että tuijotin sitä.

”Meidän pitäis varmaan puhua susta”, Sam viimein puhui rykäistyään ensin vaivaantuneen kuuloisesti ja kohotti vihreiden silmiensä katseen muhun. Se katsoi mua jotenkin oudosti ja musta tuntui, että se tuijotti suoraan mun silmiin, joten käännyin poispäin. En vastannut mitään. Mua ei kiinnostanut puhua mun elämästä joillekin randomeille kallonkutistajille. Mä yritin mielummin unohtaa kaikki ongelmat, kuin puhua niistä. Ja eihän mulla ede sollut mitään ongelmaa! Pärjäisin ihan hvyvin ilman muidenkin apua. Äiti ei vaan tajunnut sitä, vaan pelkäsi, että musta tulisi joku vítun narkkari. Matt nyt oli varmaan innoissaan saadessaan laittaa mut jonnekkin hemmetin terapiaan ja päästessään musta eroon. Ei sillä, ei muakaan kiinnostanut sen naamaa katella.

”Aloitetaan vaikka sun perheestä”, Sam jatkoi, kun en sanonut mitään, ”kertoisitko sä siitä vähän?”
”Mitä se sulle kuuluu?” tokaisin. Mulle tuli väkisin mieleen isä ja Linda. Mä en halunnut ajatella niitä. Vaikka puhuisin niistä, se ei toisi niitä takaisin, eikä helpottaisi mun oloa. Mä tunsin Samin katsovan mua ja olin varma, että se näki surun mun kasvoissa. Mä en halunnut kenenkään näkevän mitään heikkouden merkkejä mussa. Peitin mielummin surun vihalla.
”Ei sun ole pakko puhua, jos sä et halua, mutta usko pois, se auttaa”, Sam sanoi. Mä en sanonut mitään, tuijotin vaan kuluneiden kenkieni kärkiä. Mä halusin jo pois tästä ahdistavasta paikasta ja halusin röökille. Onneksi joku heppu pian ilmoitti, että päivä oli päättynyt ja me voitaisiin lähteä. Nousin helpottuneena ja mun silmät kohtasi vielä kerran niiden vihreiden silmien katseen, ennen kuin kävelin miehen ohi ja nopeasti ulos taskujani kaivellen.

Mutsi ei vielä ollut tullut, eikä mua huvittanut yhtään mennä sen kanssa himaan, joten lähdin vaan kävelemään jonnekkin päin polttaen tupakkaani. Miksi niiden piti pakottaa mut sinne? Kaikki, mitä yritin vaan koko ajan unohtaa, palasi mun mieleen. Mä kyllä sisimmässäni tiesin, ettei ne unohtuisi ikinä. Mä tunsin syyllisyyttä Lindan kuolemasta. Jos mä olisin estänyt sitä lähtemästä rattiin tai ajanut itse, se ei olisi kuollut. Olin mä itsekin silloin yhtä kännissä kuin Linda, mutta silti. Ei se ollut mikään puolustus.

Mä halusin muuta ajateltavaa, mä en kestänyt sitä surua, joten päätin soittaa Sidille ja kysyin, olisiko sillä mulle mitään. Tottakai sillä oli. Sid oli ihan kunnon narkkari, en mä edes tiennyt, mitä kaikkea se veti. Se myös diilasi huumeita. Mä halusin jotain vähän vahvempaa ja Sid pyysi mua tulemaan sen kämpille. Se oli vasta 18, mutta oli muuttanut jo 15-vuotiaana omilleen. Mä en tiennyt paljoa sen perheestä, mutta ei sillä kaikesta päätellen mikään hyvä lapsuus ollut ollut. Ehkä me juuri siksi hengailtiin yhdessä. Kai se vaan niin oli, että hylkiöt vetivät toisiaan puoleensa.
Mä menin loppumatkan dösällä ja kävelin Sidin ovelle pimpottaen ovikelloa. Laiha, kalpea kundi ilmestyi nopeasti ovelle ja oli umpikännissä ja aineissa jo valmiiksi. En mä oikeastaan koskaan nähnyt sitä selvänä. Sen normaalitila oli se, missä se oli nytkin. Eli sekaisin. Mä en halunnut koskaan tulla samanlaiseksi kuin se ja vannoin, etten antaisi käyttöni koskaan karata niin pahasti käsistä. Mä tarvitsin vaan jotain millä unohtaa välillä kaikki mielen nurkissa kummittelevat haamut.

Heräsin aamulla auringon paistaessa suoraan mun silmiin ja tajusin makaavani Sidin paskaisella sohvalla. Jätkää itseään ei näkynyt missään pienessä, sotkuisessa kämpässä. Nousin istumaan ja hieroin silmiäni, jotka eivät meinanneet pysyä auki. Mun päätä särki ja mulla oli huono olo, mutta selviäisin kyllä himaan. Kävellessäni pihalle, kirosin muistaessani, ettei mulla ollut edes autoa. Viimeiset hilutkin oli menneet eilen dösään. Enkä todellakaan soittaisi mutsia hakemaan. Joten ei jäänyt muita vaihtoehtoja kuin kävely. Ei Sidin talo nyt hirveän kaukana ollut, mutta tarpeeksi kaukana kuitenkin. Onneksi mulla oli sentään kuulokkeet mukana. Käänsin volyymin kovalle ja keskityin musiikkiin.

Mun harmikseni Matt oli himassa, mutta mutsi ei. Se mulkoili mua mun kävellessä keittiöön.
”Missä sä olit koko illan ja yön?” se tokaisi ja mä kohautin harteitani.
”Varmaan taas jonkun narkkarikaveris luona vetämässä kamaa, häh?!” se huusi, kun en vastannut.
”Mitä sua liikuttaa mun asiat?” kysyin viileästi.
”Ei liikutakkaan, mutta äitis oli aika huolissaan ja se ajo sinne paikalleki hakee sua, mutta sä et ollukkaa siellä”, Matt sanoi.
”Olin mä kyllä siellä hélvetin terapiassa”, kivahdin jo varsin ärtyneenä. Mulla oli muutenkin paska olo, enkä olisi jaksanut sitä kúsipäätä yhtään. Yritin lähteä omaan huoneeseeni, mutta Matt tarttui mua käsivarresta ja kiskaisi takaisin.
”Sä et mee mihinkään, ku tää keskustelu on ihan kesken vielä”, se ärähti.
”Näpit irti musta”, ärähdin ja kiskaisin itseni irti juosten nopeasti omaan huoneeseeni, jonka ovessa onneksi oli lukko. Matt jaksoi hetken ryskyttää ovea kiroillen ja raivoten, kunnes luovutti. Rojahdin istumaan sängylleni ja annoin katseeni vaeltaa sotkuisessa huoneessani, kunnes se osui nurkassa lojuvaan, vanhaan akustiseen. Hetken mielijohteesta nappasin kitaran ja istuin se sylissäni lattialle. Mä olin saanut sen isältäni 6-vuotis synttärilahjaksi. Se oli saanut mut innostumaan soittamisesta. Pieni hymy kohosi huulilleni muistojen virratessa mieleen. Sen kummempia miettimättä aloin vaan näppäillä kieliä uppoutuen musiikkiin ja unohtaen hetkeksi kaiken muun.

Lähettäjä: joo 
Päivämäärä:   16.5.12 22:47:17

Hyvä pätkä :)

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   16.5.12 23:10:04

Jeii onneks kävin viel tarkistaa, että onko jotain uutta ;)

Lähettäjä: M u H 
Päivämäärä:   17.5.12 01:52:57

jatkoaa nopeesti! <3

Lähettäjä: Pavetsi 
Päivämäärä:   17.5.12 15:29:26

Jatkoo :D

Lähettäjä: Muisto97 
Päivämäärä:   17.5.12 23:41:50

Luulin tän jo laittaneeni...
______________________________________________________

Sam

Minusta tuntui, kuin olisin juurtunut siihen penkkiin. Tuo poika, Andy, ei tainnut tajuta, kuinka ilmeikkäät kasvot hänellä oli. Olin ehtinyt lyhyessä ajassa näkemään niiltä surun, pelon ja ahdistuksen, ennen kuin niille oli noussut uhma. Mutta se suru oli jäänyt silmiin. Niihin silmiin, joita en pystynyt kohtaamaan ilman että oma suruni nosti päätään. Huokaisten nostin viimein katseeni lattiasta, ja huomasin Miken odottavan minua hämärän huoneen toisella puolella. Kaikki muut olivat jo poistuneet ja paikka alkoi olla sulkemista vaille valmis.
- Mennäänkö? Hän kysyi kun huomasi saaneensa minun huomioni. Nyökkäsin vain ja nousin ylös. Ei maailma murehtimalla paranisi.

Ulkona vilkaisin ylös pimenevään iltaan. Huokaus karkasi huuliltani ja tunsin Miken seisahtuvan viereeni.
- Oletko kunnossa? Mike kysyi varovasti, empien. Vilkaisin häntä ja nyökkäsin pienesti hymyillen. Tavallaan minä olin.
- Eiköhän mennä kotiin, hän sanoi ja lähti kävelemään edeltäni. Ehkä jossain toisessa tilanteessa meistä olisi voinut tullakin jotain, sillä Mike ei missään nimessä olut pahan näköinen. Tai ehkä se johtui papin asusta, ajattelin katsoen ystäväni perään. Naurahdus karkasi huuliltani, mutta sain itseni hillittyä ja sen sijaan hölkkäsin Miken kiinni.
- Kuule, mä en ole ihan varma siitä Andysta, se ei oikein ole kovin puhelias, ja mä en tiedä paljonko mä ehdin töihin palattuani käymään ja... Aloitin valmiiksi miettimääni puhetta, jonka Mike kuitenkin keskeytti nopeasti
- Se tuntui pitävän susta. Ei saanut silmiään irti, hän naurahti. Tyydyin mulkaisemaan häntä mutta sillä ei ollut asiaan vaikutusta.
- Oikeasti, jos joku saa sen pojan avautumaan, niin sinä, Mike päätti hymyillen. Hänen äänestään kuulin että asia oli loppuun käsitelty, sanoisin minä mitä tahansa. Ja kaiken lisäksi Mike tunsi minut liian hyvin, hän tiesi, että en jättäisi häntä ja nuoria pulaan. Huokaisin syvään ja muljautin silmiäni sanomatta mitään, ja asia oli sillä selvä.

Aamulla palasin projekti asuntoni pariin, vaikka minua ei olisi juuri sillä hetkellä voinut vähempää kiinnostaa keittiön puunaus. Jopa jääkaappini haisi tunkkaiselle, ja kahvinkeitin lensi suoraan roskikseen, kuten suurin osa astioistakin. Tokihan toiminta tarkoitti yhtä ehkä eniten maailmassa inhoamaani tapahtumaa, eli ostoskeskuksessa käyntiä, mutta pidin sitä pienempänä pahana kuin epätoivoista yritystä saada astioista vielä puhtaita. Kun sain keittiön tuulettumaan ja nakattua roskat pois, astuin makuuhuoneeseen, joka oli kuin aikakapseli menneisyyteeni. Olin aina pitänyt tästä huoneesta, jonka yksi seinä oli isoa ikkunaa, sisältäen lasisen liukuoven jonka kautta pääsi parvekkeelle. Astelin heti avaamaan oven, että sain tunkkaiseen huoneeseen edes hieman uutta ilmaa, ja käännyin katsomaan haisevissa mytyissä olevia vaatteita, jotka peittivät lattian ja sen vihreän karvamaton. Yksi vihreä mytty vastapäisessä nurkassa sängyn ja seinän välissä paljasti päiväpeitteen sijainnin, ja pari koristetyynyä lojui sängyllä ja yksi sängyn päädyssä valkoisella penkillä. Huoneen koko värimaailma oli metsän vihreän ja valkoisen väliltä, ja seinillä lojui muutama suurennos mustavalkoisista valokuvista. Kuvissa poseerasi alastomia miehiä, ja yksi niistä oli naapurini Fred. Katseeni pysähtyi siihen kuvaan ja ajattelin jälleen kerran, mitä kuvan kohde ajattelisi jos tietäisi. Hymy huulillani aloin raivaamaan pyykkejä pesuhuoneeseen, jossa tungin koneen täyteen ja laitoin sen pyörimään, ennen kuin lähdin hakemaan uutta kuormaa. Lopulta koko ammeeni oli täynnä likaisia vaatteita ja pyykkejä, ja arvelin saavani viettää hyvän tovin pyykkien parissa. Enää en ihmetellyt miksi minulla, miehellä jolle vaatteita oli kertynyt, oli niin vähän vaihtoehtoja pukeutumisen suhteen Miken luona. Toisaalta melkein kaikki biletys rytkyni näkyivät lojuvan pyykkivuoressa, mikä kertoi omaa tarinaansa siitä mitä olin tehnyt. Toisaalta asuntoni kunto taisi kertoa siitä, että ainakin periaatteeni ”ei hoitoja kotiin” oli pitänyt kaikesta huolimatta.

Olin juuri imuroimassa kun ovikello soi. Jäin oikein hetkeksi ihmettelemään asiaa, ja vasta kun ovikello soi uudelleen ymmärsin lähteä ovelle. Oven takana oli työkaverini Scott, joka näytti puhuvan jonkun kanssa. Se joku paljastui Frediksi, joka nojaili oman ovensa pieleen rennosti. Asento muistutti suuresti sitä asentoa joka miehellä oli kuvassa, joten nyökättyäni nopean tervehdyksen käännyin katsomaan Scottia.
- Scott, tämäpä yllätys. Tule sisälle jos uskallat, sanoin naurahtaen ja päästin miehen astumaan sisälle asuntooni.
- Olin kulmilla ja ajattelin tulla kyselemään kuulumisia, mies sanoi silmäillen mietteliäänä ympärilleen siistissä olohuoneessa, jonka ilmettä pilasi ainoastaan ovenpielessä odottava roskapussi.
- Vai ihan kulmilla, sanoin naurahtaen ja vilkaisin okani yli miestä, joka omalla tavallaan oli kohtalaisen hyvän näköinen. Tai ehkä minun silmissä kaikki kaksilahkeiset urokset oli hyvän näköisiä jo tässä vaiheessa, ajattelin tarkkaillen tuon vaalean miehen sotkuisia hiuksia, pientä parransänkeä ja harmaita silmiä.
- No joo, ehkä mä saatoin juuri ajaa puolen kaupungin läpi, koska oli mun vuoro tulla testaamaan joko sä olet palaamassa elävien kirjoihin. Oot kuulemma käyny pomon puheillakin jo, mies sanoi tarkkaillen minua kuin odottaen minun kasvattavan muutaman lonkeron tai ties minkä muun ylimääräisen osan kroppaani. Nyökkäsin kuitenkin hiljaa miestä tarkkaillen, enkä voinut olla miettimättä kuinka moni oli oveni takana käynyt ja mitä minusta juoruttiin töissä.
- Kuulostaa järkevämmältä, totesin kuitenkin hiljaa hymyillen samalla pienesti. Scott rentoutui hieman huomattuaan että en suuttunutkaan hänelle.
- Tota, mä en haluaisi olla epäkohtelias, mutta mun täytyy kohta alkaa lähteä, meillä on yks sellainen nuortenilta kirkon puolesta, selitin nopeasti ja sian kuin saikin Scottin suuntaamaan kulkunsa ovelle.
- Niin, mä kuulinkin että olet jossain sellaisessa mukana. Mutta oli hauska nähdä, ja palaa pian takaisin töihin, mies sanoi ennen poistumistaan. Jäin hetkeksi nojaamaan suljettuun oveen, mutta sitten minua alkoi asunto ja sen tyhjyys ahdistaa, ja viskattuani pyykit valmiiksi tulleesta koneesta kuivausrumpuun suljin kaikki ovet ja ikkunat ja suuntasin kulkuni Miken luo, vaikka tiesinkin että tänään ei meillä ollut nuorteniltaa koska oli bingo-ilta. En voinut mitään sille että pieni pettymys vihlaisi minua. Olisin halunnut nähdä nuoret ja saada ajatukseni muualle ongelmistani.

Lähettäjä: M u H 
Päivämäärä:   18.5.12 13:59:57

jatkoa! <3 hyvä pätkä oli:)

Lähettäjä: natalia 
Päivämäärä:   18.5.12 22:45:44

ja jatkooo ! :)

Lähettäjä: u 
Päivämäärä:   20.5.12 20:22:43

Up we go :)

Lähettäjä: Tupsu 
Päivämäärä:   20.5.12 21:21:52

Jes hyvä pätkä c:

Lähettäjä: Pavetsi 
Päivämäärä:   21.5.12 13:48:37

Jatkoo :D

Lähettäjä: hanoi 
Päivämäärä:   23.5.12 15:20:15

Andy

Kello alkoi lähentyä jo aamuyötä, mutta mä istuin edelleen yksin kostealla kalliolla ja tuijotin edessä kuohuavaan mereen. En tiennyt, kauan olin siinä istunut, eikä mua kiinnostanutkaan. Kuuntelin kuulokkeista pauhaavaa musiikkia ja olin ehtinyt polttaa viimeiset röökin jämät askistani. Hytisin vähän mustassa hupparissani viileän tuulen puhaltaessa lävitseni ja vetäisin hupun päähäni. Mä tulin usein sinne vaan istumaan ja miettimään asioita. Musta tuntui, että kukaan muu ei koskaan käynyt siellä. Se oli piilossa metsän takana. Lopulta, kun mulle tuli liian kylmä, päätin lähteä ja puistelin roskat vaatteistani lähtien talsimaan polkua pitkin takaisin ihmisten ilmoille. Vaikka ei missään siihen aikaan mitään ihmisiä näkynytkään.

Kotona yritin olla mahdollisimman hiljaa herättämättä mutsia ja Mattia. Juotuani keittiössä ensin vettä, hiippailin omaan huoneeseeni ja harkitsin hetken nukkumaan menemistä tietäen kuitenkin, että jos jotenkin onnistuisin nukahtamaan, joutuisin taas kohtaamaan painajaiset. Tekemisen puutteessa päädyin vaan kaivelemaan sotkuisia laatikoitani tietämättä edes, mitä etsin ja jossain vaiheessa katseeni osui kehystettyyn, pölyiseen valokuvaan. Poimin sen käteeni ja tunsin palan nousevan kurkkuuni nähdessäni kuvan kunnolla. Se oli otettu ehkä 3-4 vuotta sitten. Kuvassa oli mä ja Linda. Se oli niin kaunis kuvassa hiukset tuulesta sekaisin ja onnellinen hymy kasvoillaan. Sen siniset silmät muistuttivat hyvin paljon omiani, mutta niissä oli paljon iloisempi katse ja sellainen elämäniloinen pilke. Mä muistan, kuinka me aina naurettiin kuvalle, koska mä olin siinä tytön reppuselässä, vaikka yleensä pojat piti tyttöjä repparissa. Mä olin aina ollut sellainen kukkakeppi ja vähän alipainoinen. Linda jaksoi kantaa mua ihan helposti, vaikkei sekään todellakaan mikään lihava ollut. Enää kuva ei todellakaan naurattanut, eikä edes hymyilyttänyt mua. Katsoessani niitä sinisiä silmiä, jotka kuvassa olivat niin eläväisen näköiset, tunsin kyyneleiden kohoavan omiini, mutta räpyttelin ne nopeasti pois ja laitoin kuvan takaisin. Vaikka mä kuinka yritin unohtaa kaiken, suru kalvoi mua jatkuvasti, eikä jättänyt mua rauhaan.

Päivällä mä soitin Sidille. Se oli varmaan ainoa ihminen, jonka kanssa mä edes vietin aikaa. Olin aina yksin, eikä mun elämällä tuntunut olevan mitään kunnon sisältöä. Joskus mukana oli tietysti jotain sen kavereita, mutta en edes muistanut ketään niistä, koska aina niiden kanssa ollessa olin enemmän tai vähemmän aineissa. Niin olin tosin Sidinkin kanssa. Mikä mua oikein vaivasi? Miksi mun elämä oli tällaista? Masennuin vaan yksin ja vedin joskus huumeita ”kavereiden” kanssa. En ollut edes yrittänyt saada töitä tai opiskelupaikkaa, etenkään jälkimmäinen ei kiinnostanut mua. Koulu ei yksinkertaisesti ollut mun juttu. Peruskoulussakin lintsasin jatkuvasti ja oli ihme, että edes pääsin läpi.
Jostain syystä me oltiin päädytty Sidin kanssa ulos ja hyvinkin tutulle sillalle, jonka yli ajoi satunnaisesti autoja. Kaukana alhaalla myrskysi meri. Mä en ollut ottanut muuta kuin vähän pilveä, joten olin ihan järjissäni. Kuitenkin nostin käteni kylmälle tiilimuurille ja ponnistin itseni sen päälle seisomaan.
”Hei mitä sä oikeen teet?” kuulin Sidin hätäisen äänen. En mä hypätä aikonut. Vaikka joskus suorastaan vihasin elämääni, ei musta olisi itsemurhaa tekemään. Kunhan vaan vähän pelleilin ja kokeilin puhaltaisiko tuuli mut alas synkkään mereen. Mä muistin, kuinka mulla oli aina tapana kiivetä siihen muurille heilumaan ja leikkimään hengelläni, ja kuinka Linda oli aina tullut hakemaan mut pois siitä. Nyt Linda oli kuollut, eikä ollut ketään hakemassa mua turvaan.
”Andy oikeesti, tuu alas sieltä”, kuulin Sidin levottoman äänen alapuolelta ja vilkaisin jätkää.
”Miks?” kysyin virnistäen, mutta loikkasin kuitenkin alas ja nappasin sätkän toisen kädestä. Vetäistyäni hatsit ojensin sen takaisin ja me lähdettiin kävelemään jonnekkin.

Myöhemmin mä seisoin taas sen hemmetin kirkon pihalla ja huokaisin turhautuneena, ennen kuin astelin sisälle. Toisaalta en kai mä voinut valittaa. Mutsi ja etenkin Matthan olisivat voineet vaikka hommata mut nuorisovankilaan. Ja olisin koska tahansa voinut jäädä kytille kiinni, mutta tuuri oli toistaiseksi ollut puolellani. Joten kaipa muutaman kerran viikossa kirkkoon raahautumisen kesti, kun ajatteli, että asiat olisivat voineet olla huonomminkin. Melkein kaikki muut siellä olevista nuorista, olivat tutustuneet edes vähän toisiinsa ja jotkut jopa saaneet kavereita. Mä en edes halunnut puhua kenellekkään ja piilouduin aina jonnekkin nurkkaan toivoen, ettei kukaan tulisi puhumaan mulle. Se sama mies, Sam, tuli taas mun luokse ja vilkaistuani sitä käänsin katseeni lattiaan. Mua ei edelleenkään huvittanut puhua sille mun perheestä tai ylipäätään mistään.

Lähettäjä: natalia 
Päivämäärä:   23.5.12 19:56:03

no ei oikee tapahtunu mittää mut muuten hyvä pätkä :) nii että pistäkää vaa lissäää ! ¨¨¨¨¨¨¨¨ü

Lähettäjä: Pavetsi 
Päivämäärä:   24.5.12 10:10:18

Ihan hyvä pätkä, jatkoo :D

Lähettäjä: Jaime 
Päivämäärä:   24.5.12 19:54:27

Kiinnostuksen herättävä stoori :). Ihan hyvä vain, ettei juoni etene liian nopeasti, sillä sitten homma pysyy realistisissa puitteissa... Aika harvoin sitä kuitenkaan ensisilmäyksellä ihastuu tai muuta.

Lähettäjä: Laura 
Päivämäärä:   27.5.12 21:54:17

jatkoajatkoa (---: tosi mielenkiintoisen tuntuinen tarina !

Lähettäjä: lape 
Päivämäärä:   28.5.12 19:31:19

tätä alan seurata, tykkään just eniten tämmösistä poikaxmies tai miesxmies tarinoista enkä semmosesta teinisekoilusta. Juoni vaikuttaa tosi mielenkiintoselta ja on ihanaa ettei etene liian nopeesti. Vähän vaa häirittee toi Andyn ulkonäkö, kun noi tollaset ''emo'' tyyliset hahmot alkaa mun mielestä ainakin olla jo vähän ylikulutettuja ja mua jo ärsyttää kun joka tarinassa niitä tuppaa olemaan. Mutta tää nyt on tämmöne pikkujuttu :D ja toisaalta sopii kyllä tähän tarinaan ihan hyvin. Mut jatkoa pian, tarina on tosi hyvä :)

Lähettäjä: Muisto97 
Päivämäärä:   29.5.12 18:59:43

Eipä tapahdu oikeastaan vieläkään... Ja pahoittelut kestosta ja lyhykäisyydestä.
_______________________________________________________
SAM

Ajatukseni eivät oikein halunneet pysyä ajassa ja paikassa, jossa olin. Saatikka vieressäni istuvassa pojassa. Andya se tuskin haittasi, sillä poika tyytyi tuijottelemaan lattiaa sen näköisenä kuin olisi nähnyt siinä jotain todella kiinnostavaa. Oikeastaan istuin siinä vain Miken mieliksi. Muut näyttivät keskustelevan porukalla jostain, mutta en saanut polveilevasta höpinästä kiinni niin hyvin, että olisin voinut sanoa mikä todellinen aihe oli. Vilkaisin poikaa, joka tarkkaili minua. Kun katseemme kohtasivat, käänsi poika omansa nopeasti takaisin maahan samalla pienesti punastuen. Minä jäin tarkkailemaan poikaa uteliaana. Minua olisi todellakin kiinnostanut tietää, mitä hänen päänsä sisällä liikkui. Mikä sai hänet noin sulkeutuneeksi. Mutta kuten ajalla oli tapana, kello kulki aivan liian nopeasti ja pian huomasin katsovani Andyn poistuvaa selkää. Sanaakaan hän ei suustaan päästänyt, tänäänkään.

Sinä iltana päätin lähteä hölkkäämään ihan ulos juoksumaton sijaan. Mike seisoi eteisessä katsomassa venyttelyäni ja sanoi muka pahoitellen
- Tulisin muuten mukaan mutta juuri nyt en ehdi.
- Niin varmaan, sanoin naurahtaen, sillä me kumpikin tiesimme että juokseminen, tai sen puoleen muukaan urheilu, ei kuulunut Miken lempi ajanviettoihin.
Hölkätessäni hiljaisia katuja ajatuksiin hiipi mielikuva kylpyhuoneessani odottavista pyykeistä. Tunsin hieman huonoa omatuntoa kun en ollut aamupäivällä hyvistä suunnitelmistani huolimatta käynyt sen paremmin ostarilla kuin pesemässä pyykkiäkään. Koska en pitänyt omatuntoni kolkutuksesta, päätin ajatella jotain muuta. Jostain mieleeni nousi Andyn silmien uteliaan tutkiva katse, kun yllätin hänet aikaisemmin illalla katsomasta minua.
- Hölmö, toruin itseäni hiljaa kun huomasin miettiväni mitä katseen takana oli. Seuraavaksi muistin Fredin, ja tuosta miehestä sain tarpeeksi aivoilleni miettimistä loppu lenkiksi.

- Oikeasti, iso mies! Mike nauroi kun istuin hänen autonsa pelkääjänpaikalla ja tuijotin ostoskeskusta kädet täristen sylissäni. En tiennyt miksi pelkäsin ostoskeskuksia, mutta olin aina inhonnut niissä käymistä. Minua ahdisti ihmismassat pienissä suljetuissa tiloissa, ja esimerkiksi ennen joulua en suostunut menemään lähellekään ostoskeskuksia.
- Hyvä sun on sanoa, mutisin mutta suostuin kuitenkin nousemaan viimein autosta.
Mikeä tilanne nauratti, kun hiippailin hänen perässään kauppaan ympärilleni vilkuillen. Onneksi liikkeellä oli todella vähän ihmisiä ja Mike tiesi minne olimme matkalla. Pian huomasinkin koittavani saada valikoitua itselleni uutta kahvinkeitintä mutta vasta todettuani että kaupassa ei meidän ja myyjän lisäksi olut ketään, saatoin keskittyä ja rentoutua. Huomasin kyllä miten Mike pidätteli nauruaan, mutta en jaksanut välittää hänestä. Nyt kun olin saanut itseni rauhoittumaan, ei astioiden ja muiden keppujen hankkiminen ollut enää ollenkaan hankalaa ja saatoin jopa kiinnittää huomiota ympäristööni. Huomioni kiinnittyi kahteen hahmoon, jotka kulkivat liikkeen isojen näyteikkunoiden ohi. Toisen hahmoista tunnistin Andyksi, ja minua häiritsi toisenkin pojan tuttuus. Minä tiesin, että hän ei olut ketään sellainen, joka minun olisi pitänyt tuntemalla tuntea, mutta jotain tuttua hänessä oli. Minusta tuntui, että tunsin hänet työni puolesta.
- Joko nämä riittää vai tarvitsetko vielä jotain? Mike kysyi ilmestyen viereeni. Huomatessaan huomioni olevan aivan jossain muualla, hänkin kääntyi katsomaan samaan suuntaan kanssani.
- Eikö tuo ole Andy? Hän kysyi, vaikka varmasti tiesi vastauksen.
- Näyttäisi olevan, ja eiköhän tässä oo jo kaikki tarpeellinen, sanoin olkiani kohauttaen. Mitä se minulle kuului, kenen kanssa Andy kulki?

Viikkasin hajamielisesti puhtaita pyykkejä kaappiin. Avoimesta parvekkeen ovesta kuulin kuinka Fred jutteli jonkun kanssa omalla parvekkeellaan. Toinen ääni kuului naiselle, olin jo todennut, ja minusta tuntui että parilla oli enemmän kuin vain päiväkahvit menossa. Minua hieman huvitti oma mustasukkaisuuteni. Huokaisten tuuppasin kaapin oven kiinni niin että se kolahti, ja suljin sen jälkeen parvekkeen oven. Minun olisi aika suunnata Miken luo, ennen kuin mies lähettäisi etsintäpartion perääni.

Lähettäjä: Nikke 
Päivämäärä:   29.5.12 22:37:15

hyvä mutta vähän tapahtumaton pätkä :)

Lähettäjä: Pavetsi 
Päivämäärä:   30.5.12 16:50:05

Ihan hyvä, jatkoo :D

Lähettäjä: hanoi 
Päivämäärä:   2.6.12 00:56:54

Ja jatkoa, toivottavasti nää mun pätkät ei oo liian angstisia, kohta kukaa ei jaksa lukee :D Ja loppu vähä kökösti..

Andy

Mä olin jostain syystä päätynyt Sidin kanssa baariin. En mä mitään juonut, se oli vaan raahannut mut mukaan, koska me nähtiin siellä joku sen tuttu, jolta se osti meille kamaa. Me vedettiin tunkkaisen räkälän sotkuisessa vessassa parit viivat. Sen jälkeen Sid katosi tilaamaan itselleen juotavaa ja mä päätin lähteä pois, koska mua muutenkin ahdisti olla siellä metelissä ihmisten keskellä. Mun päässä vähän heitti ja suoraan kävely ei ihan onnistunut. Polteltuani röökin siinä baarin pihalla, päätin lähteä himaan, koska ulkona oli kylmä, enkä jaksanut ajatella, että olin sen verran sekaisin, että Matt ja mutsi tuskin ilahtuisivat mut nähdessään.

Onneksi ne oli kuitenkin jo nukkumassa ja onnistuin olemaan sen verran hiljaa, etten herättänyt niitä. Lysähdin väsyneenä sängylle makaamaan ja kerrankin nukahdin melkein saman tien, kun pääni osui tyynyyn. Tosin se varmaan johtui kaikesta siitä kamasta, mitä olin itseeni taas kiskonut. Mä tiesin, että mun pitäisi alkaa rajottamaan käyttöäni tai olisin kohta vähintään samanlainen kuin Sid. Lopettaminen vaan oli vaikeaa, kun ei meinannut löytää elämästään mitään, minkä takia lopettaa. Huumeista oli sentään pientä iloa. Tai niin mä itselleni uskottelin.

Aamulla mä heräsin levottomasta unestani, painajaiset oli taas häirinneet mun unta melkein koko yön, ja mun päätä särki ja oli muutenkin huono olo. Nousin ylös ja raahauduin kylppäriin suihkuun toivoen sen parantavan oloani. Mun kylkiluut näkyivät liian selkeästi, olin laihtunut vielä enemmän entisestä. Mun kasvot oli kalpeat ja silmät verestivät. Aloin pikkuhiljaa näyttämäänkin ihan kunnon narkkarilta. Kuivasin itseni ja puin nopeasti astellen ulos tupakalle vain huomatakseni, että tupakat oli loppu. Voihan víttu. Mun kädet tärisi, päätä särki ja tarvitsin todellakin nikotiinia. Kiroillen aloin keittämään kahvia ja vähän ajan päästä Matt asteli myös keittiöön. Mutsi oli ilmeisesti lähtenyt jo aikaisemmin töihin.
”Missä hitossa sä oot taas ollut?” se ärähti.
”Mitä se sulle kuuluu”, tokaisin vastaukseksi ja Matt tarttui mua paidan rinnuksista. Mä tuijotin vihaisesti sitä silmiin ja se tuijotti takaisin kiristäen otettaan. ”Päästä irti”, ärähdin.
”Voisit alkaa pikkuhiljaa ajattelemaan äitiäs, se on aina huolissaan, kun sä hiihtelet ties missä vetämässä kamaa, sáatanan nisti”, se äirisi. Repäisin itseni irti sen otteesta, mutta se tarttui mua samantien kipeästi käsivarresta ja kiskaisi takaisin.
”Mikä víttu sun ongelma on, irti musta”, ärähdin ja yritin rimpuilla itseäni irti tuntien samantien kovan nyrkiniskun kasvoissani ja horjahdin voimakkaasti taaksepäin. Otin tukea tiskipöydästä, etten kaatuisi ja nostin käteni vasemman silmäni päälle, johon kohoaisi varmaan komea mustelma. Víttu.
”Kannattais alkaa pikkuhiljaa harkitsemaan elämänmuutosta tai sä joudut kohta vierotushoitoon, tai vankilaan”, Matt sanoi virnistäen ilkeästi ja mä en vastannut mitään. Mulkaisin sitä ja menin eteiseen. Kiskoin kengät jalkaani ja takin ylleni ja lähdin ulos. Lyöntikohtaa tykytti kivuliaasti. Mä tiesin katsomattakin, että kohta oli saanut uuden sinisenliilan sävyn. Víttuuntuneena soitin Sidille, koska tarvitsin tupakkaa ja niin vituttavaa kun se olikin, mulla ei ollut ikää ostaa sitä, eikä sitä voinut pölliäkkään, kun ne askit oli siellä hemmetin kassojen takana.

Mä istuin taas siinä samassa kirkossa se sama mustahiuksinen mies edessäni. Siinä oli jotain erikoista, tai lähinnä sen silmissä ja katseessa. Musta tuntui, että se näki suoraan mun lävitse ja se ahdisti mua. Mä en halunnut, että kukaan näki mun ulkokuoren alle, jonka olin kehittänyt suojakseni. Kenenkään ei tarvinnut tietää mun tunteista mitään.
”Mitä sun kasvoille on tapahtunut?” se kysyi katsoen mua, mutta mä välttelin sen katsetta. Mä en halunnut katsoa sitä silmiin ja pelkäsin, että jos katsoisin sitä, en saisi katsettani irti. Mun olo oli jotenkin sekava ja levoton sen miehen lähellä, enkä mä tiennyt, mitä mun olisi pitänyt ajatella.
”Törmäsin seinään”, mutisin. Meinasin sanoa ”ei kuulu sulle”, mutta hoin sitä turhan usein. Kuulin Samin hymähtävän. Ei se uskonut, kuka olisi? Näkinhän sen selvästi, mitä oli käynyt. Miksi se sitten kysyi. Ihan kuin ketään täällä olisi muutenkaan oikeasti kiinnostanut kenenkään asiat. Miksi ne haluaisi auttaa jotain kakaroita, joita ne ei edes tuntenut? Mä erehdyin kohottamaan katseeni lattiasta ja se osui vihreisiin silmiin, jotka tarkkailivat mua häiritsevästi. Yritin kääntää katseeni muualle, mutta se jumittuikin niihin silmiin. Mä tuijotin niitä hetken, kunnes hätkähdin ajatuksistani ja käänsin katseeni nopeasti takaisin lattiaan tuntien toisen katseen yhä itsessäni. Mun poskia kuumotti epämukavasti ja mun teki mieli vajota vaikka maan alle.
”Kuka sua on lyönyt?” Sam kysyi yhtäkkiä ja hätkähdin, enkä edes heti tajunnut sen sanoja.
”Ei kukaan”, tokaisin vihaisesti. Mä olin aina ollut sellainen, etten halunnut puhua itsestäni mitään muille. Mä en halunnut, että muut teisi mun asioista ja ahdistuin heti, jos alkoi utelemaan ja kyselemään. Varisinkin nyt, kun musta tuntui, että vieressäni istuva mies tiesi kaiken kysymättäkin.

Onneksi ilta oli ohi, ennen kuin Sam ehti kysellä enempää ja helpottuneena kiiruhdin ulos varomatta vilkaisemaankaan niihin vihreisiin silmiin. Tällä kertaa menin kiltisti äidin kyytiin ja kotiin.
”Mitä sun naamalle on käynyt?” mutsi kysyi kauhuissaan nähdessään mut.
”Ei mitään”, tokaisin irvistäen. Ei sillä ollut aavistustakaan, että sen ihana mies tuppasi olemaan väkivaltainen heti kun sen silmä vältti. Ja se sattui vielä sopivasti vihaamaan mua. Tunne tosin oli molemminpuolinen. Mutsi ei alkanut kysellä enempää, mutta vilkuili mua ärsyttävästi koko automatkan ajan. Ei se koskaan kysellyt paljoa, koska tiesi, ettei kuitenkaan saisi vastausta. Olihan se kestänyt mua jo kaikki nämä 17 vuotta. Vaikka eipä se ollut siitä ajasta varmaan puoliakaan ollut mukana mun elämässä.

Lähettäjä: tito_man ek. 
Päivämäärä:   2.6.12 14:51:51

pari pikku kirjotusvirhettä bongasin mutta ei se mitään :) ja mä ainakin jaksan lukee! nyt vähä äksöniä ;)

Lähettäjä: Pavetsi 
Päivämäärä:   2.6.12 21:18:34

Mäki jaksan lukea, joten jatkoa :D

Lähettäjä: --- 
Päivämäärä:   2.6.12 21:24:18

Ihan hyvä pätkä, vähän vaa jotenki häiritsi tä kohta: ''Aamulla mä heräsin levottomasta unestani, painajaiset oli taas häirinneet mun unta melkein koko yön, ja mun päätä särki ja oli muutenkin huono olo. Nousin ylös ja raahauduin kylppäriin suihkuun toivoen sen parantavan oloani. Mun kylkiluut näkyivät liian selkeästi, olin laihtunut vielä enemmän entisestä. Mun kasvot oli kalpeat ja silmät verestivät. Aloin pikkuhiljaa näyttämäänkin ihan kunnon narkkarilta. Kuivasin itseni ja puin nopeasti astellen ulos tupakalle vain huomatakseni, että tupakat oli loppu. Voihan víttu. Mun kädet tärisi, päätä särki ja tarvitsin todellakin nikotiinia. Kiroillen aloin keittämään kahvia ja vähän ajan päästä Matt asteli myös keittiöön. Mutsi oli ilmeisesti lähtenyt jo aikaisemmin töihin''. Jotenki vaikutti kauhee töksähtävältä. Muutenki oisin vähä kaipaillu enemmän kuvailua, mut jatkoo vaa tää tarina vaikuttaa aika hyvältä :)

Lähettäjä: natalia 
Päivämäärä:   3.6.12 22:08:56

reppana tuo andy ): mutta hyva pätkä , jatkakaaaa :)::)

Lähettäjä: tito_man ek. 
Päivämäärä:   5.6.12 14:32:26

up :)

Lähettäjä: llaura 
Päivämäärä:   6.6.12 15:41:59

mä tykkään tästä :) siististi kirjoitettu ja selkeä. henkilöt on kivoja, pidän andysta ! :):) jos jatkoa sais olis tosi kiva. kirjoitan rakentavampaa ensi luvun jälkeen.

Lähettäjä: soffe 
Päivämäärä:   6.6.12 17:05:34

uus lukija ilmottautuu ! :) Tosi kiva tarina, tykkään tosi paljo ku ei tapahu kaikki liia nopiaa :=)

Lähettäjä: Jullee 
Päivämäärä:   6.6.12 17:29:30

Ah, ihana tarina <3 :33 Jatkan ilomielin lukemista!

Lähettäjä: Gaa 
Päivämäärä:   6.6.12 23:03:22

Heii tosi hyvältä tarinalta vaikuttaa! Jatkoa piakkoin jos vaan mahdollista! :)

Lähettäjä: natalia 
Päivämäärä:   8.6.12 20:53:00

ylöös

Lähettäjä: Tupsu 
Päivämäärä:   9.6.12 12:15:37

jatkoo <3 ja up

Lähettäjä: Meow_ 
Päivämäärä:   9.6.12 12:52:42

Mä hoksasinkin tän yllättävän kivaksi tarinaksi :) ehkä osaltaan vähän masentava ainakin näin alkuunsa, mutta ehkä se siitä vielä joskus!

Lähettäjä: Sani 
Päivämäärä:   11.6.12 11:51:07

tosi hyvä :) jatkoa <3

Lähettäjä: Pavetsi 
Päivämäärä:   15.6.12 22:29:11

Jatkoo :)

Lähettäjä: nakkisoturi 
Päivämäärä:   16.6.12 21:38:00

Harmittaa ku mun tarinatuokios käyminen jäi keväällä, mut onneks löysin tän nyt! :D Kuulostaa kivalta joten jatkoo vaa tulemaan :)

Lähettäjä: micke 
Päivämäärä:   18.6.12 17:49:57

JAAATKOAAAA! :)))

Lähettäjä: Muisto97 
Päivämäärä:   18.6.12 22:30:10

Pahoitteluni kun en ole saanut jatkoa aikaiseksi, mutta lupaan kirjoittaa ennen perjantaita jatkoa :D Kiireinen elämä on vaan vaatinut veronsa, ja kun kone/netti on vielä kiukutellut, niin ei ole jaksanut tapella...

Lähettäjä: varma 
Päivämäärä:   19.6.12 14:14:05

upea tarina :)! toivottavasti jatkoa tulee pian.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   23.6.12 18:57:17

heei, missä jatko :c

Lähettäjä: Tupsu 
Päivämäärä:   24.6.12 00:24:19

Voih, tulispa se jatko jo... :c

Lähettäjä: natalia 
Päivämäärä:   25.6.12 18:43:52

it's mondaaay

Lähettäjä: natalia 
Päivämäärä:   27.6.12 00:05:44

minä taas täällä yksin nostelen :(

Lähettäjä: ~JulleAh~ 
Päivämäärä:   27.6.12 10:44:00

cmoon! jatkoa nyt <3

Lähettäjä: Muisto97 
Päivämäärä:   28.6.12 18:35:50

anteeksi, on vaan ollut ajatukset hieman muualla, kun on pitänyt tehdä päätöksiä hevosen kohtalosta :(
_________________________________________________________

SAM

Unohduin tuijottamaan ajatuksiini vaipuneena Andyn perään. Sali oli jo tyhjentynyt, kun Mike asteli luokseni ja istahti Andylta vapautuneeseen tuolin. Käännyin katsomaan häntä ja kohtasin ystäväni uteliaan, tutkivan katseen.
- Mä tunnen tuon katseen. Sitä on kaivattu, mies sanoi yllättäen saaden minut hämmentymään. Mitä hän oikein tarkoitti? Mike virnisti leveästi ja nojasi sitten taakse, ennen kuin sanoi
- Sulla on taas se poliisin ilme. Sä olet kuin vihikoira joka on juuri saanut vainun kohteesta. Muista vaan olla varovainen, ettet ylitä valtuuksias, Mike sanoi ja nousi ylös, läimäisten minua olalle.

Seuraavana aamuna minun oli aika muuttaa kotiin. Omaisuuteni oli nopeasti pakattu pariin kassiin ja suljin Miken asunnon oven perässäni. Mies itse oli jossain ristiäisissä, ja minulla oli hieman syyllinen olo kun hiippailin autolleni ja peruutin pois talon edestä. Toisaalta tiesin, että kohta minun olisi joka tapauksessa muutettava kotiin ja päästävä takaisin omille jaloilleni, ja se onnistui ehdottomasti helpoiten näin kun Mike ei ollut katsomassa minua epäilen. Päivä oli muutenkin mitä parhain suunnitelman toteuttamiseen, kun illalla olevat häät estivät nuorten tapaamisen, eikä minulla ollut muutenkaan mitään menoa.

Mutta kuten arvata saattoi, olin jo alkuiltaan mennessä tulossa seinähulluksi. Olin jo niin tottunut Miken seuraan, että saatuani viimeisetkin pyykit kaappiin nappasin kaapista juoksupaidaksi alentamani t-paidan ja verkkarit, ja menin eteiseen sovittamaan lenkkareita jalkaani. Kun vielä sain avaimet, kännykän ja kukkaron ahdettua vyölaukkuun jonka nappasin eteisen hyllystä matkaan, olin valmis valloittamaan kotikadut juosten.
- Lenkille lähdössä? Ääni pysäytti minut juuri kun olin astumassa hissiin. Jätin jalkani ovenväliin niin että ovi jäi auki, ja kurkkasin Fredin oven suuntaan.
- Joo niin ajattelin, sanoin naurahtaen pienesti.
- Kelpaako seura? Mies kysyi hymyillen, ja ennen kuin ehdin edes ajatella asiaa, kuulin itseni sanovan
- Aina.

Juoksimme reilun tunnin, ja lopulta kumpikin huohotimme kuin viimeistä päivää, kun saavutimme kotitalomme.
- Nyt suihkuun, sanoin naurahtaen kun pääsimme hissiin ja sain nojata seinää vasten. Fred tarkkaili kasvojani mietteliäänä, ja huomasin että hänellä oli tapana pureskella alahuultaan samalla kun hän mietti. Mieleeni nousi kuva Andysta, joka leikki aina huulikorullaan kun näin hänet. Andy kuitenkin unohtui saman tien kun tunsin Fredin lihaksikkaan vartalon painautuvan minua vasten. Kroppani muisti hyvin, kuinka kauan olin elänyt ilman miehen kosketusta ihollani, ja vastasin ahnaasti Fredin kokeilevaan suudelmaan.

Aamulla heräsin auringon säteiden kutitellessa kasvojani. Jostain ulkoa kuului auton ääniä ja joku huusi ohjeita kuskille. Minulla kesti hetken, ennen kuin muistin etten ollutkaan enää Miken luona. Toinen hetki meni ennen kuin tajusin että en ollut yksin, enkä kotona, vaikka hyvin saman kaltaisessa asunnossa olinkin. Fred nukkui täyttä häkää, eikä havahtunut kun kömmin pois sängystä. Kiskoin verkkarit jalkaani ja lopun omaisuuteni keräsin syliini, ennen kuin hiippailin ulos asunnosta. En oikein tiennyt, miten minun olisi pitänyt suhtautua asiaan.
- Missä sä olet ollut? Mike vastasi huolestuneena puhelimeen kun viimein, käytyäni ensin suihkussa ja saatuani kahvikupillisen eteeni, soitin hänen soitettuaan minulle moneen otteeseen.
- Sori, olin lenkillä ja unohdin puhelimen äänettömälle, sanoin nopeasti tuntien samalla pienen omantunnonpistoksen kun valehtelin ystävälleni, mutta en ikinä paljastaisi Mikelle olleeni Fredin luona yötä.
- Pääasia että olet kunnossa. Kai me nähdään illalla? Mike vielä tarkisti, ja saatuaan jotain myöntäväksi vastaukseksi tulkittavaa, hän lopetti puhelun.

Ilta tuli yllättävän nopeasti, ja ennen kuin huomasinkaan istuin taas kuuntelemassa nuorten höpötystä. Mieltäni vain kaihersi ikävä epäilys, kun Andya ei alkanut kuulumaan siihen mennessä kun aloitimme. Lopulta poika pöllähti paikalle, puolituntia myöhässä, kasvot mustelmilla ja aivan sekaisin. Saliin laskeutui täysi hiljaisuus, jonka katkaisi Andy huutamalla
- Víttuako mulkkaatte, painukaa hélvettiin kaikki! Poika huitaisi ilmaa edessään nyrkillään, mutta menetti samassa tasapainonsa. Olin huomaamattani lähtenyt liikkeelle jo pojan tullessa, ja ehdin nappaamaan hänestä kiinni juuri ennen kuin hänen päänsä kolahti pöydänkulmaan.
- Andy, mitä sä olet vetänyt? Kysyin pojalta, joka rimpuili otteessani kun painoin hänet maata vasten. Pojan puheesta ei saanut mitään selvää, ja vilkaisin Mikeä pikaisesti. Mies oli kuitenkin jo kännykkä korvalla, soittamassa apua.
- Puhu mulle, sanoin pojalle, joka samassa tuntui taas saavan adrenaali puuskan, ja ennen kuin huomasinkaan hän oli onnistunut riuhtaisemaan itsensä irti ja kompuroi ulos ovesta. Ryntäsin hänen peräänsä, mutta Andy oli yllättävän nopea, ja kun matkaani vielä hidasti juuri omat harjoituksensa lopettanut kirkkokuoro, poika ehti hävitä pimenevään iltaan ennen kuin löysin häntä.

Hiljalleen kaikki alkoivat poistua. Poliisit ja ambulanssi sammuttivat vilkkunsa ja lähtivät, paikalle kerääntyneet uteliaat kääntyivät mennäkseen koteihinsa. Istahdin penkille ja painoin pääni käsiini.
- Oletko kunnossa? Mike kysyi istuen viereeni.
- Jos se poika kuolee, se on mun syytä, sanoin hiljaa polviani tuijottaen.
- Ei ole, et saa ajatella noin, Mike sanoi terävästi. Käänsin katseeni häneen, ja sanoin
- Jos mä en olisi päästänyt irti, mun olis pitänyt osata varautua...
- Sä teit parhaasi, usko mua. Tuutko mun luo yöksi? Mike kysyi laskien kätensä lohduttavasti olalleni. Pudistin pätäni ja nousin ylös.
- Ei pahalla mutta mun tarttee saada nyt olla yksin, sanoin ja kädet taskuihin tunkien lähdin astelemaan vasta alkaneeseen tihkusateeseen.

Kulkiessani pimeneviä katuja ja kujia mietin Andya. Palaset alkoivat loksahdella paikoilleen. Pojan vanhemmat oli kutsuttu paikalle, ja nähtyäni hänen isänsä ymmärsin mistä kasvojen ruhjeet olivat todennäköisesti tulleet. Mies oli ollut raivoa täynnä. Nainen taas oli ollut väsynyt, kyllästynyt poikansa tempauksiin. Mutta kummastakaan ei olut havaittavissa surua tai huolta pojasta.
Päätin kulkea puiston läpi kotiin, sillä kello oli jo paljon. Jos Andy oli hengissä, toivoin hänen olevan jonkun kaverinsa luona. Poliisit olivat kanssa saaneet hänen tuntomerkkinsä, ja tiesin partioiden pitävän silmänsä auki. Olin jo kastunut läpimäräksi kuljeksittuani sateessa ympäriinsä. Puistossa olevan pienen huvimajan luona näin tumman hahmon maahan lyyhistyneenä.
- Onko kaikki kunnossa? Kysyin hieman kauempaa, ja huomasin hahmon hätkähtävän. Kun pääsin lähemmäs, tajusin hahmon olevan Andy.

Istuin keittiön pöydän ääressä ja tuijottelin olohuoneen poikki kuinka aurinko nousi. Andy nukkui sohvalla, johon olin hänet kantanut kun hän oli kieltäytynyt sairaalaan lähdöstä. Pojan vetämän aineen vaikutus oli selvästi ollut jo hiipumassa, kun löysin hänet, sillä hän reagoi jo silloin puheeseen ja puhui itse ymmärrettävästi. Minulla oli epäilys aineen suhteen, sillä olin kuullut vahvasta uudesta huumeesta, joka oli raju mutta lyhytkestoinen. Ainoa vika aineessa oli se, että se helposti addiktoi käyttäjänsä. Tyhjensin ties monennenko kahvikuppini ja astelin sohvan luo, kuten monesti sen yön aikana. Poika nukkui nyt rauhallisesti, aikaisemmin hän oli ilmeisesti nähnyt painajaisia. Keräsin pojan märät vaatteet lattialta ja kävin nakkaamassa ne pesukoneeseen, jonka jälkeen vein sohvan vierelle hupparini ja verkkarit. Minua säälitti pojan kasvot, joista sade oli huuhtonut veren jo pois, mutta jotka edelleen loistivat kaikissa sateenkaarenväreissä mustelmien vasta tehdessä tuloaan. Menin keittiöön laittamaan uutta kahvia tulemaan, ja samalla soitin Mikelle ja pyysin häntä tuomaan jotain aamiaista. Selitin hiljaa hänelle löytäneeni Andyn puistosta yöllä, ja että poika nukkui sohvallani.
- En ole soittanut, hän saa itse soittaa jos haluaa, vastasin Miken kysymykseen olinko soittanut Andyn vanhemmille. Kun käännyin katsomaan olohuoneeseen, seisoi poika vaatteisiini pukeutuneena keittiön ovenpielessä. Epävarmuus ja pelko näkyivät hänen kasvoiltaan. Lopetin nopeasti puheuni Miken kanssa, ja sanoin epäluuloiselle Andylle
- Mutta toki sä saat täälläkin olla toistaiseksi, jos et halua mennä ulos ton näköisenä.
Minä huomasin todellakin sääliväni poikaa, jonka olemus muistutti nukassa kyyristelevää piestyä rakkia, kun hän hitaasti liukui istumaan pöydän ääreen, irrottamatta hetkeksikään katsettaan minusta, varoen kuitenkin visusti kohtaamasta katsettani.

Lähettäjä: Cabriella 
Päivämäärä:   28.6.12 19:00:05

JATKA :DDDDDDD

Lähettäjä: Nikke 
Päivämäärä:   28.6.12 19:16:08

No nythän alkaa tapahtua, ooh! Ihan mieletön jatko, tykkään edelleen! :D♥

Lähettäjä: ~JulleAh~ 
Päivämäärä:   28.6.12 19:50:26

uuu, jotai pientä nyt niitte välille;)

jatkoa nopeesti! <3

Lähettäjä: jonnnyak 
Päivämäärä:   29.6.12 13:51:24

jatkoa! <3

Lähettäjä: Jazz 
Päivämäärä:   29.6.12 16:05:21

Sait ainaskin uuden lukijan;) jatkoa odotellessa... :)

Lähettäjä: :( 
Päivämäärä:   29.6.12 20:24:23

Ihana pätkä <3 jätkoa!

Lähettäjä: lala 
Päivämäärä:   3.7.12 22:03:58

up

Lähettäjä: Sani 
Päivämäärä:   4.7.12 00:15:47

jatkoo <3 !

Lähettäjä: kaala ^^ 
Päivämäärä:   4.7.12 01:20:11

jatkoa toivottavasti pian :)

Lähettäjä: Tupsu 
Päivämäärä:   7.7.12 21:21:49

pian jatkoa toivotaan :D

Lähettäjä: apapa 
Päivämäärä:   8.7.12 11:41:39

jatkoaa! <3

Lähettäjä: Pavetsi 
Päivämäärä:   8.7.12 19:10:45

Jatkoo :D

Lähettäjä: kaala ^^ 
Päivämäärä:   14.7.12 00:43:48

mitä tälle tapahtui?

Lähettäjä: hanoi 
Päivämäärä:   14.7.12 01:27:58

Sori kesto, on ollu muuta tekemistä ja vähä inspiksen puutetta mut täs ois ny jatkoo. :)

Andy

Herätessäni mä tiedostin heti ensimmäiseksi järkyttävän säryn, joka takoi päätäni ja toisenlaisen kivun, joka tykytti mun kasvoissa. Irvistäen pakotin silmäni auki ja säikähdin huomatessani makaavani täysin vieraassa huoneessa jonkun sohvalla. Mulla ei ollut mitään muistikuvia eilisestä paitsi, että olin lähtenyt jossain vaiheessa taas ulos Sidin kanssa. Se halusi mun tapaavan jonkun sen diilerikaverin ja sanoi sillä olevan jotain tosi siistiä kamaa. Sen jälkeen vintti pimeni, enkä muistanut mitään. Ilmeisesti se aine oli ollut vähän vahvempaa, mihin olin tottunut, koska ei multa koskaan aikaisemmin ollut muisti katkennut, ainakaan näin pahasti.

Hitaasti annoin katseeni kulkea pitkin pientä olohuonetta ja auringon säteet paistoivat ikkunasta sisään. Hätkähdin kuullessani hiljaista puhetta viereisestä huoneesta. Hain katseellani vaatteitani ja huomasin viereeni laitetun hupparin ja verkkarit, jotka kiskoin ylleni, kun en omia vaatteitani nähnyt. Vaatteet olivat mulle isot ja tuntuivat muutenkin oudoilta päällä. Hitaasti astelin puheen suuntaan ja huomasin tutun miehen istumassa pöydän ääressä puhumassa puhelimeen. Kahvipannu porisi hiljaa taustalla.
”...saa itse soittaa jos haluaa.” kuulin Samin sanovan jollekkin luurin toisessa päässä. Samassa se huomasi mut ja lopetti puhelunsa.
”Mutta toki sä saat täälläkin olla toistaiseksi, jos et halua mennä ulos ton näköisenä”, se sanoi mulle ja tajusin näyttäväni varmasti todella hirveältä. Hitaasti istuin pöydän ääreen pitäen katseeni koko ajan Samissa. Mä en tiennyt, mitä olisi oikein pitänyt ajatella ja tilanne tuntui kaikinpuolin todella oudolta. Tajusin näyttäväni varmaan kuin joltain peuralta ajovaloissa ja yritin vähän rentoutua tuntien oloni silti koko ajan todella epävarmaksi. Mä en ollut oikein koskaan osannut luottaa toisiin ihmisiin ja jostain syystä olin vielä epävarmempi Samin seurassa. Varoin visusti kohtaamasti niiden vihreiden silmien katsetta.

”Otatsä kahvia?” mies kysyi, kun porina oli lakannut ja nyökkäsin vaan lyhyesti. ”Entä jotain syötävää, aamupalaa?” se jatkoi ja mä pudistin päätäni. En vaan jotenkin saanut mitään sanottua. Miksi mä olin niin hermostunut?! Huomasin taas järsiväni koruani ja lopetin. Sam asetti höyryävän kupin eteeni ja istui taas alas. Mä seurasin sitä koko ajan sivusilmällä ja tunsin sen myös tarkkailevan mua. Miksi mä olin niin hermostunut tuon miehen seurassa? Mua ärsytti, en pystynyt rentoutumaan vaikka yritin ja vilkuilin koko ajan Samia. Se varmaan piti mua vaan jonain säälittävänä, surkeana narkkarina. Hetkinen, miksi mua kiinnosti, mitä se musta ajatteli? Mun teki mieli hakata päätä seinään, jos vaikka se olisi selkiyttänyt mun ihan liian sekavia ajatuksia, jotka ei ainakaan helpottaneet päänsärkyä.

Siinä me istuttiin hiljaisuudessa ja mä pyörittelin kahvikuppia tärisevissä käsissäni. Koko tilanne oli kaikinpuolin todella erikoinen ja tuntui jotenkin epätodelliselta. En mä tiennyt, mitä siinä olisi pitänyt tehdä, ajatella tai sanoa. Mä olin Samin asunnossa, jonka sijainnista mulla ei ollut hajuakaan, eikä siitäkään, miten olin sinne päätynyt. Todennäköisesti Sam oli eilen löytänyt mut tyyliin jostain ojasta ja raahannut tänne. Toivottavasti en ollut tehnyt tai sanonut mitään typerää. Oli todella turhauttavaa, kun ei muistanut mitään.
”Mä... tai siis että voinko mä polttaa jossakin?” sain lopulta kysyttyä. Mä en kestänyt enää vaan istua siinä ja nikotiinin tarve vain kasvoi koko ajan, hemmetin kädetkin tärisivät niin, ettei edes kahvikuppi kohta pysyisi mun otteessa.
”Vaikka tossa parvekkeella”, Sam vastasi, ”mä laitoin sun tavarat sun taskuista tohon pöydälle, kun vein sun vaatteet pesuun.” Mä melkein odotin sen alkavan valittaa mulle tupakoinnista.
Nousin ylös, nappasin askini ja sytkärini ja astelin parvekkeelle tuntien Samin katseen itsessäni. Miksi se oli tuonut mut tänne? Miksi se välitti jostain kakarasta, jota ei edes tuntenut niin paljon, että raahasi sen kamapäissään omaan kotiinsa? Mun epäilyt heräsi väkisinkin, kun joku oli mun mielestä liian ystävällinen. Mä en ollut tottunut sellaiseen kohteluun. Edes mun omaa äitiä ei kiinnostanut, niin miksi sitten jotain tuntematonta ihmistä kiinnostaisi?

”Sun pitäis ehkä ilmottaa sun vanhemmille, että sä oot kunnossa”, Sam sanoi saatuani röökin poltettua ja astuttuani takaisin sisälle.
”Ei niitä kiinnosta”, mutisin.
”Varmasti niitä sen verran kiinnostaa”, se sanoi ja vilkaisin sitä nopeasti tarttuen sitten kännykkääni ja vastahakoisesti valitsin äidin numeron siirtyen olohuoneeseen puhumaan. Valmistauduin jo tulevaan huutoon ja muutaman tuuttauksen jälkeen äidin vihainen ääni jo vastasikin.
”Missä hélvetissä sä oot ollut? Me etsittiin sua eilen vaikka kuinka pitkään ja yritin soittaa sulle vaikka kuinka monta kertaa! Sä et voi tehdä tollasta Andy! Sun pitää pikkuhiljaa alkaa ryhdistäytymään. Sä olit taas jossain vetämässä jotain kamaa, vai mitä?!”
Mä vaan kuuntelin hiljaa mutsin raivoamista, joka varmasti kuului Saminkin korviin asti luurin läpi.
”Rauhotu mutsi, mä oon ihan kunnossa ja yhen... kaverin luona”, sanoin rauhallisesti, mutta mutsi vaan jatkoi huutamistaan.
”Tuut kyllä heti kotiin! Mulla ja Mattilla on sulle vähän asiaa. Sä et vaan voi tehdä tollasta! Voisit ajatella joskus muitakin kun itteäs!” Mun teki teki mieli huutaa sille takaisin ja heittää koko vítun puhelin seinään, mutta hillitsin itseni ja hyvästelin vaan mutsin lopettaen puhelun sen alkaessa vielä huutaa jotain. Huokaisten laskin kännykän pöydälle ja huomasin Samin katsovan mua. Se oli varmaan kuullut kaiken, mitä mutsi oli sanonut.

”Sä voit olla täällä ens yönkin, jos et halua mennä kotiin”, se sanoi hetken vaivaantuneen hiljaisuuden jälkeen ja mä kohotin katseeni siihen kääntäen sen kuitenkin nopeasti pois.
”Ai, öh, kiitti...”, mumisin vaivaantuneena ja häpesin itseäni, kun en saanut edes yksinkertaisia sanoja ulos suustani. Vaikka musta tuntui oudolta jäädä sinne, enkä voinut estää epäileviä ajatuksia valtaamasta mieltäni, mielummin olisin siellä kuin menisin kotiin kuuntelemaan niiden kahden raivoamista. Sitä paitsi sitten olisin vain todennäköisesti taas päätynyt jossai vaiheessa vetämään jotain. Nyt kun olisin Samin luona, en ainakaan tänä iltana lähtisi minnekkään. Mun oli oikeasti vähennettävä käyttöäni, joka oli alkanut olla melkein päivittäistä viime viikkojen aikana. Mä en halunnut olla mikään täysipäiväinen nisti, joka lopulta kuolisi jonnekkin kadulle vieroitusoireisiin tai velkojaan perivien diilerien käsiin. Kumpikaan vaihtoehto ei houkuttanut, eikä kyllä pahemmin vieroitushoitoon tai vankilaankaan joutuminen. Ennen mun huumeiden käyttö oli vain satunnaisia kokeiluja, mutta pikkuhiljaa siitä oli muuttunut melkein tapa, enkä ollut edes itse huomannut.

Lähettäjä: daa 
Päivämäärä:   14.7.12 13:02:44

ihan hyvä pätkä oli juu, ois kiva jos kirjottelisit vähän useemmin vaan;(((

Lähettäjä: moi 
Päivämäärä:   14.7.12 19:16:45

Jeeiii Kiitto jatkosta :) Kirjottele ihan rauhassa ja omaan tahtiin :)

Lähettäjä: Sani 
Päivämäärä:   15.7.12 21:10:08

Jatkoo :)

Lähettäjä: natalia 
Päivämäärä:   16.7.12 00:43:53

jiiiii jatkoa :)

Lähettäjä: Pavetsi 
Päivämäärä:   18.7.12 00:37:23

Jatkoo :D

Lähettäjä: -- 
Päivämäärä:   18.7.12 01:12:39

jatkooooo pliiiss nopeestt :)):)

Lähettäjä: aiii 
Päivämäärä:   18.7.12 11:01:07

jatkoo, ja ois juu kiva ku kirjottasit useemmi;( tostaki oli jotain 16pv viime pätkäst:s mut joo, jatkoa <3

Lähettäjä: Muisto97 
Päivämäärä:   20.7.12 01:35:28

Valitettavasti itselläni ainakin on kesällä muutakin tekemistä kuin istua koneella, ja varmasti hanoi:lla on sama tilanne. Kun irl on kuitenkin ht.nettiä tärkeämpää... Jatkamme kyllä aina kun aika ja inspis sen sallii, tuskin tekään tykkäisitte lyhyistä ja väkisin pakerretuista pätkistä.
______________________________________________________

SAM

Seurasin hiljaisena Andyn sisäistä kamppailua. Minun teki mieli kysyä, mitä pojan mielessä liikkui, mutta minusta tuntui että utelemalla olisin saanut hänet vain pakenemaan, ja juuri sillä hetkellä hänen olisi todennäköisesti parasta olla siinä missä oli nyt. Ajatukseni katkaisi ovikellon pärähdys, ja ääni aiheutti Andyssa mielenkiintoisen reaktion. Huomasin pojan säikähtävän ääntä, joka ilmeisesti palautti hänet syvistä mietteistä. Hymyilin pojalle rauhoittavasti kun astelin ovelle. Oven takana seisoi väsyneen näköinen Mike, joka ojensi minulle kaksi paperipussia heti kun ovi avautui. Haistoin vielä lämpimien croissanttien tuoksun ja virnistin ystävälleni, joka vilkaisi ohitseni edelleen keskellä olohuonetta nököttävää Andya kohti.
- Onko kaikki hyvin? Mike kysyi hiljaa ja nyökkäsin pienesti siirtyen samalla niin että mies pääsi astumaan sisälle.
- Hei Andy, hän sanoi pojalle kokeilevasti hymyillen, ja huomasin pojan hieman jännittyvän.
- Mennään keittiöön, sanoin viitaten päälläni kyseiseen huoneeseen sulkien oven Miken perässä.
- Suihku on tuolla jos haluat käydä pesulla, pyyhkeitä on siinä pesukoneen vieressä hyllyllä, sanoin vielä pojalle ennen kuin seurasin Mikeä keittiöön. Poika livahtikin nopeasti pesuhuoneeseen lukiten oven perässään. Pian kuulimme kuinka suihku kohahti päälle. Miken tutkiva katse iskostui minuun kun kaivoin hänelle uuden kupin ja kaadoin siihen ja omaan mukiini kahvia.
- Missä menään? Mike kysyi hiljaa. Katselin hetken hänen ohitseen ulos parvekkeen ovista, ennen kuin vastasin
- Andy ei taida juuri tällä hetkellä olla kovin suosittu kotiväkensä joukossa, joten lupasin että se saa punkata toistaiseksi tossa sohvalla. Silloin ainakin tiedän, missä se on, sanoin kääntäen lopuksi katseeni haastavasti kohti Mikeä, jonka kasvoilla oli surumielinen hymy.
- Sam, kai sinä muistat että hän ei ole Tommy, mies kysyi varovasti. Kohtasin Miken vakavan, huolestuneen katseen, enkä voinut olla hymyilemättä pienesti.
- Kyllä minä tiedän, että Andy ei ole Tommy. Ja tiedän myös, että en voi pelastaa jokaista nuorta narkkarin alkua kadulta. Mutta tiedän myös, että Andylla on vielä mahdollisuus päästä irti ja elää vanhaksi. Sitä paitsi, itse sinä usutit minua tutustumaan Andyyn, sanoin rauhallisesti samalla Mikeä silmiin katsoen. Hetken tuijotimme toisiamme kuin käyden kaksintaistelua, mutta lopulta Mike huokaisi ja nyökkäsi. Minulle tuli suorastaan voittaja fiilis, kun sain tämän myönnytyksen aina pessimistiseltä ystävältäni. Niin, kyllähän minä tiesin, että Andy ei ollut Tommy, tai niin ainakin halusin uskotella itselleni, vaikka en voinut mitään sille, että asia oli tainnut hieman unohtua minulta yöllä.

Istuimme parvekkeella auringon lämmittäessä mukavasti kasvojani, Andyn puolestaan polttaessa jo kolmatta tupakkaansa putkeen. Tarkkailin häntä aurinkolasieni suojista, ja huomasin hänen vilkuilevan monesti suuntaani. Poika halusi selvästi sanoa jotain, mutta ei olut vielä saanut kerättyä tarpeeksi rohkeutta. Pieni hymy nousi väkisin kareilemaan huulilleni, mikä sai Andyn ilmeen muuttumaan epäluuloiseksi.
- Tiesitkö että sulla on ilmeikkäät kasvot? Kysyin hiljaa naurahtaen. Hetkeksi pojan kasvoille tuli hölmistynyt ilme, ennen kuin hän taas vajosi jännittyneen naamionsa suojiin pureskelemaan huulikoruaan. Nousin istumaan hieman paremmin ja otin aurinkolasit silmiltäni, katsoen nyt suoraan poikaan.
- Andy, mä en halua painostaa sua tai mitään. Sä saat olla täällä niin kauan kuin haluat, ole ihan kuin kotonas. Jos sä tarttet jotain, niin pyydä vaan, kunhan pysytään laillisissa aineissa. Mutta mä toivoisin, että sä alkaisit jossain vaiheessa luottamaan muhun sen verran, että puhuisit mulle. Ja jos ja kun sä päätät lähteä täältä, niin muista että sä voit tulla koska tahansa takaisin, ihan missä kunnossa tahansa.
Katsoin hetken poikaa puheeni päätteeksi, ennen kuin nousin ja kävelin sisälle.

Illalla söimme hiljaisina telkkarin ääressä tilaamaani pitsaa, tai lähinnä Andy söi. Hän näytti oikeasti katsovan telkkarista tulevaa C.S.I:tä, joka omasta mielestäni oli liian räikeästi yliampuva. Säpsähdin hieman tuntiessani taskuun tunkeneeni puhelimen värisevän ja kaivoin sen nopeasti esille. Vilkaisin näyttöä jossa vilkkui Fredin nimi.
- Hei, vastasin puhelimeen hiljaa ja pujahdin parvekkeelle, vilkaisten vaistomaisesti naapuriasunnon parveketta, joka oli pimeä kuten koko asunto.
- Anteeksi että häiritsen sun perjantai iltaa, mutta mun auto otti loparit ja mä olen justiinsa tullut hälytykseltä enkä viitsisi millään ruveta tunkemaan metroon, Fred selitti uupuneen kuuloisena.
- Mun perjantai ilta kuluu telkkarin ääressä, eli älä ole pahoillas. Mistä mä haen sut? Kysyin naurahtaen ja sain Frediltä nopeasti osoitteen ja lupasin hakea hänet kohta.
Kun sain takin niskaani ja kengät jalkaan käännähdin katsomaan minua sohvalta tarkkailevaa poikaa. Pitsan pala oli pysähtynyt puoliväliin matkalla Andyn suuhun ja pojan ilme oli utelias.
- Mä palaan tunnissa, ethän katoa sillä aikaa? Kysyin osoittaen poikaa avaimella.
- En, poika sanoi hiljaa.
- Lupaatko? Kysyin vielä ja sain pojan nyökkäämään.
- Mä luotan suhun, sanoin ja käännähdin kannoillani.

Fred todellakin haisi kun noukin hänet kahtakymmentä minuuttia myöhemmin kyytiin. Miehen naama oli aivan nokinen enkä voinut olla irvistämättä.
- Eikö paloasemalla ole vettä? Kysyin hieman naurahtaen ja sain vastaukseksi pahoittelevan hymyn.
- On joo, jääkylmää, kun boileri meni rikki, mies vastasi naurahtaen.
Matka sujui hiljaisuuden vallitessa, mutta parkkeerattuani auton paikoilleen ja sammutettuani sen tarttui Fred käteeni. Käänsin katseeni miehen kasvoihin kysyvästi.
-Mä korvaan tän sulle joku kerta, mies sanoi hymyillen paljon puhuvasti. Virnistin vain takasin ja kurotin takapenkiltä kauppakassin. Vilkaisin vaistomaisesti kelloa kun astuimme talomme ala-aulaan. Olin ollut poissa 50 minuuttia, enkä voinut mitään sille pienelle epäilykselle joka kyti sisälläni. Olisiko Andy sanansa mittainen ja odottaisi meillä kun palaisin kotiin?
Kyllä poika oli. Hän nukkui täyttä häkää kun hiippailin sisälle, telkkarin pauhatessa itsekseen. Sammutin telkkarin ja asettelin peiton pojan päälle, ennen kuin hiippailin kassin kanssa keittiöön, jossa nostelin pari maitoa jääkaappiin. Kaivoin kassista vielä askin tupakkaa ennen kuin runttasin kassin muiden kaltaistensa joukkoon laatikkoon. Askin vein olohuoneen pöydälle Andyn vanhan askin vierelle. Katselin hetken pojan unta, joka oli sillä hetkellä levollista. Päätin suunnata itsekin nukkumaan, mutta jätin kuitenkin makuuhuoneen oven auki kuullakseni jos poika heräisi yöllä. Edellisen yön valvominen vaati veronsa, ja nukahdinkin nopeasti.

Havahduin hereille Andyn huutoon. Minulla kesti hetken tajuta tilanne, mutta pian istuin jo sohvan laidalla ja vedin varovaisesti tärisevän pojan syliini. Ensimmäistä kertaa näin Andyssa herkän puolen, kun hän itki olkaani vasten. Lopulta poika rauhoittui ja asettui uudelleen nukkumaan kääntäen selkänsä minulle. Tiesin, että ei hän oikeasti nukkunut, mutta päätin jättää hänet rauhaan. Kello näytti vasta kolmea yöllä, joten hiippailin takaisin makuuhuoneeseen ja asetuin nukkumaan, tai oikeastaan puolihorrokseen, jolloin hyvin kuulin kuinka Andy nousi ja hiippaili parvekkeelle tupakalle. Puoliunessa tajusin kellon olevan jo yli neljän, ennen kuin hän palasi takaisin sisälle ja asettui nukkumaan. Vasta kun kuulin pojan hengityksen tasaantuvan, uskalsin antaa itseni vaipua takaisin uneen.

Aamulla keitin pannullisen kahvia, sillä tiesin että en pääsisi ikinä hereille ilman useampaa kupillista tuota tervan sukulaista. Olin aamuyön paininut mitä kummallisimpien unien kanssa, unien, joissa oli vieraillut Fred, Mike, Andy ja myös Tommy. Unet olivat unohtuneet heti herättyäni, mutta niiden tuoma levottomuus ei. Olin juuri kaatanut itselleni toisen kupillisen, kun Andy nousi istumaan sohvalla. Pian hän tuli istumaan minua vastapäätä jolloin nousin hakemaan hänelle kaapista kupin ja kaadoin siihen kahvia. Seurailin hiljaisena hänen pelaamista huulikorullaan, ennen kuin hän nosti katseensa kohtaamaan minun katseeni.

Lähettäjä: Jaime (ex. Sidar) 
Päivämäärä:   20.7.12 14:59:53

Loistava tarina :). Ainoa ihmettelemisen aihe on se että, missä Andyn vieroitusoireet?

Lähettäjä: kkakk 
Päivämäärä:   20.7.12 19:19:45

Jatkoo <3

Lähettäjä: natalia 
Päivämäärä:   22.7.12 16:22:04

hyvä pätkä :P

Lähettäjä: Pavetsi 
Päivämäärä:   22.7.12 20:44:48

Jatkoo:D

Lähettäjä: hanoi 
Päivämäärä:   22.7.12 23:36:02

Jaime: no mä oon aatellu, että se ei oo vielä nii pahasti koukussa, että tulis kauheen näkyviä vierotusoireita..

Ja tosiaan meillä on muutakin elämää ku ht.net ja kirjotetaan tätä sillo ku ehtii ja löytyy inspistä. Kyllä sitä jatkoa tulee, eikä tässä nyt vielä edes oo hirveen pitkiä taukoja ollu. Kyllä mä ainakin pyrin kirjottamaan aina kun pystyn, mutta tekin voisitte välillä sanoo muutakin ku pelkkiä jatkoa-kommentteja. ;) Mut joo tässä seuraava pätkä

Andy

Viime yön tapahtumat pyörivät mielessäni ja salaa toivoin, ettei Sam muistaisi mitään, mutta tottakai se muisti. Mä pelkäsin sen alkavan kysellä jotain, mutta onneksi se ei kuitenkaan ollut mitään utelevaa tyyppiä. Mä en vaan yksinkertasesti pystynyt puhumaan asioistani, mä en halunnut päästää ihmisiä liian lähelle, koska kehenkään ei oikeasti voinut luottaa. Ja Sam herätti muutenki mussa outoja tunteita, enkä tiennyt mitä niistä edes olisi pitänyt ajatella. Mä huomasin taas istuvani siinä kahvimuki käsissäni jäykkänä ja hermostuneena järsien huulikoruani. Mun teki mieli sanoa jotain, mutten taaskaan saanut suutani auki.

”Kiitti”, sain lopulta sanottua kohottaen samalla katseeni Samiin, ”niinku tästä, että mä saan olla täällä ja silleen...”, mumisin ja tajusin samalla, että se oli varmaan ensimmäinen kokonainen lause, jonka olin miehelle sanonut. Sam hymyili pienesti ja hörppäsi kahviaan.
”Eipä kestä”, se vastasi ja jatkoi hetken hiljaisuuden jälkeen, ”sulla ei taida olla hirveän hyvät välit vanhempiis?”
”Ei ne oo mun vanhempia tai siis Matt ei oo mun oikee isä”, mutisin ja heti sen sanottuani kaduin. Miksi mä sen kerroin? Sam luultavasti huomasi mun olemuksen muuttuneen, eikä onneksi kysellyt enempää.

Join nopeasti kahvini loppuun ja astelin sitten parvekkeelle tupakalle. Huomasin Samin ostaneen mulle uuden askin. Onneksi, koska mä en kertakaikkiaan voinut olla polttamatta ja jos en saanut nikotiinia, alkoi vielä enemmän tehdä mieli niitä vahvempia aineita. Nojasin parvekkeen kaiteeseen ja katselin kaupungin vilinää. Joku pikkupoika käveli suuren karvaisen koiran kanssa kadulla ja katselin kaksikkoa. Muistin, kuinka olin joskus pienenä kovasti halunnut itsellenikin koiran. Olisipa ainakin ollut joku ystävä. Huokaisten puhalsin viimeiset savut ulos ja olin aikeissa mennä takaisin sisälle, kun kännykkä pärähti soimaan farkkujeni taskussa. Soittaja oli Sid. Sillä oli tietysti sitä tavanomaista asiaa ja mä suostuin sen ehdottaessa hakevansa mut. Hain katseellani jotain kylttiä kadulta ja kerroin Sidille missä päin olin.

Lopetin puhelun ja astelin sisälle.
”Mä mietin, että mun pitäis varmaan kuitenkin mennä jo kotiin mut kiitti viel”, sanoin Samille vältellen tämän epäilevää katsetta. Nopeasti keräsin tavarani ja häivyin, ennen kuin mies ehti sanoa enempää. Pihalla sytytin taas tupakan ja kävelin bussipysäkille odottamaan Sidiä. Pian sen tuttu rämäauto hurautti paikalle ja kipusin etupenkille. Huomasin heti Sidistä, että se oli jo vetänyt jotain. Sen nistinsilmät pyörivät päässä ja sen kädet tärisivät.
”Minne me ollaan menossa?” mä kysyin ja Sid vilkaisi mua nopeasti.
”Yhteen mestaan”, se vastas virnistäen, ”ota tosta vähän alkufiiliksiä”, se jatkoi kaivaen likaisten farkkujensa taskusta pienen muovipussukan, jonka sisällä oli jotain pillereitä. Sen enempiä miettimättä nappasin yhden ja ojensin pussin takaisin Sidille. Se ei ollut mitään vahvaa ainetta, mutta vaikutti nopeasti ja mä tunsin viimeisetkin älyllisen ajattelun rippeiden katoavan ja tilalle tuli iloinen, pirteä fiilis. Mitäköhän tästäkin illasta tulisi.

Me saavuttiin jonnekkin epämääräisellä sivukujalla sijaitsevalle yökerholle ja jo ulkoapäin näki, että se oli narkkareiden suosima paikka. Ulkona seisoskeli ja laattaili epämääräisen näköistä porukkaa. Sid lähti sisälle juomaan parit ja mä jäin ulos röökille. Jonkun ajan päästä Sid asteli ulos jonkun miehen kanssa. Sen ulkonäkö jo kertoi, mikä se oli. Verestävät silmät oli uponneet kalpeaan, laihaan naamaan ja hampaat näyttivät mädiltä. Se kaivoi taskustaan jotain, mitä mä en ollut vielä koskaan kokeillut, ruiskun, jonka sisällä oli rusehtavaa nestettä. Heroiinia. Jos mä en olisi ollut jo valmiiksi pöllyissä, olisin lähtenyt menemään, mutta siinä mielentilassa olin innoissani käärimässä hihaani ylös, jotta se kammottavan näköinen nisti pystyi tunkemaan ruiskun kyynertaipeeseeni. Heti aineen tulvahdettua elimistööni mut valtasi hyvänolon tunne, joka kesti ehkä muutaman sekunnin ja sitten yhtäkkiä oksensin rajusti, kerta toisensa jälkeen. Pelkäsin tukehtuvani ja lyyhistyin maahan tajuamatta ympäristöäni oksennuksen vain ryöpytessä ulos. Lopulta silmissä pimeni kokonaan ja taju lähti.

Herätessäni tajusin makaavani edelleen siinä samalla kadulla, enkä ilmeisesti ollut ollut kovin pitkään tajuttomana. Hitaasti nousin istumaan. Koko kroppaa särki, päässä pyöri ja oksetti. Mitä hélvettiä oikein oli tapahtunut? Kaivoin röökit taskustani ja sytytin yhden katsoen sitten nopeasti ympärilleni. Oli varmaan aamuyö. Pihalla ei ollut ketään muita. Tarkistin nopeasti taskuni, vaikka ei mulla pahemmin ollut mitään ryöstettävää. Tälläisellä seudulla vaan saattoi olla kaikenmaailman hiippareita, jotka saattoivat haluta jotain muuta kuin vaan pölliä rahat. Nousin seisomaan ja tumppasin röökini. Sidiäkään ei tietenkään näkynyt missään enää, hemmetin @!#$ oli häipynyt ja jättänyt mut tänne kadulle makaamaan. Hetken mietittyäni muistin harmikseni tulleeni sen kyydillä eli mulla ei ollut omaa autoani, joten jouduin soittamaan mutsin hakemaan, mitä en todellakaan tehnyt mielelläni. Se ei tietenkään ilahtunut mun soittaessa sille aamuyöllä sekoilujeni jälkeen ja pyytäessä kyytiä himaan. Tottakai se kuitenkin suostui hakemaan mut, jotta pääsisi vihdoinki huutamaan mulle kotona.

Riideltyään mun kanssa, mutsi menetti täysin hermonsa ja juoksi lopulta itkien pois. Matt asteli hetken päästä uhkaavan näköisenä keittiöön mulkoillen mua vihaisesti ja mä tiesin jo, mitä odottaa.
”Sait äitis taas itkemään, onko nyt hyvä olo?” se kysyi ja ennen kuin edes tajusin se löi mua kovaa kasvoihin saaden mut kaatumaan lattialle. ”Ihan vaan tiedoks, että jos sä vielä kerrankin kosket huumeisiin, sulla ei oo enää asiaa tänne. Me ollaan saatu tarpeeks sun sekoiluista”, se jatkoi raivoamistaan ja potkaisi mua kylkeen. Mä älähdin kivusta ja yritin suojata itseäni käsilläni. Matt tarttui mua rinnuksista ja riuhtaisi ylös tunkien naamansa ihan lähelle omaani.
”Mikset mee samantien sinne kadulle piikittää ittees kuoliaaks? Ei kukaan sua kaipaa, äitiski olis onnellisempi ilman tollasta surkeaa nakkaria”, se sanoi ilkeästi, ennen kuin heitti mut takaisin lattialle ja häipyi huoneesta. Mä makasin hetken paikallani, kunnes nousin hitaasti ylös pidellen kylkeäni. Huuli oli haljennut ja vuosi verta. Mustelmakin oli varmaan vielä tallella Mattin edellisestä lyönnistä. Ihankuin olo ei olisi jo valmiiksi ollut tarpeeksi kamala. Kuulin mutsin ja Mattin puhuvan toisessa huoneessa ja astelin ylös omaan huoneeseeni. Lysähdin sängylle istumaan ja sytytin tupakan vaivautumatta edes avamaan ikkunaa. Joskus mä oikeasti vihasin omaa elämääni.

Seuraavan päivän vietin huoneessani, enkä puhunut mutsille tai Mattille sanaakaan. Jossain vaiheessa iltaa mutsi tuli mun huoneeseeni ja ilmoitti vievänsä mut taas sinne hemmetin kirkolle. Mun pitäisi taas kohdata Sam. Musta tuntui, että se tiesi, mitä oli tapahtunut, vaikka miten se voisi. Tai no saattoihan se ainakin arvata, etten silloin ollut lähtenyt sen luota kotiin.

Lähettäjä: Jazz 
Päivämäärä:   23.7.12 07:07:20

Jeii<3 kommentoidaas kerrankin muutakin kui jatkoa;) te oott tosi hyvin kirjottanu tän ja juonelliestikkin tää o tpsi mielenkiintonen:) alusta lähtien tätä lueskellutki ja juoni pitää edellään hyppysissään. Kyllä sitä aika usein tulee tarkistettua jatkon toivossa. Ja mahtavaa kirjoittamista tosiaan ja hyvä että etenette rauhassa, koska ainakin itseeni kolahtaa huolellisesti tehty tarina, eikä mikään muutaman minuutin hutasu. Loppuun haluisin vielä toioa hartaasti että saatte vietyä tarnan loppuun asti kunnialla ja mielenkiintoisella juonella<3

Nii ja yks kirjotusvirhe osu silmään;) "kyynertaeeseen" . Teksti on ollut selkeetä j hyvälukuista. Nii ja täytyyhän loppuun tietysti viel lisätä se pakollinen jatkoo-kommentti;)

Jatkoo<3

Lähettäjä: Jazz 
Päivämäärä:   23.7.12 07:31:56

kappas munkin tekstissä virhe samaisess sanassa;) eli kyynertaipeeseen löyty tuolta tarinastaxD

Lähettäjä: laulau 
Päivämäärä:   23.7.12 12:40:02

jatkoaa:))) <3

ps: en osaa antaa mitään rakentavaa sori:D

Lähettäjä: Love<3 
Päivämäärä:   23.7.12 22:27:58

kirjotat tosi hyvin ja juoni on hyvin mielenkiintoinen:) en oikeestaan keksi mitään rakentavaa mut Jatkoo! :)

Lähettäjä: Pavetsi 
Päivämäärä:   23.7.12 22:45:55

Jatkoo :D

Lähettäjä: jjoku 
Päivämäärä:   25.7.12 08:14:35

ihanaaaa <33 jatkooooo

Lähettäjä: varma 
Päivämäärä:   25.7.12 13:28:04

se tunne kun et tiennyt että tää tarina jatkuu ._. ihan hemmetin upeesti kirjotettu ja kaikkee ! jatkakaas

Lähettäjä: Sani 
Päivämäärä:   25.7.12 20:28:29

Hyvä pätkä :) jatkoo sitt kun ehdit ;)

Lähettäjä: Nn 
Päivämäärä:   26.7.12 23:05:36

Up

Lähettäjä: moii 
Päivämäärä:   27.7.12 22:46:58

Uuuuuuuups :) ihana

Lähettäjä: closer 
Päivämäärä:   30.7.12 19:01:32

Up! Tää on kertakaikkiaan ihan loistava <3! Sais jo pikkuhiljaa tulla noitten välii jotaa söps söps juttuuh;)

Lähettäjä: kksk 
Päivämäärä:   2.8.12 13:59:16

Jatkoaa <3

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   3.8.12 21:46:35

up

Lähettäjä: ansssu 
Päivämäärä:   3.8.12 22:53:35

jatkoooo iiihana tarina <3 =)

Lähettäjä: Tupsu 
Päivämäärä:   4.8.12 02:24:36

Jatkooo ♥ ihanin tarina :D

Lähettäjä: kaala ^^ 
Päivämäärä:   4.8.12 11:32:26

mä jo pelkäsin et tää tarina ei jatkukaa ja nyt oliki tullu jo KOLME uutta pätkää ! :'DD
kirjoittajia kiitettäköön ja ylistettäköön realistisesta etenemistahdista ja virheettömästä kirjoitustyylistä. Kuvailua sais ehkä olla viel enemmän. Ja se on muuten kans kiva et tässä on muitakin henkilöitä mukana, et noi päähenkilöt ei vaan yhtäkkiä oo 24/7 kahestaan tai sillee jos käsitätte mitä tarkotan. Mike on ihana <3

Lähettäjä: tempesta 
Päivämäärä:   6.8.12 19:00:33

UUP!

Lähettäjä: k 
Päivämäärä:   7.8.12 13:07:27

jatkoa <3!

Lähettäjä: t 
Päivämäärä:   7.8.12 15:35:07

up

Lähettäjä: rth 
Päivämäärä:   8.8.12 20:43:58

jaaatkoooo

Lähettäjä: helou 
Päivämäärä:   13.8.12 22:10:35

ompas tippunu, jatkoa piakkoin? =)

Lähettäjä: mm 
Päivämäärä:   16.8.12 19:16:49

kuygliug

Lähettäjä: lara 
Päivämäärä:   18.8.12 21:36:18

jatkuuks tää enää? :oo

Lähettäjä: hanoi 
Päivämäärä:   18.8.12 23:58:26

Jatkuu, muisto kirjottelee varmasti heti kun kerkiää.